Olet juuri täyttänyt 17 vuotta ja lukiosi toinen vuosi on puolessa välissä. Olet jo pitemmän aikaa tuntenut ikäisesi pojan. Olette keskustelleet paljon ja molemmat tunnette toisianne kohtaan muutakin kuin kaveruutta. Olette salaa muilta ihmisiltä ”treffailleet” ja viettäneet kahdenkeskistä aikaa jo puolen vuoden ajan.
Haluatte kuitenkin olla varmoja, että suhde on kestävällä pohjalla. Sen takia ette ole uskaltautuneet aloittaa julkista seurustelua, vaikka tiedätte yhteisön sitä vaativan. Yhteisö painostaisi teidät pian kihloihin ja naimisiin.
Se ei teistä ole luonnolliselta tuntuva vaihtoehto, koska molemmilla on opiskelu vielä pahasti kesken. Miksi ette voisi seurustella kaikessa rauhassa, toteuttaa yhteisiä unelmianne (tietenkin mahdollisuuksien rajoissa) ja sitten mennä naimisiin, perustaa perhettä kun sen aika on ja olette molemmat siihen täysin valmiita?
Ahdistelevat utelijat
Mutta ei, näin se vain ei mene, ei vl-yhteisössä. Siinä ihmisiä painostetaan kohti avioliittoa jo seurustelun alkuajoista lähtien.
– Milloinkas niitä kihlajaiskahveja oikein juodaan?
– Jokos hääpäivä on tiedossa?
– Toivottavasti pian pääsette nauttimaan perheonnestanne!
Tämänkaltaisilla virkkeillä yhteisö painostaa lyhyeen seurusteluaikaan ja nopeaan sitoutumiseen, eli avioliittoon.
Aloitatte julkisen seurustelun pian, ja reilun puolen vuoden päästä, alkusyksystä, menette kihloihin. Hääpäivää kaavailette ensi talvelle.
Olet vasta 18-vuotias kun menette naimisiin. Molemmilla ovat edessä ylioppilaskirjoitukset, eri paikkakunnilla. Häiden laitto ja yo-kirjoituksiin valmistautuminen vievät vuorotellen energiasi ja tuntuu että resurssit loppuvat kesken.
Saatte lapsen
Käyt keväällä kaksissa pääsykokeissa, yliopistoon ja ammattikorkeaan, vaikka et lainkaan tiedä pystytkö aloittamaan opintoja syksyllä, sillä tulevaa perheenlisäystä et voi vielä ennakoida, sillä et voi yhteisön sääntöjä noudattaen rajoittaa sitä.
Pian aletaankin vl-sukulaisissa ja ry:llä vilkuilla vasta naimisiin menneen naisen vatsanseutua.
– Jokos/milloinkas teille on esikoinen tulossa? Varmaan odotatte jo valtavasti!
Loppukesästä huomaatkin olevasi raskaana. Aloitat kuitenkin opiskelut ammattikorkeassa.
Valitettavasti raskautesi osoittautuu erittäin vaikeaksi ja joudut pian jättämään opiskelusi kesken. Synnytys on vaikea ja tapahtuu yli kuukauden etuajassa. Lapsenne kärsii monenlaisista vaivoista. Lapsen hoitaminen vie suurimman osan päivittäisestä energiastasi.
”Siioni kasvaa sisältäpäin” – sinun kehosi tulee tuottaa lapsia Siionille
Miehelläsi on muutaman kuukauden mittainen työsopimus. Sen turvin asustatte, nyt ainakin toistaiseksi, kohtuuhyväkuntoisessa kaksiossa kaupungin laitamassa. Sinulla ei kuitenkaan ole varaa aloittaa mieleistäsi harrastusta. Kaikki rahanne menevät pakollisiin menoihin, kuten asunnonvuokraan, laskuihin, autonpitokuluihin ja ruokaan. Ylijääneet parikymppiä laitatte velvollisuudesta paikallis-ry:n toimintaan.
Pian kun ensimmäinen lapsenne on syntynyt, alkaa taas tyypillinen kysely.
– Voi kun se on kasvanut! Se varmaan saa pian sisaruksen kaverikseen.
Tästä se rumba alkaa, lapsirumba siis. Olet vasta 19-vuotias, kun saat esikoisesi. Voidaan arvioida, että tämä jatkuu noin 45:een ikävuoteen asti.
Jos synnytät noin joka toinen vuosi (mahdollisesti jopa useammin), ehdit saada 13 lasta! Ei kuulosta kovin houkuttelevalta saati helpolta urakalta, huolehtia ja kasvattaa heidät kaikki. Tämä tarkoittaa yli 20 vuotta kotiäitinä.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi nimimerkki El Judie, kirjoituksellaan Vl-nuoren tulevaisuus; Elämää yhteisössä -blogissa. Lue koko kirjoitus täältä.
* * *
Lue lisää:
Anni Alatalo: Tehdäänkö vielä yksi lapsi? YLE Olotila 27.3.2013.
Anonymous: Vl-nuorten seurustelu. Hakomaja 4.8.2011.
Anu: Ajatuspolkuja ahdistetuille
Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla
Aija Hannila: Reisjärven opisto ja naurun biologiaa. Tyhjien paperien kaaos -blogi 22.2.2014.
Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia. Taustamuistio 4.3.2009.
Vuokko Ilola: Puolison valinta, arvomaailma ja Päivämies. Kotimaa24 25.6.2018.
Kuka ja mikä minä oikeasti olen?
Maria: En alkaisi tätä rumbaa uudelleen
Miten Päivämiehen naiskuva rakennettiin
24 kännykkää ja oma linja-auto
Torvi: Mutta suurin niistä on raskaus?
Uskonystävä: Ehkäisen, rakkaudesta. Postilloja-blogi.
Katri Utula: Iholla: Sanni erosi herätysliikkeestä, koska halusi naimisiin. Ilta-Sanomat 9.1.2013.
V. L.: Tulevan jalkapallojoukkueen isälle ja äidille
”Yhtä veriset kädet ovat ehkäisijällä kuin abortin tekijällä”. YLE A-Studio, 19.9.2012.
Yksi keskihuoneen tytöistä: Äitini kohtalo lapsen silmin
Karua tekstiä, mutta niin monin kohdin tuttua myös mormonismissa.
Itse kuulun vl-liikkeeseen ja minusta kirjoituksessa annetaan ehkäisyyn suhtautumisesta aivan liian yksipuolinen käsitys. Minusta ei pidä leimata kaikkia uskovaisia ihmisiä sen perusteella, mitä jotkut tekevät.
Nykyaikana on kyllä jo erilaisia suhtautumistapoja. Me menimme naimisiin nuorena ja päätimme aloittaa ehkäisyn käytön heti sen jälkeen, kun toinen lapsistamme oli syntynyt. Kukaan ei ole painostanut, kysellyt eikä kyseenalaistanut tätä. Emme tosin ole kertoneet asiasta muille kuin lähimmille ihmisille (vanhemmille ja sisaruksille). Onhan meillä hyvää aikaa vielä saada lisääkin lapsia, ollaan vielä nuoria. Ehkä se kolmaskin lapsi tulee tässä joskus ajankohtaiseksi jos Luoja suo.
Ollaan saatu sellainen vaikutelma ry:llä, että samantapaisia ratkaisuja on aika monella nuorella perheellä. Eniten riippuu ihan perheestä kokeeko että ehkäisy on aina ehdottomasti syntiä.
Nuorelle avioparille sanoisin, että sitä täytyy etsiä oma keskinäinen tapa elää siinä parisuhteessa ja säilyttää usko sellaisena kuin haluatte. Joka tapauksessa lapsen pitäsi olla aina toivottu ja haluttu. Silloin hänen kanssaan jaksaa venyä yli omien rajojenkin. Seksiä harrastetaan seksin vuoksi ja lapsia saadaan, kun aika on siihen kypsä. Ei se sen kummempaa ole.
Näistä asioista on hyvä miettiä laajemmin että mitä uskominen on. Mitä tarkoittaa että uskovainen saa luottaa Jumalan huolenpitoon elämän kaikissa vaiheissa. Lasten saamisen rajoittaminen tarkoittaa ainakin minulle epäuskoa. Silloin ei uskota, että Jumala on elämänluoja ja tietää milloin ja minne kenen on aika syntyä.
Onko sinun uskosi Raamatun mukaista, uskotko Jumalaan kaikkivaltiaana koko sydämestä, rakastatko lähimmäistä kuin itseäsi? Näitä voisi jokainen miettiä omakohtaisesti. Jumalalta ei jää yksikään lapsi luomatta, sinä et voi omilla teoillasi saattaa yhtään lasta maailmaan, ihminen ei ole Jumala. Et voi olla täydellinen siinä kuten ei voi olla sellainenkaan joka ehkäisee. Olet samalla viivalla kaikkien kanssa. Minä luotan siihen että teemmepä mitä tahansa niin emme pääse sillä Hänen suosioon. Voimme vain uskoa että Jeesus lunasti jokaisen ihmisen synnit ja se riittää. Siinä sitä on taistelua, joku luulee uskovansa ja joku luulee ettei usko. Jumala tietää ja tuomitsee. Saat uskoa kuten sanot, älä kuitenkaan mitätöi sen uskoa joka ei toimi kuten sinä. Tämä on sitä laajempaa ajattelua. Muista miten Jeesus sai alkunsa, uskotko siihen?
Tasa-arvo lähtee kotoa. Onko lestadiolaisilla tyttöjen ja poikien kasvatuksessa eroja? Kuulee sanottavan että tyttärien vaaditaan olemaan kilttejä, tunnollisia ja uhrautumaan muiden hyväksi, mutta samaa ei edellytetä pojilta.