Alustaja rauhanyhdistyksellä: Uskovaisen ei sovi lapsia sääliä

”Synnin houkutuksia on tämä maailma pullollaan ja erityisesti nuorille. Mitä houkutuksia rakas sanankuulija sinun elämässäsi on ollut? 

Onko avioliittoon vihittyä pariskuntaa houkuttanut jättää huomioimatta, että Jumala on elämän ja kuoleman herra. Onko perheen kasvaessa tullut houkutus perhesuunnitteluun?” – Heimo Kuha saarnassa Oulun rauhanyhdistyksellä 28.9.2013.

”Jumalan kaikkivaltius elämän antajana ja sen ylläpitäjänä on uskonopillinen kysymys. Jokainen äiti ja isä tekevät syntyvyyden säännöstelyyn liittyvän valintansa itse siitä, miten he haluavat ensimmäisen uskonkappaleen opetusta omassa elämässään noudattaa”. – SRK:n pääsihteeri, maallikkopuhuja Tuomas Hänninen, Vantaan Lauri 19.9.2013.

Tänä päivänä rauhanyhdistyksen puhujilla on mielessään se, että monet uskovaiset vanhemmat ovat alkaneet asettaa lastensa hyvinvoinnin ehkäisykiellon noudattamisen edelle. Uskovaisetkin avioparit ovat alkaneet haluta pienempiä perheitä.

Raskauden alkamista säännöstellään. Käytetään ehkäisyä. Seurapuhujien linjaus on se, että ehkäisy on syntiä. Ja että ehkäisemättömyys on opillinen asia. Uskovaisen tulee luottaa Jumalan luomistyöhön, sanoi eräskin puhuja kun uskovainen aviopari kääntyi huolineen hänen puoleensa. Kaivaten ratkaisua kuormittavassa perhetilanteessa, jossa lisääntymisen jatkaminen uhkasi lasten hyvinvointia.

Estääkö lisääntymisen ehkäiseminen taivaaseen pääsyn?

Ja mitä Hänninen tarkoittaa sillä kun  hän sanoo että lisääntyminen on ”uskonopillinen kysymys”? Tarkoittaako Hänninen, että lisääntyminen eli ehkäisemättömyys on pelastusopillinen kysymys? Kuinka ehkäisemättömyys voisi olla pelastusopillinen kysymys? Maailmanhistoriassa on vain yksi teko, jolla on merkitystä ihmisen pelastuksessa: ristinkuolema ja ylösnousemus, pelastumme yksin armosta Kristuksen ristinkuoleman ansion tähden.

Jos äiti ja isä ”valitsevat itse, miten he haluavat ensimmäisen uskonkappaleen opetusta noudattaa”, niin minkä välillä ja mistä he silloin Hännisen mukaan valitsevat?

Hänninen saisi olla selkeäsanaisempi ja puhua suoraan kuten asia hänen mielestään on. On esitetty vankkoja kristinopillisia perusteluja sille, että lasten saamiseen vaikuttaminen ja perhekokoon liittyvä suunnittelu ei ole Raamatun mukaan alkuunkaan uskonopillinen kysymys.

Kun ehkäisemättömyydestä aikoinaan tehtiin olennainen uskon tunnustamisen ja taivaaseenpääsyn kysymys, sen päätöksen tekivät juuri puhujat (käsittääkseni 1967).  Pääasiassa maallikkomiehet, sillä siihen aikaan oli suurin osa teologisesta asiantuntemuksesta jo erotettu vl-liikkeestä.

Vallankäyttökuvio oli valmis. Naiset ja kyllä miehetkin oli tällä päätöksellä ajettu ansaan, josta ei poispääsyä ole. Rajoittamaton lisääntyminen ja lasten hankkiminen ei ole vapaaehtoista, vaan sosiaalisesti pakotettua. Sen noudattamista myös seuraillaan. Syntymävälejä tarkkaillaan ja mahan kautta tervehditään.

Lapset ansassa: valinta lasten hyvinvoinnin ja vl-liikkeen erehtymättömyyden välillä

Eikä itse edes tiedetä, mihin tämä ”opillinen asia” ehkäisyn synnistä raamatullisesti ja kristinopillisesti perustuu. Näin vakava asia ei voi sentään olla vain Raamattua kevyemmän luokan ”perinnäissääntö” eikä kulttuurinen ”elämäntapa-asia”.

Luulen että omakohtaisen Raamatun lukemisen sijaan olemme luottaneet liikaa puhujien toistelemiin näkemyksiin. Onko he perehtyneet riittävästi kristinoppiin että voivat sillä perustella sen että ehkäisy on SYNTI? Kuinka moni ry:n puhuja oikeasti ymmärtää asian juuri näin?

Kun uskomus lisääntymisvelvoitteesta taivaspaikan ehtona otettiin mukaan oppiin tässä liikkeessä, jossa seurakuntaa kollektiivina pidetään erehtymättömänä ”Jumalan valtakuntana”, koko herätysliike ja puhujat ovat juuttuneet lopullisesti itse rakennettuun ansaan.

Nyt on enää vaikeaa lähtä purkamaan tätä rakennelmaa ja samalla säilyttää uskottavasti ajatus erehtymättömyydestä.

Kaltoinkohtelun riski

Niin omituiselta kuin tämä saattaakin puhujasta tuntua, lasten hyvinvointi rippuu vanhempien hyvinvoinnista. Siitä, riittävätkö vanhempien psyykkiset, sosiaaliset ja aineelliset voimavarat siinä arjen tasolla jokaisesta lapsesta huolehtimiseen. Ja lisäksi yksilöllisesti.

Vanhempien uupuminen on lapselle aina kaltoinkohtelun riski. Tämä nousi yhtenä tuloksena esille Johanna Hurtigin tutkimuksessa Taivaan taimet, jossa paljastui uupuneiden äitien harjoittama väkivalta ja lasten kaltoinkohtelu. Tutkimuksessa ilmeni, että äitien käyttämä kuritusväkivalta on ollut vakavaa ja pitkäkestoista. Äidit eivät ole myöskään hakeneet apua tilanteeseen. Tämä on hälyttävä merkki naisen voimavarojen loppumisesta.

Ihannoitu kuva onnellisesta suurperheestä on vain yksi totuus. On myös muita totuuksia.

Jokainen joka on lasten ja nuorten kanssa tekemisissä, tietää, että lapsia ei voi kasvattaa ”tusinoittain halvemmalla”.  Kaikki lapset ovat yksilöitä ja erilaisia! Suuri lasten määrä ei vähennä jokaisen yksittäisen lapsen tarvetta tulla nähdyksi, hoivatuksi ja kuulluksi. Jokisella lapsella erikseen on aikuisen tarve, isän ja äidin huomion ja hoivan kaipaus.

Kuormitettujen vanhempien lapsiin kohdistamaa kaltoinkohtelun vaaraa ei ole tiedostettu vl-liikkeen piirissä. Eikä sitä että ns. ehkäisykielto on kaltoinkohtelun ilmiselvä osatekijä. Riskitekijä. Kun on käyty keskustelua  vanhempien uupumuksesta, keskustelu on usein jäänyt siihen, että todetaan miten Herra meitä hyvin hoitaa ja varjelee uskomassa kun vain tahdomme osoittaa kuuliaisuuden seurakunnalle ja otamme kaikki lapset vastaan. Että ihminen venyy ja venyy ja saa voimia sitä mukaa kun kuormittuneisuus kasvaa! ”Niin kuin päiväs on voimas.”

Lasten kokemukset ovat jääneet kuulematta. Eihän lapsilla ole ääntä missään,  missä se  vl-liikkeessä pääsisi esiin ja vaikuttaisi uskon normeihin. Sanommeko hoivan puutteessa elävälle lapsellekin: ”niin kuin päiväs on voimas”?

Kun lapsia on syntynyt perheeseen enemmän kuin mihin vanhempien henkiset, terveydelliset ja taloudelliset voimavarat riittävät, käy yleensä niin että vahvimmat ja kovaäänisimmät lapset osaavat pitää puolensa ja heikompien lasten tarpeet joutuvat sivuun ja ohitetuksi.

He ovat niitä helppoja lapsia.

Vääränlaista sääliä?

Joidenkin uskovaisten mielestä lasten vanhemmat osoittavat omia lapsiaan kohtaan ”vääränlaista sääliä” kun he lasten ja oman hyvinvointinsa turvatakseen ottavat ehkäisyn käyttöön. Ajaus  ei ole vieras myöskään puhujille. On tullut esille seurakuntailloissa.

Puhujat ovat varoitelleet myös isoäitejä siitä, että nämä eivät säälistä ja tyttäriensä taakkaa vähentääkseen erehdy opastamaan ehkäisyyn.

Apukeinoksi puhujat nostavat aina nykyisin esiin sen että ”hakekaa apua”…!

Päivämies-lehden artikkeleissa on toisteltu kehoitusta siitä, että vaikeissa tilanteissa on heattava yhteiskunnan apua. On turvauduttava ammattiapuun. Apua kotitöihin ja lastenhhoitoon on kuitenkin vaikeaa saada nykypäivänä.

SRK:n pj. O. Voittonen on kylläkin ilmoittanut, että kriisiperheiden on mahdollista saada apua rauhanyhdistyksen piiristä, jossa toimii diakoniatoimikunta.

Monissa rauhanyhdistyksissä diakoniatoimikunta on todellisuudessa olemassa vain paperilla. Kaikilla uskovaisilla on omissaan niin paljon tekemistä, että toisen auttamiseen ei liikene voimia enää. En sitä kiellä että jossain olisi niitäkin ry:itä joissa löytyy aktiivisesti toimiva diakoniatmk. Mutta monissa jää kyllä kuolleeksi kirjaimeksi.

Ei uskovaisen sovi lapsiaan sääliä

Uskovainen on kasvanut ja kasvatettu sellaiseen käsitykseen lapsesta saakka, että puhuja puhuu Pyhän Hengen voimasta ja Jumalan suulla. Sitä ei käy kyseleminen eikä kyseenalaistaminen mitä puhuja on sanonut.

Entä sitten kun puhuja  rauhanyhdistyksellä on puheessaan kyseenalaistanut lasten tarpeet ja oikeuden hyvään hoitoon ja huolenpitoon?

On alettu käsittämään niin, että lasten etua ja suojaa vaalivat uskovaiset vanhemmat vaarantavat  liikkeen ehkäisemättömyys-opin. Ja joka kyseenalaistaa sen, kyseenalaistaa liikkeen erehtymättömyyden. Eräs suuren perheen uskovainen äiti on todenut Kotimaa24:n nettikeskustelussa:

”Vuosi sitten eräässä vl-keskustelutilaisuudessa alustaja toi esiin, että nykyään on tällaista huolestuttavaa ajatusta, että siitä syystä käytettäisiin ehkäisyä, että voisi paremmin hoitaa ja huolehtia lapsista ja lapset saisivat paremmat eväät elämään. Se nähtiin uskovaiselle sopimattomana ajatuksena.”

On siis kysyttävä, kumpi on painavampi asia:  meidän hoivastamme riippuvaisen lapsen etu vai herätysliikkeen erehtymättömyys?

Aikuiset ihmiset, suuren perheen isät ja äidit, jotka ovat vanhempina jo Suomen lainkin mukaan vastuussa lapsistaan, saattavat todellakin ulkoistaa oman vastuunsa ja siirtää sen puhujille! Nämä taas eivät ole omalta kohdaltaan tästä eettisestä ja moraalisesta vastuusta piitanneet. Silloin kaikkein heikoimmalle, eli lapselle, on voinut käydä huonosti.

Mutta vanhempien oma taivaspaikka säilyi?

Kuka todellakin antoi puhujalle vallan kieltää ehkäisyn ja väheksyä lasten hoivan tarpeita? Väheksyä naisen oikeutta omaan kehoonsa? Olemmeko me itse antaneet tällaisen vallan puhujillemme? Sitä ei Jumalan sana ole antanut. Mistä puhuja on saanut vallan määritellä sen, kuinka uskovaisen on meneteltävä perheen lapsiasiassa?

Puhujan asemaan asetettu on tänä päivänä erityisasemassa, sillä puhujan puheita ei saa arvioida eikä arvostella. Joka siihen syyllistyy tavalla tai toisella julkisesti, joutuu puhuttelun ja ennemmin tai myöhemmin hoitokokouksen kohteeksi.

Mutta oliko puhujilla tällainen asema 1800-luvulla lestadiolaisuudessa? Olivatko puhujat auktoriteetteja?

Tätä kysyy Anonyymi kirjoittaja seuraavassa.

”Ihmettelen, mistä puhujat ovat saaneet tämän päätösvallan”

”Uskon perusasioita pystyy varmasti puhumaan ilman koulutustakin, vaikkakaan ei ne teologian kurssit pahaa tekis. Mutta sitten kun aletaan ottamaan kantaa elämäntapa-asioihin, ollaan hyllyvällä suolla. Silloin olisi aihetta ymmärtää mikä ihminen on.

Se minua ihmetyttää, mihin pohjautuu ja mistä on saanut alkunsa se toimintatapa, että kun on joku tällainen vaikea kysymys ihmisellä, niin otetaan puhujaan yhteyttä ja kysytään, miten tässä tilanteessa tulisi toimia. Lähipiirissäni tiedän nyt kolme ihmistä, jotka ovat puhujalta menneet kyselemään, voisiko tässä tilanteessa käyttää ehkäisyä.

Kaikki ovat saaneet vastauksen, että luotetaan Taivaalliseen Isään ja ei puututa hänen luomistyöhönsä.

Minä ihmettelen mistä puhujat ovat saaneet tämän päätösvallan, onko se heille annettu vai ovatko he sen itse ottaneet. Sitä minun on pitänyt uupumisen jälkeen opetella, että vain minä itse tiedän mitä minä jaksan. Ja en aina välttämättä itsekään. Mutta ainakaan en voi sitä alkaa kyselemään keltä tahansa tallukalta.”

Pärjäämisen kulissit romahtivat

”Mulle tämä lastenvastaanottaminen oli yksi ihan tärkeimmistä uskon asioista. Ajattelin jopa, että tästä sen näkee että tämä on ainut oikea usko, kun ollaan näin rohkeita ja luotetaan Jumalan voimaan. Kyllä sitä on tässä joutunut nöyrtymään.

Ei enää pystykään pitämään kulissia pystyssä, neuvolassakin joutuu myöntämään että ei tämä suurperheys ollutkaan niin upeaa kuin uskottelin itselleni.

Mutta pakkohan oli uskotella, miten muuten olisin jaksanut sinnitellä.  Enää en voi ylpeänä taluttaa lapsijoukkoani kaupoissa ja kylillä. Olen joutunut kantapään kautta oppimaan sen, että ei ne lapset kasva siinä sivussa. Kovasti ovat jääneet huomiota vaille ja tässä nyt sitten korjaillaan ja paikkaillaan äidin uupumuksesta seuranneita ongelmia.”

Uskovaisen sopimatonta kantaa huolta lastensa hyvinvoinnista?

”Sekin on tullut mieleen, että pärjäävätkö ne äidit paremmin, jotka eivät niin hirveästi välitä lapsen tunne-elämästä ja henkisestä hyvinvoinnista.

Vuosi sitten eräässä vl-keskustelutilaisuudessa alustaja toi esiin, että nykyään on tällaista huolestuttavaa ajatusta, että siitä syystä käytettäisiin ehkäisyä, että voisi paremmin hoitaa ja huolehtia lapsista ja lapset saisivat paremmat eväät elämään. Se nähtiin uskovaiselle sopimattomana ajatuksena.”

Jeesus kehotti hoivaamaan lapsia

Kun tilanne pääsee tällaiseksi, kuten se monen uskovaisen kohdalla on päässyt, se johtuu siitä että olemme antaneet seurakunnalle sekä Jumalan paikan että henkilökohtaisen omantunnon aseman. Missä vaiheessa seurakunnan käsityksillä ja puhujien vallalla alkoi olla suurempi voima kuin Jumalan sanalla ja Pyhän Hengen äänellä sydämessä?

Pahasti ollaan harhaan menty. Ehkäisyn torjumisesta ja lisääntymisvelvoitteesta on tullut todellinen uskon ydin ja uskonkappale. Silloin kärsivät eniten ne, jotka eivät voi itse puolustautua pahuutta ja välinpitämättömyyttä vastaan: lapsemme, jotka Jeesus opetti asettamaan aina ykkössijalle.

Hän asetti heidän keskelleen lapsen, otti hänet syliinsä ja sanoi:

”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua, vaan sen joka on minut lähettänyt.”

”Yhdenkin lapsen”. Jeesus ei velvoita sitä että ihmisellä pitäisi olla hoivattavanaan suuri määrä lapsia, vaan tärkeintä on jokaisen, yhden, hoivaaminen, huolenpito.

Vahvojen ja heikkojen jako. Ehkäisemättömyyden oppia julistavat miehet, opin vakavat seuraukset kantavat naiset ja lapset. Voiko tämä olla kristillisyyttä?

*        *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Peltonen. – Anonyymin Kirjoitus on julkaistu Kotimaa24:n blogikeskustelussa.

*        *         *

Lue lisää:

Jan Ahonen: Tutkija: Kirkon ja lestadiolaisten välit pakko selvittää. Kotimaa24 1.6.2012.

Aikku: Keskimmäisistä keskimmäisin. Hitaita raapaisuja -blogi.

Anonyymi: ”Pidin vanhempieni uupumusta omana syynäni”. Kotimaa24 25.9.2012.

Ehkäisy ja perhesuunnittelu. Artikkeli Hakomajassa.

Jaana Haapaluoma: Lestadiolaisliikkeestä eronnut 11 lapsen äiti Vuokko: ”Olisin ollut valmis kuolemaan synnytyssaliin”. Vuokko Ilolan haastattelu. Ilta-Sanomat 15.9.2013.

Johanna Hurtig: Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino, 2013.

Matti Huuskonen: Lestadiolaisyhteisössä tiedettyä enemmän hyväksikäyttöä. Helsingin Sanomat 16.10.2013.

Johannes Ijäs: Vanhoillislestadiolaisten johto kommentoi ehkäisykieltoa. Kotimaa24 26.9.2012.

Sauli Karhu: Lapselle ei saa kertoa helvetistä. Blogikirjoitus 4.10.2016.

Susanna Kemppainen: SRK:n Hänninen: Suhtaudumme mielenkiinnolla. Kaleva 16.10.2013.

Susanna Kemppainen: Tutkija: Vanhoillislestadiolaisen liikkeen väkivallalla ja kunniaväkivallalla yhteys. Kaleva 16.10.2013.

Korpijaakko: Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista.

Sirpa Kortet: Pentti, 83, on käynyt Suviseuroissa vuodesta 1945 – Jälkeläisiäkin on kertynyt kolmessa polvessa jo 286. Satakunnan Kansa 1.7.2017.

Juhani Kuusisto: Vuokko Ilola, Taivaslaulun kirjoittaja Rauhala, sekä kymmenettuhannet samoinkokevat vl-äidit ovat oikeassa. Kommentti Vuokko Ilolan blogikirjoituksessa.

Lestadiolaiset pitävät Pohjois-Pohjanmaan väkiluvun kasvussa. Seppo Lohen haastattelu, MTV3, 24.07.2002.

Topi Linjama: Voima, toivo, hallinnan tunne. Kotimaa24 21.12.2013.

Peltonen: Herpert: Ehkäisy ei ole uskon kysymys, vaan eettisesti ratkaistava asia

Pon Charly: Lapsen ja vanhemman roolit nurinkurin. Blogikirjoitus Elämää vanhoillislestadiolaisyhteisön kahleissa -blogissa.

Justiina Puupää: Ikuisuusaihe. Justiinan jutut -blogi.

Advertisement