Peltoniemi: SRK:n johto tiesi lasten hyväksikäytöstä jo 1985 ja yritti estää tiedon levittämistä


Tutkija Teuvo Peltoniemi on kokemuksiinsa nojautuen kyseenalaistanut SRK:n johtokunnan julkisuuteen ja mediassa 7.4. 2011 antamat tiedot, että lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole herätysliikkeen johdon tasolla oltu tietoisia ennen vuonna 2010 käynnistynyttä julkista keskustelua.

SRK:n lehdistötiedotteen mukaan  ”sen enempää SRK:n hallinnolla kuin luottamuselimilläkään ei ole ollut aiemmin riittävää kokonaiskuvaa asioista”.

Lastensuojelun tutkija Johanna Hurtig oli tiettävästi yhteydessä hyväksikäyttöasiasta SRK:n johtoon jo 2008. Silloin liikkeen vastuuhenkilöt torjuivat hänet jyrkästi. Tästä huolimatta jotakin tietoa ns. ”murheellisista asioista” lienee johtotasolla ollut, sillä SRK:n johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen totesi keväällä 2011 tiedotusvälineille:

– Ilmiöiden määrä oli meille kaikille yllätys. Itsekin olen ollut varsin pitkään sekä liikkeen puhujana että hallinnossakin lähes 30 vuotta ja näin ollen olen joutunut seuraamaan murheellistenkin asioiden käsittelyä.

Teuvo Peltoniemi kohtasi lestadiolaisuuden hyväksikäyttörikokset 1980-luvulla kerätessään asiasta tutkimusaineistoa vuonna 1988 ilmestyneeseen kirjaansa Yhteinen salaisuus. Teos on ensimmäisiä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tutkimuksia Suomessa. Peltoniemen aineisto 1980-luvulla osoitti, että hyväksikäytössä oli kyse ennen kaikkea insestistä.

Vihanpurkauksia ja uhkailusoittoja

Kun Peltoniemi muun aineiston ohella mainitsi julkisuudessa, että rikoksia tuntui esiintyvän paljon lestadiolaisuuden piirissä, hän itse joutui voimakkaan henkilökohtaisen painostamisen ja uhkailun kohteeksi lestadiolaisten taholta.

Hän koki siis jo silloin jotakin samaa, mistä ovat lastensujeluun ja hyväksikäyttökysymykseen suhtautumista liikken johdolta kyselleet ovat kertoneet joutuneensa. Esimerkiksi Johannes Alaranta on todennut:

– On perin merkillistä, että lasten puolustajat on leimattu mustiksi enkeleiksi ja susiksi lampaiden vaatteissa. Minua ja muita on suoraan syytetty valehtelusta ja mustamaalaamisesta. Onko maallisen järjestön maine tärkeämpi kuin oikeudenmukaisuus? Meneekö maallisen järjestön maine lapsen edun edelle?

Johanna Hurtig, jonka tutkimustyöhön SRK:n oma sisäinen selvitys hyväksikäyttörikosten lukumäärästä ja luonteesta pitkälle perustui, on puolestaan kertonut häneen kohdistetusta painostamisesta:

Hurtig kertoo joutuneensa tutkimustulostensa vuoksi liikkeessä erittäin rajun ryöpytyksen kohteeksi. Häntä on painostettu, uhkailtu ja nöyryytetty. Hänet on leimattu jopa mielisairaaksi. – – sen [herätysliikkeen] nykytodellisuus ei vastaa hänen käsitystään terveestä uskonyhteisöstä.

Alaranta päätyi blogissaan ehdottamaan samaa kuin jotkut muutkin:

– SRK:n koko johto pitäisi vaihtaa. Pitäisi kutsua koolle uusi vuosikokous ja vaihtaa johtokunta ja keskeiset työntekijät. Pitäisi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Yhteinen salaisuus

Teuvo Peltoniemi kertoi blogissaan vuosi sitten:

”Keräsin 1980-luvulla kirjeitä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaan kirjaani. Aineistonkeruu herätti suuren mediakohun. Mutta vasta haastatteluni maan suurimmassa aikakauslehdessä Pirkassa (2/1985) vei sanoman niihinkin pirtteihin, joissa ei televisiota katsota eikä Helsingin lehtiä lueta.

Haastattelussa viittasin lyhyesti siihen pohjoisessa yleiseen käsitykseen, että erityisen paljon insestiä näyttäisi esiintyvän lestadiolaisten keskuudessa. Muistutin samalla, ettei se ”kenties liity niinkään itse lestadiolaisuuteen tai uskontoon kuin siihen, että maaseudun oloissa on ollut vaikea löytää seksuaalikumppania ja siihen, että noissa oloissa on vallinnut miesten ylivalta perheessä.”

Myös hoitotyössä esille tullut havainto oli mielestäni hyvinkin mahdollinen, kun oli kyse ryhmästä, jossa elettiin patriarkaalisessa kurissa, perheissä oli paljon lapsia ja intiimisuhteet ryhmän ulkopuolisiin epätodennäköisiä.

Kirjani nimi Yhteinen salaisuus (Otava 1988) sopii oikeastaan erityisen hyvin tähän herätysliikkeeseen, jossa elettiin laajennetun suurperheen tavoin omien normien mukaisesti.”

SRK:n johto uhkasi K-kauppoja ostoboikotilla

”Varovainen lestadiolaisuusviittaus sai herätysliikkeen jäsenet vahvasti liikkeelle. Sain muutamia asiallisia kirjeitä, joissa mm. lähellä pääkaupunkiseutua asuvan lestadiolaisperheen äiti kertoi murheellisena, että lapsia oli koulussa kiusattu Pirkan kirjoituksen perusteella. Suurin osa palautteesta oli kuitenkin hyvin epämiellyttäviä, vihaisia puhelinsoittoja ympäri vuorokauden.

Erityisesti jäi mieleen nimettömänä esiintynyt maallikkosaarnaaja, joka puolenyön maissa pitkässä puhelinkeskustelussa vannoi, että taivaspaikan menettämisen lisäksi urani olisi lopussa, enkä enää seuraavalla viikolla olisi silloisen työnantajani Helsingin kaupungin palveluksessa.

Lestadiolaisseudulta kotoisin olevana vihapalaute oli minulle erityisen raskasta ja söi pahasti mielikuvaani liikkeen suoraselkäisestä rehellisyydestä.

Asiaa oli ilmeisesti käsitelty vanhoillislestadiolaisten korkeimmassa johdossa, sillä pari päivää myöhemmin minulle soitti Pirkan päätoimittaja Osmo Jokinen ja kertoi, että Rauhanyhdistysten päämajasta oli otettu yhteyttä ja vaadittu kirjoituksessa mainitun viittauksen peruutusta. Ellei sitä tulisi, lestadiolaiset julistaisivat K-kaupan boikottiin.

Totesin lestadiolaismaininnan kirjan perusviestin kannalta sivuasiaksi, jonka edestä ei kannattaisi kauppaboikottia hankkia, vaikka painostus oli tietysti sinänsä hämmästyttävää. Jokinen vakuutteli kuitenkin, että journalismin vapaudesta ei painostuksen edessä luovuta, eikä mitään oikaisua tehdä.

Seuraavassa Pirkan numerossa ilmestyi kuitenkin päätoimittajan hyvin nöyrä ”oikaisu”:

”Pidän näinollen aiheettomana, että päästin alussa mainitun kohdan julkisuuteen, ja esitän anteeksipyyntöni Pirkan lukijoille, eritoten lestadiolaisille.”

– Ilmeisesti asiaan oli puututtu Keskon johdon kautta. Oman ymmärtävän ja mielestäni suhteellisuudentajuisen kantani olin jo aikaisemmin ilmaissut, joten lähinnä jäin hämmästelemään sitä, ettei suuresti arvostamani päätoimittaja kehdannut kertoa minulle etukäteen vastineen olevan kuitenkin tulossa.

En ole aikaisemmin tätä asiaa halunnut kertonut julkisesti, mutta nyt kun lestadiolaisliike on itsekin lopulta tunnustanut ongelmansa ja ilmeisesti haluaa tapojaan muuttaa, on varmaan paikallaan kirjata tämä aikalaistodistus siitä, kuinka todella arka asia oli rauhanyhdistyksissä vielä 20–30 vuotta sitten.

Boikottiuhka viittaa siihen, että asia oli jo silloin lestadiolaisten johdossa hyvinkin tuttu ja yhteistä salaisuutta piti varjella ulkopuolisilta todella jyrkillä keinoilla.”

Muutosta ja avoimuutta pitää tukea rauhayhdistyksissä

”Rauhanyhdistys piti jokin viikko sitten   [7.4.2011] tiedotustilaisuuden, jossa se korosti, ettei tarkoituksena ole ollut suojella tekijöitä. Uskonliikkeen ja tekijöiden suojelustahan tässä on kuitenkin nimenomaan ollut kyse, niin pahasti tämä on ollut ristiriidassa muuten lapsiystävällisen liikkeen periaatteiden kanssa.

Olen aikoinaan tutkinut utopiayhteisöjä, joiden piirteitä lestadiolaisuuteenkin sisältyy, vaikkei samassa laajuudessa kuin vaikkapa mennoniittien ja amishien uskonlahkoihin. Niissä noudatetaan menneisyyden tapoja, jotka ovat ajoittain nyky-yhteiskunnan normien vastaisia, mutta tutkimusten mukaan nekin pyrkivät oleellisissa asioissa sovittautumaan aikaa myöten muun yhteiskunnan etiikkaan.

Sama muutostarve on nyt lestadiolaisuuden edessä. Lestadiolaisten olisi varmaan tarpeen keskustella asiasta myös ulkopuolisten ammattilaisten kanssa. Tapojen ja käytäntöjen muuttamiseen liikkeen oma sisäinen keskustelu ei nyt välttämättä riitä, vaikka on välttämätön. Toivottavasti aito sisäinen keskustelu sisältää myös koko jäsenistön, eikä vain Rauhanyhdistyksen johdon, sillä kyse on varmaan myös liikkeen jyrkästä hierarkkisuudesta ja demokratian vähäisyydestä.”

Ovatko uskonnot liian tabuja?

”Episodin tuominen julkisuuteen on tärkeää siksikin, että tapahtuma kertoo samalla, mikä on median, yritysmaailman ja uskonliikkeiden valtasuhde silloin, kun asiat viedään oikeasti tiukalle. Tässä esimerkissä olisi aihetta myös journalismin tutkijoille. Yleensähän nämä kytkökset eivät nouse julkisuuteen.

Sopii myös miettiä, miksi lestadiolaisliike pystyi pitämään vuosikymmeniä tämän yhteisen salaisuuden piilossa, vaikka liikkeeseen kuuluu etupäässä kunnollisia, mielestäni jopa erityisen hyviä ihmisiä, joilla on korkea moraali ja elämäntapa. ”

Teuvo Peltoniemi toteaa saman, josta myös Johanna Hurtig on julkisuudessa puhunut.  Herätysliikkeet ja muut uskonnolliset yhteisöt eivät voi toimia täysin autonomisesti yhteiskunnan normien ja lakien ulkopuolella.

– Herätysliikkeillä voi  tänä päivänä olla kirkossa liiankin vahva ja itsenäinen asema. Ihmisoikeuskysymykset,  puhumattakaan seksuaalirikoksiin syyllistymisestä, eivät ole liikkeiden sisäisiä asioita, painotti Hurtig haastattelussa Kirkkotie-lehdessä 2010.

Peltoniemi puolestaan toteaa:

”Uskonnot taitavat olla Suomessa liian tabuja ja poliittinen korrektius ja itsesensuuri liian vahvoja niin mediassa kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Onneksi muutosta on osittain näkyvissä. Uskonto ei ole vain yksityisasia.”

”Uskontoja pidetään Suomessa ihmisten omina asioita, joita ilmeisesti normaali viranomais- tai mediavalvonta ei riittävästi seuraa. Myös kouluissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa luulisi tulevan esille tapauksia, joissa rikotaan yhteiskunnan normeja räikeästi, mutta sitäkään kautta ne eivät ole nousset tietoon tai hoitoon. Uskonnot taitavat olla Suomessa liian tabuja ja poliittinen korrektius ja itsesensuuri liian vahvoja niin mediassa kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Onneksi muutosta on osittain näkyvissä. Uskonto ei ole vain yksityisasia.”

Aikuisten on otettava vastuu!

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson totesi äskettäin vanhoillislestadiolaisuudessa paljastuneista hyväksikäyttörikoksista Kalevassa (3.5.2012):

– Uskonnon taakse ei saa piiloutua. Aikuisten on otettava vastuu asioista ja rikoksiin syyllistyneet rangaistava. Näihin asioihin on suhtauduttava erittäin vakavasti.  Samaoin aikuisten juridista ja eettistä vastuuta korosti edellinen oikeusministeri Tuija Brax.

– On järkytys, että jo tässä vaiheessa on tullut esiin tällainen mittakaava. Täytyy muistaa, että nämä ovat vasta tähän mennessä esiin tulleita tapauksia.

Mahdollisesti lapsen turvallisuutta uhkaavista rikoksista on kerrottava viranomaisille, tai muutoin niistä tietävä syyllistyy itse rikokseen vaietessaan. Esimerkiksi mahdollinen lapseen kohdistuvan ”valmisteilla olevan” seksuaalirikoksen salaava henkilö voi saada vankeutta rikoksen ilmoittamatta jättämisestä. Hyväksikäyttäjä on yleensä sen tyyppinen rikollinen että hän pyrkii toistamaan rikoksia yhä uudelleen.

Tämä velvoittaa ilmoittamaan myös vanhoista, juridisesti jo vanhentuneistakin seksuaalirikoksista, silloin kun on riski niiden uusiutumisesta, muistutti Brax.

– Aiemmin tehdyt törkeät rikokset täytyy ilmoittaa, jos rikollinen ja lapsiuhri ovat yhä tekemisissä keskenään.

Myös esimerkiksi opettajilla on lakiin perustuva velvollisuus viedä tietoonsa tullut seksuaalirikos eteenpäin sosiaaliviranomaisten tietoon. Tämä velvoite koskee myös seurakuntien työntekijöitä, joiden velvollisuus on ilmoittaa niistä myös poliisille.

– Osa SRK:n puhujista on myös luterilaisen kirkon pappeja. Heillä koskee tämä sama velvollisuus, totesi Brax.

Vaikka laki ei velvoita ilmiantamaan puolisoa, sisarta tai sukulaista suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa, Braxin mukaan perheen sisäisestä seksuaalirikoksesta vaikeneminen rikkoo kuitenkin lastensuojelulakia.

– Jos vanhemmat tietävät tai vakavasti epäilevät, että lasta on hyväksikäytetty eivätkä he tee asialle mitään, he eivät noudata lakia. Tätä täytyy korostaa, ettei vaan kenellekään jää se väärä käsitys, että isä tai äiti, joka vaikenee, ei tee mitään väärin. Hän rikkoo lakia erittäin räikeästi. (Kaleva 16.4.2011.)

Maijan tarina -kirjasta käy ilmi, että Maijan vanhemmat eivät puuttuneet hyväksikäyttöön, vaan hakivat neuvoja rauhanyhdistyksen puhujilta ja johtokunnan jäseniltä. Nämä henkilöt taas halusivat välttää poliisiasian ja suosittelivat asian ”sopimista” anteeksipyytämällä. Tutkija ja pappi Heikki Nenonen kirjoittaa Maijan tarina -kirjan artikkelissaan:

Maijan tarina osoittaa mielenkiintoisen ristiriidan. Toisaalta vanhoillislestadiolaisuus on profiloitunut hyvin esivaltauskollisena liikkeenä, jossa ihanteita ovat lakien noudattaminen, kansalaisvelvollisuuksien täyttäminen, aktiivinen yhteiskunnallinen osallistuminen ja nuhteeton elämä. Toisaalta kuitenkin oikeuslaitoksen legitimiteetti voidaan kyseenalaistaa tilanteessa, jossa sen toiminta on ristiriidassa vanhoillislestadiolaisuuden ”sisäisen oikeuslaitoksen” eli asioiden uskonnollisen selvittelyn kanssa.”

Tutkija Johanna Hurtig on todennut, että hyväksikäyttökysymys koskee tavalla tai toisella kaikkia rauhanyhdistyksiä kautta koko Suomen.

Samalla asia koskee moraalisena vastuukysymyksenä SRK:n johtokunnan nykyisiä jäseniä. Johtokunta on herätysliikkeen sadantuhannen uskovan edustajana, vastuunkantajana ja  luottamushenkilöinä menettänyt täysin uskottavuutensa ja se pitäisi vaihtaa kokonaisuudessaan.

*          *           *

Ajattelemisen aihetta antoivat  Lucas ja Teuvo Peltoniemi blogissaan.

Aiheeseen liittyvää:

Johannes Alaranta: Artikkeli. Blogikirjoitus 25.4.2012.

Johannes Alaranta: Hajatelmia. Blogikirjoitus 9.4.2011.

Johannes Alaranta: Maallikkosalaripin harhaoppi. Blogikirjoitus 31.3.2011.

Johannes Alaranta: Saako Asioista oikeasti puhua?

Henriksson: Uskon taakse ei saa piiloutua. Kaleva 3.5.2012.

Hyväksikäyttötapaus ”Maijan tarina”. Päivämies 2.5.2012.

K-mo: Toimittajat ja lehdistönvapaus painostuksen kohteena

Marko-Oskari Lehtonen:  Pelon piirit. Iltalehti 8.4.2011. ( Haastattelussa SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen myöntää, että hyväksikäyttötapaukset ulottuvat saarnamiehistä keskusjärjestön hallintoon ja luottamuselimiin saakka.)
Topi Linjama: Maija ja erilaiset todellisuudet. Kotimaa24 4.5.2012.

Lucas: Hyväksikäytetty Minna – valtakunnansyyttäjä ottanut asian selvitettäväksi

Maijan tarina (Kirjan esittely.)
Maijan tarina – Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. Toim. Johanna Hurtig ja Mari Leppänen. Helsinki: Kirjapaja 2012.
Heikki Rainio: Suljettujen yhteisöjen sairaus. Turun Sanomat 12.4.2011.

Siipirikko: Insestin uhrin suusta. Suomi24, 9.1.2011.

SRK:n lehdistötiedote:  Sisäinen selvitys lasten hyväksikäyttöön liittyvien asioiden hoidosta

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

Uskovaisten miesten saamat hyväksikäyttötuomiot pitkiä (Johanna Hurtigin haastattelu)

Vanhoillislestadiolainen sensuuri iski? Hitaita raapaisuja -blogi 14.5.2013.

YLE uutiset: Lasten hyväksikäyttötapauksia on salailtu. YLE Oulu 7.4.2011.

YLE Keski-Pohjanmaa: Lestadiolaisilla suurkokous Perhossa – hyväksikäytöstä vain yksi puheenvuoro. YLE 8.4.2011.

6 kommenttia

Kategoria(t): eettisyys, ihmisoikeudet, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, Kaleva, kannanotot, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lähihistoria, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, norms, painostaminen, pedofilia, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, suurperhe, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, tieto, tutkimus, uhkailu, vallankäyttö, väkivalta, yhteisöllisyys

6 responses to “Peltoniemi: SRK:n johto tiesi lasten hyväksikäytöstä jo 1985 ja yritti estää tiedon levittämistä

  1. Nimetön 20

    minäkin olin 2006 vuonna yhteydessä olavi voittoseen sähköpostilla hyväksikäyttö asioissa!

    • Nimetön 100

      Minäkin olin yhteydessä rikospoliisiin kesällä 2006 ja kerroin mitä Olavi Voittonen on tehnyt,

  2. Miiru

    Hämmästelen todella sitä ettei tällaista asiaa ole otettu vakavasti silloin kun se jotakin kautta jo vuosia sitten on tullut ilmi. Vaikka ”epäuskoinen” ihminen tällaisen asian tuo tiedoksi, normaalisti toimivan ihmisen/yhteisön reaktio on ja pitäisi olla että se kiinnostuu asian selvittelystä ja paikkansa pitävyyden tarkistamisesta ja sitten ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin jos on tarve. Kaikki normaalilla oikeustajulla varustetut ihmiset ymmärtävät että tässä ollaan menty pahasti vikaan jo tuolloin 80-luvulla. Kuinka monta hyväksikäyttöä olisi voitu estää jos jo tuolloin olisi reagoitu asiaan?

    Se että näitä asioita on jouduttu nyt julkisuuden kautta tuomaan esille johtuu siitä että Johannaa ja muita asiaa esille tuoneita ei uskottu ja otettu todesta. Ei he ole omaa pesäänsä paskoneet vaan paremminkin ne jotka eivät heitä kuunnelleet ja ottaneet todesta!

    Itse olen entinen vl. Minulla ei ole aiemmin näiden 15 vuoden aikana ollut mitään pahaa sanottavaa taustastani ja olen enemmänkin nähnyt sen jokseenkin positiivisena asiana. Mutta tämä lapsien hyväksikäytön laajuus ja sen selvittely, siihen puuttuminen, sen hoitaminen ja asiaa esiin tuoneiden henkilöiden ja muiden toisinajattelijoiden kohtelu on avannut silmäni näkemään tämän jokseenkin ”kieron” puolen vl yhteisöstä.
    Suosittelen kaikkia, myös vl-ihmisiä, etenkin puhujia ja muita liikkeen toiminnasta vastuuta kantavia, lukemaan Maijan tarinan, vaikka siitä seurapuheita myöden puhutaan katkerien ihmisten puheena, ja ottamaan vakavasti oppina tämän yhden ihmisen kauhean kokemuksen. Se on valitettavasti vain yksi tosi kertomus monen muun joukossa.

  3. juhak

    Siis mikä todistaa, että SRK tiesi pedofiliasta jo 1985? Se, että Peltoniemi on vihjannut enemmän tai vähemmän suoraan asiasta, ei ole mikään todiste. Onko se rikollista, jos ei usko noita vihjailuja? En minä ainakaan olisi uskonut silloin. Jos Peltoniemellä olisi ollut vedenpitävää tietoa ja todisteita, kai hän olisi esittänyt ne niin poliisille kuin SRK:llekin. Ja kai KRP:kin totesi tutkimuksessaan, että SRK tiesi pf:stä jo silloin? Ei vaan kertonut sitä?

    • Aboriginaali.

      City lehdessä 5/2008 käsiteltiin perättömiä insestisyytöksiä.

      Insestisyytöksiä esitetään, paljon vaan todisteita ei, miksi insestsyytökset kolminkertaistuivat vuosikymmenessä?

      Liittyykö tämä mahdollisesti SRK:n salailun, haluttiinko ongelmaa piilotella syyllistämällä tavallisia perheitä, etenkin isejä lasten seskuaalisesta hyväksikäytöstä?

      City lehdessä haastatteluja, linkkejä ja 695 aiheeseen liittyvää kommenttia löytyvät tässä.

      http://www.city.fi/artikkeli/Kunnes+toisin+todistetaan/2606/
      ———-

  4. cccsch

    Vuosi sitten, keväällä 2012 Johanna Hurtigin tiedossa oli yli 130 lestadiolaista hyväksikäyttäjää, joukossa useita puhujia. Uhreja näillä miehillä on moninkertainen määrä. Yksi uhri ei pedolle riitä. Läheskään kaikki tekijät ja uhrit eivät ole tulleet tietoon, eivätkä koskaan tulekaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s