Miten tässä uskossa jaksaisi?


Olen perheellinen uskovainen nainen ja äiti, ja olen vuosia taistellut sen kysymyksen kanssa uskoako tässä vai jättääkö tämä yhteisö. Siis itse uskon silti moneen asiaan jota meille on opetettu. Nämä kauhean ristiriitaiset tuntemukset ovat piinanneet kauan,  enkä tänä päivänäkään tiedä mitä  lopunviimeks tekisin. Olen pohtinut näitä pääni puhki. Välillä asia laimenee ja sitten taas pomppaa uudestaan kuormittamaan ajatuksia. En tiedä onko teillä muuilla samanlaista?

Toisaalta, tässä uskossa on minulla ja perhellä turvallinen olla. Olen miettinyt varsinkin lapsia, että miten heille käy jos lopetan seuroissa käynnin ja kaikki ne
ry:n kuviot jäisi pois. Haluaisin kuitenkin, että lapsemme saavat samanlaisen kasvatuksen kuin mitä itse olen saanut.

Kysymys ei ole siitä että haluaisin kieltää uskoni. Uskon Jumalaan.Usko on minulle tärkeää, se on ja tulee olemaan varmasti aina niin minun kohdalla. Uskon anteeksiantamukseen, uskon Jumalaan, ja uskon, että Jumala on meidät kaikki ihmiset ja maailman luonut.  Uskon siihen mitä Raamatussa sanotaan, vaikken mikään Raamatun tuntija olekkaan. 

Se vaikeus on tämä yhteisö, joka tökkii. Suoraan sanottuna en siedä tätä yhteisöä, en  ollenkaan.  Minulla ei riitä ymmärrys sille miten joku olisi  huonompi uskovainen siksi jos värjää hiuksiaan tai katsoo televisiota. Tiedän toki, että suotavampaa olisi olla uskovaisena niin tekemättä.  Mutta mitä väliä sillä oikesti on jos joku niin välttämättä haluaa tehdä. Voi se silti uskoa synnit anteeksi! 

Itseäni ärsyttää sellaiset ihmiset, jotka tuomitsevat kärkkästi muita esim. juuri tv:n katselusta, vaikka itse sitten kyttäävät silmä kovana kaikki sarjat ja leffat mitä netistä näkee. Ei sillä mitään eroa ole, mistä aparaatista sitä katsoo, jos kerran katsoo.

Entä sitten musiikki, kuka sen pystyy määräämään, mikä on sopivaa kuunnella ja mikä ei? Miten selitän tämän lapsille?  En tiedä, minulle tämä on ollut on yhtä loputonta painimista koko ajan. Välillä olen herännyt kesken unien yöllä miettimään mikä ratkaisu meidän pitäisi tehdä. Eniten mietin lapsia, mitä heille haluan ja mitä en.

Voin sanoa, että olen taistellut näiden ajatusten kanssa monta vuotta. Se tuntuu että jotain elämästäni menee hukkaan. Toisaalta, onhan tämä silleen turvallista elämää näin,  mutta sydämessäni kaipaan paljon muutakin.

Olen se niinsanottu kiltti ihminen eikä kukaan läheisenikään, ei edes mieheni, varmaan aavista, mitä sisimässäni tunnen,  ja miten monta asiaa haluaisin oikeasti tehdä toisin. Uskoakaan en kuitenkaan uskalla jättää. Tuntuu että siitä koituisi paljon monenlaisia hankaluuksia. Esimerkiksi ja ennen kaikkea se että melkein kaikki kaverit, samoin lastemme kaverit ovat myös vl:iä. Ja en halua että minusta puhutaan turuilla ja toreilla että ”se kielsi uskonsa”. Enhän minä mitään kiellä! Uskon Jumalaan, mutta en enää tähän yhteisöön…

Olen saanut yhden asian varmaksi, eli että tämä yhteisö on todellakin sairas. Hyvin painostava ja lakihenkinen. Koen olevani uskovainen, mutta en tykkää tämän porukan ”kyttäysmeiningistä.” Siksi olen tullut siihen tulokseen että haluan säilyttää uskoni, mutta jättää  nämä ”piirit” taka-alalle.

Ajattelen niin että elelen omaa elämääni omalla tavallani, muut eläkööt tavallaan. En vaan ole niin paljoa tekemisissä muiden kanssa, käyn hiukan vähemmän aktiivisesti ry:n riennoissa, mutta minä uskon silti. Ja teen omat ratkaisuni ehkäisystä ym.  asioista. Jotkut ymmärtävät näitä ajatuksia, jotkut eivät, mutta ei sillä ole merkitystä minun kannaltani. Pääasia on että itse tiedän mihin uskon, ja Jumala kai se on se joka lopulta päättää meidän jokaikisen ihmisen kohdalla, ei mikään yhteisö.

Pelkään suvun tuomiota ja ystävien menetystä

Ainut asia mikä minua kiusaa tässä on se, että joudun pitämään ajatukseni ja ratkaisuni vain sisälläni. Jos olen rehellinen ja puhuna ajatuksistani muille, minut tuomitaan. Tiedän että sitä en kestäisi. Tiedän senkin, että minua voidaan alkaa vieroksumaan kun harvennan osallistumistani ”piireihin”. Myös miestäni saatetaan alkaa säälimään. Hän ei itse missään nimessä halua irrottautua yhteisöstä, sen verran ollaan tästä puhuttu keskenämme. Ei hän kaikkia ajatuksiani ihan ymmärrä mutta ei tuomitsekkaan. Tai ehkä hän ei vaan ajattele niin paljon kuin minä. Oli miten oli, ainakaan hän ei kärsi sydämessään tästä niin paljon kuin minä. Se on minusta hyvä asia.  En missään nimessä halua hänelle takkaa ajatusteni takia. Ja sukulaisista tiedän kyllä, että en tiedän kyllä, että omat vanhempani  ei minua hylkäisi, mutta miehen perheestä en voi mennä sanomaan mitään varmaa.

Yritän nyt vaan hiljaa kulkea tässä porukassa mukana, niin en tuota hänelle enkä sukulaisille pahaa mieltä.

Eniten  minua huolestuttaa juuri ystävien menetys. Se stressaa joskus kovastikkin. Niitä ei nytkään liiemmälti ole, mutta pelottaa että saattaisimme menettää viimeisetkin mielipiteideni vuoksi. Haluaisin edelleen viettää samanlaista elämää perhevierailuineen ja ajoittain käydä seuroissa ja suviseuroissa.

Tuntuu että tässä uskossa jaksaisi paremmin jos vain löytäisi elämäänsä samalla tavalla ajattelevia ystäviä. Ja  on minulla kavereita myös ei-vl:stä. Mutta niin mukavia kuin monet onkin, en koe syvempää yhteyttä heihin enkä semmoiseen ei-hengelliseen menoon. Mieluiten elän ihan normaalia vl-arkea. Eli en kaipaa vähääkään mitään biletystä enkä alkoholia.

Minun ystäväpiirissäni ei ole tietääkseni ketään samalla tavalla ajattelevia. Tosin en sitä asiaa varmuudella tiedä, koska ei näistä asioista viitsi kovin avoimesti puhua.

Kun joskus olen yrittänyt vähän ”herätellä” joitakin ystäviä kysymyksilläni, keskustelu ei ole ottanut tuulta purjeisiin. He uskovat siihen, että jos seurakunta jostakin teosta tai muusta pahentuu niin silloin se teko on aina syntiä.

Itse uskon Jumalaan, en yhteisöön, ja yritän luottaa siihen että Jumala ei minua hylkää, kun olen itselleni rehellinen. Jumala näkee ihmisen sydämeen, ihmiset vaan ulkokuoren.

*        *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Hanna.

*     *     *

Lue lisää aiheesta:

Johannes Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita

Askeleet irti SRK-Lestadiolaisuudesta. Hakomaja.

Ehkäisen, rakkaudesta. Postilloja-blogi.

Lähteä vai jäädä. Minä lähdin pois -blogi.

Pekko: Autuaita ovat Vapaamatkustajat

Pekko: Nämä käskyt sinä pystyt täyttämään!

Pekko: Wanted: Paavali rauhanyhdistykselle!

Sami: Uskoni ei ole yhteisön, vaan Jumalan armon varassa

Mainokset

26 kommenttia

Kategoria(t): ban of birth control, ban of television, bans, elämäntapa, epäilykset, eristäminen, eroaminen uskosta, erottaminen yhteisöstä, identiteetti, identity, irrottautuminen yhteisöstä, kaksinaismoralismi, kiellot, lapset, leimaaminen, normit, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, synnit, syntilista, televisiokielto, totteleminen, tuomitseminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, yhteisöllisyys, yksinäisyys, ystävyys

26 responses to “Miten tässä uskossa jaksaisi?

  1. Seurasäestäjä

    Kylläpäs tuntuu kovin tutulta – aivan äärimmäisen tutulta, ja vieläpä juuri tässä hetkessä. Emme varmaan ole yksin tämän kipumme kanssa. Jotenkin on niin kovin vaikeaa kun oma puolisokaan ei varmaan aavista mitään, eikä hänenkään kanssa voi asioista puhua. Toisaalta ei haluaisi sitä ”uskonsa kieltäneen leimaa”, ja toisaalta välillä tekisi mieli huutaa täysillä sekä läheisille, että koko yhteisölle, että te teette syntiä kun levitätte ihmisioppeja, ja niiden pohjalta kyttäätte ja tuomitsette ihmisiä.

  2. leijonaaa

    älä jätä uskoa. vaan mene vaikka srk leireille.. siellä saa vertais tukea. ja ne joista kirjoiti värjää hiuksiaan meikkaa kuuntelee maallista musiikka ovat jo teolillaan kieltäneet uskonsa. me olemme päivän lapsia ja haluamme uskoa joka päivä armosta synnit anteeksi.

  3. Seurasäestäjä

    leijonaaa: Olet surullinen esimerkki SRK:laisesta lakihenkisestä tekojen tiellä kulkijasta. Antakoon taivaan Isi sinulle tänäkin päivänä armosta anteeksi sen, että tuomitset teoillaan uskonsa kieltäneeksi sisaria ja veljiä, jotka eivät tunnusta isien perinnäissäännöksiä. Näetkö itse kommenttisi syvää ristiriitaisuutta, joka siitä räikeästi paistaa silmään? Kuinka sujuvasti tungetkaan ”teot” ja ”armon” peräkkäin. Mitä armoa, ja mitä lähimmäisenrakkautta on kytätä ja tuomita kanssaveljiä ja -sisaria tukan värjäämisen perusteella? Ihminen näkee pinnan, Jumala katsoo sydämeen.

    • Q

      olin juuri vastaamassa samoin, mutta tämä kommentti oli niin tyhjentävä etten voi kuin nyökytellä! aina löytyy näitä jotka hyökkäävät ja tietävät paremmin kuin itse. surullista!!

  4. Pirjo Vähäkuopus

    Jaa,olet alkanut ajattelemaan omilla aivoillaasi,hyvä niin!Siihen kyttäämiseen minäkin aikoinani kyllästyin ja koien itseni ulkopuoliseksi ja erilaiseksi ihmiseksi valta vl-väestöön verrattuna.Sinulla on punnitsemisen vaihe kumpi painaa vaakakupissa todellinen usko Jumalaan ja hänen pelastukseen vai tuttu ja turvallinen vl.yhteisö.Tämä prosessi vie jonkin aikaa;toisilla vähemmän ,toisilla pitemmän aikaa.Pääpointti kuitenkin on:mitä sinä itse todella haluat,viis muitten ajattelusta.Sinä olet ihan varmasti se sama ihminen vaikka lähtisitkin yhteisöstä ja täällä löytyy sinulle vertaistukea.Minäkään en viihdy missään bilejutuissa,puhumattakaan tanssimisessa,vaan viihdyn kotona ja piipahdan kylässä ihan samanlaisten ihmisten luona.Joten meitä on paljon ihan täysin raittiita ja kristilliset elämänarvot omaavia ihmisiä myös vl:n ulkopuolella.Ei sitä ryöttäsyntiä tarvi aloittaa vaikka lähteekin pois vl:stä.Jos sinulla on paha olla yhteisössäsi,lähde pois.Siellä menee lopulta omakin terveytesi,niin kuin kävi minulle.Voimia sinulle päätöksentekoon!

  5. Nimetön 144

    edelliselle kirjoittajalle ..ajattelen kyllä itse samoin uskoa ei kannata hyljätä,sen sijaan olen kyllä taysin eri mieltä siitä mikä on uskon ydintä.Minulle vl-äitinä toivottavasti aina tärkeimpänä itse sydämenusko ja siitä kumpuava halu elää raamatunmukaista elämää.kuin nämä lestadiolaisuuden tiukat elämäntapanormit joille todella usean usko pohjaa..jopa niin että ihmisessä ei näy enään rakkaus ei laupeus ei nöyryys jne.uskotaan ja eletään vain yhteisöä varten.Haluan rohkaista sinua kuuntelemaan omaatuntoasi ja elämään niinkuin on oikein, sinulla ja meillä asiat hieman eritavalla ajattelevilla on myös oma paikkansa yhteisössä,omana vapaana itsenämme aivan yhdenvertaisina kuin myös ns.niille uskoville joille elämäntapanormit menevät uskon ja armon edelle.

  6. Koo

    Kuulostipa erittäin tutulle. Kuin olisin itse kirjoittanut. Monet vuodet miettinyt samoja asioita mutta se on ero että itse en halua kasvattaa lapsiani niin kuin minut on kasvatettu. Ainakaan näissä uskonnollisissa asioissa siis. Voit laittaa mailia jos haluat: elamanilo(at)luukku.com niin jatketaan juttua

  7. Joku Raja?

    Mutta miten pitkälle sitä voi myöntyä ja vain vaieten hiljaa ohittaa nämä kaikki älyttömät temput ja sairaat opit, joissa on siis itsekkin tavallaan osallinen? Miten pitkälle voi omaa moraaliaan / omaatuntoaan venyttää, ja mitä se sitten tekee ihmisen sisimmälle, sielulle? Kuinka paljon paskaa ihminen voi kestää muuttumatta itse paskaksi?

  8. Kristitty uskovainen

    Voi voi kun nähtäisiin vielä se päivä, että näistäkin ajatuksista voisi puhua ääneen -tulematta tuomituksi. Kehotan, että ei kannata ottaa turhaa verenpainetta. Isäni osti aikanaan 90-luvun alussa VHS videot. Minä ostin preheeseeni TV:n. Nämä tapanormit tai tapasynnit on suorastaan huvittavia. Aika muuttuu, parta oli syntiä, jopa viulun soitto. Alkoholi on tosin päihdyttänyt aina ja tuonut paljon onglemia, siihen ei ole vara ryhtyä.

  9. leijonaaa

    kyllä se selvästi sanotaan raamatussa että jumala rakastaa syntistä mutta vihaa syntiä. ja uskovaiset eivät meikkaa eivätkä värjää hiuksia.. uskovainen haluaa kuunnella omaa tuntoa… ja vaeltaa jumalan lasten rakkaudessa. ei ihminen voi palvella kahta herraa. se ei ole lakihenkisyyttä jos muistuttaa synnistä.. laita synti posi ei uskoa.

    • Seurasäestäjä

      Leijonaaa: Jumala rakastaa syntistä ja vihaa syntiä. Uskovainen haluaa kuunnella omaatuntoaan. Ei ole lakihenkisyyttä, jos muistuttaa synnistä. Ja onko joku niin väittänyt? Se on lakihenkisyyttä jos TUOMITSEE JA JAKAA ihmisiä, vieläpä sellaisten asioiden perusteella, jotka eivät ole syntiä (= esimerkiksi meikkaaminen) ja joilla ei ole yksinkertaisesti yhtään mitään tekemistä ihmisen sieluntilan tai pelastuksen kanssa. Ja juuri sitä sinä teet.

  10. leijonaaa

    , ja mitä lähimmäisenrakkautta on kytätä ja tuomita kanssaveljiä ja -sisaria tukan värjäämisen perusteella? Ihminen näkee pinnan, Jumala katsoo sydämeen. ei ole tuomitsemista jos muistuttaa synnistä.

  11. Veikeä Erkki

    Hanna, on erittäin surullista, että joudut olemaan yksin ajatustesi kanssa. Siinä en ikävä kyllä osaa neuvoa.
    Haluaisin kuitenkin kertoa, että mitä sitten päätätkin tehdä, niin sinun ei pidä miettiä, että miten se vaikutaa sukulaistesi ja miehesi elämään. He ovat aikuisia, joiden pitää itse käsitellä vaikeat asiat elämässään. Vaikka sinä olisit välillisesti huolenaiheuttaja, niin he ovat itse vastuussa omasta elämästään. Sen sijaan minusta omat lapset pitää ottaa ainakin osittain huomioon, mutta ei vain tässä hetkessä. Oletko miettinyt, miten lapsiisi vaikuttaa, jos vuosien päästä paljastat ajatuksesi ja he huomaavat äitinsä eläneen ”valheessa”? Tai entä jos jollakin lapsistasi on samanlaisia vaikeita ajatuksia eikä hän tiedä, että voisi puhua niistä kanssasi ja saisi ymmärrystä?

  12. Etninen

    Voimia sinulle, Hanna. Voimia uskoa itseesi ja siihen mitä teet järjestääksesi elämäsi. Itse havahduin samaan asiaan jo parikymmentä vuotta sitten lestadiolaisena perheenisänä kun puolisoni taisteli kaksinaamaisesti ehkäisyasiassa. Silloin tein oman päätelmäni, joka pitää edelleen: lestadiolaisyhteisö on täynnä kaksinaamaisuutta ja se rampauttaa koko sinänsä yhteiskunnallisesti vakaan yhteisön. Tein ratkaisuni, irtaannuin joukosta välittämättä sivustahuutelijoista ja olen ylpeä päätöksestä. Suosittelen sitä sinullekin, Hanna.

  13. Still

    Samoin ajatuksin täälläkin, olen irtautunut yhteisön normeista hiljalleen, uskon kuin ennen on uskottu, armosta ja Raamatun sanaan. Nämä elämäntapanormit ei ole autuuden ehtoja, ne ovat vain vallankäytön välineitä ja vääryydellä niitä ylläpidetään. Voimia sinulle Hanna; et ole yksin, tiedän että meitä on paljon jotka haluamme luottaa omaantuntoomme.

  14. leijonaaa

    ei uskosta kannata luopua ei uskomista jättää. vaan luottaa taivaan isän hän antaa voimia vaikeinakin hetkinä. kehotan vieläkin sinua ja miestäsi ottaamaan aikaa ja menemään srk leireille sieltä saa voimaa ja tukea uskomiseen, monesti juuri suurissa siioneissa tuntee olevansa yksin.
    elämäntapanormit ei ole autuuden ehtja) mutta uskovaiset haluavat erottua maailmasta ,, ja hedelmistä puu tunnetaan. mutta se on juuri sielun vihollinen joka alkaa saarnaamaa,, tee vaan niin kun itse haluat voit sinä muutenkin olla uskomassa ei se niin paha asia ole, siinä käy pikku hiljaa niin kuin näkyy muutamalle kirjoittajalle käyneen usko hiipuu ja loppuu, voidaan sanoa sellaiselle kuin sillelangenneelle enkelille sinulla on nimi että elät mutta kuitenkin olet kuollut.

    • Still

      Hedelmistään puu tunnetaan. Usko Jeesukseen hiipuu hiljalleen ja usko yhteisöön vahvistuu samalla. Näin ei Raamatussa neuvota. Kaikella rakkaudella.

      • Q

        leijonaaa sinulla näyttää olevan niin joka asiaan painava sana sanottavana ja olevinasi tiedät kaiken paremmin näköjään. juuri tuo käytös ja ’hyökkäävyys’ saa muut ajattelemaan että lestadiolaiset pitävät itseään muita parempina ja luokittelevat ihmiset hyviin ja huonoihin uskovaisiin. todella toivon että osaat rauhottua asian kanssa!

  15. Kaneli

    Hanna kuule, et ole yksin tilanteesi kanssa! Tässä toinen äiti, vaimo ja nainen, joka tuntee ja ajattee aikalailla samalla tavalla kuin sinä. Tunnen sinun ”umpikujasi” ja uskon että meitä on yllättävän paljon . Itse olen myös vuosia paininut samassa tilanteessa, ja tuntuu ettei ratkaisua ole. Ahdistus on välillä suurta. Toisten voi olla helppo sanoa, että sen kuin lähdet siitä yhteisöstä, mutta tosellisuudessa se on äärettömän vaikeaa. Olen myös, niin kuin sinäkin mainitsit olevasi, kiltti ihminen. Sellainen kiltti luonnekkin vaikuttaa paljon ratkaisun tekemiseen, uskon että muiden ajatukset minusta heitteis kuperkeikkaa, siis jos jättäisin kokonaan vl-yhteisön. Voimia meille kaikille jotka näiden asioiden kanssa painitaan! Ps.Olis hienoa ihan henk.koht kirjoitella esim aloittajan kanssa.

  16. Nainen

    Hei Kaneli, Hanna, Koo ja muut! Hannan kirjoitus oli kuin omasta elämästäni ja haluaisin keskustella tässä tilanteessa olevien ihmisten kanssa. Laittakaa s-postia vertais.tuki@suomi24.fi. Olisi kiva keskustella myös ryhmänä/chatissa, miten vaan.
    Haluaisin vl-äitien vertaistukea tässä ahdistavassa tilanteessa ja luulen, että en ole ainoa.

    • Anu

      Tuo kirjoitus oli juuri niinkuin olisin itse sen kirjoittanut..tunnen itse välillä suurta ahdistusta asian kans. Eihän uskossa ole vikaa vaan tässä yhteisössä. Olin jo kertonut vanhemmilleni että olen uskovainen mutta en lestadiolainen niin äitini sanoi että sama olla sillon julkijumalaton. Olen kärsinyt paljon äitini käytöksen takia.

      • ajatellaan tätäkin

        Teidän nuorten vanhoillislestadiolaisten naisten ongelma on se, että olette liian kilttejä. Kenties sitten peloteltuja. Pelkäätte aiheuttaa mielipahaa muille kertomalla totuuden niin kuin sen itse näette, ja niin joudutte elämään itse jatkuvassa mielipahassa ja uupumaan. Anukin voisi herätellä äitinsä vastaamalla, että äidin tuomio on täysin epäkristillinen ja osoittaa äidin olevan kiinni yhteisössä, ei elävässä uskossa. Kenties tämä ravistaisi äitiä omassa uskossaan terveempään suuntaan.

  17. Ataraxia

    Elämää ei voi elää vain tuntemuksien varassa. Mutta sen varassa pystyy, kun saa ymmärryksen mikä on elämän tärkein asia. Elämä on lyhyt aika pitkän iankaikkisuuden rinnalla! Eräs uskonsa kieltänyt vaikeroi sitä, että kun tulikin kiellettyä usko.
    Ja mikä mielenkiintoista, kun hän sanoi minulle suoraan, että: Älä koskaan kiellä uskoasi. vaikka mikä olisi, uskosta älä luovu!

    Kannattaa muistaa myös se, että uskonsa voi kieltää, mutta sitä ei välttämättä saa enää koskaan takaisin. Se on Jumalan kädessä antaako hän semmoisen mielen tilan että pystyy palaamaan. Tästä muistuttaa kaunis Maasalon säveltämän virren säkeistö:

    ”Mua Jeesus auta valvomaan
    ja tätä aina muistamaan
    on lyhyt ihmis elämä
    ja iäisyys on edessä.
    Vain askel riittää siirtämään
    tulevaan, toiseen elämään.”

  18. Tässä on kovia kysymyksiä, rukoilen korkeimman siunausta ja johdatusta pohdinnoillesi! Minun onneni on, että Jumala ”antoi minulle avun, joka on ollut minulle sopiva”. Olemme vaimoni kanssa yhdessä yli 20 vuotta taistelleet näiden kysymysten kanssa. Nuorena en olisi voinut uskoa, että jonakin päivänä sanon, että ”olen uskovainen mutta tämä yhteisö ei sitä ole”. Eri paikkakuntien ry:t ovat hyvin erilaisia vaikka toki paljon on yhteistäkin, aivan kuin ihmiset ovat yksilöinäkin hyvin erilaisia. Olemme edelleen ”yhteisön jäseniä” vaikka jatkuvasti mietimme, onko suorastaan väärin olla edelleen, koska niin paljon tehdään yhteisössä jatkuvasti vääryyttä (paljon tehdään hyvääkin, totta kai). Viime vuodet olemme selvinneet vain pysyttelemällä hieman syrjässä aktiivisesta osallistumisesta.
    Uskoa ei kannata jättää mutta näinä päivinä sen säilyttäminen yhteisössä on hyvin vaikeaa (eli yhteisöstä pitäisi todella päästä ainakin vähän irti). On monia asioita, joistä opetetaan aivan hassusti ja Raamatun vastaisesti. Naispappeus kielletään (”nainen vaietkoon seurakunnassa”) mutta seuraavia jakeita ei lueta ollenkaan (”nainen kelpaa (vain) lasten synnyttämisen kautta”) – enkä todellakaan tarkoita, että jälkimmäistä pitäisi lukea sanatarkasti mutta miten sitten edellinen voidaan tulkita niin ahtaasti kun jälkimmäisestä ei puhuta mitään! Vastaavia on paljon.
    Tunnen useampia puhujia, jotka eivät ajattele naispappeudesta noin mutta silti meille jatkuvasti sanotaan, että täydessä yksimielisyydessä… Ei näillä veljillä ole mahdollisuutta ääneen puhua tuntemisistaan! Miksi ei!
    Miksi ei myönnetä kymmenien vuosien aikana tehtyjä yhdistysten virheellisiä päätöksiä? Tämä mahdollistaa sen, että niitä tehdään edelleen kun asioista ei uskalleta kunnolla puhua.
    Nuorena muistan, että opetettiin: ”Jos asiat alkaa näyttää hämäriltä ja opetus tuntua oudolta, etsikää pieni ja syrjäinen mökki ja kyselkää vanholta mummoilta”. Ei opeteta enää näin mutta jos on lähellä luotettavia vanhoja mummoja niin usein heillä on vielä sitä oikeaa Lapin Marian uskoa, joka kantaa perille!

  19. Midori

    Minä myös välillä kyselen mielessäni, että miksi syntymätön elämä on tärkeämpää kuin jo olemassa oleva. Jokainen lapsi tarvitsee syliä, hoivaa ja yksilöllistä huomiota? Kenen etua tässä ajetaan kun jätetään ehkäisemättä? Ja kenen elämän se tuhoaa? Mielestäni silloin ei elämä tuhoudu kun sitä ei ole olemassa.

  20. Nimetön 146

    Kannattaa hyvin valmistella sitä ennen kuin ilmoittaa että ei ole enää vl. Sellainen muutaman ei vl kaverin verkosto olis hyvä olla tukena. Ja jokin harrastus jossa tapaa muita ihmisiä ilman paineita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s