Kun äiti synninmyllyn osti


Nimimerkki ”T10 n11 m12 u” kertoo, että hänen vanhempansa ja koko perheensä joutui erotetuksi vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä, koska kotiin oli ostettu televisio. Menettely  perustuu SRK:n vuosikokouksissa tehtyihin päätöksiin. Niiden mukaan sen, joka on hankkinut kotiin television, katsotaan teollaan kieltäneen uskonsa ja hänet erotetaan uskonyhteydestä sekä rauhanyhdistyksen jäsenyydestä.  

Kirjoittaja pitää omalla kohdallaan myönteisenä sitä, että hän ei joutunut elämään vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäsenenä aikuiseksi saakka. Hän  toteaa, että vanhoillislestadiolaisuus ja  yleensä fanaattiset uskonliikkeet aiheuttavat jäsenissään riippuvuutta.  Liikkeestä irrottautuminen aikuisiässä on monesti vaikeaa.

*     *     *

Minä jouduin  erotetuksi paikallisesta rauhanyhdistyksestä  jo lapsena, v. 1968. Syynä oli kotiimme hankittu televisio. Siinä rytinässä kaksi arvostettua maallikkosaarnaaja erotti koko perheemme.

Teko oli meidän perheelle suorastaan siunauksellinen, kun nykyaikana lukee ihmisten kokemuksia uskonnon uhreina.

Fanaattinen usko on mielestäni riippuvuus – sairaus, kuten tupakointi ja alkoholismi. Siitä on vaikea irroittautua, mutta hyvän hoidon avulla se on mahdollista, jos ihminen on tarpeeksi motivoitunut hakemaan apua.

Näen myös asian näinpäin, että jos uskossa ei koe ahdistusta, eikä vaivaa sillä läheisiään, niin asia on ok, mutta jos usko luo itselleen ja toisille vaikeuksia, niin ei se ole sen väärti.

On rankkaa ja mullistavaa jättää vapaaehtoisesti yhteisö, missä on elänyt pitkänkin aikaa. Minun tarinani kertoo, että kun joutuu jo nuorena erotetuksi, se on helpotus ja ”siunauksellinen” asia monessa mielessä. Samalla se kertoo ihmisten julmuudesta ja tietämättömyydestä ja pimeistä vaarallisista puolista.

Perheemme erotettiin vl-liikkeestä television takia

 Minun lapsuuteni perhe erotettiin paikallisesta ry;stä v. 1968. Syynä oli televisio, eli ”synninmylly”, siihen aikaan se ei vielä ollut ”huonekalu”.
Äitini , joka kulki jo tuolloin ”omia polkujaan”, taipui meidän neljän murrosikäisen ja vähän vanhemman lapsen ruikutukseen. Hän osti meille käytetyn television osamaksulla. Meitä lapsia oli kuusi, ikähaitari 3 v – 19 v. Televisio oli meidän pienellä pohjanmaan kylällä ensimmäinen, joka hankittiin vanhoillislestadiolaiseen kotiin.

No, eipä mennyt kauan, kun kotiimme saapui kaksi arvostettua saarnamiestä ja sopivasti, kun isämme oli juuri tullut töistä, ja oli väsynyt.

Saarnamiehet julistivat heti kohta, että jos TV ei lähde , joudumme koko natsuuna Helvettiin, mukaan lukien 3-vuotias pikkuveljemme ja 8-vuotias pikkusiskomme, joka osasi jo lukea TV:stä teksiä. Hän oli jo tuolloin erittäin nopea oppimaan, ja luki meille toisille hitaammille suomenkieliset tekstit ääneen.

Me vanhemmat sisarukset pidättelimme henkeä, miten tässä tahtojen taistelussa kävisi, vietäisiinkö meiltä televisio, tuo ihmeellinen laatikko, jota jouduimme välillä potkaisemaan ja haravaa kääntelemään katolla, jotta lumisade kääntyisi taas kuvaksi.

Äitimme oli siinä vaiheessa jo antamassa periksi ja itkeä tihrusti.

Mutta isämme, tuo neljä vuotta sodassa, eturintamassa taistellut mies, nousi pöydän takaa ja julisti kovalla äänellä, että televisio ei lähde mutta te lähdette ja äkkiä. Samalla nyt jo edesmennyt isoveljeni avusti isää, ja nuo kaksi saarnamiestä ohjattiin kohteliaasti, mutta päättäväisesti ulos.

Siihen päättyi perheeni taival ry:ssä, mutta vanhempani saivat elää vielä pitkälti sen jälkeen ja nukkuivat aikanaan ikilepoon uskossa turvaten Vapahtajaansa.

En tiedä, ovatko kyseiset saarnaajat enää elossa, luultavasti toinen ainakin on. Jos ovat, ovat jo hyvin iäkkäitä.

Meille lapsillehan se oli onnellinen tapahtuma, että tv jäi, mutta näin jälkikäteen, kun olemme sisarusten kanssa asiaa muistelleet, olemme ymmärtäneet, että se oli kuitenkin kova paikka vanhemmille. Heidät oli erotettu yhteisöstä, mihin he olivat pitkään kuuluneet ja minkä he olivat kokeneet hengelliseksi kodikseen. Nyt heidän oli jatkettava matkaa ilman yhteisön tukea.

Lähinaapurit eivät kylläkään meitä hyljänneet, kanssakäyminen oli yhtä luontevaa kuin ennenkin. Mutta ry:llä käynnit jäivät ja vanhempien oli etsittävä uusia kanavia hengellisille tarpeille. Tottaikait tälläinen tapahtuma toi myös vanhempiemme yhteiseloon kriisin, mutta samalla he opettivat meille lapsille, että uskominen ei ole pelon alla olemissa, että ihmiselle on annettu järki, jota on lupa käyttää.

*      *      *

Ajattelemisen aihetta antoi T 10 n11 m12 u.

(Julkaistu myös Suomi24-keskustelupalstalla.)

*      *      *

Lue lisää:

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto

Jorma Hentilä: Tässä uskossa pääsee taivaaseen

Johannes Ijäs: Lestadiolaisjohtaja: Yle-vero oikeutettu. Kotimaa24 15.12.2011.

Nestori: Lestadiolaiset estivät v. 1966 jumalanpalveluksen televisiolähetyksen – suviseuroja ei edelleenkään televisioida

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Televisiopäätös (Wikipedia)

Vanhoillislestadiolaiset katselevat televisiota salaa

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1960-luku, ban of television, bans, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, irrottautuminen yhteisöstä, kiellot, kontrollointi, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, painostaminen, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, synnit, syntilista, televisio, televisiokielto, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s