Nyt tutkitaan lapsuudenkodin uskonnollisen kasvatuksen vaikutuksia myöhempään elämään – kerro omista kokemuksistasi tutkijalle!
Helsingin yliopiston opiskelija Mari Hietala etsii aineistoa uskonnollista kasvatusta koskevaan tutkimukseen. Hietala selvittää sitä, mitä ne ihmiset, jotka ovat kokeneet uskonnollisen kotikasvatuksen vaikuttaneen kielteisesti elämässä, pitäisivät nykytietonsa valossa parempana ratkaisuna kuin sitä, miten heidän omat vanhempansa aikoinaan menettelivät.
Millä tavoin vanhempien olisi ollut parempi toimia toisin?
Ja toisaalta on totta, että monet ovat saattaneet kokea esimerkiksi painostavankin uskonnollisen kasvatuksen tuoneen mukanaan kielteisten seurausten lisäksi myös jotain myönteistä. Näitäkin on hyvä nostaa esiin.
Omakohtaiset lapsuudenkokemukset lapsen silmin kuvattuna, ja siihen rinnalle ehkä myös nykyisen aikuisen ymmärrys ja tulkinta – niistä voi rakentua uutta tietoa tarjoavaa aineistoa tutkijalle. Ja nykypäivän perheenisille ja -äideille.
Kyseessä on pro gradu -tutkielma. Lähetä kirjoituksesi sähköpostitse 3.2.2013 mennessä.
Tutkimus uskonnon uhreiksi joutuneiden lapsuuden kodin uskonnollisesta kasvatuksesta
Hei!
Olen maisteriopintoja suorittava 24 -vuotias teologian opiskelija Helsingin yliopistosta.
Teen pro gradu -tutkimusta uskonnon uhreiksi joutuneiden henkilöiden lapsuuden kodin uskonnollisesta kasvatuksesta ja siitä, kuinka se on vaikuttanut (ja mahdollisesti vaikuttaa yhä) heidän elämäänsä.
Haluaisin tutkimuksessani myös selvittää, mitä nämä henkilöt toivoisivat vanhempiensa (tai muiden huoltajiensa) tehneen kodin uskonnollisen kasvatuksen suhteen toisin.
Etsin nyt tutkimukseeni osanottajia. Jos koet, että tutkimusaiheeni on Sinulle läheinen, ja haluat kertoa oman lapsuudenkotisi uskonnollisesta kasvatuksesta ja sen vaikutuksista elämääsi (ja mahdollisesti myös siitä, mitä toivoisit huoltajiesi tehneen kasvatuksen suhteen toisin), pyydän Sinua ystävällisesti tutustumaan alla olevaan kirjoitelma-pyyntöön. Jos haluat osallistua tutkimukseeni, pyydän Sinua seuraamaan siinä annettuja ohjeita.
Kiitos ajastasi!
Yst. terv. Mari Hietala / Helsingin yliopisto
Pro gradu -tutkimustani koskevia mahdollisia kysymyksiä voi lähettää sähköpostiini
mari.hietala@helsinki.fi
Kirjoitelmapyyntö
Hyvä tutkimukseen osallistuja,
pyydän, että kirjoittaisit minulle vapaamuotoisesti 2 – 5 sivun kirjoitelman tietokoneella.
Tämän kirjoitelman tulisi käsitellä alla olevia lihavoituja kysymyksiä.
Taustatiedoiksi tutkimustani varten pyytäisin Sinua kirjoittamaan sukupuolesi, ikäsi ja lyhyesti uskonnollisesta taustastasi (minkä uskon tai uskonnollisen liikkeen piirissä olet kasvanut). Kirjoitelmat käsitellään luottamuksellisesti ja kirjoitelma-aineistoa käytetään vain tässä tutkimuksessa.
Pyydän osallistujia lähettämään kirjoitelmat minulle sähköpostitse 13.01.2013 mennessä osoitteeseen mari.hietala@helsinki.fi. – HUOM. Vastausaikaa on siis jatkettu 3.2. saakka!
Tutkimukseni onnistumisen kannalta jokainen vastaus on tärkeä, kiitos siis jo etukäteen vaivannäöstäsi!
Kerro lapsuudenkotisi uskonnollisesta kasvatuksesta lapsuudessasi ja nuoruudessasi.
(Esimerkiksi mitä uskonnollinen kasvatus sisälsi, miten uskontoa harjoitettiin kotona ja muualla, millaisiin uskonnollisiin tapahtumiin osallistuttiin, mitä asioita uskonnosta opetettiin ja miten?)
– Millaista koet uskonnollisen kasvatuksen kotonasi olleen? Millaisia tunteita se Sinussa herättää?
(Esimerkiksi miltä mahdollinen uskonnon harjoittaminen tuntui, miltä uskonnon opit tuntuivat, miltä vanhempien kasvatustyyli tuntui, millainen kodin ilmapiiri oli?)
– Miten koet lapsuudenkotisi uskonnollisen kasvatuksen
vaikuttaneen Sinuun?
(Esimerkiksi omaan uskonnollisuuteesi, jumalakuvaasi, psyykkiseen terveyteesi, arvoihisi, sosiaalisiin taitoihisi, moraaliisi, seksuaalisuuteesi, maailmankuvasi muodostamiseen, mahdollisesti omien lasten kasvattamiseen?)
Mitä ajattelet nyt lapsuuden kodissasi saamastasi uskonnollisesta kasvatuk-sesta?
Millaista hyötyä ja / tai haittaa siitä on Sinulle ollut?
– Mitä toivoisit vanhempiesi / huoltajiesi tehneen toisin uskonnollista kasvatusta ajatellen?
* * *
Tutustu tuloksiin!
Mari Hietalan pro gradu -tutkielma ”Uskonnollinen elämäni alkoi jo ennen kuin kunnolla edes avasin silmäni” – uskonnonuhrien lapsuudenkodin uskonnollisesta kasvatuksesta hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa keväällä 2015. Tutkielma on luettavissa Helsingin yliopiston E-thesis -palvelussa.
Lue lisää aiheesta:
Anonyymi: Mitä tapahtuu Iloisen talon kellareissa? Uutuuskirja ihmisoikeuskeskustelun sokeasta pisteestä
Anonyymi: Syntien taakka nelivuotiaalle
El Judie: Mitä vl-usko antoi minulle? Elämää yhteisössä: Elämää vl-yhteisön kahleissa -blogi.
Lasinen meri Nivalan seuroissa (Anna-Maij a Ylimaula)
Lasten ja nuorten uskonnollinen asema. uskonnonvapaus.fi
Lirlies: Hitsi mä en jaksa uskooo
Maalarikissa: Nettikeskustelu yllätti
Maria IM: Tavallisen erityinen tyttö. Vaiettu lapsi -blogi, Kotimaa24, 5.1.2012.
NYT-liitteessä: Miltä tuntuu luopua uskosta?
Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: “Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema.”
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Voiko voimakas uskonnollinen kasvatus muuttaa ihmisen luonnetta?
Jos lapsesta asti kasvatus on ns. yhteen totuuteen niin silloin ihmisen luonne ei pääse edes kehittymään luonnollisella tavalla. Tästä on hyviä esimerkkejä voimakkaissa auktoriteettien johtamissa lahkoissa tai yhteisöissä sekä valtioissa. Luonteen voi lannistaa tällä tavalla ja kun joskus tulee niitä henkilöitä esiin jotka ovat jollakin tavalla löytäneet oman luonteensa myöhemmin niin heidän on hyvin vaikea irtautua tästä kaikesta, ristiriita on niin voimakas ja yleensä kuitenkin luonteen omainen toiminta vie voiton. Harvoin tällainen itsensä löytänyt palaa enää tähän entiseen, muistot ja haavat on niin syvät, ihmisen sisin on herkkä alue ja jos se ei saa kehittyä terveellä tavalla niin henkisiä rampoja tulee näistä. Samoin tämä luonteen lannistaminen jatkuu näiden lannistettujen toimesta eteenpäin, näistä kasvaa uusia auktoriteetteja jotka epäterveellä tavalla käsittelevät lähimmäisiään. Yleensä heistä vakvimmin vaurioituneet valikoituvat johtotehtäviin näissä yhteisöissä, he eivät ole rehellisiä itselleen mutta eivät sitä tiedä. Tietoisuuden avautuminen vaatii jonkin henkilökohtaisen tragedian joka herättää ajattelemaan kuka minä olen.
Uskonnollisuudessakin on erotettava tiukka ja sallivampi linja. Jos kasvatus on kovin tiukkaa ja syyllistävää, siitä sattaa olla seurauksena mieleneterveydellisiä ongelmia myöhemmällä iällä, esim. pinttyneet neuroosit. Vapaamielisemmässä uskonnollisessa kasvatuksessa ei uskonnosta käsittääkseni ole havaittu sewuraavan mitään haittoja. Ja sitten se varsinainen uskonnollinen vakaumus, kuten mikä tahansa vakaumus, voi mielestäni syntyä ihmisessä vasta aikuisella iällä, jolloin osaa jo kyseenlaistaa ja vertailla asioita.
Niin, ja lisäksi uskonnon tiukkuus ja sallivuus on jokaisella täysin henkilökohtainen kokemus. Saman perheen tiukasti kasvatetut lapset muistavat ja kokevat lapsuutensa eri tavoilla – joku sairastuu ehkä aikuisena, toinen elää voimakkaasti ja onnellisena.
”Pieni ihminen” Et ole yksin ajatustesi kanssa uskon ja tiedän että ymmärtäväiset kasvatusalan ammattilaiset ovat kanssasi samaa mieltä!
Entä kun rauhanyhdistys tunkeutuu perheen sisälle ”oheiskasvattajaksi” ja alkaa lyödä kiilaa lasten ja vanhempien välille. Vuokko Ilola on kertonnut blogissa. Semmoista on tapahtunut aikoinaan hoitokokouksissa. Lainaus:
”70-luvulla eräässä vl-kodissa järjestettiin hoitokokous eräälle pariskunnalle, joidenka lapsia oli myös mukana. Aikansa kun pariskuntaa oli puhuteltu, puhuttelijat marssivat eri huoneeseen tekemään asiasta päätöstä. Lopputulema oli, että pariskunta sidottiin ja heidän lapsilleenkin valistettiin, etteivät he voi sanoa vanhemmilleen Jumalan rauhaan.
Tämä käytäntö on itsellenikin tuttua, että myös hoidettavien lapsia evästettiin toimimaan ”oikein” eri tilanteissa vanhempiensa kohdalla. Myöskään ohitse seurakunnan ei saanut antaa sidotuille syntejä anteeksi. Ensin piti seurakunnan purkaa sitomispäätös, ennen kuin sidottuja sai tervehtiä, antaa heille synninpäästöä tahi ylipäätään pitää uskovaisena.
Myös sellaista tapahtui 70-luvulla hoitokokousten ryöpsinnässä, että seurojen yhteydessä saatettiin ilmoittaa jostakin henkilöstä, että hänet on sidottu, häntä ei pidetä enää Jumalan lapsena ja että näin ollen häntä ei voi enää tervehtiä Jumalan terveellä.
Varmasti näissä jutuissa on ollut kaikkein kamalinta se, että vanhempien ja lasten väliin on haluttu iskeä kiilaa. Ihan hirvittävä kokemus lapsille.”