Havahtumisen hetki: rauhanyhdistys-addiktio


Miksi pelastumiseen ei riitä pelkkä usko? Tätä kysyn tänään, Kristuksemme taivaaseenastumisen päivänä. Anteeksiantamuksen evankeliumia käytetään rauhanyhdistyksessä  tarpeettomien elämäntapanormien aiheuttaman ahdistuksen lievityksenä. Ensin ihmiselle aiheutetaan turhilla höpöasioilla syyllisyys, paha olo.  Että otinkin sen saunakaljan! Nuo eivät nyt tykkää minusta! Joudun helvettiin!  Sitten paha olo poistetaan evankeliumilla. Saadaan takaisin hyvä olo! Ilman älyttömiä normeja ei tuota arvotonta näytelmää tarvittaisi lainkaan.

Kadonnut Kristus

Oliko Jeesuksen ristinkuolema perimmältään turha, kun
se ei sovittanutkaan syntejä aivan täydellisesti? Joku aika sitten minulle syntyi tunne, että meikäläinen uskovainen ja rauhanyhdistys  pärjäisivät aivan mainiosti ilman Jeesustakin. Eihän Hänen Sovituskuolemaansa tarvita, jos ihminen kerran pystyy puhdistautumaan itsekin vahtimalla (itseä ja muita), että noudattaa armoneuvoja ja tekemällä jatkuvasti parannusta eli puhdistautumalla seuroissa.

Missä pohjimmiltaan piilee vl-uskon valta ihmisiin, kysyn tänään. Valta, niin että me  alistumme omastakin mielestämme omituisiin ja Raamattuun perustumattomiin uskomuksiin. Itsekin niille sisäisissä pienissä kaveripiireissä naureskelemme.

Mikä valta tällä yhteisöllä, ajattelutavoilla, liikkeellä on omassa psyykessä? Tätä kysyn tänään, Kristuksen Taivaaseenastumisen päivänä.

Haluan kuulua laumaan ja olla hyväksytty

Onko ”uskominen” oikeastaan vain sitä, että saan olla ajallisessa porukassa mukana, saan itselleni näitten tuttujen ja läheisten ihmisten hyväksynnän. Ja sitten muittenkin, ry:llä, niin että kaikki pitävät minua uskovaisena? Olen ”piireissä” eikä minua kartella eikä katsota pitkään. No, ihmisen ei ole hyvä olla yksin, eihän!

Onko se silloin hengellisyyttä, elämistä ja vaellusta kristillisessä uskossa – vai onko se vain yhteisön antamaa hyväksyntää? Perustuu laumakäyttäytymiseen? Hyväksyntää jota oma psykologinen turvallisuuden tunteeni vaaatii?

Onko tällä yhteisöllä oikeus uhata tuomioilla ja joukosta erottamisella minua? Millä perusteella se saa uhkailla?

Eristäminen muitten joukosta on pahimpia rangaistuksia joita ihminen on toiselle keksinyt. Eristäminen on henkisen väkivallan ja psyykkisen terrorin ehkä tehokkain muoto, sanotaan väkivaltaa käsittelevissä kirjoituksissa. Sinulle ei puhuta, sinua ei tervehditä, sinulta ei kysytä kuulumisia, sinua kohdellaan ”kuin ilmaa”, sinua ei kutsuta enää yhteisiin tilaisuuksiin. Sinä lakkaat olemasta olemassa lähisukulaisillekin, pahimmassa tapauksessa. Ahistaa. Tätä olen johtunut kysymään tänään. Koska tuo ulos joutuminen seuraamuksineen pelottaa.

Onko lestadiolaisuus peräti syntiä? Näitä kysyn tänään, Kristuksen Taivaaseenastumisen päivänä.

Kuuliaisuus yhteisölle on numero yksi, ei usko

Lestadiolaisuudessa on omaksuttu teko-keskeinen syntikäsitys, joka listaa monet tavanomaiset, normaalit ja usein ihmisen hyvinvointia parantavat asiat synnillisiksi. Vähintään ”uskovaiselle sopimattomiksi”. (Ks. syntilista.) Näillä on olennainen tehtävä yksityisen ihmisen sitomisessa liikkeen valtaan, sillä niiden avulla yhteisö huolehtii yhtenäisyydestään ja pitää persoonina erilaiset yksilöt ehdottoman lojaaleina yhteisölle.  Tällaiset erikoisuudet elämäntapavaatimuksissa ja ehdottomat kuuliaisuuden vaatimukset ovat tyypillisiä lahkon piirteitä.

Syntilista  itsessään on tietysti perinnettä 1800-luvun pietismistä ja siinä on lisäksi kaikuja liikkeen leviämisaikojen 1920-1940-lukujen maatalousyhteiskunnasta. Mitään kristillistä, hengellistä tai jumalallista sisältöä niissä kielloissa ei ole.

Vl-opetuksen mukaan kristityn  pitää jatkuvasti teoilla, eli elämäntapanormeja noudattamalla, ”osoittaa kuuliaisuutta” eli käytännössä täyttää yhteisön lakia, ja siten ansaita paikkansa hyväksyttynä uskovaisena uskovaisten joukossa. Itse teot eivät ole niinkään sitä syntiä, vaan varsinaisesti synti on se jos ”ei osoita kuuliaisuutta” erehtymättömän seurakunnan päätöksille.

Hetkinen. Tärkeintä ei olekaan usko Kristuksen sovitukseen ja anteeksisaamiseen, vaan kuuluminen hyväksyttynä yhteisöön. Ja kyselemätön kuuliaisuus.

Onko kiellot ja määräykset ihmisten inhimillinen kehitelmä,  siksi, kuten Pekko kirjoitti: että kun kymmentä käskyä ei Raamatun ja Lutherin mukaan yksikään kykene täyttämään, niin laaditaanpa sellaiset käskyt, joita ihminen pystyy täyttämään?

Elämäntapanormien noudattamisesta on tullut uskon todellinen ydin. Varsinkin nuorille juuri ne ovat se asia, josta uskovaisen ihmisen tuntee, ja uskominen pyörii niiden ympärillä, kun uskovaisuutta ajatellaan. Tämä on tosi, tarvitsee van haastatella ketä hyvänsä ikäistäni tai nuorempaa uskovaista. (Ks. myös esim. Metaskeeman blogikirjoitus  Elämäntapasäännöt ovat uskon ydin. [Blogi on poistettu käytöstä. – Toim.huom.])

Uskovaisen tuntee siitä että sillä on paljon lapsia, ei ole televisiota eikä korvakoruja.

Yhteisön miehittämä minuus

Ihmistä kontrolloiva sisäistetty valta istutetaan ihmisen alitajuntaan jo lapsena. Riippumatta siitä missä kulttuurissa lapsi kasvaa, aina hänet kasvatetaan johonkin. Se voi olla yksilön kannalta rakentavaa ja hänen yksilöllisyyttään tukevaa — tai sitä kontrolloivaa ja lamaannuttavaa kasvatusta.

Tämä kasvatus itsessään tarkoittaa arkielämän luonnollisia rakenteita, käytösnormeja, arvoja, moraalikysymyksiä, omaatuntoa. Jokaiselle muodostuu kulttuurista ja kasvatuksesta jokin tietty arvojen ja todellisuuskäsitysten rakenne.

Se voi kannustaa ihmistä arvioimaan ja harkitsemaan itsenäisesti elämänvalintojaan ja kantamaan henkilökohtaisesti vastuuta ratkaisuistaan, tai toisaalta se voi kasvatta ihmisen luopumaan omasta moraalisesta harkinnastaan.  Hän kaventaa itse omaa itsemääräämistään, koska muuhun ei ole mahdollisuutta siinä ympäristössä, joutumatta vaikeuksiin. Neuvostoliiton aikaan puhuttiin sovjet-ihmisestä, homo sovieticus, joka oli jättänyt henkilökohtaisen omantunnon ja moraalisen tajunsa muille, Puolueen harteille.

Samankaltainen seuraus on tapahtunut mielestäni nyt liikkeessä, ehdottoman kuuliaisuus-normin tuloksena.

Yksilön henkilökohtaisen vastuun sijasta kollektiivia eli erehtymätöntä seurakuntaa ja sen päätöksiin nojautuvaa ”yhteistuntoa” korostavassa yhteisössä juuri yhteisön auktoriteeteista ja sen aseenaan käyttämästä syyllisyydentuntesta muodostuu vähitellen osa ihmisen omaa psyykeä, ilman että hän itse kykenee tiedostamaan tätä.  Sitä ei enää edes huomaa.

Yhteisön auktoriteetti tunkeutuu ihmisen mielen sisälle ja alkaa syödä hänen persoonallista ajattelu- ja harkintakykyään ja henkilökohtaista moraaliaan.

Ilman tätä sisäisesti omaksuttua ja omaksi luultua, tosiasiassa kollektiivista ääntä aikuinen ihminen tuskin voisi nauramatta hyväksyä sellaiset höpöjutut syyllisyyttä aiheuttaviksi, kuten korvakorut, television ja konsertissa käymisen syntinä. Puhumattakaan vain me -opista ja muista SRK-kehitelmistä.

Syyllisyys ja häpeäkokemus ovat monimutkaisempia asioita kuin pelkkiä tunteita. Tärkeät ihmissuhteet liittyvät niihin ratkaisevasti. Varhaisimmat häpeän ja syyllisyyden kokemukset syntyvät lapsuudessa vanhempien paheksuessa joko lapsen tekoa (syyllisyys) tai itse lasta (häpeä). Nämä syvällä tunne-elämässä vaikuttavat kokemukset muodostuvat lapsen kolmen ensimmäisen vuoden kuluessa, sanovat psykologit.

Lestadiolaisuus  riippuvuutena ja syntinä

Synti on Terho Pursiaisen analyysin mukaan sielun menettämistä. Ei yksittäisiä tekoja.

Ihminen menettä sielunsa, jos hän luopuu elämästä itse vastuullisesti omaa elämäänsä ja antaa sen toisten määrättäväksi. Sallii sen tapahtua, alistuu. Jättää sikseen oman ohjauksen ja vastuun.

Selkeimmin näin käy, jos ihminen antautuu riippuvuuteen eli addiktioon, jolloin häntä hallitsee jokin ulkopuolinen eikä enää hän itse. Hän antautuu jonkin muun, muiden ihmisten tai yhteisön hallittavaksi.  Luovuttaa oman vastuunsa elämästään toisille, ja on lopulta itse kykenemätön elämään omana itsenään.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on nähdäkseni kyse läheisriippuvuudesta, joka tässä tapauksessa kohdistuu yhteisöön, porukkaan. Yhteisö edustaa valtaa, ehdotonta auktoriteettia,  joka voi millä hetkellä hyvänsä uhata yksilöä ja hänen perusturvallisuuttaan. Monille irtautuminen on vaikeaa ja siihen sisältyy liikettä takaisin sisälle ja taas ulos, ja taas sisälle. Tällainen jojo-piirre on tyypillistä myös parisuhteissa läheisriippuvalle. samoin huumekoukkuun tai alkoholistiksi ajautuneille.

Addiktiopeli: Ensin tehdään paha olo ja sitten annetaan hyvä olo

Lapsena ihminen on luonnollisesti monessa suhteessa vanhempiensa hallinnassa, koska häneltä ei voida vaatia kykyä arvioida valintoja ja ratkaisuja itsenäisesti. Viisaat vanhemmat ohjaavat lapsen turvallisella tavalla harjoittelemaan itsenäisyyttä.

Mutta  vl-kasvatuksessa lapselta suljetaan pois itsenäisen näkemyksen kehittyminen siltä osin, mikä koskee maailmankatsomusta, hengellisyyttä ja uskontoa. Ajattelun ja käsitysten on noudatettava vl-yhteisön normeja. ”Armoneuvoista” kyselevälle sanotaan: ”Pitää vain uskoa, ihan lapsellisesti.”

Seurauksia Minä lähdin pois -blogisti on kuvannut osuvasti kirjoituksessaan Syyllisyydentunto.

Kun ihan pienestä pitäen oli kasvatettu tuntemaan synnintuntoa ihan pienimmistäkin ”sääntörikkeistä”, terästäytyi ”omatunto” niin herkäksi että syyllisyyttä tunsi jo siitä, että kuunteli vaikkapa vääränlaista musiikkia tai katsoi televisiota. Väitän että synnintunnon kanssa tällä ei ollut mitään tekemistä, vaan nimenomaan syyllisyydentunto oli opittu ”sääntöjä” noudattamalla. […]

Opitaan täysin Raamatusta riippumattomia asioita vääräksi ja ”uskovaiselle” sopimattomaksi. Juttelin juuri siskoni kanssa siitä, miten joidenkin vl-uskovaisten perheissä on opetettu esimerkiksi, että naimattoman tytön ei ole sopivaa käyttää tamponia tai että sunnuntaina ei ole sopivaa lämmittää saunaa tai käyttää saksia. Omia sääntöjä jaetaan perintönä perheissä ja sitämyötä ihmiset oppivat noudatettavia sääntöjä ja ”syntejä”. Syyllisyydentunto ohjaa noudattamaan opittua käyttäytymiskaavaa.

Ihmiset noudattavat käyttäytymissääntöjä ajattelematta itse uskomista juuri lainkaan.  Syntejä pyydetään anteeksi […] päästäkseen tilanteesta, sen kummemmin asiaa miettimättä, opitun kaavan mukaisesti.”

Ensin määrätään ihan tavallisia asioita synniksi ja opetetaan lapsesta saakka että niihin liittyy vakava syylisyys.  Kun sitten opetetaan että siitä syyllisyydestä pääsee vapaaksi pyytämällä niitä (sinänsä täysin viattomia) asioita anteeksi.

Mylly on valmis. Ensin tehdään paha olo ja sitten annetaan hvyä olo!

Mutta onko tällä myllyllä  mitään tekemistä Raamatun ja Kristuksen armotyön kanssa?

Olkaa aikuisia = et voi sysätä ajattelemisen vastuuta yhteisölle

Kristinopin ja Raamatun mukaan armo ja Jumalan valtakunta ei ole mitään sellaista, jonka voisimme ansaita. Jumalan valtakuntaan emme voi päästä  omilla tekemisillä, tiedoilla tai taidoilla. Sen voi vastaanotettaa vain lahjana.

Jeesus opetti, että tässä kohtaa meidän asennoitumisen esikuva on lapsi. Lapsi ei laskelmoi eikä mieti vastalahjaa maksuksi vanhemmilta saamastaan hoivasta. Lapsi ottaa huolenpidon vastaan poitäen sitä itsestäänselväni, itselleen kuuluvana hoivana,  ja alkaa sen jälkeen taas heti puuhata  jotain hauskaa, enempää miettimättä miten saa korvattua vanhemmille saamansa hoivan ja rakakuden.

Mutta Jeesus ei tietenkään tarkoittanut, että aikuisten ihmisten pitäisi uskovina heittää aikuisen ihmisen arvostelukykynsä nurkkaan ja taantua vallan lapsekkaiksi, muiden ihmisten vallan alle alistuviksi.

Paavali kirjoitti: Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia. (1 Kor.14:20)

Nyky-vl-ihminen saattaa olla sitten aikuisena niin heikko, ettei hän edes kykene kyseenalaistamaan sääntöjä, vaikka ei itse voi hyvin niiden takia. Vaikka ne toimivat vastoin hänen omaa hyvinvointiaan ja hän kärsii. Hän on kyvytön puolustautumaan sääntöjä ja normeja vastaan. Siksikö, koska ei tunne oikeaa kristinuskoa? Olemmeko sokeita?

Hän ei ehkä kykene irrottautumaan ”turvalliseksi” kokemastaan sosiaalisesta rakenteesta, vaikka se selvästi estäisi häntä elämästä omana itsenä. Hän saattaa tietenkin myös ihan vaan kylmästi laskelmoida vl-liikkeen jäsenyyden edut ja haitat, sillä yhteisön kautta hän saa ihmisiltä hyväksyntää, miellyttävää etua, josta riippuvaiseksi monet ovat kasvaneet.

Eihän siinä ole mitään pahaa että pitää hauskaa rauhanyhdistyksellä ja kokee osallisuutta, tuntee kuuluvansa johonkin kivaan porukkaan.

Mutta sosiaalinen riippuvuus altistaa ihmisen tässä tapauksessa myös mielivaltaiselle vallan-käytölle, jossa hengellinen puoli, kuolematon sielu, voi musertua.

Häntä voidaan milloin hyvänsä uhata yhteyden menettämisellä, yhteisöstä erottamisella. Sosiaalisella eristämisellä kaikista niistä ihmisistä, joista on tullut hänelle rakkaita ja läheisiä.

Tämä pelote ohjaa ihmistä noudattamaan auktoriteetteja torjuakseen uhan jo ennakkoon.

Vanhoillislestadiolaisuuteen sisältyvä yhteisöllinen vallankäyttömekanismi on toimiva pelote, jonka todellisen voiman ymmärtää vain sellainen, joka on siihen kasvatettu. Kyse on syvällä alitajunnassa vaikuttavista voimista.

Kun liike käyttää hyväkseen yhteisöön addiktoituneita ihmisiä, voi Pursiaiseen viitaten todeta,  että lestadiolaisuus on tässä mielessä syntiä.  Päätelmä voi vaikuttaa oudolta,  mutta tältä kannalta se on aivan looginen.

”Armoevankeliumi” onkin vain sitä, että ihmiset hyväksyvät sinut porukkaan

Kasvatuksessa ihmiseen istutettu vääristynyt synnintunto luo ihmiseen riippuvuuden yhteisöstä, jonka jäsenyydessä uskotellaan olevan ”turvallista”, sillä vain siellä on lääke siihen mieleen istutettuun syyllisyyteen. Turvallisuus on tosin heikoimpien kohdalla osoittautunut illuusioksi, päätellen viime vuosien rikosuutisista.

Vapauttavalta tuntuva evankeliumi merkitseekin tosiasiassa vain sitä, että saan tuntea, että minua pidetään tässä yhteisössä, rauhanyhdistyksellä ja omassa lestadiolaisperheessäni, kelvollisena ihmisenä, eli uskovaisena. Minut on arvioitu ja kelpuutettu. Minusta tykätään, olen jopa ihan rakastettu seurakunnan jäsen.

Samastetaan: rauhanyhdistyksen ihmiset tykkäävät = Jumala hyväksyy minut.

Tämä tylkääminen ihmisen on ansaittava yhä uudelleen noudattamalla normeja ja nöyrtymällä pyytämään yhteisöltä anteeksi, jos on rikkonut esimerkiksi meikkaus- tai ehkäisykieltoa tai ei ole ollut tarpeeksi ”yksimielinen” eli ”kuuliainen”.

Kyse on sosiaalisesta hyväksynnästä. Olen hyväksytty keskenään puuhastelevan ”heimon” jäsenenä. Ei ole kyse mistään sen hengellisemmästä asiasta .

Tällä hyväksynnällä ei ole tosiasiallista tekemistä sen kanssa, miten Jumala minuun suhtautuu.  Tämä on vain ihmisten kanssa pelaamista.

Mutta kun uskovainen ihminen kerta toisensa jälkeen saa kokea, että toiset uskovaiset “armosta” hyväksyvät hänet joukkoonsa, hän kokee  onnellisuutta. Mielihyvä-dopamiinit ja serotoniinit lähtevät aivoissani liikkelle. Sitä lauman jäsenenä kuvittelee, että itse Jumala hyväksyy minut, kun lauma hyväksyy. Mielenterveyden kannalta tästä yhteisö-addiktiolla saattaa siis olla myös myönteisiä vaikutuksia. Tulee se hyvä olo.

“Ihminen voi olla onnellinen myös asioista, jotka eivät ole totta”, Metaskeema on muistuttanut blogissaan.

Toisaalta, voihan asian nähdä kyynisesti niin että eipä sillä ole niin väliä mistä itse kukin saa iloa ja lohtua, kun ei vahingoita sillä muita. Hyväksikäytön uhrien kohtalot kertovat jotakin valtamekanismien synkästä kääntöpuolesta. Käsittämättömästä pahuudesta.

Eihän me rivijäseninä pystytä ottamaan ongelmallisia oppeja keskustelun alle, koska silloin saattaa menettävää uskovaisen aseman porukassa, eli taivasosuuden. Taivaspaikka onkin yhteisön taskussa, ei Kristuksen sovituksen tuomassa armossa.

Siten vl-yhteisössä julistetusta evankeliumista tuleekin jokseenkin tarpeetonta, hengellisessä mielessä.  Sitä käytetään kokonaan muuhun kuin sielunhoitoon. Uskovaisten porukka päättää, pääsenkö taivaaseen. Missä on Jumala, ylin tuomari, missä on Kristus? Kysymykset katoavat äänettömyyteen.

Jotkut päättävät jättää liikkeen, todettuaan että uskomisessa olikin kyse lähinnä sosiaalisesta riippuvuudesta ja hyväksynnästä. Hyväksyntä on vain ehdollista. Se edellyttää sitoutumista elämäntapanormeihin ja kyseenalaistamattomaan kuuliaisuuteen.

Kun näkee elämäntapasääntöjen roolin yhteisön vallankäytössä, silloin ymmärtää, että evankeliumia käytetään rauhanyhdistyksessä  tarpeettomien elämäntapanormien rikkomisen aiheuttaman ahdistuksen lievityksenä. Lääkkeenä itse aiheutettuun ahdistukseen.

Ensin ihmiselle aiheutetaan turhilla asioilla paha olo  ja sitten poistetaan se evankeliumilla! Saadaan tulokseksi hyvä olo.

Normirikkomukset-saa-anteeksi -mylly pyörii, mutta sillä on vähän tekemistä todellisen kristillisen hengellisyyden kanssa. Kyse on lähinnä sosiaalisesta pelistä, ihmisten hyväksyntä -pelistä.

Usko ja evankeliumin tuottama onnen ja rauhan tunne syntyykin siitä, että saa kokea että koko porukka hyväksyy minut. Olen OK! Kokemus ja tunne syntyvät psyykessä, koska minut on kasvatettu uskomaan, että oma turvallisuus riippuu juuri tämän ihmisjoukon hyväksynnästä.

Kun huomaa tämän rakenteellisen psykologisen huijauksen, hämmästyy kuinka laajamittainen se on. Havahtuu.

*         *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Dr. Propelli.

*        *         *

Lisää aiheesta:

Johannes Alaranta: Seuraa Minua. [Blogi on poistettu.]

Dr. Propelli: Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden

Gepardi: Synti erottaa lestadiolaiset muista ihmisistä. Hakomaja 24.9.2010.

Aarno Haho:  Kuuliaisuus on tärkeämpi kuin omatunto

Emilia Karhu: Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon? Blogikirjoitus 14.8.2016, Kotimaa24.

Korpijaakko: Silloin ei oikeastaan valehtele jos tekee niinkuin kaikki tekevät – rauhanyhdistys tottelevaisuuskokeena

Metaskeema: Elämäntapasäännöt ovat uskon ydin

Natriel: Kun Zumba-tunnit eivät mene uskon edelle

Nestori: Naatus, Pentikäinen ja Alaranta: Hengellinen terrori rauhanyhdistyksissä jatkuu edelleen

Pekko: Nämä käskyt sinä pystyt täyttämään!

Pelokas nimimerkki: Lucia-kulkue: synnistä sallituksi 45 vuodessa

Antti Pentikäinen: Terroria uskon nimissä

Pihla: Myyjäiset. Lähdin. Saanko elää omaa elämääni? Entisen vanhoillislestadiolaisen ajatuksia. Blogikirjoitus 6.11.2014.

Terho Pursiaisen saarna: Jumala tarvitsee nyt niitä jotka lopettavat tottelemisen

Rohkaisun sanoja työn ja lopun aikaan. Oho! Siioni -blogi.

SRK:n johtokunta:  Television hankinta ja konsertissa käyminen on synti

Speedy: “Olinko hölmö -?”

Synti vanhoillislestadiolaisuuden opetuksen mukaan

Syyllisyydentunto. Minä lähdin pois -blogi 23.8.2011.

M.T.: Eroon hengellisestä väkivallasta

U.T.: Hengellisen väkivallan julmin muoto: sosiaalinen eristäminen

Taija Teekkari: Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?

Vedenkantaja: Näitkö! Virtahepo rauhanyhdistyksellä

Verstaalla pohtija: Kilvoittelu armon varassa

Verstaalla pohtija: Armoneuvot päälaellaan

4 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, anteeksianto, armo, arvot, concept of sin, eettisyys, elämäntapa, erehtymättömyys, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, evankeliumi, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, johtajat, Jumala, kadotus, kaksinaismoralismi, kasvatus, kiellot, kontrollointi, kristinoppi, kuuliaisuus, lakihengellisyys, lapset, lapsuus, leimaaminen, luterilaisuus, manipulointi, mielenterveys, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, pietismi, rauhanyhdistys, retoriikka, rippikoulu, seurakuntaoppi, sielu, sielunhoito, sin, spiritualiteetti, SRK ry., suvaitsevaisuus, synnit, syntilista, syyllistäminen, totteleminen, uhkailu, ulossulkeminen, uskon jättäminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, yhteisö, yhteisöllisyys, yksilöllisyys, yksinäisyys

4 responses to “Havahtumisen hetki: rauhanyhdistys-addiktio

  1. Nimetön 102

    Vl-liikkeessä on tapana myös eristää erittäin tehokkaasti liikkeen jäsenet liikkeen ulkopuolisesta maailmasta pelottelemalla ”epäuskoisten” pahuudella. Ei ole tavatonta kuulla vl-liikkeen jäsenen suusta, että kaikki epäuskoiset ovat alkoholisteja, harrastavat holtitonta seksiä ja ovat kaikin tavoin epäluotettavia, moraalittomia ja pahoja.

    Kun lapsi on kasvatettu vl-liikkeen elämäntapanormeihin ja riippuvaiseksi vl-liikkeestä SEKÄ eristetty kokonaan ”epäuskoisesta” maailmasta, niin hänen on valtavan vaikeaa jättää liike. Tuntematon pelottaa. ”Maailman” normit ja käytöstavat eivät ole tiedossa.

    Todellisuudessa ns. epäuskoisissa on valtavan paljon mukavia, sydämellisiä ihmisiä, joiden välittäminen ja hyväksyminen ei ole millään tavalla ehdollista – toisin kuin vl-liikkeessä.

    Vl-liike on sairas lahko, jossa ihmiset pakotetaan ulkoistamaan vl-liikkeelle oma moraalinsa, vastuunsa ja tahtonsa. Naisilla ei ole valtaa edes omaan kehoonsa, vaan valtaa käyttävä SRK työvaliokuntineen ja puhujainkokouksineen (=vanhat äijät) päättää, miltä nainen saa näyttää, missä tehtävissä hän voi toimia, miten monta lasta synnyttää ja miten naisen pitää olla kaikessa miehelle alamainen.

    En tiedä, onko vl-liike syntiä, mutta se on kertakaikkiaan VÄÄRIN.

    • juhak

      Irtisanoudun edellisestä.

    • Saimaan Sakke

      Olen pitkälle samalla kannalla. Jos pitäisi jotenkin luonnehtia lestadiolaisen liikkeen moraalis-eettisiä piirteitä, niin parhaiten sitä kuvaa se että vanhoillislestadiolaisuus on teeskentelevien ihmisten narsistiyhteisö. Liikkeen jäsenet pitävät itseään ainoina todellisina kristittyinä. He vahtivat toistensa tekemisiä pikkutarkasti ja kiusaavat toisiaan, piittaamatta aiheuttamastaan vahingosta ja pahoinvoinnista. He katsovat että usko ei aseta heille itselleen mitään moraalisia velvoitteita muita ihmisiä kohtaan.

  2. Iltamies

    On tainnut käydä lestadiolaiselle liikkeelle kuin Israelille.

    ”Mitä tämä siis merkitsee? Sitä, että vieraat kansat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saaneet sen, nimittäin uskon vanhurskauden. Sen sijaan Israel, joka tavoitteli vanhurskautta lakia noudattamalla, ei sitä saavuttanut. Miksi ei? Siksi, että israelilaiset eivät lähteneet uskon tielle vaan tekojen. He ovat kompastuneet siihen kiveen, josta on kirjoitettu:
    — Minä asetan Siioniin kiven, johon he kompastuvat, kallion, johon he loukkaavat itsensä. Mutta joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.”
    Room. 9: 30-33.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s