Lempäälän rauhanyhdistyksestä rikosilmoitus


Motto

Tulla nöyryytetyksi ja hyljeksityksi omassa yhteisössä on yksi ihmisen vaikeimmista psyykkisistä ja sosiaalisista kokemuksista.

– Tytti Solantaus
Lastenpsykiatri, tutkimusprofessori  STAKES  (Helsingin Sanomat 4.10.2008.)

”Vuosia kiusattu lestadiolainen äiti teki rikos-ilmoituksen rauhanyhdistyksen toimista”

Pirkanmaalla vanhoillislestadiolaisesta Lempäälän rauhanyhdistyksestä on tehty rikosilmoitus. Rauhanyhdistyksessä on paljastanut vakava, vuosia kestänyt kiusaamistapaus, todetaan asiaa koskevassa Aamulehden uutisessa. Sen raskaimmassa vaiheessa kuuden lapsen äidin kerrotaan päätyneen itse-murhan partaalle.

Nyt tämä kiusatuksi joutunut perheenäiti on tehnyt jotain ainutlaatuista koko herätysliikkeen historiassa. Hän jätti elokuun puolivälissä Lempäälän poliisille rikosilmoituksen rauhanyhdistyksen toiminnasta häntä kohtaan.

Rikoskomisario Joni Länsipuro Pirkanmaan poliisista on kertonut STT:n välittämässä uutisessa, että tapauksesta on aloitettu esitutkinta. Länsipuro ei ole ottanut kantaa mahdolliseen rikosnimikkeeseen.

[Tapauksen uusin vaihe 17.1.2013, Syyttäjä määräsi poliisin jatkamaan esitutkintaa Lempäälän rauhan-yhdistyksen tapauksessa, ks. uutinen Kotimaa24. -Toimituksen lisäys.]

Kiusatun näkemys: Kaikki keinot yhtei-sön sisällä kokeiltu

Rikosilmoituksen tehneen naisen mukaan runsas kolme vuotta sitten alkanut, häneen kohdistunut kiusaaminen rauhanyhdistyksellä huipentui hoitokokoukseksi muuttuneeseen tilaisuuteen, jossa hänen asioaansa käsiteltiin julkisesti, koko seurakunnan edessä. Lopulta pitkäkestoinen kiusaaminen johti niin syvään epätoivoon, että se ajoi hänet yrittämään itsemurhaa.
–  Olen tähän saakka halunnut uskoa, että asiat pystytään hoitamaan keskustelemalla. Kiusaaminen jatkuu edelleen, ja kaikki keinot yhteisön sisällä on kokeiltu. Rikosilmoituksen tekeminen oli viimeinen keino. Viranomaiset ovat kehottaneet minua useaan kertaan tekemään rikos-ilmoituksen, totesi nainen Kotimaa24:n haastattelussa.

Aamulehti on julkaissut 26.8. lisätietoja tapauksesta. Johannes Alarannan kommentteja tapaukseen ja hoitokokouskäytäntöön voi lukea tästä.

Alaranta on lisäksi julkistanut tiedon, että rauhanyhdistyksen johtokuntaan kuuluva(t) ovat levittäneet ”lääkäreiltä saatua tietoa” siitä, että rikosilmoituksen tekijä on mielisairas. Tämäkään ei ole uutta rauhanyhdistyksen hoitokokouskulttuurissa.

Lempäälän rauhanyhdistyksen jäsenistö on jakautunut kahteen leiriin pitkään jatkuneen tilanteen seurauksena. Yhdistyksen johtokunta oli kutsunut jäsenet yhteiseen (hoito)kokoukseen lauantaina 25.8.2012, mutta kokous sittemmin peruttiin.

Tiettävästi ristiriitoja on yritetty selvitellä jo pitkään esimerkiksi kutsumalla SRK:n johtokunnan edustajia paikalle hoitokokouksiin. Heitä on kutsuttu paikalle myös erillisiin tilaisuuksiin, joissa on samoin vanhoillislestadiolaista psykologia on kuultu asiantuntijana. Mutta tuloksetta. Jotkut ovat yrittäneet saada apua myös viestittämällä ongelmista Tampereen piispalle Matti Revolle.

SRK:n johto ilmoitti vuosi sitten luopu-vansa hoitokokouksista

Lempäälän tapahtumat kiusaamisineen ja hoitamisineen joutuvat hämmästyttävään valoon, kun tiedetään, että näitä hoitokokouksia ja uskonasioilla painostamista ei pitäisi enää lainkaan esiintyä vanhoillislestadiolaisuudessa.

SRK:n johtokunta ilmoitti vuosi sitten, että se ei järjestä enää hoitokokouksia, ja pahoitteli niissä esiintyneitä ”oppiharhoja ja ja väärinkäytöksiä”, määrittelemättä tarkemmin väärinkäytösten laatua.

Toimittajien tiedusteltua asiaa SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen on nimennyt väärinkäytöksiksi muun muassa julki- ja pakkoripit. Hoitokokouksessa vaaditaan yleensä puhuteltavaa/syytettyä tekemään julkisen parannuksen seurakunnan edessä, eli ripittäytymään ja pyytämään syntejään julkisesti anteeksi koko seurakunnalta.

Tämä hoitokokous-mallinen käytäntö siis jatkuu yhä edelleen rauhanyhdistyksissä, vaikka SRK:n puheenjohtaja pitää sitä ”väärinkäytöksenä”.

On huomattava, että Päivämies-lehdessätuomittiin väkivalta selvin sanoin tasan vuosi sitten, 10.8.2011, pääkirjoituksessa :

Kristittyinä ja kristittyjen yhteisönä sanoudumme irti kaikesta ruumiillisesta, henkisestä ja hengellisestä väkivallasta. (Päivämies nro 32, 10.8.2012.)

Hoitokokoukset jatkuvat edelleen – piispa suosittelee kantelun tekemistä

SRK:n johtokunnan ilmoituksesta huolimatta hoitokokousmenettely siis jatkuu edelleen rauhanyhdistyksissä , joskaan niistä ei käytetä enää nimitystä ”hoitokokous” vaan esimerkiksi sielunhoidollinen keskustelu. Monet liikkeen jäsenet ovat joutuneet yhä edelleen näiden ”hoitamisten” eli painostamisen ja uhkailun kohteeksi.

Erityisen suurta huomiota herätti viime keväänä Liedon seurakunnan pastoria Mari Leppästä ja hänen puolisoaan TT, pappi Risto Leppästä koskenut tapaus Turun rauhanyhdistyksellä. Tällöin Mari Leppänen erotettiin liikkeestä ja hänen puolisonsa ”vapautettiin” seurapuhujan tehtävästä.

Oulun piispa Samuel Salmi on kehottanut tekemään kantelun tuomiokapituille hoitokokouksesta, erityisesti mikäli ”hoitamiseen” osallistuu pappeja.

Osa vanhoillislestadiolaisen liikkeen uudistamista ja sen suurempaa avoimuutta kannattavista jäsenistä on tässä tilanteessa toiveikas siitä, että viimeinkin viranomainen määrittelee sen, onko liikkeen jäsentä kohdeltu lainvastaisesti.

Lempäälän rauhanyhdistyksestä on ilmoitettu medialle, että kyseessä on yhdistyksen sisäinen asia, minkä takia siitä ei haluta antaa lausuntoja julkisuuteen. Kiusaajiksi väitetyt tahot ovat mieluiten vaiti tässä tilanteessa.

Vanhoillislestadiolaista liikettä ja erityisesti hoitokokouskäytäntöä tutkinut Lapin yliopiston dosentti Aini Linjakumpu totesi Aamulehdessä, että vastaavia, hoitokokouksiin liittyneitä rikosilmoituksia ei hänen tietääkseen ole ennen tehty.

Vuonna 2011 tehtiin SRK:n eräitä johtohenkilöitä koskenut tutkintapyyntö, joka koski johdon menettelyä hyväksikäyttörikosvyyhdissä. Tutkintapyyntö ei johtanut syytteisiin.

Linjakumpu sanoo, että Lempäälässä nyt tehty rikosilmoitus siirtää asian herätysliikkeen sisältä viranomaisten käsiin, jolloin herätysliike ei enää itse pysty määrittelemään, onko asiassa tehty väärin tai oikein. Silloin sen määrittelevät viranomaiset.

Miksi tässä yhteisössä on niin paljon kiusaamista?

Tutkija Aini Linjakumpu osoittaa tutkimuksessaan hoitokokouksista, että vanhoillislestadiolaisuudelle on tyypillistä eristää sosiaalisesta kanssakäymisestä sellainen liikkeen jäsen, jota epäillään ”väärällä lailla” uskovaksi. Kyse saattaa olla hyvinkin ei-hengellisestä asiasta, satunnaisesta mielipiteestä tai lausahduksesta väärässä paikassa.

Moni lestadiolainen on karvaasti kokenut, että leimaavat epäilyt saattavat lähteä liikkeelle pelkästään pahantahtoisista juoruista ja ennakkoluuloista, joita jonkun selän takana aletaan levitellä rauhanyhdistyksellä.

Tapana on käydä seuroissa aktiivisesti jopa viikoittain, joten yhteisön sisäisen sosiaalinen vuorovaikutus on tiivistä. Yksityinen juoruilun tai epäilysten kohteeksi joutunut jäsen on hyvin heikoilla, sillä pahoilla ja rumilla epäilyksillä on jostain syystä suurempi uskottavuus kuin syyttömyydellä. Juorut leviävät nopeasti laajalle, jopa ympäri maata. Rauhanyhdistyksellä vallitsee myös hierarkia, jossa arvovaltaisimpia ovat puhujat, johtokunnan jäsenet ja merkittäviin lestadiolaissukuihin kuuluvat henkilöt. Mikäli joku joutuu ylätasolta lähteneiden ilkeiden huhujen kohteeksi, puolustautuminen on erittäin vaikeaa ja yleensä toivotonta. Hänen ainoa mahdollisuutensa on nöyrästi tyytyä ja alistua siihen, miten häntä kohdellaan, mikäli hän haluaa säilyttää hengellisen kotinsa.

Hänet pudotetaan pois niistä tehtävistä, joita hänelle oli aiemmin uskottu ja hänen maineensa yhteisössä on tahraantunut. Pikkuhiljaa useimmat uskonystävät alkavat kartella häntä, ihan varmuuden vuoksi nekin jotka tietävät, että syytteet ovat olleet tuulesta temmattuja ja aiheettomia. Ei ole terveellistä olla läheisesti tekemisissä epäilyttävän henkilön kanssa, silloin voi joutua yhtäkkiä itsekin syytetyksi ja “hoidettavaksi”.

Lopulta häntä ei tervehditä enää yhteisellä tervehdyksellä “Jumalan terve”, eikä hänen kanssaan olla entiseen tapaan enää tekemisissä.
Muiden uskovaisten velvollisuus on karttaa tätä henkilöä. Karttamisvelvoite on jossain määrin samantyyppinen ilmiö, joka sisältyy esimerkiksi romanien väistämiskulttuuriin ja Jehovan todistajien oppiin. Ihminen on leimattu. Kyse on vaarallisesta henkilöstä.

Esimerkiksi Päivämiehen kirjoitussarjassa hoitokokouksista korostettiin harhautuneen ihmisen ongelmallisuutta yhteisön kannalta. Eristämisen tarkoitus oli pitää vaaralliset henkilöt uskovien yhteyden ulkopuolella, jotta he eivät levittäisi väärää uskoa:

”Uskossa ja opissa harhautunut veli tai sisar ei ole vaaraton yksilö uskovaisten yhteydessä. Kun neuvon ja nuhtelun jälkeen edelleen seisoo tekojensa takana, mutta kuitenkin tunnustaa uskoa, hän on väärän henkilöitymä ja sen levittäjä.” (Päivämies 22.8.1979, s. 5.)

Hoitokokousten ja erityisesti erottamisen aiheuttama järkytys saattoi olla monille ihmisille hyvin vaikea asia käsiteltäväksi.

(Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö, s. 88-89.)

 Väkivalta on aina väärin – se tulee aina julkistaa

Väkivalta ja kiusaaminen ei ole Suomessa koskaan uskonnollisenkaan yhteisön ”sisäinen asia”. Epäasialliset toimintatapoihin on puututtava. Tutkija, vanhoillislestadiolainen pappi Johannes Alaranta on huomauttanut, että hoitokokoukset ja painostamistapaukset on syytä julkistaa aina, kun joutuu sen kohteeksi. Hyödyllisintä on, jos tapauksia voidaan saattaa viranomaisten arvioinnin kohteeksi. Muuten mielivalta ja painostaminen on mahdotonta kitkeä mahdotonta kitkeä pois lestadiolaisesta liikkeestä.

Ketään ei ole luvallista painostaa, alistaa, kiusata eikä uhkailla.

Uskonnollisessa yhteisössä ei ole luvallista kohdella ihmisiä mielivaltaisesti eikä epäoikeudenmukaisesti. Tässä suhteessa normien ja käytäntöjen oikeudenmukaisuusvaatimusten pitää olla uskonnollisissa liikkeissä samat kuin maallisessa yhteiskunnassakin. Uskovaiset eivät voi asettaa itseään yleisten eettisten normien, maallisten lakien ja viranomaisten yläpuolelle.

Ilmoituksen tekijä, Lempäälän rauhanyhdistyksellä toimiva kiusaamisen uhri, on asettanut itsensä rohkealla tavalla alttiiksi pyytäessään viranomaisia tutkimaan asiaa.  Vanhoillislestadiolaisuudsesa ei ole tapana kyseenalaistaa eikä asettua vastustamaan liikkeen auktoriteetteja. Sellainen menettely leimataan ”taisteluksi Jumalan valtakuntaa vastaan”. Missä näin on tapahtunut, seuraamukset yksityiselle ihmiselle ovat olleet usein hyvin raskaat. Koska omaa yhteisöä pidetään erehtymättömänä Jumalan valtakuntana, uskovaisen ensimmäinmen sääntö on osoittaa ehdotonta kuuliaisuutta seurakunnalle.

Vanhoillislestadiolaisuuden yksimielisyysvelvoite on tiukka, eikä kiusattu yleensä saa ketään uskonveljä tai -sisarta julkisesti puolustamaan itseään, vaikka kaikki yhdistyksen piirissä eivät hyväksyisikään johdon ratkaisuja jonkun uskovaisen ”tehtävistä vapauttamisesta” (hyllyttämisestä), tai ulossulkemisesta (”sitomisesta synteihin”, erottamisesta). Heikompaa ei ole tapana ryhtyä puolustamaan kokoontumisissa (esim. seurakuntapäivillä). Epäily toisinajattelemisesta ja kyseenalaistamisesta voi johtaa edelleen syvenevään leimaamiseen, sosiaaliseen eristämiseen keskinäisestä kanssakäymisestä ja lopulta sulkemiseen kokonaan yhteisön ulkopuolelle. Eristäminen voi ulottua jopa oman perheen ja suvun piiriin. Ihminen jää tällöin täysin yksin.

Rikosilmoituksen tekijältä on vaatinut huomattavan paljon rohkeutta kääntyä viranomaisten puoleen. Toivottavasti tämä ensimmäinen rauhanyhdistyksen ”sielunhoitoa” koskeva tutkinta rohkaisee kaikkia liikkeessä asettumaan torjumaan määrätietoisesti sisäistä väkivaltaa. Kun yksi uskaltaa asettua  mielivaltaa vastaan, voi toivoa, että tämän seurauksena monet muutkin saavat rohkeutta  tulla esiin ja tuoda viimein julki epäkohtia ja ihmisten väärää kohtelua.

*         *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Kapu.

*         *         *

Lue lisää aiheesta:

AL: Kiusattu teki rikosilmoituksen vanhoillislestadiolaisista. Helsingin Sanomat 26.8.2012.

Johannes Alaranta: Aamulehti

johannes Alaranta: Kirje

Pauliina Grönholm: Vanhoillislestadiolaiset kertovat painostuksesta hoitokokouksissa. Helsingin Sanomat 17.7.2011.

Johannes Ijäs: Syyttäjä määräsi poliisin jatkamaan esitutkintaa Lempäälän rauhanyhdistyksen tapauksessa. Kotimaa24 17.1.2013.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaiset pyytävät anteeksi hoitokokousten väärinkäytöksiä. Kotimaa24 10.10.2011.

Vuokko Ilola: Analysoijia ja komentelijoita riittää. Blogikirjoitus, Kotimaa24 21.4.2015.

Vuokko Ilola: Yksimielisyys tärkeintä

R. K.: Leppänen Turun Sanomissa: Vakaumustani on yritetty nujertaa

Kapu: SRK irtisanoutuu väkivallasta eikä järjestä enää hoitokokouksia, mutta ohitti uhrit. 10.8.2011.

Lestadiolaiset: 70-luvun hoitokokouksissa tehtiin hengellistä väkivaltaa. STT-Helsingin Sanomat 10.10.2011.

Nestori: Vanhoillislestadiolaiset kertovat hoitokokousten painostuksesta (Helsingin Sanomat 17.7.2011).

Tuomas Rimpiläinen: Lestadiolaisyhteisön kiusaamisjutun esitutkinta oli liian työläs – tutkinta lopetettiin. Aamulehti 14.3.2013.

Petri Ristimäki: Hengellinen väkivalta ja julma ”mitäs tulit tänne” -argumentti

Petri Ristimäki: Rikosilmoitus Lempäälän rauhanyhdistyksestä

Olli Seppälä: Lempäälän kiusattu: Kaikki keinot yhteisön sisällä kokeiltu. Kotimaa24 27.8.2012.

Vanhoillislestadiolainen perheenäiti nousi kiusaajiaan vastaan Lempäälässä. Aamulehti 26.8.2012.

Vanhoillislestadiolaiset myöntävät: Hoitokokouksissa oli hengellistä väkivaltaa. MTV3 uutiset 10.10.2011.

6 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, lähihistoria, normit, norms, painostaminen, rauhanyhdistys, seurakuntaoppi, sielunhoito, SRK ry., SRK:n johtokunta, syrjintä, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö

6 responses to “Lempäälän rauhanyhdistyksestä rikosilmoitus

  1. Justiina

    Jos henkilö on joutunut kokemaan sitä mihin tuossa on viitattu, niin edessä on erilaisia mahdollisuuksia edetä. Yksi olisi ollut tuettu sovittelu, jossa on riippumaton asiantuntija mukana keskusteluissa. Ehkä tuossa oli sitä kokeiltukin mutta ei toiminut? Eräs joissakin tapauksissa väistämätön keino on selvittää asiat oikeusistuimessa. Tähän tällä henkilöllä on oikeus. Tällöin yhdistyksen johtajisto / johtokunta asetetaan yhdistyslain mukaiseen vastuuseen, asia tutkitaan kuten se lain mukaan täytyy. Sovittelu senkin jälkeen on edelleen mahdollista.

  2. Puutarhuri

    Kiusaamisen uhri on toiminut oikein, tehdessään lopultakin rikosilmoituksen. Käsittääkseni kyseessä on ollut perättömien juorujen levittäminen, eli saattaa olla kyseessä kunnianloukkaus. Valitettavasti tämä on ihan yleistä ry:llä. Sitä tapahtuu jatkuvasti, rauhanyhdistyksissä joka puolella Suomea. Jos kys.panettelun uhri olisi vain painanut asian villaisella, hän jättäisi pelikentän kaunaisille vihamiehilleen, ja hänen maineensa jäisi ikuisesti puhdistamatta. Siten häntä (mahdollisesti) kiusanneet ihmiset olisivat onnistuneet tavoitteessaan – savustaa ihminen ulos, ja päässeet kuin koira veräjästä. Ja lisäksi muu joukko saisi lisää ”hyvää vettä” juorumyllyynsä: ”Kyllä ne oli oikeassa, hänellä oli jo toinen jalka maailmassa, tässä se sitten nähtiin” jne. On hienoa, että joku on nyt rohkaistunut nostamaan metelin kierosta kohtelusta. Toivotan hänelle voimia.

  3. Nimetön 143

    Ei mitään uutta auringon alla.
    Käräjillä on kristityt olleet läpi maailman historia. Tuomittu on milloin mistäkin. Toisinaan heitä on vapautettu toisinaan tuomittu. Nähtäväksi jää, miten Lempäälän asiassa käy.
    Vanhurskauttamisen kanssa näillä käräjillä ei onneksi ole mitään tekemistä. Siitä päättää onneksi ihan eri tuomari!

  4. Kiehuu kuiviin

    ”Näyttöä asianomistajan terveyden tahallisesta vahingoittamisesta ei ollut.”

    http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/11702-valtakunnansyyttaejae-lempaeaelaen-esitutkintaa-ei-kaeynnistetae-uudelleen

    ”Ratkaisu perustuisi siihen, ettei ole näyttöä siitä, että epäillyt henkilöt olisivat tahallaan vahingoittaneet asianomistajan terveyttä.”

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013061217143068_uu.shtml

    Viisas ei olisi virkkanut mitään.

  5. Still

    Edelleenkään oikeusoppineet tai poliisi ja tutkijat ei ole sanoneet että kiusaamista ei ole tapahtunut. Valehtelu tutkinnassa on ollut ilmeistä koska ei kukaan kiusaa erehdyksessä ja tietämättään vuosikausia. Tyypillinen valehtelija vetäytyy muistamattomuuden tai tahattomuuden taakse ja kun sanktio on vain sakko niin tutkinnan resursseja säästetään välittämättä uhrin asemasta ja kokemuksista. Elävässä uskossa olevat Jumalan lapset ei tuota tällaista tuskaa kenellekään joten Lempäälän ry:llä ei sen mukaan ole elävää uskoa, miten lie muilla ry:llä, minun nähdäkseni sama epäuskon henki on muuallakin, ei ole ainakaan kuulunut uhrin puolesta olevia kannanottoja julkisuudessa.

  6. Tuolista patti

    ”Keskustelu Lempäälän ristiriidoista peruuntui”
    Nyt ollaan patti-tilanteessa.

    ”Lempäälässä on peruttu seurakunnan kirkkoherran ja vanhoillislestadiolaisen rauhanyhdistyksen tapaaminen, jossa oli määrä käsitellä rauhanyhdistykseen liittyviä ristiriitoja. Tapaamiseen oli kutsuttu myös Tampereen piispa Matti Repo ja ristiriitojen osapuolia.

    Kirkkoherra Mikko Oikarisen mukaan peruutus tuli rauhanyhdistyksen puolelta.

    – Syyksi ilmoitettiin, että asia oli saanut jo etukäteen julkisuutta, minkä koettiin heikentävän tapaamisen luottamuksellisuutta, Oikarinen sanoo, ja toivoo, että halua istua saman pöydän ääreen vielä löytyisi.

    – Minulla on jatkuvasti epävirallisempaa yhteydenpitoa näihin ihmisiin ja suhtaudun avoimesti kaikkiin yrityksiin luoda sopua.”
    http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/keskustelu-lempaalan-ristiriidoista-peruuntui/

    Eihän sitä sopua voi syntyä kun mukana on aina toisen osapuolen helvetintuomio.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s