Hintsala ja Manner: Naisen terveydentila arvioidaan rauhanyhdistyksellä, ei lääkärissä

Vanhoillislestadiolainen nainen saa vl-yhteisöstä apua ongelmiin… joita hänellä ei ehkä lainkaan olisi ilman tätä yhteisöä. Ensin yhteisö tuottaa ihmiselle terveysongelmia ja sitten sitä lääkitään evankeliumilla.  Julkisuuteen tosin kerrotaan mielellään, miten ”voimaannuttava” usko ja vl-yhteisö on,  ja miten uskovaisten ”lämmin yhteisöllisyys” hoitaa jopa mielenterveyttä. Sillä on kuitenkin kääntöpuolensa.

– Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä rauhanyhdistyksen vertaisyhteisö määrittelee ja arvioi ihmisen jaksamista, ei ihminen itse. Yksilön omalla arviolla jaksamisestaan ei ole sellaista painoa kuin valtakulttuurissa, arvioivat väitöskirjatutkijat Meri-Anna Hintsalaja Katja Manner.

Myös terveysalan asiantuntijat ovat kiinnittäneet huolestuneina asiaan huomiota. Terveydenhoitaja Anne Eskelisen mukaan terveydenhoidon ammattilaiset ovat huolissaan siitä, että lestadiolaiset naiset diagnosoivat toisiaan ja joutuvat tekemään henkilökohtaisia ehkäisyn käyttöä koskevia päätöksiään yhteisön ryhmäpaineen alaisena.

Eskelisen mukaan  kollektiivisessa sisar- ja veljespiirissä harjoitetussa diagnostiikassa piilee vaaroja. Herätysliikkeessä on taipumus leimata terveysongemat hengellisiksi kysymyksiksi. Uskotaan, että yksimielisyys ja syntien anteeksipyytäminen parantavat monisynnyttäjän fyysisiä sairauksia tai pyyhkivät pois vaikean masennuksen. Tällöin on vaarana, että asiantuntijoiden apuun ei turvauduta ajoissa.

*         *         *

Vanhoillislestadiolaisuutta tutkivat teologian jatko-opiskelijat Meri-Anna Hintsala ja Katja Manner ovat pohtineet, millainen on yhteisön ja yksilön suhde lestadiolaisessa liikkeessä mielenterveyden kannalta.  Haastattelu, jonka on kirjoittanut teologian tohtorikoulutettava Mari Stenlund, on julkaistu Teologia.fi-sivustolla.

Kummallakin tutkijalla on parhaillaan väitöskirjatyö käynnissä vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvästä aiheesta.  Hintsala keskittyy tutkimaan internetkeskustelujen vaikutusta vanhoillislestadiolaiseen kulttuuriin.  Manner  tutkii vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksia naisen asemasta. Saattaa olla, että tutkijoilla on myös mielenterveysalan asiantuntemusta, mutta sitä ei haastattelussa mainita.

Kummankin tutkijan pro gradu -tutkielmat ovat liittyneet lestadiolaisuuteen. Hintsala tutki lestadiolaisäitien verkkokeskusteluja ja Manner puolestaan L.L. Laestadiuksen naiskäsitystä ja suhtautumista naisruumiiseen. Tutkijat tuntevat siis jo nyt aiheensa varsin hyvin.

Vanhoillislestadiolaisen mielenterveys kytkeytyy yhteisöön

Hintsala ja Manner  toteavat, että sellaista uskovaista, joka ei halua tai ei kykene sopeutumaan herätysliikkeen kaikkiin linjauksiin (syntilista), voivat liikkeen taholta uhata yksinäisyys, epätietoisuus ja jopa painostaminen.

On selvää, että yksinäisyyden ja eristetyksi joutumisen uhka  sekä yhteisön jäsenten harjoittama painostaminen muodostavat riskin ihmisen mielenterveydelle ja hyvinvoinnille.

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei näe ongelmana lestadiolaisten taipumusta hengellistää terveysongelmia ja sairauksia. Hänen mukaansa asiasta on ”aina puhuttu”. Omituisen ristiriitaisesti hän toteaa Kotimaa24:n haastattelussa, että mielenterveyden ongelmien hengellistäminen saattaa olla riski – ja samalla hän toteaa, että syntien anteeksi saaminen eli ”evankeliumi” on lääke myös psyykkiseen ahdistuneisuuteen:

Mielenterveysongelmien hengellistämiseen voi syyllistyä tahtomattaan jos ei tunnista tilannetta ja sen vakavuutta. Siksi asiasta on aina puhuttu ja on hyvä muistuttaa aina. Uskovainen voi tarjota yksinkertaista ja lohduttavaa evankeliumia ahdistuneelle. Se auttaa luottamaan Jumalaan vaikeinakin päivinä.

Yksilön mielenterveys ja sitoutuminen vl-normeihin 

Eipä siis ihme, että tutkijat toteavatkin:

”Kun vanhoillislestadiolaista elämäntapaa ja yhteisön erityispiirteitä tarkastelee mielenterveyden näkökulmasta, kohtaa vyyhdin.” (Hintsala & Manner.)

Tässä vyyhdissä kietoutuvat toisiinsa mielenterveyttä uhkaavat ja toisaalta sitä tukevat piirteet, hyvinkin ristiriitaisella tavalla.

Useimmiten jo lapsesta saakka lestadiolaiseksi kasvatetun ihmisen psyykkinen hyvinvointi on pitkälle sidoksissa yhteisöön. Mielenterveyden kannalta on oleellista se, miten yksilö kokee suhteensa yhteisöön ja sen sanomaan, toteavat tutkijat. Toisin sanoen, onko hän sisäistänyt liikkeen uskonkäsityksessä keskeiset ydinasiat, kuten esimerkiksi ehkäisykiellon.  Toisaalta yksilön mielenterveyteen vaikuttaa myös yhteisön sisäinen toiminta- ja keskustelukulttuuri, joka ylläpitää normijärjestelmää  ja siirtää sitä seuraavalle polvelle.

Ehkäisy on syntiä, SRK:n perustelut tässä

Viime vuosina ehkäisyopetuksesta ja -käytännöistä on keskusteltu paljon  julkisuudessakin. Vanhoillislestadiolaisten keskuudessa vallitsevan näkemyksen mukaan ehkäisyn käyttö on syntiä.

– Ehkäisystä pidättäytymisen taustalla vaikuttavat käsitykset elämän pyhyydestä ja Jumalasta elämän luojana, tietää sosiaalietiikan tohtorikoulutettava Katja Manner.

Manner viitannee SRK:n vuosikokouksen tuoreimpaan kannanottoon, jossa ehkäisyn synnillisyys perustellaan juuri sillä ajatuksella, että Jumala jatkaa luomistyötään tuottamalla uusia ihmisiä.

Vl-liikkeessä opetetaan, että jos ihminen rajoittaa lisääntymistään, hän samalla estää Jumalaa toteuttamasta suunnitelmiaan. SRK:n opinkuvauksen mukaan ihminen sitoutuu uskontunnustuksessa lisääntymään rajatta, koska sillä tavoin ihminen osoittaa luottavansa Jumalaan kaiken luojana. Tällä perusteella kaikkia lisääntymisen rajoittamisen muotoja pidetään syntinä,  jopa murhan syntinä.

Lisäksi tuoreimmassa ehkäisykieltoa koskevassa kannaotossa väitetään, että jo sukusoluina vasta mahdollisuutena olevalla elämällä on luovuttamaton ”oikeus” tulla olemassaolevaksi, hedelmöittyä ja kehittyä alkioksi, sikiöksi sekä syntyä ihmiseksi. Myös saarnoissa ja hartauskirjoituksissa viitataan usein oletettujen ”syntymättömien lasten” oikeuksiin hedelmöittyä ja syntyä.

Kuten Topi Linjama on huomauttanut, muiden lajien kuin ihmisten elämän pyhyydestä ja velvoitteesta lisääntyä rajoittamatta ei lestadiolaisuudessa puhuta. Tämä on sikäli epäloogista, että uskontunnustuksen mukaan Jumala on kaiken elämän luoja.

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen totesi äskettäin Kotimaa24:ssä ehkäisystä:

– Vanhoillislestadiolaisten perheiden jaksamisesta käytävään keskusteluun liittyy usein keskustelu suhtautumisestamme ehkäisyyn. Jumala on elämän ja kuoleman herra ja syntyvyyden säännöstely sekä kuoleman hetken määrittäminen kuuluvat molemmat Jumalan hallintavaltaan. (Hännisen haastattelu Kotimaa24:ssä 15.10.2011.)

Sitoutumista kontrolloimattomaan lisääntymiseen pidetäänkin nykyisin vanhoillislestadiolaisen uskon varsinaisena ydinpiirteenä. Nimimerkki Ex vl-isä kirjoitti Kotimaa24:n verkkokeskustelussa:

Vanhoillislestadiolaisen yhteisön luoma paine ehkäisemättömyysopin pitämiseen ja suureen perheeseen on säälimätön. Se on enemmän kuin normi – se on keskeisin opinkappale, jonka ympärillä koko yhteisö pyörii.

Ehkäisemättömyysvaatimuksen keskeiseen asemaan omassa henkilökohtaisessa vakaumuksessaan viittasi myös Tuomas Hänninen Rauhan Tervehdykseen antamassaan haastattelussa. Hänninen totesi pitävänsä ehdottomina uskon kysymyksinä kahta seikkaa, nimittäin että syntyvyyden säännöstelyä ja avioeroa ei hyväksytä. (Rauhan Tervehdys, nro 43, 2011, s. 3.)

Lääkärin diagnoosi ei riitä, jotta lääketieteeseen turvautuminen olisi luvallista 

Tohtorikoulutettava Mari Stenlund nostaa jutussaan esiin kysymyksen:

– Mutta entä jos avioliitossa elävän naisen tai miehen mieli järkkyy eikä lasten saamiseen tunnu olevan voimia? Tai jos ajatus lasten saamisesta ahdistaa mieltä?

– Jos terveys on vaarassa ja ehkäisyn käyttämisestä on selkeä lääkärin antama suositus, vanhoillislestadiolainen kuuntelee lääkärin neuvoa ja myös yhteisössä rohkaistaan siihen, väittää kirkkososiologian tohtorikoulutettava Meri-Anna Hintsala.

Lääkärin on siis todettava (raskaudenpelosta johtuva tai muu) terveydellinen uhka. Naisen oma arvio jaksamisestaan niin henkiseltä kuin fyysiseltä kannalta ei vielä riitä siihen, että ehkäisyä voitaisiin pitää sallittuna hänen kohdallaan.

Hintsala ei perustele käsitystään.  Mistä Hintsala tietää, että ”vanhoillislestadiolainen kuuntelee lääkärin neuvoa”?  Tai että yhteisössä tosiasiallisesti rohkaistaan uskovaista turvautumaan ehkäisyyn niissä tapauksissa, joissa lääkäri uskovaista siihen on kehottanut?

Olisi kysyttävä, onko uskovaisen naisen vertaispiirissä edes soveliasta ottaa lääkärin ehkäisyyn turvautumiseen kehottavat neuvot vakavasti. Kun lääkärin neuvot asettuvat kilpailemaan erehtymättömänä pidetyn yhteisön Seurakunta-äidin, Saara-äidin,  neuvoja vastaan, kumpi silloin voittaa? Missä on korkein auktoriteetti joka tekee diagnoosin ja hoitosuunnitelman?

Topi Linjama on selostanut käytössä olevaa menettelytapaa seuraavasti:

Ehkäisykiellon voi kumota lääkäri, joka edustaa maallista esivaltaa. Ellei lääkäriin uskalla luottaa, voi ottaa yhteyttä hengellisen esivallan edustajaan, vaikkapa paikalliseen puhujaan. Ellei puhuja osaa päättää, mikä on oikein, hän ottaa yhteyttä SRK:lle, mistä (luultavasti) rohkaistaan luottamaan lääkärin arvioon. Tämä ei ole spekulointia, vaan kuvausta asioista, joita tiedän tapahtuvan.

Helena Paalanne on täydentänyt menettelyn kuvausta:

Olen keskustellut useiden lääkäreiden kanssa tästä aiheesta ja ymmärrykseni mukaan heidän kehoituksiaan perhesuunnitteluun ei pääsääntöisesti kuunnella. Ei edes silloin, kun vanhempien fyysinen tai psyykkinen terveys on täysin vaakalaudalla. Epäilen vahvasti, että tässä kysymyksessä kuuliaisuus hengelliselle regimentille puhaltaa maallisen ohitse ja hengellisessä regimentissä elää vielä vahvana käsitys siitä, että lapsia pitää antaa tulla niin paljon kuin niitä tulee – – .

Synti muuttuu ei-synniksi, jos on sairas

Kuinka on mahdollista, että syntinä, murhan syntinä pidetty teko ylipäätään muuttuisi sallituksi ja uskovaiselle sopivaksi? Kuinka nainen, joka on opetettu lapsesta saakka pitämään hedelmöittymisen ehkäisyä murhana, voisi rohjeta turvautumaan siihen? Edes silloinkaan, vaikka hänen terveytensä ja hyvinvointinsa edellyttäisi sitä?

Pääsihteeri Hännisen selityksen mukaan kyse on eräänlaisesta transformaatiosta, muodonmuutoksesta, eli synnillinen ehkäisy muuttuu ei-ehkäisyksi ja ei-synniksi silloin kun ehkäisyyn on päätetty turvautua naisen sairauden hoitamisen takia.

– Sairaudenhoito ei ole ehkäisyä ja luotan, että terveydenhoitohenkilöstönkin viisaus on Jumalalta. Myös heidän osaamisensa ja viisautensa ovat keskusteluissa tarjolla vanhemmille, jotka tekevät päätöksen ja kantavat vastuun. Jumalan sanalla valaistua omaatuntoa kannattaa aina kuunnella.

Tässä yhteydessä pitää tietysti erikseen kysyä sitä, onko raskaudenpelko ja siitä seuraava masentuneisuus hyväksyttävissä sellaiseksi sairaudeksi, jonka hoitoon puhuja ja vl-naisen vertaisryhmä rauhanyhdistyksellä antaa luvan ehkäisyn käyttöön.

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä onkin viime aikoina vältetty julkista, ehkäisyn vastaista ehdotonta puhetta saarnoissa ja muissa liikettä edustavissa julkisissa kannaotoissa, mikä näkyy Hännisen puheissa.  Kannanilmaisujen välttely aloitettiin sen jälkeen, kun Ihmisoikeusliiton juristit ottivat keväällä 2009 kantaa liikkeen ehkäisyopetukseen. Juristien kannanoton mukaan SRK:n ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuslainsäädäntöä.

SRK on myös poistanut uusimman ehkäisykieltoa perustelevan, vuosikokouksen v. 2009 hyväksymän kannanottonsa Internetistä. SRK ei ole ilmoittanut syytä poistoon.

Ehkäisyn käyttö onkin nykyään liikkeen johdon julkisuudessa esittämien lausuntojen mukaan jätetty ”kunkin uskovaisen omantunnon asiaksi”, toteaa Stenlund nykyistä virallista ilmausta noudattaen.

Ulkopuolinen luulisi, että tämä merkitsee, että jokainen saisi nyt päättää ehkäisykysymyksen itse vapaasti omantuntonsa mukaan. Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan suinkaan ole, mikä käy ilmi Hintsalan ja Mannerin selityksistä.

Hintsala ja Manner: Yksilön ”omantunnon ratkaisu” ei olekaan yksilön itsensä päätettävissä, vaan lähipiirin arvion varassa

Todettuaan ensin, että ”vanhoillislestadiolainen kuuntelee lääkärin neuvoa ja myös yhteisössä rohkaistaan siihen”, Meri-Anna Hintsala samantien kumoaa sanomansa seuraavassa lauseessaan.

Hän toteaa, että lääkärien neuvojen noudattaminen ei  ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Hintsala tekeekin itse suoria kysymyksiä omalle liikkeelle.

– Kuka määrittelee, oletko riittävän väsynyt, Hintsala kysyy. Hän myös vastaa saman tien, että arvion naisen terveydentilasta ei päättele nainen itse vaan sen tekee  ”uskonnollinen vertaisyhteisö”.

– Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vertaisyhteisö määrittelee ja arvioi kunkin jaksamista. Yksilön omalla arviolla omasta itsestään ei ole sellaista painoa kuin valtakulttuurissa, toteaa Hintsala.     

Toisin sanoen, kun nainen tuntee, että ei voi hyvin ja voimat ovat loppuneet, hänen lähipiirinsä  ”vertaisyhteisö” saattaa tästä huolimatta pyrkiä vaikuttamaan niin, että nainen edelleen motivoituu jatkamaan sukupuolielämää ilman turvallista ehkäisyä.

Katja Manner vahvistaa asian, todeten:

– Omantunnon asioissa kehotetaan kuitenkin kuuntelemaan uskonyhteisön mielipidettä.

Eli ”yksilön omantunnon asia” ei sittenkään olekaan yksilön omantunnon asia. Ei sinne päinkään.

Vertaisryhmän ”yhteistunto” alkaa painostaa yksilöä.

Jos lestadiolaisnainen kertoo ystävilleen löytäneensä ratkaisun uupumukseensa ja aikovansa ehkäisyn avulla pitäytyä  nykyisessä lapsiluvussa, hän saattaa joutua lähipiirinsä huolestumisen ja ns. sielunhoidollisten keskustelujen kohteeksi. Nämä tunnettiin aikaisemmin nimellä hoitokokous.

Vanhoillislestadiolaisuudessa uskotaan, että Jumala ei anna kenellekään naiselle suurempaa taakkaa kuin minkä nainen pystyy kantamaan. Tähän periaatteeseen uskovaisen naisen tulee luottaa läpi elämänsä.  Jumalasta tulee uskoa vain hyvää ja Häneen tulee luottaa kaikissa tilanteissa.

Tällä puheella tarkoitetaan käytännössä sitä, että liikkeen ehkäisemättömyyden opista ei ole lupa poiketa. Tätä painottaa myös kansanopiston opettaja Tuuli Hintsala  kirjoituksessaan Päivämiehessä. Hänen mukaansa ehkäisyyn ei tule turvautua, ja suurperheestä seuraaviin kasvatusongelmiin hän susoittelee anteeksiantamista. Hänen mukaansa erityisesti rauhanyhdistysten diakoniatyö tukee lapsiperheitä ja vanhemmuutta.

Tämä uskomus jo paljastaa sen, että naisen pitää ymmärtää oma väsymyksensä ja uupumuksensa sielunvihollisen asettamiksi kiusauksiksi, joiden tarkoitus on murtaa uskovan luottamus Jumalan hyvyyteen.

Suuren perheen, toistuvien raskauksien ja keskenmenojen kurimuksessa elävän naisen on uskottava, että hän mikäli hän ei voi hyvin ja on menettämässä terveytensä, syynä on hänen uskonsa heikkous ja Jumalan tahto.

Naisen ei tule ajatellakaan niin yksinkertaisesti, että terveyden romahtamisen syynä olisi häneen kohdistuva kohtuuton psyykkinen ja fyysinen kuormitus. Ja siihen monilla kytkeytyvä raskaudenpelko.

Eskelinen: Rauhanyhdistyksen diagnoosien valta voi ohittaa terveysalan ammattilaisten ohjeet

Niinikään vanhoillislestadiolainen, terveydenhoitaja Anne Eskelinen on kertonut Kotimaa24:ssä, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat viime aikoina olleet huolissaan siitä, että vl-naiset diagnostisoivat toisiaan. Sellaista käytäntöä nimitetään usein puoskaroinniksi.

Eskelinen puuttui haastattelussa erityisesti rauhanyhdistyksissä tapahtuvaan ryhmäpainostukseen.

– Vanhemmat kysyvät uskonystäviltään neuvoa, miten terveydenhuoltohenkilökunnan ehdottamiin hoitoihin ja neuvoihin pitäisi suhtautua. Kun tähän on totuttu, perheen sisäisiä asioita on saatettu kysyä ja neuvoja antaa joskus pyytämättäkin. Joskus jopa eri tavalla ajatteleva puoliso on saattanut tulla ohitetuksi, toteaa Anne Eskelinen.

Eskelinen on tullut tunnetuksi lapsiperheiden hyvinvointiin ja kasvatukseen liittyvän ”Yhdessä elämään” eli ns. Laukaan mallin kehittäjänä. Hän on julkaissut myös kirjan Rakkautta ja rajoja kasvatukseen (2000).

Eskelinen toteaa, että väsyneitä lestadiolaisvanhempia kuormittaa herätysliikkeen sisäinen toimintakulttuuri, jonka hän katsoo liittyvän perheiden kohtaamien terveysongelmien hengellistämiseen.

Vl-naiset ja pariskunnat yrittävät löytää ratkaisuja ongelmaan, voiko ehkäisyn ottaa käyttöön, kyselemällä toinen toisiltaan. Tällön  uskonnolliset argumentit nousevat keskeiseksi, ja ihmisen varsinaisen terveyden kannalta olennaiset  ratkaisut sivuutetaan.

Vertaispiirin arvioita terveydentilasta ja mahdollisia diagnooseja pohditaan keskenään, silloinkin kun horjuvasta terveydestä kärsivä tosiasiassa tarvitsisi ammattimaista asiantuntijoiden diagnoosia ja hoito-ohjeita.

– Jokaisen on syytä tiedostaa, että omista ja perheensä ratkaisuista ei uskovaisenkaan tarvitse tilittää muille, muistuttaa Eskelinen. Niistä tulee keskustella terveyden asiantuntijoiden kanssa.

Vaikuttaa siltä, että varsinkaan naisen ei lopulta todellisuudessa sallita itsenäisesti noudattaa lääkärien suosituksia  esimerkiksi raskauksien harventamisesta. Vertaispiirin diagnoosi rauhanyhdistyksellä ”tietää paremmin” ja on naiselle suurempi auktoriteetti kuin lääkäri.

Lestadiolaismiehen terveydentilaa ei tulisi kenellekään mieleenkään alistaa tavallisista tallaajista koostuvan vertaispiirin diagnosoitavaksi.

Mies menee epäröimättä parhaan asiantuntijan vastaanotolle ja saa vapaasti noudattaa hoito-ohjeita kenenkään siihen rauhanyhdistyksellä puuttumatta.

Lestadiolaisnaisella ei samaa oikeutta ole. Mistä syystä vertaispiirit kontrolloivat vain naisia?  Tätä kannattaisi jonkun väitöskirjatutkijan selvittää.

Vanhoillislestadiolainen terveydenhoitaja Terttu Holmi vetosi  jo yli kaksi vuotta sitten Kotimaan haastattelussa SRK:n johtoon, että se julkaisisi Päivämiehessä selkeästi tiedon siitä, että nainen voi halutessaan turvautua ehkäisyyn. Holmi toivoi, että kanta julkaistaisiin Päivämiehessä riittävän yksiselitteisesti ja selväkielisesti, niin ettei siitä jäisi minkäänlaista tulkinannavaraa.

– Olisi nyt vihdoin todettava avoimesti, että ehkäisy on sallittua silloin, kun äidin kroppa tai psyyke ei enää kestä seuraavaa raskautta. Mikään vakaumus ei saa olla niin sydämetön, että se johtaa niin epäinhimillisiin ratkaisuihin kuin mitä osa äideistä on tehnyt kieltäytyessään omantunnon syistä ehkäisystäterveytensä uhalla. Jos vakaumus velvoittaa kuoleman porteilla käymistä, se on liikaa vaadittu!

– Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään hoitoon. Miksi lestadiolaisäiti joutuu miettimään hulluuden rajamaille päätöksensä oikeellisuutta vielä senkin jälkeen, kun lääkärin on suositellut hänelle ehkäisyä painavista syistä?

SRK:n johto ei koskaan vastannut Holmin vetoomukseen.

Nykyinen omituisen ristiriitainen tilanne, jossa terveydenhuollon ammattilaiset ovat huolissaan ja lestadiolaisnaiset jääneet rauhanyhdistysten vertaispiiriensä uskonsisarten ja -veljien diagnosoinnin varaan, on tietenkin sangen huolestuttava.

Tilanne muodostaa riskin naisten ja perheiden terveydelle ja hyvinvoinnille. Miksi kirkkomme piispat ovat edelleen hiljaa asiasta?

Yhteisön vai yksilön valinta? Ja mistä ihmisparka tietää että hän on valinnut siten kuin yhteisö edellyttää?

Tutkija Katja Mannerkin väittää haastattelussa aluksi, että  vanhoillislestadiolaiset saavat ratkaista viime kädessä itse henkilökohtaisen omantuntonsa perusteella, käyttävätkö ehkäisyä.

Mutta seuraavassa lauseessa hän muistuttaa, että ”ratkaisua voidaan pohtia myös lähipiirin kanssa”.  Silloin kun naisen asia on lähipiirin arvioitavana, naisella olisi Mannerin mukaan hyvä olla tukenaan lääkärin antama suositus ehkäisyyn turvautumisesta.

– Tällöin ihmiselle itselleen voi olla helpompaa, jos on olemassa myös lääkärin arvio, jonka voi ottaa valintaa tehdessään huomioon, toteaa Manner.

Lääkärin lausunto siis ”voidaan ottaa huomioon” – mutta yksilöllä ei Mannerin lausunnon mukaan nähtävästi ole kuitenkaan ihan hyväksytysti mahdollisuutta automaattisesti noudattaa lääkärin suositusta, ilman vertaisryhmän ”siunausta”?

Mutta lääkärin lausunto näyttää Mannerin mukaan  antavan vl-naiselle jonkinlaisen lisätuen, alibin, eli mahdollisuuden kiertää yhteisön ehkäisykieltoa syyllistymättä itse kuitenkaan synnilliseen tekoon, murhaan.

Mutta asia ei lopultakaan ole yksiselitteinen:

– Omantunnon asioissa kehotetaan kuitenkin kuuntelemaan uskonyhteisön mielipidettä, Katja Manner kertoo. Eli ”yksilön omantunnon asia” ei sittenkään ole yksilön omantunnon asia.

Jostakin syystä väitöskirjatutkijakin puhuu asiasta epäselvästi ja moniselitteisesti.

Vaikeassa tilanteessa olevalle lestadiolaiselle voi Mannerin mukaan jäädä edelleen epäselväksi, milloin ehkäisy olisi yhteisön kannan mukaan hänelle itselleen sopiva ratkaisu ja milloin se taas ei käy.

Tilanne alkaa vaikuttaa mielipuoliselta. Jos naisen omatunto sanoo, että nyt on aika lopettaa lasten tekeminen, mutta sitten kun pitää kysyä asiaa rauhanyhdistyksellä luotetuilta ystäviltään, saa vastauksen että ehkäisy on syntiä. Omantunnon ääni on unohdettava ja pitää vain jaksaa lisääntyä, vaikka ei enää haluaisi eikä jaksaisi yhtään ainoaa lasta lisää.

Missä tässä siis ihan aikuisten oikeasti toteutuu tuo yksilön ”omantunnon ratkaisu”, tutkija Katja Manner?

Meri-Anna Hintsala toteaakin, että vanhoillislestadiolaisuudessa ei juurikaan puhuta yksilön omasta vastuusta omien ratkaisujensa tekijänä.

– Jos yksilön on vaikea sopeutua yhteisössä hyvinä pidettyihin ratkaisuihin, uskovainen saattaa kohdata utelua, vähättelyä tai jopa painostusta. Ei niinkään liikkeen johdolta, vaan erityisesti vertaisiltaan eli niiltä ihmisiltä, jotka ovat samassa elämäntilanteessa.

– Ja jos yksilö irtautuu liikkeestä, hän jättää samalla myös moraalikoodiston ja identiteetin, Hintsala selvittää.

Hintsalan varsin lyhyt ja lakoninen lausahdus pitää sisällään valtavan haasteen, suuren psyykkisen työn: kokonaisen maailmankuvan murroksen ja minuuden uudelleenrakentamisen. Se vie monelta usein vuosikausia ja saattaa vaatia asiantuntevaa terapiaa.

Naiset eivät itse koe olevansa aivopestyjä, sillä ”yhteisön suosittelema ehkäisemättömyys voi useinkin olla yksilön oma aito valinta”

Toisaalta vanhoillislestadiolaiset eivät itse koe olevansa aivopestyjä, sanovat haastatellut tutkijat Meri-Anna Hintsala ja Katja Manner. Yhteisön suosittelema valinta voi useimmissa tapauksissa ollakin yksilön oma aito valinta, väittää Manner.

Manner ei kuitenkaan näytä havaitsevan sitä, että valinta voi olla aito vain silloin, kun yksilö ei joudu tekemään ratkaisuaan painostuksen alaisena.

Tilanteessa, jossa yksilön oma kanta ja  hänelle tärkeän, erehtymättömänä pidetyn yhteisön periaate, jota  hänenvertaispiirinsä (ystävänsä) lisäksi tukee, ovat keskenään ristiriidassa, yksilö joutuu muuttamaan henkilökohtaista kantaansa voidakseen säilyttää osallisuutensa yhteisössä.

Jossain muualla tutkijat pitäisivät tätä itsestäänselvästi painostamisena, ei aitona valintatilanteena.

– Vanhoillislestadiolaiset haluavat tulla kohdelluiksi mieleltään terveinä ihmisinä, jotka ovat pohtineet ehkäisykysymystä paljon ja tulleet vapaaehtoisesti siihen tulokseen, että haluavat ottaa kaikki lapset vastaan ja antaa elämänsä korkeimman käsiin, väittää Manner.

Hänen vakuuttelunsa tuntuu hyvin ontolta, kun sen rinnastaa terveydenhoitajien Anne Eskelisen ja Terttu Holmin kokemuksiin.

Mannerin ajatukset sisältävät sisäisesti ristiriitaisen vaatimuksen, että vaikka yhteisö on kieltänyt ehkäisyn, ja vaikka todellista omantunnonvapautta ei lähipiirin kontrolloitavana elettäessä ole olemassakaan, lestadiolainen nainen uskottelisi itselleen ja muille, että ehkäisemättömyys on hänelle vapaaehtoista ja lestadiolaisen yksilön täysin henkilökohtainen omantunnon ratkaisu.

Jää epäselväksi, tulisiko Mannerin mielestä myös ulkopuolisten ihmisten ja tutkijoiden mennä mukaan samaan peliin, vaikka he ovat perillä siitä, että lestadiolaisyhteisössä kollektiivinen vertaisryhmän mielipide ja yhteisön normit erottamisuhkineen painostavat yksityistä ihmistä niin, ettei yksilöllä ole todellista vapautta ratkaista lisääntymistään itsenäisesti ja vapaasti.

Jos vanhoillislestadiolaisen liikkeen uskottavuus todella edellyttää tällaista manipuloivaa kielipeliä, ollaan syvällä suossa.

Voidaan myös asettaa kysymys, miten uskottavaa on tutkimus, kun tutkija itse edellyttää manipuloidun tilanteen pitämistä aitona?

Hintsala: ”Joskus ristiriitaa yksilön ja yhteisön näkemyksen välillä ei ole.”

Lestadiolainen ihminen voi myös sopeutua yhteisönsä näkemykseen ja ohittaa oman todellisen mielipiteensä. Meri-Anna Hintsala näkee sopeutumisen yhtenä naisen selviytymiskeinona. Näin varmasti on.

– Yhteisön kantaan sopeutuneet saavat vertaistukea ja kokevat yhteisöllisyyden ja vertaisuuden kantavana voimana. Myös sanoma anteeksiantamuksesta voimaannuttaa, toteaa Hintsala.

– Yhteisön eheys pitää yllä turvallisuudentunnetta ja uskoa hyvään.  Anteeksiantamuksen sanoma ja yhteisöllinen elämä ovat vanhoillislestadiolaisuuden voimaannuttavia piirteitä.

– Internetkeskusteluissa äidit kertovat uskon olevan heille elämän tärkein kantava voima. Anteeksiantamus, jonka varassa saa aloittaa alusta, koetaan hyvin tärkeäksi, Hintsala kertoo lestadiolaisnaisten mammapalstojen keskusteluja koskeneen gradunsa tuloksista. Hintsala jatkaa:

– Vaikka onhan tässä sekin puoli, että yksilö saa yhteisöstä apua sellaisiin ongelmiin, jotka yhteisö synnyttää.

Toisin sanoen, yhteisö synnyttää ensin ongelmia, joita ei olisi olemassakaan ilman tätä yhteisöä, ja niihin se sitten tarjoaa evankeliumia ja yhteisöllisyyttä ratkaisuksi.

– Uskovainen voi tarjota yksinkertaista ja lohduttavaa evankeliumia ahdistuneelle. Se auttaa luottamaan Jumalaan vaikeinakin päivinä, totesi SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen pohdiskellessaan suurperheiden vanhempien terveysongelmia.

Tosiasia on, että nimenomaan lisääntymispakko herättää vl-uskovaisissa perheissä suuresti ristiriitoja. Internetin keskusteluissa uskovaiset ítse ottavat kaikkein aktiivisimmin kantaa juuri synnyttämispakko- ja ehkäisykieltoaiheisiin ketjuihin. Tämä on ilmennyt kommenttien määrissä esimerkiksi Kotimaa24:n lestadiolaiskirjoittajien blogeissa.

Ehkäisyn synnillistäminen on osoittautunut opilliseksi harhaksi.

Mitä tapahtuisi, jos uskallettaisiin antaa vl-uskovaisille aito omantunnon vapaus valita oma kantansa ehkäisyn käyttämiseen tai käyttämättä jättämiseen?

Rovasti Seppo Lohi on ennakoinut, että jos tähän ratkaisuun päädyttäisiin, eli ehkäisemättömyysnormista päätettäisiin luopua, vanhoillislestsadiolaisuus näivettyisi ja lopulta katoaisi jo 50 vuodessa.

Miksi tässä kysymyksessä ei olekaan ”lupa uskoa Jumalasta niin hyvää”, että Hän varjelee elävän uskon olemassaolon, vaikka naisia ei pakotetttaisi tuottamaan uusia jumalanlapsia synnyttämällä? Ehkä ilmaantuisi enemmän parannuksentekijöitä, kukaties?

Päivämiehessäkö vain voittajien kokemuksia?

Katja Mannerin mukaan monet uskovaiset ovat SRK:n julkaisujen, kuten Päivämiehen kirjoitusten, perusteella kokeneet Jumalan antaneen voimia elämän taakkojen kantamiseen. Suurperhe on voitu kokea mielenterveyttä tukevaksi asiaksi.

Toisaalta Manner pitää sitäkin mahdollisena, että vanhoillislestadiolaisuuden  julkaisuissa, kuten Päivämiehessä, saatetaan ehkä julkaista vain ”voittajien kokemuksia”.

– Kun on tarkoitus rohkaista, palstatilaa saavat sellaiset tarinat, joissa kerrotaan, kuinka Jumala antoi voimia vaikeassa perhetilanteessa. Pinnan alle saattavat jäädä toisenlaiset tarinat, arvioi Manner tutkijakoulutettavan kriittisyydellä. Toisenlaisista kohtaloista mieluiten vaietaan, silloin kun ne eivät tue SRK:n valitsemaa viestiä lestadiolaisen uskon terveyttä edistävästä voimasta.

*     *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Peltonen.

Lähde:

Mari Stenlund: Vanhoillislestadiolaisen mielenterveys kytkeytyy yhteisöön. Meri-Anna Hintsalan ja Katja Mannerin haastattelu. Teologia.fi-sivusto.

Lue lisää:

Simo Alastalo: Hänninen: Väärä hengellistäminen ei ole lestadiolaista toimintakulttuuria. Kotimaa24 15.10.2011.

Simo Alastalo: Lestadiolaisäiti: Vanhempien väsymistä ei pidä hengellistää. Kotimaa24 14.10.2011.

Ex vl-isä: Paine suureen perheeseen on säälimätön. Kotimaa24 6.9.2011.

Tuuli Hintsala: En haikaillut helpon elämän perään

Riitta Hirvonen: Uskon muukalainen ei muutu. Rauhan Tervehdys nro 43, 2011, s. 3.

Ihmisoikeusliiton taustamuistio 4.3.2009: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia.

Vuokko Ilola: Kohtujen hallitsijat. Kotimaa24, blogikirjoitus 29.6.2015.

Kapu: Lääkärin kanta: Vl-yhteisö oikeudelliseen vastuuseen ehkäisykielto-opista

Heino Korpela: Markku Aho kirjoittaa… (kommentti Topi Linjaman blogin keskustelussa)

Topi Linjama: Kasvun rajat. Kotimaa24, Vihreällä valolla -blogi, 11.2.2012.

Topi Linjama: Kolme tai neljä näkökulmaa ehkäisykieltoon. Kotimaa24, Vihreällä valolla -blogi, 3.1.2012.

Topi Linjama: Suurperheiden vanhempien masennuksesta. Kotimaa24, Vihreällä valolla -blogi, 26.1.2011.

Lestadiolaiset pitävät Pohjois-Pohjanmaan väkiluvun kasvussa. Seppo Lohen haastattelu, MTV3, 24.07.2002.

Pekka Mikkola: SRK:n toiminta hyväksikäyttöjupakassa saa haukut kansalaisilta. Kaleva 30.6.2011.

Advertisement