Voittosen yllätyslausunto televisiosta

Rovasti Olavi Voittonen, SRK:n puheenjohtaja, on antanut julkisuuteen lausunnon televisiokiellosta. Hän toteaa että vanhoillis-lestadiolaiset ovat ”lasten suojelemiseksi kieltäytyneet tv:stä kotien piirissä”.

– Opetusvälineenä se palvelee esimerkiksi koululaitoksessa, Voittonen perustelee Kotimaa24:ssä.

Mitä tämä nyt siis tarkoittaa? ”Opetusvälineenä se palvelee”? Tietenkin television kauta voidaan välittää opetusohjelmia. Itsestäänselvää. Mutta mikä on vanhoillislestadiolaisuuden kanta uskovaisen television hankkimiseen ja sen ohjelmien seuraamiseen normaalista tv-vastaanottimesta?

Tarkoittaako Voittonen, että uskovaisen ei tarvitse ”kieltäytyä televisiosta” silloin, jos on lapseton, tai jos hänen lapsensa ovat jo aikuisia?

Voittosen lausunto on uutta liikkeen opetuksessa. Myös puhe televisiosta kieltäytymisestä edustaa uutta, ilmeisesti nykyaikaan muokattua  kielenkäyttöä vanhoillislestadiolaisuudessa. Puhetavalla korostetaan sitä, että yksityiset uskovaiset ovat asettuneet yhteisön kollektiiviselle kannalle täysin omasta halustaan. Nyt kieltäydymme, eli ”emmehän me halua” hankkia televisiota kotiin. Mehän tahdomme osoittaa kuuliaisuutta seurakunnalle.

Kaipa sitä Voittosen mallin mukaan voi sanoa samaan tapaan, että kieltäydymme käymästä konserteissa?  Kieltäydym me kuuntelemasta radiota? Kieltäydymme tilaamasta sanomalehteä?

Tähän saakka on sanottu yksinkertaisesti, että televisio on synti.

Television hankkiminen on merkinnyt vanhoillislestadiolaiselle uskovaiselle julkista synnin harjoittamista ja sen seurauksena on ollut erottaminen siionista. Asianomaisen katsotaan teoillaan kieltäneen uskonsa. Erottamismenettelystä television hankinnan seurauksena on erikseen päätetty useissa SRK:n vuosikokouksissa. Niistä on olemassa pöytäkirjat, joista päätökset voi tarkistaa.

Onko SRK:n johtokunta kaikessa hiljaisuudessa omavaltaisesti kumonnut vuosikokousten päätökset?

Vantaan rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Hentilä puolestaan ei ole perustellut television synnillisyyttä lasten suojelulla. Hänen mukaansa television seksuaalisviritteiset viihteelliset ja turmiolliset ohjelmat sotivat Raamatun opetuksia vastaan.  Hentilä antoi hiljattain haastattelun MTV3:lle.

Televisio-ohjelmien seuraamista Internetin kautta ei sen sijaan pidetä lestadiolaisyhteisössä syntinä. Eivätkö nämä hentilät ja voittoset näe ristiriitaa televisiovastaanottimen synnillistämisen perusteluissa? Eikö juuri Internetissä ole tarjolla, rajattomasti  ja Suomen lakien kontrollin ulottumattomissa näitä ”seksuaalisviritteisiä, viihteellisiä ja turmiollisia ohjelmia”?

Eikö perustelujen onttoudelle ole mitään rajaa? Tähänkö tosiaan sata tuhatta vanhoillislestadiolaista uskoo?

Voittonen harjoittaa kaksoisviestintää

Voittosen lausunto on perin merkillinen. Se on oivallinen malliesimerkki SRK-lestadiolaisuudessa yleisestä kaksoisviestinnästä.

Kaksoisviestintä tarkoittaa, että liikkeen johto viestittää ulkopuolisille toisenlaista tietoa  kuin sisälle päin. Omassa liikkeessä synniksi määriteltyjä asioita ei halutakaan nimittää  julkisuudessa, ei-lestadiolaisten edessä, reilusti synniksi. Sen sijaan ulkopuolisia varten keksitään kokonaan uusia perusteluja, usein ”sivistyneempiä” ja loogisesti kestävämmän oloisia.

Näihin perusteluihin ei kuitenkaan vedota liikkeen sisällä.

Ilmeisesti Voittosen tapasi häpeily. Häntä ehkä nolotti nimittää televisiota synniksi julkisesti ulkopuolisten edessä.

Ulospäin sievistellään ja siloitellaan SRK-lestadiolaisuuden kieltoja, joiden rikkomisesta ihminen erotetaan yhteisöstä. Omille jäsenille liikkeen johto perustelee kiellot toisin kuin ulkopuolisille.

Mitä tämä kaksinaamaisuus palvelee? Ei se muuta palvele kuin liikkeen sisäistä vallankäyttöä omia jäseniä kohtaan. Hämmästyttää että liikkeen jäsenet hyväksyvät kaksinaamaisuuden.

Voittonen on itse istunut SRK:n johtokunnassa vuonna 2006, kun johtokunta antoi lausunnon että televisio on syntiä. Yksinkertaisinta ja rehellistä olisi ollut, että Voittonen olisi antanut saman lausunnon myös Kotimaa24:lle.

Miksi hän ei niin tehnyt, sitä sopii vain arvailla.

Televisiosynti-päätöstä on muuteltu aikaisemminkin

SRK:n työvaliokunnan johdolla valmisteltu telvision synniksi määrittänyt vuosikokouspäätös on vuodelta 1963.

Sen jälkeen liikkeen johto on muutellut kantaa milloin mitenkin.

Vuosien mittaan jotkut uskovaiset ovat huomauttaneet SRK:n johtoa siitä, että televisiokielto on järjetön ja asetettu tarpeettomaksi ikeeksi uskovaisten niskoille. Samoin on huomautettu siitä, että johdon kannanotoissa on esiintynyt omituista epäjohdonmukaisuutt aja horjuvuutta. Tämäkin paljastaa, että kyse on puhtasti ihmisten itse keksimästä ”höpösynnistä”. Tähän asiaan kiinnitti vuonna 1977 huomiota mm. Merikarvian kirkkoherra Paavo Sillanpää julkisessa kirjeessään SRK:n työvaliokunnalle.

Myös televisioon nähden on kannanilmaisua jouduttu moneen kertaan uusimaan sen jälkeen, kun sellainen ensi kerran annettiin Ylivieskan suviseuroissa 1963, ja joka kannanilmaisu myös saatettiin julkisuuteen.

Oulun suviseuroissa 1966 televisio opetusvälineenä tehtiin luvalliseksi, mutta Ruukin suviseuroissa otetta tiukennettiin ja tehtiin “tuo surullisen kuuluisa televisiopykälä”, joka panetti evankeliumiin ehdon ja teki uskovaisille “ikeen raskaaksi kantaa”. (Sillanpään avoin kirje SRK:n työvaliokunnalle, 29.3.1977.)

Saako lapseton lestadiolainen ostaa kotiin television?

Televisiokieltoa ei lestadiolaisuudessa ole alkuaan suinkaan perusteltu lasten suojelulla, kuten Voittonen väitti, vaan sillä, että television hankkiminen ja katseleminen on yksinkertaisesti synti.  Se on SRK:n mukaan synti kahdella tavalla.

Ensinnäkin opetetaan, että uskovainen ihminen ei pysty olemaan katsomatta synnillisiä ohjelmia televisiosta. Hyvien ohjelmien valinta, joka on mahdollinen radio-ohjelmien, YLEn Areenan tv-ohjelmien, Internetin ja muun median suhteen, ei lestadiolaiselle onnistukaan enää silloin, kun ohjelma tulee ulos televisiovastaanottimesta.

Päivämiehessä asiasta on opetettu tähän tapaan:

Asiaa voidaan puolustella sillä, että onhan siellä hyvääkin ohjelmaa, jonka voi katsoa, jättää huonon katsomatta. Se voi vähän aikaa onnistua jollakin tavalla, mutta vähän kerrallaan se unohtuu; televisio jää auki aina pitemmäksi ajaksi, uteliaisuus kasvaa kuin kiellettyä puuta katsellessa ja puu rupeaa näyttämään suloiselta ja ymmärrystä antavalta. Seurauksena on lankeemus.

Luvallisuuden raja siirtyy kauemmaksi ja kauemmaksi, tunto turtuu ja vanhaa aadamia aletaan ruokkia niillä näytelmillä, jotka herättävät synnin himot turmeltuneessa lihassa ja veressä. Ja niin sielujen vihollinen pääsi toivottuun tulokseen. Se pyysi pikkusormen, sai sen mukana koko käden ja viimein koko ihmisen.

On sangen vaarallista ruokkia ja hoitaa lihaansa niin, että himot heräävät. Tulella leikkiminen ei ole viisasta, sillä voi
polttaa itsensä.

Toiseksi, jos mahdollista, vielä vakavampi perustelu on se, että se joka hankkii television, rikkoo seurakunnan päätöstä vastaan. Seurakunnan päätöksen kyseenalaistamine on vakava synti.

On vaarallinen ilmiö, kun kristitystä tulee niin huonokuuloinen, ettei kuule Jumalan valtakunnan neuvoja. Tottelemattomuus on noituuden synti. Se oli sitä kuningas Saulille ja on vielä tänä päivänäkin kaikille kristityille.

(Lauri Taskila, maallikkopuhuja, Päivämies 25.3.1964.)

Silloin asianomainen uskovainen tekee syntiä ”seurakuntaa” ja sitä kautta muka Pyhän Hengen neuvoja vastaan. Näin liikkeen sisällä opetetaan, mutta puheenjohtaja Voittonen oli haluton kertomaan tätä opetusta ulkopuolisille.

Vanhoillislestadiolaisuuden sisällä opetetaan, että seurakunta (eli SRK-lestadiolainen yhteisö) on totuuden patsas ja perustus. Uskotaan, että tämä seurakunta  on erehtymätön, sillä se on Jumalan valtakunta. Ja koska seurakunta on päättänyt (SRK:n vuosikokous 1963) että uskovaiseen kotiin ei saa hankkia televisiota, sitä ei silloin ole luvallista hankkia.

Ei silloinkaan vaikka perheessä ei olisi lapsia. Televisota on pidetty aina syntinä myös aikuisten kohdalla.

Kyse ei ole alkuunkaan television ohjelmista, vaan siitä että luopumalla televisiosta uskovainen osoittaa ehdottoman kuuliaisuutensa nöyrästi SRK:n päätöksille eli ”seurakunnalle”. Televisio on uskonkuuliaisuuden mittari.

SRK:n vuosikokouksissa on useaan kertaan päätetty, että jokainen joka television hankkii, erotetaan rauhanyhdistyksen jäsenyydestä ja hänen katsotaan teollaan kieltäneen uskonsa.

Mistä syystä SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Voittonen ei kertonut medialle televisio-kannan varsinaista totuutta?

Vuonna 1966 SRK:n vuosikokouksessa kehotettiin paikallisia rauhanyhdistyksiä erottamaan sekä puhujan tehtävistä että luottamustoimista ne paikallisten rauhanyhdistysten toimihenkilöt, jotka olivat hankkineet television.

Päätös vahvistettiin toistamiseen vuonna 1971. SRK:n vuosikokouspöytäkirjaan merkittiin:

Televisiokysymyksessä tottelemattomia tulee paikallisten yhdistysten tai SRK:n kerran tai kahdesti joko yksityisesti tai yleisessä kokouksessa puhutella. Elleivät nöyrry parannukseen, pidetään heitä pakanoina ja publikaaneina eikä heitä oteta rauhanayhdistysten jäseniksi. Tottelemattomia ei myöskään tervehditä Jumalan lasten tervehdyksellä. (SRK:n vuosikokouspöytäkirja 1971.)

Vain muutama vuosi sitten Päivämies-lehdessä nostettiin painokkaasti esiin television synnillisyys. Syy ratkaisuun oli ilmeinen. Yhä useampi uskovainen oli alkanut katsella tv-ohjelmia netistä, ja televisiovastaanottimiakin oli hankittu. SRK:n julkaisutoimikunta katsoi tarpeelliseksi julkaista lehdessä uudelleen 1960-luvun alkupuolen kirjoitukset, joissa television synnillisyyttä siihen aikaan perusteltiin.

Onko Olavi Voittonen nyt eri kannalla kuin SRK:n johtokunta?

Nykyisin vl-lapset saavat katsella tv-ohjelmia koulussa

Voittosen mukaan lestadiolaiset myös hyväksyvät sen, että lapset katsovat  televisiota koulussa.

Voittonen jätti mainitsematta, että  vanhoillislestadiolaiset lapset ovat joutuneet vuosikymmeniä kieltäytymään koulussa niistä oppitunneista, joissa on käytetty tv-ohjelmia.  SRK:n johtokunnan puheenjohtajan mukaan televisio onkin nyt  hyväksyttävä opetusväline.

Onkin kysyttävä, onko Voittosen mukaan hyväksyttävää sekin, että vanhoillislestadiolainen opettaja näyttää televisio-ohjelmia työssään. Television käyttö opetuksessa kiellettiin  SRK:n puhujienkokouksessa vuonna 1979. Vanhempia opastettiin silloin ottamaan yhteyttä kouluun ja sopimaan, että lestadiolaislapset eivät katsele mitään tv-ohjelmia koulussa ja että heille järjestetään muuta ohjelmaa siksi ajaksi.

SRK lähetti asiasta kirjelmän opetushallitukselle. Siinä pyydettiin, että opetushallitus tiedottaa kaikkiin kouluhin vanhoillislestadiolaisten kotien toivomuksesta lasen jättäytymisesä pois television kautta annettavasta opetuksesta. Opetushallitus teki kuten pyydettiin ja lähetti kirjelmän asiasta kaikkiin kouluihin.

Mistä syystä televisio-ohjelmat, joita katsellaan koulussa, ja joiden opetettiin vielä joitakin vuosia sitten sanottiin olevan syntiä, ovat ajan mittaan muuttuneet ei-synnilliksiksi?

Televisiopäätökseen liittyvät venkoilevat julkiset lausunnot saattavat murentaa luottamusta SRK:n opetukseen seurakunnan erehtymättömyydestä.

*      *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Nestori.

Lue lisää:

Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto

Jorma Hentilä: Tässä uskossa pääsee taivaaseen

“Huumausaineesta” hyväksytyksi 30 vuodessa

Johannes Ijäs: Lestadiolaisjohtaja: Yle-vero oikeutettu. Kotimaa24 15.12.2011.

Topi Linjama: Olemmeko luterilaisia?

Topi Linjama: Synti vai synnit? Epäkuluttajan blogi.

Lucia-kulkue: synnistä sallituksi 45 vuodessa

Nestori: Lestadiolaiset estivät v. 1966 jumalanpalveluksen televisiolähetyksen – suviseuroja ei edelleenkään televisioida

Pekko: Nämä käskyt sinä pystyt täyttämään!

Justiina Puupää: Muuttumaton oppi ja elämäntavat? 13.2.2014.

Rovasti Sillanpään kirje: SRK-lestadiolaisuuden tila 1977

SRK:n johtokunta: Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

T10 n11 m12 u: Kun äiti synninmyllyn osti

Televisiopäätös (Wikipedia)

Vanhoillislestadiolaiset katselevat televisiota salaa

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kiellot (Syntilista)

Advertisement