Meri-Anna Hintsala (takana vas.), Sari Valto, Pauliina Rauhala ja Rebekka Naatus puhuvat nykynaisen asemasta vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä, TV1:n keskusteluohjelmassa Inhimillinen tekijä. Ohjelma lähetetään perjantaina 13.9.2013 klo 22.00 – 22.50, uusinta sunnuntaina 15.9. klo 17.10. Voit katsoa ennakkoon katkelman keskustelusta.
Vanhoillislestadiolainen nainen on oppinut elämään ristiriitojen kanssa häivyttäen ja jopa kadottaen yhteyttä itseensä ja omaan tahtoonsa. Hänen mielensä ja tahtonsa on muiden vanhoillislestadiolaisten tapaan yhteistä. Hänen kehonsa puolestaan on hänelle rakkaan uskonsa ja oman kansansa kolonisoima. Tämä on haava, kipeä paradoksi, sillä sama usko, joka orjuuttaa ja kolonisoi hänet, tarjoaa hänelle myös lohdun ja vapautuksen. Usko antaa tulevaisuuden ja toivon, iankaikkisen elämän. – Tutkija Hanna-Leena Nissilä artikkelissaan Kolonisoitu keho, yhteisöllinen minuus (2013).
Lestadiolaisyhteisön kontrolloima naisen keho
Kolmea naista yhdistää lapsuus ja nuoruus vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä. Heitä yhdistää myös se, että vaikka liikkeen edustama hengellisyys on merkinnyt heille rakasta kasvuympäristöä, he eivät ole halunneet aikuisiällä toteuttaa yhteisön ihannetta suurperheen äidin roolista. Kukaan heistä ei ole enää aktiivinen liikkeen piirissä. He kokevat kuitenkin, että on tärkeää, että naisen roolista vanhoillislestadiolaisuudessa puhutaan avoimesti. Koskettavathan liikkeen vaatimukset nimenomaan naista ja naisen kehoa.
Kuten tutkija Hanna-Leena Nissilä on todennut, lestadiolaisyhteisössä naisen ruumis on kolonisoitu. Naisen kohtu, koko ruumis ja naisen elämän aktiivit vuosikymmenet on riistetty häneltä itseltään tuottamaan uusia jäseniä uskonyhteisölle. Tyttö kasvatetaan pienestä saakka omaksumaan naisen rajattu elämänpiiri. Pohjana tässä ajattelussa on arkaaisista yhteisöistä, monista uskonnoista ja liikkeistä tuttu miesvalta, naisten alistaminen, orjuuttaminen ja kontrollointi miehen vallan alaiseksi. Se ei ole hengellisyyttä vaan vallankäyttöä.
Ehkäisyn synnilliyys ja velvoite rajoittamattomaan lisääntymiseen on oikeutettu manipuloimalla ihmisiä nuoresta saakka itse kehitetyillä ja hengellisen näköisiksi puetuilla perusteluilla. Ne on saatu näyttämään ”opillisilta”, kun niitä on esitelty seurapuhujien suulla pöydän takaa ja kirjoitettu Päivämiehessä vuosikymmeniä aina 1960-luvulta lähtien. Ehkäisykielto yhdessä liikkeen sisäiseen toinen toisensa valvontaan on ollut tehokasta. Sadan tuhannen jäsenen liikkeessä on arvioitu olevan kasvamassa yli 50 000 alle 18-vuotiasta. 10 – 15 -lapsiset perheet eivät ole harvinaisia.
Tämä jäsenmäärän maailmanennätysluokkaa oleva kasvattamistahti onkin ollut tarpeen, sillä vanhoillislestadiolaisuuteen liitytään aikuisena nykyisin vain harvoin.
Liikkeessä on pantu naiset tuottamaan synnyttämällä ”Jumalan lapsia”, minkä Jeesus nimenomaisesti kieltää Raamatussa.
Tästä ei moni lestadiolainen ole tietoinen, sillä vain harvat ovat itse perehtyneet Raamattuun.
Kaikki naiset eivät enää vaikene vaikka käsketään
Inhimillisessä tekijässä kysytäänkin, ovatko juuri nuoret naiset niitä, jotka alkavat murtaa vanhoillislestadiolaisuuden vanhoja perinteitä?
Edustavatko keskustelijat itse jonkinlaista merkkiä liikkeen murroksesta; heistä jokainenhan on päättänyt elää elämänsä omalla tavallaan eikä liikkeen vaatimalla tavalla?
– Siinä mielessä voi sanoa, että edustamme merkkiä vanhoillislestadiolaisuuden murroksesta, että olemme kaikki ihmisiä, jotka käsittelevät tätä asiaa muutenkin kuin siellä omassa piirissään. Enää näitä kysymyksiä ei hävetä, Rebekka Naatus toteaa.
– Edustamme myös nuorta polvea, joka ei ole itse kokenut 70-luvun raskaita hoitokokousaikoja. Hoitokokouksissa sanktioitiin voimakkaasti yhteisön normeista poikenneita. Hoitokokoukset aiheuttivat pelkoa, joka vaikuttaa yhä vanhemmissa ihmisissä. Me olemme siitä pelosta vapaita ja siksi ehkä uskallamme puhua avoimemmin, Meri-Anna Hintsala sanoo.
Vanhoilllislestadiolaiset naiset ovat nyt korottamassa ääntään ja ovat tuomassa sen julkiseen keskusteluun. He haluavat, että heitä ei leimata yksiulottiesesti ryhmän tai liikkeen kautta, suuntaan tai toiseen. Vaikka tosiasia on, että usko ja systemaattinen yhteisössä tapahtuva uskonnollinen kasvatus vaikuttaa vanhoillislestadiolaisen naisen mielen ja ruumiin olemiseen, se ei kuitenkaan ole ainoa naisen elämän määrittelijä. Jokainen vanhoillislestadiolainen, niin nainen kuin mies, tulee kohdata ennen kaikkea ihmisenä, yksilönä. Yhteisöä ja sen käytäntöjä ja oppeja voidaan ja pitää sen sijaan kritisoida vapaasti.
Kuulkaa siis näitä naisia ja tuulettakaa mieltänne hallitsevia ennakkoluuloja.
Väittelyä verkossa
Jonkinlaista murrosta perinteessä on nähtävissä verkossa, missä vanhoillislestadiolaiset keskustelevat ja jopa väittelevät uskonkysymyksistä. Enimmäkseen anonyymisti, mutta silti. Tällainen moniäänisyys ja väitteleminen on uutta liikkeessä, joka on kautta aikojen vaalinut muuttumattomuutta ja yhdenmukaisuutta. Liikkeessä ylläpidetään pakkoharmoniaa, ajatusta siitä että eri mieltä ei voi olla eikä sitä ainakaan uskalla avoimesti paljastaa.
Kuten Hanna-Leena Nissilä on artikkelissaan todennut, vanhoillislestadiolaisuuden sisällä keskinäinen luottamus toisiin on heikkoa ja ihmiset ovat varovaisia ja suojelevat sisintään. Epäluottamus johtuu siitä että uskovaisen on mahdollista milloin hyvänsä jotua puhuttelun ja hoitotoimenpiteiden sekä ulossulkemisen kohteeksi
Jo mahdollisuus keskustella verkossa anonyymisti ja löytää vertaistukea on avannnut kokonaan uuden, kontrolloimattoman tilan liikkeen sisällä.
Vallan linnake: miehen ääni – pappeus ja puhujuus
Sellainen murros, että naiset hyväksyttäisiin papeiksi, rauhanyhdistysten johtotehtäviin, seurojen puhujiksi ja esilaulajiksi, on keskustelijoiden mielestä kuitenkin vielä varsin kaukana. Miehen ääni dominoi täydellisesti suviseurojen äänimaailmaa. Valtaosa herätysliikkeen jäsenistä on naisia ja tyttöjä.
Kuten tutkija Johanna Hurtig on huomauttanut, herätysliikkeen valtavirrassa ja johtotasolla nähdään vakavampana uhkana se, että vanhoillislestadiolainen nainen voisi toimia pappina kuin 2010 paljastuneet pedofilia- ja insestirikokset. Niiden yhteydessä paljastunut salaamiskäytäntö on ollut mahdollista herätysliikkeen omintakeisen maallikko-rippiopetuksen tukemana.
Rikosvyyhdin ja salailun paljastuessa liikkeen johto ei reagoinut ollenkaan samalla intensiteetillä ja määrätietoisuudella kuin se teki 2012, kun ensimmäiset lestadiolaiset naiset vihittiin papiksi. Naisten tulo miesten hallitsemalle teologiselle ja julkiselle alueelle on eri sukupuolten hierarkiaan perustuvalle miesvallalle uhka, jonka torjumisessa SRK:n johtokunta ei ole epäröinyt eikä aikaillut.
Vanhoillislestadiolainen sukupuolijärjestelmä on niin jäykkä, että harva vl nainen jaksaa yrittää muuttaa sitä. Kaikki eivät haluakaan, vaan haluavat säästellä itseään ja vältellä silmätikuksi joutumista liikkeessä. Monen mielstä elämä on liian lyhyt että muutosta jaksaisi edes yrittää olla tekemässä.
Mutta on myös rohkeita, sisukkaita ja näkemyksellisiä lestadiolaisia naisia, jotka katsovat tulevaisuutta. Viime vuosina vanhoillislestadiolaisuudesta käytyä julkista keskustelua onkin luonnehtinut naisten äänen ja kokemusten esiintulo ennennäkemättömälä tavalla.
Nainen ristipaineessa
Oululainen äidinkielenopettaja ja kolmen lapsen äiti Pauliina Rauhala julkaisi elokuussa esikoisromaaninsa Taivaslaulu (Gummerus 2013), joka kertoo vanhoillislestadiolaisen nuoren naisen henkisestä ja fyysisestä romahtamisesta lapsiperheen kuluttavuuden alla. Mitä tehdä, kun uskonto kieltää ehkäisyn, mutta voimat uupuvat ison perheen pyörittämisessä?
(Kuva: Päivi Seeskorpi.)
Rauhalan päähenkilö Vilja on nainen, joka haluaa ison ja turvallisen perheen, mutta joka lopulta ymmärtää neljä pientä lasta jaloissaan ja kaksoset vatsassaan, että hänen voimansa eivät yksinkertaisesti enää riitä. Rauhala kuvaa kirjassaan, millaisessa ristipaineessa nainen elää: toisaalta naisen omatunto ei anna myöten, että hän käyttäisi ehkäisyä, toisaalta hän tietää, ettei hän kykene 
luovuttamaan tulevaisuuttaan ja kehoaan tiheästi toistuville raskauksille.
– Olen miettinyt tätä aihetta pitkään. Aluksi ajattelin, että uskonnollisista teemoista on vaikeaa kirjoittaa kaunokirjallisesti uskottavaa ja laadukasta tekstiä. Ajatus muuttui ja tunsin, että on suorastaan eettinen velvollisuuteni kuvata tätä naisen uupumusta, joka lestadiolaisessa yhteisössä on aika lailla vaiettu asia, Pauliina sanoo.
– Oman lähipiirini naiset ovat olleet selviytyjiä, mutta toisenlaisiakin tarinoita olen nähnyt pikkutytöstä alkaen. Tuntui, ettei niitä kohtaloita voi ohittaa.
Lukijat ja kriitikot ovat arvostaneet Rauhalan teosta ennen muuta kaunokirjallisuutena ja taideteoksena, ennen kaikkea en tavassa kuvata rakkaussuhdestta avioliitossa sekä myös miehen mielessä tapahtuvaa prosessia.
Avioero teki näkymättömäksi
Rebekka Naatus on Oulun seurakuntayhtymän tiedottaja ja kolumnisti, joka on herättänyt keskustelua suorapuheisilla teksteillään. Naatus kipuili pitkään lapsikysymyksen kanssa, sillä hän ei koskaan ymmärtänyt, miksi uskon määrää mitataan ehkäisykiellon kautta lapsiluvulla.
– Pelkäsin raskaaksi tulemista. Lopulta sitten sain tyttären. Se olikin ihmeellistä, että olin niin onnellinen hänestä ja äitiys on sujunut hienosti. Lapsen syntymän jälkeen aloin kuitenkin taas pelätä raskautta. Toisaalta sanoin itselleni, että eihän ihminen nyt niin surkea voi olla, että hän kykenee vain yhteen lapseen. Tasapainoilu ristiriitaisten maailmojen välillä oli psyykelleni lopulta liikaa ja masennuin, Rebekka kertoo.
Sen jälkeen kun Rebekan avioliitto päättyi eroon, hän ei ollut enää tervetullut lestadiolaisseuroihin.
– Se on kuin kivikautisessa yhteisössä: ihminen ajatellaan kuolleeksi siten, että hänen ohitsensa katsotaan.
Nykyään Rebekka on toipunut masennuksestaan ja tuntee elävänsä hengellisesti vapaampana kuin ennen.
– Olen tutustunut Jumalaan uudelleen ja nykyään hän tuntuu olevan lähempänä kuin joskus ennen.
Pappeus johti sulkemiseen ulos tehtävistä
Meri-Anna Hintsala on vl-liikkeen historiassa toinen papiksi vihitty nainen. Hän on 14-lapsisen perheen esikoinen. Itsellään hänellä on kolme lasta.
Meri-Anna toivoo lestadiolaisnaisille yksilöllistä vapautta päättää perhe-elämästään.
– Toivon, että lestadiolaisuudessa hengellisyyden riittäminen annettaisiin Jumalan käsiin, ettei sitä tarvitsisi lapsiluvun määrällä arvioida. Lisäksi näkisin mielelläni, että liikkeessä arvostettaisiin myös naista hengellisenä toimijana ja pappina.
Tuoreet oksat viinipuussa, toim. Meri-Anna Hintsala ja Mauri Kinnunen. Kirjapaja 2013.
Meri-Anna oli aktiivisesti mukana vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, kunnes hänet suljettiin liikkeen opetustehtävistä pois papiksi vihkimisensä takia.
– Sain kokea papiksi vihkimisen jälkeen monenlaista reaktiota. On ollut sitä kannustavaa ja tukevaa palautetta, mutta on ollut myös aika raakaakin hengellistä ulossulkemista. Sen eteen pitää kyllä tehdä töitä, että sitä ei tarvitsisi kenenkään enää kokea, Meri-Anna sanoo.
Meri-Anna Hintsala on toimittanut yhdessä Mauri Kinnusen kanssa keväällä ilmestyneen kirjan Tuoreet oksat viinipuussa (Kirjapaja 2013). Kirjassa pohditaan, muuttuuko vanhoillislestadiolaisuus modernin yhteiskunnan mukana vai voiko se säilyä yhtenäisenä.
Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa vuoden ajan.
Ohjelman toimittaa Sari Valto. Tuotanto Yle Asia.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoivat Burka Sisters.
Lue lisää:
Burka Sisters: Pauliina Rauhalan romaani Taivaslaulu: “kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana”
Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla.
Esikoisromaani nostaa esiin lestadiolaisäidin uupumuksen. Ilta-Sanomat 8.9.2013 (STT).
Meri-Anna Hintsala: Mammapalstat : Voimaantuminen vanhoillislestadiolaisten äitien internetyhteisöissä . Helsingin yliopisto 2007.
Meri-Anna Hintsala: Vanhoillislestadiolaiset äidit kommunikoivat verkossa. Teologia.fi.
Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia
Johannes Ijäs: Rebekka Naatus: Naisen asema aikapommi vanhoillislestadiolaisuudessa”. Kotimaa24 30.9.2011.
Jumalako se naisen nujertaa? (Mukana Merja Saarnion kirjoitus, Päivämies 23/2010.)
R. K.: Lestadiolaisuuden tabu: raiskaus avioliitossa
R. K.: Rebekka Naatus: Laestadian Women Resist Big Family Pressure and Criticize the Ban on Contraception
Kapu: KION: Ehkäisykielto on ihmisoikeusloukkaus
Kapu: Lestadiolaisnaisia painostetaan suostumaan seksiin ilman ehkäisyä, piispa ei piittaa asiasta
Kapu: Vaikka olisi kuinka rikki, seuroihin pukeudutaan nätisti
Korpijaakko: SRK:n pöksylähetyskäsky
Taneli Kylätasku: Oma kutsumus voitti lopulta. Esse 7.11.2013.
Lucas: Naispappeus uhkaa liikkeen valtarakennelmaa, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei
Rebekka Naatus: Minun ruumiini ei ole minun. YLE Oulu 14.11.2011.
Hanna-Leena Nissilä: Kolonisoitu keho, yhteisöllinen minuus. Teoksessa: Lestadiolaisuus tienhaarassa, s. 61-69. Vartijan e-kirja, 2013.
Raskauden pelko – Avoin kirje herätysliikkeelleni (Rauhan tervehdys 5.2.2009)
Merja Saari:Ehkäisykiellosta on muodostunut tabu (Helsingin Sanomat 5.4.2009)
SRK:n julkilausuma: ehkäisykiellon perustelu uskontunnustuksella (SRK 27.6.2009, Seppo Lohi)
Summerday: Stop the Victims of Laestadian Ban of Birth Control – NOW
Edward A. Suominen: Maternal Martyrdom. In: An Examination of the Pearl. examinationofthepearl.org
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta: Ehkäisykielto ongelmallinen ihmisoikeuksien todellisen toteutumisen näkökulmasta
Kati Toivio: Ehkäisykielto: omantunnon asia vai ihmisoikeuskysymys? Teoksessa: Tuoreet oksat viinipuussa, toim. Mauri Kinnunen ja Meri-Anna Hintsala. Kirjapaja 2013, s. 124 – 144.
Tukihenkilö: Ei se ollutkaan burnout
Uskonystävä: Ehkäisen, rakkaudesta. Postilloja-blogi.
Sari Valto: Inhimillinen tekijä: Meilläkin on ääni. YLE.
Heidi Väärämäki: Rebekka Naatus ärsyttää piispoja ja lätkäfaneja. Helsingin Sanomat 18.4.2013.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Se tässä ihmetyttää eniten, että nämä muutama nainen on aina ylen vl:iä koskevissa ohjelmissa mukana. Mun mielestä ohjelmia saa tehdä, ne voi olla mielenkiintoisiakin, mutta miksi useimmiten ohjelmissa on vain entisiä lestadiolaisia puhumassa asioista, jotka eivät sinällään heidän elämässään enää ole ajankohtaisia? Tarinansa heilläkin voi olla kerrottavana, mutta välillä ois mukava kuulla ihan ’tavallisen’ veeäl-naisen (olipa sitten lapsia 0, 5, 10 tai 15) ääntä ja kokemuksia ko. aiheista…
Hyvä kysymys. Miksi vasta sitten voi olla rehellinen ja oma itsensä kun on saanut riisua ”vl-burkhan” päältään. Tätä voi kysyä mutta vastauksia ei saa, niin syvällä on pelko siitä että jos julkisuudessa esiintyy omana itsenään vanhoillislestadiolaisena ja oman tunnon ääntä kuunnellen, voi seurauksena olla painostusta, uskon mitätöintiä, karttamista, yhteisön hylkäämistä, puhutteluja ym. Omista vaikeuksista ja ahdistuksista näissä asioissa pitää ja saa puhua vain liikkeen sisällä, silloin ne saarnataan anteeksi kiusauksina ja turhina epäilyksinä. Tietenkin julkisuudessa saa esiintyä jos puheenparsi on sitä mitä sen sallitaan olevan, liikkeen opetuksen ylistämistä. Tiedän että on myös suurperheitä joissa oikeasti ollaan onnellisia eikä ole väsymystä, tämä vain ei ole tämän aiheen se focus jota niin mielellään vl liike kuitenkin vain pitäisi yllä. Fokus on se että kaikki ei ole samasta puusta veistettyjä, toinen on heikompi toista, sitä ei sallita vaan kaikki väsymys ja ahdistus hengellistetään uskossa väsymiseksi.
sanot:
”Mun mielestä ohjelmia saa tehdä, ne voi olla mielenkiintoisiakin, mutta miksi useimmiten ohjelmissa on vain entisiä lestadiolaisia puhumassa asioista, jotka eivät sinällään heidän elämässään enää ole ajankohtaisia?”
Tämä on ihmeellinen mielipide, miten nämä eivät muka ole ajankohtaisia näille naisille ”sinällään”, haluatko että he vaikenevat sen vuoksi että ko. asiat ovat kiusallisia liikkeelle? Aiheet voivat olla heille vaikka kuinka ajankohtaisia, mikä sinä olet arvioimaan sitä heidän puolestaan, tuo asenne on niin tyypillistä vl asennetta. Jos joku ei ole samaa mieltä vl:ien kanssa näistä opetuksista niin heidän ei niistä saisi omaa mielipidettään sanoa, varsinkaan jos on ns. entinen vl.
Samaa mieltä kuin nimimerkki Elämää nähnyt. Mitä jos sinä Veeällä itse ottaisit oman ajatuksesi toteutettavaksi ja siitä vain keskusteluun mukaan!
Monesti vl uskovista hirvittää se omasta yhteisöstä nouseva paine sitä kohtaan joka on jotenkin esillä, että ei mielellään ryhdytä tuomaan esiin vl-uskon näkemyksiä julkisissa keskusteluissa. Alkaa ikävät puheet selän takana, juorut ja panettelut. Nimenomaan niitäkin kohtaan, jotka eivät mielipiteillään ole poikenneet SRK-linjasta. Leimakirveet lentelee. Kotimaa-lehden nettiblogeihin on etsitty SRK-linjaisia vl-blogaajia mutta käsittääkseni yhtään eivät ole saaneet.
En ole nainen, joten naisen asemasta vl-liikkeessä ei mulla oo omakohtaista kokemusta, enkä siksi koe, että voisin mennä ko. aiheesta keskustelemaan. Sen sijaan jostain toisesta vl-aiheesta voisin mennäkin keskustelemaan, jos pyydettäisiin ja saisin aikaa valmistautua. =)
Se nyt vaan on tosiasia, että niin kauan kuin noita ohjelmia tehdään ex-lestadiolaisten haastateltavien kanssa, niin sitä vähemmän vl-ihmiset niitä katsovat. Ja sitä vähemmän noiden haastateltavien puheita otetaan tosissaan ja niistä keskustellaan ko. herätysliikkeen piirissä!
Toki ymmärrän, että monet kaltaiseni riviveeällät kauhistuvat ajatustakin, että pitäisi mennä puhumaan ja olemaan esillä, mutta uskon, että viisaita, varmoja ja älykkäitä veeälliä on olemassa, jotka voisivat tuoda sen oman kokemuksensa ja toisaalta opillisen näkökulman keskusteluun.
Ite aion kattoa ohjelman heti ku tää mun kännykkä antaa sen käynnistyä. Tämän päivän aikana tuo ohjelma ei kuitenkaan oo toiminu…
minullakin on suur perhe ja nautin siitä… vaikka kohta kaikki ovat jo poissa kun ne niin pian kasvavat ja muuttavat pois kotoa…
Voisit näyttää itse esimerkkiä osallistumalla kyseiseen ohjelmaan jatkossa, kun ilmottaudut ao toimittajille.
Kommentti vl naiselta kun sanoin katsovani ko. ohjelman, ”nuohan on uskottomia kun meikkavat, en aio katsoa.” Tämä kertoo sen mitä ruohonjuuritasolla on vl usko, naisen kohdalla he luulevat näkevänsä heidän sydämiinsä ulkonaisten merkkien avulla, tämä sama kiistetään Srk:n julkilausumissa joita he antavat medialle. Miksi Srk ei tee selväksi liikkeen sisällä samaa mitä he kertovat ulkopuolelle? Tämä on epärehellistä ja eksyttää pois elävästä uskosta. Tämähän on Raamatun mukaan tuomittavaa fariseusmaista käytöstä, en pidä tällaisia ihmisiä kristittyinä, pidän heitä lahkolaisina ja kerettiläisinä. Kaikki vl liikkeen kritisointi kulminoituu Srk:n hiljaisiin mutta kaikkitietäviin ”apostoleihin”, heille totuus on jotain sitä tai tätä. He pelkäävät omia valheitaan niin että niitä ei uskalleta tunnustaa ihmisten kuullen, siinähän saattaa oma kunnia saada kolhuja. Mitähän Jumala tuumii tällaisesta että Hänen kunnia jää toiselle sijalle?
Fiksuja naisia jotka todellakin ovat perehtyneet aiheeseen elämänkokemuksensa ja koulutuksensa avulla. Rauhalan kirja oli todella totuudenmukainen ja koskettava.
Niin, miksi ne täydelliset vanhoillislestadiolaiset eivät sitten mene puhumaan tuonne? Häpeävätkö he kenties elämäänsä?
Minun mielestäni ongelma on siinä että vl nainen ei uskalla sanoa mitään opillisiin asioihin viittaavaa koska miehet (srk) on niitä jotka selittävät opilliset asiat, eikä miehetkään helposti ala omia ajatuksia esittää. Tästäkin ohjelmasta olen saanut vl naisilta kommentteja että en halua katsoa koska minulle on asiat opetettu näin ja niin haluan uskoa. Opillisiksi asioiksi on aikoinaan luettu mm. televisio. Muistan ajan kun koulu tv oli kielletty uskovaisilta ja tästä oli Srk.n virallinen kanta julkisuudessa. Tätä ei kaikki tuosta vaan nielleet ja sen vuoksi erotettiin liikkeestä. Nykyään ei eroteta liikkeestä tämän vuoksi. Esimerkkejä on muitakin, mm. miesten parta ja kirkkokuoro, esiintyvä laulaja tai muusikko. Eli valehdellaan suoraan opillisiksi asioiksi sellaisia jotka ei niitä ole. Hengellistetään kaikki liikkeen perinteet vaikka ne ei ole olleet edes perinteitä aikaisemmin. Mitään kuitenkaan ei koskaan sovita niiden kanssa jotka on erotettu jonkun aikalaisen käytännön vuoksi, vaikka se olisi jopa harhaopiksi tunnustettu.
Vl liikkeen talostelu onnistuu aivan hyvin omaa tuntoaan kuunnellen kunhan ei sano mitään kritiikkiä julkisesti, toimii kuten on sillä hetkellä yleinen tapa ja silti voi elää omaa elämäänsä täysin riippumatta yhteisöstä. Ainoa asia voi olla että seurakäyntejä valvovat tahot kiinnittävät huomiota jos harventaa seuroissa käyntiä. Isolla paikkakunnalla tämäkin on lievempää. Ehkäisee jos siltä tuntuu mutta ei julkisesti siitä mitään puhu, ne asiat ei kuulukaan kenellekään ulkopuoliselle. Toisin sanoen, liikkeessä ei saa olla rehellisesti oma itsensä, silloin voi joutua puhutteluun tai erotetuksi, tämä toiminta malli on alkanut silloin 60 luvun aikana ja vahvistui hoitokokous vuosina. Nuorilla ei ole tätä kokemusta ja he uskaltavat olla rehellisiä, tätä rehellisyyttä ei vain nämä vanhat vielä voi suvaita ja varsinkin johto elää omassa maailmassaan täysin ulkona tavallisten ihmisten arjesta, Johdolla on kova työ pitää opit kuosissa kun niitä ei noudata enää valtaosa liikkeen jäsenistä. Valhe saa aikaan uutta valhetta ja romahdus on tie uuteen aikaan, saa nähdä kuinka pian Srk:n korttitalo hajoaa.
Televisio on syntiä ja ohjelmat maallisia, ei niihin kunnollinen uskovainen mene, maailman menoon mukaan. Eikä myöskään katso kyseistä ohjelmaa möhemmin nettiTV:stä tms. Ei
Siksi pitää löytää heitä joille se ei ole enää syntiä, tai siis jotka ovat nii paatuneita että voivat tehdä tätäkin syntiä muun ohella.
Hmm, mutta urheiluako voi katsoa eikä tule erotetuksi liikkeestä, vai miten on pääsihteerin laita kun sanoi katsovansa urheilua. Aikuisen oikeasti, et ole tosissasi tai feikkaat muuten vain. 🙂
Vl-kristityt eivät usko pre-eksistentialismiin saatika johonkin ”vauvavarastoon”. Siihen kyllä uskotaan, että Jumala on elämän ja kuoleman Herra, kaiken elämän antaja ja ylläpitäjä, sekä siihen , mitä
Raamattu opettaa kristillisestä avioliitosta ja Jumalan luomistyöstä siinä. Samoin kuin Luther on aikanaan siitä opettanut:
#Vanhempien tulee rakastaa lapsiaan; tätä ei heille tosin tarvitse esittää käskynä, sillä se on heissä jo luonnostaan, ja minä epäilen suuresti löytyykö ihmisiä, jotka eivät rakasta lapsiaan.
Mutta vanhempien tulee pitää lapsiaan erityisenä Jumalan lahjana, niinkuin myöskin Ps. 127:3 sanotaan, ja kiittää Jumalaa niistä. Sillä lasten siittäminen ei ole miehen ja vaimon oma työ, vaan Jumalan,
joka on luonut heidät. He ovat ainoastaan välikappaleita, joiden kautta Jumala luo ja toimii.(Tohtori Martti Lutherin elämänohjeita kristitylle)#
Se, että joku näin uskoo ja vielä elääkin, niin kuin uskoo, aiheuttaa suunnatonta hämmennystä mediassa : Kuinka joku voi ajatella toisin kuin me. Niiden jotka kaikkein kovimminn huutavat
maailman monikulttuurisuutta on ehkä kaikkein vaikeinta hyväksyä sitä, että maailma oikeasti on monikulttuurinen.
Sitä, miksi uskovaiset eivät ehkäise, yritetään mediassa järjen avulla selittää itselle ja muille. Selittäjän omasta kokemusmaailmasta nousevat tietenkin esiin pakko, manipulointi ja näyttämisen halu. Alhaista
älykkysosamäärää on myös arvailtu syyksi.
Mahdotonta on näemmä ymmärtää, että kristityt haluavat elää hyvällä omallatunnolla armon opettamina Jumalan ja ihmisten edessä.
Kun puhutaan perhesuunnittelusta, puhutaan myös uskosta Jumalaan , Hänen kaikkivoipaisuuteensa luojana ja lunastajana. Puhutaan myös kristinuskon perimmäisistä moraalisista ja eettisistä periaatteista, joista kirkko ja kristikunta yleisestikin piti kiinni vielä 1950- luvulla.
Rauhalan kirja on saanut runsaasti palautetta. Päällimmäisenä ne sadat vihaa vl-kristillisyytä kohtaan tihkuvat nettikirjoittelut iltpäivälehdissä. Väärät todistajat saavat fariseukset ja kirjanoppineet raivoihinsa.
Kivittäminen voi alkaa.
Tuntuuko se hyvältä?
Tämän päivän seuroissa puhuja sanoi ehkäisijän nousevan ”saara”äitiä vastaan ja luopuu uskostaan niin tehdessään. Totta se vaan on, vaikka Srk ja monet muut tahot kiistävätkin pakottamisen ja ehkäisykiellon. Tuollaiselta puhujalta pitäisi ottaa kirjallinen vastuu mielenterveyden menettäneen äidin pakottamisesta synnyttämään, kuinkahan kävis? Ei taitais ukko paperia allekirjoittaa, vaihtoehtonahan naisella on kieltäytyä miehensä kanssa yhdyselämästä ja sitä kautta avioliiton yhdestä tärkeimmästä asiasta. Ei terve opetus saavuta Srk laisia kun tällaiset poppamiehet paasaa seuroissa, sairasta ja iljettävää puhetta. Lapsia pitää tehdä henkensä uhalla kun miehet niin sanoo, Raamattuita ei tässä tarvita.
Eikö se nyt olis paljon järkevämpää että uudistusmieliset lähtis vetämään vanhoillislestadiolaisista ja perustaisivat vaikka nyt Etniset Lestadiolaiset Ry tms ja vanhoillislestadiolaisiin jäisivät ne jotka haluavat.Kaikki sais valita ja tilanne selkiytyy!
Ei onnistu vielä pariin vuosikymmeneen, 70-luvun hoitokokoukset kokeneita pelottaa.
Itse olen useamman lapsen uskovainen äiti, ja kamppailen päivä päivältä enemmän itseni kanssa siitä, säilytänkö uskon ja jatkan tällä äitiyden tiellä, jaksamisestani piittaamatta, vai pysynkö ulospäin uskomassa mutta niin, että sisälläni jotain on oleellisesti muuttunut, ja hengellisyyteni ei enää sydämessäni ole samaa kuin ennen, vai kiellänkö uskoni julkisesti. Kun on lapsesta saakka kasvanut olettaman tiettyjä asioita ja pitänyt itsestäänselvyytenä esimerkiksi kaikkien lasten vastaanottamista, ei ole yksinkertainen ratkaisu lähteä kyseenalaistamaan tätä kaikkea. Kuitenkin mietin, voiko jatkaminen uskovaisena ja lapsia vastaanottavana olla edea vaihtoehto, sillä lapsesta saakka olen tuntenut sisimmässäni, etten halua lapsia. Toki rakastan heitä jotka minulla jo on, mutta en kaipaa heitä jotka eivät ole syntyneet. Ja raskasta on usein, kun sisimmässäni sodin äitiyttä vastaan ja silti olen samaan aikaan moninkertainen äiti. On monia uskovaisia äitejä joilla tällaisia ristiriitoja ei ole, ja joille äitiys on luonteva osa jonka valitsisivat ilman uskoakin, mutta on myös meitä toisia. Niitä, joille ei koskaan ole tullut vauvakuumetta, niillä jotka eivät koskaan ajatelleet itseään äidiksi. Ja kun sanotaan, että uskovainen ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, ilman omia tekoja, niin on pakko kysyä, eikö tämä lasten vastaanottaminen tosiaan ole TEKO? En voi yhtyä siihen käsitykseen, että uskossamme lopulta mentäisiin taivaaseen OIKEASTI ilman omia tekoja. Kaipaan lapsuuden yksinkertaista ja luottavaista uskoa, mutta aikuistuttuani luottamus on kadonnut. En pysty luottamaan siihen, että Jumala ei antaisi minulle enempää lapsia, koska en niitä jaksa, vaan koen, että meidän on kenties pakko ottaa asiassa ohjat omiin käsiin, jotta olemassa olevilla lapsilla olisi henkisesti ja fyysisesti terveet ja jaksavat vanhemmat.
Miksi kaiken tämän kirjoitin tänne – koska tiedän, että moni uskovainen kanssasisar painii samojen kysymysten äärellä, ja toivon saavani näin nimettömänä vastauksia tähän pohdintaani. Epäuskoisten kannan asiaan jo tiedänkin, ja oikeastaan uskovaistenkin. Minun ristini on äitiys, jonka palkkana on taivas. En vain tiedä, jaksanko lopulta itse uskoa niin. Ehkä siis kirjoitinkin vain selkeyttääkseni ajatuksiani. En tiedä.
Olen itse juuri kieltänyt uskon ja itse painin samojen asioiden kanssa kuin sinä, sitä ”jalka kahden oven välissä” kesti yli kaksi vuotta ja sittenpä kaikki ikään kuin levahti käsiin. Minä en tosin ollut naimisissa vielä eikä lapsiakaan siis ole, mutta ajatuksesi ovat samanlaisia kuin minulla silloin, lasten ”yletön” saanti oli ahdistava ja pelottava. Olen itse vahvasti sitä meiltä, että liian pitkään tuossa uskossa ei kannata sinnitellä, jos ei sydämmessään tunne rauhaa, mutta jos yrittämisen halua löytyy niin kannattaahan se viimeinenkin kortti katsoa.
Minulla ei ole tapana kirjoitella millekkään keskustelupalstoille.. Ensimmäinen kerta-liekö viimeinenkin. Jokaisella on oikeus tunteisiinsa, jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä, jokaisellä on oikeus elämäänsä – ja uskoonsa. Ristiriidat omien ajatusten ja tunteiden sekä ko.yhteisön vaatimusten välillä ajoi kovinkin vaikeaan ja hankalaan aikaan, mutta psykoterapia ja päätös tehdä elämästä oma elämä, jossa minulla on oikeus olla oma itseni, auttoi. Ja sen päätöksen tein ennen avioliittoa. Päätös toi mukanaan helpotusta, mutta myös yksinäisyyttä, kipua siitä, että jotkut läheiset ihmiset eivät koskaan hyväksy ajatuksiasi ja tuomitsevat. Ei riitä, vaikka uskoo Jumalaan. Minä olen vahnhoillislestadiolaisuuden rajan toisella puolella. Mutta kenellä on oikeus tuomita ja ketä? Ei kenelläkään.
Nimetön 191, hae apua, hae keskustelukavereita, jotka ymmärtävät. Hae ammattilaisen apua. On iso saavutus uskaltaa kysenalaistaa tarvittaessa asioita, joita on pitänyt itsestäänselvyyksinä asioina koko ikänsä. Kukaan toinen ei voi sanoa sinulle mitä sinun pitää ajatella, mitä sinun pitää tuntea, miten sinun pitää toimia, miten sinun pitää uskoa. Sinulla on oikeus itse määritellä elämääsi. Ja silti sinulla on oikeus uskoa ja luottaa Jumalaan. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Usko parhaimmillaan on täydellistä turvallisuutta. Toivon sydämestäni kaikkea hyvää sinulle!
haluaisit siis elää mahdollisimman helposti ja ilmeisesti vain itsellesi ja omia tarpeita kuunnellen…sinänsä olen samaa mieltä siitä että sairaudet ovat todellinen ja erittäin huomioonotettava seikka ..ponttina ehkäisylle toimii elämän suojeleminen …mutta en voi yhtyä ajatukseen elämän järjestelystä vaivattomuus ja itsekkyys näkökulmastä.Olen neljän pienen äiti ja kokenut todella rankat ajat ja tällä hetkellä meille ei tule lisää lapsia,silti ihmeellistä kyllä elämän mielekkyys ja kauneus on juuri näissä lapsissa ja siinä isossa vaivannäössä…en ymmärrä saako joku syvää tyydytystä elämälleen vain pelkästään tavoittelemalla mahdollisimman helppoa elämää eikö jeesuskin puhunut ristin kantamisesta joka tahtoo minua seurata ottakoon ristinsä
Israelin kansan ollessa luvatun maan porteilla kahdestatoista vakoojasta
10 oli vääriä todistajia ja epäuskon saarnaajia.
Media on täynnä tässäkin asiassa näitä epäuskon saarnaajia, joiden mielestä lapset syöksevät meidät perikatoon. Ei pidä uskoa näitä.
Tarvitaan Joosuan ja Kaalebin uskonsaarnaa: Vaivaa, murhetta ja huolta on edessä, mutta varmasti jaksamme ja voitamme, sillä Jumala on meidän kanssamme. Evankeliumissa on voima sen uskomiseen.
Luther lohduttaa epäileväisiä : Jumala lahjoittaa lapset, Hän ne myös ruokkii.
Olisikohan Martinuksenkin aika aukaista silmät totuudelle ja lopettaa noiden typerien raamatunlauseiden höpöttäminen, niiden totuusarvo on puhdas nolla.
Tälläkin hetkellä noin kahdeksasosa ihmisistä kärsii ruuan puutteesta ja noin 100 miljoonaa alle 5.vuotiasta lasta on aliravittua, joista myös moni kuolee aliravitsemuksen mukanaan tuomiin sairauksiin. Esim. Somaliassa kuoli 2011-12 260 000 ihmistä nälkään ja näistä oli puolet lapsia.
Eikö kaikki syntyvät lapset ole muka ”jumalanlapsia”, miksi tämä rakastava jumala ei ruokikaan kaikkia lapsiaan, vaan antaa ison osan lapsistaan kuolla nälkään,
Tämä ei ole totta. ”Sen jälkeen kun Rebekan avioliitto päättyi eroon, hän ei ollut enää tervetullut lestadiolaisseuroihin. ” Näin ne asiat käännetään