Keskinäinen rakkaus – uskovaisten tuntomerkki


Joh. 13:35

Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne. – Raamattu 1992.

Siitä pitää kaikkein tunteman teidät minun opetuslapsikseni, jos te keskenänne rakkauden pidätte. – Raamattu 1776.

Viimeistään ”eriseurakortin” vilauttaminen jähmettää keskustelun – liikkeen historian takia eriseurasta puhuminen saa kenet tahansa lestadiolaisen varpailleen.Lassi Hyvärinen 2009.

Lestadiolaisuuden hajaantuminen Euroopassa vuoteen 1998 mennessä.

Lestadiolaisuuden hajaantuminen Pohjois-Amerikassa vuoteen 1978 mennessä. – Klikkaa kuvaa niin näet sen suurempana.

Lestadiolaisia ryhmittymiä on yhteensä parisenkymmentä, joista nykyisin aktiivisia on noin 15. Suomessa on toiminut kymmenkunta eri ryhmittymää. Suurin lestadiolaissuuntaus Suomessa on vanhoillislestadiolaisuus (”SRK-lestadiolaisuus”), Amerikassa puolestaan esikoislestadiolaisuus, Old Apostolic Lutheran Church (OALC).

Miehet riitelevät vallasta

Lestadiolaisuus on osoittautunut olevan herkkä pirstoutumaan ja jakaantumaan yhä uusiin ja uusiin ryhmittymiin. Syyksi arvellaan seurakuntaoppia. Lestadiolaisuudelle on ominaista uskomus omasta liikkeestä erehtymättömänä Jumalan valtakuntana ja ainoana oikeana uskona. [Tiettävästi Lars Levi Laestadius itse ei opettanut näin.] Tästä seuraa, että tavoitellaan absoluuttista oikeaoppisuutta ja samanmielisyyttä.

Liikkeessä ei kyetä keskustelemaan erilaisista näkemyksistä ja kokemuksista.

Jos tätä – – kuuntelee sellainen matkaystävä, joka tunnistat sydämessäsi, että ajattelet asioista eri tavalla kuin Jumalan seurakunnassa ajatellaan, ja sinulla on sellainen mieli, että sinä et halua luopua niistä omista ajatuksistasi, vaan haluaisit olla tämän joukon keskellä täysivaltaisena kansalaisena omien ajatustesi kanssa – tämä on vaarallinen tila. (Puhuja Jämsän maakunnallisisissa kesäseuroissa 2012.)

Ryhmäajattelun logiikka johtaa siihen, että nekin, jotka eivät haluaisi alistua kollektiiviseen yhdenmukaisuuteen, menettävät rohkeutensa nostaa omia, erilaisia näkemyksiään keskusteluun.

Vallitsee pakko-yksimielisyys aina detaljeja myöten, joka on johtanut äärimmilleen vietyyn kollektiiviseen kontrolliin, jopa hyvin henkilökohtaisissa kysymyksissä.

Se, joka määrittelee synnin ja oikeaoppisuuden, määrittelee myös yhteisön sisäiset suhteet.” (Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö.)

Hajaantumiset eivät kuitenkaan ole aina tosiasiassa perustuneet puhtaasti opillisille erimielisyyksille, mutta ne on mielellään selitetty ja naamioitu sellaisiksi. Tämä taas on antanut valtaapitäville kovan aseen käyttöön, ns. eriseura-kortin. Erilaisia käsityksiä keskusteluun tuova leimataan eriseuran rakentajaksi, jolloin kaikki muut kavahtavat häntä. Hänestä tulee epähenkilö, jonka uskovaisuus kiistetään.

Johtomiesten välinen riitely ja ”kukkotappelu” asemista ja vallasta on haluttu saada näyttämään kunniakkaalta uskonsodalta, hengelliseltä taistelulta, jossa on puolustettu opin puhtautta, Pyhää Henkeä ja Jumalan valtakuntaa.  Saarnaajien ja muiden vaikutusvaltaisten hahmojen väliset henkilötason intressit,  inhimilliset ristiriidat ja valtataistelut ovatkin jääneet lestadiolaisuuden tutkimuksessa liian vähälle huomiolle.

On todennäköistä, että hajaantumiselle altistavia syitä on useita, ei vain opilliset erimielisyydet. Yksi keskeinen pirstoutumista edistävä piirre on toinen toisensa kontrolloimisesta ja vallankäytöstä nousevat ihmissuhdeongelmat ja hengellistetyt ristiriidat.

Kun tähän lisätään johtohenkilöiksi valikoituneiden miesten jääräpäisyys, ennakkoluuloisuus ja kyvyttömyys sovitella, onkin ehkä jopa tuhansien ihmisten elämää sekoittava raadollinen soppa valmis.

Mistä muusta kertoo vanhoillislestadiolaisuuden suistuminen 1970- ja 1980-luvulla Suomen kirkon historian laajimpaan hengellisen väkivallan kurimukseen? Tai esimerkiksi nyt julkisuutta saanut Lempäälän rauhanyhdistyksen  piirissä vuosia jatkettu kiistely, kiusaaminen ja ties mikä? Lestadiolaisuuden eri ryhmissä vastuutehtävissä toimiville ei olisi pahitteeksi opiskella Ahtisaaren henkeä, suvaitsevaisuutta, diplomatiaa ja ihmissuhdetaitoja.

19 suuntausta vuoteen 2012 mennessä

Lestadiolaisryhmien_koko_2012

 

Tiivistelmä by Kimos

Nimimerkki Kimos on laatinut tiiviin kiteytyksen lestadiolaisuuden suuntauksista. Tiivistelmäänsä hän on lisännyt myös jonkin verran yksityiskohtia kulloisenkin hajaannuksen syystä,  syntyneet suuntaukset Euroopassa ja Amerikassa sekä eri suuntausten organisaatioiden nimet. Listassa on lisäksi hänen arvioitaan eri ryhmittymien kannattajakunnan määrästä. – Kannattaa tutustua myös Wikipedian kattavaan ja sävyltään neutraaliin artikkeliin lestadiolaisuudesta.

Eurooppa

Alkulestadiolaisuus hajaantui kolmeen ryhmään noin vuonna 1900:

Esikoislestadiolaisuus (l. länsilestadiolaisuus, l. isoesikoisuus).
– kiista ”esikoisten seurakunnasta”, sen arvovallasta sekä sen maantieteellisestä rajaamisesta.
– Suomessa Esikoislestadiolaiset ry.
– 15 000

Uusheräys (Kittilän suunta)
– kiista vanhoillisten kanssa lain ja evankeliumin suhteesta, suhtautumisessa kirkkoon ja lähetystyöhön
– Suomessa Lestadiolaisten lähetysyhdistysten keskusliitto ry.
– 1000

Vanhoillislestadiolaisuus (itälestadiolaisuus)
– evankelisempi ja armoon sekä elämäntapakysymyksiin 1900-luvun alussa liberaalimmin suhtautunut suunta
– Suomessa Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry (SRK ry.)
– 30 000-40 000

Lyngenin suunta; liberaalit Lyngenit; ”Valkoiset enkelit” (svärmeri)
– ”luterilaistunut” lestadiolaisuuden suunta (sakramenttioppi)
– esiintyy Norjassa
– ero vahoillislestadiolaisuudesta 1910
– muutamia satoja

Rauhansanalaisuus (l. pikkuesikoisuus)
– erottavana tekijänä suhtautuminen Amerikan lestadiolaisuuden kiistoihin, kiista siitä, tuleeko olla kuuliainen seurakunnalle vai pitäytyä yksin Raamatun sanassa
– Lähetysyhdistys Rauhan Sana ry, Lestadianers Fridsförenings Förbund rf (LFF)
– hajaannus alkoi 1934
– 15 000

Elämänsanalaisuus (vanhoillisuuden pappishajaannus)
– suhtautuminen kirkkoon, lähetystyöhön ja sakramentteihin, kiista seurakuntaopista
– Laestadius-seura (ei toiminnassa)
– hajaannus alkoi 1960
– muutamia satoja

Sillanpääläisyys
– protesti SRK:n henkioppia, tv-kieltoa ja politisoitumista vastaan
– Suomen Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys ry
– 1977
– muutamia kymmeniä

Ruotsissa lisäksi (vanhoillislestadiolaisuudesta eronneita):
– ”Leskisläisyys”;Svenska kristna frisförbund (sirpaleryhmiä)
– ilmeisesti sammuneita ryhmiä
Esikoisuudesta eronneet:steeniläisyys, leeviläisyys (sirpaleryhmiä)

Sammuneita, uudestäheräyksestä eronneita: narvalaisuus (Viron, Pietarin lestadiolaisuus), kontiolaisuus, peuralaisuus

Pohjois-Amerikka (kronologinen järjestys):

1886:lestadiolaisuus jakaantuu ”haalilaisiin” ja A.L.Heidemanin kannattajiin (heidemanilaiset)

1888: heidemanilaiset jakaantuvat ”takkislaisiin” (esikoisiin) ja ”heidemanilaisiin”(vanhoilliset)
– suhtautuminen Euroopan esikoiskiistaan, kuuliaisuus ”esikoisten seurakunnalle”

1893: takkislaiset ja heidemanilaiset yhtyvät

1894: esikoisten (Old Apostolic Lutheran Church (OALC) ja vanhoillisten (Apostolic Lutheran Mission) ero

1894-1903: ”haalilaiset” yhdistyvät heidemanilaisiin

1903: osa esikoisista yhdistyy heidemanilaisiin

1921:”pollarilaisuus” eroon heidemanilaisuudesta
– suhtautuminen evankeliumiin, rippioppi, saarnaajien henkilökiistat
– Independent Apostolic Lutheran Church (IALC)

1928: osa esikoisista, osa vanhoillisista, ja uusheräyshenkiset yhdistyvät
– suhtautuminen ”suuriin seuroihin”, niissä tehtyyn sovintoon, A.L. Heidemanin persoonaan, suhde uuteenheräykseen sekä protesti [iso]esikoisuuteen
– sai muilta pilkkanimen ”pikkuesikoisuus”
– Apostolic Lutheran Church of America (ALC, ”kirkkokunta”)

1972: vanhoillisuus (heidemanilaisuus) jakaantuu
– kiista henkiopista, televisiokiellosta, SRK:n puuttumisesta Amerikan asioihin [Heikki Saaren toiminta], ei varsinaisia opillisia eroja
– First Apostolic Lutheran Church [Apostolic Lutheran Mission] (torola-group, töröläiset, FALC)
– Laestadian Lutheran Church (srk-laiset, alajoki-group, LLC)

1978: pollarilaisuus jakaantui:”auneslaiset”-> ”davitites”, ”melvinites” (sirpaleryhmiä)

2004: First Apostolic Lutheran Church:sta erosi ”Grace Apostles”-ryhmä
– evankelisempi, lähestynyt ALC:ta

-OALC 20 000
-ALC 10 000
-FALC 7000
-LLC 6000 [jäsenmäärä laskussa; mm. prof. Talonen ja eräät muut ovat esittäneet 2010-luvun jäsenmääräksi enää alle 5 000.]
-muut sirpaleryhmiä.

Kauempaa historiallisestsa perpektiivistä katsellen lestadiolaisuuden ”evoluutio” muistuttaa eliölajien biologisia muuntumisprosesseja. Ihmiset ovat muuttaessaan ottaneet uskontonsa mukaan ja muokanneet sitä ajan mittaan samalla sopeutuen uuteen elinympäristöönsä. Se mikä kerran syntyi Ruotsin Lapissa, on saanut eri puolilla rikkaita, monimuotoisia ja omintakeisia sävyjä ja muotoja. Yksityisen ihmisen, täysin turhan, kärsimyksen ja menetykset voi tavoittaa vain se, joka joutuu sen itse kokemaan tai seuraamaan lestadiolaisuutta läheltä.

*         *           *

Ajattelemisen aihetta antoi Nestori.

*          *          *

Lähteet ja lisää aiheesta:

Jouko Talonen: Lestadiolaisuuden hajaannukset. Teoksessa: Iustitia 14, STI-aikakauskirja, Lestadiolaisuuden monet kasvot, 2001. S. 30.

Kimos: Lestadiolaisuuden hajaannukset. Artikkeli Mopin palstalla 11.6.2010.

*         *          *

Johannes Alaranta: Ehkä on
Johannes Alaranta: Rakasta
Johannes Alaranta: Seuraa Minua

Esko: Missä sinä sijaitset vl-maailmankaikkeudessa?

Kapu: Aila Ruoho: Ilman seurakuntaoppia SRK-lestadiolaisuuden korttitalo romahtaisi

Korpijaakko: SRK:n linja: hierarkkisesta miesten “vanhinten neuvostosta” myös naisten lahjoja hyödyntäväksi palveluyksiköksi?

Nestori: Lain sulamaton kirsi

Kirsi Nevalainen: Vanhoillislestadiolaisuuden vuoden 1934 hajaannus Rauhan Sana -lehden tulkitsemana 1935–1950. Kirkkohistorian pro gradu -tutkielma, Joensuun yliopisto 2005.

Puhujan kirje puhujille vuonna 1974

Aila Ruoho: Päästä meidät pelosta : hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta, käytännöllisen teologian laitos, 2010.

Miikka Ruokanen: Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus: Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen opilliset korostukset 1977-1979. Kirkon tutkimuslaitos 1980.

SRK-lestadiolaisuuden käsitys Jumalan sanasta (päättynyt vai jatkuva ilmoitus)

A. A. Tami: Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja

Teletapas: Painostava ilmapiiri sai minut lähtemään

Pekka Tervo: Seurakuntapäivät Yli-Iissä. Päivämies no 35, 29.8.1978. Julk. J. Alaranta blogissaan 4.6.2011.

St Thomas the Doubter Church: “Tom’s Doubts,” #14, by “Saji” (piirros; muk.)

S. V.: Lapsuuden usko seuraa mukana – keskustelua 60-luvun hajaannuksesta

Verkkokeskustelu on lestadiolaisuuden toinen todellisuus“: Kirkkohallituksen verkkokeskustelija Meri-Anna Hintsalan haastattelu. Kotimaa24, 26.9.2010.

4 kommenttia

Kategoria(t): 1800-luku, 1900-luku, 1950-luku, 1960-luku, 1970-luku, 2000-luku, alueelliset erot, bans, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hajaannukset, harhaoppi, hengellinen väkivalta, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, laestadianism, lakihengellisyys, lähihistoria, lestadiolaisuuden suunnat, maallikkosaarnaajat, manipulointi, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, syyllistäminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

4 responses to “Keskinäinen rakkaus – uskovaisten tuntomerkki

  1. Sampo

    Lempäälän rauhanyhdistyksessä tämä siionin ”rakkaus” on nyt voimissaan. Aina itsemurhayritykseen saakka. Rauhanyhdistyksen johtokunta yrittää viimeiseen saakka pitää asemansa, mutta nyt se on uponnut syvälle ongelmien suohon. ”Omin” voimin yritelty puoskarointikaan ei ole asiaa ainakaan parantanut, päinvastoin. Konflikti on kääntynyt vakavaksi, ja pelkään että tilannetta ei enää onnistuta pelastamaan johtokunnan arvovallalla.

  2. Nöyryys

    Kiitokset kirjoituksesta! Vanhoillislestadiolaiseen seurakuntaoppiin tai siihen, miten se yleensä ymmärretään, liittyy pelottava ongelma. Nimittäin ehdoton kuuliaisuus seurakunnalle (tai/= seurakunnan merkittävässä asemassa oleville henkilöille). Tämä yleensä tarkoittaa sitä, että seurakunnan johtavassa asemassa olevat henkilöt ovat tavalla tai toisella saaneet ”luotettavan” henkilön maineen. He ovat siis se ”seurakunta”, jolle tulee olla kuuliainen. Jos nämä ”johtajat” ovat vastuullisia ja nöyriä oman toimintansa suhteen Jumalan edessä niin asia on ihan ok, mutta aina asia ei mene näin. Silloin kun paha saa vallan tuollaisessa asemassa, seuraukset ovat hirveitä. Siksi tämä kuuliaisuuden vaatimuksen korostaminen saisi jäädä menneen talven lumeksi. Opista ja elämäntavoista tulisi sallia vapaata keskustelua ilman eriseurapelkoa. Kristityn eräs tuntomerkki on nöyryys ja ennen kaikkea nöyryys lopulta kaikille suuren salaisuuden, Jumalan, edessä. Siihen tarvitaan rohkeutta ja luottamusta. Henki kyllä ohjaa. Tuntuu, että usein ”lihalla” hoidetaan. ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä…”

  3. Olen päivittänyt juuri ”rautalankamallini” Mopin palstalla lestadiolaisuuden eri suuntausten synnystä ja nykytilasta.

    Huomautan että alkuperäiseen tekstiin sisälly sanoja ”ja armoon” puhuttaessa vanhoillislestadiolaisuuden synnystä.

    Kuvaillut opilliset syyt hajaannusten synnyssä ovat pelkityksiä.

    OPn huomaqttava, että vanhoillislestadiolaisuus koostuu neljästä osaryhmästä: SRK-vanhoillislestadiolaisuus, Rauhan Sanan lestadiolaisuus (ns. pikkuesikoisuus), Elämän Sana-ryhmä (pappishajaannus) ja Suomen Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys (ns. sillanpääläisyys). Millään näillä ryhmällä ei mielestäni ole yksinoikeutta käyttää itsestään nimitystä ”vanhoillislestadiolainen kristillisyys”.

  4. Anonyymikko

    Tuossa sukupuussa on joitakin virheitä. SKF eli norbergilaisuus erkani VL:sta jo 1957-1959. Se ei kuitenkaan ole ollut enää sen jälkeen itsenäinen ryhmä kun se liittyi elämänsanalaisiin vuonna 1960. Kolkuttaja-suunta (kontiolaisuus ja peuralaisuus) ei erkaantunut uusheräyksestä 1950 vaan 1953. ”Valkoiset enkelit” (=kvaenangenilaisuus) ei erkaantunut vuonna 1998 vanhaerikiineistä (Lyng.), vaan 1994-1995. Gundersenilaisuus erkani 1998 vanhaerikiineistä. Narvalaisuus ei erkaantunut uusheräyksestä eikä varsinkaan vuonna 1908, vaan alkulestadiolaisuudesta vuonna 1898. Ensimmäiset narvalaiset eivät nimittäin olleet uusheränneitä, vaan alkulestadiolaisia. Myöhemmin tosin narvalaisuuteen liittyi paljon uusheränneitä, mutta myös joitakin vanhoillislestadiolaisia.

    Kuolleita ryhmiä (narv., peur., korp.) on mainittu joitakin sukupuussa epäjohdonmukaisesti, nimittäin suurin osa kuolleista ryhmistä kuitenkin uupuu sukupuusta. Narvalaisuus jakaantui sitäpaitsi jo alkuvaiheessa kahteen osaan (Lindstr. ja kumpul.). Pietarissa siitä erkani kolmaskin haara 1910-luvulla. Kumpulainen narvalaisuus liittyi käytännössä kokonaan (se mitä siitä oli silloin jäljellä) takaisin uusheräykseen Viipurin sovintokokouksessa 1913.

    Euroopan sukupuusta puuttuu tyystin morjärveläisyys, joka erkaantui VL:sta jo 1972 ja liittyi sitten töröläläisiin ja vuonna 1977 sillanpääläisiin. Näppäläisyys erkani Suomessa VL:sta jo vuonna 1964 ja he myöskin liittyivät sillanpääläisiin/töröläläisiin 1970-luvulla.

    Vaikka professori Jouko Talosen vuoden 2001 tutkimus väittää että pikkuesikoiset olisivat liittyneet vuonna 1908 heidemanilaisiin, niin se ei pidä oikein kunnolla paikkaansa, kuin ainoastaan yksittäisten henkilöiden osalta. Oikeastaan kysymys oli vain siitä että osa heidemanilaisista (suurseuralaiset Juho Pollarin johdolla) ryhtyi järjestämään kerran vuodessa suuria seuroja yhdessä pikkuesikoisten kanssa. Noin vuosina 1927-1928 suurseuralaiset sitten erkanivat heidemanilaisista ja liittyivät pikkuesikoisiin ja uusheränneisiin perustaen yhdessä heidän kanssaan ALC-kirkkokunnan, jonka vuoksi heitä kutsuttiin kirkkokuntalaisiksi(”federation”). Tosin Juho Pollari ei enää tuolloin kuulunut suurseuralaisiin, koska hän oli vuonna 1921 liittynyt pollarilaisiin sen perustajana. Lähes kaikki entiset haalilaiset kannattivat myöskin suurseuralaisuutta. Joillakin paikkakunnilla Amerikassa tämä kirkkokuntalaisuus erkani heidemanilaisuudesta tosin lopullisesti vasta 1950-luvulla. Talosen vuoden 2001 tutkimuksessa on myös lestadiolaisuuden sukupuita joissa on joitakin pahoja virheitä.

    Norjan ja USA:n leeviläisyys erkani esikoislestadiolaisuudesta vasta vuonna 1976, mutta he liittyivät kaikki vuoden 1977 hajaannuksessa steeniläisyyteen. Tosin steeniläisiä ei ainakaan professori Jouko Talosen tutkimuksessa vuonna 2001 mainittu enää olleen Norjassa eikä USA:ssa. Osa Norjan ja USA:n steeniläisistä meni vuoden 1979 hajaannuksessa niskalaisuuteen (Norjan niskalaisia kutsutaan myös jenseniläisiksi), mutta niskalaisuus/jenseniläisyys puuttui Jouko Talosen vuoden 2001 tutkimuksesta, joten saattaa olla että se on nykyään jo kuollut ryhmä. Olen myös lukenut jostakin huhun että niskalaisuus/jenseniläisyys olisi liittynyt jossakin vaiheessa esikoislestadiolaisiin, mutta en tiedä pitääkö huhu paikkaansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s