SRK:n johto lupasi uudistaa opetusta, rakenteita ja menettelytapoja

SRK ry. järjesti 24.10. tiedotustilaisuuden, jonka aiheena oli lastensuojelu. Tutkija Johanna Hurtigin juuri ilmestynyt tutkimus Taivaan taimet on nostanut kysymyksen jälleen esille.

Merkittävimmät asiat, jotka paikalla olleet SRK:n puheenjohtajat ja pääsihteeri toivat esiin, koskevat liikkeen oppien uudistamista ja sisäisen yhteisökulttuurin parantamista avoimempaan suuntaan.  Johtokunnan käsityksen mukaan herätysliikkeen opetusta ja rakenteita sekä käytäntöjä on uudistettava, ja maallikkorippisalaisuudesta luovutaan tapauksissa, joissa on kyse rikoksista.

Tässä suhteessa lestadiolaisen liikkeen opetukseen siis edelleen jää ristiriita Kirkkolain knassa. Kirkkolain mukaan rippisalaisuus ei lainkaan koske maallikoita. Se velvoittaa vain pappeja ja lehtoreita. Toisaalta on selvää, että mikäli maallikko ottaa vastaan kanssaihmisen synnintunnustuksen ja siten toimii rippi-isänä tai rippiäitinä, hänen on kyettävä olemaan luotettava ja pidettävä tietoonsa tulleet henkilökohtaiset asiat omana tietonaan, silloin kun kyse ei ole rikosasioista.

Nykyinen opetus ja käytännöt ovat johtaneet vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä vakavien rikosten piilottamiseen. Syylliset ovat lisäksi päässeet piiloon oikeudellista vastuutaan, koska keskustelukulttuuri rauhanyhdistyksissä ei ole vapaata eikä avointa.

SRK:n johtohenkilöt myönsivät tehneensä henkilökohtaisesti virheitä ja myös kollektiivisesti johtokunnassa. He totesivat myös, että hyväksikäytön uhrit eivät ole saaneet apua. SRK:n johdon mielestä muutoksista ovat vastuussa ensi sijassa paikalliset rauhanyhdistykset.

Johanna Hurtigin tutkimus on nostanut keskustelun keskiöön vanhoillislestadiolaisuuden teologian, jota on nyt nähtävästi tarkoitus uudistaa, jotta myös kaikkein heikoimmat voisivat elää turvassa liikkeen piirissä.

SRK:n johtokunta: Hyväksikäytön uhreja on laiminlyöty

Tilaisuudessa luettiin SRK:n tiedote ”SRK ja lastensuojelu”. Tiedotteen mukaan SRK:ssa otetaan tutkimuksessa esitetyt ”väitteet ja johtopäätökset” vakavasti.

”Olemme syvästi pahoillamme herätysliikkeemme piirissä tapahtuneista rikoksista ja siitä, että uhreja on laiminlyöty. On tarpeen, että keskusyhdistys kiinnittää toiminnassaan, erityisesti perhe- ja diakoniatyössä, enemmän huomiota uhrien ja heidän läheistensä tukemiseen.”

Tällä tavoin liikkeen johto sanojensa mukaan pyysi anteeksi uhreilta.

– On tämä ihan reilusti liikkeen anteeksipyyntö uhreille, vahvisti SRK:n ylin johtaja, puheenjohtaja Olavi Voittonen medialle tiedotustilaisuuden jälkeen.

Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi vuosi sitten, että liikkeen anteeksipyyntö uhreilta olisi oikea ratkaisu.

– Se on askel siihen suuntaan, että tunnustetaan ihmisten kärsimä kipu ja tuska ja ne taakat, joita ihmiset saattavat kantaa vuosikymmeniä, totesi arkkipiispa YLEn A-studiossa 2012.

Sekä tiedotteessa että tilaisuuden puheenvuoroissa SRK:n johto vakuutti medialle, että puhujina tai jäseninä SRK:n johtokunnassa ei enää toimi ketään kyseisiin rikoksiin syyllistyneitä tai tuomittuja.

Varapuheenjohtajat Matti Taskila ja Veijo Juntunen kertoivat saaneensa uhreilta yhteydenottoja. ”Vaikka hyväksikäytöt ovat vanhoja, uhrit ovat kantaneet traumaa kaikki nämä vuodet”, Juntunen sanoi ja osoitti näin aitoa myötätuntoa uhrien kärsimyksiä kohtaan.

– Noin vuosi sitten keskustelin puhelimessa erään hyväksikäytön uhrin kanssa. Se puhelu muutti ajatteluni, kertoi Matti Taskila. Taskilan mukaan liikkeen diakoniatyössä aiotaankin nyt kiinnittää huomiota hyväksikäytön uhrien hyvinvoinnin tukemiseen.

SRK siirsi vastuun käytäntöjen uudistamisesta paikallisille rauhanyhdistyksille

Yleisesti SRK:n johdon kannanotoista tilaisuudessa jäi kuva, että johtokunnan miehet odottavat paikallisten rauhanyhdistysten (183 kpl) nyt uudistavan toimintaansa ja keskustelukulttuuriansa sekä lisäävän varsinkin diakoniatoimikuntien aktiivisuutta oikein roimasti.

SRK:lle itselleen keskusyhdistyksenä ei tilaisuudessa tuntunut jäävän paljoakaan tehtävää, sillä paikalliset rauhanyhdisykset tekevät päätöksensä itsenäisesti. Johtajat korostivat niiden autonomisuutta (=itsenäisyyttä).

Tilaisuuteen voi palata myös jälkikäteen Kotimaa24:n sivulla.

Rippisalaisuutta koskevaa opetusta muutetaan

Tiedotustilaisuudessa nostetiin esiin vanhoillislestadiolaisuuden ns. maallikkorippi-käytäntö. Uskovaiset käyttävät rippiä jokapäiväisenä osana henkilökohtaista hengellistä elämää, ja sitä käytetään paljon myös perheen sisällä. Myös lapsille opetetaan vanhoillislestadiolaisen opin mukainen ripittäytymiskäytäntö jo aivan pienestä saakka. Perheen sisäistä ripittäytymistä voi pitää huomattavana turvallisuusriskinä ja eettisesti kyseenalaisena erityisesti lähisuhdeväkivallan ja lasten hyväksikäytön kohdalla.

Opetukseen sisältyy keskeisenä oppi maallikkoakin velvoittavasta rippisalaisuudesta. Tällä tarkoitetaan sitä, että kun joku on tekonsa pyytänyt anteeksi, käyttäen ripin vastaanottajana ketä hyvänsä vanhoillislestadiolaista, jopa lasta, asiasta ei synninpäästön julistamisen jälkeen ole lupa enää puhua kenellekään. Pedofiliaan (tavallisesti insestiin) syyllistynyt mies voi ripittäytyä vaikkapa sille omalle lapselleen tai muulle sukulaislapselle, jonka on juuri raiskannut. Tai esimerkiksi vaimolleen, joka siunaa synnit anteeksi. Tämän jälkeen vaimon suu on suljettu rippisalaisuudella – ja hyväksikäyttö voi jatkua edelleen.

Isoisä sanoi siinä autossa, kun tultiin joltain seuramatkalta, että ’annatko sinä anteeksi, kun hän on niin sopimattomasti käyttäytynyt. Rukoillaan yhdessä, että Jumala se hänet tämmöisestä vapauttaisi’. – Teoksessa Taivaan taimet.

Vl-yhteisön johto on tähän saakka pitänyt tiukasti kiinni opetuksesta, että rippisalaisuus on ehdoton ja vaikenemisvelvoite synnnintunnustuksen ja -päästön yhteydessä tietoon tulleista seikoista koskee myös maallikkoa, eikä vain pappeja ja kirkon virassa toimivia lehtoreita, kuten kirkkolaki asiasta sanoo.

Rippisalaisuus on ehdoton. – –  Kun Jumalan terveellinen armo sulattaa armahdetun sydämen, anteeksi saanut pitää huolen, ettei asia jää puolitiehen. – Päivämies no 4, 27.1.2010, pääkirjoitus.

Tällä opetuksella on  suojeltu hyväksikäyttäjiä ja yhteisön mainetta ja se on johtanut siihen, että uhrit  on ohitettu ja jätetty piittaamatomasti sivuun.

Nyt tässä tiedotustilaisuudessa johtokunnan varapuheenjohtaja Viljo Juntunen totesi käsityksenään, että vaitiolovelvollisuus ei koske maallikkoja.

Heli Rintala: ”Lasten hyväksikäyttöön ei suhtauduttu aluksi riittävän vakavasti”.
Oulu-lehti 25.10.2013.

– Ellei rikokseen syyllistynyt  itse ilmoittaudu, me emme häntä suojele. Joka lapsen hyväksikäytöstä tietää, hänen pitää toimia, linjasi  johtokunnan toinen varapuheenjohtaja Matti Taskila tiedotustilaisuudessa.

Maallikko-salaripistä luopuminen ja tämän tosiasiaksi tunnustaminen on merkittävä askel. Mitkä seuraamukset sillä on käytännössä, sen aika näyttää.

SRK:n puheenjohtajan Olavi Voittosen näkemys asiassa jäi tiedotustilaisuudessa hieman epäselväksi, koska hän ei puheenvuorossaan suoraan ilmaissut tätä asiaa koskevaa muutosarvetta. Se ei ilmene myöskään SRK:n lehdistötiedotteesta. Voittosen kannan mukaan nykyinen Katekismus sisältää ajatuksen siitä, että pappia, mutta sen mukaan myös kristittyjä yleensä koskee vaitiolovelvollisuus. Tämän jälkimmäisen seikan vuoksi Voittonen katsoi, ettei Katekismus ei ole enää täysin ajan tasalla. Tästä voi päätellä, jos haluaa, että Voittosen kanta on lähestulkoon sama kuin Juntusella.

Itse tiedotustilaisuuden jälkeen Voittonen täsmensi median edustajille, että rippiin liittyvä vaitiolovelvoite ei enää hänenkään mielestään koske maallikkoja vakavissa, suurissa rikostapauksissa, mikäli ripittäytyjä ei itse ilmoittaudu viranomaisille. Hän ei kuitenkaan ottanut tässä kantaa siihen, mitä SRK tästä varsinaisesti aikoo jatkossa opettaa.

Hurtigin tutkimustulokset osoittavat, että hyväksikäytön ja lasten kaltoinkohtelun ohittaminen kokonaan sekä kuittaaminen ripillä ovat merkinneet rikollisten suojelemista ja sairastuttaneet yhteisön ilmapiiriä. Tällaiset käytännöt myös heikentävät yhteisön moraalista ymmärrystä, käsitystä siitä mikä on oikein ja mikä väärin, ja kuka on vastuussa rikollisista teoista.

Juntunen: Opetus kaikkien syntien tasavertaisuudesta syytä nostaa pohdintaan

Yksi vl-opin erityispiirre on vanhoillislestadiolainen syntikäsitys, jossa korostetaan syntien tasavertaisuutta. Varapuheenjohtaja Viljo Juntunen nosti tämän kysymyksen erikseen esiin vakavasti pohdiskelevassa puheenvuorossaan. Juntunen totesi, että synnin vakavuudesta olisi syytä puhua ja tarkasella asiaa uudestaan.

Hän esitti kantanaan, että ehkä aivan kaikkia syntejä ei ole oikein rinnastaa ”tasavertaisina” toisiinsa. Juntunen pohdiskeli liikkeen opetuksen muuttamisen tarvetta näiltä osin.

– Ennen ajattelin, että kaikki synnit ovat samanarvoisia. Nyt en enää ajattele niin. Sanoohan Jeesuskin: joka viettelee yhden näistä pienimmistä, olisi parempi että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyksiin.

Johanna Hurtigin tutkimus on paljastanut, mihin lestadiolaisuuden syntikäsitys on pahimmillaan voinut johtaa. Lapsen hyväksikäyttö saatetaan sinänsä tuomita syntinä, mutta samalla teko, joka tosiasiassa vahingoittaa raakuudessaan lapsen koko elämää ja tulevaisuutta,  on uhrin ottaessa rikoksen esille esim. lähipiirissään, haluttu usein mitätöidä ja sivuuttaa anteeksipyynnöllä, kuten mikä hyvänsä ”lankeemus”.

Kirjassaan Taivaan taimet Hurtig kirjoittaa:

Lapseen kohdistuva väkivalta asettuu arkipäiväiseksi, tavalliseksi ja se tuodaan kuulijoiden samaistumisen ja ymmärtämisen piirin, ”jokaiselle” uskovaiselle mahdolliseksi toiminnaksi.

Rippiä ja anteeksiantamusta korostetaan mutta unohdetaan sielunhoito, joka tukisi tekijän hengellistä kasvua ja vastuunottoa. Jos ihminen on tehnyt pahoja asioita, pitäisi siitä seurata itsetutkiskelua, tapahtuneen aitoa kohtaamista. Mitä teosta on seurannut itselle ja uhreille? Miten lapsia suojellaan ja miten toimin jatkossa niin, että pimeä puoli ei aiheuta uhkaa? Sielunhoidossa käsitellään tällaisia kysymyksiä.

Hurtig pitää syntien tasaveroisuutta korostavaa käsitystä lasten oikeuksien näkökulmasta erityisen vaarallisena. Hengellisyyden sisään voi tällaisessa ajattelussa kätkeytyä eettisesti, moraalisesti ja juridisesti kestämättömiä näkemyksiä.

Jopa saarnoissa rauhanyhdistyksillä on näitä rikoksia mitätöity rinnastamalla teot arkipäiväisiin synniksi luokiteltuihin rikkeisiin. Johanna Hurtigin mukaan lapseen kohdistunut seksuaalirikos saadaan silloin näyttämään samanarvoiselta asialta kuin jokin omenavarkaus.

Tämänkaltainen ajattelutapa arkipäiväistää pahimmanlaatuisen väkivaltarikoksen ja siirtää siihen syyllistyneen hartioilta vastuun pois teon vakavista seurauksista uhriksi joutuneelle ihmiselle. Uhrin kärsimyksistä vaietaan ja ne sekä vakava rikos ohitetaan. Tämä kertoo pahasti vääristyneestä ”omasta moraalisa”,, joka loukkaa useimpien tavallisten suomalaisten oiekudentajua ja on vaaraksi koko yhteiskunnalle.

Arkkipiispa Kari Mäkinen on puheessaan 25.10. huomauttanut siitä, että millään uskonliikkeellä ei voi olla omaa erillistä eettistä koodistoa.

Esimerkiksi Helsingin rauhanyhdistyksellä on kuultu saarnoja, joissa puhuja on pyrkinyt vähättelemään viime vuosina julki tulleiden rikosten vakavuutta ja hyväksikäyttäjien vastuuta todeten, että ”epäuskoiset” puolestaan ”opettavat lapsiaan tanssimaan ja meikkaamaan”.  (Vanhoillisestadiolaisuudessa pidetään tanssia tai meikkaamista syntinä ja niihin hairahtuneita moititaan jopa julkisesti rauhanyhdistyksellä.)

Kontrolli ja vallankäyttö rauhanyhdistyksellä ulottuu toisaalta henkilökohtaisen elämän yksityiskohtiin saakka. Onkin eettisesti ja kristinuskon opetuksen kannalta ristiriitaista  että julmat lapsiin kohdistuvat rikokset on voitu ohittaa ja salata, samalla kun toisaalta jotakin uskovaista saatetaan kiusata ja pakottaa tekemään seurakunnan edessä parannusa siitä, että hänen hallustaan on löytynyt ripsiväriputkilo. Tällainen tapaus sattui Espoon rauhanyhdistyksellä runsaat kymmenen vuotta sitten. Nyt on tiedossa että samoihin aikoihin Espoon rauhanyhdistyksen piirissä tapahtui myös traaginen vuosikausia kestänyt hyväksikäyttörikos.

Rinnastus osoittaa karulla tavalla, millaisiin yleistä oikeudentajua loukkaaviin mittoihin vanhoillislestadiolaisuuden opetus ”syntien” kuittaamisesta  yhdenvertaisina evankeliumilla on voinut johtaa.

Juntusen puheenvuoro oli siten perusteltu ja ilahduttava signaali vakavasta opillisesta pohdinnasta.

Kuva: Riikka Oosi, YLE 2013.

Muita opetusta koskevia muutostarpeita ei täsmennetty

Johtokunta ei suoraan vastannut median edustajien toistuvasti esittämään kysymykseen siitä, miltä osin liikkeen monessakin suhteessa omintakeista opetusta nyt on tarkoitus uudistaa, em. Viljo Juntusen pohdinnan lisäksi.

On tunnettua, että vanhoillislestadiolainen liike opettaa monessa uskon opillisessa kysymyksessä toisin kuin luterilainen kristinoppi. Kristillisyyteen mahtuu hyvinkin erilaisia painotuksia ja käytäntöjä, se ei vielä vahingoia uskovien yhtenäisyyttä eikä Kristuksen kirkkoa. Tiedämme, etä tämä oli Lutherinkin kanta.

Mutta vl-uskon keskeisimmät ”omat opit” koskevat juuri niitä  seikkoja, jotka ovat juuri aivan ratkaisevia kirstittyjen ja kirkon yhtenäisyyden kannalta: opetus evankeliumista, johon kytkeytyy ”vain me” -seurakuntakäsitys (eksklusiivisuus),  sekä opetus sakramenteista. Vanhoillislestadiolaisuuden omintakeista teologiaa ei luultavasti ole kirkon piirissä viime aikoihin saakka juuri tunnettu.

Omintakeiset opilliset käsitykset on sementoitu tiukasti herätysliikkeen sisäiseen kulttuuriin, saarnojen kuvastoon, ajatteluun ja käytäntöihin, lapsi- ja nuorostyön sisältöihin sekä rippikouluun. Lestadiolaiseen kotiin syntyneet omaksuvat ne jo varhain totuuksina. Koska liikkeessä ei ole tapana perehtyä itsenäisesi kristinoppiin ja Raamattuun, teologisia ja opillisia käsityksiä on yksilön vaikea myöhemmin kyseenalaistaa.

Opillisia käsityksiä myös valvotaan ja niistä pidetään niin ehdottomasti kiinni, että  jäsenillä ei ole lupa kyseenalaistaa niitä. Tämä on johtanut siihen, ettei sisäisessä keskustelussa voida tavoittaa reilua, luottamukseen perustuvaa avoimuutta ja vapautta. Sananvapaus rauhanyhdistyksellä on varsin pieni ja virallista totuutta vastaan puhuva joutuu painostuksen kohteeksi.

Niin kauan kuin näistä teologisista kannoista pidetään kiinni absoluuttisina ”rajoina epäuskoiseen maailmaan”, on turha haaveilla yhteisön kulttuurin kohentuvan ja kehityvän avoimempaan suuntaan. Ne uskovaiset, jotka ovat yrittäneet nostaa kipupisteitä keskusteluun, ovat yksi toisensa jälkeen joutuneet joko vaikenemaan tai  eristetyksi ja erotetuksi ”yhteisestä rakkaudesta”.

Sosiaalinen eristäminen rakkaimmista ihmissuhteista ja helveltintuomio ovat pelotteita, jotka sulkevat uskovaisen suun. Keskutselun hinta on ollut monelle rohkealle uskovaiselle hyvin kallis.

SRK toivoo: kulttuuri avoimemmaksi rauhanyhdistyksillä?

SRK:n johto korosti voimakkaasti paikallisten rauhanyhdistysen autonomiaa, kun puhujia valitaan tehtäviin ja kun heitä ”vapautetaan” ja siirretään ”penkkiin istumaan”. Pääsihteeri korosti, että SRK:n johtokunta ei voi puuttua yksittäisen puhujan menettelyihin. Jos väärinkäytöksiä on ilmennyt, paikallisen tauhanyhdistyksen tulee olla asiassa  aktiivinen toimija. Keskusyhdistyksen johto ei nähnyt itsellään olevan vastuuta tästä.

Asia tuli korostuneesti esille, kun median edustajat nostivat esimerkiksi tapauksen Helsingin rauhanyhdistyksellä (Helsingin Sanomat 20.5.2012). Hyväksikäytön uhrin mukaan puhuja oli syyllistynyt hyväksikäyttörikoksen peittelyyn, mutta sai siitä huolimatta jatkaa puhujana.

SRK:n johdon edustajat pesivät tästä tapauksesta täysin kätensä ja ilmoittivat, että ratkaisun perusteluista on kysyttävä Helsingin rauhanyhdistyksen päättäjiltä.

Varsinkin pääsihteeri korosti sitä, että SRK:n johto toivoo, että rauhanyhdistyksillä siirryttäisiin nykyistä avoimempaan ja keskustelevampaan toimintatapaan.

Kovin paljon ei tässä vaiheessa ole syytä asettaa toivoa liikkeen aidolle uudistumiselle, vaikka johtokunta tiedotustilaisuudessa sitä oli toivovinaan. Niin kauan kuin liikkeen teologiasta ei ole mahdollista käydä avointa keskustelua rauhanyhdistyksellä ja mediassa ilman pelkoa joutumisesta hoidetuksi (painostetuksi), ja ilman pelkoa sosiaalisesta eristämisestä ja ulosheittämisestä, keskustelukulttuuria ei ole mitenkään mahdollista parantaa.

”Avoin ja vapaa keskustelukulttuuri” edellyttää todellista avoimuutta ja vapautta, oikeutta uskoa ja keskustella ilman painostetuksi ja mustamaalatuksi joutumisen pelkoa. Tästä syystä SRK:n ilmoitus keskustelukulttuurin parantamisesta paikallisissa rauhanyhdistyksissä avoimemmaksi tuskin tulee onnistumaan.

Kuva: Jarmo Kontiainen, Kaleva 2013.

Rakenteita aiotaan kohentaa…

SRK:n edustajat puhuivat tilaisuudessa moneen kertaan rakenteiden uudistamisesta. Mitä he sillä varsinaisesti tarkoittivat, jäi lopulta hämäräksi.

Median kysymykseen siitä, tekevätkö nyt johtokunnassa olevat johtopäätöksiä tilanteesta ja seuraako tapahtuneesta muutoksia SRK:n johtokunnassa, vastattiin, että tämä riippuu kokonaan vuosikokouksen päätöksistä. SRK on yhdistys, jossa ”toimitaan yleisten, demokraattisen periaatteiden” pohjalta, kuten muissakin yhdistyksissä, todettiin.

Toisin sanoen, katsottiin että rauhanyhdistyksistä valitut vuosikokousedustajat ratkaisevat johtokunnan aseman aikanaan vuosikokouksessa. Tässä vaiheessa muutoksia ei ole tulossa. Yksikään johtokunnan jäsenistä ei ole nyt tiettävästi esimerkiksi eroamassa johtokunnasta.

– Johdon vaihtaminen on vuosikokouksen käsissä, totesi varapuheenjohtaja Matti Taskila.

…mutta Rakas veli -järjestelmä jatkaa – naisten tuloon ”ei ole vielä aika”

Keskeinen rakenteellinen ongelma vanhoillislestadiolaisuudessa on naisten alistettu asema. Tutkija Johanna Hurtigin  mukaan juuri se on yhtenä keskeisenä rakenteellisena ja kulttuurisena tekijänä mahdollistanut lasten vuosikymmeniä jatkuneen seksuaalisen hyväksikäytön herätysliikkeessä. Tätä päätelmää tukee myös muu tieteellinen tutkimus: patriarkaatti ja naisen heikko asema on tunnistettu keskeiseksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi myös katolisen kirkon piirissä paljastuneissa hyväksikäyttötapauksissa.

Miehet ovat Hurtigin mukaan vl-yhteisössä valta-asemassa. Useiden hyväksikäyttötapausten selvittelyissä ja rikosten salaamisessa he ovat samastuneet toisiinsa lasten oikeuksien ja oikeudenmukaisuuden periaatteen kustannuksella. Hurtig nimittää tätä Rakas veli -järjestelmäksi.

Miehet ovat rakas veli -järjestelmässä erittäin läheisiä ja jakavat vahvasti saman vision ja yhteisen päämäärän Jumalan valtakunnasta ja sen puolustamisesta. Yhteinen pyhä päämäärä on niin kirkas, että sillä pyhyydellä myös pahuus ja moraaliset ristiriidat voivat hämärtyä. Sen osoittaa esimerkiksi puhujaksi palauttaminen tai puhujaksi laittaminen vaikka henkilöiden taustoista onkin tiedetty hyväksikäyttöä ja vastaavia asioita, kirjoittaa Hurtig.

Rakas veli -järjestelmä on itse itseään täydentävä vallankäyttöjärjestelmä, jossa miehet tukevat toisiaan ja varmistavat järjestelyillään kaikki todelliset päätöksentekoasemat vain toisilleen. Monet ovat tunnistaneet Hurtigin analyysin oikeaan osuvaksi, esimerkiksi toimittaja Mikael Pentikäinen, joka totesi:

– Sen näkee sokea reettakin.  Johannan tutkimuksen äärellä on syytä miettiä liikkeen rakenteita ja toimintatapoja. Oma käsitykseni on, että suhtautuminen hyväksikäyttötapauksiin olisi voinut olla toisenlaista, jos päättäjien pöydässä olisi ollut tasapuolisempi sukupuolijako. (Kotimaa24, 16.10.2013.)

Esimerkiksi SRK:n johtokunnan jäsenyys on käytännössä elinikäinen ja johtokunta käytännössä täydentää  itse itseään. Tavallisesti yhdistyksissä pyritään välttämään vallan ja ieojen keskittymistä ja on siksi rajoitettu jäsenyys johtokunnassa tai hallituksessa maksimissaan 2-3 kaksivuotiskauteen. SRK:ssa johtokuntaan valittu on käytännössä eronnut vasta kun korkea ikä on noussut väistämättä esteeksi.

SRK:n johtokuntaan ei ole valittu yhtään naista koskaan sen yli satavuotisessa historiassa. Johtokunnassa istuu 24 miestä.

Monet vl-liikkeeseen kuuluvat henkilöt ovat viime vuosina arvostelleet tilannetta ja toivoneet naisten saavan toimia herätysliikkeessä yhdenvertaisina miesten rinnalla. SRK:n nykyinen puheenjohtaja on absoluuttisesti torjunut ajatuksen.

Erityisen tiukasti SRK:n johtokunta on torjunut liikkeeseen kuuluvien naisteologien kutsumuksen papin tehtäviin luterilaisessa kirkossa. Vl-uskovaisia naisia ei SRK:n johtokunta aio edelleenkään päästää seurakuntatyöhön. Vielä vähemmän naisia voidaan kutsua seurapuhujaksi.

Arkkipiispakin on osallistunut julkiseen keskusteluun liikkeen johtajien ja päättäjien käynnistettyä painostustoimet vanhoillislestadiolaisia naispappeja kohtaan. Ensimmäiset vl-naispapit aloittivat työnsä kirkon tehtävissä viime vuonna. Kumpikin on joutunut eristetyksi rauhanyhdistyksen toiminnasta.

Median edustajat kyselivät naisen asemasta useamman kerran Oulun tiedotustilaisuudessa. ”Aiotaanko naisia nostaa puhujiksi tai SRK:n johtoon?”

Varapuheenjohtaja Matti Taskila vastasi kiertellen ja kaarrellen, puhumalla epämääräisesti avoimesta ja osallistavasta keskustelusta. Keskustelu naisen puhujaksi kutsumisen mahdollisuudesta ei päässyt tilaisuudessa alkua pidemmälle.  Tähänastiset SRK:n johdon julkiset lausunnot kielivät luvalla sanoen avointa mitätöintiä, suoranaista kovuutta ja inhimillistä vallankäyttöä, halua määrätä ja kontrolloida naisia. Kyse on yksiselitteisesti patriarkaalisesta vallanjakojärjestelmästä, jossa katsotaan, että liikkeen pääökseneon ja käytännön toiminnan kannalta merkittävin julkisen sfäärin alue, hengellinen alue, on pidettävä omistettuna yksin miehille.

Vastauksena kysymykseen naisten valitsemisesta SRK:n johtokuntaan pääsihteeri Tuomas Hänninen vastasi toistamiseen, että herätysliike toimii kuten mikä muu yhdistys hyvänsä, ”demokraattisten pelisääntöjen pohjalta”. Johtokunnan jäseneksi ei ole koskaan edes esitetty naista. Tässä johto puhuu palturia. Ja tuleeko mieleen kysymys: miksi ei ole esitetty?

Naisten aseman kohentaminen SRK:n johtotehtävissä on Hännisen mukaan täysin paikallisten rauhanyhdistysten käsissä. Ne lähettävät vuosikokouksiin edustajansa, jotka valitsevat johtokunnan. Vuosikokouksiin osallistuu valtakirjalla 183 jäsenyhdistystä.

– Suurin osa vuosikokouksen edustajista on naisia, huomautti Viljo Juntunen tähän. Mistä syystä moinen joukko, ”Rakas Sisar-verkosto”, ei ole asettanut ehdolle naisia? Tuleeko mieleen ajatusta, että millaiseen sukupuolijärjestelmän malliin naiset on opetettu? Puhujan pöydän takaa ja Päivämiehen sivuilla, ja Valtakunnan talostelussa.

Pääsihteeri Hänninen valotti asian teknisesti varsin simppeliä luonnetta seuraavasti, eli sehän toimii kuin junan vessa:

– Jos vuosikokouksessa ehdokkaaksi asetetaan nainen, ja hän demokraattisesti tulee valituksi, niin silloin hän nousee johtokuntaan… Keväällä kävimme aiheesta hyvin laajaa keskustelua ja voin vakuuttaa, että se oli avointa, mutta vielä ei ollut aika.

Sivusta kuuntelija saattaa arvella, että rakas veli -verkosto ei ole ollutkaan ”vielä valmis” naisten asettamiseen ehdolle ja osallistumiseen johtokunnan työskentelyyn. Onhan esim. pj Voittonen ollut julkisissa lausunnoissaan sillä kannalla, että SRK:n johtokunta edustaa suoraan apostolisena jatkumona Uuden testamentin Efeson seurakunnan vanhimpia, joka olivat tiettävästi miehiä. Lausuntojensa mukaan hän näkee johtokunnan jäsenenen vastuussa sen verran hengellistä vastuuta ja toimijuutta, että sitä ei voida jakaa naispuolisten uskovaisten kesken. Koska hengellinen alue ”ei kuulu naisille”.

Hännisen kotiseudun naapurikunnassa Äänekoskella paikallinen johtokunta esitti vuosi sitten naista alueen rauhanyhdistysten edustajaksi  SRK:n johtokuntaan. Tämä torjuttiin. Tiettävästi Tuomas Hänninen oli itse aktiivisesti mukana torjumassa ajastusta. Tehtävästä korkean iän vuoksi silloin pois jäänyt johtokunnan erovuoroinen jäsen järjesti uuden kokouksen Jyväskylään. Tämän kokouksen ”yksimielinen” päätös oli, että mandaatille esitettiinkin nuorehko mieshenkilö Laukaasta.

Naisten tie oman herätysliikkeensä yhdenvertaisiksi päättäjiksi, papeiksi ja seurapuhujiksi on vielä pitkä.

Tutkijoiden kommentteja

Tutkija Mauri Kinnunen olisi toivonut SRK:n johdolta yksiselitteistä kädenojennusta niille henkilöille, jotka jo yli viisi vuotta sitten toivat hyväksikäyttöasian esille ja yrittivät ensin saada SRK:n johdon mukaan tukemaan asian käsittelyä liikkeen sisällä. Useat muutkin ovat nostaneet tämän näkökohdan esiin keskusteluissa.

On tunnettua, että tutkijat ja lasten hyvinvoinnista huolestuneet uskovaiset torjuttiin SRK:ssa. He joutuivat lisäksi räikeän mustamaalauksen ja parjaamisen kohteeksi herätysliikkeen johdon ja puhujien taholta.  Tätä maineenpalautusta SRK:n johto ei kuitenkaan tiedotustilaisuudessa tehnyt.

Näiden ihmisten sinnikkään ja pätevän toiminnan ansiosta vl-yhteisö on jatkossa lapsille ja nuorille mahdollisesti turvallisempi ympäristö kasvaa ja elää.

Tutkija Aini Linjakumpu katsoo, että tiedotustilaisuus kertoo johdon pitävän kysymystä hyväksikäytöstä tärkeänä. SRK:lla on selvästi ainakin pyrkimys keskustella näisä asioista laajemminkin yhteiskunnan ja median suuntaan.  Monet saattavat kuitenkin kokea tämän ulostulon vielä riitämättömäksi, toteaa Linjakumpu.

Tämä on ymmärrettävää, sillä toinen kipukohta herätysliikkeen lähihistoriassa on hoitokokusväkivalta, jonka seurauksena tuhansia uskovaisia leimattiin ”väärähenkiseksi” ja erotettiin ”Jumalanvaltakunnasta” vastoin tahtoaan.

Näiden uskovien asema on herätysliikkeessä yhä käsittelemättä ja konkreettinen sovinnonteko tekemättä. Linjakumpu julkaisi viime vuonna laajan tieeellisen tutkimuksen vl-liikkeen pahimmilta hoitokokousvuosilta: Haavoittunut yhteisö (Vastapaino).

Rippiin ja vaitiolovelvoitteeseen liittyvistä kysymyksistä väitöskirjan tehnyt tutkija Johannes Alaranta totesi Kotimaa24:n haastattelussa, että vanhoillislestadiolaiset ovat nyt muuttaneet käsitystään ripistä. Väitöskirja Taakkojen kantaja vai ilmiantaja tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 12.10.2013.

– Väitöskirja-aineistoni perusteella he ovat nyt muuttaneet kantansa ja se on hieno asia. Heidän kantansa on nyt se, että maallikon ja papin rippisalaisuudet ovat erilaiset. Eli kuten lainkin mukaan niin, että maallikkoa ei sido samanlainen rippisalaisuus kuin pappia. Väitöskirja-aineistoni perusteella vanhoillislestadiolainen kanta oli aiemmin se, että maallikon ja papin vaitiolovelvollisuudet ovat samanlaiset.

– On hyvä asia, että kantaa on muutettu ja toivon, että uutta kantaa nyt myös sovelletaan.

Alarannan käsitys on hieman toinen kuin Olavi Voittosen, joka arveli tiedotustilaisuudessa, että Katekismus ei ole ajan tasalla, lainsäädännön ilmoitusvelvollisuuteen viitaten. Alaranta taas katsoo yksinkertaisesi niin, että maallinen lainsäädäntö edellyttää ilmoitusvelvollisuutta tietyissä lakien perustelemissa tilanteissa, ja piste.

– Periaatteessa vaitiolovelvollisuus on kristityillä kaikissa niissä tilanteissa, joissa ei ole kyse sellaisesta teosta, jolloin laki vaatii ilmoittamista. Laki vaatii tietyissä tilanteissa ilmoittamista. On rikoslain ja lastensuojelulain ilmoitusvelvollisuus. Katekismus ei ole huonosti sanoitettu, mutta siinä pitää muistaa, että se ei koske kaikkia tilanteita. On tilanteita, jossa Suomen lain mukaan on ilmoitusvelvollisuus vieläpä rangaistuksen uhalla. Ei siinä silloin auta mennä lukemaan tuomarille Katekismusta tai virsikirjan liiteosaa, Alaranta on huomauttanut.

Johanna Hurtigin mukaan on ymmärrettävää, että tiedotustilaisuus haluttiin järjestää heti, koska johtoon kohdistuu nyt  reagoimisen paine. On kuitenkin ilmeistä, että SRK:n johto ei ollut vielä ehtinyt käydä keskustelua tutkimustulosten merkityksestä.

– Kirjan julkaisusta on vasta viikon verran, ja se on iso ja monella tapaa vaativakin lukupaketti. Puheenjohtaja Olavi Voittonen ei vastannut kysymykseen, onko hän lukenut kirjan eikä mikään viitannut siihen, että hän olisi. Pääsihteeri Tuomas Hänninen kertoi ”tutustuneensa kirjaan”.

– Epäselväksi tiedotustilaisuudessa jäi esimerkiksi vastuukysymykset sekä opetuksen ja käytäntöjen piirteet.

Hurtig on muistuttanut, että hänen tietojensa mukaan puhujan tehtävissä toimii yhä edelleen sellaisia miehiä, joiden taustassa on lapsiin kohdistuneita hyväksikäyttörikoksia tai jotka ovat syyllistyneet niiden salailuun.

SRK:n johto ilmoitti tiedotustilaisuudessa ja tiedotteessaan, ettei tällaisia henkilöitä toimi SRK:n johtokunnassa eikä puhujina. Tässä on ilmeinen ristiriita.

– Ei ole kyse siitä, ettemmekö uskoisi Hurtigin tutkimustuloksia. Meillä ei vain ole tästä tietoa, Olavi Voittonen huomautti tiedotustilaisuudessa.

– Kaikki ei välttämättä ole heidän tiedossaan, koska tässä on paikallisen tason tietoa ja perheiden tietoa, toteaa Hurtig tähän.

SRK:n johto korosti tiedotustilaisuudessa, että heillä ei olisi ollut vuosien varrella tietämystä tapahtuneesta. Hurtigin mielestä tämä ilmaisu kaipaa tarkennusta. Vetoaminen tietämättömyyteen on tapa väistellä vastuuta.

– Kokonaiskuvan puuttumiseen vetoaminen on tyypillinen selitys yhteisöä koskevissa kriiseissä. Aivan samoin on hyväksikäyttörikoksiin reagoitu katolisen kirkon piirissä. Vastuuhenkilöt sanovat, että tietoa ei ole ollut emmekä ole mitenkään voineet kuvitella tällaista. Tietoa on kuitenkin herätysliikkeessä vuosikymmenien mittaan nostettu esille silloin tällöin, mutta sitä vastassa on ollut varmuus, ettei meillä ole tämänkaltaista ilmiötä. Hyväksikäytön olemassaolo on torjuttu.

– Kun SRK:n johto sanoo,  ettei heillä ole ollut kokonaiskuvaa, pitäisi ennemmin sanoa, ettei sellaisen rakentamista ole nähty tarpeelliseksi. Se olisi oikeampi ilmaus. Näitä tapauksia on liikkeessä hoidettu ja kohdattu. Niihin on suhtauduttu yksittäistapauksina. Silloin kokonaiskuva ilmiöstä ei rakennu, Hurtig sanoo.

– Toivoisin, että johtotasolla löytyy nyt aikaa ja tahtoa perehtymiseen. Kirjassa saavat äänen ne liikkeen jäsenet, jotka surevat sitä, ettei heidän kokemuksiaan ole kuultu. Nyt pitäisi kuulla.

Hurtig on haastatteluissaan muistuttanut myös siitä, että liikkeessä vallitseva oppi yhteisön erityislaatuisesta pyhyydestä ja lähtökohtaisesta oikeassa olemisesta johtaa siihen, että vanhoillislestadiolainen kokee ristiriitojen ja väärinkäytösten käsittelyn uhkaavana. Uhka herättää defenssin, halun puolustautua ja torjua ikävät faktat.

Johanna Hurtigin tutkimus tuotti tietoa 156:sta seksuaalisen väkivallan tekijästä useamman vuosikymmenen ajalta. Tekijöistä 27 oli liikkeen puhujia, heidän joukossaan oli SRK:n johtokunnan jäseniä ja rauhanyhdistysten puheenjohtajia. Kuudessa lasten kaltoinkohtelutapauksessa tekijät olivat naisia.

Kirjassaan Taivaan taimet on Hurtig todennut tutkimuksensa taustasta:

– Usko, yhteisöllisyys tai tutkimani yhteisö eivät ole kriittisen katseeni kohteita. Suhtaudun kuitenkin kriittisesti sellaiseen uskoon ja yhteisöllisyyteen, jossa yksilö asetetaan kantamaan opillisesti ja yhteisöllisesti tuotetut riskit yksin, ja jossa moraalin poikkeamia opista ei suostuta kohtamaan.

Ennen Taivaan taimet -kirjaansa Johanna Hurtig julkaisi yhdessä pastori Mari Leppäsen kanssa teoksen Maijan tarina, jossa kuvataan yksi hyväksikäytetyn uhrin kokemukset sekä tarkastellaan tapausta ja yleensä vl-liikkeen hyväksikäyttörikoksia asiantuntija-artikkeleissa. Ansiokas teos palkittiin Vuoden Kristillinen Kirja -palkinnolla 2012.

Tuolloin heränneessä julkisessa keskustelussa arkkipiispa Kari Mäkinen esitti toivomuksenaan, että herätysliikken johto esitätisi uhreille anteeksipyynnön.

Mari Leppäsen mielestä anteeksipyyntö,  jonka SRK:n johto iloituksensa mukaan on nyt ilmaissut, on sinänsä oikea teko, mutta vastuu ei voi jäädä siihen.

– Anteeksipyytäminen on tärkeätä, koska siinä myönnetään, että on tehty virheitä, mutta minä ajattelen, että anteeksipyyntö ei kuitenkaan riitä. Käytännöllä ja puheillla täytyy olla yhteys.

– Ihmisten, jotka ovat osallistuneet näiden asioiden käsittelyyn ja sanovat, että he ovat tehneet raskaita virheitä, olisi luonnollista kantaa vastuu ja astua sivuun ja tarjota tila toisille ihmisille. Se olisi myös mahdollisuus rakentaa luottamusta ja mahdollisuus ottaa askelia eteenpäin”, Leppänen sanoi Ylellä syksyllä 2012.

Leppänen piti mahdollisena, että hyväksikäyttötapauksia on tosiasiassa paljon enemmän kuin niitä on saatettu viranomaisten tietoon.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että tässä prosessissa on jälleen kerran aito tieteellinen tutkimus osoittanut voimansa. Sen avulla on onnistuttu muuttamaan maailmaa edes hieman paremmaksi – erityisesti kaikkein puolustuskyvyttömimpien, lasten ja rikosten uhrien kannalta. Sen avulla on kyetty puolustamaan ihmisoikeuksia väkivaltaista yhteisöä ja sen vallankäyttöä vastaan. Vapaassa maassa tiede on niitä harvoja voimia, joka kykenee kestävällä tavalla vastustamaan yhteisöjen sisäistä mielivaltaa, pelottelua ja uhkailuja.

Kaunis kiitos kuuluu näille sisukkaille tutkijoille.

Toivoa sopii, että nämä ansiot tunnustetaan myös herätysliikkeessä.

*        *        *

Ajattelemisen aihetta antoi Peltonen.

Tiedotustilaisuudessa SRK:n puolesta esiintyivät pääsihteeri Tuomas Hänninen, puheenjohtaja Olavi Voittonen ja varapuheenjohtajat Matti Taskila sekä Viljo Juntunen.

*        *        *

Lue lisää aiheesta:

Minna Akimo: Tutkija väläyttää sanktioita vanhoillislestadiolaiselle liikkeelle. Kaleva 19.10.2013.

Simo Alastalo: Kirkkoherra: Lestadiolaisjohdolla ei ole selkeää linjaa hyväksikäytöstä. Kotimaa24 22.05.2012. Pauli Niemelän haastattelu.

Simo Alastalo: Tutkija: Tietämättömyyskortti tapa väistää vastuu. Kotimaa24 27.10.2013.

Jean Friedman-Rudovsky: A Verdict in Bolivia’s Shocking Case of the Mennonite Rapes. Time 17.8.2011.

Jean Friedman-Rudovsky: The Ghost Rapes of Bolivia: The Perpetrators Were Caught, but the Crimes Continue. VICE 6.8.2013.

Read more: Mennonite Serial Rape Trial in Bolivia Agonizes Community – TIME http://content.time.com/time/world/article/0,8599,2087711,00.html#ixzz2kqIDZy4B

Matti Huuskonen: Tutkimus sai lestadiolaiset pyytämään uhreilta anteeksi. Helsingin Sanomat 25.10.2013, A 11. Verkkossa: Vanhoillislestadiolainen liike pyytää anteeksi hyväksikäytön uhreilta.

Hyssyttelystä keskusteluun. Kaleva 16.10.2013, pääkirjoitus.

Johannes Ijäs: KRP:n Haapala: Kerrotuissa SRK-keskusteluissa ei ongelmia. Kotimaa24 26.10.2013.

Johannes Ijäs: Näin SRK:n pääsihteeri kommentoi Hurtigin tutkimusta. Kotimaa24 16.10.2013.

Johannes Ijäs: Rippitutkija: Vanhoillislestadiolaiset tekivät täyskäännöksen. Kotimaa24 25.10.2013.

Johannes Ijäs:SRK: Olemme pahoillamme että uhreja on laiminlyöty. Kotimaa24 24.10.2013.

Aino Kangaspuro: Herätysliikkeen anteeksipyyntö ei vakuuta – ”Aika näyttää”. Iltalehti 26.10.2013.

Kirkkoherra: Lestadiolaisjohdolla ei ole selkeää linjaa hyväksikäytöstä. Pauli Niemelän haastattelu. Kotimaa24 22.5.2012.

Lucas: Alinta kastia ovat naiset ja lapset

Lucas: Kun pyhästä paljastuu pahuus

Lucas: Miesvalta lisää sukupuolisen hyväksikäytön ja väkivallan riskiä

Lucas: SRK:n kirje puhujille pedofilian torjumisesta 2010

”Maija on ennen kaikkea yhteisöllinen uhri.”  Toivon tuomiokapitulin erikoislähetyksessä puhutaan Maijan tarinan syistä ja seurauksista. YTT Johanna Hurtigin haastattelu, Radio Dei 18.5.2012. Haastattelijana Mikko Salmi.

Maria Sofia & ESA: Leppäsen haastattelemat naiset: suorat sanat kutsumuksesta, syrjinnästä ja SRK:sta

Eija Mikkonen: SRK:n tiedotustilaisuus lastensuojelusta. Kaleva 24.10.2013.

Kari Mäkinen: Terve ja turvallinen uskonnollisuus ja yhteisöllisyys. Uskonnollisuuden ja yhteisöllisyyden riskit –seminaari, DIAK 25.10.2013.

Heli Rintala: ”Lasten hyväksikäyttöön ei suhtauduttu aluksi riittävän vakavasti”. Oulu-lehti 25.10.2013.

Päivi Seeskorpi & Marjo Sormunen: Annetaanko lasten hyväksikäyttäjille anteeksi: ”Jos ihminen tekee parannuksen…” Aamulehti 7.4.2011.

Tukihenkilö: Ei se ollutkaan burnout

SRK:n vuosikokous 27.6.2009: johdossa edelleen vain miehiä

SRK:n vuosikokous 2010: päätöksentekijät yksinomaan miehiä

Janika Tikkala: Vanhoillislestadiolaiset lupaavat perata toimintaansa. Turun Sanomat 25.10.2013, s. 12. Verkossa.

Suvi Vihavainen: ”Lestadiolaisjohtaja kiisti hyväksikäytön”: Mariaa loukkaa, että insestin hoitokokouksissa kiistänyt johtaja toimii edelleen maallikkosaarnaajana. Helsingin Sanomat 20.5.2012. A4.e

Advertisement