Leppänen Turun Sanomissa: Vakaumustani on yritetty nujertaa


TS.fi

Vanhoillislestadiolaiset erottivat arkkipiispan sihteerin luottamustoimista – Puolitaival: ”Mutta tämä ei ole mikään sanktio”

Arkkipiispa Kari Mäkisen teologinen sihteri Risto Leppänen on erotettu vanhoillislestadiolaisen Turun rauhanyhdistyksen puhujan tehtävästä. Syynä on Leppäsen myönteinen kanta naispappeuteen, kirjoittaa toimittaja Toni Lehtinen Turun Sanomissa (18.3.2012).  Artikkelissa haastateltuja ovat Leppänen ja Turun rauhanyhdistyksen puheenjohtajaa Kimmo Puolitaival.

– Asiasta käytiin keskustelu torstaina rauhanyhdistyksen johtokunnan ja puhujien kanssa. Näimme, etteiLeppäsen toimimiselle luottamustehtävässä ollut edellytyksiä, sanoo Puolitaival Turun Sanomille. Puolitaival kertoo, että teemasta on käyty Turun rauhanyhdistyksen sisällä runsaasti keskusteluja viimeisen kahden vuoden aikana.

– Tulimme siihen näkemykseen, ettei kanta ole muuttunut tai muuttumassa. Naispappeus on edelleen keskeinen kysymys liikkeelle, eikä puhujana ja sananpalvelijana voi toimia henkilö, jonka mielipiteitä enemmist kuulijoista ei jaa, Puolitaival toteaa.

Leppäsen puolison pappisvihkimys ei liittynyt puhujan tehtävästä erottamiseen, vakuuttaa Puolitaival.

– Tämä liittyi pelkästään henkilökohtaisiin mielipiteisiin eikä puolison ratkaisuilla ollut päätöksemme kanssa mitään tekemistä.

Kuten tunnettua, Mari Leppäseltä Turun rauhanyhdistyksen johtokunta epäsi luottamustehtävät yhdistyksessä jo aikaisemmin. Mari Leppäsen mukaan häntä ei kuitenkaan ole erotettu uskonyhteisöstä, eli häntä pidetään edelleen uskovaisena (Leppäsen haastattelu YLE:n Ajantasa-ohjelmassa).

Nyt on siis käynyt selväksi, että rauhanyhdistyksellä ei  saa toimia missään tehtävissä, mikäli suhtautuu ymmärtävästi naisen pappeuteen.

Jyrkän linjan voitto

Risto Leppänen kertoo olevansa pahoillaan päätöksestä. Hänen mukaansa kyseessä on liikkeen jyrkän linjan voitto.

– On surullista, että kirkon virkajärjestykseen sitoutunut pappi ei voi toimia puhujana ja opettajana. Olen sitoutunut koko sydämestäni virkajärjestykseen, enkä näe opillista ristiriitaa naispappeudessa, Leppänen sanoo.

Puheenjohtaja Puolitaival jättää Risto Leppäselle takaoven raolleen, sillä hänen mukaansa luottamustoimien epääminen on voimassa ”toistaiseksi”.

– Jos asia korjaantuu, asiaa harkitaan uudelleen, lupaa Puolitaival.

– Tämä ei ole ehdottomasti mikään sanktio, vaan hän on tervetullut jatkossakin yhdistyksen toimintaan.

Leppänen ei aio muuttaa kantaansa naispappeuteen, eikä hän myöskään aio jättää vanhhoillislestadioalista liikettä taakseen.

– Liike on ilma, jota hengitän ja se polku, jonka kautta olen kulkenut kirkon piiriin.Sitä ei voi pyyhkiä pois. Näiden kipeiden tapahtumien kanssa on vain opeteltava elämään, Risto Leppänen sanoo.

Henkistä väkivaltaa

Leppänen on aiemmin ollut Turun rauhanyhdistyksen johtokunnan puhuttelussa. Hän kertoo, että on kokenut kokouksissa hengellistä väkivaltaa.

– Vakaumustani on yritetty nujertaa tavalla, joka täyttää henkisen väkivallan merkit. En kuitenkaan halua avata asiaa enempää.

Puolitaival puolestaan toteaa, että yhdistys ”ei hyväksy henkistä väkivaltaa missään tilanteessa”.

– Teemme kaikkemme, että sellaista ei ilmene, Puolitaival vakuuttaa.

Riita on repinyt rauhanyhdistyksen rivejä jo pitkään, ja erottamisesta päättäneessä johtokunnan kokouksessa ilmeni myös muutamia erottamista vastustavia mielipiteitä.

Molemmat Leppäset kuuluvat tunnettuihin lestadiolaissukuihin. Mari Leppäsen isoisä Veikko Pentikäinen oli vanhoillislestadiolaisuuden vaikuttajahahmoja. Hänen veljensä Mikael Pentikäinen on Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja ja toinen veljensä Antti Pentikäinen Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja.

(R.K.)

Aiheesta lisää:

Johannes Alaranta: Puhdistuksia. 17.3.2012.

Arkkipiispan teologinen sihteeri ei saa puhua lestadiolaisseuroissa. STT/Helsingin Sanomat 17.3.2012.

Johannes Ijäs: Arkkipiispan sihteeri erotettiin vanhoillislestadiolaisten puhujan tehtävästä. Kotimaa24 17.3.2012.

Johannes Ijäs: Arkkipiispan sihteeri saa jatkaa vanhoillislestadiolaisen liikkeen puhujana. Kotimaa24 3.2.2012.

R. K.:Johtokunta erotti Risto Leppäsen rauhanyhdistyksen tehtävistä, syynä sitoutuminen kirkkomme virkakäsitykseen

Toni Lehtinen: Vanhoillislestadiolaiset erottivat arkkipiispan sihteerin liikkeen luottamustoimista. Turun Sanomat 18.3.2012.

Lucas: Lehti: Hengellistä terrorismia Turun rauhanyhdistyksellä

Naispapin mies ei saa puhua lestadiolaisseuroissa. Pohjalainen 17.3.2012.

Vanhoillislestadiolaiset erottivat Risto Leppäsen puhujan tehtävästä. Turun Sanomat 17.3.2012.

1 kommentti

Kategoria(t): arkkipiispa, bans, eristäminen, evankelis-luterilainen kirkko, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, sananjulistajat, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, totteleminen, tuomitseminen, uhkailu, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta

One response to “Leppänen Turun Sanomissa: Vakaumustani on yritetty nujertaa

  1. Nimetön68

    ”Olen sitoutunut koko sydämestäni virkajärjestykseen, enkä näe opillista ristiriitaa naispappeudessa, Leppänen sanoo.”

    Tässä on koko kiistan ydin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s