Johanna Hurtig: Taivaan taimet – tutkimus lasten hyväksikäytöstä vanhoillislestadiolaisuudessa


Mulle tämä uskonnollinen kieli on vaikeaa. Mä en voi sietää niitä tiettyjä lauseita. Esimerkiksi tämä ”Taivaan Taimi”. Mä vihaan sitä sanontaa! Mä en ollut mikään taimi. Mua ei varjeltu, ei suojeltu, eikä kasvatettu.

Väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä on ollut pitkään vaiettu aihe Suomessa. Yhteisön pitäisi olla tukena ja turvana, mutta entä kun näin ei ole?

Hurtig_Johanna_PTutkija, YTT Johanna Hurtigin uusin teos Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta pureutuu tähän moniulotteiseen ja eettisesti latautuneeseen aiheeseen.

Uskonnollista yhteisöä katsotaan teoksessa väkivaltaa kokeneen lapsen näkökulmasta. Kontekstina on vanhoillislestadiolainen herätysliike.

Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus väkivallan sosiokulttuurisista sidoksista, eli hengellisten merkitysten, sosiaalisten suhteiden ja rakenteiden välisestä vuorovaikutuksesta. Kiinnostuksen keskiössä Hurtig_Taivaan_taimet_1ovat lapsuudestaan kertovien perhe-elämä, väkivaltakokemusten muodot sekä yhteisölliset väkivallan ratkaisemisen ja kohtaamisen käytännöt.

Aineisto koostuu hyväksikäytön uhrien ja heidän läheistensä kertomuksista sekä aiheesta käydystä julkisesta ja yhteisöllisestä keskustelusta.

Analyysista muodostuu kiinnostava, ristiriitainen ja monin paikoin yllättävä kuva suuren uskonnollisen yhteisön lasten todellisuudesta.

Teos tarjoaa arvokasta tietoa vähän käsitellystä aiheesta sekä konkreettisia näkökulmia yksilön ja ryhmän välisten suhteiden ja mekanismien ymmärtämiseen. Johanna Hurtigin puhutteleva ja ainutlaatuinen tutkimus myös helpottaa keskusteluja niin uskonnollisten yhteisöjen sisällä kuin yhteiskunnan ja yhteisöjen välillä.

Teos ilmestyy ja sitä saa kirjakaupoista  sekä  suoraan kustantajalta, hinta 36€.

(Kustantajan esittelyteksti.)

Johanna Hurtig: Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino, 2013.

Arvio:

Joona Saari (Turun yliopisto): Uupuneita perheitä ja horjuvaa uskoa. Uskonnontutkija, nro 1, 2014.

” Teos tuo onnis­tu­neesti esiin, kuinka rakas­tava ja hen­gel­li­nen koti voi myös toi­mia kulis­sina, jonka avulla riis­tetty lap­suus ja tur­vat­to­muus kote­loi­daan tehok­kaasti pii­loon yhteis­kun­nan turvaverkolta.”

*     *       *

Lue lisää:

Simo Alastalo: Johanna Hurtig: Rippiin liittyvää käsitteistöä pitäisi selventää. Kotimaa24 9.12.2010.

Johanna Hurtig ja Mari Leppänen (toim.): Maijan tarina – Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. Kirjapaja 2012.

Johanna Hurtigin haastattelu 12.3.2014, Espoon seurakunnat, haaastattelijana Kalevi Virtanen.

Johannes Ijäs: Voiko maallikon rippisalaisuus suojata hyväksikäyttäjiä? Kotimaa24 15.10.2013.

Katarooma: Kasvukipuja-blogi

Lucas: Johanna Hurtig – lasten suojelija

Lucas: Kun pyhästä paljastuu pahuus. Johanna Hurtigin haastattelu Kirkonseutu-lehdessä.

Lucas: Miesvalta lisää sukupuolisen hyväksikäytön ja väkivallan riskiä. UUT ry:n puheenjohtaja Joni Valkilan haastattelu.

Lucas: Naispappeus uhkaa liikkeen valtarakennelmaa, lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei

”Maija on ennen kaikkea yhteisöllinen uhri.”  Toivon tuomiokapitulin erikoislähetyksessä puhutaan Maijan tarinan syistä ja seurauksista. YTT Johanna Hurtigin haastattelu, Radio Dei 18.5.2012. Haastattelijana Mikko Salmi.

Sara Marin: Maijan tarina paljastaa miesvaltaiset valtarakenteet

Nainen joka paljasti vanhalestadiolaisuuden pedofiilisaarnamiehet. Hymyilevä eläkeläinen -blogi 17.4.2011.

Tommi Nieminen: Ainakin sataa käytetty seksuaalisesti hyväksi Suomen valtakirkon suojissa. Helsingin Sanomat 1.5.2010.

Via Dolorosa: Kerroin vl-yhteisössä isäni saastaisista teoista, kukaan ei välittänyt

Janne Villa: Suojelkaa edes lapsia. Tampereen Kirkkosanomat 6.6.2012.

Irina Vähäsarja: Lasten suojelija. Helsingin Sanomat 17.4.2011.

19 kommenttia

Kategoria(t): Conservative Laestadianism, insesti, laestadianism, lapset, pedofilia, perhe, rauhanyhdistys, tiede, tutkimus, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys

19 responses to “Johanna Hurtig: Taivaan taimet – tutkimus lasten hyväksikäytöstä vanhoillislestadiolaisuudessa

  1. Nimetön 196

    eikö tuota pahuutta ole , maailmassa joka paikassa. en vähättele uskovaisten tekemiä.. mutta .. maailma on paha,,

    • Nimetön 197

      On sitä ja siitä kirjoittaa toiset tahot, Johanna kirjoittaa oman viiteryhmänsä sisältä, toisten tekemisellä ei voi omia tekoja puolustaa.

    • Nimetön 202

      Vaikka Suomea on pidetty yleisesti lapsille hyvin turvallisena maana, lasten hyväksikäyttö on kuitenkin todella suuri ongelma. Luin jostain mediasta, että maassamme on 250 000 tai jopa 500 000 ihmistä, jotka ovat lapsena kokeneet seksuaalista hyväksikäyttöä, Samaa suuruusluokkaa osoittavat myös nuorten keskuudessa tehdyt kyselytutkimukset. On todella ikävää, että tällaista tapahtuu myös uskonnollisissa piireissä ja on selvää, että nimenomaan tämä kiinnostaa aivan erityisesti mediaa. Vaarana on kuitenkin, että keskittyminen tiettyihin tapauksiin jättää ongelman todellisen laajuuden pimentoon.

  2. Nimetön 198

    Onhan se niin että vanhainkodeissa ei pedofiliaa voi kovin paljon harrasteta…vaan sitä on siellä missä on pieniä lapsia,mutta jonkun tietyn yhteisön leimaamista sellaiseksi jossa tämmöinen ilmiö olisi jotenkin tavallista on hyvin karkeaa ,harhauttavaa ja yksipuolista.Paha jutusta tietysti tekee se kun tällaista tapahtuu yhteisöissä joissa oletetaan kaikkien olevan jotenkin paremmassa turvassa kuin muissa paikoissa Jokainen teko on aina yksilön tekemä ei tällaisissa seurakunnissa kukaan opeta tekemään tällaistakaan rikollisuutta,pedofiilit pesiytyy paikkoihin joissa on paljon pieniä lapsia ja siksi eri hengellisissä yhteisöissä tällainen voi rehoittaa mukaan lukien urheilu ym seurat.Lestadiolaiset ei tässä asiassa ole sen hullumpia kuin muutkaan ihmiset.

  3. Ulla Gran

    Käsittääkseni luterilainen uskonoppi kiteytyy anteeksiantoon, ja rikokset on aina pitänyt ilmoittaa, niin kirkon kuin lestadiolaisuuden ja muiden herätysliikkeiden piirissä. Ei kenenkään opissa tietääkseni ole rikosten peittelyä.

  4. Still

    Srk:n oma selvitys herättää epäilyjä. Miksi selvittäjän piti olla juristi? Miksi selvittäjä piti olla Srk:lainen? Miksi selvitys piti salata 70 vuodeksi? Yleensä vakavissa rikoksissa uhrin suojelemiseksi salataan oikeudenkäynti asiakirjat, mutta silloin tuomiot on jaettu. Nyt ei ole tuomioita annettu. Onko asiakirjojen salaamisella tarkoitus suojella Srk:n johtokuntaa tai joitain sen jäseniä? Srk:n juristi älähti yllättävän nopeasti kun Johannes Alaranta julkisesti epäili selvityksen motiiveja. Mielestäni juristin olisi pitänyt olla puolueeton, nyt selvityksen maksaja oli Srk ja silloin selvitys on sen mukainen. Tällaiseenko yhteistyöhön Srk vain olisi Johannan kanssa ollut valmis? Selvittämään vain näiden miesten johdolla ja ehdoilla. Kun hyväksikäyttö kohu vyöryi julki niin normaalisti hitaasti liikkuva Srk olikin nopea aloittamaan selvityksen, oliko syynä pelko viranomaisten toimenpiteistä, piti juristin avulla varmistaa oma selusta kun tiedossa oli näitä vääryyksiä. Kun selvitys oli valmis niin ilmeisesti vanhenemis säännöt esti poliisia tarttumasta tutkintaan, tämän jälkeen Srk:n johtokunta tiukensi otetta kun selusta oli turvattu. Matti Taskilahan myönsi että kaikki mistä heitä oli syytetty oli totta. Selvityskö antoi turvan että kukaan ei joudu rikosoikeudelliseen vastuuseen ja voitiin levollisin mielin jatkaa mitään myöntämättä. Valehtelijahan myöntää vasta kun vedenpitävät todisteet lyödään eteen, ja silloinkin vain sen mitä niissä on tullut ilmi. Missä on Pyhä henki joka ohjaa totuuteen?

    • Nimetön 201

      Uskoakseni poliisilla on mahdollisuus saada tämä SRK:n teettämä selvitys tutkittavaksi, mikäli on syytä epäillä sen sisältävän tietoja rikoksista tai rikollisesta toiminnasta.

    • nimetön 220

      Still, siinäkö on autuus, että saat srk linnaan? Paavali puolustautui aikoinaan Felixin edessä, syytöksiä oli 3. Kaksi niistä Paavali kiistii jyrkästi, koska ne eivät Paavalin mukaan olleet totta. Yhden hän myönsi oikeaksi.
      Kyllä uskovaisellakin on oikeus puolustautua.
      Onko siis niin, että Taskilan myöntö oikeuttaa kaikkien srklaisten tuomitsemiseen pedofilina, srk henkilökunnan poispotkimisen vai mitä haet tällä kaikella syyttelyllä? Esität srkn valehtelijaksi, missä on Pyhä Henki, joka ohjaa laupeuteen?

      Oma tulkintani Taskilan myönnöstä on se, että se oli retorinen keino saada tiedotustilaisuus ja yleensäkin keskustelu rauhoittumaan. Ei niinkään ”kaikkien syytösten olevan totta”.
      Hurtiikin tutkimus on sinänsä mielenkiintoinen siksi, että sitäkään ei ole annettu käsittääkseni poliisille. Miksi?
      Mitä ja ketä siinä suojellaan? Peitellään?

      • Still

        En ymmärrä mitä tarkoitat sillä että minä vaadin Srk:ta linnaan, menet mielikuvitusmaailmaan tällaisella enkä missään ole näin sanonut. Oletko sinä varma että Srk ei valehtele? Vedät nyt sellaisia johtopäätöksiä kirjoituksestani että ihmettelen. On tietysti kiva mennä retoriikan taakse mutta rehellistä se ei ole. Missä olen syyttänyt Srk.ta pedofiliasta? Taitaa nyt olla retoriikkaa enemmän tuossa sinun kommentissasi. Puolustautuminen on oikein, se pitää kuitenkin olla läpinäkyvää, mitä sillä puolustuksella on merkitystä joka itse julistetaan salaiseksi, julkistus vasta kun on varmistettu että itse ollaan kaheksan jalan syvyydessä, onko tässä vain kasvojen säilytys pääasia? Pyhä henki ohjaa laupeuteen ja totuuteen, ei vain laupeuteen tai totuuteen, Jeesuksen sanoin: joka tunnustaa virheensä sen minäkin tunnustan isäni edessä.

      • Still

        Tuli virheellisesti tuossa Raamatun sanaa siteerattua, Jeesushan sanoi joka tunnnustaa minut ihmisten edessä niin hänet minä tunnustan Isäni edessä. Tässä se mitä muistelin: ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. 9 Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 10 Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.”

  5. Pekka Sahimaa

    Lahkoutunut ( uskonnollnen) liike on pelottava. Sen johtajat sokeutuvat liikkeelleen ja omalle itselleen.

    Valossa ehkäisykieltoa vaativat johtajat voivat kiimoissaan sitten n****a pimeässä vaikka lapsia.

    Voi pimeys!

  6. Nimetön 207

    No kyllä on kuiva kirja, tiedettä, pitkiä lauseita, sanahelinää, kirjaviitteitä tuhottomasti, muutamia asiakohtiakin, valtavalla aineistolla yritetään peitellä/vähätellä oman ukkoporukan rikoksia.

  7. hanski vaan

    Ei ihminen ole virheetöin,mutta katala se voi olla. Ymmärrän miksi maailma on tällainen. Yhdistyksille on vapaa pääsy,ja jotkut voivat päästä pitkälle tussa yhteisössä. Hyväksikäyttötapaukset täytyy kitkeä pois,mutta loukkaamatta toisia terveesti ja asiallisesti olevia uskovaisia. On paljon haasteita ihmisyydessä. Ei pidä kaikkia kivittää jos joku bluffaa. Nykyään ei voida antaa nimeä julki rikoksissa koska se on loukkaavaa rikollista kohtaan. No ennen kyllä rikollisten nimet sanottiin tiedotusvälineissä heti un jotain tapahtu. Aika on muuttunut, mutta evankeljumin uskominen ei,sillä ristin ryövärikin pääsivtaivaan iloon,jeesuksen ansion tähden. Tuomiota ei pidä pelätä sillä sen kautta tuomittu muistaa rikoksensa ja pelastaa sielunsa kadotuksesta uskomalla evankeljumin. Se mitä ihminen ei saisi tehdä ja ja tekee kuitenkin ei poista sitä,että jumalan armo opettaa anteeksi antamaan. Vastapuoli on aina huonommassa asemassa sillä häpeä uhrina olemisena tuottaa tuskaa moniaikasesti enemmän kuin tuolle hyväksikäyttäjälle. Uhrin ei pidä koskaan kantaa syyllisyyttä,mutta vihastuu kyllä saa,ja se on oikeutettua tiettyyn rajaan saakka . Vihastukaa ja leppykää mutta älkää syntiä tehkö. Tuo on kultainen sääntö. Lapsia pitää kunnioittaa ,opettaa,ruokkia ja kasvattaa taivasta varten , ei pahaa maailmaa varten.

  8. hanski vaan

    Tavallaan olemme veljemme vartijoita. Meiltä puuttuu kyky nähdä ihmisten läpi,,että voitaisiin kysyä,missä ja mitä olet raukka syntinen tehnyt. Ehkäpä sitten tulevaisuudessa kun meille annetaan kyky nähdä asioita totuudessa. Nyt pitää uskoa ja luottaa ihmisiin että puhuvat totta,ja antaa anteeksi kaikesta huolimatta.

  9. Nimetön 301

    Niinpä tulin taas kysymään. Olette tutkineet hyväksikäyttötapauksia,mutta oletteko löytänyt syyt miksi näin on käynyt:- onko suomessa tapahtunut jotain 1970-Luvulla mikä olisi kulttuuriimme tuonut tällaisen vääristymän.

    Ei varmaankaan vika ole yksin VL uskossa vaan se on nk-Nuorisovallankumouksessa siinä oli vapauden ja itsemääräämisoikeuden nousu vapaa kasvatus miehet alkoivat osallistumaan kodinhoitoon vauvojenhoitoon joten himojen hallinta vääristyi.

    mummut jotka ennen oli hoitanut lastenlapsia ei kelvanneet hoitajiksi kun olivat vanhanaikaisija moraalinvartijoita. Parisuhdeväääristymä toi eteen ongelman joten mieht jotka eivät hallinneet itseään syyllistyi lasten hyväksikäyttöön jos nainen kitsasteli itsensä kanssa .

    Nuo syyt usein on ollut monen sattuman summa. Ei ole ollut viisasta kaataa tätä törkyä lestadiolaisten niskaan sillä henkilö joka käyttää hyväksi lapsia tai aikuisiakin ei enää ole puhtaalla omallatunnolla vaeltava henkilö.

    Väsymys joka jokaisella jossain elämänvaiheessa iskee pitää hakea apua siihen niinkuin muihinkin asioihin ja saatavilla on. Kasvatustyö on haaste johon kumpikin osapuoli pitää motivoitua oikein ottamalla elämänkumppaninsa huomioon ja keskustella mikä on hyväksi ja mikä ei.
    Sanoisin koko asian ronskimmin mutta hienotunteisuussyistä en voi.toivottavasti ymmärsitte väha edes mistä kaikki mahdollisesti kiikastaa.

    • Still

      Entäs ne pedofiilipuhujat seuroissa joita on kuunneltu kuin Pyhää henkeä, jopa vuosikausia, romuttaa koko puhujainstituution ihmispuheeksi ja oman agendansa levittäjiksi.

      • Nimetön 220

        Teeppä still ne kotiläksyt. Ilmestyskirjassa kerrotaan 7 puhujasta, joille Johannes kirjoittaa kirjeen Jeesuksen sanelemana. Heistä 5 oli syntistä, jopa osalla usko oli kuollut. Vain 2 oli puhtaalla sydämellä.

        Tällä logikalla nyt on vl porukassa n 200 uskovaista ja 800 joilla ei ole puhtaat jauhot.

        Raamattu puhuu vielä uskosta, jota olisi sinapin siemenen verran. Sillä siirettäisiin jo vuoria!

        Puhujat asetetaan ns kotisiionissa. Siellä heidät tunnetaan ja myös tarvittaessa vapautetaan tehtävästä.

        Näitä vapauttamisia on ollut aina, ja tulee olemaan. Toisinaan vapauttaminen johtuu siitä, että puhujan usko on loppunut, saarnat eivät ole rakentaneet yhteistä rakkautta ja uskoa.

        Merkille pantavaa on, että kovan mekkalan on viimeaikoina saaneet aikaan juuri [S…n] vakaumuksen omaavat puhujat.

        He ovat kokeneet olleensa oikeutettuja puhujaksi. Heillä on oimeus puhua ja julistaa eri oppia, kuin vl porukalla on. Mikäs siinä, sen kun, mutta ei vl seuroissa.

        Sitten siihen pf puhujaan. Jumalalla on aika kaille. Pf puhujat ovat aikansa saarnanneet, ja kun asia on tullut esille, siihen heillä puhuminen on sitten päättynyt.

        Eli, joskus syytit virheettömien seurakunnan opista vlporukkaa. Onko se sellainen? Ei todellakaan, eikä sen perään ole koskaan oltukaan. Miten on still sinun laitasi? Kaipaatko sellaista? Vai joko siihen kuulut?

      • Still

        Aletaanpa lähestyä sitä mitä tarkoitan, kun vl seuroissa puhujat on nostettu ns. erehtymättömiksi Pyhän hengen tulkeiksi niin tuohan kumoaa sen täysin.

        Puhujien vapauttamisen perusteet on viime aikoina ollut aivan muuta kuin Raamatun mukaiset, pedofiilitkin on vapautettu puhujan tehtävistä vain julkisen painostuksen vuoksi, kiinnijääminen on ollut vain ja ainoastaan julkisuuden ansiota, ei vl porukan eikä Srk:n ansiota, Jumala on antanut rohkeutta totuuteen, tämä ei olisi kelvannut vl liikkeen johdolle mutta pakon edessä oli kelvattava.

  10. Nimetön 301

    Olen tullut siihen ymmärrykseen että sana pedofili suomenkielessä ei monelle sano mitään vaan tuo sanahirvitys kaikuu korvissa tietämättömältä kauhistukselta. Sanokaa asiat suoraan suomenkielellä.

    No itse asiaan . Totuus pitäisi olla,että synnintekijä ei voisi saarnata yli seurakunnan ja julistaa evankeljumia kaikille luoduille sillä se olisi kauhistus. Mistä löytyisi sellainen saarnamies jokaei olisi langennut syntiin. Vastaus on ei mistään.

    Nyt kirjoitan siis suoraan väkisinmakaamisesta ja heitteellejätöstä ja hylkäämisestä joka on niitä vääriä tekoja oli ikä mikä oli.

    Saulus eli Paavali joka teki kolttosia vankiten yms. Uskovaisia kohtaan oli kuitenkin valittu saarnaamaan yli seurakunnan.

    Puhujainstituutiossa sinänsä ei ole vikaa välttämäti niinkuin olen saanut ymmärtää,vika näyttää enempikin olevan synnin luvallisuudessa. Himo joka on keskuudessamme nakertaa jokaista ihmistä .

    En ole puhuja kaukana siitä. Pitää vain luottaa siihen ,että suuren syntisenkin kautta saarnataan syntejä anteeksi tässä maailmassa .

    Puimatantereelta lopun ajalla löytyy myös jyviä ja akanoita .

    Ajallaan seurakunta puhdistuu siitä kauhistuksesta mikä on tapahtunut . Luoja suuressa armossaan meitä johdattaa.

    Ei pidä yrittää laistaa maallista tuomiota. Evankeljumi on aina syntien poisto omaltatunnolta .

    Omatunto muistuttaa siitä että välttäisi kaikkea pahaa. Kuunnelkaa sydämenne ääntä enemmän kuin järjen filosofiaa. Ei pidä vaatia viidentuhannen velkaa jos itse on saanut kymmenentuhannen velan anteeksi. Uhri on syytön .

    Olisiko seurakunnat siveämpiä jos naiset olisi sananjulistajia. Kyllä VL naiset ovat anteeksiantajia evankelijumilla siinä kuin miehetkin niin minusta se on tasa-arvoa se. Elän päivän ja hetken kerrallaan.

Jätä kommentti Nimetön 301 Peruuta vastaus