Voittonen: Meidän katseemme ei yllä niinsanottuun makuukamariin


ooo

ooo

Tätä asiaa olen ulkopuolisena monesti ihmetellyt. Lestadiolaiset tuovat kirkossamme avoimesti esille jyrkkiä näkemyksiään, jotka suoraan loukkaavat luterilaista tunnustusta. Tästä  ei koskaan ole seurannut mitään erityisiä seuraamuksia liikkeen suhteessa luterilaiseen kirkkoon.

Esimerkkeinä ehkäisykielto, vanhoillislestadiolaisten naisteologien kielto ottaa pappisvihkimystä ja kielto toimia papin virassa. Homoseksuaalien ihmisoikeuksien torjunta.

Vakavin tapaus sattui viime kesän suviseuroissa, kun SRK:n pääsihteeri ilmoitti, että Oulun piispan Samuel Salmen suviseurojen jumalanpalveluksessa julistama synninpäästö ei ole pätevä. Että piispan lausumana synninpäästö ei kelpaa Jumalalle.

Tästä tulee mieleen tietokirjailija ja pappi, dosentti Kari Kuulan kiteytys:

 Teologisesti katsottuna liike ei voi olla luterilainen herätysliike, koska se ei tunnusta luterilaista kirkkoa oikeaksi kirkoksi. – Kirkonkellari 2012, nro 3.

Vanhoillislestadiolaisuus on virallisen määrittelyn mukaan ns. luterilaisen kirkon sisäinen herätysliike ja sen jäsenet kirkon jäseniä.

Asiaa ei muuta ainakaan helpommaksi kirkkomme kannalta, että Samuel Salmen Suomen Kuvalehdessä julkaistun haastattelun mukaan kaikki yksityiset lestadiolaisuskovat eivät todellakaan kannata SRK:n johdon tulkintoja eivätkä näe asioita samoin kuin liikkeen sananjulistajat.

Vanhoillislestadiolaisissa on nähtävästi tosiaankin myös niitä, jotka pitävät puhujien saarnoissa ylläpitämää SRK:n nykyistä opillista näkemystä ja teologiaa enemmän tai vähemmän virheellisenä. Samaan on viitannut myös tutkija Valdemar Kallunki  (Vantaan Lauri 17.9.2013).

Nämä lestadiolaiset kaikesta päätellen kuitenkin varovat huolellisesti tuomasta mielipiteitään esiin. He eivät halua vaikuttaa liikkeessään niin, että harhaopeista luovuttaisiin.

Liikkeessä on lisäksi toki myös niitä, jotka suhtautuvat kristinoppiin ja uskomiseen enemmän tai vähemmän piittaamattomasti.

Piispat katsovat toisaalle * hys hys *

Samuel_Salmi_SK_kansi_SK

Samanaikaisesti kirkkomme piispat ovat puuttuneet julkisesti muissa liikkeissä havaitsemiinsa ristiriitoihin suhteessa kirkkomme oppiin ja sovittuihin päätöksiin. Piispat ovat puuttuneet esimerkiksi lestadiolaisuutta paljon pienempien järjestöjen harjoittamaan seksuaalivähemmistöjen  syrjintään. He ovat myös puuttuneet (tai ainakin piispa Salmi on aikeissa puuttua?) yksittäisten pappien seurakunnissa harjoittamaan naispappien torjuntaan. Naispappien välttelyyn, kuten ilmaus kuuluu.

Mutta eikö ole hiukan outoa, että Salmi ja muut piispat eivät ole huolissaan siitä, että kirkkomme yli sata vanhoillislestadiolaista pappia tekee samoin!

Luthersäätiön pappeja arvostellaan ja häädetään kovaa kyytiä pois koko kirkosta. Nokia Missio saatettiin tilanteeseen, että sen tuloksena liike ajautui kirkosa eroon. Ottamatta kantaa ryhmiin sinänsä, esimerkiksi nämäkin viimeksimainitut ovat vaikuttavuudeltaan ja merkitykseltään paljon pienempiä kirkossa kuin konsanaan vanhoillislestadiolaisuus ja SRK ry.

Mistä syystä piispat ovat vältelleet nostamasta vanhoillislestadiolaisuuden teologista harhaoppisuutta framille, mutta kokeneet pikkuruiset ryhmät niin peräti vakavasti harhaoppisiksi, että ovat käyneet kaikella ankaruudella niiden kimppuun?

Vaikutusvaltaista vanhoillislestadiolaisuutta, jonka opetuksessa on useita luterilaisen tunnustuksen kanssa ristiriidassa olevia opinkappaleita, piispat eivät sen sijaan ei Matti Repoole haastaneet vastaamaan opeistaan.

Liike kuitenkin vaikuttaa satojen tuhansien Suomen kirkon jäsenten hengelliseen ja arkipäivän elämään. Mistä syystä SRK:n johtokunta ei ole joutunut kohtaamaan yhtäläisesti samaa ankaruutta piispojen kaitsennassa kuin pienet järjestöt ja ryhmät?

On rehellisyyden nimissä sanottava, että piispa Matti Repo tekee poikkeuksen piispojen kaartissa.

Hänen avajaispuheensa Lopen suviseuroissa oli merkkitapaus ja ansaitsee arvostuksen. Siihen ja varsinkin sen herättämään huomattavan korkeatasoiseen jälkikeskusteluun kannattaa perehtyä, jos kristinoppi ja vanhoillislestadiolaisuus, yhdessä tai erikseen, kiinnostavat.

Yhtenä esimerkkinä epäluterilaisesta opista on se, mikä tuossa YLE-videossakin nousee esiin, että SRK:n opetuksen mukaan vain vanhoillislestadiolaisen ihmisen lausuma synninpäästö ja anteeksianto on Jumalan edessä pätevä ja vain se antaa ”yksinoikeudella” ihmiselle Jumalan lupaaman armon ja pelastuksen kuoleman jälkeen. Opetus kuuluu, kiemurteluista ja peittelyistä riisuttuna, että vain vanhoillislestadiolaisena voi päästä taivaaseen.

Tämä ei ole luterilaista uskoa millään muotoa.

Myös nykyisen arkkipiispa Kari Mäkisen osalta on todettava se, että hän on ilmaissut selvin sanoin julkisuudessa huolensa siitä, millä tavoin naispppeuden hyväksyviä on liikkeessä kohdeltu.

Kirkon kannalta on minusta vakavaa, että kirkon päätöksiin, järjestykseen ja niiden mukaiseen työhän sitoutuminen johtaa liikkeessä vaientamiseen, marginalisoimiseen tai ulkopuolelle sulkemiseen. – Arkkipiispa Kari Mäkinen, Helsingin Sanomat, 18.3.2012.

Lausunnolla ei ole tiettävästi ollut vaikutusta herätysliikkeen naisteologien syrjintään niissä tapauksissa, kun joku heistä on ilmaissut kutsumuksensa toimia pappina ja edennyt pappisvihkimykseen saakka.

Vanhoillislestadiolaisuus on katolisen kirkon lahko?

Edellinen arkkipiispa Jukka Paarma haastattelussaan yllä selvästi vähättelee vanhoillislestadiolaisten luterilaisesta opista poikkeamisen niputtamalla sen ns. ”elämäntapakysymyksiksi”, joiden osalta ratkaisujen ei toki tarvitse olla samanlaisia kirkon jäsenten kesken. Tämä on arkkipiispalta kuitenkin hiukan nolo sekaannus, tai sitten tietoista harhaanjohtavaa johdattelua, toiveena peitellä tilannetta.

On ilmiselvää, että vanhoillislestadiolaisuuden teologisessa opissa ei ole kyse vain ”elämäntapakysymyksistä”.  Kyllä tässä ollaan kristinopillisten kysymysten kanssa nyt tekemisissä. SRK:n Raamatun tulkinnoissa on selkeästi yhteyksiä katolilaiseen tunnustukseen, kuten (1) ehkäisykielto, jota SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen ja rovasti Seppo Lohi ovat argumentoineet paavien 1960-luvun lausunnoilla,  sekä ennen muuta (2) Pyhän Hengen osallisuuden, ripin ja synninpäästön omiminen vain omaan ryhmään kuuluville.

Lisäksi piispojen on hyvä tietää, että kevyeltä kuulostava sana ”elämäntapa” ei ole asia, johon ainakaan vanhoillislestadiolainen voi suhtautua kevyesti ja yksilöllisesti. Elämäntapasäännöt ovat hänelle kuolemanvakava asia. Jos lestadiolais-uskova ei niitä noudata, hän joutuu rauhanyhdistyksellä ennen pitkää kuulusteltavaksi ja lopulta erotetuksi yhteisöstä sekä kadotukseen tuomituksi. ”Elämäntapa” mittaa kristityn taivaskelpoisuuden.

Luterilaisen tunnustuksen mukaan ihmisellä ei tarvitse eikä voikaan olla annettavana Jumalalle suorituksia pelastuksen ehtona, mutta tietynlaisia tekoja tarvitsee jos haluaa selviytyä ainoan oikean uskonliikkeen sisällä taivaskelpoisten osastolla.

Lestadiolaisten ehkäisykielto on vielä monta astetta tiukempi kuin paavin kirkossa.

Katolinen kirkko suosittelee aivan virallisesti kalenterin seuraamista ehkäisynä, ja paavi on suositellut myös kondomin käyttöä. Katolilaista ihmistä ei myöskään eroteta seurakuntayhteydestä, vaikka hän rajoittaisi perheensä kokoa eli käyttäisi ehkäisyä ja avoimesti sen myöntäisi. Ehkäisyn käytöstä ei katolilaisen myöskään tarvitse tehdä parannusta (ripittäytyä) voidakseen säilyttää paikkansa omassa uskonyhteisössään.

Hintsala_Vantaan_Lauri_P

Vanhoillislestadiolaisuudessa on käytössä todennäköisesti maailman ankarin ehkäisykielto.

Ilmeisesti Ihmisoikeusliiton ratkaisujen herättämän julkisen keskustelun takia liikkeen johtajat varovat nykyisin tarkasti sanojaan julkisuudessa. Sen sijaan rauhanyhdistyksellä puhujien saarnoissa ja pienempien piirien keskusteluissa tehdään yksiselitteisen selväksi, että ehkäisy on syntiä yhä tänään.

Ehkäisykieltoon liittyvä kontrolli tapahtuu rauhanyhdistyksissä ja uskovaisten kesken sosiaalisessa kanssakäymisessä. Esimerkiksi kirjailija Pauliina Rauhala kuvaa tätä vakuuttavasti romaanissa Taivaslaulu. P-Rauhala_taivaslaulu_kansi_P

Lestadiolaiset tuntevat huonosti Raamattua ja kristinoppia

Todettakoon vielä, että kun kritisoin vl-liikkeen oppia ja menettelyjä, en kritisoi liikkeen yksittäisiä jäseniä heidän hengellisessä ratkaisussaan. Vanhoillislestadiolaisuudessa  on mukana vilpittömiä uskovia, ja useimmat kokevat,  että liike on heille oma hengellinen äidinkieli, jonka kautta sielu tunnistaa sen, mitä tarkoittaa  Jumalan armo ja anteeksiantamus.

Näen myös, että he ovat muodostaneet näkemyksensä sen opetuksen perustella, jonka ovat voineet kasvatuksessaan saada.  Heidän on vaikeaa ymmärtää, että oppia on pidettävä monilta osin valitettavasti epäluterilaisena ja kirkkomme opetuksen vastaisena.

Vain harvat vanhoillislestadiolaisista ovat uskaltautuneet tutustumaan siihen, miten muissa kristillisissä liikkeissä opetetaan. Tähän heillä ei ole lupaa, se leimataan vaaralliseksi ja kyseenalaiseksi. Tiettävästi myös vain harvat perehtyvät itsenäisesti siihen, mitä Raamatussa tosiasiassa kirjoitetaan. (Salomäki 2010.) Kun ei itse tunneta kristinoppia eikä Raamattua, ei yksityinen uskova pysty itse arvioimaan liikkeen opillista sekavuutta ja ristiriitaisuutta.

Raamaattua uskon ohjeena saatetaan suorastaan väheksyä, samoin henkilökohtaista vastuun ottamista omantunnon ääntä kuuntelemalla. Tärkeimpänä tukena on opittu pitämään liikkeen kollektiivista tapakulttuuria ja sääntöjä.

”Jumalan lapsia ei ohjaa porukkahenki eikä henkilökohtainen omatunto; meitä ohjaavat Saara-äidin neuvot, Siionin ääni.”Päivämies no 15, 14.4.2010.

Ihminen hyväksyy ristiriitaisetkin opit sellaisenaan silloin, kun hänelle on lapsesta saakka opetettu, että todellista pelastusta ja oikeaa uskoa ei muualla ole olemassakaan.

Viesti piispoille

Liikkeen omintakeista teologiaa tunnetaan kirkossamme melko huonosti. Uskoisin, että useimmat piispat ovat siitä pääosin kyllä perillä. Mediajulkisuudessa sen sijaan on puhuttu lähinnä sinänsä tärkeistä ihmisoikeusongelmista, erityisesti naisten heikosta asemasta liikkeessä.

Mutta kaiken pohjana on lestadiolaisen liikkeen teologia.

Luterilaiseen tunustukseen ja katolilaisiin painotuksiin liittyen asia on tärkeä siksi, koska ”rauhanyhdistysläiset” papit toimivat seurakunnissa luterilaisen kirkon pappeina.  Ei ole mahdollista, että pappi toimii kahden vallan ja kahdenlaisen opin alla.

Jos tavallinen kirkossakävijä tietää, että vanhoillislestadiolaisen papin kirkossa lausumat veljeyden ja sisaruuden sanat eivät tosiasiassa ole tarkoitettuja hänelle, tämä ei voi olla vaikuttamatta seurakuntalaisen jumalanpalveluskokemukseen. Kun lestadiolaispappi tuomitsee hänet viimeistään rauhanyhdistyksellä pitämässään saarnassa kadotukseen, tilanne on monessa mielessä absurdi. Pappi istuu kahdella tuolilla ja vetäisee seurakuntalaisparan alta pois sen ainoankin.

Piispamme eivät ristiriidoista ja seurakuntalaisten kohtaamista ongelmista nähtävästi piittaa, sillä vanhoillislestadiolaisen liikkeen ”omaan tunnustukseen” sitoutuneita miehiä vihitään koko ajan papiksi. Kaikkiaan vanhoillislestadiolaisia pappeja lienee tällä hetkellä yli 150.

Ehdottaisin piispoillemme, että olisi syytä tarkistaa pappiskokelaiden teologisia käsityksiä siinä haastatteluvaiheessa ja varmistaa että vihkimykseen tuleva pappi haluaa sitoutua kirkkomme tunnustukseen ja virkakäsitykseen sekä tahtoo palvella sydämestään kaikkia seurakuntalaisia.

armo1

Pidän arvossa yksityisiä vanhoillislestadiolaisia ihmisiä ja ymmärrän inhimillisinä ihmisinä heidän usein varmasti ristiriitaista tilannettaan liikkeen sisällä. Suuntaan kritiikin kirkkomme piispoille. Kritisoin myös vastuullisissa asemissa rauhanyhdistyksissä ja SRK:ssa toimivia lestadiolaisia ja puhujia, jotka pitävät yllä epäraamatullisia ja luterilaisen tunnustuksen vastaisia valtarakenteita ja oppeja. Jopa silloinkin vaikka sydämessään näkevät, että menetellään ja on menetelty väärin.

Tällöin uskovilla ihmisillä ei ole sitä todellista hengellistä vapautta, jonka Jeesus tahtoo Jumalan armossa ihmiselle antaa.

*           *            *

Ajattelemisen aihetta antoi Kalevi D. Corppi.

*           *           *

Lue lisää:

Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia. Taustamuistio 4.3.2009.

Outi Ikonen: Tutkija: Lestadiolaiset tuskin uskovat kirjaimellisesti itsekään oppiinsa. Kotimaa24 19.9.2013.

”Jotakin on pakko tapahtua”. Vantaan Lauri 17.9.2013.

Hannu Kiuru: Piispallisen synninpäästön mitätöinti – jumalanpilkkaako? Kotimaa24 blogikirjoitus.

Kari Kuula: Vanhoillislestadiolainen pelastusoppi – suuren luokan teologinen ongelma luterilaisessa kirkossa. Kirkonkellari 2012, nro 3. (Vaatii reksiteröitymisen.)

Kari Latvus: Piispojen hyväuskoinen vaikeneminen. Kirkonkellari 2012, nro 3. (Vaatii reksiteröitymisen.)

Kari Latvus: Tutkimus tuo esiin hengellisen väkivallan vanhoillislestadiolaisuudessa.  (Arvio Aini Linjakummun tutkimuksesta Haavoittunut yhteisö). Kirkonkellari 2012, nro 3. (Vaatii reksiteröitymisen.)

Lestadiolaiset pitävät Pohjois-Pohjanmaan väkiluvun kasvussa. Seppo Lohen haastattelu, MTV3, 24.07.2002.

Peltonen: Markku Seppänen: Varokaa niitä, jotka perustelevat uskon Raamatulla!

Matti Repo: Apostolien nimet ja Jumalan teot: piispan avajaispuhe Suviseuroissa Lopella 29.6.2012.

Hanna Salomäki: Herätysliikkeisiin sitoutuminen ja osallistuminen. Jyväskylän yliopisto, 2010.

Torvi-blogisti: I Huoli lähimmäisestä.

Lauri Uljas: Rauhanyhdistysläisyys haastaa kirkon. Kirkonkellari 2012, nro 3. (Vaatii rekisteröitymisen.)

3 kommenttia

Kategoria(t): 2000-luku, 2010-luku, ban of birth control, ehkäisykielto

3 responses to “Voittonen: Meidän katseemme ei yllä niinsanottuun makuukamariin

  1. Pirjo Vähäkuopus

    Lyhyt ja ytimekäs vastaus piispojen vähättelyyn on raha.Vl tuovat kirkolle rahaa kirkollisveron muodossa ja eihän rahan tulolähdettä passaa kovin kovistella.Hyö lähtee kansankirkosta pois ja rahavirrat loppuvat.

  2. Kunhan mietin

    Pirjo on oikeassa. Koko kirkko ”sortuisi” taloudellisesti, jos tuolle tielle lähdettäisiin. Herätysliikkeet tuovat kirkkoon eloa, väriä ja rahaa.

    Vanhoillis-lestadiolaiset eivät itsekään halua erota kirkosta. Kirkko antaa niin monelle vl:lle leivän: on pappeja, kanttoreita, suntioita ja muita kirkon työntekijöitä. Mihin he työllistyisivät ja millä/kenen rahoilla? Suomessa kirkollisveroa ei saa mikä tahansa yhteisö kerätä, joten SRK tuskin saisi suoraan jäseniltään kirkollisveroa vastaavaa summaa näiden työntekijöiden palkkaamiseksi. Ja jos SRK:sta tulisi oma ”kirkkonsa”, ei esimerkiksi pappien ”avioliittoon vihkimisoikeuskaan” varmaan säilyisi ennallaan. Ihan tälleen pikaisesti pohdittuna…

    Sitä olisi jännä pohtia, mitä itse VL:lle liikkeenä/yhteisönä tapahtuisi, JOS kirkko potkaisisi heidät ulos…

    Siitä vielä, miksei naispappien ”syrjimiseen” puututa hanakammin… Onko VL-pappien kuultu/nähty kieltäytyvän työskentelystä naiskollegojensa kanssa? Ei kai sentään.

  3. Enter

    Voittonen on siinä oikeassa että puhuja ei tule kurkistelmaan kenenkään makuukamariin. Rauhanyhdistyksellä ei tietenkään suoraan valvota yksityistä perhe-elämää. Asia on hoidettu taitavammin. Makuukammareihin ei TARVITSE kurkistella. Äidit ja isät on valmiiksi peloteltu ikuisella tulella, helvetin kadotukseen joutumuksella, joten sen pelon takia ”haluamme ottaa kaikki lapset vastaan”. Pelko liekkimereen joutumisesta on todellinen. Ihan ollaan aikuisia ihmisiä mutta onhan se pelko myös siionin sisällä siitä että jos joku alkaa epäilemään minun uskoa. Pelko puhutteluun joutumisesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s