Valtaa ja politiikkaa Jumalan Valtakunnan puolesta


Vanhoillislestadiolaisuus on myös poliittinen, ei vain hengellinen liike.

Lapin yliopiston tutkija, YTM  Tapio Nykänen väittelee syyskuussa aiheenaan vanhoillislestadiolaisuuden ja politiikan suhde. Nykäsen väitöskirja poliittisesta lestadiolaisuudesta  on nimeltään Kahden valtakunnan kansalaiset – vanhoillislestadiolaisuuden poliittinen teologia.  Tutkimuksessa tarkastellaan sitä,  millä tavoin vanhoillislestadiolaisuuden teologia on herätysliikkeen historiassa politisoitunut.

Nykänen on kotoisin Keminmaalta. Hänellä ei itsellään ole taustaa herätysliikkeessä.

Väitöskirja ei ole vielä ilmestynyt, joten seuraavassa tiedot perustuvat lehtihaastatteluihin sekä Nykäsen esitykseen tutkijaseminaarissa. [Tässä linkki väitöskirjaan.]

– Herätysliike on monella tapaa myös poliittinen, ei vain hengellinen liike. Väitöskirjan tavoitteena on tutkia sitä, kuinka politiikkaan liittyvät asenteet heijastavat liikkeen uskonnollisia käsityksiä, toteaa Tapio Nykänen Helsingin Sanomissa 1.9.2012.

Tutkimusaihe kiinnostaa jo siitäkin syystä, että Suomen keskustan puheenjohtajaksi valittiin äskettäin lestadiolaistaustainen poliitikko Juha Sipilä. Hänen hengellinen kotinsa ei tosin ole ollut vanhoillislestadiolaisuus, vaan lestadiolaisuuden toinen ryhmittymä Rauhan Sana -liike. Hän kuitenkin näyttää pitkälle jakavan saman arvomaailman kuin vanhoillislestadiolaiset.

Lisäksi aihe kiinnostaa sekä tavallisia kansalaisia että puolueita ja päätöksentekijöitä, sillä kyseessä ei ole mitätön äänestäjäjoukko. Arvioiden mukaan lestadiolaisuuteen kuuluu noin 120 000 ihmistä eli 2,2 prosenttia suomalaisista. Kuten mm. keskustalainen entinen kansanedustaja ja puolueen historiaa tutkinut FT  Tytti Isohookana-Asunmaa on todennut, lestadiolaisuudessa on myös aina korostettu äänestämisen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeyttä.

Koska kolmannes äänioikeutetuista ei piittaa äänestämisestä, ja vain niiden kanta vaikuttaa, jotka äänestävät, lestadiolaisilla on aktiivisena ryhmänä ja taitavina verkostoitujina kokoaan suurempi vaikutusvalta kansallisen poliittisen päätöksenteon eri tasoilla.

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä halutaan edelleen osoittaa tukea ns. esivaltaa kohtaan ja äänestämistä pidetään siten tärkeänä velvollisuutena.

Tutkimuksen tuloksia

– Vanhoillislestadiolaisuuden oma suhtautuminen politiikkaan on kaksijakoista. Toisaalta liike haluaa erottaa uskonnon ja puoluepolitiikan toisistaan, toisaalta ”uskovaisten” velvollisuutena on toimia yhteiskunnassa rakentavasti ja isänmaallisesti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vaaleissa liikkeen jäseniä kehotetaan valitsemaan ”kristillisiä arvoja” ajavia ehdokkaita, toteaa Tapio Nykänen.

Keskeistä on alamaisuus, uskollisuus esivallalle, kuuliaisuus. Jos vanhoillislestadiolainen toimii Jumalan tahdon mukaan, hän äänestää vaaleissa, noudattaa lakeja ja tukee kaikin tavoin maallisen esivallan tavoitteita ‒ kunhan nämä tavoitteet eivät ole suorastaan synnillisiä. Myös pakanallinen esivalta nimittäin edustaa vl-opetuksen mukaan Jumalan asettamaa järjestystä.

Maallisessa yhteiskunnassa on toteltava esivaltaa kuten Jumalaa totellaan taivaassa.  Esivaltaa eivät ole vain viranomaiset ja poliitikot vaan myös opettajat, sosiaalityöntekijät, verovirkailijat ja vanhemmat. Esivallan läsnäolo ja kuuliaisuuden idea siis läpäisevät vanhoillislestadiolaista maailmaa monin tavoin.

– Kuuliaisuuden merkitys korostuu myös puoluepoliittisissa valinnoissa. Vanhoillislestadiolaiset ovat tukeneet maallista konservatismia ja oikeistopuolueita.

Keskusta-maalaisliitto lestadiolaisten puolueena

On tunnettua, että vanhoillislestadiolaisilla ja Suomen keskustalla on pitkään ollut läheinen suhde. Väitöskirja osoittaa, miten juuri keskustasta tuli vanhoillislestadiolaisuuden poliittinen koti. Keskustan ja sen edeltäjän maalaisliiton lisäksi ovat kelvanneet kokoomus ja edistyspuolue. Oikealle on vetänyt myös yrittäjähenkisyys, jolle ei Nykäsen mukaan kuitenkaan ole olemassa luontevaa teologista perustelua.

Lestadiolaistaustaisen henkilön valinnalla keskustan puheenjohtajaksi on vankka tausta puolueessa. Lestadiolaisten yhteistoiminnalla maalaisliitto-keskusten kanssa on varsin pitkä historia. Puolue on kannattajakuntansa enemmistön kannan mukaisesti edistänyt yhteiskunnassa samoja oikeistokonservatiivisia intressejä, jotka ovat olleet tärkeitä myös herätysliikkeelle. Samon vanhoillislestadiolaisuus on sisäisessä opetuksessaan ja puheessaan tukenut maalaisliitto/keskustaa, johdonmukaisesti vuosikymmenien ajan.

Keskustapuolueen muutama vuosi sitten julkaistussa historiassa Tytti Isohookana-Asunmaa on selostanut yksityiskohtaisesti vanhoillislestadiolaisuuden ja maalaisliiton kulissien takaista yhteistoimintaa 1950-70-luvulla.

Vaikuttavuutta syntyy, kun lestadiolaisten tiivis yhteisö keskittää vaaleissa äänet omille keskustalaisille ehdokkaille.  Äänestyskäyttäytymistä ohjaillaan liikkeen sisällä myös hengellisin argumentein.  Väärää puoluetta kannattaneita on otettu puhutteluun ja heille on ainakin takavuosina pidetty hoitokokouksia.

Vastaavasti keskustan on  ja on ollut otettava linjauksissaan aina huomioon suuri lestadiolainen kannattajakuntansa.

Tämä on näkynyt selvästi keskustalaisten kärkipoliitikkojen kannanotoissa esimerkiksi avioliittolain uudistamiseen.  Homoseksuaalien oikeuksia avoimesti julkisuudessa puolustava keskustapoliitikko on käsin poimittava harvinaisuus. Nykyisessä eduskunnassa tiettävästi vain yksi keskustan kansanedustaja asettui kannattamaan lakialoitetta yhdenvertaisesta avioliittolaista.

Kuten Helsingin Sanomissa todetaan, nykyisessä eduskunnassa vaikuttaa kolme vanhoillislestadiolaista, jotka kaikki edustavat Suomen keskustaa: Tapani Tölli, Inkeri Kerola ja Markus Lohi.

– He eivät pidä meteliä vakaumuksestaan. Poliittisissa tilanteissa lestadiolaiset toimijat pitävät uskontoa taustalla, totesi Suomen keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko hiljattain Suomenmaa-lehdessä.

Julkisuudessa onkin kritisoitu sitä, että lestadiolaiset ehdokkaat esiintyvät vaalikampanjassaan tavallisesti sammutetuin lyhdyin. Toisin kuin muihin liikkeisiin kuuluvat ehdokkaat, he  eivät anna äänestäjälle avoimesti tietoja kuulumisestaan lestadiolaiseen liikkeeseen, jonka arvojen ja normien mukaan ehdokas kuitenkin lakeja Eduskunnassa säätäessään tulee toimimaan.

Liikkeen ulkopuolella ei ole tavallisesti tietoa siitä, että ainoan oikean uskon jäsenyys edellyttää kuuliaisuutta ennen kaikkea herätysliikkeen linjanvedoille.Vanhoillislestadiolainen ei ole poliittisena päättäjänä vapaa ratkaisemaan kantaansa täysin oman harkintansa pohjalta. Avoin demokratia edellyttää, että tämäntyypppiset sidonnaisuudet ovat äänestäjien tiedossa.

Vasemmistopuolueet kiellettyjä ja syntiä

Lestadiolaisuuden alkuaikoina ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ei ollut epätavallista, että lestadiolaisia toimi avoimesti myös vasemmistopuolueissa ja työväenliikkeessä. Mutta SRK:n ympärille tapahtuneen organisoitumisen  jälkeen vasemmisto demonisoitiin liikkeessä absoluuttisesti.

Vielä 1950-luvulla vasemmistolaisella SKDL:llä oli silti edelleen myös vanhoillislestadiolaisia tukijoita, mikä sai liikkeen johdon puhumaan kommunismia ja myös sosialidemokratiaa vastaan entistä avoimemmin. Teollisuuden työnantajajärjestöillä ja poliittisella oikeistolla oli ohjelmanaan murtaa vasemmistopuolueiden kannatuksen kasvu Suomessa. Yhtenä aseena tässä tominnassa käytettiin varojen lahjoittamista vasemmiston vastaiseen toimintaan Suomalaisen yhteiskunnan tuki -nimisen salaisen säätiön avulla.

SRK:n eräät johtohenkilöt päättivät keskenään  hakea tätä rahoitusta kyseiseltä järjestöltä voidakseen tehdä hengellisen sananjulistustyön yhteydessä ja rinnalla puoluepoliittista työtä. SYT lahjoitti SRK:lle huomattavia varoja vaalikampanjointia varten useina vaalivuosina.  SRK:n johto joutui selvittelemään menettelyjä jälkikäteen.  Jarkko Vesikansa on kuvannut monivaiheisen tapauksen väitöskirjassaan.

Vanhoillislestadiolaisuudessa on perinteisesti opetettu, että vasemmistoa kuuluu karttaa sen ateistisena pidetyn taustan takia. Varsinkin 1970-luvulla vasemmistolaisuus ja varsinkin vennamolaisuus oli yleinen syyte hoitokokouksissa, joissa vl-uskovainen joutui tekemään julkisesti tiliä synneistään. Kurinpito ulottui arkipäivän ostototottumuksiin saakka, kertoo Nykänen Helsingin Sanomissa.

– Vasemmiston piiriin kuuluvissa osuuskaupoissa käyminen oli kielletty ja suora peruste hoitokokoukselle, tutkija kuvaa.

Vanhoillislestadiolaiset asettuneet vallan puolelle

Vanhoillislestadiolainen poliittisuus on olemassa olevaa yhteiskuntajärjestystä tukevaa konservatismia, johon liittyy myös vahva isänmaallisuuden sfääri. Esivallan vastustamista ei ole katsottu hyvällä.

Nykyisten perussuomalaisten edeltäjä Suomen maaseudun puolue oli kielletty ja sen kannattamisesta joutui hoitokokoukseen. Puluetta pidettiin vaarallisena ”protestipuolueena”.  Vennamolaisuus tietysti oli varsinkin keskustapuolueen kannalta kiusallinen kilpailija.

Olemassaolevaa valtaa ei siis sovi arvostella liian aktiivisesti. Poikkeuksen tästä teki kuitenkin 1930-luvun radikalismi, joka aikanaan herätti synmpatioita vanhoillislestadiolaisissakin piireissä – aivan samoin kuin nykypäivänä perussuomalaisten fanatismi näyttää kiehtovan monia vl-uskovaisia. Kaksi-kolmikymppisillä lestadiolaismiehillä näkee myös Suomen Sisun jäsenyydestä tai ainakin kannatuksesta kieliviä leijonariipuksia.

Kristillisdemokraatit, aikaisemmin Suomen kristillinen liitto, on samoin ollut vanhoillislestadiolaisten mustalla listalla. Alkuaan puolue syntyi pitkälle viidennen herätysliikkeen ja toisaalta eräiden vapaakirkon tahojen sisällä. Vanhoillislestadiolaiset ovat pitäneet  sitä  ”väärähenkisten” puolueena, joka ”sekoittaa uskonnon ja politiikan”. Vanhoillislestadiolaisuus itse toki syyllistyy samaan jatkuvasti.

Kamppailu vallasta liikkeen sisällä

Toinen tapa tarkastella vanhoillislestadiolaista politiikkaa liittyy liikkeen sisäiseen valtakamppailuun. On tunnettua, että lestadiolaisuus on  jakautunut useisiin toisensa poissulkeviin suuntiin 1900-luvun mittaan. Tutkijan mukaan hajaantumisprosessit ovat aina olleet teologis-poliittisia kamppailuja. Yksi vanhoillislestadiolaisen politiikan keskeinen muoto onkin ollut itse hajaannus. Liikkeen ajateltua muuttumattomuutta on vaalittu sulkemalla muutosta vaativat kerta toisensa jälkeen ulos.

Tarkka erontekojen politiikka on muutoinkin leimallista vanhoillislestadiolaisen ryhmän rajojen määrittelyssä: ”Jumalan valtakunta” eli vanhoillislestadiolainen seurakunta erottuu eksplisiittisesti ”maailmasta” (synnin ja/tai järjen alueena), ”eriseuroista” (toisista lestadiolaisuuden suunnista) ja ”laiteilla” olevista eli niistä, jotka syystä tai toisesta ovat joutumassa ulos liikkeestä.

Vanhoillislestadiolaisuuden ns. seurakuntaopin mukaisesti opetetaan, että ”Jumalan valtakunta” muodostaa selvästi rajattavan ihmisyhteisön, joka pitää yksinoikeudella hallussaan taivaan valtakunnan avaimia, pelastusta (=pääsy kuoleman jälkeen ikuiseen elämään).

Lestadiolaisuus on hajaantunut lähes 20 suuntaukseen, joita ulkopuoliset eivät helposti osaa erottaa toisistaan. Eri suuntaukset ovat vähän kuin somalien klaanit tai romanien heimot ja suvut. Yhteisöön kuuluville on selvää, että kyse on eri tavalla uskovista, mutta ulkopuolisille ne näyttävät hyvin samanlaisilta.

Erottelut ovat hienovaraisia ja usein kielellisiä, sanontatapojen ja puheen tasolla. Tutkija ei ota tähän kantaa, mutta se joka tutustuu lestadioalisuuden eri suuntauksiin, havaitsee että syvimmiltään lestadiolaisuuden eri suuntauksilla on varsin samantyyppinen arvokonservatiivinen, auktoriteeteille alamaisuutta ja kuuliaisuutta korostava ideologia.

Vanhoillislestadiolaisten käsitys vallasta: absoluuttinen valta nousee kolmelta taholta

Nykänen on tarkastellut vanhoillislestadiolaisuudessa esitettyä käsitystä kaikkia ihmisiä velvoittavasta vallasta kolmitahoisena suvereenisuutena.

Olen tarkastellut vanhoillislestadiolaisen liikkeen ja yhteisön poliittisuutta Carl Schmittin (1888-1985) poliittisen teologian teorian avulla. Schmittin mukaan yhteisöjen teologiset (tai muuten todellisuuden perimmäiset luonnetta koskevat) käsitykset asettuvat harmoniaan tai analogiseen suhteeseen poliittisten ajatusten kanssa. Schmittiä mukaillen vanhoillislestadiolaista maailmaa voidaan hahmottaa kolmion metaforan keinoin: kolmion kulmat ovat Jumala (taivaallinen suvereeni), esivalta (maallinen suvereeni) ja Jumalan valtakunta eli vanhoillislestadiolainen seurakunta (Jumalan edustaja maan päällä, hengellinen suvereeni).

Suvereenius sekä hengellisen että maallisen alueella on konkreettista: Jumala pystyy luonnonlait ylittäviin ihmeisiin ja esivalta kykenee päättämään poikkeustilasta, lakien viraltapanosta esimerkiksi sotatilanteessa.

Myös ”Jumalan valtakunta” on suvereeni, mutta ei samalla tavalla täysin itsestään selvästi. ”Valtakunnan” suvereenius on esimerkiksi 2000-luvun sisäisessä kamppailussa asetettu kyseenalaiseksi.

Liikkeen jäsenten esittämässä kritiikissä on korostettu seurakunnan inhimillisyyttä ja suvereeniuden sijaan uskossa ja uskonyhteisössä mahdollisesti olevaa pyhyyttä, sitä mikä kristillisessä herätyksessä yleensä voi olla arvokasta.

Tällainen poliittinen teologia edustaa ajattelutapaa, jossa yhteisö edelleen on voimakas, mutta jossa organisaation auktoriteetti vetäytyy taemmas.”

Demokratian periaatteita loukataan hoitokokouksissa

Myös Lapin yliopiston toisen tutkijan, YTT Aini Linjakummun monella tavalla perustava tutkimus  Haavoittunut yhteisö: hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa kuvaa vanhoillislestadiolaisen liikkeen poliittista luonnetta ja puoluepoliittisisia kytkentöjä. Linjakummun tutkimus nojautuu autenttisiin lähteisiin, ihmisten kertomuksiin kokemuksistaan sekä julkaistuihin dokumentteihin, kuten Päivämiehen artikkeleihin.

Jokaisella tulee luonnollisesti olla luovuttamaton oikeus valita vapaasti puolue, jonka ehdokkaille äänensä antaa ja jonka listoilla itse on ehdokkaana ilman, että ulkopuoliset tahot alkavat sitä rajoittaa. Linjakumpu osoittaa, että hoitokokousten aktiivisimpina vuosina liikkeessä loukattiin mielipiteen, ajattelun ja poliittisen toiminnan vapautta monin tavoin.

Oli tavallista, että ”väärän” puolueen kannattamisesta liikkeeseen kuuluva joutui hoitokokoukseen tai muutoin puhuteltavaksi. Vanhoillislestadiolaisuudessa kansalaisvapauksien rajoittamisen äärimuoto on ollut juuri hoidettavaksi joutuminen. Siinä tilanteessa ei ole mahdollisuutta puolustautua.

On kuitenkin syytä muistaa myös se, että liike ohjaa ja opastaa jo ennalta olemaan äänestämättä tiettyjä puolueita, seurapuheissa, lapsi- ja nuorisotyössä ja liikkeen sisäisessä puhetavassa. Päivämies esimerkiksi on julkaissut usein vaalien alla pitkällemeneviä ja suoraviivaisia äänestysohjeita, mikä ilmenee myös Linjakummun kirjasta.

Mieleniintoista on myös ”hengellisen regimentin” ja maallisen poliittisen päätöksenteon kytkeminen yhteen. Esimerkiksi yksi tietoja  Linjakummulle lähettänyt henkilö, kaikesta päätellen keskustalainen paikallispoliitiikko, kertoo joutuneensa vaikeuksiin uskonveljien ja -sisarten kanssa, koska hän ei suostunut noudattamaan menettelyä, jonka mukaan päätettäviin asioihin otetaan aina ensin kantaa vanhoillislestadiolaisten kesken, ennen laajempaa käsittelyä.

Poliittiseen päätöksentekoon vaadittiin siis ylimmäksi auktoriteetiksi ”Jumalan valtakuntaa”, ennen avointa poliittisen tason keskustelua ja kunkin päätöksentekijän vapaaseen harkintaan perustuvaa ratkaisua. Tavoitteena oli sama käytäntö kuin islamistisissa valtioissa, joissa lait päättää viime kädessä imaamien siunaus.

Entä nykyisin?

Nykäsen mukaan 2000-luvulla herätysliikkeessä ei enää sanella puoluevalintoja ylhäältä. Keskusta nauttii edelleen suurta kannatusta. Tiettävästi kokoomus on laajentanut kannatustaan vanhoillislestadiolaisten piirissä. Erityisesti nuoret lestadiolaiset saattavat äänestää kokoomusta tai myös vihreitä.

– Puoluekannat ovat väljentyneet. Nuoret vanhoillislestadiolaiset voivat esimerkiksi äänestää vihreitä, mahdollisesti myös perussuomalaisia. Sitä kuitenkin rasittaa SMP:n tausta, sen katsottiin aikanaan edustavan ”repivää asennetta yhteiskunnassa”.

Vasemmistolaisuudestakaan ei enää joutune hoitokokouksen kohteeksi, arvelee tutkija.

– Vasemmistolaisuus ei ole enää ”Ilmestyskirjan rietas sammakko”, kuten 1900-luvun alun teksteissä, väittää Nykänen Helsingin Sanomien haastattelussa. Lestadiolaisuudessa vasemmistopuolueiden on perinteellisesti katsottu edustavan avointa ateismia. Siitäkin huolimatta, että vasemmiston kannattajissa on tätä nykyä runsaasti myös kristillisen vakaumuksen omaavia ihmisiä.

Tutkija ei ehkä ole tunnistanut, miten monin hienovaraisin tavoin ”väärä” puolekanta voidaan osoittaa ja demonisoida. Myöhemmin (1.10.2012)  julkaistussa Kotimaa24:n haastattelussa tutkija kuitenkin toteaakin:

– Kristillisdemokraatit ja vasemmisto eivät tule vanhoillislestadiolaisia ääniä vieläkään saamaan lestadiolaisten mielestä vääränlaisen kristillisen suhtautumisensa takia.

Tutkija Tapio Nykänen näkee teologian ja politiikan suhteen olevan väljentymässä lestadioalisen liikkeen piirissä. Kampanjointia jonkun lestadiolaisehdokkaan  puolesta käydään aikaisempaa hienovaraisemmin, enemmän vaikkapa tekstiviestein kuin seurapuheissa tai kirjoituksissa.

Nykänen arvioi, että puoluepolitiikasta ei myöskään voida puhua liikkeen sisällä yhtä avoimesti ja suoraan ohjailevasti kuin ennen. Puoluepoliittisiin valintoihin otetaan nykyään harvoin suoraviivaisesti kantaa vanhoillislestadiolaisen liikkeen julkaisuissa tai seurapuheissa.

Syynä on tarve tehdä pesäero hoitokokousvuosiin, ja toisaalta politiikassa vallitseva ihanne omantunnonvapaudesta, arvelee Nykänen.

– Kun tavoitteena on liikkeessä täysi yksimielisyys, ei haluta puhua asioista jotka saattaisivat aiheuttaa eripuraa uskovaisten välille.

Tämä saattaa olla totta tutkimusaineiston tasolla, mutta ilmeisiä osoituksia liikkeessä tapahtuneesta sallivuudesta ja yksilöllisöitymisestä ei ole ollut käytännössä rauhanyhdistyksissä nähtävillä.

*        *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Nestori. – Kuva: Vappu Siren.

*        *         *

Lue lisää:

Tapio Nykänen: Kahden valtakunnan kansalaiset – vanhoillislestadiolaisuuden poliittinen teologia. Väitöskirja. Acta Universitatis Lapponiensis 237. Rovaniemi: Lapin yliopisto 2012.

Mika Luoma-aho ja tutkijaryhmä: Lestadionismi-hanke ei ole teologinen, vaan yhteiskuntatieteellinen. Kotimaa24 18.3.2013. (Vastine uskonnonopettaja Valma Kukon tutkimushanketta ja Nykäsen väitöskirjaa koskevaan kritiikkiin.)

Muuta aiheesta:

Jan Ahonen: Lestadiolaisten äänistä kova kilpalaulanta. Kotimaa24 21.3.2011.

Simo Alastalo: Keskustan Laaninen: Demarissa uskotaan lestadiolaissalaliittoon. Kotimaa24 10.7.2012.

Jaakko Antila: Politiikka on kirkossa: Keskustapuolueen kirkkopoliittisten tavoitteiden muotoutuminen vuosina 1966–1978. Helsingin yliopisto 2010.

[Jaakko Antilan] Väitöskirja: keskustapuolueen suhteet kirkkoon ja herätysliikkeisiin 1960-70-luvulla

Tytti Isohookana-Asunmaa, Virolaisen aika – Maalaisliitosta Keskustapuolue 1963−1981. Maalaisliitto-Keskustan historia 5., WSOY 2006.

Kaisa Kariranta: Tutkija: Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä havaittavissa irtisanoutumista puolueohjailusta. Kotimaa24 1.10.2012.

Keskustan ja lestadiolaisuuden verhottu suhde. Pääkirjoitus. Demari 4.7.2012.

Mauri Kinnunen: SYT:n salainen sisällissota kommunismia vastaan. Makkerin blogi 7.12.2014.

Matti Koponen: Arvovalinnoista syntyy sääntöjä. (Arvio Nyksen väitöskirjasta.)  Lapin Kansa 22.1.2013.

Eeva Kärkkäinen: Lestadiolaiset erottavat politiikan ja uskonnon toisistaan. Suomenmaa 30.6.2012.

Lestadiolaisuuden poliittinen valta tutkimuksen kohteeksi

Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.

Tapio Nykänen: Poliittinen vanhoillislestadiolaisuus. Politiikan tutkimuksen päivät 2012: teema 5, puolueet, organisaatiot ja kansalaisyhteiskunta. Turun yliopisto.

Jukka Relander: Uskonto ja politiikka

SRK:n johtokunta teki hengelliseksi naamioitua puoluepoliittista työtä

A-A Tami: Jumalan vai ihmisten vuoksi? Miksi hoitokokouksia järjestettiin?

Jarkko Vesikansa: Salainen sisällissota. Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa. Väitöskirja. Otava. S. 247-248.

Mainokset

10 kommenttia

Kategoria(t): hajaannukset, Helsingin Sanomat, historia, hoitokokoukset, johtajat, johtokunta, Jumala, kannanotot, kasvatus, kiellot, kilvoittelu, kontrollointi, kuuliaisuus, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, normit, norms, painostaminen, Päivämies, pelko, pelot, rahoitus, retoriikka, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, tasa-arvo, totteleminen, tutkimus, vallankäyttö, yhteisöllisyys, yhtenäisyys

10 responses to “Valtaa ja politiikkaa Jumalan Valtakunnan puolesta

  1. Etelän älykkö

    En löytänyt parempaa palautekanavaa, joten kirjoitan uusimman jutun kommentiksi.

    Kiitän erittäin hyvästä blogikokonaisuudesta. Se on käsittämättömän hieno kokonaisuus vl-ilmiöihin tutustuessa.

    Huomauttaisin kuitenkin pienestä kauneusvirheestä sivuston lisensoinnissa. Lisenssi on CC-BY eli Nimi Mainittava. Kuten linkistäkin käy ilmi, lisenssi sallii myös kaupallisen käytön. Lisenssitekstissä erikseen kielletään sisällyttämästä lisensoitavan materiaalin käyttöön lisäehtoja:

    ”Tämä lisenssi muodostaa täydellisen sopimuskokonaisuuden osapuolten välille Teoksesta. Osapuolten välillä ei ole muita sopimuksia tai välipuheita Teoksesta. ”

    http://creativecommons.org/licenses/by/1.0/fi/legalcode

    Jos haluatte kieltää kaupallisen käytön, valitkaa CC-BY-NC -lisenssi. Tällä hetkellä jos joku haluaa tehdä bisnestä sisällöllänne, sen saa tehdä eikä teillä ole siihen mitään sanomista.

    Annan mielelläni asiassa opastusta.

    • Toimitus

      Kiitos palautteesta ja ystävällisestiä opastuksesta. Ollaan yhteydessä meilitse, niin saadaan CC-kuvio kohdalleen.

      Terveisin

      Omat Polut -blogin toimitus

  2. tarkoitus

    Tähän lisenssiasiaan, että eikai tämän blogin tarkoitus olekaan ymmärtääkseni muu kuin mustamaalata Vanhoillislestadiolaisuus ja rakentaa eriseuraisuutta.

    • Etelän älykkö

      Lisenssillä ei ole mitään tekemistä blogin tarkoituksen kanssa. Kyse oli vain ja ainoastaan siitä, että CC-BY -lisenssin lisäksi ei saa esittää lisää ehtoja.

      Nimimerkin ”tarkoitus” kommentti ilmentää juuri sitä, mitä en oikein ymmärrä: substanssia ei osata, teksti on täynnä kielivirheitä eikä se oikein kommunikoi lestadiolaisuuden ulkopuolisille.

      Yritän tutustua lestadiolaisuuteen ymmärtääkseni sitä paremmin. Tällä hetkellä se näyttäytyy minulle henkisesti keskenkasvuisten, minuutensa yhteisö-nimiselle epäjumalalle alistavien, patriarkaalisessa heimokulttuurissa elävien älyllisesti epärehellisten, kanien tavoin lisääntyvien laumaeläinten joukkona.

      Toivon totisesti, että pinnan alta löytyy muutakin. Toistaiseksi näyttää pahalta.

      • Nimetön 132

        Lestadiolaisiin -oikeisiin- tutustut parhaiten rauhanyhdistyksen seuratilaisuuksissa. Tällaisilla palstoilla hengailee irtaantunut/irtaantumassa oleva joukko, hyvin pieni määrä rivilestadiolaisia ja ne muutamat katkeroituneet ja kaunaa kantavat, joiden on pakko julistaa omaa, traagista tarinaansa tietty aika, kaikilla mahd. palstoilla ennen rauhoittumistaan. On toinenkin joukko. He eivät osallistu tähän ajanvietteeseen, vaan elävät elämäänsä perheensä, ystäviensä, harrastustensa ja säestysvuorojensa kanssa. Tietämättä, mitä J.Alaranta tai Ohosiioni tai nämä muut juuri julkaisivat. Niin monta todellisuutta. En tunnista tuosta toisesta joukosta noita mainitsemiasi

      • Nimetön 132

        Miksi etsit lestadiolaisia täältä? Täällä on irtaantuneita/irtaantumassa olevia ja ne kaunaa kantavat, joiden on kai pakko ennen rauhoittumistaan toitottaa traagiset tarinansa julki joka paikassa, joka kerta. Ja ehkä jokunen käypäläinen muukin välillä. On toinenkin joukko. En tunnista sieltä kuvaamaasi väkeä. Suuri osa lestadiolaisista ei päivitä tietojaan J.Alarannan, Ohosiionin, tämän palstan uutisista. He käyvät seuroissa, elävät perheensä ja/tai ystäviensä kanssa välittämättä siitä, että joku laskee heidän lapsiaan tai pitää henkisesti keskenkasvuisena. On kai siihen rentoon arkielämään oikeus! Monta on todellisuutta. Jokainen elämme omaamme.

  3. yksi risti Samin siionissa/ Särjetty ruoko

    ”Yritän tutustua lestadiolaisuuteen ymmärtääkseni sitä paremmin. Tällä hetkellä se näyttäytyy minulle henkisesti keskenkasvuisten, minuutensa yhteisö-nimiselle epäjumalalle alistavien, patriarkaalisessa heimokulttuurissa elävien älyllisesti epärehellisten, kanien tavoin lisääntyvien laumaeläinten joukkona.”

    Oho. Mitähän tuo kertoo itse kommentoijasta? Ja kummasta se kertoo enemmän kommentoinnin kohteena olevista yksittäisistä ihmisistä vai itse kommentoijan ajatusmaailmasta/ kommentoijasta?

  4. Nestori

    Nykäsen tutkimus on herättänyt kiinnnostusta ja keskustelua. Entinen uskonnon ja psykologian opettaja Valma Kukko on blogissaan kyseenalaistanut sen, että uskonliikettä olisi ylipäätään mahdollista tutkia yhteiskuntatieteellisin menetelmin, ilman teologiaa. Kukon erikoislaatuinen väite on rinnstettavissa siihen, että kaikki muu kuin juutalaiseen teologiaan nojaava juutalaisuutta koskeva tutkimus leimattaisiin vääräksi.

    http://www.sermones.fi/2013/01/lapin-yliopiston-lestadiolaisuustutkimukset-synnyttavat-kysymyksia-tutkijoiden-motivaatiosta-ja-maailmankuvasta-%E2%80%93-laskikapinan-merkkivuosi-2012-1922-%E2%80%93-2012-%E2%80%93-tutkimuksissa-ku/comment-page-1/#comment-1237

    Lisäksi Kukko syyllistyy tunnettuun argumantaatiovirheeseen ”ad hominem”, eli hän on pyrkinyt leimaamaan Lapin yliopistossa julkaistun tutkimuksen vain yksityisen tutkijan ja tutkimusryhmän tarkoitushakuiseksi poliittiseksi manööveriksi. Lisäksi hän vihjaa, että myös Suomen Akatemian koko tutkimushankkeelle myöntämä rahoitus perustuisi sosiaalidemokraattisiin pyrkimyksiin, joiden tavoitteena on uskonnon ja valtion erottaminen toisistaan ja pakollisen uskonnonopetuksen lakkauttaminen peruskoulusta.

    Hän kirjoittaa esimerkiksi: ”Poliittisella puolella vanhoillislestadiolaisuus on paha sana heille, jotka edelleen pyrkivät vuonna 1903 pidetyn Forssan kokouksen tavoitteisiin muun muassa valtion ja kirkon erottamiseksi ja uskonnonopetuksen poistamiseksi kouluista.”

    Kukon esittämä kritiikki on pohjimmiltaan jotakin aivan muuta kuin tieteellisesti perusteltua, eikä se ole myöskään asiallista.

    Nykäsen väitöskirjassa ei ole miltän näkökannalta lainkaan kyse uskonnon opetuksen asemasta. Toiselta puoeln, nykyinen keskustelu uskonnonopetuksesta kouluissa ei tietenkään perustu mihinkään viime vuosisadan sosiaalidemokraattien ”Forssan kokoukseen”. Keskustelu on lähtenyt siitä, että Suomen kaltaisessa moniuskontoisessa maassa ja uusien sukupolvien globaalissa maailmassa on yhä vaikeampi perustella vain yhden uskonnon harjoittamista koulussa, varsinkin kun maassa on yli miljoona uskonnotonta kansalaista. Lisäksi on käytännössä taloudellisesti mahdotonta tarjota kouluissa kymmenien eri uskontojen harjoittamiseen tähtäävää opetusta, mihin nykyinen malli on auttamatta johtanut. Monien avoimesti konservatiivien kristittyjen mielestä hyödyllisintä on pyrkiä koulussa eri uskontojen tuntemukseen ja ymmärtämiseen sekä harjaannuttaa suvaitsevaisuuden ja keskinäisen vuoropuhelun taitoja. Tätä harjaannuttaa parhaiten eri uskontoihin kuuluvien yhteinen uskontotiedon opetus. Valma Kukon olettaisi uskonnon opettajana tuntevan nykypäivän uskonnon opetukseen liittyvän tilanteen ja argumentaation.

    Valma Kukon oma argumentaatio ei ole asiallista, vaan hänen tarkoitusperänsä ovat puhtaasti uskontopoliittisia. Paljon hänen menettelytavastaan kertoo se, että hän sotkee mukaan ikiomaa hämärää pohdintaansa Natsi-Saksan synnyn syistä, ilmeisesti tavoitteenaan leimata Nykäsen tutkimus klassisella olkinukke-manööverillä.

    Lapin yliopiston Lestadionismi-tutkimushankkeen johtaja Mika Luoma-aho on tutkijakollegoineen vastannut Kukon kritiikkiin Kotimaa24:n blogikirjoituksessa.

    ”Lestadionismi-hanke ei ole teologinen, vaan yhteiskuntatieteellinen”
    http://www.kotimaa24.fi/blogit/lestadionismi-hanke-ei-ole-teologinen-vaan-yhteiskuntatieteellinen#!kmt-start=10

    Tutkija Tapio Nykänen on itse osallistunut tähän keskusteluun Kotimaassa. Hän mm. totesi: ”Joka tapauksessa vanhoillislestadiolaisuus on tyyppiesimerkki liikkeestä, jossa käsitykset poliittisista valinnoista ja sisäisen vallan perusteista ovat tiukasti ja suhteellisen avoimesti kytköksissä uskonnollisiin näkemyksiin. On huomattava, että jopa politiikkaa ja uskontoa näennäisesti erottava kahden regimentin oppi itsessään on poliittinen, sillä se määrittää erilaisten yhteiskunnallisten instituutioiden, uskonnon ja ”maallisen esivallan” paikkoja ja rajaa erilaisten intressiryhmien toimintamahdollisuuksia.”

    http://www.kotimaa24.fi/blogit/lestadionismi-hanke-ei-ole-teologinen-vaan-yhteiskuntatieteellinen#!kmt-start=10

    Tässä vielä linkki itse väitöskirjaan: https://www.doria.fi/handle/10024/88813

    • Still

      Olen lukenut nuo ja myös tutkimuksen sekä vastineet. Ikävä kyllä en luota Valma Kukkoon. En tunne häntä kyllä muuten kuin julkisuudessa olleista kirjoituksista käsin mutta ne riittävät minulle luomaan sen epäluottamuksen. Enkä usko että tämä Kukon kritiikki tutkimusta kohtaan on pelkästään hänen oma juttunsa,(mikä motiivi muka eläkkeellä olevalla opettajalla on olla julkisuudessa näin paljon) taustalla on Srk ja tässä asiassa nainen (Valma) on hyvä työväline julkisuuteen. Miehet on olleet liikaa esillä ikävällä tavalla ja tällä annetaan kuva ulkopuolelle naisen olevan vl liikkeessä miehen kanssa tasavertanen asiantuntija, se on kuitenkin vain ulkokullaista, käytäntö osoittaa että Srk ei naista arvosta hengellisessä mielessä miehen rinnalle.

  5. Tutkija

    Uusi kirja tulossa:
    Mika Luoma-aho ja Tapio Nykänen (toim.): Poliittinen lestadiolaisuus. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,
    Helsinki.
    Mukana mm. artikkeli:
    Nykänen, Tapio: Jumalan valtakunnan kielioppi – vanhoillislestadiolaisen vallan perusteet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s