Hyväksikäyttövyyhti laajenemassa


Samaan aikaan kun Oulussa lapsenlapsensa hyväksikäytöstä lestadiolaiselle isoisälle  langetettu ehdollinen tuomio sai lainvoiman, on poliisi alkanut tutkia Etelä-Suomessa jo tuomitun  insestitapauksen yhteydessä ilmennyttä uutta hyväksikäyttörikosta. Myös se kytkeytyy vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen.

Oulun tapauksessa SRK:n nykyinen puheenjohtaja oli ilmeisesti toiminut jonkinlaisen ”neuvonantajan” asemassa siinä vaiheessa, kun tuomitun omiin lapsiinsa kohdistunut hyväksikäyttö oli perheessä paljastunut. Näiden aikaisempien hyväksikäyttörikosten osalta oli  syyttämisoikeus jo mennyt umpeen, eli ne teot jäivät rankaisematta.

*      *       *

Lasten hyväksikäytöstä tuomittujen kahden miehen lähipiiristä on paljastunut uusi hyväksikäyttöepäily Etelä-Suomessa.

Syyttäjä on nostanut nuorta miestä vastaan syytteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän ja kaksi aiemmin tuomittua miestä ovat läheistä sukua keskenään.

Nuori mies oli vangittuna hyväksikäytöstä epäiltynä jo toissa kesänä, mutta hänen osaltaan rikosepäily ei johtanut vielä tuolloin syytteeseen.

Poliisi tutki tuossa vaiheessa hänen lisäkseen yhden keski-ikäisen ja kahden nuoremman sukulaismiehen toimia. Keski-ikäinen ja yksi nuorista miehistä päätyivät käräjille.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi maaliskuussa keski-ikäisen miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä neljäksi vuodeksi vankeuteen.

Oikeudenkäynti sai huomiota julkisuudessa, koska mies on vaikuttanut vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä.

Hän toimi aiemmin suuren eteläsuomalaisen rauhanyhdistyksen puheenjohtajana ja Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen luottamustoimessa.

Tuomion mukaan mies käytti hyväkseen nuorta tyttöä vuosina 2003–2005.

Nuorempi mies sai vuoden ja kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta kahden tytön hyväksikäytöistä vuosina 2002–2003.

Miesten uhrit ovat heille sukua. Lestadiolaisvaikuttaja valitti tuomiosta Helsingin hovioikeuteen, jonka on määrä antaa ratkaisunsa lähiviikkoina.

Syyttäjä Leena Salovartio ei kerro, liittyykö kolmannen miehen tuore rikossyyte samoihin tekoihin, joista hänen sukulaisensa saivat tuomiot.

– En voi kommentoida syytettä mitenkään ennen oikeudenkäyntiä, hän sanoo.

Syyte käsitellään aikanaan Espoon käräjäoikeudessa.

(Lucas)

*       *       *

Lue lisää:

Simo Alastalo: Krp:n hyväksikäyttökartoitus johti yhteen syytteeseen. Kotimaa24 19.10.2011.

Johannes Alaranta: Veikö vai Eikö??

Isoisä sai ehdollista lapsenlapsensa hyväksikäytöstä. Helsingin Sanomat 2.12.2011.

Susanna Kemppainen: Lestadiolaispappa kuuli syytteen hyväksikäytöstä. Kaleva 11.11.2011.

Lasse Kerkelä: Lestadiolaisvaikuttajan lähipiirissä jälleen hyväksikäyttöepäily. Helsingin Sanomat 8.12.2011.

Lestadiolais-isä syyllisti raiskaamaansa tytärtä

Lestadiolaisjohtajalle neljä vuotta insestistä. Iltalehti 13.3.2011.

Lucas: Hyväksikäytetty Minna – valtakunnansyyttäjä ottanut asian selvitettäväksi

Lucas: Kun pyhästä paljastuu pahuus

Lucas: Oikeusministeri yllättyi SRK:n tunnustuksesta ja muistutti vanhojen hyväksikäyttörikosten ilmoitusvelvollisuudesta

Lucas: Syytteet insestistä

Teuvo Peltoniemi: Insesti jo vuosikymmeniä sitten lestadiolaisten yhteinen salaisuus. 19.5.2011.

Mainokset

13 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, Espoo, Helsingin Sanomat, insesti, johtajat, johtokunta, Kaleva, lapset, nuoret, pedofilia, perhe, Rippi, rippikoulu, SRK ry., SRK:n johtokunta, vallankäyttö, väkivalta

13 responses to “Hyväksikäyttövyyhti laajenemassa

  1. Nimetön31

    Olen vieraillut ”Old Order”-amishien kylässä Minnesotassa Yhdysvalloissa. silloin totesin, että heidän opissaan ja elämässään on paljon yhtäläisyyksiä vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen.

    Suosittelen vierailua amish-yhteisössä, jos sinnepäin on matka!

  2. Taas paljastui

    ”Sukulaispojan hyväksikäytöstä vankeutta
    julkaistu tänään 26.3. klo 14:58, päivitetty tänään 26.3. klo 16:15

    Noin 30-vuotias vanhollislestadiolainen mies on tuomittu vankeuteen sukulaispoikansa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus langetti miehelle 2,5 vuotta ehdotonta vankeutta lapseen kohdistuvasta haureudesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

    Käräjäoikeus totesi maanantaina antamassa julkisessa selosteessaan muun muassa, että miehen teot olivat vakavia, tapahtuneet pitkällä aikavälillä, yli seitsemän vuoden ajan ja toistuneet lukuisia kertoja. Osa teoista on tapahtunut miehen ollessa alle 18-vuotias.

    Mies määrättiin maksamaan nykyisin noin 20-vuotiaalle uhrille kärsimyksestä 30 000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja noin 1 300 euroa.

    Syyttäjä vaati miehelle ehdotonta vankeutta. Hänen mielestään tuomio vaikuttaa oikeudenmukaiselta. Syyttäjä miettii Rovaniemeen hovioikeuteen valittamista, mikäli vastaaja valittaa.

    Oikeudenkäyntiasiakirjat määrättiin tuomion lopputulosta lukuun ottamassa pidettäväksi salassa 60 vuotta.”

  3. skeptinen

    Vai on espoolainen perheenisä saanut arkituoksinan keskeltä yhden tietyn sukulaistyttönsä kanssaan kahden kesken… Kun miettii omaa elämäänsä perheenisänä, milloin minulle tarjoutuisi tilaisuutta tehdä tällaisia tekoja? Ja vieläpä toistuvasti. Usean vuoden ajan. Pyörätuoliinko ihan joutui? Onkohan tämä ihan varmasti totta? Milloin saamme tietää lopullisen totuuden? Mikä oli ylipäätään johtanut siihen, että tämä tietty tyttö kerta toisensa jälkeen joutui tämän espoolaisen perheenisän kynsiin? Mikä tässä on keksittyä ja mikä ei?

    • Still

      Tottahan se on ja hovioikeus pidensi tuomiota, tuomittu syytti tyttöä mutta oikeus ei uskonut näitä lestadiolais miehen selittelyjä. Hänhän pyysi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä aina välillä ja jatkoi raiskauksia ”puhtaalta pöydältä” kuten Srk oppi silloin opetti, nykyään oppi on muuttunut lain mukaiseksi.

  4. skeptinen

    Niin. Tuo on asian virallinen selitys. Koska en ole ollut näkemässä, en kyllä mene valalle kumpiko puhuu totta. Olisiko itselläsikään mahdollisuutta tapailla jotain tiettyä sukulaislastasi kahden kesken vuodesta toiseen? Minusta tämä syyte hyväksikäytöistä vaikuttaa aika epäilyttävältä.

    • Still

      Tuo on lähempänä totuutta kuin mikään muu, en voi enempää kertoa. Tilaisuudet on mahdollisia kun luottamusta käytetään näin vääryydellä hyväksi. Kukapa voisi kuvitella harrasta uskovaista tällaisen teon mahdolliseksi tekijäksi, minulle kukaan ei ole niin harras uskovainen että luottaisin noin vahvasti. Tämä on vl liikkeessä rakennettu erityisen vahvaksi suojaksi vääryydelle, tervehtimisestä lähtien otetaan kantaa sellaiseen, jonka vain Jumala yksin tietää, ihmisen sydämen tilaan, puhumattakaan kaikesta muusta, tämäkin herra on luettu Jumalan lasten joukkoon tekoja tehdessään, samoin monen puhujan kohdalla, kun puhuu oikein vaikka sydän ei ole mukana, se riittää. Minusta tämä on vakavaa petosta Jumalaa kohtaan, ihminen on nostettu yli Jumalan.

      • Nimetön 354

        Still, nyt puhuu virheettömän kuuloinen, hyvä ihminen.
        Miten minusta tuntuu, että sinulla on kasvanut se Raamatun kertoma karvas juuri? Onko mahdollista, että näin on käynyt?

      • Tuo on niin totinen tosi Still. Olen itsekin usein ihmetellyt minkälaiseen Jumalaan vl-liike oikein uskoo. Jotenkin tuntuu, että liike kuvittelee, että se voi kuljettaa Jumalaa ihan miten vaan. Jumala kyllä tottelee, mitä he ikinä keksivät. Aikoinaan tv:n katselusta lähetettiin ihmisiä kadotukseen, mutta ei enää. Vielä vuosi sitten Erkki Hurtig lähes lähetettiin kadotukseen, kun hän sanoi, että myös homojen puolesta pitää rukoilla. Jeesuksen käskyn mukaan jopa vihamiesten puolesta pitää rukoilla, eivätkä homot ole edes meidän vihamiehiä.

        Mutta lasten hyväksikäytön saa anteeksi kunhan pakottaa tai kiristää (et pääse taivaaseen, jos et anna anteeksi) lapsen antamaan anteeksi. Ja sitten voi jatkaa puhtaalta pöydältä. Sanot Still, että tuo olisi jo muuttunut nykyisin. Toivon todella lasten puolesta, että näin olisi.

        Jotenkin vaan on vaikea uskoa, että vl-väki aikuisten oikeesti todella uskoo, että Jumala hyväksyy kaikki heidän ihmeelliset höpösynnit, jotka vielä aikojen kuluessa muuttuu.

      • Still

        Nimetön 354: Perustele väitteesi kirjoitukseni sinussa herättämään tunteeseen. Onko tunteesi minua kohtaan totuuden peittelyä?

  5. Nimetön 355

    still, puhut täällä totuuksina omia käsityksiäsi, jopa valheita. mm yhtään ihmistä tai organisaatiota ei ole asetettu jumalaksi vl-porukoiksi. se esim. on sinun kummllinen käsityksesi jota huudat totuutena. mistä se johtuu muusta kuin jostakin omista vääristyneistä ja katalista tunteistasi vl-porukkaa kohtaan?

    • Still

      Huudan? Valheita? Omia käsityksiä? Vääristyneitä ja katalia tunteita? Mistä sinä tiedät yhtään enempää kuin minä, puhut omia käsityksiä, valheita, vääriä ja katalia tunteita minua kohtaan. Minulla ei ole sinua kohtaan mitään kannetta, miksi sinä toimit näin minua kohtaan. Puhun vl elämäntavoista ja Srk:n toimintatavoista, kierrät aiheen ja kohdistat syytökset minuun. Enkä muuten huuda, se on sinun oma käsitys, mistä lie johtuu, totuuden kuulemisesta vai sen torjumisesta?

      • Nimetön 355

        olen vl, kommentoit elämäntapaani. Se mitä väität minun elkämäntavakseni on valhetta. Aivan varmasti. Tiedän sen. Turha kertoa totuudeksi sellaista, jonka voin itse tsekata heti valheeksi.

        Käyn silloin tällöin täällä tsiigaan, mikä nyt on ahistuksen tila maailmassa. Nyt lienee parin kuukauden tauko ollut käynneissä.

        Täällähän se still riekkuu! Ja sama aihe! Muut on syntiä tehneet! Hirveitä nuo vl porukat ja varsinkin srk!

        Kyllä tässä se kuva tulee, että jotakin kaunaa on, kun valheita sama nimmari vuodesta toiseen jauhaa samaa skeidaa, vääntää ja uhkuu vihaansa, valheita jotka tiedän varmasti sitä olevan.

        Jos joku yksittäinen kristitty on sinua loukannut, mene hänen kanssaan asia korjaamaan.
        Srk on omat virheensä tunnustanut julkisesti moneen kertaaqn kymmenien vuosien aikana. Eikö se riitä? Ei stillille, joka on kuin armoton palvelija!

      • Still

        Sinulla on vapaus sanoa oma totuutesi, minulla samoin. Kenenkään toisen puolesta et voi sanoa mitään, et minunkaan puolesta. Jumala on ainoa tuomari vaikka se onkin sinun ylen vaikea ymmärtää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s