Vanhoillislestadiolainen yhteisö on miesten rakentama ja miesten johtama. Naisella ei ole yhdenvertaisia oikeuksia miehen kanssa. Vanhoillislestadiolaisuus jättää naiseen pahimmillaan ikävät jäljet: vuotavan arven ja rikotun sielun. – Jos me naiset emme vaadi itsellemme tasa-arvoa, ei sitä tee kukaan muukaan puolestamme, kirjoittaa luokanopettajaksi opiskeleva Sara Marin Kalevassa. Hän kiittää Maijan tarina -kirjan omaelmäkerrallisen tekstin kirjoittajaa rohkeudesta julkaista kirja vaikeasta aiheesta. Kirja ilmestyi huhtikuussa 2012 Kirjapajan kustantamana.
”Pitkään odottamani kirja julkaistiin viimein. Kun sain kirjan, luin sen samalta istumalta.
”Maijan tarina” kertoo tarinan vanhoillislestadiolaisesta tytöstä, joka hylätään ensin perheyhteisöstä ja sen jälkeen häntä käytetään seksuaalisesti hyväksi, raiskataan sekä henkisesti että fyysisesti.
Maijan tarina on tärkeä uhrin puheenvuoro, jossa näkyy erittäin selkeästi ja tunnistettavasti vanhoillislestadiolaisen yhteisön toiminta ja hierarkia. Olen itse syntynyt vanhoillislestadiolaiseen perheeseen, joten yhteisö ja sen toiminta ovat oman kokemuksen kautta tuttuja.
Vanhoillislestadiolainen yhteisö on miesten rakentama ja miesten johtama. Naisella ei ole yhdenvertaisia oikeuksia miehen kanssa, asia on täysin kiistämätön.
Nainen ei kelpaa puhujaksi, ei papiksi, ei SRK:n johtokuntaan, ei mihinkään, missä hänellä olisi mahdollisuus tai lupa päättää yhteisön tai johdon päättävistä asioista, suuntauksista tai opista. Nainen vaikenee seurakunnassa. Naisen asema on olla äiti. Sitä haluatko olla äiti ei kukaan kysy, sillä miehet ovat päättäneet sen puolestasi.
Miehet ovat siis päättäneet, että ehkäisy on kielletty. He ovat myös päättäneet, miltä saat näyttää, mitä saat harrastaa ja mikä on soveliasta naisen käytöstä.
Vanhoillislestadiolaisen yhteisön johto(miehet), jota myös SRK:ksi kutsutaan, myös päättivät näiden raiskattujen ja seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden naisten puolesta, onko asia vakava ja onko siinä tehty rikos, joka täytyy sovittaa ja selvittää yhteiskunnallisesti. Miehet päättivät, ettei asiaa viedä viranomaisille eikä siitä ole lupa eikä tarvetta puhua.
Nainen, Johanna Hurtig, joka nosti lasten seksuaalisen hyväksikäytön esille, haluttiin vaientaa uhkauksilla ja henkisellä väkivallalla. Toinen nainen, joka rohkeasti otti kielletyn pappisvihkimyksen, halutaan myös vaientaa ja savustaa ulos koko yhteisöstä.
Näistä naisista, jotka ovat tehneet rohkean ja ensikertaisen työn puuttuessaan järkyttäviin rikoksiin liikkeen piirissä, halutaan sekä johdon että ruohonjuuritasolla savustaa ulos. Naiset kun eivät saa puhua ja varsinkaan puuttua asioihin, jotka miehet ovat jo ”sovitelleet”.
Oulu on tunnetusti vanhoillislestadiolaisten mekka. Sitä se on ollut jo kauan. Itse olin mekasta pois lähes vuosikymmenen ja palatessani huomasin, että matkalla minä muutuin, mutta vanhoillislestadiolaisuus ei.
Lestadiolaisuuden ei pitäisi olla tabu opettajankoulutuksessa
Opiskelen Oulun yliopistossa luokanopettajaksi. Millään kurssilla, ei edes uskonnonkurssilla, ole käsitelty alueen herätysliikkeitä. Ei alueen johtavaa herätysliikettä vanhoillislestadiolaisuutta, joka mielestäni näkyy hyvin selkeästi myös kouluissa.
Eikö siis olisi myös koulutuksen velvollisuus antaa parhaat mahdolliset eväät tulevaan kasvatustyöhön? Miksi asia on tabu, vaikka se selkeästi näkyy Oulun alueen kouluissa ja myös koulun käytänteissä?
Vanhoillislestadiolaisuus ei häivy ihmisestä, vaikka sinä häivyt liikkeestä. Allekirjoitan väitteen. Se jättää pahimmillaan vuotavan arven ja rikotun sielun.
Maija, kiitos rohkeudestasi, jolla uskalsit kertoa tarinasi. Tarinasi sai minut taas muistamaan, kuinka tärkeää on saada olla yhdenvertainen miesten kanssa. Muistamaan, miltä vapaus, säännöttömyys, itsenäisyys ja henkinen väkivallattomuus tuntuvat. Ne tuntuvat hyvältä. Jos me naiset emme vaadi itsellemme tasa-arvoa, ei sitä tee kukaan muukaan puolestamme.
Ajattelemisen aihetta antoi Sara Marin Kalevan Lukijalta-palstalla 27.4.2012.
Maijan tarinan ovat toimittaneet lastensuojelun tutkija, YTT Johanna Hurtig ja pappi Mari Leppänen.
* * *
Lue lisää:
Johannes Alaranta: Artikkeli. Blogikirjoitus 25.4.2012.
Simo Alastalo: Päivämies: Hyväksikäytön selvittäminen ei kuulu puhujille. Kotimaa24 2.5.2012.
Simo Alastalo: Professori: Hengellinen väkivalta on lainvastaista. Kotimaa24 25.4.2012.
Eturientolan kirjeenvaihtaja: Naisväelle runsaasti tehtäviä!
Hyväksikäyttötutkija jättää lestadiolaisliikkeen. Kaleva 14.4.20112.
Johannes Ijäs: IL: Poliisi perehtyy kirjassa kuvatun poliisin toimintaan. Kotimaa24 26.4.2012.
Johannes Ijäs: Raiskatun Maijan tarina on kuvaus ”yhteisöllisestä uhrista”. Kotimaa24 17.4.2012.
Mari Leppänen: Lestadiolaisen herätysliikkeen naispappeuskanta murroksessa? Vartija 1/2011, s. 9 – 21.
Mari Leppänen: Monet lestadiolaispapit kannattavat naispappeutta – SRK tyrmännyt toistuvasti ehdotuksen
Mari Leppänen: Naispappeuspuhe vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vuosina 1975-2010. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 2011.
A.A. Tami: Naispappeus ja tasa-arvo
Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot pitkiä
Joni Valkila: Mikä altistaa uskonyhteisöjä seksuaalisen väkivallan esiintymiselle? Kotimaa24 -blogi.
Miten tuossa kuvatekstissä päädytään siihen, että myös M. Leppänen olisi toimittanut ko. kirjaa?
”Mari Leppäsen ja Johanna Hurtigin toimittama kirja Maijan tarina kertoo koskettavan tarinan vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä tapahtuneesta hyväksikäyttötapauksesta.”
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kulttuuri/7677-maijan-tarina-antaa-hyvaksikayton-uhrille-aanen
Olen seurustellut lestadiolaismiehen kanssa. Koin suhteessa väkivaltaa niin henkisellä kuin fyysisellä tasollakin (tappouhkaus). Aikaa on melkein 15 vuotta kun erosin mutta tuntuu kuin tuo mies olisi vieläkin osa elämää vaikka olen käynyt terapiassakin. Itse edustan toista seurakuntaa. Mies toi oman äitinsä (äiti kuoli) vaatteita vaatekaappiini joita minun nuoren naisen olisi pitänyt suostua käyttämään. Itse olen myös hyväksikäytetty ja Maijan tarinan kokemuksista löydän tuttua asiaa.