Vaikka olisi kuinka rikki, seuroihin pukeudutaan nätisti


Vanhoillislestadiolainen liike on ajanut naispappeusasiassa itsensä umpikujaan, toteaa lestadiolainen perheenisä. Vanhoillislestadiolainen liike heräsi keskustelemaan naispappeudesta, kun liikkeeseen kuuluva Mari Leppänen vihittiin papiksi viime maaliskuussa.

Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko ja kaupunki  -lehden artikkelissa vanhoillisestadiolaiset Anna, Mikko ja Jaana (nimet muutettu) sekä kirkon verkkokeskustelija Meri-Anna Hintsala tarkastelevat naisen asemaa vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Osa antaa tukensa SRK:n menettelyille, kun taas osa on pettynyt
keskusyhdistyksen toimintaan.  Kukaan keskustelijoista ei kannata esimerkiksi ehkäisykieltoa, josta liike on virallisissa kannaotoissaan pitänyt edelleen kiinni.  Suhtautuminen kysymykseen kuitenkin vaihtelee ja jakaa vl-uskovaisia. Erityisesti nuorten äitien keskuudessa asia on kipeä, sillä osa heistä kokee joutuvansa salailemaan kantaansa, kun taas osa edustaa hyvin ehdotonta ehkäisyn synnillistävää linjaa ja vaatii samaa muiltakin. Epäselväksi edelleen jää, mikä on lisääntymisvelvoitteen raamatullinen ja kristinopillinen perusta.

Haluanko mukavaa elämää vai kilvoittelua perheessä? Rakentaako tämä minua kristittynä?

Noin nelikymppinen viiden lapsen äiti Anna on aktiivisesti mukana vanhoillislestadiolaisen liikkeen elämässä muun muassa pyhäkoulunopettajana. Hän kertoo tekevänsä ”kaikki elämänratkaisut uskon pohjalta”.

– Kysymys ei ole siitä, saanko lakata kynnet punaisiksi tai käyttää ehkäisyä. Kysymys on: rakentaako tämä minua kristittynä?

– Ihminen menee helposti sieltä, missä aita on matalin. Pitää miettiä, haluaako mukavuutta, matkustelua, mainetta ja kunniaa – vai kilvoittelua perheessä. Lapset antavat elämälle suunnan. Olen aika perhekeskeinen ihminen. Koen eläväni omannäköistä elämää.

Anna viittaa kuitenkin siihen, että joillekin suuri perhe ei ole seurausta siitä, että lapsia todella itse haluttaisiin suuri määrä, vaan seuraus yhteisön paineesta.

– Ihminen hakee aina oman yhteisönsä hyväksyntää. Suuret perheet täydentävät yhteisön ihannetta. Huono puoli siinä on se, että aina ei ehkä ehdi miettiä itse, mitä se tarkoittaa käytännössä. Silloin voi tulla tunne, etten olisi halunnut näitä lapsia. Minusta lapsilukumäärä ei ole eikä saa olla itseisarvo. Elämä on aivan liian monimuotoista, että voitaisiin vetää suoraa yhteyttä uskon ja lapsilukumäärän välille.

– Olen ammatissa, jossa ei voi olla vuosikausia poissa töistä. Pomo sanoi minulle viidennen lapsen jälkeen suoraan, että vielä yksi äitiysloma, niin saat potkut.

Anna esittää käsityksenään, että papin roolissa on tilaa sekä uskovaisille miehille että naisille. Jää kuitenkin hämäräksi, mitä hän oikeastaan tarkoittaa. Toisaalta hän kyseenalaistaa herätysliikkeen naisten pappisvirassa toimimisen kiellon. Toisaalta hän kuitenkin kiistää tasa-arvon periaatteen argumenttina.

– Naispappeuskeskustelussa on pointti hukassa. Kaikki ratkaisut pitää tehdä sen perusteella, miten ne palvelevat uskoa. Fokuksena pitäisi olla ilosanoma eikä tasa-arvo, väittää Anna.

Anna ei voi hyväksyä naista seurapuhujaksi.

– Naiset eivät voi toimia puhujina, eikä liikkeen johtokunnassa ole naisia. Mutta saarnaamisen muodot ovat niin moninaisia. Voin vaikka kirjoittaa Päivämieheen. Se koskettaa monia, hän perustelee.

Se jää hieman hämäräksi, millä perusteella hän katsoo että vl-nainen voi toimia pappina mutta ei puhujana seuroissa. Perinteellisesti rauhanyhdistyksellä paikallinen vl-yhteisö kutsuu puhujantehtävään, ja tähän saakka naisia ei ole ollut kutsuttujen joukossa. Mutta nykyisestä käytännöstä ei tarvitse tietenkään seurata, että naista ei voitaisi periaatteessa asettaa myös puhujaksi. Onhan herätysliikkeessä toiminut lukuisia naisia puhujina liikkeen alkuvuosikymmeninä 1800-luvulla.

Maalliset kysymykset SRK:n toiminnassa ”triviaaleja”

Anna ei ole täysin tyytyväinen SRK ry:n toimintaan, mutta katsoo, että keskusyhdistyksen menettelyjä voidaan hyväksyä sillä perusteella, että maalliset kysymykset ovat kuitenkin toisarvoisia hengellisen sanoman rinnalla.

– Meillä on nyt tämä ajallinen organisaatio, jota pitää sietää. Sillä on kuitenkin mielettömän vaikea tehtävä, jonka rinnalla maalliset kysymykset ovat triviaaleja, hän perustelee.

Vanhoillislestadiolaisuuteen tavallisesti synnytään ja kasvatetaan. Harvemmin siihen liitytään ulkopuolelta aikuisena. Vanhoillislestadiolaisuus muodostaa omintakeisen kulttuurisen järjestelmän normeineen, johon ihmiset kytkeytyvät tultuaan siihen kasvatetuksi lapsesta saakka, ja noudattaen tiettyä tunnistettavaa elämäntapaa ja -tyyliä.  Tästä Anna nostaa esiin kysymyksen kollektiivisesta ja toisaalta omakohtaisesta uskonelämästä.

Vanhoillislestadiolainen ihminen voi elää ”epäuskoisena tapakristittynä”, eli toimia tunnustettuna  liikkeen jäsenenä, vaikka ei pitäisi pelastussanomaa (evankeliumia) henkilökohtaisesti totena eikä piittaisi hengellisistä asioista. Anna on itse kokenut tällaisen elämänvaiheen, mutta se ei tyydyttänyt häntä.

– Minulla oli sellainen vaihe, jolloin ajattelin, etten usko taivaaseen mutta tykkään tästä elämäntyylistä. Sitten tajusin, että jos taivas ei ole päämääränä, ei tätä elämäntyyliäkään jaksa, kertoo Anna.

”Olen pettynyt liikkeen johdon salailuun ja suoranaiseen valehteluun”

Noin kolmikymppinen viiden lapsen isä Mikko on syntyjään vanhoillislestadiolainen. Hänen koko sukunsa on kuulunut liikkeeseen.

– Ennen kävin seuroissa viikottain. Nyt seurakäynnit ovat harventuneet. Olen pettynyt liikkeen johdon salailuun ja suoranaiseen valehteluun.

– Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ehkäisemättömyyden normi on ajanut perheitä helvetillisiin tilanteisiin. Moni perhe selviytyy normista huolimatta, mutta kaikki eivät selviydy. Jos perhetilanne on vaikea, pitäisi yhtenä ratkaisuna pystyä ajattelemaan myös ehkäisyä.

– Suomen perustuslaki takaa jokaiselle yksityisyydensuojan. Perhesuunnittelu kuuluu tälle alueelle. Siksi se on jokaisen pariskunnan oma asia eikä kuulu kenellekään muulle.

Vaiettu ja vaikeneva nainen

– ’Naista’ ei ole vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä ollut kovin montaa vuotta. Vielä jokin aika sitten kaikki naiset olivat joko ’tyttöjä’, ’äitejä’ tai ’sisaria’. Itsenäiselle naiselle ei oikeastaan ole ollut nimitystä. Onko sellaista olemassa, jolla ei ole nimeä? kyselee Mikko.

Mikko viittaa lestadiolaisen yhteisön puhetapaan, jossa naisista puhuttaessa vältellään sanaa ”nainen”.

Päivi Alasuutari tutki 1990-luvun alussa  Päivämies-lehden kirjoituksia vuosikymmenien ajalta, ja hän havaitsi, että mies-sanan rinnalla ei lehden kirjoituksissa käytetä lainkaan sanaa nainen. Miehelle rinnakkaiseksi käsitteeksi on otettu “äiti”.  Nainen-sanaa vältellään systemaattisesti.

Naiseutta ei ole herätysliikkeessä julkisesti olemassa muutoin kuin äitiytenä, voidaan perustellusti päätellä. Äitinä eläminen on naiseuden ideaali ja varsinainen olemus, ja toisenlaisesta naisen elämästä vaietaan, se on  marginaalista.

Käsitteeseen ”nainen” liitetään vanhoillislestadiolaisuudessa seksuaalisuus, ja tästä syystä naiseus muodostaa tabun. Sitä ei voida pitää hyväksyttävänä, sillä sukupuolielämä on sallittua vain virallisessa avioliitossa, jossa naisesta tulee ”äiti”, miehen jälkeläisten synnyttäjä. Tätä ennen ei naisen seksuaalisuutta saa olla olemassa.

Muutoin naisista puhutaankin turvallisen neutraalisti ”sisarina”.

Voittosen puheesta paljastui naiselle rajattu alue sukupuolijärjestelmässä

Tästä selkeän  kannanoton esitti hiljattain SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen, siinä yhteydessä kun käytiin keskustelua vanhoillislestadiolaisten naisteologien tilanteesta kirkossa ja herätysliikkeessä. Kuten tunnettua, hän tuomitsi naispappeuden vääräksi. Tämä liittyy selvästi siihen, että pappina nainen astuisi hänelle varatusta, rajatusta  yksityisestä (perheen) piiristä hengellisyyden julkiseen piiriin, joka vanhoillislestadiolaisuuden sukupuolijärjestelmässä on varattu yksinomaan miesten sfääriksi.

Voittosen ajattelusta paljastuu avoimesti liikkeen sukupuolijärjestelmä.

Voittosen mukaan naisilla ”on jo nyt laajat mahdollisuudet toimia vanhoillislestadiolaisuuden piirissä hengellisesti”. Voittonen korostaa uskonkäsityksen perhekeskeisyyttä. Hänen mukaansa naisten osallisuus ja hengellinen vaikuttaminen tapahtuu juuri perheessä: ”Äidin rooli on merkittävä liikkeen edustamassa perheen kristillisyydessä”. Voittonen painotti lisäksi, että yli kolmestatuhannesta pyhäkoulunopettajan  ja  sadoista varhaisnuorten ja rippikoululaisten opettajista suurin osa ”koostuu sisarista”.

Mainitut tehtävät ovat vapaaehtoistyötä, josta ei makseta korvausta.

Naiset on selkeästi asetettu yksityiseen elämänpiiriin, perhe-elämään ja palkattomaan kasvatustyöhön kodissa ja rauhanyhdistyksellä, jossa siirretään lestadiolaisuuden oppi lapsille ja nuorille. Liikkeen julkinen, hengellinen sfääri, puhujat, papit ja SRK:n johtokunta puolestaan päättävät, miten Raamattua tulkitaan missäkin asiassa ja miten yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin suhtaudutaan uskovaisina. Vain miehet voivat toimia  ”Pyhän Hengen äänenä” eli saavat yksinoikeudella määritellä, miten sanaa julistetaan. Naisten pääsy liikkeen  julkiselle päätöksenteon ja vaikuttamisen alueelle on suljettu.

Naispappeus uhkaisi tätä vallitsevaa sukupuolijärjestelmää.

Naispappeuden kieltämisessä on kyse vallasta

Mikon kokemukset ja näkemykset tukevat käsitystä vanhoillislestadiolaisuuden patriarkaalisesta sukupuolijärjestelmästä.

Mikon mielestä naiset eivät saa riittävästi ääntään kuuluville herätysliikkeen hengellisessä toiminnassa.

– Sen näkee esimerkiksi siitä, että heillä ei ole oikeutta tai mahdollisuutta vaikuttaa liikkeen oppiin. Tällä opilla kuitenkin perustellaan se, mitä nainen saa ja ei saa tehdä. Kysymys on siitä, kenellä on valta määritellä totuus.

– Naispappeus on naisten voimaantumisen symboli. Toisaalta naispappeudella voidaan tarvittaessa testata jäsenten kuuliaisuus johdolle. Naispappeus on siis valtakysymys.

Herätysliike on ajautumassa umpikujaan estettyään naisten pappeuden

Myös Liedon seurakunnassa työskentelevä vanhoillislestadiolainen pappi Mari Leppänen on huomauttanut, että naiset eivät ole saaneet osallistua naispappeuskannan muotoiluun omassa herätysliikkeessään. Vanhoillislestadiolaiset naiset eivät 1980-luvulla olleet mukana liikkeen sisäisissä keskusteluissa, joissa silloinen näkemys muovattiin.

Leppänen on myös asettanut kysymyksen, saavatko naiset olla mukana keskustelussa tänään, vuonna 2012. Leppäsen tutkimuksesta kävi ilmi, että naiset pelkäävät tuoda avoimesti esiin käsityksiään naispappeudesta. Naisten pappeuteen myönteisesti suhtautuvilla naisilla on nuorempien vl-miespappien tuki. Osa miespapeista on kuitenkin joutunut mielipiteidensä vuoksi sanktioden kohteeksi, esimerkiksi puhujakieltoon rauhanyhdistyksellä. Sananvapaus on siis rauhanyhdistyksellä vasta pelkkä haave. Mikko näkee, että liike on ajautumassa naisten pappeuden suhteen umpikujaan.

– Luulen, että naisten asema päätöksenteossa tulee vahvistumaan, mutta kuinka paljon, sitä en tiedä. Tällä hetkellä olen epäileväinen sen suhteen, kykeneekö liike uudistumaan riittävästi. Naispappeusasiassa liike on ajanut itseään umpikujaan, toteaa Mikko.

– Suurin osa liikkeeseen kuuluvista naisista luullakseni kokee, että he voivat riittävästi vaikuttaa elämäänsä. Enemmistön kokemus ei kuitenkaan poista ongelmia, Mikko painottaa.

”Olemme säädelleet lapsilukua… toivon että pelkkä usko riittäisi, että pääsee taivaaseen, eikä vaadittaisi tekoja”

– Olemme säädelleet perheemme lapsilukua, kolmikymppinen pienen perheen äiti Jaana kertoo.

– Ratkaisun tekeminen oli henkilökohtaisesti helppoa. Toisaalta tunnen itseni joskus luopioksi. En tiedä ystävistäni ketään, joka käyttäisi ehkäisyä. En ole puhunut omista ratkaisuistamme kenellekään kaveripiirissä. Koskaan ei tiedä, kuka ajattelee ja mitä näistä asioista. Enkä halua sen takia menettää hyviä ihmissuhteita.

Jaana on syntynyt ja kasvanut vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Nykyisin perhe käy harvakseltaan seuroissa. Jaana sanoo olleensa jo lapsesta asti kriittinen monia liikkeen opetuksia, esimerkiksi ehkäisykieltoa kohtaan.

– Minusta ei olisi suurperheen äidiksi. Tajuan omat rajani. Tiedän perheitä, joiden vanhemmilla ei olisi edellytyksiä kasvattaa suurperhettä, mutta silti on paljon lapsia. Väsymyksestä voi kyllä puhua liikkeessä. Olen minäkin ollut väsynyt, mutta en ole kehdannut valittaa, koska meillä on meikäläisittäin pieni perhe.

– Moni on kasvanut liikkeeseen sisältä päin eikä osaa kyseenalaistaa periaatteita. Vaikka sitä luulee omaksi ajattelukseen, ei se välttämättä ole oikeasti yksilöllistä.

– Ehkäisy on tavallaan pelastuskysymys. Se on sitä ennen kaikkea muiden äitien piirissä. Ainakin jos ehkäisystä jää kiinni, tuomitaan epäuskoiseksi, Anna määrittelee.

”Vanhoillislestadiolaisuudessa on paljon sovinismia”

Miesten esiintulo olisi Annan mielestä tarpeen myös ehkäisyä ja naisia koskevissa keskusteluissa.

– Liikkeessä on paljon sovinismia. Oma mieheni on onneksi aivan erilainen. Hänen kanssaan voin puhua näistä asioista ja hän ymmärtää minua.

– Ymmärtääkseni nykyinen SRK:n  johtokunta ei nauti suurta luottamusta. Johtokunnassa istuu 24 miestä, mutta liikkeen enemmistö on naisia. Naisten pitäisi päästä mukaan liikkeen päätöksentekoon. Ei meitä voi ohittaa. Meidän riviuskovaisten on todella vaikea saada omia mielipiteitämme julki leimautumisen pelossa.

– En ole osannut tehdä ratkaisua liikkeestä eroamisesta, vaikka välillä se on ollut mietinnässä. Toisaalta uskon, että vain sisältäpäin voi vaikuttaa.

– Monet sisarukseni ovat aktiivisesti mukana liikkeessä. Minua jossain määrin ahdistaa nähdä heidän suurien perheidensä elämää. He puhuvat ihmisten asioista tuomitsevasti ja vahtivat toisten seurakäyntejä. Sisarukset ovat oikeastaan yksi suurimmista syistä siihen, miksi olen pysynyt liikkeessä. Pelkään jollain tasolla, että sukulaiset hylkäävät, vaikka niin ei ehkä tapahtuisikaan.

– Uskon kuitenkin Kristuksen sovitustyöhön. Haluaisin, että usko riittäisi siihen, että pääsee taivaaseen, ettei tarvittaisi tekoja, Jaana pohtii.

Hintsala: Vallankäyttö on piilotettua

Kirkon verkkokeskustelija Meri-Anna Hintsala teki gradunsa vanhoillislestadiolaisten naisten verkkokeskusteluista. Nyt työn alla on väitöskirja. Hintsala on itsekin taustaltaan vanhoillislestadiolainen.

– Verkko on paikka, jossa jaetaan arkea vertaisten kanssa. Siellä puhutaan asioista, joista voi olla vaikea keskustella kasvotusten. Keskeistä seksuaalisuudesta käydyissä keskusteluissa on ehkäisykäsitys.

– Verkossa naiset, mutta myös miehet kertovat, kuinka he eivät ole jaksaneet perheen kasvaessa. Silti on pitänyt näyttää eheää kuvaa. Vaikka kuinka olisi rikki, seuroihin pukeudutaan nätisti.

Liikkeessä voi puhua väsymyksestä ja masennuksesta tietyllä tavalla. Sanotaan, että elämä on raadollista. Mutta silti ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, ettei saa ehkäistä.

Saarnoissa ja liikkeen virallisissa kannanotoissa ehkäisy ei ole pelastuskysymys. Sosiaalisessa todellisuudessa se kuitenkin käytännössä muuttuu sellaiseksi.

”Liikkeessä pitäisi tukea ihmisten omia ratkaisuja ja kannustaa kuuntelemaan terveydenhuollon ammattilaisia. Uskossa ei ole kysymys ehkäisystä, vaan armosta.”

Vanhoillislestadiolaista liikettä johdetaan SRK:sta, vaikka liikkeestä sanotaan, että se ei ole keskusjohtoinen, Meri-Anna Hintsala toteaa. Valta näkyy myös saarnaajainstituutiossa. Lisäksi on vahva sosiaalinen todellisuus, jossa vallankäyttö on piilotettua.

– Kun ihminen on osa yhteisöä, hän peilaa omaa elämäänsä siihen. Yhteisön kontrolli on niin vahva, että erilaisuus vaatii rohkeutta. Vanhoillislestadiolainen yhteisö voi joillekuille olla jopa se ainoa sosiaalinen todellisuus, jossa hänellä on syvällisiä ihmissuhteita.

Yhteisöllistä kontrollia luo pelko. Se juontaa juurensa hoitokokousten ajalta 1970-luvulta. Hoitokokouksia järjestetään yhä. Näissä tilanteissa hoitaja määrittää hoidettavan sielunhoidollisen tarpeen. Se on väärin.

Kotiäiti-ihanne on liikkeessä vahva, mutta nykyvanhoillislestadiolaiset äidit eivät enää samalla tavalla vastaa ihannetta. He kouluttautuvat, käyvät töissä ja perustavat perheen.

– Naispappeus uhkaa vallitsevaa sukupuolijärjestelmää. Joidenkin mielestä jotain perustavanlaatuista särkyy, jos nainen saa olla puhuja tai pappi. Tämä on myös sukupolvikysymys. Minun sukupolveni on kasvanut aivan erilaiseen todellisuuteen kuin suuret ikäluokat, 29-vuotias Hintsala sanoo.

Toivon, että liike säilyttäisi ytimensä. Syntien anteeksiantamus on luterilaisen uskon kivijalka. Toivon, että armolle ei asetettaisi ehtoja, että armo ei suodattuisi sukupuolijärjestelmän kautta.

*       *       *

Kirj. Kapu. –  Lähde: Saila Keskiaho: Meitä ei voi ohittaa. Kirkko ja Kaupunki 4.6.2012.

*       *       *

Lue lisää:

Päivi Alasuutari: Ehkäisyn kiellon synty ja umpikuja vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä. Sosiologia 1992, nro 2, s. 106–115.

Burka Sisters: Inhimillinen tekijä 13.9.2013: Nyt kuuluu naisten oma ääni

Saila Keskiaho: Meitä ei voi ohittaa. Kirkko ja Kaupunki 4.6.2012.

Korpijaakko: SRK:n linja: hierarkkisesta miesten “vanhinten neuvostosta” myös naisten lahjoja hyödyntäväksi palveluyksiköksi?

Mari Leppänen: Lestadiolaisen herätysliikkeen naispappeuskanta murroksessa? Vartija 1/2011, s. 9 – 21.

Mari Leppänen: Monet lestadiolaispapit kannattavat naispappeutta – SRK tyrmännyt toistuvasti ehdotuksen

Mari Leppänen: Naispappeuspuhe vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vuosina 1975-2010. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. 2011.

Topi Linjama: Pappeudesta

Maria Sofia & ESA: Leppäsen haastattelemat naiset: suorat sanat kutsumuksesta, syrjinnästä ja SRK:sta

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, alakulttuuri, avioliitto, äitiys, ban of birth control, bans, ehkäisykielto, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, iankaikkinen elämä, identiteetti, identity, isyys, itsesensuuri, johtajat, kadotus, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kiellot, Kirkko ja kaupunki, kontrollointi, lapset, leimaaminen, lisääntyminen, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, mielenterveys, naisen asema, naispappeus, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, raskaudenpelko, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, sensuuri, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, tasa-arvo, tutkimus, vallankäyttö, väkivalta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s