Mielestäni elämä on täysin arvokas ainutkertaisena. Ollakseen arvokas ihmisyksilön elämän ei tarvitse jatkua kuoleman jälkeen. Elämän arvo ja sen pyhyys on juuri sen katoavuudessa.
Kuolema on luonnollinen osa elävien olentojen elämää, sillä yksilön elämä päättyy aina, ennemmin tai myöhemmin. Oletpa perhonen, kirsikkapuu, valtameren hai, bakteeri tai ihminen, elämäsi päättyy varmasti. Elämä päättyy, onpa eliön itsetiedostuksen aste mikä hyvänsä, koska fyysis-biologista rappeutumista ja heikkenemistä ei voi tahdonalaisesti loputtomiin estää.
Yksilön elämän päättyminen on kirjoitettu jokaisen yksilön perimään. Jonakin tiettynä hetkenä se tapahtuu, hetkenä jonka jälkeen ei enää ole paluuta takaisin elämään. Se on kuolema, se on absoluuttinen loppu.
Yksilö ainutkertaisena rakennelmana alkaa hajota. Hän katoaa, hajoaa maailmankaikkeuden kokonaisuuteen, osaksi katoamatonta ainetta. Muodostuakseen uusien elävien tai elottomien rakenteiden osiksi.
Ihmisen elinpäivät ovat niinkuin ruoho, hän kukoistaa niinkuin kukkanen kedolla.Kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole, eikä hänen asuinsijansa häntä enää tunne. (Ps. 102:15-16.)
Elämän päättyminen lopullisesti yksilön kuolemaan on osa elämää.
Elämän tarkoitukseksi riittää elämä
Kaikilla elävillä olennoilla on kaksi yhteistä pyrkimystä: pyrkimys ylläpitää omaa elämää ja pyrkimys lisääntyä. Tämä yhdistää meidät saman Elämän Kirjaan kovakuoriaisen, pihakoivun ja valkoselkätikan kanssa. me kaikki olemme samaa sukua.
Elämässä itsessään on jatkuvuuden siemen. Talven selkä taittuu, uusi kasvu alkaa. Koivun oksaan korkealle peippo teki pesän. Uusi elämä voittaa edellisen kuoleman. Elämän ja kuoleman syklisyys on osa luonnon ja kaikkeuden syklistä rytmiä.
Kuolemattomuutta ei ole olemassa yksilön tasolla, mutta kuolemattomuus on nähtävissä itse elämän jatkuvuudessa. Siinä merkityksessä ”ikuinen elämä” on totta.
Syklinen kierre jatkuu loputtomiin, elämä jatkuu… niin kauan kuin Auringossa energiaa riittää. Elämä jatkuu siis vielä hieman alle miljardi vuotta. *)
Ihmisyksilön oma elämä on ainutkertainen hänelle, hänen läheisilleen ja koko ihmiskunnalle, ainutkertaisena olentona.
Elämän pyhyyden ja ja jokaisen ihmisen ihmisarvon tunnustaminen ja puolustaminen ei vaadi uskomusta elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen.
Yksilön elämän jatkuminen ikuisesti veisi elämältä merkityksen, kaikki olisi yhdentekevää
Meidän jokaisen elämän arvo ja kauneus korostuu, kun tiedostamme jokaisen ihmisen absoluuttisen katoavaisuuden. Vasta kuoleman ankaran lopullisuuden rinnalla oma eläminen, hetki hetkeltä, jokainen hetki, kaikki elämän hetket, ovat mielekkäitä elää.
Jos eläisimme ikuisesti, rajattomasti ja loputtomiin, mitä arvoa ja merkitystä olisi millään?
Uskontojen lupaukset jumalia palvelevan ihmisen palkinnoksi saamasta kuolemanjälkeisestä ikuisesta elämästä ovat vailla mieltä.
Elämän arvo ja sen päättyminen eivät tietenkään tavalisesti ole useinkaan mielessä, mutta ehkä kysymyksen äärelle pysähtyminen olisi vaivan arvoinen.
Elämä on rajallinen. Ihminen ei tavallisesti kadu sitä mitä on elämässään kokenut ja toteuttanut, vaan sitä, mihin mahdollisuuksiin jätti tarttumatta.
Kun puhumme ihmisarvosta, jokaisen ihmisen ainutkertaisesta arvosta, tämän ihmisarvon kunnioittaminen ei edellytä, että ihmisen elämä jatkuu hänen kuoltuaan. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen perustuu pohjimmiltaan juuri yksilön rajallisuuteen ja ainutkertaisuuteen. Minulla ja sinulla on oma elämä vain nyt. Meillä on toisemme vain nyt. Vain nyt.
Tämän ymmärtämisestä nousee huoli ja vastuu ihmisarvosta. Ihmisarvon ymmärtäminen nousee kuoleman lopullisuuden peilistä.
Elämän tarkoitukseksi riittää elämä.
Rakastaminen elämässä
Elämän merkityksellisyys yksilön kannalta vaatii hieman täsmentämistä. Pelkästään elossa pysyttely on tavallisesti ihmiselle riittämätön elämänsisältö.
Kosmologian professori Kari Enqvist kuvaa kirjassaan Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat vanhempiensa ikääntymistä ja isänsä elämän päättymistä. Hän kirjoittaa elämän merkityksestä.
Kun ajattelen vanhempiani — heidän tarinastaan vaistoaa osaksi elämättä jääneen elämän –. En voi olla miettimättä kaikkea sitä, mitä olisi voinut tapahtua jos vanhempieni elämässä olisi ollut enemmän rakkautta, kaikkea sitä mitä meille kaikille voisi tapahtua, jos kykenisimme rakastamaan ja saamaan rakkaudellemme vastakaikua.
Elämän tarkoitus on rakastaminen elämässä. Tulla rakastetuksi ja ennen kaikkea voida ja saada antaa rakkauttaan toiselle ihmisolennolle.
*) Isossa kuvassa
*) Maan energianlähde Aurinko sammuu vääjäämättä, koska sen energiavarat loppuvat. Tämä tapahtuu noin viiden miljardin vuoden kuluttua, joissakin arvioissa puhutaan seitsemästä miljardista vuodesta. Neljä miljadia vuotta ennen tätä Auringon lopullista sammumista on Maassa jo kaikki elämä päättynyt,sillä ennen tuhoutumistaan Aurinko kuumenee ja laajenee. Tämä prosessi on jo käynnissä. Mutta inhimillisillä ajan mittareilla ajatellen se etenee äärimmäisen hitaasti. Tästä prosessista ja Auringon energian loppumisesta kaikki astronomit ovat yhtä mieltä.
Auringon säteily voimistuu ja johtaa ennen pitkää maapallon lämpenemiseen. Astronomien mukaan 900 miljoonan vuoden kuluttua, Auringon ollessa 5,5 miljardin vuoden ikäinen, arvioidaan maanpinnan keskilämpötilan ylittävän nykymuotoiselle elämälle kriittisen 30 °C rajan. Miljardin vuoden kuluttua auringon kirkkaus on kasvanut 10 prosenttia nykyisestä.
Tällöin Maan pintalämpötila kohoaa voimakkaasti ja siitä seuraavat luonnon prosessit kuumentavat planeetan pinnan hehkuvaksi pätsiksi. Maa muuttuu täysin elinkelvottomaksi millekään elämänmuodolle. Meret höyrystyvät ja vesihöyry hajoaa vedyksi ja hapeksi. Vetyatomit karkaavat avaruuteen happiatomien jäädessä ilmakehään. Ilmanpaine ja pintalämpötila kohoavat samoihin lukemiin kuin Venuksella.
Viiden miljardin vuoden kuluttua Auringon ytimestä loppuu vety. Se alkaa hitaasti laajentua ja muuttua punaiseksi. Aurinko paisuu punaiseksi jättiläiseksi, jonka säteilyvoimakkuus on 2700-kertainen nykyiseen nähden.
Auringon koko sen paisuessa todennäköisesti ylittää mm. Maan kiertoradan. Aurinko nielaisee Merkuriuksen, ehkä myös Venuksen ja Maan. Mikäli Maa ei sulaudu silloin välittömästi Aurinkoon, se sulaa laavapalloksi, ja osa sen kivikehästä (maan pinnasta noin 100 km:n syvyyteen) höyrystyy avaruuteen.
Lopuksi Aurinko puhaltaa ulommat kerroksensa pois ja jäljelle jää pieni valkoinen kääpiö. Se ei enää tuota energiaa; se viilenee ja himmenee ja muuttuu mustaksi kääpiötähdeksi.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Tuomas.
* * *
Lue lisää:
Fred Adams & Greg Laughlin: Maailmankaikkeuden elämäkerta. Ikuisuuden fysiikkaa. Suom. J. Pekka Mäkelä. Like 2002.
Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. WSOY 2010.
Karri Muinonen: Esitelmä aurinkokunnasta. Helsingin yliopisto, avoin yliopisto. Kirkkonummi 18.1.2011.
Norjalaisilta katosi usko tuonpuoleiseen. Helsingin Sanomat 2.4.2012.
Tuomas: Matka Kauas-Maahan
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
No höh. Tämä meni jo materialismiin sitoutuneen ateistin Julistuksesksi. Jeesus on ylösnoussut ja voittanut kuoleman. Tätä on henkensä uhalla lähtenyt todistamaan opetuslapset ensin ja sitten yhä kasvava joukko. Ihmisillä on runsaasti kokemuksia yliluonnollisesta. On armolahjoja, joita seurakunta käyttää. Jumala on iankaikkisuudessa riippumattomana ajasta. Me elämme materiaalisessa maailmassa tällä hetkellä mutta turha on kuvitella, että se on kaikki. Me voimme pääosin havainnoida vain sitä, mutta se ei ole koko totuus. Lieneekö nyt luterilaisen kirkon linja menossa nain radikaalisti tätä suuntaan.
Viime syksynä oli ylelläkin ohjelmia ihmisten kuoleman kokemuksista. Näitä on paljon takaisin palaamisia. Eräskin sokea, joka ei ollut koskaan nähnyt kävi näkemässä ruumiinsa ulkopuolella ja osasi kuvata kaiken. Pakko oli ateistinkin siinä ohjelmassa myöntyä siihen, että kaikkea ei hänen teoriansa selvitä.
Ja lisäksi on oikeuden mukaisuus. Tämä elämä on äärimmäisen epäoikeuden mukainen eriihmisille. Ja ihmisillä on syvä oikeuden mukaisuusuuden vaatimus. Kuoleman Jälkeen on meille luvattu, että Taivaan isä pyyhkii kyyneleet silmistämme. Kyynisen saarnaajan kirjoista on turha tehdä koko Raamatun totuutta.
Uudentestamentin sanoma on nimenomaan kuoleman voittaminen, ei sen romantisoiminen. Kyllä ihmisen elämällä on suurempi tavoite kuin vain tämä elämä. Tämä elämäkin on ihmeellistä, mutta vielä ihmeellisempää on se, että ihminen on iankaikkinen sielu. Miten sellainen muka vähentäisi ihmisen tai elämän arvoa.
Ja rakkaudestakin vielä. JUmala on rakkaus ja Hän haluaa olla yhteydessä luomaansa, jonka Hän loi juuri rakkautta varten. Tämä materiaalinen maailma kyllä katoaa ja vanhenee. Mutta rakkaus on ikuista. Iankaikkinen elämä on juuri yhteyttä tämän rakastavan Jumlan kanssa. Ja yhteyttä myös täällä rakastettujen kanssa. Onhan se meidän vaikea nyt täällä sitä käsittää, mutta myöskään rakastetut eivät katoa. Meidän ruumiin aineelliset partikkelit voivat kyllä kiertää, mutta se ei ole elämän jatkumista. Elämä on henkeä. Henki ei ole ainetta.
Sitä ei voi fyysikko saada kokeillaan tutkituksi.
Tässä maailmassa on niin vähän rakkautta ja yhteyttä, että mistä me osaisimme siitä edes puhua ja kaivata, jos joku meitä suurempi ei olisi pistänyt sitä ajatusta sydämeemme. Pelkää elämässä pysymis kilpailua olisi. Ei sitä mikään isojen aivojen kehittyminen selitä. Näkeehän sen nytkin, että elämä ilman Jumalan yhteyttä on vain useimmilla kilpailua ja oman arvon korostamista.
Tämä Enkvistkin kuluu näihin taisteleviin uusateisteihin, joiden kommentit eivät paljoa rakkautta sisällä. Juuri Jumalaan uskovat halutaan leimata vähäjärkisiksi.
Tämä Tuomas on varmaakin kulkenut tien lakihenkisestä uskonnollisuudesta ateismin vapauttavaan syliin. Ateismi ei kuitenkaan vapauta. Se tuskin antaa ihmiselle armon kokemusta, jota ihminen vajavaisuudessaan tarvitsee. Olisi kannattanut ja vieläkään ei myöhäistä ole kulkea Rakastavan Isä Jumalan syliin.
Omilla voimillaan rakastaminen on tosi vaikeaa, mutta Jeesuksen seuraajille on luvattu voima. Ei meidän uskossamme tarvitse minkään ihmisyhteisön olla välissä, vaan usko on henkilökohtainen ja elävä suhde Jumalaan.
Silloin kun olen onnellinen, toivon että voisin olla onnellinen koko elämäni, ja tietää että tämä onnellisuus ei koskaan pääty. Haluan elää ikuisesti, en halua kuolla koskaan. Siksi haluan uskoa eläväni kuoleman jälkeen jossain miellyttävässä paikassa.
Silloin kun olen onneton ja ahdistunut, tai kun kärsin kovista kivuista koko elämäni, haluan että kuoleman jälkeen pääsen onnelaan, tuskattomaan autuuden ja ilon paikkaan jossa elämäni jatkuu ikuisesti onnellisena ja vailla kärsimystä. Siksi haluan uskoa eläväni kuoleman jälkeen jossain miellyttävässä paikassa.
Ihmisen halu uskoa kuoleman jälkeiseen ikuisesti jatkuvaan elämään on voimakas, sillä sellainen uskomus palvelee sekä niitä, jotka ovat elämässään onnellisia, että niitä, joiden elämä on tuskaa ja kärsimystä.
Kaikilla on psykologinen syy toivoa ikuista, päättymättömän onnen täyttämään elämää kuoleman jälkeen.
Tuulikin kanssa ihan samaa mieltä,.
Uskonto orjuuttaa ja kahlitsee ihmisiä, samoin lakihenkinen uskonnollisuus.
Elävä usko Jeesukseen omana Vapahtajana ja Herrana ON aian toinen asia.
Miten ihminen joka on Rakastavan Jumalan nimissä revitty ensin täysin rikki ja pahimassa tapauksessa sitten hylätty Rakastavan Jumalan perheyhteyden ulkopuolelle, voisi ”palata Rakastavan Jumalan syliin”?
Luottamusta ei voi ostaa, se pitää ansaita ja tilanteessa jossa ihmiseltä on viety mahdollisuus luottaa Jumalaan, on Jumalan ja yksin Jumalan tehtävä osoittaa rakkautensa ja se että on luottamuksen arvoinen. Tälläistä ei vaan koskaan ole tapahtunut ja toisaalta herää lisäkysymys miksi Jumala ylipäätään salli sen että Hänen nimissään tehtiin pahaa Hänen lapselleen?
Kirjoituksen pointti oli mielestäni hyvin kohdallaan: katoavaisuus tekee elämästä äärimmäisen arvokkaan! Ajatus iankaikkisesta elämästä vie elämästä mielekkyyden siitäkin huolimatta että elämä on äärimmäisen epäoikeudenmukainen ja sattumanvarainen. Ymmärrän kyllä esim. jälleen näkemisen toivon tai halun ikuisesta rauhasta mutta ratkaiseeko se iankaikkisuuden ongelman ydintä eli sitä että koskan iankaikkisuus on loputon, ei älyllinen olento voisi viettää sitä turhautumatta ja masentumatta.
NDE (Near Dead Experience) on tiedostettu ja tunnettu ilmiö. Nykytiedon mukaan täyttä varmuutta sen syistä ei ole selvitetty mutta ainakin veren hiilidioksiidin määrä ja hapen puute vaikuttavat siihen mitä ihminen näkee ja kokee kliinisen kuoleman yhteydessä tai sen läheisyydessä. Toisaalta osa anestesialääkkeistä aiheuttaa ruumiistairtaantumiskokemuksen vaikka siitä tilanteessa ihminen on täysin elävä. Kokemusta on verrattu NDE-kokemukseen tietyltä osin. NDE-ilmiöiden ympärillä liikkuva keskustelu ja median luomat popularistiset kuvat siitä eivät vastaa aina todellisuutta. Toivoisin että jos syntymästään saakka sokeana ollut ihminen on NDE-kokemuksessa nähnyt esim. ympäristönsä ja itsensä ja voinut ne kuvailla niin saisin nähdä nämä lääkärinlausunnot tästä tilanteesta. On totta ettei ateismi selitä kaikkea mutta 200 vuotta sitten ukonilmakin oli vielä yliluonnollinen ilmiö ja tulemme joskus ymmärtämään tieteen keinoin paremmin myös NDE-ilmion syyt ja taustat.
Itselläni on aktiivinen tausta useissa hengellisissä liikeissä vuosikymmenten ajan. Silti vaikka itse omasin ns. armolahjoja joita pidettiin yliluonnollisina en koskaan näynyt tai kokemut mitään sellaita mitä voisin täysin aukottomasti selittää yliluonnolliseksi. Yksi läheltä piti tapaus on joka ei täysin selvinnut heti mutta näin vuosien jälkeen senkin keskeisin tekijä oli herkkä mielentila ja halu hengellistää kaikki. Lähipiirissäni on ihminen joka väittää nähneensä ystävänsä Raamatun väliin ”syntyineitä” kultahippuja mutta kun olen yrittänyt saada päästä itse näkemään näitä ”hippuja” tai saamaan niistä näytettä, on keskustelu aina katkennut. Miksi aina näin?
Ateismissa on todellinen vapaus helvetistä!