Kunnioita tekijänoikeuksia ja merkitse lähteet


Blogissa 13.8.2012 julkaistusta kirjoituksesta Virallinen Opetus ja Sisarillat on  tullut käyttäjävalitus, jonka mukaan kyseinen kirjoitus oli kopioitu toisen kirjoittajan tekstistä. Se on varsin huono asia. Kirjoitus on nyt poistettu.

Pahoittelemme tapahtunutta ja siitä aiheutunutta mielipahaa.

Kehotamme kirjoittajia merkitsemään tekstiin mieluiten selkeästi lainausmerkeillä sitaatiksi milloin kirjoituksessa lainataan toisen kirjoittamaa tekstiä. Toimituksessa voidaan sitaatti myös sisentää tai julkaista toisella fontilla.  Tähän yhteyteen on merkittävä myös lähde, mistä lainaus on otettu.

Lähteen ilmoittamisvelvoite on voimassa myös siinä tapauksessa että on kyse epäsuorasta lainauksesta (referoimisesta).

Blogiin ovat edelleen kaikki asialliset kirjoitukset ja kommentit tervetulleita. Kirjoittajia suositellaan tutustumaan blogin esittelyyn.

Ystävällisin terveisin

Omat Polut -blogin toimitus

PS. Tässäpä vielä infoa muistin virkistykseksi:

Sitaattioikeudella tarkoitetaan oikeutta ottaa lainauksia toisen tekijän teoksista. Sitaattioikeutta sääntelee tekijänoikeuslain 22 §, joka koskee kaikkia teoslajeja ja teosten valmistustekniikoita.

Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Sitaattioikeus tarkoittaa siis jokaisen oikeutta ottaa julkistetusta teoksesta lainauksia. Kun sitaattioikeuden edellytykset täyttyvät, ei siteeraaminen edellytä siteerattavan teoksen tekijän lupaa.

Sitaattien käyttöä rajoittavat hyvän tavan mukaiset vaatimukset sekä siteeraamisen tarkoituksen vaatimus. Hyvä tapa edellyttää, että tekijä ja lähde mainitaan. Jos toisen teosta siteerataan ilman, että lähdettä mainitaan, kyseessä on tekijänoikeuden loukkaus.

Sitaatti on useimmiten sanatarkka lainaus jostain teoksesta, mutta sitaatiksi lasketaan myös aikaisemman aineiston referointi, mikäli aikaisempaan aineistoon tehdään vain vähäisiä ja merkityksettömiä muutoksia.

Jukka Korpelan Tekijänoikeusfakki

Nettilaki

*          *          *

Lue aiheesta:

Aita ja seipäät: Aasinsillan pohdintaa keskustelemisesta

Etniset vanhoillislestadiolaiset

Harmaakarhu: Miksi laadukas anonyymi kirjoitus on usein paras kirjoitus?

Outi Ikonen: ”Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus”. (Meri-Anna Hintsalan haastattelu.) Kotimaa24 26.9.2010.

Tervetuloa Verkoston Poluille – etniset vanhoillislestadiolaiset!

(Kuva: Ken Thompson: Bioteams. )

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): keskustelu, nettikeskustelu

One response to “Kunnioita tekijänoikeuksia ja merkitse lähteet

  1. Nimetön 125

    Tuo eilinen vuoto tuli suljetusta ryhmästä, joten vaikka lähde olisikin mainittu niin suljetun ryhmän luonteeseen ja sen sääntöihin kuuluu tuossakin kyseisessä ryhmässä, että tekstejä ei kopioida muualle vaan ne on tarkoitettu vain kyseisen ryhmän sisäiseen käyttöön.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s