Perheen sisäisen ripin väärinkäyttö voi olla monenlaista

Monesti lestadiolaisyhteisö näyttää olevan kuin perhe, jossa on paljon salaisuuksia. – Paavo Kettunen, professori, Itä-Suomen yliopisto.

Pieni tyttö ihmetteli:
– Mummi, mitä Pyhän Hengen pappi tarkoittaa?
– Se tarkoittaa, että me uskovaiset täällä Jumalan valtakunnassa olemme Pyhän Hengen pappeja.
  – Mutta mitä se tarkoittaa? tyttö ihmetteli.
– Sitä, että me annamme syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
– Saanko minäkin antaa anteeksi? tyttö ihmetteli.
– Saat. Sinäkin saat saarnata anteeksi. Sinä olet Jumalan lapsi ja sinun sydämessäsi on Pyhä Henki.

Tytöstä se oli ihmeellistä. Hänkin saa antaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. – Siionin Kevät  7–8, 2013, pääkirjoitus.

Nelivuotias köllöttää jo sängyssään kädet rennosti pään takana. Kun evankeliumi on saanut puhdistaa päivän aikana tulleet likatahrat sekä isän että pojan matkavaatteista, poika yllättäen kysyy: ”Mitä se tarkottaa?”

Isä selittää, että kun kaikki synnit annetaan anteeksi, se tarkoittaa, että kiukuttelut, tottelemattomuudet, valehtelut, kiusaamiset ja kaikki muutkin synnit on pyyhitty pois, eikä niitä enää ole.    

–  Antti Halonen: Synnyt anteeksi. Päivämies 14, 2009.

Keskustelussa ripistä ja siihen liittyvästä vaitiolovelvollisuudesta on noussut esiin ajatus siitä, että jos lain tasolla muutettaisiin papin vaitiolovelvollisuutta, saataisiin korjatuksi  lestadiolaisyhteisössä paljastunut ripin väärinkäyttö.

Siitä ovat viime aikoina julkaistut tutkimukset raportoineet hätkähdyttävällä avalla, esimerkiksi Johanna Hurtigin teos Taivaan taimet (Vastapaino 2013).

SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen viittasi tiedotustilaisuudessa kirkkolakiin ja siihen, että Katekismus ”ei ole ajan tasalla”.

Itä-Suomen yliopiston professori Paavo Kettunen on nostanut asiassa esiin huomionarvoisia seikkoja.

Hänen mukaansa suurin ongelma ei ole suinkaan kirkkolain säädöksissä. Suurin ongelma on vanhoillislestadiolaisuudessa käytössä oleva perheensisäinen ripittäytymiskäytäntö, jossa rippiä käytetään väärin. ”Vaikka lestadiolaisuudessa väitetään opetettavan maallikkoripistä kirkon opettamalla tavalla, ei vallitseva käytäntö läheskään aina osoittaudu kirkon käytännöksi.”

Kettunen kirjoitti Helsingin Sanomissa:

Ongelma ei ole nykyisessä laissa vaan sen väärässä tulkinnassa ja soveltamisessa. Alarantakin viittaa maallikkorippiin ja siihen liittyviin vääriin tulkintoihin. Vaikka lestadiolaisuudessa väitetään opetettavan maallikkoripistä kirkon opettamalla tavalla, ei vallitseva käytäntö läheskään aina osoittaudu kirkon käytännöksi.

Yhtenä esimerkkinä maallikkoripistä otan esille perheripin ongelmat. Jos perheenjäsen käyttää seksuaalisesti hyväksi lastaan, ripittäytyy siitä puolisolleen ja vaatii, ettei tämä puhu asiasta kenellekään, ei ongelmaa poisteta papin vaitiolovelvollisuutta muuttamalla. Tällöin ongelma on liikkeen opetus perheen sisäisestä ripistä ja sen käytöstä.

Tehdessäni 1990-luvulla tutkimusta suomalaisten rippikokemuksista, otin lestadiolaisuuden johtohenkilöiden kanssa esille perheripin ongelmat.

Omista ripittäytymisistään kertoneiden mukaan oli varsin yleistä, että lestadiolainen ripittäytyi toiselle perheenjäsenelle, joka saattoi olla tapahtuneen osapuoli. Tällöin voi tapahtua ketjureaktio: puoliso ripittäytyy toiselle puolisolle lapsensa hyväksikäytöstä ja vaatii, ettei tästä puhuta muille. Puoliso ei kestä taakkaa yksin, vaan jakaa sen toisen lapsensa kanssa. Nämä molemmat kokevat syyllisyyttä luottamuksen pettämisestä ja rippiketju jatkuu perheen sisällä. Jokainen julistaa toiselle anteeksiantamusta ja vaatii salassapitoa. Salaisuus voi olla kaikkien tiedossa, mutta kenenkään ei ole lupa siitä puhua. Monesti lestadiolaisyhteisö näyttää olevan kuin perhe, jossa on paljon salaisuuksia.

Yhteiskunnan, kirkon ja lestadiolaisyhteisön näkökulmasta on liian helppo ratkaisu ajatella, että hyväksikäyttötapaukset ratkeaisivat lainmuutoksella. Silloinko asia olisi hoidettu, jos lakia muutettaisiin?

Laki ei nytkään hyväksy noita käytäntöjä.

Sen sijaan lestadiolaisyhteisön tulisi syvällä tasolla kohdata nämä ongelmat ja puuttua niihin. Yksi keskeinen kysymys on maallikkoripin ja perheen sisäisen ripin väärinkäyttö. Se ei poistu papin vaitiolovelvollisuuden poistamisella.

Useimmissa vl-uskovaisissa perheissä on perheensisäinen ripittäytymiskäytöntö osa jokapäiväistä elämää. Puhujat saarnoissaan ja Päivämies-lehden sekä lapsille suunnatun Siionin Kevät -lehden kirjoitukset toistelevat ajatusta, että toimintamalli on suositeltava, jotta ihminen pysyy turvallisesti uskomassa ja taivaskelpoisena.

”Papille tai toiselle kristitylle voimme ripittäytyä, kun omatunto vaivaa eikä anna rauhaa. Ripin vastaanottaja on sidottu vaikenemaan siitä, mitä henkilökohtaisessa ripissä puhutaan”, sanotaan Katekismuksessa. Mutta miten tämä on käytännössä ymmärrettävä?

Jatkuvaa, aivan päivittäistä ripittäytymistä toinen toisilleen pidetään lesadiolaisessa uskonelämässä tärkeänä, jotta ”matkavaate pysyy puhtaana”, kuten puhujilla on tapana saarnoissaan korostaa.

Ripittäytyäminen suoritetaan esimerkiksi aina nukkumaan mennessä. Tämän koetaan lisäävän turvallisuuden tunnetta, koska uskoaan, että ripittäytyminen ja synninpäästö turvaavat ihmiselle taivaaseen pääsyn, jos kuolema sattuisi kohdalle yön aikana nukkuessa.

Perheripittäytymisen riskejä ei ole tunnistettu. Menettely opetetaan jo aivan pienillekin lapsille.

Lapset osallistuvat rauhanyhdistyksen järjestämään uskontokasvatukseen jo leikki-iästä lähtien. Kerhot, pyhäkoulu, raamattuluokat ja SRK:n oma rippikoulu muodostavat varsin kattavan vanhoillislestadiolaisten omien dogmien opetusjärjestelmän. Sen piirissä elää ja opiskelee tätä nykyä arviolta noin 50 000 alle 18-vuotiasta.

Luterilainen kristinoppi ja käsitykset esimerkiksi ripistä jäävät heille etäiseksi, usein kokonaan vieraaksikin.

Seksuaalisuuteen liittyvät synnintunnustukset sisarusten painajaisena

On käynyt ilmi myös sellainen käytäntö, että nuoret lestadiolaiset seurustelevat parit käyttävät rippi-isänään tai -äitinään alaikäisiä sisaruksiaan, kun heitä painaa syyllisyys ja huono omatunto seksuaalisuuteen liittyvissä synneissä. Vanhoillislestadiolaisuudessa itsetyydytys on syntiä, samoin esimerkiksi hyväily, suuteleminen ja seksi ennen avioliittoa.

Masturbointia, seurusteluajan esiaviollisia seksikokeiluja ja vastaavia asioita tuntuu ymmärrettävästi vaikealta käydä toistuvasti tunnustamassa aikuisille uskovaisille, esimerkiksi puhujille tai omille aikuisille sukulaisille.

Ripittäytyminen ns. tekosynneistä on kuitenkin välttämätöntä, jos haluaa saada omalletunnolleen rauhan ja voi luottaa pääsevänsä taivaaseen.

Syyllisyys painaa, mutta nolostuttavan oloisten syntien tunnustaminen on paljon helpompaa esimerkiksi nuoremmalle sisarelle tai veljelle. Perheet ovat tyypillisesti suuria, ja murrosikäisellä tai jo aikuistumassa olevalla on paljon nuorempia sisaruksia.

Pikkusisko tai pikkuveli raukka joutuu sitten yhä uudestaan kuuntelemaan lankeemusten yksityiskohtia ja antamaan synninpäästön. ”Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi.”

Pikkusisko tai -veli ei pääse kiusallisesta ja ahdistavasta tilanteesta pakoon. Asiat joita hänen korvilleen tunnustetaan, saattavat olla hänelle hyvinkin ahdistavia ja outoja. Eivät hänen ikäisensä maailmaan kuuluvia. Tilanteet voivat toistuessaan häiritä ja vääristää lapsen omaa kasvuprosessia.

Mutta hänelle on pikkulapsesta saakka opetettu, että jos joku on sielunhädässä ja haluaa tunnustaa syntejään ja pyytää siunausta eli synninpäästöä, silloin uskovaisen on alistuttava kuuntelemaan ja on annattava anteeksianto. Kieltäytyminen ei käy.

Ja jälkeenpäin on vaiettava, pidettävä suu kiinni asiasta. Siitä ei ole lupa puhua kenellekään, sillä silloin ne tunnustetut ja anteeksi annetut synnit siirtyisivät kuormaksi hänen itsensä omalletunnolle.

Kuvatun tyyppiset seksuaalisuuteen liityvät teot ovat luonteeltaan sellaisia, että on tavallista, etä vl-uskovainenkin sortuu niihin toistuvasti. Siksi sille pikkusisko-rippiäidille tuleekin asiaa usein.

Tilanne täyttää myös seksuaalisen häirinnän ja suoranaisen hyväkisikäytön tunnusmerkit henkilökohtaisine, intiimeine tunnustuksineen. Rippitilaneet saattavat olla paitsi rasittavia myös suorastaan traumatisoivia herkässä iässä olevalle lapselle ja nuorelle. Tällaista  menettelyä jokainen asiaa arkijärjellä katsova pitää eettisesti hyvin vääränä lasta kohtaan.

Ilmiö on pysynyt julkisuudelta piilossa, mutta se on noussut esiin nettikeskusteluissa.

Vanhoillislestadiolaisuuden perheripissä on siten monia ongelmia, joista kirkossa ei luultavasti ole oltu tietoisia ennen Hurtigin tutkimustyötä. Vaikka vl-liike toimii kirkon sisällä, sen opillisia käsityksiä ja käytäntöjä ei tavallisesti muualla kirkossa juuri tunneta.

Mitä ripistä sanotaan Katekismuksessa, piispa Eero Huovinen?

Käytössä olevan Katekismuksen pohjatekstin on kirjoittanut piispa emeritus Eero Huovinen. Huovisen mukaan Katekismus on lyhyt hengellinen kirja eikä se määrittele kirkkolain tavoin perusteellisesti papin rippitehtävää tai vaitiolovelvollisuutta. Katekismus puhuu sielunhädässä olevan ihmisen auttamisesta.

Hän toteaa Kotimaa24:n haastattelussa:

– Pappia sitovat pappislupaus ja pappisvihkimys sekä kirkkolaki, joka määrittelee vaitiolovelvollisuuden. Jos pappi rikkoo rippisalaisuuden, hän tekee virkavirheen.

– Maallikon vaitiolovelvollisuutta ei ole säädetty samalla tavalla lailla. Vaikeneminen perustuu yleiseen pappeuteen ja siihen kuuluvaan hengelliseen harkintaan.

– Niin pappi kuin yksittäinen kristitty voi sanoa heidän luokseen tulevalle, että synninpäästö hengellisessä mielessä voidaan antaa vasta sitten, kun rikos on ensin tunnustettu viranomaiselle. Synninpäästöä voi kuka tahansa katuva pyytää, mutta anteeksiantamus ei voi olla väline, joka mahdollistaisi rikosten peittelemisen. Synninpäästö antaa anteeksiantamuksen Jumalan edessä, mutta ei maallisen lain edessä.

– Sitä pitääkin miettiä, kuuluuko sellainen keskustelu ripin ja vaitiolovelvollisuuden piiriin, jonka oikea osoite olisi maallinen viranomainen. Papilla on myös mahdollisuus sanoa, että nyt ei ole kyse ripistä.

Tiettävästi SRK:n johto kertoi tiedotustilaisuudessa, että vl-yhteisön opetusta tullaan tarkastelemaan ja uudistamaan.

Myös vanhoillislestadiolaista ripittäytymiskäytäntöä pitäisi muuttaa niin, että ripittäytyminen alaikäiselle ei ole luvallista. Muutoinkin tulisi kiinnittää huomiota perheensisäisen ripin käyttöön. Se on selvästi riski perheväkivaltatapauksissa. Muutos tulisi pikimmiten ottaa osaksi SRK:n lapsi- ja nuoristyön sekä rippikoulun opetussuunnitelmia.

*        *        *

Ajattelemisen aihetta antoi: Lucas.

*        *        *

Lue lisää:

Johanna Hurtig: Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino, 2013.

Hohanna Hurtigin haastattelu 12.3.2014, Espoon seurakunnat, haastattelijana Kalevi Virtanen.

Johannes Ijäs: Eero Huovinen: Synninpäästöllä ei voi peittää rikoksia. Kotimaa14 27.10.2013.

Paavo Kettunen: Perherippi voi johtaa salailun kierteeseen. Helsingin Sanomat 19.10.2013.

Lucas: Alaranta väitöskirjassa: Lapsen etu ykköseksi kirkkolakiin

Syntien taakka nelivuotiaalle

Advertisement