Luin tuon El Judien kirjoituksen se osui ja upposi. Olen näitä asioita paljon mielessä pyöritellyt. Olen vl-perheestä lähtöisin, opiskeleva nuori nainen. En ole vuosikausiin tuntenut itseäni ”oikeaksi” lestadiolaiseksi, joskin seuroissa ja vl-nuorten tapahtumissa on tullut käytyä, kyllä enimmäkseen vanhempieni mieliksi ja riitojen välttämiseksi.
Minun kohdalla on sattunut käymään niin, että ei ole koskaan ollut paljoa kavereita uskovaisten porukoissa. Olenkin siellä usein yksin tai roikkunut jossain porukassa mukana, tuntien itseni ulkopuoliseksi. Siksi kai ry:llä on minulla aina ollut jokin vierauden tunne. Se on ollut hyvin vahva, enkä ole saanut sitä häivytetyksi vaikka olen toisinaan kovasti aivan tietoisesti sitä yrittänyt.
Koulussa jouduin lisäksi monta vuotta kiusatuksi. Kiusaajissa oli päasiassa ei-uskovaisia, mutta kyllä uskovaistenkin perheiden lapsia oli joukossa.
Vuosikausia jutkunut kiusaaminen jätti jäljet, joista toipuminen on vaatinut ulkopuolista apua. Ehkä kiusaaminenkin on osaltaan vieroittanut minua ry:ltä, en tiedä.
Väärät kaverit…
Olen saanut kuulla vanhemmiltani usein moitteita ”vääränlaisista” kavereista. Eli kaverini ovat epäuskoisia (kuten ei-lestadiolaisista on totuttu sanomaan, olipa se oikein tai ei). Muutama ystävistä kuuluu toiseen herätysliikkeeseen ja pari kaveriani on lähinnä kai ateisteja.
Vanhemmat ovat kehottaneet minua muuttamaan kaveripiirejä ja hankkimaan ystäviä rauhanyhdistykseltä. He eivät voi hyväksyä ystäviäni. He eivät tiedä sitä, että paikkakuntamme nuorten vl-porukoihin ei oteta kaikkia ry:llä aktiivisesti liikkuviakaan nuoria mukaan. Ei se niin helppoa ole. En ole jaksanut alkaa selittämään vanhemmille tätä, eikä he ymmärtäisi.
Koskaan en itse ole kokenut lestadiolaisia ”yhtenä suurena perheenä” kuten aina mainostetaan. Ihmettelenkin miksi tuota sanontaa viljellään. Minulle he ovat vain joukko ihmisiä, joissa itsellä on yksi tai kaksi oikeaa kaveria, muutama tekoystävällinen ns. hyvänpäivän tuttu, ja loput niitä jotka avoimesti halveksii meikäläistä.
Rauhanyhdistyksen nokkimisjärjestys
Olen kokenut ja tuntenut seuroissa katseista ja äänensävyistä tuota mainnittua halveksuntaa, mitä-tuo-täällä-tekee?-fiilistä. Katsellaan silleen nenänvartta pitkin, ja nykyisin ei enää tervehditäkään, ei edes vapaa-ajalla. Koskaan minua ei ole oikein hyväksytty porukkaan mukaan. Eipä ole oikein fiiliksiä enää lähteä ry:lle.
Olen monta kertaa ihmetellyt, miksi pienen paikkakunnan rauhanyhdistykselläkin niiden pitää jaotella ihmiset ”parempiin” ja ”huonompiin”. Kaikkia ei kohdella samalla tavalla eikä oteta mukaan porukoihin, ja ilman mitään sen selvempää syytä. Ry:llä vallitsee mystinen nokkimisjärjestys.
Seurustelusta
Tämän lisäksi seuroissa käynnin intoa vähentää se, että olen alkanut seurustella. Hän kenen kanssa olen, on minusta maailman ihanin ihminen. Hellä, huomaavainen, aidosti rakastava. Mies jonka kanssa minä, kiusaamista kouluaikana kahdeksan vuotta kärsinyt ja vailla itseluottamusta oleva nainen tunnen itseni kauniiksi ja arvokkaaksi. Uskallan olla oma itseni hänen kanssaan. Yhteenmuuttamisesta tulevaisuudessa on puhuttu. Vain keskenämme vasta, tässä vaiheessa. Hän ei siis ole vl.
Poikaystäväni on kirkosta eronnut ja vasemmistolainen. Minua se ei ole haitannut, sillä en ole oikeastaan koskaan osannut jaotella ihmisiä uskonnon tai poliittisen kannan perusteella. Ainnut iso huoli mulla on se että miten pystyn kertomaan vanhemmille, etten usko ihan samalla tavalla kun he toivoisivat, ja että tuleva vävy ei ole niistä porukoista kuin he toivovat. Huoh… kaksi niin perusteellisesti meidän uskosta poikkeavaa asiaa. 
Parhailta ystäviltä en voi saada ihan just tässä asiassa tukea kun he ei ole vl, ja eivät siksi tunne niitä pelkoja joita tähän mulla liittyy. Kyllä he tukevat ja auttavat muuten tietysti. Mutta ei-vl ystävä ei elä samassa tilanteessa. Hänen ei tarvitse kantaa syyllisyyttä vanhempien edessä ”väärästä” poikaystävästä, eikä ehkäisystä ja seksistä. Heille ne on normaaleja.
Olen yrittänyt ajatella tulevaisuudesta käsin näitä ratkaisuja. Se on vaikeaa mutta koitan ajatella että koska kerran rakastan poikaystävääni, niin jos tästä ei tule mitään uskon takia, niin kymmenen vuoden kuluttua saattaa kaduttaa ja paljon. Tunnen sydämessä että meidät on toisillemme tarkoitettu.
Poikaystävä valmistuu parin vuoden kuluttua opettajaksi. Itse opiskelen parhaillaan ammattikorkeassa. Valmistun vuoden kuluttua ammattiin josta olen pitkään haaveillut. En koe että olisin riippuvainen enää ulkoisesti vanhemmista. Mutta kaipaan heidän läheisyyttä ja tukea, kuitenkin. Olisi se lapsuuden perheen antama tuki tietysti parempi kuin se että ei haluta olla tukemassa, elämän isoissa asioissa. En tiedä miten näistä asioista voin vanhempien kanssa keskustella. Sitä toivoisin, ja niin että se tapahtuisi ilman että he pahoittavat mielensä.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Caisa.
* * *
Lue lisää:
Anonyymi: Kun ei kukaan koskaan – vieraus ja kaipaus
Anonymous: Vl-nuorten seurustelu. Hakomaja 4.8.2011.
Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan
Askeleet irti SRK-lestadiolaisuudesta – miten valmistaudun ja mihin varaudun ennakolta, kun aion jättää SRK-lestadiolaisen yhteisön. (Artikkeli Hakomaja-sivustolla.)
Dr. Propelli: Arvio: 40% vl-nuorista irtaantuu liikkeestä
Ei koskaan täysin ulkopuolinen: Minä irtosin, mutta se ei irtoa minusta
Etniset vanhoillislestadiolaiset
Vuokko Ilola: Puolison valinta, arvomaailma ja Päivämies. Kotimaa24 25.6.2018.
Tanja Lamminmäki-Kärkkäinen: “Lestadiolainen voi kokea toiseutta myös omiensa joukossa”
Perheellinen vl: SRK:n linjaus: Kun vl-perheen lapsi uskoo toisin, hän menettää vanhempiensa tuen
Pikku Dorrit: Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa
Salla Remes: ”Tuolla menee se lestadiolainen”. Blogikirjoitus 25.10.2013.
Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: “Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema.”
Taija Teekkari: Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?
Tervetuloa Verkoston Poluille [erilaisuudesta ja toiseudesta]
Katri Utula: Iholla: Sanni erosi herätysliikkeestä, koska halusi naimisiin. Ilta-Sanomat 9.1.2013.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Ole oma itsesi. Terveellinen hengellisyys ei kasvata kaksinaamaisia yksilöitä. Luota siihen mitä sinun sydän sanoo, silloin ei voi syyttää omista valinnoista koituvista vastoinkäymisistäkään toisia. Tämä on suuri syy esim. hoitokokousaikojen vääryyksiin kun ihmiset eivät kuunnelleet omia sydän ääniä vaan lähtivät sairaan hengellisyyden mukaiseen menoon, nyt niistä on turha syyttää toisia varsinkaan kun nämä harhaoppiset eivät niitä halua itsekään korjata.
Seurustele vapaasti tämän rakkaasi kanssa, ole rehellinen vanhemmillesi. Oikea kristitty haluaa tukea sinua valinnoissasi, mikäli vanhempasi ei näin halua toimia niin tiedät sen lähtevän heidän itsekkyydestä. Sinun ja poikaystäväsi onni on teidän asia eikä kuulu kenellekään muulle. Kukaan ei voi eikä saa tulla siihen väliin, Jumala on teidät yhteen johdattanut.
Tuosta rauhanyhdistysten nokkimisjärjestyksestä olen pitkälle samaa mieltä. Varsinkin keskikokoisissa yhdistyksissä vaara klikkiytymiseen eri ryhmiin on suuri, erilaisuuden hyväksyminen ei kuulu vl kasvatuksen periaatteisiin vaan yhdenmukaisuuden periaate viedään hengellisestä maallisiin. Mm. puoluekanta on sellainen, ja esim. Kristillisdemokraatit on pannassa vaikka heillä on Raamatun mukaisempi ohjelma kuin Keskustalla ja Kokoomuksella.
Johtokunnan rooli on usein vääristynyt hengelliseen kaitsemiseen, se ei ole Jumalan valtakunnan tunnusmerkki. Jos ihminen joutuu johtokunnan silmissä huonoon valoon, esim. kyseenalaistaa sen hengellisen roolin, tällaista ihmistä aletaan helposti karttamaan, hänestä puhutaan pahaa ja juorutaan ilman että siihen kukaan puuttuu, jos sitten joku alkaa puolustamaan tätä niin tämän puolustajan usko asetetaan kyseenalaiseksi. Ja kaikki tämä on Raamatun vastaista. Näin ei toimi Pyhä henki Jumalan valtakunnassa.
Raamatusta löytyy vastaus syntiin, tämä vaan ei riitä kaikille yhteisöille, ikävä että vl liike on näistä yksi. Jeesus jätti yhden tehtävän opetuslapsilleen, saarnata evankeliumia kaikille kansoille. Se ei rajoittanut sitä pienelle piirille pelon luomiseksi ja salattavaksi johonkin jonka ymmärtää vain sen piirin sisällä olevat, tämä on yksi suuri harhaoppi myös monissa hengellisyyksissä, evankeliumi ei ole mitään salatiedettä ja monimutkaisesti selitettävä, perinteisiin sidottu tai yhdenmukaisuutta maallisissa vaativa, se kuuluu kaikille, myös huorille, juopoille ja homoille. Ry:n kynnys on nostettu liian korkealle tiiviin yhteisöllisyyden vaatimustasolle, hienoine toimitiloineen, säännöllisine seuratilaisuuksineen, elitististen ja ”hyvien uskovaisten” hienostelupaikkoja, toisin kuin oli ennen, silloin kun evankeliumia saarnattiin kaikille, siis ennen Srk:n valtakautta.
Tämän tapaisesta vieraannuttamisesta on ihan tiedettä tehty lasten osalta.
Tulokset ja menetelmät hyvin samankaltaisia molemmissa
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=%2Fportlet_action%2Fdlehtihakuartikkeli%2Fviewarticle%2Faction&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo98659&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_member=
Tuo on niin tuttua, miten ihmsiet klikkiytyvät rauhanyhdistyksillä, ja miten syrjiminen seuraa muillekin paikkakunnille kun sana kiertää. Minulle kävi ainakin kerran näin, alkava ystävyys hävisi kun tämä ystävä tutustui entisen paikkakuntani ihmisiin. ”Se on vähän outo, ei me oltu sen kans…” Kun menin yliopistoon mistä en tuntenut ketään uskovaista, niin tuntui ihan kummallisellta kun ihmiset puhuivat minulle kuin minä olisin samanarvoinen niiden kanssa.
Minunkaan vanhemmat ei pysty ymmärtämään sitä että kaikkien lestadiolaisten kanssa ei todellakaan pysty automaattisesti olemaan kaveri. Toiset uskovaiset kiusasivat minua yläasteella ja vanhempanikin tiesivät sen, mutta yrittivät kuitenkin pakottaa minua takaisin heidän porukkaansa. ”Kyllä me uskovaiset halutaan olla toisten uskovaisten kanssa… Se on se uskovaisten yhteys, miten kaikki uskovaiset tuntuu tutuilta… Ei oo hyvä olla liian lähellä maailmaa… Me kaikki tarvitaan matkaystäviä…”
Se on niin vaikeaa, kun ei-lestadiolaisten kanssa ei silti pysty olemaan täysin luonnollisesti, kun ei ole kiinnostunut esim. juopottelusta eikä ole tottunut asioihin jotka on niille täysin luonnollisia lapsesta asti. Ja päälle tulee sitten ne kaikki ry:n syöttämät alitajuiset pelot siitä että kaikki epäuskoiset on yksiselitteisesti pahoja. En löydä ystäviä sen paremmin uskovaisista kuin epäuskoisistakaan.
Minulla ja perheelläni on kaikkein ikävimmät kokemukset ihmissuhteissa vl liikkeen sisällä olevien kanssa, puhumattomuus vähänkin vaikeammista itseään koskevista asioista, omien vikojen tunnustamisen vaikeus. Anteeksiantoa vaaditaan heitä itseä kohtaan mutta heillä ei ole mitään anteeksipyydettävää. En yleistä tätä kaikkia vl-ihmisiä kohtaan koska toisenlaisiakin kokemuksia meillä on. En voi pitää kristittynä ihmistä joka käyttäytyy siten kun alussa kerroin, sellaisella ei Totuuden henki ole kotiopettajana sydämellä.
Hei! Olipa kauniisti sanottu, ”sellaisella ei ole Totuuden henki kotiopettajana sydämellä.” Olen ihan muualta kotoisin, siis hengellisesti. On vain pitkään kiinnostanut päästä kokemaan jotain juuri teidän hengestänne. Yksi ystäväperhe on vl:ssäa mukana. OIkeastaan pitäisi pyytää anteeksi, että tänne tällä tavalla tupsahdin. Kun vahingossa jouduin. Miten sen koette, onko hyvä vai paha jos joku ulkopuolelta on mukana? Enkäpä tiedä ehdinkökään, mutta paljon siunausta rakkaat sisaret!
Tätä vierauden tunnetta, arvostelua, kyräilyä- mm. näitä sanoja ihmettelen ja ajatuksia ja ihmisiä niiden takana. Mistä ne tulevat ja missä ovat, kun en niitä koe enkä näe ry:llä? Katson ympärilleni ja juttelen entiseen tapaan, olen oma itseni. En huomaa toisten halveksuntaa, ei minulle kukaan puhu muista pahaa, enkä tavoita ilkeitä katseita. Enkä osaa ajatella itsestänikään mitään pahaa puhuttavan. Onko kuitenkaan kyse uskosta, vaan onko meistä osa niitä, jotka joka paikassa kulkiessaan tuntevat itsensä hiukan vieraaksi? Koen, että ry ja ihmiset siellä, ovat ihan tavallisia. Jotkut tosi viisaita, toiset ärsyttäviä, osa itsetietoisia , joku vaatimaton. Valitsen paikkani ja ystäväni, saan olla laiseni minäkin. Mutta se on jännää, että niitä rasittavimpiakin kohtaan sydämestään uskovainen haluaa pitää rakkauden. Jättää sanomatta jotakin, huomioi jotenkin, on armollinen. Niin näen, että minuakin kohdellaan. Jos alan vikomaan,kantamaan kaunaa tai selän takana puhumaan, ketä vahingoitan? Oman laatuni paljastan ja anteeksi on tarve pyytää. Tervetuloa rylle seuroihin. Sinne mahtuu,vaikka seisomapaikoille joskus joutuu. 🙂
Hei Päivi! Ei sun tarvitse anteeksi pyydellä jos täällä käyt, minun käsitys on että tämä on julkinen ja kaikille avoin. Mukava kun vahingossa ”jouduit”, minäkin aikoinaan löysin tämän muiden sivujen kautta niinkuin useinmiten täällä virtuaalimaailmassa. Kun luet näitä julkaisuja täällä niin pääset jollaintavalla ymmärtämään sitä mikä on vl liikkeen fokus, Srk kuuliaisuus on aivan ydin asia, samoin se että millään muulla tavoin uskovia he eivät pidä Jeesuksen seuraajina. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus vaan liikkeessä on mukana myös elävää uskoa, esim. nuorissa, jotka eivät ole eläneet 60-70 luvun harhaoppien aikaa eikä eri lest.suuntien erimielisyyksistä paljon tiedä.
Siunausta sinullekin, Jumalan rauhan terveisin, Still.
En jaksa uskoa kenenkään olevan todella vilpittömästi huolissaan toisen kuolemattomasta sielusta, kun kuulee että toinen on kieltänyt uskon. Koen, että ihmiset huolestuvat oikeasti pohjimmiltaan siitä, että titeynlainen harmonia on mennyt rikki, minkä ko. ”uskon kieltäjä” saa aikaan perheessä ja lähipiirissä, tai vaikkapa paikallisen rauhanyhdistyksen muodostamassa yhteisössä.
Nikkari, joskushan tilanne voi harmillisesti ollakin mainitsemasi kaltainen. Itse en kuitenkaan jaksa uskoa, että sydämestään kristitty voisi ajatella nuin, mikäli oikeasti uskoo ihmisen joutuvan kadotukseen, mikäli hän kieltää uskonsa.
P.S. Ilmeisesti palstalla sensuuri toimii hyvin, sillä aiempaa samansuuntaista kommenttiani ei julkaistu. ?
Hyvä Nimetön, julkaisemme kaikki kommentit, joissa ei loukata nettietikettiä. Toisinaan automaattinen roskapostin suodatusohjelma on siirtänyt kommentteja jostain tuntemattomasta syystä roskapostiin. Niitä käymme läpi vain satunnaisesti. Tarkistimme ajankohtaisen tilanteen, eikä sielläkään näkynyt viestiäsi. Mahdollisesti viestisi ei ole tullut perille teknisen ongelman takia. – Ystävällisin terveisin Toimitus.
Caisan kirjoituksesta näkyy ihmisen laumahenkisyys. Se miten ihmisellä on taipumus ja tarve olla osa jotakin laumaa, oman turvallisuuden tunteen vahvistamiseksi. Lisäksi näkyy että ihmisessä on alttius vahvistaa omaa asemaa laumassa sulkemalla toisia ihmisiä lauman ulkopuolelle. Silloinkin vaikka he eivät uhkaa itseä ja omaa turvallisuutta laumassa millään lailla. Siihen pyritään myös naamioimalla oma ulossulkemisen halu hengelliseksi ja leimaamalla toisia mielivaltaisesti.
Ihmisten lajittelusta ja luokittelusta eriarvoiseksi on silti aina kyse. Uskonnot usein julkistavat kaunista armon sanomaa mutta samaan aikaan sulkevat ulkopuolelle.