Hengellinen väkivalta tunnetuksi – Kaikille avoin seminaari Helsingissä


Pahinta ei ole pahojen ihmisten julmuus, vaan hyvien ihmisten vaikeneminen siitä. – Martin Luther King.

Väärinkäytöksiksi Voittonen nimeää muun muassa julki- ja pakkoripit. – SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen, Helsingin Sanomat 10.10.2011.

hengellinen_vakivalta_S

Seminaari hengellisestä väkivallasta 22.11.2013: kirjailijat kertovat

Aika: 22.11. klo 12-18

Paikka: Balderin sali, Aleksanterinkatu 12, Helsinki

UUT ry:n järjestämässä iltapäiväseminaarissa puhuvat maan parhaat hengellisen väkivallan asiantuntijat.

Hengellisestä väkivallasta on julkaistu viime aikoina useita kirjoja. Kaikille avoimessa ja maksuttomassa seminaarissa tutkijat ja kirjailijat kertovat teoksistaan, aiheistaan ja tutkimustensa tuloksista – ja ehkä itsestäänkin.

Tutkimus on osoittanut, että Suomessa toimii useita hengellisiä liikkeitä ja yhteisöjä, jotka painostavat jäseniään ja kohtelevat ihmisiä väkivaltaisesti. Uskonnollisten yhteisöjen väkivaltaiset käytännöt ovat kuitenkin jääneet pitkälle piiloon julkisuudelta. 

Hengellisen väkivallan uhrit tarvitsevat kanssaihmisten tukea, jotta väkivallan käyttö saadaan yleiseen tietoisuuteen ja loppumaan. Suomalaisen oikeusvaltion jäseninä emme voi hyväksyä väkivaltaa. Väkivalta on aina väärin. Uskonto ei oikeuta väkivaltaa.

Seminaari tarjoaa mahdollisuuden kirjailijoiden ja yleisön tutustumiseen ja keskusteluun. Kyseessä on harvinaislaatuinen tilaisuus kuulla aihepiirin parhaita asiantuntijoita yhdellä kertaa. 

Seminaariin on yleisöllä vapaa pääsy.

Ilmoittautuminen 15.11. mennessä osoitteeseen: joni.valkila@uut.fi

Ohjelma

12:00-12:15  Tilaisuuden avaus  –  Joni Valkila, toiminnanjohtaja, Uskontojen uhrien tuki UUT ry.

Ylilääkäri, THL:n tutkimusprofessori  Hannu Lauerma. - Kuva YLE.

Ylilääkäri, THL:n tutkimusprofessori Hannu Lauerma. – Kuva YLE.

12:15-12:45  Uskon voima ja sen rajat – ongelmia terveydenhuollon ja hengellisen toiminnan rajapinnoilla  –  Hannu Lauerma, psykiatri, tutkimusprofessori, vastaava ylilääkäri

Sosiaalipsykologi, VTL Katriina Järvinen opettaa yliopistossa ja on pohtinut haastatteluissaan lapsuutta ankaran uskonnollisuuden varjossa.

Sosiaalipsykologi, VTL Katriina Järvinen opettaa yliopistossa ja on pohtinut ankaran uskonnollisuuden vaikutuksia kasvuiässä.

12:45-13:15  Saako omaa pesää liata? Kirjailijan kamppailu neljännen käskyn kanssa  –  Katriina Järvinen, kirjailija, psykoterapeutti

KTM Terho Miettinen valmistelee kirjaa  hengellisestä väkivallasta karismaattisen kristillisyyden ryhmissä, kuten esim.  helluntailaisuudessa.

KTM Terho Miettinen valmistelee kirjaa hengellisestä väkivallasta karismaattisen kristillisyyden ryhmissä, kuten esim. helluntailaisuudessa.

13:15-13:30  ”Yliluonnolliset” ilmiöt tosiuskovaisilla  –  Terho Miettinen, KTM

Kirjailija ja teologi Aila Ruoho ja samoin kirjailija, teologi ja toimittaja Janne Villa ovat kumpikin julkaisseet kirjan hengellisestä väkivallasta.

Kirjailija ja teologi Aila Ruoho ja samoin kirjailija, teologi ja toimittaja Janne Villa ovat kumpikin julkaisseet kirjan hengellisestä väkivallasta.

13:30-14:00  Matka uskovaisten pimeyden ytimeen  –  Janne Villa, kirjailija, toimittaja, terapeutti

14:00-14:30 Kahvitauko

14:30-15:00  Epäterve yhteisö lapsen kasvuympäristönä  –  Aila Ruoho, kirjailija, teologi, kouluttaja

15:00-15:30  Ulottuvatko perus- ja ihmisoikeudet yksilöiden välisiin suhteisiin? Kristiina Kouros, johtaja, Ihmisoikeuskeskus

Tutkijatohtori Johanna Hurtig, Helsingin yliopisto, ja johtaja Kristiina Kouros, Ihmisoikeuskeskus.

Tutkijatohtori Johanna Hurtig, Helsingin yliopisto, ja johtaja Kristiina Kouros, Ihmisoikeuskeskus.

15:30-16:00  Yksityisen kokemuksen yhteisöllisiä sidoksia  –  Johanna Hurtig, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto

FT Jukka Timonen on tutkinut Jehovan todistajista ja lestadiolaisesta yhteisöstä irtautumista ja tähän liittyviä  identiteettikysymyksiä.

FT Jukka Timonen on tutkinut Jehovan todistajista ja lestadiolaisesta yhteisöstä irtautumista ja tähän liittyviä identiteettikysymyksiä.

16:00-16:30  Todellisuudesta toiseen –  Jukka Timonen, filosofian tohtori

16:30-17:00  Kirjailijapaneeli: kirjailijat keskustelevat

17:00-17:10 Loppusanat: Aki Härkönen, puheenjohtaja, Uskontojen uhrien tuki UUT ry.

17:10-18:00 Vapaata seurustelua

18:00 ->  Ilta jatkuu UUT:n pikkujoulujen merkeissä Helsingin baareissa, kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Muistathan ilmoittautua 15.11. mennessä. Lisätietoja tästä.

Kerro kokemuksistasi tutkijalle

Voit edistää hengelliseen väkivaltaan liittyvää uutta tutkimusta ja tietämystä kertomalla tutkijalle omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi aiheesta. Parhaillaan on käynnissä tietojen keruu tutkimusta varten.

Mikäli sinulla on kokemuksia hengellisestä väkivallasta liittyen aivan mihin uskonliikkeeseen hyvänsä, voit lähettää tietojasi Lapin yliopiston tutkija Aini Linjakummulle. Hän valmistelee aiheesta tutkimusta ja kerää parhaillaan laajasti erilaisia kokemuksia aiheesta uutta tutkimusta varten. Lue lisää tästä.

Tutkimuksen kautta luodaan asiantuntemusta, jota käytetään hyväksi väkivaltaa kokeneiden auttamisessa sekä tukipalvelujen ja lainsäädännön kehittämisessä. Tiedon avulla voidaan lisäksi tukea uskonliikkeiden johtajia ja jäseniä irtautumaan väkivallan käytöstä ja kunnioittamaan ihmisoikeuksia yhteisössään.

Miten UUT vastaa uskonyhteisöjen ongelmiin?

uut1Uskontojen uhrien tuki UUT ry on rohkeasti kantaa ottava ja tunnettu uskonnollisten liikkeiden asiantuntija, ihmisoikeuksien puolustaja ja hyvinvoinnin ja mielenterveyden edistäjä. Yhdistys seuraa Suomessa toimivien uskonnollisten liikkeiden toimintaa ja osallistuu uskonnoista käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun.

UUT ry:n ohjelman mukaan yhdistys etsii ratkaisuja uskonnollisten liikkeiden aiheuttamiin ongelmiin ja edistää kansalaistoimintaa asiassa. Yhdistys toimii yhteistyössä muiden ihmisoikeusjärjestöjen ja mielenterveyttä tukevien järjestöjen kanssa. Yhteistyötä tehdään myös kansainvälisesti muiden järjestöjen kanssa, erityisesti eurooppalaisten sisarjärjestöjen kanssa. UUT tarjoaa vertaistukea ja uskontojen toimintaan liittyvää tietoa koko Suomessa. Yhdistys on uskonnollisesti puolueeton. UUT ry ei vastusta uskonnollisuutta sinänsä, vaan se ottaa kantaa uskonnoissa esiintyviin vahingollisiin ja tuhoaviin piirteisiin.

UUT tarjoaa vertaistukea niille, jotka ovat kohdanneet uskontoon liittyviä vaikeuksia. Vertaistukea on tarjolla ryhmien tapaamisissa, auttavan puhelimen ja sähköpostin välityksellä sekä henkilökohtaisissa tapaamisissa.

UUT pyrkii lisäksi vaikuttamaan yhteiskuntaan siten, että uskonnollisten yhteisöjen jäseniään ja entisiä jäseniä kohtaan harjoittamia ihmisoikeusloukkauksia, hengellistä väkivaltaa ja syrjintää ei hyväksytä. UUT tiedottaa sekä antaa lausuntoja ja kannaottoja viranomaisille, tutkijoille, poliitikoille sekä muiden järjestöjen ja median edustajille. Yhdistys kokoaa ja analysoi uskonnollisten yhteisöjen toimintaan liittyvää tietoa yhteiskunnallisen vaikuttamistyön tueksi.

Vankka tietopohja auttaa pyrkimyksissä uudistaa lainsäädäntöä niin, että täydet ihmisoikeudet voisivat toteutua myös uskonnollisissa yhteisöissä. Oikeusvaltiossa on puututtava kaikkiin ihmisoikeusloukkauksiin, myös uskonnollisissa yhteisöissä.

Voit liittyä UUT ry:n jäseneksi, eikä sinun tarvitse olla itse painostuksen uhri voidaksesi olla jäsen. Voit olla myös selviytyjä, tarkkailija tai uskonnon uhrien tukija. Tärkeintä on, että koet tiedottamisen, vertaistuen ja uskonnollisiin yhteisöihin sekä lainsäädäntöön vaikuttamisen tarpeelliseksi ja haluat tukea sitä. Jäsenmaksu on 20 euroa vuodessa.

UUT:n jäsenrekisteri ei ole julkinen eikä sen tietoja luovuteta ulkopuolisille. Voit liittyä mukaan tästä.

–  Tiedot kokosi Jäsen J.A. –

*         *          *

Kirjallisuutta ja muita lähteitä:

Simo Alastalo: Tutkija: Netistä apua uskonnollisesta yhteisöstä irtautuville. Kotimaa24 24.5.2013.

Simo Alastalo: Professori: Hengellinen väkivalta on lainvastaista. Kotimaa24 24.4.2012.

Pauliina Grönholm: ”Painostusta, uhkailua ja kiristämistä”. Helsingin Sanomat 17.7.2011.

Johanna Hurtig: Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino 2013.

Johannes Ijäs: Hoitokokoustutkija: Hengellinen väkivalta selkeästi lakiin. Kotimaa24 25.4.2012.

Veikko Jurvakainen: Henkioppi – harhaoppi. Rauhan Tervehdys nro 26, 2013.

Kapu: Puhuja: SRK saattoi henkiopilla Siionin lähes kaaokseen

Emilia Karhu: Hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa. Kohtaamisia verkossa -blogi 10.12.2012.

Hannu Karpo: Syntisin silmin. Tv-reportaasi, YLE 3.10.1981.

Kai Kortelainen: Suljettuja yhteisöjä tutkineet Aila Ruoho ja Janne Villa: ”Sosiaalinen media ehkäisee hengellistä väkivaltaa”. Seurakuntalainen 24.10.2013.

Kristiina Kouros & Sara Villa (toim.): Iloisen talon kellareissa. Into Kustannus, 2011.

Hannu Lauerma: Huijaus : rohkaisua, johdattelua, psykoterroria, Duodecim, 2008.

Marko-Oskari Lehtonen: Petran rankka tarina: Lähes 10 vuotta uskonyhteisön vankina. Iltalehti 1.3.2012.

Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.

Aini Linjakumpu & Johanna Hurtig: Hengellinen väkivalta ja vanhoillislestadiolaisuus

Rebekka Naatus: Lestadiolaisuuden synkkä luku ei kauniilla sanoilla muuksi muutu. Kaleva 20.10.2011.

Dr. Propelli: Hengellinen väkivalta voi tuhota työkyvyn ja terveyden

Aila Ruoho: Päästä meidät pelosta: hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä. Nemo, 2013.

U. T.: Hengellisen väkivallan julmin muoto: sosiaalinen eristäminen

Jukka Timonen: Todellisuudesta toiseen: identiteetin rakentuminen uskonnollisista yhteisöistä irtautuneiden elämänkertomuksissa. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2013.

Tutkimus hengellisestä väkivallasta – Kerro kokemuksiasi ja muistojasi!

Uskontojen uhrien yhdistyksen tulo maakuntaan itsetutkistelun paikka. Ilkka 24.11.2013, pääkirjoitus.

Ruoho Paasta Meidat

Uskonyhteisöt. UUT ry.

Joni Valkila: Mikä altistaa uskonyhteisöjä seksuaalisen väkivallan esiintymiselle? Uskontojen uhrien tuki ry.

Vertaistukiryhmät. UUT ry.

Vierivä kivi: Siionin muurin vartijat. UUT ry. Janne_Villa_Kirja

Janne Villa: Hengellinen väkivalta. Kirjapaja 2013.

Janne Villa: Paha tyttö lankesi ajatteluun. Kirkko ja Kaupunki 14.5.2012.

Janne Villa: Varo hengellistä väkivaltaa. Esse 11.3.2013.

Advertisement

5 kommenttia

Kategoria(t): ahdistus, eettisyys, elämäntapa, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, irrottautuminen yhteisöstä, kirjallisuus, lähihistoria, mielenterveys, normit, norms, painostaminen, pelko, pelot, sananvapaus, syrjintä, syyllistäminen, tiede, tieto, tutkimus, uskon jättäminen, uskontokritiikki, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhteisöllisyys, yksinäisyys

5 responses to “Hengellinen väkivalta tunnetuksi – Kaikille avoin seminaari Helsingissä

  1. Anne Hirvonen

    Herää kysymys että saako nykyään puhua synnistä (niinkö Raamattu, Jumalan Sana opettaa) mitään, ettei sitä tulkita hengelliseksi väkivallaksi?!
    Mielestäni on aivan hyvä että puhutaan hengellisestä vallankäytöstä, mitä se voi pahimmillaan olla. Se ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä, mitä ohjeita ja kieltojakin Jumala on Sanassaan antanut meille. Ne on ihmiselle parhaaksi, koska niin helposti ihminen on rikkomassa itseään monin eri tavoin.

    • Still

      Kyllä synti on edelleen niin kuin se Raamatussa ilmoitetaan. Synti sanaa käytetään mielestäni oikein kirkossa, vasta sitten se menee hengellisen väkivallan puolelle kun sille aletaan keksiä erilaisia muotoja ohi Raamatun. Mm. Srk-kristillisyydessä on lukuisia keksittyjä ihmistulkintoja tästä, meikkauskielto, korvakorukielto, musiikki, esiintyvä taiteilija, teatteri, jne. loputon lista. Kymmenen käskyä luulisi olevan riittävä määrä synnin määrittelemiseen, useille hengellisille yhteisöille nämä vaan eivät käy, osasyy on se että kukaan ei kykene täyttämään tuota lakia ja siksi rinnalle pitää olla helpompia keinoja luoda pelkoa ja ylläpitää vallanhimoa. Se on myös synti Raamatun mukaan, ihminen on verhonnut tämän mm. sanoilla ”armoneuvot”, ”jakamaton rakkaus”, ”kuuliaisuus seurakunnalle”.

      • Ajatus

        Vl-kristillisyydessä ei uskota korviksien tms pitämättömyyden olevan uskon edellytys. Tai, että korvikset ovat jotenkin syntisemmät kuin esim kaulakoru.
        Sen sijaan uskotaan kyllä se, mitä Paavali Rooman seurakunnalle opettaa keskinäisen rakkauden pitämisestä. ”Mutta jos sinun veljes sinun ruuastas ( tai korviksistas) surulliseksi tulee, niin et sinä vaella enään rakkaudessa. Älä sinä ruuallas kadota, jonka tähden Kristus on kuollut.”

        Korvikset tms eivät ole se , mikä meitä erottaa laumasta, vaan se, että me emme enää vaella rakkaudessa.

        Paavali neuvoo edelleen: Se on hyvä ettet tekisi jotakin, josta veljes loukkaantuu, taikka pahenee, elikkä heikoksi tulee.

        Vl-kristityt eivät siis ole korvakoruttomia sen tähden, että se olisi uskon edellytys, vaan sen tähden etteivät olisi tekemässä surulliseksi heikompaa veljeä tai sisarta. Lutherkin kehoitti tekemään tarkan erotuksen tekojen opin ja sen välillä, että jätämme jotain tekemättä heikon veljen takia rakkauden pitämiseksi.. ”Niinhän Paavali itsekin teki.”

        Siksi, että lauma kuitenkin koostuu syntisistä ihmisistä ja pahennuksia syntyy puolin ja toisin, Paavali neuvoo edelleen : Sentähden korjatkaat toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on meitä Jumalan kunniaksi korjannut.

        Vl-kristillisyydessä eletään näin samanlaista arkista kilvoittelua, kuin Rooman seurakunnassa aikanaan.

        Sen, jolle on käynyt kuten Efeson seurakunnan enkelille oli käydä, että seurakunta katoaa, on mahdotonta tätä ymmärtää. Kun ei ole seurakuntaa, ei ole myöskään heikompaa veljeä tai sisarta, jota voisi pahentaa. Jää vain minä itse.

        Kirkkoisä Augustinus oikein opetti jo 1600 vuotta sitten:
        ”Joku sanoo: Haluan ymmärtää jotta voisin uskoa. Minä sanon : Usko, niin ymmärrät ”

      • Still

        Sinulle ”Ajatus”: selitykset on turhia kun vain käytäntö ja teot ratkaisevat. Noin ei ole uskottu eikä noin saarnoissa asiaa tuoda julki. Esim. venäläiset vl kristityt siis eivät pahenna näitä kuten suomalaiset. Eiköhän tuo ole kulttuurisidonnainen eikä hengellinen juttu. Aivan samoin joku voi pahentua kaulakoruista, lantiovyöstä tai vaikka kalliista merkki vaatteista. Nämä ei ole hengellisiä asioita, mutta Srk kristillisyys on hengellistänyt nämä ”ehdollisen” rakkauden alle. Paavali ei todellakaan tarkoita tuolla kirjoituksella tätä, tuo on Raamatun sanan väärää käyttöä, kannattaa tutkia Sanaa kokonaisuutena eikä poimia sieltä harhaoppien tueksi irrallisia kohtia. Noin tulkiten jopa ateisti löytää Raamatusta vahvistuksen vakaumukselleen.

  2. Anne Hirvonen

    Itse en siis ole koskaan kuulun vanhoillis-lestadiolaisuuteen, mut mummoni oli ja äitini oli nuoruudessaan myöskin. Sen liikkeen tapakulttuuri ei siis kovin outoa ole mulle ja oli koulukavereita myöskin jotka oli VL kodista.
    Vapaissa suunnissa olen enemmänkin ollut mukana ja sielläkin oli tietyt ohjeistuksen (varsinkin menneinä vuosikymmeninä) ulkonäön, vapaa-ajan käytön, yms. suhteen. Niissä asioissa on sallivammaksi tultu viime vuosikymmenten aikana, tosin vanhemmat uskovat saattaavat edelleenkin olla hyvinkin vanhoillisia eri asioiden suhteen. Mietin vaan että ollaanko tänä päivänä liiankin hyväksyviä. Jos/kun uskovilla alkaa olemaan tatuoidut ja lävistetyt kehot, niin onko se sitä mikä on Jumalan tahto. Pyhän Hengen temppelistä tulisi huolta pitää kaikin tavoin, mut mielestäni tuo on turmelemista enemmänkin. En tarkoita tällä korvakoruja, mut lävistyksiä kasvot täynnä on hiukan eri asia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s