Turun rauhanyhdistyksen johtokunta suvaitsevaisuuden tiellä


Turun rauhanyhdistyksen johtokunta ja lähes kaikki yhdistyksen puhujat olivat paikalla maanantaina 6.2.2012 ratkaisemassa kysymystä, pitäisikö Maarian seurakunnan johtavalta kanttorilta Heikki Rainiolta ottaa rauhanyhdistyksen sananjulistajan tehtävä ja velvoite pois vai ei.

Hänen hyllyttämistään koskevan kokouksen koollekutsujana oli rauhanyhdistyksen puheenjohtaja, diplomi-insinööri  Kimmo Puolitaival. Puolitaival on myös SRK:n johtokunnan jäsen.

Turun rauhanyhdistyksen johtokunta päätyi ratkaisuun, että hyllyttämistä ei tehdä. Aikaisemmin vastaavassa tapauksessa Salon seudun rauhanyhdistys päätyi asettamaan puhujakieltoon vanhoillislestadiolaisen papin, joka on julkisesti kritisoinut SRK:n hoitokokouksia, hengellistä väkivaltaa sekä rippiopetusta, joka on mahdollistanut lasten seksuaalisen hyväksikäytön salailun.

Turun rauhanyhdistyksen uudesta päätöksestä kertoivat Helsingin Sanomat  ja Kotimaan verkkolehti Kotimaa24 8.2.1012.

Heikki Rainio on itse aiemmin arvioinut kutsun keskustelutilaisuuteen johtuneen siitä, että hän on kritisoinut liian avoimesti lestadiolaisen liikkeen johtoa julkisuudessa velloneiden lasten hyväksikäyttötapausten taitamattoman käsittelyn vuoksi. Rainio on vaatinut SRK:lta asioiden entistäkin perusteellisempaa juurimista esimerkiksi mielipidekirjoituksessaan Turun Sanomissa.

Nykytilanteesta Rainio on kertonut Kotimaa24:lle, että  Turun rauhanyhdistyksellä käytiin asiallinen ja rakentava keskustelu. Neuvottelun tulos oli, että Rainio saa edelleen jatkaa ry:n puhujana.

Rainio ja samoin Puolitaival ovat tähdentäneet, että tilaisuudessa ei ole ollut kyse niin sanotusta hoitokokouksesta.

Keskustelun aiheeksi oli ilmoitettu Rainion mahdollinen vapauttaminen puhujantehtävästä toistaiseksi. Tähän ei kuitenkaan päätetty mennä tällä kertaa, toteaa rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Puolitaival Kotimaa24:lle.

– Rainion osalta asia on kunnossa. Hän jatkaa puhujan tehtävässä. Muilta osin on edelleen tarvetta jatkaa keskustelua. Siihen asti ei ole muutoksia yhdistyksen sisäisissä puhujantehtävissä, totesi Puolitaival kokouksen jälkeen.

Heikki Rainio kertoo viestineensä myös tässä kokouksessa Turun rauhanyhdistyksellä, että lasten hyväksikäyttökysymys on vakava asia ja sitä täytyy pystyä käsittelemään liikkeessä jatkossakin.

– Mutta sillä tavalla, että sitä käsitellään liikkeen sisällä. Välttämättä sen jatkuva julkisuudessa olo ei ole jatkokäsittelylle enää hyväksi. Toivon, että tämä vakava asia otetaan edelleen vakavasti liikkeen sisällä, Rainio sanoo.

Kotimaan toimittaja pohti jutussaan, kertovatko Turun päätökset olla erottamatta liikettä arvostelleita ihmisiä puhujantehtävistä siitä, että lestadiolainen liike kulkee enstistäkin avoimempaan suuntaan. Onko herätysliikkeen linja muuttunut, mitä tulee sananvapauteen ja keskustelukulttuuriin  liikkeen sisällä ?

– En osaa sanoa, onko linja muuttunut. Sitä täytyy kysyä muilta. Ainakin toivon, että ollaan menossa kohti avoimempaa ilmapiiriä, Rainio vastasi Kotimaa24:ssä.

Kimmo Puolitaival puolestaan vakuutti, että vanhoillislestadiolaisuus on ollut aina avoin liike ja liikkessä on oltu valmiita puhumaan muille uskonasioista.

– Olemme mielestäni aina olleet avoimia puhumaan siitä miten uskomme. Kantamme raamatullisissa kysymyksissä on myös aina ollut julkinen, Kimmo Puolitaival totesi Kotimaa24:n haastattelussa.

Puolitaival selvästikin siirsi vastauksellaan asian kokonaan toisaalle eikä vastannut siihen kysymykseen mitä toimittaja kysyi. Puolitaival viittasi avoimuudella puhumiseen liikkeen opetuksesta ja uskosta, kun toimittaja taas lienee tarkoittanut puhetta liikkeen sisäisistä ongelmista esimerkiksi lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyen. Menettely, jossa jätetään vastaamatta kysymyksiiin ja siirretään puhe taitavasti muualle,  on tuttua useita vanhoillislestadiolaisten johtohenkilöiden haastattelutilanteista.

Naispappeuden hyväksyminen kova pala rauhanyhdistyksessä

Puolitaipaleen ilmaisu keskustelun tarpeesta ”muilta osin” viittasi siihen, että arkkipiispan teologisen sihteerin Risto Leppäsen kanssa käyty keskustelu ei vielä johtanutkaan ratkaisuun asiassa Rauhanyhdistyksellä johtokunnan ja Leppäsen kesken aikaisemmin käydyssä keskustelussa olisi Puolitaipaleen mukaan sovittu niin, että asiaan vielä palataan.

Leppänen itse  puolestaan on kertonut saaneensa hänen asemaansa koskeneesta keskustelusta johtokunnan johtopäätöksenä sellaisen viestin, että  hänen toivotaan jatkavan puhujana.

Leppäseen kohdistetun painostuksen syynä on hänen myönteinen kantansa  naispappeuteen. Leppäsen puoliso Mari Leppänen vihitään papiksi maaliskuussa. Hänestä tulee ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi.

 (Kirj. Lucas)

*        *        *

Lue lisää:

Johannes Alaranta: Ajankohtaisia aiheita

Johannes Alaranta: Hajatelmia. 9.4.2011. (Lasten hyväksikäyttövyyhtiä koskeneen SRK:n tiedotustilaisuuden jälkeen.)

Hyväksikäyttö ei ole sisäinen asia. Helsingin Sanomat 10.4.2011, pääkirjoitus.

Johannes Ijäs: Arkkipiispan sihteeri saa jatkaa vanhoillislestadiolaisen liikkeen puhujana. Kotimaa24 3.2.2012.

Johannes Ijäs: Kanttori pelkää hyväksikäyttöasian hautautuvan naispappeuskeskustelun alle. Kotimaa24 19.1.2012.

Johannes Ijäs: Lestadiolaista liikettä kritisoinut saa jatkaa puhujana. Kotimaa24 8.2.2012.

Johannes Ijäs: Pappi menetti puheoikeutensa vanhoillislestadiolaisten seuroissa. Kotimaa24 2.6.2011.

R.K.: Arkkipiispa huolestui

R.K.: Risto Leppänen sai rauhanyhdistykseltä luvan jatkaa puhujana

Kapu: Alaranta ja Linjama: SRK-kriittinen nettikirjoittelu johti painostustoimiin

Lucas: Ahola, Alaranta, Asikainen, Sulila, Pentikäisen Antti – Luottamus SRK:n johtoon murentunut

Lucas: Risto Leppänen ja Heikki Rainio joutumassa puhujakieltoon Turun rauhanyhdistyksellä

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista – vaati tuhoamaan aineistoa?

Mari Leppänen vihitään papiksi Turun tuomiokirkossa 4.3.2012.

Myös Turun lestadiolaisten keskuudessa seksuaalista hyväksikäyttöä. Turun Sanomat 13.4.2011; 14.4.2011.

Heikki Rainio: Suljettujen yhteisöjen sairaus. Turun Sanomat 12.4.2011.

Skribentti: Naiset tulossa sananjulistajiksi

Advertisement

10 kommenttia

Kategoria(t): Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, ihmisarvo, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, leimaaminen, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pedofilia, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, SRK ry., SRK:n johtokunta, suvaitsevaisuus, syrjintä, syyllistäminen, tasa-arvo, tuomitseminen, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta

10 responses to “Turun rauhanyhdistyksen johtokunta suvaitsevaisuuden tiellä

  1. Nimimerkki; Viimeinen tuomio lähestyy antoi ajattelemisen aihetta.

    Jos emme kovin väärin muista niin täällä Torniossa Kimmo Sulila ja Erkki Hurtig joutuivat jättämään puhujien paikkansa juuri näiden asioiden vuoksi, siis kun olivat kritisoineet SRK:n hoitokokouksia, hengellistä väkivaltaa sekä lasten seksuaalista hyväksikäytön salailua.
    Asia on valitettavasti näin, vaikkakin julkisuudessa on annettu ymmärtää aivan muut syyt.

    Ja, kauheinta mitä täällä kuulee on ne heidän selkänsä takana tehdyt valeet, panettelut ja luulottelut mitä heistä täällä vieläkin levitellään. Tätä nykyä juorut ovat menneet jo niin härskiksi että heistä molemmista on juorujen myötä tehty pedofiilit!
    Siis, nämä kaksi Taivaanisälle uskollista jotka yrittivät auttaa Jumalan valtakunnan pienempiä ja heikoimpia lampaita, poljettiin lokaan.

    Kuka tällaisesta käyttäytymisestä hyötyy ja miksi tätä tehdään? SRK, pakallinen RY vai yksittäiset uskovaiset? Ja, ovatko nämä yleensäkään uskovaisia jotka tällaisia juttuja levittelee? Ei meidän mielestä. He ovat niitä susia lampaiden vaatteissa jotka raatelevat seurakuntaa. Valitettavasti niitä tuntuu olevan paljon… Se on aivan kuin joku muotivillitys tuo kanssaveljien ja sisarten nälviminen selän takana.

    Ei ole vaivauduttu kysymään kummaltakaan, ei Kimmolta eikä Erkiltä asioiden todenperäisyyttä vaan levitellään näitä jollekin tahoille niin tarpeellisia ja sopivia valeita ja juoruja.
    Ja kun tiedetään ja monissa tutkimuksissa on todettu, että yleensäkin juoruissa on enintään 5 % totta ja loput valetta, niin emme ymmärrä miksi tällaista yleensäkään uskovaisten keskuudessa harrastetaan? Tässäkin hyvä esimerkki kuinka nämä juorut valitettavasti muuttuu ja jonkin ajan kuluttua lopussa niissä ei ole muuta totuutta niissä kuin ”uhrien” nimet, .

    Ja, anteeksiannosta tuli mieleemme, että mistä ne Sulila ja Hurtig oikeastaan pyysivät anteeksi? Eihän se voi olla syntiä jos Taivaanisän lapsia ja heikkoja puolustaa… Pyysikö he kenties anteeksi näiden roskajuttujen levittäjien puolesta, vai mistä? Vai olivatko he kenties polkeneet pedofiilien varpaille? Onkohan niitä paljonkin jotka ei vielä ole jääneet kiinni?

    Vai johtuuko nämä kiusaamiset ja salailut kenties yhteisten raha-asioiden salailusta? Erkki Hurtig ottikin saarnassaan, juuri ennen hyllytystään, puheeksi Jumalanvaltakunnan yhteiset raha-asiat.
    Hän kertoi lapsensa kysymyksen Uuden vuoden ilotulituksen yhteydessä: ”Isä minne kaikki kolehtirahat oikeastaan käytetään? Autetaanko niillä rahoilla ihmisiä?” Oliko se yksi niistä syistä miksi hänet savustettiin ulos, kun sellaisia asioita ei saa julkisesti puhua? Sekin on kritiikkiä, mitä ei tietyillä tahoilla hyväksytä. Mitään ei saa kysyä. Pitää vaan tehdä niin kuin sanotaan!
    Monet Rauhanyhdistysten jäsenet puhuvatkin juuri näistä sekä Ry:n että SRK:n raha-asioista, mutta eivät uskalla kysyä.
    Asiahan nimittäin sattuu olemaan niin että sekä SRK että paikalliset Rauhanyhdistykset ovat jäsenyhdistyksiä ja siksi kaikki meno- ja tulokuitit pitäisi olla kenen tahansa jäsenen nähtävillä, milloin tahansa. Ei niitä tarvitsisi edes kysyä.
    Kysymyshän on Rauhanyhdistysten jäsenten rahoista, ei tuhansista vaan miljoonista € vuodessa(luultavasti kymmenistä miljoonista Euroista)! Onkohan näissäkin asioissa jotakin epäselvää? Olisikohan oikeuslaitoksella ja rikospoliisilla aihetta tutkia näitäkin asioita?
    Yleensä rikollisuudessa, (tässä tapauksessa pedofiilia) ei ole kysymys vaan yksittäisestä rikoksesta vaan ne nivoutuvat yhteen ja ovat yleensä yksien ja samojen tekemiä!

    Vaikka molemmat Sulila ja Hurtig ovat pyytäneet anteeksi kriittisiä lausuntojaan, ei heidän anteeksipyyntöään tosiasiassa ole hyväksytty, vaikka niin ulospäin annetaankin ymmärtää.
    Sanotaan että ovat saaneet anteeksi, mutta koska heille ei ole annettu puhujanvirkaa takaisin eikä kiusaamisilla ja panetteluilla näy olevan loppua, niin ei siitä voi ymmärtää muuta kuin anteeksianto loistaa poissaolollaan.

    Ei täällä oikein ymmärretä tällaista saastaista ”uskovaisten välistä rakkautta”. Meininki näkyy enemmänkin olevan että ” ei nosteta eikä tueta totuudessa, vaan se joka poikkeaa SRK:n hyväksymästä yleisestä mielipiteestä tai linjasta, niin sille käy kuin hiirelle jonka kissa on saalistanut, se nitistetään pikku hiljaa mutta varmasti”.

    Vaikka raamattu sanotaankin että meidän pitää uskonveljiä ja sisaria nuhdella jos näemme heidän menevän vikaan, ei kukaan uskalla väärinkäytöksiin puuttua. Sulila ja Hurtighan tekivät vaan sen mitä raamattu kehottaa meitä kaikkia tekemään. Siis, puuttumaan synnin tekoon ja menoon.
    Kuinka moni meistä on miettinyt että me ollaan vikapäitä joka ainoa joka ei ole puuttunut näihin kaikkiin epäkohtiin, tiedoista huolimatta? Ja, että me näistä joudutaan kadotukseen, koska Raamatun mukaan vaikeneminen sisaren tai veljen synnistä lasketaan minulle omaksi synniksi! Huolimatta siitä tunnetaanko me pelkoa vai ei, meidän ei pitäisi vaieta!
    Toivomme todellakin että muutkin uskaltaisivat puuttua näihin epäkohtiin, huolimatta painostuksesta.

    Vaikkakin asia maallisen tuomioistuimen edessä olisi vanhentunut, ei lapsiin sekaantujan rikos siitä pienene miksikään. Tutkimuksien mukaan pedeofiilille ei ole hoitoa, eikä hän ”parane” vaikka istuukin linnassa vaan jatkaa vapaaksi päästyään rikostaan.
    Joten, juuri nämä henkilöt, joka ainoa pitäisi saada maallisen tuomioistuimen eteen ja tietenkin pois lasten tai nuorten toiminnasta! Se oli se mitä Kimmo Sulila ja Erkki Hurtig yritti tehdä, mutta heidän suunsa tukittiin.
    Tässä tuli vaan muutama esimerkki siitä kaksinaamaisuudesta mitä täällä täälläpäin harrastetaan: Kateus, kauna, salailu, erimielisyys, pelko ja ahdistus on se mikä täällä jyllää ja pitää porukan aisoissa. Pelko että minusta tulee seuraava Kimmo tai Erkki se tukkii kaikkien kriitikoiden suut.
    Ollaan hiljaa kun ei mitään uskalleta sanoa ettei jopa koko suku joutuisi kärsimään. Kuka mistäkin on vuosien varrella pakotettu pyytämään anteeksi, eikä kuulemma vielä tänäkään päivänä ymmärrä miksi piti pyytää anteeksi sellaista mikä ei edes synti ole!

    Kaikesta näistä pedofiilien puolustamisjutuista tulee tunne että ne jotka näitä tekoja ja tekijöitä puolustavat ovat tavalla tai toisella itsekin niihin sotkeentuneet. Ja, siksi ovat valmiita tekemään mitä vaan että huomio kiinnittyisi muihin asioihin ja henkilöihin kuin heidän ilmiantamiseen!

  2. Nimetön47

    Pysytään kuitenkin totuudessa. Hurtig julkisesti saarnansa alussa Tornion ry:llä julkisti missionsa. Sen sisältöä oli esim. homoliittojen salliminen. Asian kuuli jokainen seuroissa ollut tai niitä netin kautta kuunnellut. Oppi homoliittojen sallimisesta on niin selkeästi Ramatun vastaista että on ihan aiheellista laittaa kuulijan paikalle veli, joka tuollaista julkisesti opettaa eikä siitä luovu edes keskustelujen jälkeen. Ry on yhteisö, jolla on subjektiivinen oikeus valita ja vapauttaa saarnamiehet. Ja säännöissä jo sanotaan sitoutuminen Raamatun opetukseen. Ei saarnavirka ole sellainen johon pyritään ja josta vapautuksen jälkeen kiireesti pitäisi päästä takaisin siihen. Eiköhän suurempi huoli pitäisi olla siinä että miten Erkki pääsisi takaisin Raamatun mukaiseen ymmärrykseen kuin että miten Erkki pääsisi takaisin saarnaamaan. Ja Kimmon asia on kaikkea muuta kuin lasten puolustamisen vuoksi vapauttaminen. Tätä lasten puolustajien vainoamisen mantraa on täällä niin monesti hoettu että se on muuttunut faktaksi ihan käyttökertojensa vuoksi. Ei kristillisyydessä vainota lasten puolustajia. Silloinhan voisi summa summarum väittää että Lestadiolaiset pyrkivät saattamaan omat lapsensa suojattomiksi ja pedofiilien tekojen uhreiksi. Kukaan sydämestään uskovainen ei tee sellaista. Ei suosi pedofiileja, ei vainoa lasten puolustajia jne. Yrittäkää valehtelussanne pysyä edes sellaisissa rajoissa, että ne olisivat jollain tasolla uskottavia. Absurdius vie valheeltakin pohjan.

    • Nimimerkki; Viimeinen tuomio lähestyy antoi ajattelemisen aihetta.

      Niin nimetön 47, missä ihmeen totuudessa se sinä kuljet. Oletko kuuro ja sokea? Etkö näe mitä ympärillä tapahtuu? Vai, etkö halua tietää totuutta? Kuten sanottu sillä tavalla ei pääse Taivaaseen. Etkö sinäkin ole sen takia uskossa, että pääsisit Taivaaseen? Tällä sinisilmäisyydellä olet kuten ne 5 niistä 10 neitsyettä, joille kävi kalpaten kun ei valvoneet!
      Juuri tätä me tarkoitimme. Jos et ole asioista perillä niin voimme kertoa että viiden viimeisen vuoden sisällä on jäänyt lestadiolainen pedofiili pedofiilin jälkeen kiinni ja useampia istuu vieläkin linnassa. Ja, ainakin yksi on tutkimuksen alla.
      Olet kai myös tietoinen että aivan liian moni näistä kiinnijääneistä pedofiileistä oli rikoksen kyllä tehnyt, mutta asia oli vanhentunut ja siksi syytettä ei pystytty nostamaan! Ja, että näitä yksiä ja samoja lapsia käytetty hyväksensä kymmeniä vuosia. Ja, että se on ollut tiettyjen piirien tiedossa eikä niistä siitä huolimatta ole tehty rikosilmoituksia? Kutsutko sinä tällaista rikoksia ja niiden salailua lasten suojeluksi?
      Käyttäen sinun sanoja, summa summarum väitämme että jotkut Lestadiolaiset ovat saattaneet omat lapsensa suojattomiksi ja pedofiilien tekojen uhreiksi.
      Onhan niistä tuomioista julkisuudessa kerrottu että jotkut isät ja äidit ovat asioista ollet tietoisia, eivätkä ole toisten uskovaisten painostuksesta johtuen voineet asioille mitään. Se on totuus ja jos et halua nähdä sitä totuutta ihmettelemmepä miksi?

      Sitähän me yritimme selittää että elävässä uskossa oleva ei juokse ympyrää ja puhu toisista uskovaisista pahaa, eikä myöskään puolusta pahantekijöitä eikä syntiä kuten se selvästi näkyy tänä päivänä olevan.
      Kun tarpeeksi korkeassa asemassa oleva, kuten joissakin tapauksissa SRK:n tai Ry:n johtokunnassa tai luottamustehtävässä oleva henkilö laittaa liikkeelle vähemmän totuudenperäisiä huhuja niin niitä juttuja uskotaan kuin Jumalan sanaan, ja siksi tieto leviää ”totuutena” kuin kulo valkea. Ja, kun juttu on tarpeeksi paisuteltu niin siitä tulee totuus kuten Kimmon jutussakin kun kerrottiin että Sulila on laittamassa pystyyn eriseuraa pohjoisessa! Muunmuassa tämän jutun levittäjänä oli hyvin korkealle arvostettu henkilö. Ja älä uskokkaan että tämä on vale, niitä oli sata kunta jotka tämän seurapuheesta kuulivat! Kuten sanottu joillekin se on niin tärkeää että näitä lastensuojelijoita mustamaalataan, hyljeksitään ja hyllytetään!

      [Osa kirjoituksesta poistettu yksityishenkilöihin tarpeettomasti viittaavana.]

      Kun olet niin huolissaan toisten (E:n) raamatunmukaisesta ymmärtämisestä niin sanotaanko tosiaan raamatussa että lapsia saa raiskata?
      Meinaatko sinä että E ei ole oikeassa uskossa? Jaa justiin, niinhän se yksi juoru kerto että E heitettiin yli laidan kun oli sekaantunut Halluntailaisiin! :
      Tykkäätkö aivan tosissaan että tällaista mustamaalaamista pitää jatkaa? Eikö nämä päinvastoin pitäis saada loppumaan? Onko tällaisesta kenties sinullekin jotakin hyötyä, kun niin vääryyttä puolustelet?

      Se sinun mainitsemasi lehtijuttu E:stä ei ollut mitään muuta kuin tekosyy. Jos muistat tai haluat muistaa sitä E:n puolustuspuhetta, niin E:hän yritti kertoa että lehdistö oli vääristellyt hänen sanojaan. Mutta, kukaanhan ei sitä totuutta halunnut kuulla! Eipä tietenkään kun se E:n hyllytys tapahtui muista syistä ja siksi oli jo etukäteen päätetty -niinkuin moni muukin ”tuomio” niissä hoitokokouksissa on vuosien varrella päätetty etukäteen kuulematta syytettyä. Silloinhan ei ole selitykset auttaneet, miksi E:nkään tai K:n tapauksessa? Niinhän se on ollut hoitokokouksissa vuosikymmeniä, että porukalla kiusataan ja hiljennetään kriitikot ja koko suku tai ystävät jos joku uskaltaa syytettyä puolustaa.

      Kummallista että näissä asioissa unohtuu se raamatun neuvo että pitää ensin ottaa yhteys henkilökohtaisesti yhteyttä jos joku on vikaan joutunut … Ei raamattu neuvo sakinhivutukseen! Onko tällaisissa hoitokokouksissa koskaan tehty raamatun mukaan?

      Eihän se ole ihme että juoruja ja arvailuja riittää kun kukaan ei oikeastaan tiedä, monta kertaa ei asianomainen itsekkään, mistä syystä hänet on hyllytetty tai potkastu ulos yhteisöstä!
      Niin tosiaan se viimeaikaisten pedofiilien ilmiantajahan oli Erkin veljen vaimo!

      Taidatpa olla yksi niistä ”rahanjakajista ja käyttäjistä” joille on tärkeämpää rahan sisääntulo kuin usko ja rehellisyys?

      Saa nähdä jos näkee sen päivän että jäsenet saa tutkia rahatasiat, siis tulot ja menot?
      Olemme aina olleet sitä mieltä että kun on salattavaa ja epärehellisyyttä niin silloin peitellään asioita! Tuntuu olevan meno kuin maailmanlopun ajalla. Siis että aivan sama mitä kukakin touhuaa kunhan vaan porukka pysyy koossa ja rahaa tulee. Sellaisia kriitikoita kuin Sulila ja Hurtig on, ei silloin suvaita. Sehän voi johtaa vaikka siihen että muutkin alkaa ajatteleen omilla aivoillaan mitä jotkut touhuaa, missä ja milloin!
      Kyllä sen ymmärtää että joillekin tahoille se on edullista tämä ihmisten epäluottamus toisiaan kohtaan ja pelko mitä on sitten -70 luvun kylvetty.
      Ei uskalleta päästää uskonsisaria ja veljiä kylään etteivät vaan näe että kämpässä on TV. Tai, että netistä vahataan filmejä ym törkyä. Ja, kun ompeluseuroja pidetään niin televisiohuoneen ovi lukitaan! Voi voi mitä kaksnaamaisuutta! On tärkeää pitää kulissit ihmisten edessä puhtaana, mutta unohdetaan että Jumala Taivaassa näkee kaiken!

  3. Nimetön46

    Erkki puolusti rukousohjeen laatimista parisuhteensa rekisteröinneille, ja sitä että kaikkien puolesta tulee rukoilla.

    Ohjeessa todetaan mm;

    3. Tällaisessa rukouksessa ei ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta.
    Siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia erityisiä osia (esimerkiksi kysymykset, lupaukset, sormusten vaihto, puolisoiksi julistaminen, liiton siunaaminen).

    Luettuani Nimetön47 kirjoituksen on helppo yhtyä hänen lopputoteamukseen toteamukseen;

    Absurdius vie valheeltakin pohjan.

    • Nimimerkki; Viimeinen tuomio lähestyy antoi ajattelemisen aihetta.

      Voi voi nimetön 46!
      Etkö sinä osaa lukea omaa kirjoitustasi?
      Siinähän lukee ihan selvästi että siinä rukouksessa mitä Erkki puolusti ei ole kysymys avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta, vaan rukouksesta! Erkillähän oli aivan oikein. Eikö meidän uskovaisten pidä rukoilla kaikkien syntisten puolesta, riippumatta miten kukakin elää? Raamatun mukaan se on sitten Jumala joka päättää kenelle parannuksen armonsa antaa. Ei SRK tai paikalliset Rauhanyhdistykset.

      Annat ymmärtää että olet sitä mieltä että Sulilan ja Hurtigin seläntakana valehteleminen ja parjaamiset on oikein ja totuus. Tuliko huono omatunto ja siksi pitää Nimetön 47:ää puolustaa! Käsi sydämmelle, oletko yksi niistä joka näitä valeita on levittellyt? Toivottavasti saatiin useimmille samoja tunteita, niin silloin nämä kommentit eivät menneetkään hukkaan!
      Otimme asian käsittelyyn vaan siksi että tällainen ”juoru ja panettelu muoti” uskovaisten keskuudessa saatais loppumaan ja uskovaisten välinen luottamus ja varsinkin rakkaus palautuisi.

      Tuohon loppukommenttiin ”Absurdius vie valheeltakin pohjan” sanomme että valitettavasti täytyy surulla todeta että yhtään sanaa mitä on kirjoitettu ei ole valetta.
      Taivaaseen ei päästä millään enemmistön käyttäytymis tai muilla matkimiskulttuureilla. Jokaisen meidän täytyy valvoa ja tutkia että totuudessa pysytään. Se ei ole totuutta että kuunnellaan ja uskotaan kaikki mitä ”uskovaiset” sanoo, vaikka olisivat saarnaajia tai muita luottamushenkilöitä yhteisössä. Samanlaisia vikaan ja syntiin joutuvia hekin ovat. Tämä on tärkeää pitää aina mielessä. Ramattukin käskee kyseenalaistaa asioita, VALVOKAA lukee siellä!

      Ainoa tie Taivaaseen on totuus ja anteeksi anto! Ei sinne mennä kieltämmällä väärinkäytöksissä totuutta.
      Ajateltiin vaan että kun Turussa annetaan niin paljon anteeksi niin miksei sitten Erkille ja Kimmollekin Torniossa?

      • nimetön46

        Ajatukseni oli päinvastainen kun mitä ymmärsit.
        En puolustanut nimetön 47 enkä myöskään ymmärtänyt häntä. Hänen tekstinsä on absurdia.

  4. Nimetön55

    Maaseudulla puhutaan sellaista, että ”X:llahan on telkkari ja sen vaimo värjää hiuksia” = ovat epäuskoisia ja se on sitte siinä. Heistä ei tarvi välittää kun ovat uskonsa kieltäneet.
    Heh.

    • Nimimerkki; Viimeinen tuomio lähestyy antoi ajattelemisen aihetta.

      Joo, yksi niistä pahanilkisistä juoruista… mitä K:sta on kuultu. Kaipa ne on mielestään hyviä uskovaisia jotka näitä levittelee… Onkohan uskovaista jolla ei ole TV:tä.
      Sehän riippuu mitä sinä katsot. Tietokoneelta katsottuna samat ohjelmat tai paljon pahempaako on muka pyhempää. Tuskimpa siellä Taivaan- portilla kysytään mitä katsoit TV:stä vai oliko se tietokone. Kyllä siellä vaaassa painaa muut asiat paljon enemmän.
      TV:stä puheen ollen: Mikä hämmästys kun eläkeläiset kävi vierailulla SRK:n pääkonttorilla Oulussa. Niin, mitä muuta siellä oli ruokailuhuoneessa kuin TV! Mitä isot edellä sitä pienemmät perässä. Onkohan ne maksaneet TV- luvan? Kukahan tarkistais?
      Se oli kyllä viimeinen ”huonekalu” mitä uskois että sieltä löytyy!
      Ei ole ihme että Voittonen oli vastikään niiiiiiiiiin positiivinen että jokainen maksaa TV luvan tulojen mukaan.
      Minkähän tulojen mukaan siellä sitten sitä lupaa maksetaan: Kolehtitulojen, vai koko SRK:n vuositulojen mukaan. Taitaa tulla melkoinen lasku…

  5. Toivo

    Niin, minä haluaisin tietää ennenkuin sanon asiaan mitään, että mitä perusteluja Marilla mahtaa olla, tai mitä tulkintoja. Tai että mitä tuola keskustelussa todettiin, asianosaisethan olivat itse sitä mieltä että oli rakentavaa ja asiallista keskustelua. Kuka näitä juttuja oikein toimittaa? Ajattelutapa ei kyllä ole rakentava vaan jotenkin negatiivinen ja eri asioita eri yhteyksistä yhdistelevä.

  6. Kyllä kritiikkiä saa esittää ja mielipiteensä sanoa, mutta jos se oma mieli on kovin kaukana Jumalanlasten mielipiteistä silloin on parasta karistaa pölyt kengistään ja etsiä uskonnollinen ryhmänsä muualta. Solvaamalla nämä asiat eivät korjaannu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s