Suru ihmissuhteiden menetyksestä muovautui taiteeksi


Helmikuun alussa 2013 Keravalla Galleria Allissa oli esillä näyttely Päiväkirjamerkintöjä, joka herätti kiinnostusta erityisesti niissä taiteen ystävissä, joita vanhoillislestadiolaisuus ja siitä irtautuminen kiinnostaa.M_Lumme_2 Taiteilija kuvien takana on Minna Lumme, entinen vanhoillislestadiolainen ja kuvataiteilija, joka taiteen tekemisen rinnalla toimii työssään vaativassa johtavassa tehtävässä. Näyttely tarjosi vierailijalle virkistävän elämyksen persoonallisen kuvantekijän henkilökohtaisella otteella luoduista töistä.

Näyttelyn tarkoituksena oli Minna Lumpeen mukaan ottaa kantaa ja osoittaa lojaalisuutta ja tukea erityisesti niille naisille, jotka ovat rohkeasti tuoneet esille herätysliikkeen epäkohtia.
Taide on antanut mahdollisuuden ottaa kantaa itselle sopivalla tavalla .Näyttely oli siten yksi puheenvuoro julkisuudessa käytävään keskusteluun vanhoillislestadiolaisuudesta.

Kipu ja suru taiteeksi

Minna Lumme irrottautui vanhoillislestadiolaisuudesta vuonna 1999. Vaikka omiin kokemuksiin on jo saanut etäisyyttä, kivuliaita tunteita ja muistoja on edelleen mielessä jäljellä.

Nyt kolmetoista vuotta myöhemmin kokemukset ovat saaneet uuden muodon taiteena.

Taide on antanut mahdollisuuden käsitellä henkilökohtaisia kokemuksia ja ottaa kantaa itselle luontaiselta tuntuvalla tavalla. Taiteessa voi prosessoida pettymystä, vihaa ja surua liittyen esimerkiksi siihen, että on tullut epäoikeudenmukaisesti ja kohtuuttomasti kohdelluksi.

Moni lestadiolaistaustainen jakaa Minna Lumpeen kanssa saman kokemuksen. Vaikka irtaantumisesta olisi jo pitkä aika, traumaattiset kokemukset ja koettu suru saattavat aktivoitua uudelleen ja niitä on työstettävä jälleen vähän kerrassaan eteenpäin.

Jakautuneen minuuden kanssa ei voi elää

Lumme on kertonut, että hänen lapsuudenkotinsa oli lestadiolainen. Hän sai mielestään kuitenkin jossain määrin erilaisen kotikasvatuksen kuin monet muut lestadiolaiset lapset. Hänen vanhempansa olivat taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneita opettajia. Kotona oli mahdollisuus keskustella ja harrastaa musiikkia ja kuvataiteita. Televisiota ei ollut, mutta ajankohtaisia asioita seurattiin perheessä tiiviisti.

Nuorena ja aikuisena elämä lähti etenemään vanhoillislestadiolaisittain perinteisiä polkuja. Hän avioitui ja sai neljä lasta. Hän huomasi, että naiselle on varattuna tietynlainen määrätty paikka perheessä ja lestadiolaisen seurakunnan piirissä. Ison perheen vanhemmaksi saattaa tulla nopeastikin, mikä on valtava vastuu nuorelle aikuiselle.

Minna Lumme havaitsi, että oman elämän ratkaisut ohjautuivatkin ihmisen ulkopuolelta. Naisella itsellään ollut mahdollisuutta vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Toiminta vastoin omaa tahtoa herättää  häpeää josta on vaikea kenellekään puhua.

Kuten niin moni, myös Minna Lumme koki, että asioista ei ollut oman uskonyhteisön piirissä mahdollista puhua eikä jakaa näitä ristiriitaisia tuntemuksia.

Kipein kokemus: ihmissuhteiden menetys

Lumme_Keltainen_RuukkuKolmetoista vuotta sitten Minna irrottautui lestadiolaisuudesta. Hän koki, että hänelle kävi mahdottomaksi kannatella ristiriitaa, jossa oma sisäinen todellisuus on erilainen kuin ulkoapäin tulevat odotukset. Ihminen ei pysty loputtomiin kantamaan jakautunutta minuutta.

Kaikkein kipein kokemus oli, kun osa perhesuhteista ja läheinen yhteisö yhtäkkiä katosivat elämästä. Äkkiä ne olivat poissa.

Usein elämässä käy niin, että menettäessään jotakin voi sen jälkeen löytää itselleen jotakin uutta ja arvokasta. Tuohon aikaan Minna Lumme työskenteli Helsingin diakonissalaitoksella. Viisas ja suvaitsevainen työyhteisö muodostui hänelle tärkeäksi tueksi uudessa elämäntilanteessa. Vähitellen hän löysi myös uusia hyviä ystäviä. Naapuruston vanhemmista muodostui vastavuoroinen kortteliverkosto, josta hän sai apua lasten hoitamisessa. Minna Lumme iloitsee edelleen siitä, että elämässä voi löytää ihania ihmisiä ja uusia ystäviä.

Kivet puhuvat erämaassa

Vanhoillislestadiolaisuutta on viime vuosina ryhdytty käsittelemään julkisuudessa, ja lestadiolaiset naiset ovat itse tarttuneet herätysliikkeen vaikeisiin kipukohtiin.

Ensimmäisten lestadiolaisten naisten vihkiminen papiksi on tietysti merkittävä asia, joka on herättänyt keskustelua myös entisten lestadiolaisten piirissä. Minna Lumme on arvioinut, että naispappeus saattaa olla yksi kaikkein vaikeimpia kysymyksiä vl-liikkeessä. Papiksi vihityt lestadiolaisnaiset ovat haastaneet yhteisön todellisen äärirajan.

LeppanenM

Lestadiolaisessa yhteisössä naisen oikeutta puhua ja ottaa kantaa on perinteisesti rajoitettu. Papilla on rauhanyhdistyksenkin piirissä ollut aina tiettyä arvovaltaa, vaikka liike onkin maallikkovaltainen. Muiden kuin vanhoillislestadiolaisten pappien katsotaan olevan epäuskoisia ja opettavan väärin, ja kansankirkkoamme pidetään vain maallisena organisaationa, ei Kristuksen kirkkona.

Lumme on seurannut lestadiolaisia naisia, jotka ovat uskaltautuneet puhumaan julkisuudessa naisten alistetusta asemasta ja tarpeesta muutoksiin liikkeessä. Hänestä on tuntunut uskomattomalta, että tulee tällainen aika, jolloin lestadiolaiset naiset uskaltautuvat puhumaan televisiossa ja kirjoittamaan käsityksiään mediassa. Nämä naiset ovat rohkeita, hänen mielestään ehkä jopa uhkarohkeita.

Minna Lumme on kertonut toivovansa, että lestadiolaiset naiset voisivat tänä päivänä olla toisilleen solidaarisia. Olisi hyvä, että koettua kipua olisi mahdollisuus jakaa toisten samaa kokeneiden naisten kanssa. Kyseessä ei ole kuitenkaan vastakkainasettelu miesten ja naisten välillä. Lestadiolaisyhteisössäkin on tietenkin myös niitä naisia, jotka tukevat perinteisiä valtarakenteita, joita Minna itse pitää epäoikeudenmukaisina.

Julkinen keskustelu aktivoi omat muistot


Julkinen keskustelu, muun muassa televisiossa lähetetty keskusteluohjelma Voimala, on koskettanut Minna Lummetta vahvasti. Ihmisoikeusliiton kannanotto, jonka mukaan vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto on todellakin ihmisoikeuskysymys, oli hänelle myös tärkeä maamerkki. Asiat voivat sittenkin muuttua paremmaksi.

Minna Lumme itse valitsi aikanaan toisenlaisen tien ja päätti lähteä liikkeestä. Silloin hänellä ei ollut mahdollisuuksia keskustella muiden kanssa kokemuksistaan. Vaikenemisellaan hän pyrki siihen, että lapset eivät joutuisi maksamaan suurempaa hintaa liikkeestä irrottautumisesta kuin oli välttämätöntä.

Julkinen keskustelu havahdutti Lumpeen uudelleen tietoiseksi omista kokemuksistaan.

Aktiivisten naisten ajatuksia on ollut vapauttavaa kuunnella ja kokea ensimmäistä kertaa vertaisuuden tunne. On ollut eheyttävää ja korjaavaa, kun omia kokemuksia ja tunteita on sanoitettua ihan samalla tavalla. Joku on kokenut samaa kuin minä. – Minna Lumme.

Tunteet ja muistot aktivoituivat mielessä. Minna Lumme havaitsi, että asia ei ollut vielä ihan täysin loppuun käsitelty hänen omalta osaltaankaan. Omiin kokemuksiin on jo saanut etäisyyttä, mutta kivuliaita tunteita ja muistoja on edelleen.

Hän on kokenut mielessään samalla sisäistä ristiriitaa ja jonkinlaista vastahakoisuutta, sillä toisaalta hän ei olisi enää halunnut kuluttaa aikaa ja voimia kysymyksissä, jotka olivat joskus aiemmin olleet omakohtaisesti hyvinkin kipeitä ja joiden yli hän koki päässeensä. Tässä tilanteessa taide tarjosi hänelle väylän käsitellä asoita.

Lumpeen töissä hahmottuvat kivien muodot puhuvat kivusta. Ajan kuluessa kivet ovat hioutuneet ja kipua tuottavat särmät ovat pyöristyneet. Kuvista voi aistia myös kaoottisuutta, koska nyt on lupa tuntea turvallisesti kipua ja surua. Minna toivoo, että omiin kokemuksiin sitoutunut tunnelataus vähitellen vähenee. Suru sitoo ihmisen voimia.

Kun kipu aikanaan sammuu, alkaa todellinen vapaus.

Liikkeestä irtautuneella vaara kadottaa oman elämän hallinta

Joidenkin lestadiolaisuudesta irrottautuneiden ajautuminen henkilökohtaisiin vaikeuksiin mietityttää Lummetta. On ymmärrettävää, että kun monenlaiset yksityiskohtaiset kiellot ovat määrittäneet ihmisen elämää, hän irtauduttuaan liikkeestä saattaa päätyä tekemään juuri niitä asioita, jotka ovat olleet kiellettyjä. Elämänhallinta saattaa kadota, koska puuttuu harjaannus itsenäiseen harkintaan elettäessä ulkokohtaisten ”sääntöjen” mukaan.

Lumme on sitä mieltä, että ihmisellä tulee olla vapaus valita oman elämänsä rakennusaineiksi hyviä ja rakentavia asioita, joita elämä voi tarjota. Omalla kohdallaan Minna kiittää vanhempiaan, jotka antoivat kotona lapsille virikkeitä löytää näitä hyviä asioita. Hänellä itsellään ovat elämässä tärkeällä sijalla jo lapsuudesta tutut, esimerkiksi kuvataide, kirjallisuus ja luonto.

Lapsuuden usko, oma hengellinen äidinkieli

Kristillisyys on säilynyt sydämessä läpi elämän. Lumme ei ole etsiytynyt kristinuskon ulkopuolelle, esimerkiksi itämaisiin uskontoihin. Tietoisuus omasta kristillisestä taustasta ja lestadiolaisista juurista elää hänessä vahvana.

Minna Lumme kertoo pohtineensa paljon sitä, onko hänellä lupa kokea tunneyhteyttä tärkeisiin vanhoillislestadiolaisiin symboleihin ja teksteihin, kun hän on jättänyt liikkeen. Samaa kyselee moni muu liikkeestä irtautunut. Oman lapsuuden uskon kieli on se hengellinen äidinkieli, josta ei haluaisi luopua.

Minna on tullut siihen tulokseen, että lupa ja pääsy tähän samaan tunneyhteyteen edelleen on olemassa. Tämän saattoi havaita vahvasti myös näyttelyssä kuviin tutustuessaan. Lapsuuden uskon hengellinen äidinkieli on pysyvä osa ihmisen persoonaa.

kirkko kristinusko Voisiko kirkon piirissä rakentua entisiä lestadiolaisia kokoava yhteys? 

Minna Lumme on kertonut toivovansa, että luterilainen kirkko tarjoaisi paikan, jossa olisi lähtökohtana ekumeeninen ja suvaitseva kristillisyys. Hän näkisi mielellään, että juuri kirkko kokoaisi yhteen entisiä vanhoillislestadiolaisia. Aika voisi olla kypsä yhdistävälle puheenvuorolle, vertaisuudelle ja pienelle ylpeydelle siitä, mitä on kokenut, käynyt läpi ja selviytynyt. Hän kokee, että se kun piispaksi valittiin nainen, ratkaisu luo uutta toivoa ja uskoa myös kirkon uudistumista kohtaan.

Lumme haluaa uskoa muutokseen myös lestadiolaisessa liikkeen sisällä. Muutosprosessi on vaativa, mutta se on hienoa, että keskustelu on lähtenyt liikkeelle. Herätysliikkeessä kyse on myös uusien sukupolvien astumisesta esiin. Hän on kokenut suorastaan uskomattomana sen, että juuri lestadiolaiset naiset ovat reippaasti  uskaltautuneet puhumaan televisiossa ja muualla mediassa.

Tärkeintä on vapaus

Vaikeista kokemuksista ja ikävistä asioista on Lumme onnistunut luomaan merkityksellistä taiteellista sisältöä. Työskentely kuvien parissa on rohkaissut häntä tulemaan omaksi itsekseen. Menneisyys ei määrittele nykyisyyttä. Ihminen saa olla olemassa omilla ehdoillaan ja toimia omista lähtökohdistaan.

Minna Lumme on todennut, että hän on juuri taiteen kautta tavoittanut vapauden. Vapaus auttaa voittamaan surun perhesuhteiden menettämisestä. Vapaus on uskallusta puolustaa itseään ja asettaa rajoja. Vapaus on sitä, että saa nauttia elämässä ja maailmassa konkreettisista asioista, kuten vaikkapa taiteesta.

Vapaus tarkoittaa myös mahdollisuutta valita ihmisiä omaan elämänpiiriinsä. Vapaus on myös vapautumista toisten arvostelun kohteeksi joutumisen pelosta ja vapautumista kohtuuttomien taakkojen alta. Enää ei ole tarvetta suorittaa itsensä tai muiden takia. Elämä tuntuu ainutkertaiselta lahjalta.

Näyttely tarjosi satunnaiselle vierailijalle elämyksen persoonallisen kuvantekijän henkilökohtaisella otteella luoduista töistä.

– R.K. –

Minna Lumme on itse kertonut taiteestaan ja taustastaan Kirkonkellari-verkkolehden haastattelussa.

*         *         *

Lue lisää

Anonyymi: Miten suhtautua vl-liikkeestä eronneeseen?. Kotimaa 24, 15.2.2013.

Ei koskaan täysin ulkopuolinen: Minä irtosin, mutta se ei irtoa minusta

Virpi Hyvärinen ja Mr. Lonely Man: Yksinäisimmistä hetkistä

Teuvo Moisa: Vapaampaa yhteisöllisyyttä lestadiolaisuuden jälkeen. Uusi Suomi -blogi.

Signe Jauhiainen:  Erämaasta vapauteen. Kirkonkellari.

Juliaana: Uskoni uskontoon teki kupperiskeikan

Vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantumisen tunteet. Kirjoittanut vuonna 2009 vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut mies. (Julkaistu Hakomajassa.)

Voimala: Lestadiolaisäitien synnytyspakko. YLEn Elävä Arkisto. Lähetetty 2.3.2009.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): 1980-luku, 1990-luku, 2000-luku, 2010-luku, ahdistus, ehkäisykielto, elämäntapa, eroaminen uskosta, evankelis-luterilainen kirkko, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, Ihmisoikeusliitto, irrottautuminen yhteisöstä, kiellot, kirkko, kontrollointi, lähihistoria, naisen asema, naispappeus, sielunhoito, sukupuolijärjestelmä, vallankäyttö, yhteisö, yhteisöllisyys, yksinäisyys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s