Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu: ”kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana”


Keholla on muisti. Se tuntee kohdunlaskeuman ja kadonneet lantiopohjalihakset, välilihan repeämisen ja epätäydellisen paranemisen, liitoskivut ja nivelensä kadottaneen selän. Viiltävän koliikki-itkun ja sekopäisenä valvotut yöt. Sumuiset päivät ja rakkaudettomat sanat. Väsymyksen painavan

Esikoiskirjailija Pauliina Rauhala (Kuva: Gummerus/Pekka Niittyvirta.)

Esikoiskirjailija Pauliina Rauhala (Kuva: Gummerus/Pekka Niittyvirta.)

vaatteen, jonka alta ei kuule lapsen huutoa, naurua ja kysymyksiä, ei omiakaan. – – –  Olen vatsani vankin enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksän kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa.

Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu on kirja rakkaudesta ja siitä, mihin ihminen on valmis rakkaimpansa puolesta. Jääkö Saara-Äiti sittenkin kakkoseksi?

He olivat vielä onnen puolella, mutta kuinka kauan? Jos hän olisi tiennyt, millaiseen vuoristorataan Vilja joutuisi, he olisivat menneet naimisiin vasta monta vuotta myöhemmin. Jos hän olisi tiennyt, hän olisi varmasti jaksanut odottaa.

Lahjakkaan esikoiskirjailijan romaani koskettelee ihmiselämän kaikkein herkimpiä alueita, rakkautta,  seksuaalisuutta ja erotiikkaa, lapsen odotusta, hoivaamisen ja kasvun iloa ja vaivaa, sekä ihmisen oman minuutensa tunnistamista.

Hengellistetyn äitiyden idyllin ja rujon todellisuuden välisen ristiriidan dynamiikasta kasvaa vahva ja taidokkaasti kerrottu, herkkävaistoinen ja hieno kirja.

Taivaslaulu ei ole omaelämäkerrallinen eikä kenenkään muunkaan henkilön tarina, vaan ennen kaikkea fiktiivinen romaani, Pauliina Rauhala on itse muistuttanut Kotimaa24:n haastattelussa. Itse lestadiolaisuudessa kasvaneena hän tuntee aihepiirin hyvin.

Esikoiskirjailijan voi tavata Oulun Kirjojen yössä torstaina 15.8. Rauhala on haastateltavana Akateemisen kohtaamispaikalla 15.8. klo 17.30. Inhimillinen_tekija_1

Rauhala on myös haastateltavana TV1:n  ohjelmassa Inhimillinen tekijä 13.9., jossa aiheena on vanhoillislestadiolaisen naisen vaiettu uupumus.

Naisen asemasta vl-liikkeessä puhuvat myös tiedottaja Rebekka Naatus ja pappi Meri-Anna Hintsala.

Sveriges Television (SVT) lähetti suomenkielisissä uutisissa kirjailijan videohaastattelun elokuussa.

Kertomus Viljasta, Aleksista ja lapsista, kertomus rakkaudesta

Vilja ja Aleksi ovat vanhoillislestadiolaisia, jotka parikymppisinä opiskelijoina rakastuvat toisiinsa. Palavasti. Rakkaus on kauneinta mitä kumpikaan on koskaan kokenut, täynnä riemua, halua ja vahvaa luottamusta tulevaisuuteen. Sitä tarjoaa myös yhteinen usko. He ovat kumpikin varmoja siitä, että he tulevat antamaan lapsilleen enemmän rakkautta ja hoivaa kuin ovat itse saaneet lapsena kokea.

Pienen odottelun jälkeen mennään naimisiin, haaveissa vanhoillislestadiolainen ihanne, suurperhe. Pian onkin ”otettu vastaan Jumalan lahjana” useita lapsosia, ja kolmikymppisinä neljän pienen lapsen vanhempina havahdutaan siihen, että koska ehkäiseminen on syntiä, silloin lapsia vain syntyy koko ajan edelleen, silloinkin kun omat voimavarat lasten hoitamiseen ja kasvattamiseen ovat tyystin huvenneet. Katastrofin ainekset ovat koossa.

Ulospääsyksi ahdistavasta tilanteesta tehdään lopulta päätelmät ja löydetään ratkaisu.

Valon jossa ei ole pelkoa voin jakaa vain rakkaimpani kanssa, hänen joka yhä kulkee kanssani. Hiljaisuus suojelee meitä, kietoo keveät verhonsa ympärillemme, sulkee pois katseet jotka kieltävät ilon, ja me olemme kahden, minä ja hän, laaksojen lilja ja omenapuu. Talvi on mennyt, sade on lakannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut.

Tämä on ilmeisin, välittömin kertomus, jos kirjan haluaa kuitata lyhyesti. Silloin tehdään kuitenkin vääryyttä hienolle, monella tavalla ajattomalle ja universaalille kertomukselle ihmisen peloista, rajoista, kasvusta ja rakkauden sisäisestä voimasta.

(Kuva: Päivi Seeskorpi.)

(Kuva: Päivi Seeskorpi.)

Suden hetki 

Teos ei tosiaankaan ole mikään ”raportti vanhoillislestadiolaisuudesta”, sitä ei tältä kirjalta pidä odottaa. Varsinkin tuota tavallisinta, ikävystyttävää uskontojankkaamista,  on tässä kirjassa turha pelätä.

Näkökulmatekniikalla taidokkaasti rakennettu kuvaus katsoo todellisuutta milloin Viljan, milloin Aleksin ja välillä leikkivien lasten maailmasta.  Syvimmin kirjailija kuvaa Viljan omia ajatuksia ja häneen kohdistuvia ristiriitaisia vaatimuksia, oman ja muiden tahdon taistelua hänessä.

Itken nuoruutta joka loppui liian nopeasti ja keski-ikää joka siintää liian kaukana. Itken lapsia jotka jäävät sylittämättä ja miestä joka jää suutelematta. Itken päiviä joina aurinko ei nouse ja öitä joina kuu tuijottaa kasvojani kuolemankalpeana. Itken iloa joka katosi ja surua joka on kätkettävä.

Harvinaisen osuvasti ja uskottavasti Rauhala kuvaa myös miehen, Aleksin, lapsuuden kokemuksia ja sisäistä maailmaa. Ei ehkä ole maailman helpointa olla vanhoillislestadiolainen mies ja yhteisön asettaman lisääntymispaineen alainen isä, ainakaan jos on herkästi tunteva ja oikeudentuntoinen luonne. Rauhalan taitava ihmiskuvaus luo lukijan eteen eläviä ja kiinnostavia hahmoja ja kuvaa heidän elämäntilanteensa kaikessa vaihtoehdottomuudessaan.

Tämä on kertomus rakkaudesta, minuudestaan tietoiseksi ihmiseksi tulemisesta, vanhemmaksi kasvamisesta, ja vastuustaan tietoiseksi omaksi itsekseen kasvamisesta samaan aikaan. Ehkä havahtuminen on paras ja oikealla tavalla kertomusta kuvaava sana.

Meidät jokainen on kasvatettu jollakin tavalla, ja jokaisen täytyy väistämättä jossain vaiheessa tunnistaa autenttinen, oikea itsensä. Muiden tahtoko vai omaniko minua kuljettaa. Tulee suden hetki.

Runollisen tekstin moniulotteinen dynamiikka vetää mukaansa

Tarina sisältää vahvoja elementtejä vaikkapa elokuvaksi, sillä Taivaslaulu on kertomus, jossa elävät samaan aikaan monenlaiset jännitteet. Juuri tämä moniulotteinen dynamiikka kantaa koko teosta ja tarina vie lukijan mukanaan.

Dynamiikan ensimmäinen tekijä on minäksi tunnistautuminen. Vain harva ihminen maailmassa kasvaa vanhoillislestadiolaisessa kodissa ja tulee kasvatetuksi lestadiolaiseen katsomukseen, mutta omaksi itseksi tuleminen on kokemus, johon kaikki voivat eläytyä. Miten minusta tuli minä?

Liikutaan äärimmäisen yksilöllisellä ja erityisellä alueella, mutta sillä on selkeä yhteys laajoihin yhteiskunnallisiin ja katsomuksellisiin teemoihin.  Kaikkein yksityisin on myös kaikkein universaaleinta.

Oman subjektiivisen kokemuksen erinomaisesti tulkiten  kirja kuvaa myös sitä, miten meille monesti hieman ulkokohtaiseksi jäävästä ihmisoikeuspuheesta tulee henkilökohtaista. Poliittisesta tuleekin osa omaa yksityistä elämää.

Siksi tämä kirja, joka kertoo lestadiolaisuudesta, ei ole vain kirja lestadiolaisuudesta. Romaani ei jää siihen poteroon pyörimään, vaan se ponnistaa omista aika- ja paikkasidonnaisista lähtökohdistaan kiehtovaksi tarinaksi, jossa on juuri sitä yleisinhimillistä voimaa, jota on Todella Hyvissä Kirjoissa.

Sitten,lukukokemus on aivan erityinen sellaiselle, joka itse on elänyt kasvamisen vanhoillislestadiolaiseksi, joka on tätä lajia uskovainen, sellaisen kirja saa täyden liikutuksen valtaan. Niin herkkiä kohtia kertoja lukijassa löytää.

Toinen dynamiikan ulottuvuus kirjassa on ideaalin kauneuden, vai sanotaisiinko pyhyyden, ja raadollisen todellisuuden tylyjen faktojen kontrasti. Voimat eivät riitä, eivät aikuisten, eivätkä lasten.

Kirjailija ei jätä epäselväksi todellisuuden rikkautta ja ankaruutta. Rakkauden onnen intiimeimmän läheisyyden hetkessä on kolmantena kauhu, pelko tulla jälleen raskaaksi.

Ja kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana.

Kirjailija ei turhaan ole myös äidinkielen opettaja. Hän hallitsee konventiot ja liikkuu kirjallisuuden ja kulttuurin kentällä kuin kotonaan.

On totta, että kertomus itsessään on vahva, kuvauksesta on saatu on hyvin uskottava ja koetun tuntuinen. Ja lisäksi: kirjailija kykenee luomaan itse koetusta aitoa taidetta.

Ehkäisyn synnillistäminen on pirullisen taitava ase, työkalu, jolla kollektiivi tukeutuu ihmisten yksityisimmälle aluelle, tahraten sen. Minuudestani haluaakin päättää tuo kasvoton toinen, kollektiivi. Siellä ei kuitenkaan kukaan tule ottamaan elämästämme vastuuta, se on itse kannettava.

Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti. – – –

– – Huorat ja madonnat on sisaria. Kummallekin on määrätty helvetin kova tehtävä. Toinen raataa miehen halun alla, toinen Jumalan.

Tieto jälleen uudesta raskaudesta johtaa Viljan epätoivoon, jollaista ei olisi uskonut olevankaan. Hän alkaa vajota synkkään masennuksen ja epätoivon kuiluun, eikä edes Aleksin luja ote lopulta riitä kannattelemaan häntä. On tehtävä ratkaisu.

Heli_Rekula_Tila2.P

Taas Siion kiittää ja riemuitsee, kun armon taivas on täällä. En jaksa yhtyä loppulauluun. Naiselta vaaditaan paljon. Synnyttämällä taivaaseen, mietin, vaikka tiedän, ettei se kirjaimellisesti niin mene, sillä synnyttämisen lisäksi tarvitaan myös usko. Tai uskon lisäksi synnyttäminen. Mutta ilman synnyttämistä ei ole taivaaseen menemistä, tai ainakin pitää ehtiä tehdä vilpitön parannus ennen kuolemaa. Minulla on raskas olo. Miksi toiset saavat synnyttää inhimillisesti parin kolmen vuoden välein, kun taas toiset saavat vauvan joka vuosi?

Lapsen mielenmaisemassa

Teoksen kolmas ulottuvuus on lasten mielenmaisema. Taivaslaulu kuljettaa mukanaan harvoin kysyttyä kysymystä siitä, millainen kasvupaikka on jatkuvasti kasvava suurperhe lapsen näkökulmasta. ”Lapsi on suurin Jumalan valtakunnassa”, mutta lasten lapsuutta lyhentää selviytymisen pakko aivan liian varhain.

Ehkäisykiellon puolustuskyvyttömiä uhreja ovatkin perheen pienet lapset, joilta uusi vauva aina riistää sylin ja turvan liian aikaisin.

Äidin tehtäväksi jää hokea  pienille lapsilleen, usein itsekin sen kipeästi valheelliseksi ymmärtäen, että kyllä nämä ovat jo isoja ja kylläpä he osaavatkin jo hyvin hoidella aivan itse pukemisen, syömisen, vessassa käymiset, nukahtamiset ja heräämiset. Heidän täytyy, koska äiti hoitaa aina vauvaa. Ja itse asiassa sen vauvankin pitää kasvaa nopeasti, koska kohta äiti hoitaa jo taas seuraavaa vauvaa.  Enempää äidin kuin lastenkaan kohdalla, sitä kuopusta tietysti lukuunottamatta,  ei ole toivoa tilanteen helpottamisesta ennen kuin naisesta tulee hedelmätön.

Nopeasti kasvavassa perheessä on tunnetusti riski, että vanhemmat joutuvat usein toistuvasti ohittamaan isompien lasten tunne-elämän perustarpeita, kuten lohdutuksen, virikkeiden ja hellyyden tarpeita, ehkä myös lapsen fyysisiä perustarpeita. Tästä voi seurata, että lapsi ei ole voinut muodostaa turvallista suhdetta ensimmäisessä ihmissuhteessaan. Tällä on todettu olevan kauaskantoiset seuraamukset, sillä häneltä voi jäädä puuttumaan kokonaan luottamus ihmissuhteissaan myöhemminkin. Tilanne saattaa johtaa myös roolien vääristymiin perheessä. Vaativassa elämäntilanteessa lapsista empaattisesti kehitytneimmät ja tunnollisimmat ottavat kantaakseen vastuuta, jonka ei oikeasti pitäisi heille kuulua. Suurperheen hinta voi olla lapselle kova.

Teoksen taidokas kieli ottaa suvereenisti haltuun tämän uskovaisen nuoren perheen paradoksien todellisuuden, kauneuden ja rumuuden, onnen ja kauhun. Taiturillinen kieli muodostaakin teoksen kolmennen jännitteisen elementin. Kirja on samanaikaisesti sekä ahdistava että vapauttava, kuten oikeasti hienot tarinat ovat.

Sukellusta kirjallisuuden verkostossa

Taivaslaulu ottaa paikkansa kirjallisuudessa  ja tuo kokonaan uudella tasolla äänensä vanhoillislestadiolaisuutta sivuavaan kaunokirjallisuuteen. Naisten ääni kuuluu siellä vahvasti.  Anna-Maija Ylimaula kuvasi nuoren vanhoillislestadiolaisen tytön kokemuksia ja intellektuaalista kehitystä romaanissa Papintyttö (1976), Riikka Pelo toi hienossa teoksessaan Taivaankantaja  (2006) esiin lapset uskonnollisen manipulaation ja väkivallan kokijoina. Amerikkalaiskirjailija Hanna Pylväinen julkaisi 2011 moniulotteisen kuvauksen elämästä lestadiolaisessa suurperheessä (We Sinners, 2011, ei suomennettu). Nyt Pauliina Rauhala tuo esiin aikuisen kouluttautuneen, pitkälle aika suvereenin naisen elämänpiirin. Hän tekee sen rohkeasti ja rehellisesti,  ja samalla  luontevasti ja lämmöllä uskonyhteisöä kohtaan, vakavista ristiriidoista ja kipupisteistä huolimatta, tinkimättä rehellisyydestä.

Romaani keskustelee muiden tekstien kanssa intertekstualisuuden parhaiden esikuvien malliin, tässä yksi  esimerkki.

…Onnittelen, että äitinne jaksoi uudelleen
ja taas uudelleen
etsiä vaatekaapistaan äitiyspukunsa,
jaksoi masentua, itkeä sitä, ettei saa olla kuin toiset,
jaksoi katkerana kertoa häpeävänsä jälleen
mutta aamuisin portaiden narahdellessa pakkasessa
jaksoi lähteä ihmisten eteen taakseen katsomatta.

– Niilo Rauhala: Onnittelen teitä, lapset (kokoelmassa Valossa näkyy kirjoitus, 1977). Taivaslaulu_2

Versio vuonna 2013 tulee epäröimättä:

Viljan silmänalukset tummenivat joka vuosi. Hän etsi komerosta kukallisen äitiysmekon uskollisesti aina uudestaan, mutta ilo pilkahti katseessa yhä harvemmin. Opiskeluaikoina Vilja nauroi paljon ja keskusteli yöhön asti. Lasten synnyttyä hän hiljeni, ilojen lisäksi myös surut muuttuivat vaiteliaiksi, vaikka toisinaan he yhä saivat lahjaksi illan, jolloin sanat hellivät kuin hierovat kädet, perin pohjin kiireettöminä. Aleksilla oli syyllinen olo. He olivat vielä onnen puolella, mutta kuinka kauan? Jos hän olisi tiennyt, millaiseen vuoristorataan Vilja joutuisi, he olisivat menneet naimisiin vasta monta vuotta myöhemmin. Jos hän olisi tiennyt, hän olisi varmasti jaksanut odottaa.

Pauliina Rauhalan valtti on hänen suvereeni taitonsa hallita erilaiset ilmaisun rekisterit ja tyylilajit. Kaukana ei ole vanhatestamentillisen arkaainen, jylhänkaunis poljento, jota kuuntelee henkeään pidätellen:

Niin kuin maa kiertää aurinkoa, niin kuin kuu maata, minun aikani kiertää lähtien ja palaten. Niin kuin talvi muuttuu kevääksi, niin kuin kesä syksyksi, kehoni vuodenajat seuraavat erehtymättä toisiaan. Niin kuin yö muuttuu aamunkoitoksi, niin kuin päivä tummuvaksi illaksi, minun päivieni valo vaihtuu vääjäämättä.

Tai, kuulen tuossa palasen jotain Waltaria, samaa rytmiä kuin Sinuhessa. Tekstin rytmeistä tunnistaa samaa sanan voimaa kuin  Kantelettaren runoissa,   Kalevalassa ja oikein vanhoissa Siionin lauluissa.  Omaäänisen teoksen tekijällä on selvästikin mistä ottaa!

Lisääntyminen kulttina

Minun lapseni tulevat taivaan Jumalalta. Jo aikojen alussa Jumala on tiennyt pienet sielut, jotka juuri minun kohtuuni lähetetään kypsymään. Sitä ennen he nukkuvat taivaan kehdoissa tuulten keinuteltavina. – – – Isä Jumala istuu joka päivä jykevän työpöytänsä ääressä ja kirjoittaa kultaisella kynällä paksuun mustaan kirjaan aikatauluja. Hän valmistelee kehtolaisten lentomatkoja äidinmahoihin. – – – Minä näen, kuinka isä Jumala suuttuu, jos paksun mustan kirjan aikataulut menevät sekaisin. – – – Yhdellä valtikanheilautuksella tapahtuu rangaistus: siunaus on otettu pois. Sen jälkeen koteihin ei ehkä saadakaan lapsia. Sen jälkeen koteihin voi syntyä vääriä lapsia. Lapsia, jotka alkavat kasvaa väärällä hetkellä, kun jonkun toisen olisi jo pitänyt olla kasvamassa. Lapsia, jotka eivät ole Luojan luomisihmeitä vaan ainoastaan ihmistekoisia. Lapsia, joita Jumala ei tunne. Sillä hetkellä kun paksun mustan kirjan eräpäivä menee ohi, äidistä tulee murhaaja.

Madonna_Latte_ Michele_Cavaro_PVanhoillislestadiolaisuuden viimeisten vuosikymmenien opillista myllerrystä tuntematon kristitty saattaa tyrmistyä, sillä kirjasta paljastuu liikkeen nykyinen lisääntymiseen velvoittava oppi, esimerkkinä opetus ns. vauvavarastosta ja tuomiopäivänä  kohdattavasta Jumalasta, joka vaatii naista vastaamaan, missä ovat ne lapset, jotka teille annettiin.

Tämänkaltaista lahkolaisuutta ja suoranaista taikauskoa, kirkkomme sisällä vaikuttavassa uskonliikkeessä AD 2013. Asia on kirkossa piispoja myöten hyvin tiedossa, virallista virkatietäkin tuotettuna, esimerkiksi kirkon ihmisoikeuskysymysten neuvottelukunnan antaman lausunnon muodossa. Piispat ovat hiljaa.

Naisten kipu ja ahdistus on vaiettu kirkossa.

Kirjailija ei anna vastauksia, vaan herättelee teoksellaan kysymyksiä tästä uskonliikkeen kollektiivin ”biologistisesta” hengellisyydestä, kultista, jolle on sivumennen sanoen mahdotonta osoittaa yhtymäkohtia enempää Raamattuun kuin luterilaiseen kristinoppiinkaan.

Kirjailijan taito kuvata uskon äidinkieltä ja uskovaisten onnellista elämää auttaa ulkopuolistakin ymmärtämään, miten kokonaisvaltainen varhain alkanut kasvatus ”armonvaltakuntaan” pitää ihmiset siitä riippuvaisina ja saa rakastamaan omaa uskoaan. Taivaslaulu paljastaa kertojan lämpimän rakkauden uskovaisten yhteisöön, uskovaisiin ihmisiin, joiden raamatullinen eetos kiteytyy sanoihin, he ”tekevät työt, hoitavat lapset ja uskaltavat tyytyä onneensa”. Lukija saa ainakin alustavasti argumentteja sillekin, miksi vanhoillislestadiolaiset ihmiset voivat olla todella onnellisia uskossaan, taivaan matkalaisena.

Pauliina Rauhalan tapa kirjoittaa on omaperäinen ja kiinnostava. Hän ei tyydy itsesäänselvyyksiin eikä sorru selittelyihin. Hän kykenee puhumaan elämästä niin, että sen tuntee sisällään, yhtä aikaa sanomattoman kauniisti ja rajulla voimalla. Juuri siksi Taivaslaulu on  paitsi vahva puheenvuoro naisten itsemääräämisoikeuden ja lasten paremman lapsuuden puolesta, ennen kaikkea mieleenjäävä  taideteos, romaani joka kannattaa lukea.

Olen äitimaa. Olen musta multa ja kylvetty siemen. Olen kohoava oras ja keltainen tähkä. Olen elonleikkuu ja viluinen pelto. Olen lumen alla lepäävä routamulta.

Lestadiolaisuuden tuntevan, osaavan kirjailijan käsialaa

Pauliina Rauhala, joka on filosofian maisteri ja ammatiltaan äidinkielenopettaja, kertoo Kotimaa24:n haastattelussa:

– Olen pienestä asti tarkkaillut seurapenkissä äitejä, iloisia ja surullisia, virkeitä ja uupuneita. Lestadiolainen herätysliike on minulle edelleen rakas sekä hengellisesti että sosiaalisesti, joten nuo pienestä tytöstä alkaneet pohdinnat näiden teemojen ympärillä jatkuvat mielessäni edelleen.

Liikkeen opetukset ja sen alakulttuurin tuntijana Rauhala on saanut aikaan koskettavan romaanin, joka varmasti herättää kiinnostusta ja keskustelua. Teos toimii samalla myös  tuhansien lestadiolaisten naisten ja perheiden vaiettujen kokemusten tulkkina.

Romaani antaa äänen niille naisille, joiden voimat ovat uupuneet, ja niille jotka eivät kykene täyttämään uskonliikkeen seurakuntajumalan lisääntymisvaatimuksia. Huiman monipuolisella ja sekä herkällä että vimmaisella kerronnalla teos onnistuu liikuttamaan ja  järkyttämään myös vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolisia ihmisiä. Moni nuori äiti saattaa tunnistaa itsensä romaanin Viljan riemussa lapsista ja yhdessä jaetussa arjessa, ja samoin uupumuksessa ja pohdinnoissa, kuinka kummassa sitä arkea jaksaa. Eikä sekään ihan paha ole että tässä on kyseessä varmasti yksi tämän syksyn myyntimenestyksistä. Ja jos se on laatukirjan tunnusmerkki, että loppuun päästyään on aloitettava alusta heti uudelleen, niin Pauliina Rauhalan esikoisteos lataa odotuksia kirjasyksyn palkintoehdokkuuksille.

Paivamies

Vuonna 1976 Päivämies-lehti tuomitsi  Ylimaulan romaanin Papintyttö suoraviivaisesti synniksi. Mielenkiintoista lukea, mikä mahtaa olla lehden kannanotto Rauhalan  Taivaslauluun.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Gummerus 2013. 281 s.

*       *        *

Ajattelemisen aihetta antoivat: Burka Avenger_2PBurka Sisters.

*       *        *

Lue lisää:

Annami: Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Anna minun lukea enemmän -blogi.

Anonyymi: Mitä tapahtuu Iloisen talon kellareissa? Uutuuskirja ihmisoikeuskeskustelun sokeasta pisteestä

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla.

Esikoisromaani nostaa esiin lestadiolaisäidin uupumuksen. Ilta-Sanomat 8.9.2013 (STT).

Eturientolan kirjeenvaihtaja: Naisväelle runsaasti tehtäviä!

Raija Hakala: Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Aamulehti 5.9.2013.

Meri-Anna Hintsala: Vanhoillislestadiolaiset äidit kommunikoivat verkossa. Teologia.fi.

Leena Härkönen: Raskaustestejä säästöpakkauksessa. Etelä-Saimaa 30.8.2013.

Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia

Jenni: Pauliina Rauhala – Taivaslaulu. Kirjakirppu-blogi 5.9.2013.

Juhani: Taivaslaulu (Pauliina Rauhala). Lue, Ihminen! -blogi 8.9.2013.

Emilia Karhu: Taivaslaulu-romaani pohtii lestadiolaista uskoa ja suurperheiden jaksamista. Kotimaa24 9.8.2013.

Jenni Kinnunen: Äidin ruumiista naisen ääneksi. Kaleva 18.8.2013.

Eija Komu: Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Savon Sanomat 28.8.2013.

Korpijaakko: SRK:n pöksylähetyskäsky

Kun kuukautiskierto on ainut kalenteri: Esikoisromaani pureutuu lestadiolaisäidin elämään. Iltalehti 8.9.2013 (STT). – Myös Kaleva julkaisi samansisältöisen STT:n jutun.

Matti Mäkelä: Pauliina Rauhalan esikoisromaani näyttää, miten vanhalestadiolaisuus voisi pelastua. Helsingin Sanomat 13.9.2013.

Jaana Märsynaho: Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Lukukausi-blogi 31.8.2013.

Rebekka Naatus: ”Naisen asema aikapommi vanhoillislestadiolaisuudessa”. Kotimaa24 30.9.2011. (Haastattelu: Johannes Ijäs.)

Hanna-Leena Nissilä: Kolonisoitu keho, yhteisöllinen minuus. Teoksessa: Lestadiolaisuus tienhaarassa, s. 61-69. Vartijan e-kirja, 2013.

Riikka Oosi & Hanna Juopperi: Syksyn uutuuskirja nostaa esiin naisen aseman herätysliikkeessä. YLE uutiset 14.8.2013.

Oululaiskirjailijan esikoisromaani lestadiolaisuudesta. Rovaniemi24.fi 14.8.2013.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Kirjasfääri-blogi 25.8.2013.

Peltonen: Hännisen hattutemppu: synti muutetaan ei-synniksi

Peltonen: Markku Seppänen: Varokaa niitä, jotka perustelevat uskon Raamatulla!

Raskauden pelko – Avoin kirje herätysliikkeelleni (Rauhan tervehdys 5.2.2009)

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Kustantajan teosesittely.

Salla Remes-Ylönen: Taivaslaulu. Pohjoiskarjalaisen toimittajan blogi.

Tuupovaaran Tuula: Palkittu Pauliina Rauhala: Rehellisyyden kaipuu tuo rohkeuden

Pentti Stranius: Äitinä lestadiolaisperheessä. Kansan Uutiset 15.9.2013.

Ed Suominen: Heaven’s Song. Ed Suominen’s Shitty Little Blog, 11.1.2014.

Syyskuun lukupiiri: Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Lukeminen.fi

Taivaslaulu nousi kirjaston kaikkien aikojen varatuimmaksi. Kaleva 17.9.2013.

Paula Tapiola: Taivaslaulu rikkoo tabuja. SVT 14.8.2013.

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta: Ehkäisykielto ongelmallinen ihmisoikeuksien todellisen toteutumisen näkökulmasta

Titania: Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Käännä jo sivua -blogi 31.8.2013.

Kati Toivio: Ehkäisykielto: omantunnon asia vai ihmisoikeuskysymys? Teoksessa: Tuoreet oksat viinipuussa, toim. Mauri Kinnunen ja Meri-Anna Hintsala. Kirjapaja 2013, s. 124 – 144.

Torvi-blogisti: XXVI Taivaslaulu;  Lue myös: Hiljaisuutta

Tukahdutettu ja padottu intohimo. Uusia tuulia menneen varjossa  23.8.2015.

Uskonystävä: Ehkäisen, rakkaudesta. Postilloja-blogi.

Voimala: lestadiolaisääitien synnytyspakko. Mukana keskustelemassa: Rebekka Naatus, Mari Leppänen ja Rauni Kortesalmi. [http://www.yle.fi/player/player.jsp?name=El%E4v%E4+arkisto%2F06854_1

Voimala-ohjelma Youtubessa 5-osaisena, osa 1 (tekijä Paivamies).

Antti Ämmälä:  Uskonnon rooli perhesuunnittelussa hiipuu. Helsingin Sanomat 17.4.2010.

Advertisements

25 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, avioliitto, äitiys, ban of birth control, eettisyys, ehkäisykielto, elämäntapa, etniset vanhoillislestadiolaiset, hengellinen väkivalta, hengellisyys, identiteetti, identity, ihmisoikeudet, ilo, isyys, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, lapsuus, lisääntyminen, luterilaisuus, manipulointi, miehen asema, naisen asema, normit, norms, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, raskaudenpelko, retoriikka, romaani, sin, spiritualiteetti, sukupuolijärjestelmä, suurperhe, syyllistäminen, tasa-arvo, toivo, totteleminen, uskon perusteet, vallankäyttö, vapaus, vastuullisuus, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksinäisyys

25 responses to “Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu: ”kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana”

  1. Pirjo Vähäkuopus

    Voi,kuulostaa niin tutulle:)

  2. Nimetön 180

    äiti on suomen kieln kaunein sana.

    • Still

      Näin toivon kaikkien lapsienkin tuntevan ja kokevan, siis niiden jotka ovat läsnä, lahjana saatuja. Unohtamatta tietenkään sanaa isä. Miksi äidin mielestä joskus kaunein sana on kohdunpoisto? Miksi pitää opettaa sellaista joka ei perustu Raamattuun? Vauvavarastoa ei ole vaan lapset saavat alkunsa miehen tahdosta, lihasta ja verestä. Mikäli näin ei olisi niin mihin miestä siinä tarvittaisiin, Jumalahan hoitaisi ne lapset tähän maailmaan ilman miestäkin. Jeesus opetti suurimmat käskyt, toinen niistä on rakasta lähimmäistä kuin itseäsi, miksi tämä käsky heitetään lokaan? Siksi että ehkäisykielto on ainoa keino alistaa nainen miehen tahdolle, ja uskontoja käytetään tässä räikeästi hyväksi.

  3. Nimetön 181

    ”Siksi että ehkäisykielto on ainoa keino alistaa nainen miehen tahdolle, ja uskontoja käytetään tässä räikeästi hyväksi.”

    Minä koen juuri päinvastoin. Ehkäisy on keino altistaa nainen miehen tahdolle (aina pakko suostua seksiin vaikka keho ja mieli ei haluaisi, on oltava aina valmis, ei ole mitään ”syytä” kieltäytyä seksistä siittäjänkään näkökulmasta, koska nyt siittäjältä jää kokonaan mahdollinen vastuu tulevasta lapsesta pois…samoin se jää kyllä naiseltakin).
    Ehkäisy mahdollistaa entistä enemmän seksuaalisesti yliaktiiviset toimimaan lihansa mukaisesti. Minä itse olen sekä lapsena hyväksikäytetty (aikuinen mies, perheellinen valitsee lapsen seksilelukseen kun tietää että raskauden mahdollisuutta ei ole) että nuorena aikuisena seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutunut. En näe ehkäisyä millään tavalla vapauttavana. En millään tavalla.

    • Still

      Mielenkiintoinen näkökulma. En kyllä ymmärrä miten ehkäisy on keino altistaa nainen miehen tahtoon, väittäisin ennemminkin että ehkäisy vapauttaa naisenkin kokemaan seksuaalista mielihyvää kun ei ole pelkoa ei-toivotusta raskaudesta. Silloin mieskin voi tuntua haluttavammalta ja parisuhde syvenee. Rakkaus ja avioliitto on muutakin kuin jatkuva raskauden pelko, sekin on todellista elämää, myös vanhoillislestadiolaisuudessa, tiedän sen, pelko raskaudesta etäännyttää puolisoita toisistaan. Tämä voi johtaa myös miehen tekemään törkeyksiä, mies kun on vl liikkeessä korostuneessa asemassa ja voi erehtyä luulemaan itsestään liikoja, jopa niin että saa purkaa sitä lapsiin, joko insestin tai pedofilian muodossa.
      Kehitysmaissa naisen asemaa korreloi koulutus ja ehkäisy. Kun nämä yleistyvät niin asema paranee totaalisesti, tämä on päinvastoin ylläolevan nimetön 181 mielipiteen kanssa.

      • Nimetön 182

        ”pelko raskaudesta etäännyttää puolisoita toisistaan. Tämä voi johtaa myös miehen tekemään törkeyksiä, mies kun on vl liikkeessä korostuneessa asemassa ja voi erehtyä luulemaan itsestään liikoja, jopa niin että saa purkaa sitä lapsiin, joko insestin tai pedofilian muodossa.”

        Et taida tietää pedofiliasta tai insestin harjoittajien mielenliikkeistä kovin paljan kun etsit moisesta syytä heidän käyttäytymiseen. Ehkäisy tai ehkäisemättömyys ei mitenkään liity pedofiliaan. Pedofiilin harjoittama seksuaalisuus on kaukana tasavertaisten aikuisten harjoittamasta seksuaalisuudesta.

      • Still

        En tosiaankaan tiedä, enkä väitäkään tietäväni, enkä väitä että ehkäisyllä tai ehkäisemättömyydellä olisi pedofilian tai insestin kanssa tekemistä terveen itsetunnon omaavilla. Mutta sillä että miehen asema on korostunut hengellisesti, että vain miehellä on valta tulkita Raamattua, puhua ja johtaa, sillä jo onkin merkitystä. Siitähän tämä ehkäisykieltokin on lähtöisin. Heikko mies pelkää naista, heikolla miehellä on tarve alistaa, heikolla miehellä on tarve saada valtaa. Heikkoa miestä tukee toinen heikko mies. Vahva ja mieleltään terve mies ei noin toimi. Hänen ei tarvitse, hän saa kunnioituksen muutenkin, häntä kunnioitetaan oikeudenmukaisuuden toteutumisen vuoksi, hän käyttää miehisyyden auktoriteettia siten että kukaan ei sitä koe alistavana. Jos hän huomaa toisen miehen syyllistyvän väärään niin hänelle ei ole häpeä sitä tunnustaa naiselle tai lapselle, tai jos hän toimii väärin, ei hänelle tuota ongelmaa tunnustaa sitä. Tällä on merkitystä, pedofiliaan ja insestiin syyllistyneiden miesten puolustajia on lähes poikkeuksetta toiset miehet, näin vl liikkeessä ja näin katolilaisuudessa, myös muissa hengellisyyksissä joissa mies on korostuneessa asemassa. Kaikissa näissä hengellisyyksissä mies on opin pää, opin ja Raamatun tulkitsija. Ja väitän että näissä hengellisyyksissä johtajina on heikot miehet, salailevat miehet, omantunnon saatanalle myyneet miehet. Nämä samat heikot miehet luovat sääntöjä joilla naiset ja lapset alistetaan opin mukaiseen toimintaan. Ehkäisykielto on yksi tällainen oppi. Vl liikkeen jatkuvuus varmistetaan harhaopilla, samoin muiden oppien kanssa mennään metsään kun yhdessä on jo menty. Kun Srk aikoinaan aloitti oman lapsi ja nuorisotyönsä niin sen tavoite oli näiden harhaoppien jatkuvuuden turvaaminen ja mikäs tehokkain konsti kun aloittaa niiden opettaminen jo lapsena, tyypillistä diktatuuria, näinhän se menee muissakin miesten johtamissa lahkoissa tai valtioissa. Eli kyllä nämä pahuudet usein liittyy harhaoppisiin, harvoin kukaan yrittää salata rikoksia muualla kuin miesten hallitsemissa yhteisöissä. Rikosten laatu vaihtelee mutta motiivi on sama, heikko mies ja hänen tukijansa.

    • tuumija

      Surullista että olet joutunut kokemaan hyväksikäyttöä ja ahdistelua. Oletko saanut apua traumaattisiin kokemuksiisi?

      Seksuaalisuus tasapainoisessa avioliitossa on yhteistä hyvää, silloin kun hyvältä molemmista tuntuu. Se on parhaimmillaan odotetty yhteinen hetki. Ihanaa on, jos sitä ei varjosta syvä uupumus tai raskaudenpelko. Kunpa jokainen uskovaisen kodin lapsi saisi syntyä aidosti toivottuna, odotettuna ja hoivattuna. Lapsille on aikaa, puolisolle on aikaa, elämälle ja uskolle on aikaa… Näitä levollisia tunteita toivoisin jokaiselle.

      Toivoisin sitä, että jokainen voisi ajatella vapaasti, että jokaisena päivänä kuukaudesta ei tarvitse olla valmis rakastelemaan, jos toinen puolisoista sattuu niin haluamaan. Pelkkä päivien laskeminen tarkasti puolisoiden yhteisestä sopimuksesta toteutettuna voi antaa monia vuosia aikaa tai vähintäänkin kohtuullistaa raskauksien välejä. Ja kuinka ihanaa on taas yhdessä, kun on reilun viikon kuussa pitänyt taukoa…

  4. kaisu

    Varmasti ajankohtainen kirja. Pitäisi hommata se itsellekin. Kirjan kolmikymppisellä pariskunnalla on 4 lasta, useimmilla sen ikäisillä saattaa todellisessa elämässä olla jo 7-8! On siinä vahva usko tarpeeseen..
    t. kaisu

    • Deisi

      Otsikolla: ”Äitiys” Luin blogia ”eiominvoimin” 15.6.20213 kirjoittaja kirjoittaa imettämisestä, että suositus täysimettämisestä on puoli vuotta ja
      vaikka imettäisi ,paljonkin,- yli vuoden- olisi ihan hyvä. Äidin keholle se on mahdoton vaatimus jos on uudelleen raskaana jo muutaman kuukauden kuluttua edellisestä synnytyksestä.
      Saapi siinä miettiä mikä on oikein ja kohtuullista ja kenen kannalta !!!!?

  5. Nimetön 187

    minulla on 14 lasta ja kaikki on lahjaksi saatu yhtään en olisi saanut jos taivaan isän tahto olisi ollut toinen,

    • Nimetön 188

      Yhtään et olisi saanut jos sinulla ei olisi miestä joka niitä on alulle laittanut, Jumalan lapseksi synnytään uudesti syntymisen kautta, ei miehen tahdosta. Näin sanotaan Raamatussa. Vauva varasto oppi on harhaoppi, sitä ei ole Raamatun lehdillä, jos on ehkäissyt esim. mielenterveydellisistä syistä niin se on elämän vaalimista ja suurimman käskyn noudattamista. Pelastumisen kannalta on turhaa synnyttää paljon lapsia, sillä ei taivaslippu irtoa. Olisit voinut saada vaikka kaksi lasta tai 18 lasta, taivaan Isän tahto on vain että sinä uskot Jeesuksen sovitustyöhön, ei lapsilukumäärä. Ja ehkäiseväkin voi olla uskomassa kuten sinäkin voit olla uskomassa mutta kumpikaan ette tekemisellänne tai tekemättä jättämisellänne pelastu.

  6. Kristian

    Hienoa että avoimuus ja rehellisyys leviää vl-piireissä,myös naisten itsetunto tuntuu saaneen pohjaa. Jokainen ihminen on tasa-arvoinen ainakin Suomessa pitäisi näin olla jo lain puitteissa mutta, vl-piireissä SRk johtoryhmä tuntuu omistavan kaikkien naisten vartalot ja sanelevan käyttötarkoituksen ilman että heiltä itseltään edes kysytään mielipidettä. Voimia teille kaikille naisille ja tasaarvoa kunnioittaville miehille. Muistakaa ettei ole syntiä jos psyykkeenne tai fysiikkanne ei kestä sitä mitä SRk tulkinnoillaan teiltä vaatii Jumalan nimissä!! Älkää tuhotko omaa kallisravoista elämäänne ja jo syntyneiden lasten elämää sillä että joku perheenne ulkopuolinen taho käskyttää,panostaa ja vaatii lisääntymään. Muistakaa ettei elämä pääty jos eroatte rystä,meillä elämän laatu parani ja uskomme Jumalaan syventyi terveelle pohjalle,meitä on jo paljon ja voisimme yhdistyä ja luoda vertaistuki ryhmän toistemme tueksi.

  7. Snen

    Pauliina Rauhala itsekkin totesi tv:ssä että ”useimmat naiset lestadiolaisuudessa ovat selviytyjiä”. Miksi tämä on kokonaan sivuutettu? Olisi hyvä muistaa tämä uutisoinnissa ja nettikeskusteluissakin. On tosi väärin yleistää joitakin yksittäistapauksia ja leimata tällä lailla kaikki uskovaiset naiset alistetuksi tms.

    • Still

      Miten se on sivuutettu, Pauliinahan sen siinä totesi. Ja ensisijainen kysymys ei olekaan näiden selviytyjien elämän tarinoista, niitäkin on ollut julkisudessa, vaan niiden naisten jotka ei ole selviytyjiä. Ymmärrätkö että kaikki ei kestä henkisesti tai fyysisesti samalla lailla samoja koettelemuksia. Eikä niitä voi kuitata anteeksiannolla jos terveys ei kestä näitä opetuksia. Miksi koet että kaikki Srk kristilliset naiset leimataan, eihän näin ole ja se olisikin väärin, mutta se ei oikeuta ketään Raamatun vastaiseen opetukseen eikä sen mukaan painostamaan naisia yhteen muottiin. Mitä ei löydy Raamatusta, sillä ei voi myöskään oppeja perustella.

  8. Maria

    Pauliina Rauhala oli YLEn Kultakuume-ohjelmassa haastateltavana 3.10. Ohjelman voi kuunnella jälkeenpäin Areenassa.

  9. Titta

    Luin viime viikolla Rauhalan kirjan. Sitä ei voi laskea käsistään ennen kuin on päässyt loppuun. Hieno tarina, jossa kuvataan uskovaisten elämäntapaa kauniisti, kerrankin. Mua sen voi lukea kuka vaan, ei tarvi aatella että siinä uskonto on kaiken keskus. Perhe-elämän, lasten ja parisuhteen runollista ja liikuttavaa kuvausta, joka on harvinaista kirjoissa nykyään. Draama syntyy ristiriidasa, kun asiat ovat sekä hyvin että tosi huonosti. Mutta loppu on onnellinen!

  10. Yksi äiti-ihminen

    Hyvät rakkaat ihmiset! Kuunnelkaa tänään YLE Radio 1 jossa on klo 16 kaksi lestadiolaisäitiä keskustelemassa ja kertomassa mitä se elämä oikeasti uskovaisena on. Enää ei tarvi uskoa nettijuttuihin… Kaikkea hyvää ja Taivaanisän siunausta kaikille!

    • Still

      Kuuntelin jo aikaisemmin, hyvä ohjelma. Pitää kuitenkin muistaa että se on ohjelma kahden äidin näkökulmasta, ei kaikkien kuten ei muutkaan ohjelmat ja kokemukset joita on ollut. Kristittynä elämä on jokaisella erilaista kuten kaikilla muillakin, pitää olla oikeus olla ja elää omaa elämää eikä näissä ole yhtä ainoaa oikeaa elämäntapaa. Jos perheen tilanne vaatii esim. ehkäisyä niin hyväksyn heidän ratkaisun enkä lähde takanapäin puhumaan tai kyselemään esim. Srk:lta ohjeita heidän puolestaan. Siksi en voi olla samaa mieltä kanssasi kun sanot että ohjelmassa on oikea kuva uskovaisen elämästä, mielestäni niin ajatellen lyöt korville sellaista perhettä ja äitiä jonka elämä on erilaista kuin näillä.

    • Pirjo Vähäkuopus

      Kuuntelin ohjelman ja tuttua juttua oli.Hekin olivat selviytyjiä.Avoin keskustelukulttuuri perheissä vahvistaa uskoa ja minulle ainakin tuli positiivinen olo heidän kokemuksestaan.

  11. Ruut

    Pauliina Rauhala ymmärtää syvällisesti vl liikkeen kulttuuria ja osaa tuoda jopa vl-uskon teologiaankin asti ulottuvan kritiikin hienovaraisesti mutta totuudenmukaisesti esiin. Hänen feministiset lausuntonsa ovat olleet tosi järisyttäviä.

    Moni vl on kyennyt ohittamaan ne koska kirjailija ei olemukseltaan ole mikään ”ärsyttävä radikaali”, kuten esim. Rebekka Naatus. Olen ry:n ”piireissä” havainnut että aivan samat asiat mitä Naatus on pitänyt hyvin perustellusti esillä, on monelle uskovaiselle helpompi hyväksyä kun Pauliina Rauhala esittää ne.

    • Yksi Isä

      Kommmentoin edellä olevia kirjoituksia ja Rauhalan kirjaa. Olen lukenut kirjan ja mielestäni siinä kerrotaan tosiasioita uskovaisista perheistä, mutta osin asioita tuodaan esille ” karrikoiden ” esim. kohta jossa kerrotaan Häälahjaksi saadun taulun ripustuskoukku pettää, ja taulu tipahtaa mittaamattoman arvokkaan perintömaljakon päälle joka räsähtää sirpalelätäköksi ym. ym. Tämähän on aivan mahdottomuus että tämä kaikki mitä tässä tapahtuu voisi olla käytännössä totta. Näillä kaaottisilla mielikuvilla kirjoittaja jostain syystä haluaa yleistää ja kirjoittaa niinkuin kaikkien lapsiperheiden elämä olisi täyttä sekasortoa. Tällainen kuva tulee helposti sellaisille ihmisille joilla ei ole todellista tietoa Lestadiolaisista lapsiperheitä. Tässä tulee helposti sellainen ajatus ettei kenenkään tarvitse sietää tällaista ” rumpaa ” eikä Jumalakaan ole tarkoittanut että perheet ovat tällaisten vaikeuksien keskellä. Nimetön 188 kirjoittaa ettei lapsia voi saada ilman miestä. Tämä on totta mutta vielä suurempi asia mikä vaikuttaa tähän lasten saantiin on Jumalan siunaus. Lapset ovat Jumalanlahjoja, niitä ei ihmiset tee. Kaikki lapset ovat syntyessään Jumalanlapsia mutta jos he luopuvat lapsuudenuskotaan niin heidän tulee uudestisyntyä että olisivat Jumalalle kelvollisia. Lasten vastaan ottaminen on mielestäni jokaisen henkilökohtainen asia. Viimeisellä tuomiolla kysytään missä ovat kaikki ne lapset jotka minä sinulle annoin. Jos Jumala hyväksyys itsekunkin selitykset miksi en ottanut kaikkia antamiasi lapsia vastaan niin siihen ei ole muilla mitään sanomista.

      • Jape

        Missäs kohtaa raamatussa kerrotaan että viimeisellä tuomiolla kysellään lapsiluvun perään? Ihan käsittämätöntä harhaa, vauvavarasto on kans juttu joka ei perustu raamattuun. Samoin ehkäisyn vertaaminen murhaan. Lukekaan ihmiset raamattua, kokonaisuutena, ei yksittäisiä jakeita sieltä täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s