Puhujien kokouksessa korostettiin Raamattua, muttei kumottu harhaoppeja


raamattu_kynttilat

Kuunnellessani SRK:n 28.12. järjestämässä puhujien kokouksessa alkuhartautta ajattelin, että kokouksessa nähtävästi jatketaan samalla vanhalla linjalla, jossa puhutaan Raamatusta, mutta ei pysytä sen ilmoituksessa.

Heti alkuhartaudessa ja samalla kokouksen ensimmäisessä puheenvuorossa SRK:n johtokunnan jäsen Pentti Saulio yritti kirkastaa seurakunnan yksimielisyyttä ja SRK-lestadiolaisuutta ainoana oikeana joukkona, jonka yhteydessä ihminen voi pelastua.

Hän ei kuitenkaan onnistunut perustelemaan väitteitään Raamatulla, vaan heitteli ilmaan yksittäisiä Raamatun kohtia ja hämäriä kaanaankielisiä viittauksia, joiden varaan kenenkään ei kannata perustaa uskoaan.

Olavi Voittonen korosti avauspuheenvuorossaan puhujan henkilökohtaista uskonelämän hoitamista sekä jokaisen kristityn raamatuntutkiskelun tärkeyttä. Myös hän pyrki vahvistamaan näkemystä siitä, että vanhoillislestadiolaisuus on ainoa joukko, josta ihminen löytää pelastuksen.

Saulion tavoin hänkään ei onnistunut esittämään asiasta muuta kuin perusteettomia kaanaankielisiä väitteitä.

Keskustelussa puhujat kuitenkin keskittyivät alustuksen aiheeseen, Raamatun tutkimiseen, saarnan valmisteluun ja saarnaamiseen. SRK:n johtokunnan jäsen Tapani Kirsilä tosin käytti kummallisen, Raamatusta irrallaan olleen puheenvuoron, jossa hän väitti, että pelastuakseen puhujalla täytyy säilyä rakkaus muihin rauhanyhdistysten puhujiin.

Vanha testamentti on alkuaan hepreankielinen. Uusi testamentti kirjoitettiin kreikan kielellä.

Vanha testamentti on alkuaan hepreankielinen. Sen tekstien kokonaisuus hyväksyttiin juutalaisuudessa 100-luvulla jKr. Uuteen testamenttiin otetut tekstit hyvksyttiin kristinuskossa 300-luvulla jKr kirkolliskokouksessa. Uusi testamentti kirjoitettiin alkuaan kreikan kielellä.

Uusi kirkkoraamattu hyväksyttiin

Tapio Holman alustus oli selkeä ja raamatullinen. Hän käytti runsaasti aikaa kannustaessaan puhujia lukemaan Raamattua. Hän antoi asiasta useita käytännöllisiä neuvoja ja kehotti puhujia puhumaan selkeästi ja pysymään saarnoissaan Raamatun ilmoituksessa. Sopii toivoa, että puhujat ottavat Holman neuvoista vaarin.

Holma totesi, että vanhan Biblian kieli on monille vaikeaa. Hän esitti ratkaisuksi uuden käännöksen lukemista.

raamattu-KirkkoraamattuAiemmin SRK:n kokouksissa ei ole näin suoraan kehotettu käyttämään uutta käännöstä, vaan on suositeltu käyttämään ensisijaisesti vanhaa Bibliaa.

Monet puheenvuoron käyttäneet puhujat kertoivatkin käyttävänsä nykyään pääasiassa uusinta Kirkkoraamattua.

SRK:n johtokunnan jäsen Vesa Jokitalo tosin toi esille 1990-luvun alussa SRK:n päätöksen vanhan Biblian ensisijaisuudesta seuraraamattuna. Hän hämmästeli ja oli myös ilmeisesti harmistunut siitä, etteivät puhujat ole pysyneet tämän päätöksen takana.

Harhaoppeja ei kumottu vieläkään

Kokonaisuutena puhujien kokouksen anti oli mielestäni poikkeuksellisen myönteinen. Alustus oli raamatullinen, selkeä ja raikas, ja keskustelu täydensi sitä hyvin. Epäraamatullisia kannanottoja kuultiin puhujien kokouksessa harvinaisen vähän.

Toisaalta on valitettavaa, ettei kokouksessa otettu kriittisesti kantaa harhaoppeihin, joita SRK-lestadiolaisten puhujien opetuksessa ilmenee. Oman arvioni mukaan lähivuosina näistä tullaan keskustelemaan ja ainakin osa puhujista haluaa luopua niistä jo nyt. En pidä poissuljettuna sitäkään, että liike hajaantuu, koska erimielisyydet ovat sen verran suuret erityisesti suhtautumisessa seurakuntaoppiin, ehkäisyyn ja naispappeuteen.

*      *      *
Ajattelemisen aihetta antoi Ensio.

[Kirjoittajan täsmentänyt sanamuotoa  31.12. viimeisessä kappaleessa: lisäys: ”jo nyt” sekä ilmauksen ”ratkaisevana vedenjakajana” tilalle ilmaus ”erimielisyydet ovat sen verran suuret”. – Toim.huom.]

*      *      *

Lue lisää:

Jan Ahonen: Erotettu puhuja ei usko uuteen hajaannukseen. Kotimaa24 21.3.2012.

Johannes Alaranta: Erään prosessin kuvaus. J. Alaranta 2013.

Johannes Alaranta, kommentit K. P-ä: Puhujienkokkouksen helemiä

Anonyymi: Päivämies – Taivaslaulu. Kirjoitus Vuokko Ilolan blogissa 5.10.2013.

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla

Ensio: Puhujienkokouksessa aika luopua ehkäisykiellosta ja pyytää anteeksi

Ent. vl: Jumalan sana – vanhoillislestadiolaisten hyljeksimä armonväline

Herpert: Ehkäisy ei ole uskon kysymys, vaan eettisesti ratkaistava asia

Veikko Jurvakainen: Henkioppi – harhaoppi. Rauhan Tervehdys nro 26/2013.

Katoliset järjestöt toivovat ehkäisykiellon kumoamista. YLE uutiset 25.7.2008.

Matti Korhonen: Väitöskirja paljastaa eroja nais- ja miespappien raamattunäkemyksissä. Uusi Tie 18.5.2010.

Kapu: Puhuja: SRK saattoi henkiopilla Siionin lähes kaaokseen (Veikko Jurvakaisen kannanotto ym.)

Kuka vastaa Päivämiehen harhaopetuksesta?

Heikki Leppä: Eksegeesistä saarnaan. Helsingin yliopisto.

Mari Leppänen: Monet lestadiolaispapit kannattavat naispappeutta – SRK tyrmännyt toistuvasti ehdotuksen

Risto Leppänen: Pappi ja Raamattu – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien suhde Raamattuun. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto 2010.

Topi Linjama: Olemmeko luterilaisia?

Meillä näin: Kuusi syytä hyväksyä ehkäisy

Opillinen harha puhujainkokouksissa 2007

Peltonen: SRK:n johto lupasi uudistaa opetusta, rakenteita ja menettelytapoja

Raamattu. (Wikipedia)

Raamattu jäi toiseksi

SRK lestadiolaisuus Heikki Koukkari syntien esiin kaivaminen Paavo Sillanpää… [Youtube-julkaisussa kuvataan hoitokokouksia 1960-1070-luvulla.]

SRK:n vuosikokous: Ei naisia johtokuntaan. Kotimaa24 1.7.2011.

A-A Tami: Harhaoppien Valtakunta?

A.A. Tami: Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja

Vanhoillislestadiolaisuus opillisesti katolilaisuutta

Väiski: Onko kaikki pajunköyttä, eli onko SRK:n puheenjohtajalla televisio, ja ehkä urutkin?

Advertisement

24 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ehkäisykielto, epäily, hajaannukset, harhaoppi, johtajat, johtokunta, Jumalan sana, kannanotot, keskustelu, kiellot, kristinoppi, lakihengellisyys, lisääntyminen, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, naispappeus, normit, norms, Olavi Voittonen, opilliset kysymykset, puhujat, Puhujienkokous, Raamattu, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta

24 responses to “Puhujien kokouksessa korostettiin Raamattua, muttei kumottu harhaoppeja

  1. Tulppaani

    Kiitos terveisistä! Seuroihin ei terveisiä tuotu sanaakaan kokouksesta. Raamattu kehottaa setvimään puhujien puheita. Ihmetyttääkin miten erilaisia puheita kuulee nykyään, kun niitä ei saa srk-lestadiolaisuudessa enää arvostella, ainakaan tavallinen rivijäsen tietyissä piireissä. Hajaannukseen uskoisin minäkin, mutta mihin keskitien kulkijat sijoittuisivat. SRK änkyrälestadiolaisuus on jäänyt kiinni housut nilkoissa, liberaalisiivessä on mielestäni liian vapaata. Jokin alkuperäinen lestadiolaisuussiipi voisi olla hyväksi. Sellainen saattaa olla jo olemassakin, nimittäin ruotsinkielinen rauhan sanan ryhmä. Voi myös olla että mitään hajaannusta ei enää tule, vaan pitää kantaa ristinsä tuolla sekametelisopassa.

    • majakka

      ””Ihmettele, kysy, ajattele! – Avaa omia polkujasi muillekin!

      Olemme ryhmä nykyisiä ja entisiä vanhoillislestadiolaisia lähinnä pääkaupunkiseudulta. Tahdomme nimittää itseämme “etnisiksi” vanhoillislestadiolaisiksi, sillä oikeastaan vain lestadiolainen yhteisö kasvuympäristönä yhdistää meitä, muutoin hyvinkin erilaisia ihmisiä.””

      – Nämä ””omat polut”” sivustot paljastavat ilmiselväst, että vl-yhteisöön on syntynyt voimakas eriseura joka on ottanut Juudas Iskariotin sekä Paavo Sillanpään viitat harteilleen. Tämä on tosi valitettavaa, mutta tämäkin on jo ennustettu raamatussa.

      https://freepathways.wordpress.com/omat-polut-network/

  2. Ajatus

    Vl-kristityt eivät usko niin, että SRK:lla olisi jokin mandaatti opin uudelleen määrittelyyn. Oppi on Raamatussa. Lutherin mukaan ”pieninkin piirto opissa on suurempi ,kuin taivas ja maa”.

    Näyttäisi siltä, että kun Kristus ja Hänen pyhä seurakuntansa pääsevät ihmiseltä katoamaan niin tilalle tulee joukko mielipiteitä ja elämäntapoja, joiden ylimmäksi tuomariksi SRK:ta uskotaan. Itse asiassa tämä jos mikä on sitä ”SRK-lestadiolaisuutta”.

  3. Still

    Tiedän puhujan joutuneen aikoinaan puhutteluun kun käytti uutta käännöstä, nykyään ei enää. Eihän televisiostakaan enää joudu puhutteluun, ennen potkaistiin ulos ainoista oikeista ja erehtymättömistä. Että se siitä oikeassa olemisesta, aika ja opit muuttuu, Jumalan sana on ja pysyy.

  4. Nimetön 220

    Saulion, Voittosen, Kirsilän, Jokitalon sekä Holman puheenvuorot olivat raittiita sekä kristittyjen yhteistä uskoa ja rakkautta rakentavia. Yhden puheenvuoron osalta ei voi sanoa niin, pitäjän nimeä en onneksi edes muista. Muuten kokous oli jälleen lämminhenkinen. Ensio, ota ensikesänä puheenvuoro ja tuo näkökulmasi seurakunnalle yhteisen keskusteluun mukaan. Se olisi varmasti kaikille hyväksi. Kuten nytkin huomasit, kaikenlaiset kannaotot ja mielipiteet saa ja on mahdollista siellä esittää täysin vapaasti kenekään estämättä.

    • Still

      Eiköhän pelko hoitokohteeksi joutumisesta ja muusta sieluntilan arvioinneista tee toivottua tehtäväänsä näissä kaikissa yhteisissä kokoontumisissa, omana itsenään esiintyminen ei ole mahdollista ilman sanktioita ellei ole samaa mieltä kuin Srk:n johto, ja tämä koskee myös maallisia asioita, mm. rakennushankkeet ja ry:iden laajennukset tai muut vastaavat.

    • NN

      ”Ensio” hyvä,

      Mistä syystä et kommentoinut lainkaan tuota yhtä puheenvuoroa, josta ”Nimetön 220” kirjoittaa: ”Yhden puheenvuoron osalta ei voi sanoa niin…”

      Tämän sinun referaattisi kokonaisuuteen nähden tuo puheenvuoro olisi varmaan ansainnut tulla mainituksi, sillä nähtävästi se – kyseinen puheenvuoro – on sinun omien käsityksiesi kanssa samassa linjassa?

      Tuon puheenvuoron esittäjä perusteli, miksi hän rohkenee käyttää oman puheenvuoronsa. Hänen esittämiinsä kysymyksiin ja kommentteihin myös vastattiin. Niihin vastattiin suoraan, asiallisesti ja rakkaudella.

      • T.T-a

        Hyvä NN! En ole Ensio, jolle osoitit kommenttisi. Tässä kyseinen puheenvuoro, sellaisena kuin puhuja (KPM) sanoi sen esittäneensä ja kirjoittaneensa myös itselleen muistiin. Oletkiin ehkä jo havainnut että hän julkaisi sen heti tammikuussa Joonan blogissa.

        ”Yhden kysymyksen esitän sekä yhden toivomuksen.

        Jaakobin kirjeessä sanotaan: Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman – hengellisen kuoleman.

        Olen ajattelemassa, että eikö tästä ole kysymys silloin kun ihminen on ajautunut syntien ja ylitsekäymisten takia siihen tilaan, että hän tuhoaa lapsen, Jumalan lapsen, elämää hyväksikäytöllä.

        Hänelle on käynyt kuten Daavidille kävi. Hän on jäänyt pois sotarintamalta – ei ole jaksanut panna syntiä syntinä pois vaan on ajautunut synnillisten himojen ja halujen vietäväksi? Ymmärränkö oikein.

        Kun tämän Raamatun paikan olen face-book sivullani julkaissut lokakuun jälkeen, olen saanut yhteydenoton insestin uhrilta. Tuo ihminen oli suunnattomen helpottunut, kun hän nyt uskalsi todeta, ettei hänen isänsä voinut olla silloin niin tehdessään oikein uskomassa.

        Se toivomus. Sananlaskuissa sanotaan rohkeasti valehteleva ei pelastu tai Bibliassa se on ’joka rohkeasti valehtelee, ei pidä selkeemän’.

        Rakkaat veljet Jeesuksessa Kristuksessa. Tiedotustilaisuudessa lokakuussa annetut tiedot ovat ristiriidassa todellisten tapahtumien kanssa. Jo vuonna 2008 on Hurtig lähestynyt SRKta.

        Tällainen toiminta murentaa järkyttävällä tavalla luottamusta organisaatioon ja vie pohjaa pois Raamatun sanalta – olkoon teidän puheenne on on ja ei ei. Avoin tiedottaminen, josta Päivämies-lehdessä on kirjoitettu, joutuu väkisinkin kyseenalaiseksi.

        Olen joutunut kuulemaan läheltä insestin uhreja, jotka ovat ottaneet jo vuosia sitten suoraan yhteyttä SRKhon ja jääneet vastausta vaille. Olen paljolti sen takia lukenut Hurtigin kirjan ja todennut sen riipaisevan paikkansa pitäväksi monelta osin. Varsinkin siltä osin, kun se kuvaa evankeliumin käyttöä karmeana synnin peitteenä. Koen, että nyt on aika sanoa totuus julki sellaisenaan.

        Nousee mieleen virren sana. On sydän vilpillinen ja syntiin taipuva, sen tietää vihollinen ja alkaa kiusata. Hän turmioksi kääntää voi lahjat parhaatkin. Hän tarkkaa, voiko vääntää vääräksi suorankin.”

        http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2014/01/luottamus-tulee-ansaita.html?showComment=1389702358974#c8454533186091389993

        Joita asia kiinnostaa, olis suositeltavaa lukea keskustelu Joona Korteniemen blogissa. Ajatuksia herättäviä kirjoituksia.

  5. Lotta

    Hei! Mihinköhän vois lähettää s-postia että ois mahdollisuus julkaista kirjoittama juttu koskien lestadiolaisten syntejä?

    • Tapio

      Eikö Raamatun mukaan sinun pitäisi lähestyä syntiin langennutta ihmistä ja kertoa Hänelle että olet huolissasi Hänen tekemisistään. Vai mitä ajattelit sähköpostin lähettämisellä. Voi kai nykyisin puhua suoraan ei tarvitse aina sähköistä yhteyttä.
      Tapio

    • raportteja

      Keskity ”Lotta” vaan ihan omiin synteihisi, eläkä rupea muitten synneissä juttuja kirjoittelemaan ja raportteja raportoimaan.

  6. Hei!

    Pienesti tutustuin teidän sivustoon; minulla ei ole muuta kuin yksi neuvo Teidän joukollelle: ”menkää kaatopaikalle, jo tänään, koko roskasakki. Vielä tulee se päivä kun Johtaja tulee seuraavan kerran; olisi silloin hänellä vähemmän putsattavaa”!

    — Johtaja

    • NN

      Arvoisa Johtaja,

      Tarkoitatko OMAA tulemistasi, kun kirjoitat, että: ”Vielä tulee se päivä kun Johtaja tulee seuraavan kerran; olisi…”? Käytät itse kommentissasi itsestäsi samaa nimeä, jonka tulemisesta ”seuraavan kerran” ilmoitat. Mietipä, ystävä hyvä, ethän vain sovita itsellesi liian suuria saappaita?

      Kommentointiisi liittyen sopinee muistaa neuvo Jeesuksen vuorisaarnasta:

      ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.” (Matt. 7:1-2)

      Tämä neuvo koskee meitä kaikkia. Jeesus antoi sen omille opetuslapsilleen – ja myös muille kuulijoilleen. Tähän viitannevat Jeesuksen usein toistamat sanat: ”Jolla on korvat, se kuulkoon!”

  7. NN

    Muutama kysymys Ensiolle/blogisivuston toimitukselle:

    Ensio:
    – mainitset muutamia kokouksessa puhuneita nimeltä (A, B, C). Arvioit heidän esityksiään näin:

    – A) ”…yritti kirkastaa…”
    – B) ”…n tavoin hänkään ei onnistunut esittämään asiasta muuta kuin perusteettomia…”
    – C) ”…käytti kummallisen, Raamatusta irrallaan olleen puheenvuoron…”

    Nämä ovat sinun omia arviointejasi. Annat ymmärtää, että olit paikalla tuossa kokouksessa. Puhujan ominaisuudessako?

    – Onko mielestäsi korrektia esittää tällaista arviointia, tällä foorumilla?
    – Ajatteletko, että tällaisella toiminnalla palvelet uskollisesti sitä, joka on sinut kutsunut ja asettanut sananpalvelijan tehtävään? Hyvällä omallatunnolla?
    – Miksi et tässä referaatissasi nimennyt sitä kyseiseen kokoukseen osallistunutta puheenvuoron käyttäjää, joka oli kanssasi samoilla linjoilla? Etkä referoinut hänen puheenvuoroaan.
    ___
    Toimitukselle:

    Tiedotuksenne mukaan sivustollanne on tällaisia yleviä periaatteita:
    (Toimitus
    tammikuu 1, 2014 11:55):
    ”Mitä kommenttien ennakkotarkastukseen tulee, se palvelee kaikkia, niin lukijoita kuin kirjoittajiakin. Nettikeskusteluihin pyrkii valitettavasti osallistumaan ihmisiä, jotka pyrkivät käyttämään sananvapautta väärin, esimerkiksi purkaakseen henkilökohtaisia vihaansa jotakuta yksityistä ihmistä kohtaan. Joskus yksilö saattaa harkitsemattomalla avoimuudellaan vahingoittaa myös omaa itseään tai läheisiään. Näitä ikäviä tilanteita voidaan ennakoimalla välttää.

    Toimitus”
    ___
    Kysymys Toimitukselle:

    Eikö ole mahdollista, että Ensiokin ”saattaa pyrkiä käyttämään sananvapauttaan väärin” ja ”harkitsemattomalla avoimuudellaan vahingoittaa myös omaa itseään tai läheisiään.”?

  8. Anselmi

    Oletko N.N. ajatustenlukija? Mistä tiedät mikä puheenvuoro oli kirjoittajalle mieleen ja mikä ei? Kiinnostaisi tietää mitä luulet saavasi tältä sivustolta?

    • NN

      Anselmi hyvä,

      Oletko SINÄ Ensio tai Toimitus? Kysymykseni oli esitetty näille kahdelle.

      En ole ajatustenlukija. Sinulta, Anselmi, en kysynyt mitään. Vastaan kuitenkin Sinun muihinkin kysymyksiisi:

      Kirjoittaja itse antaa kirjoituksessaan ymmärtää, ”mikä puheenvuoro oli kirjoittajalle mieleen ja mikä ei”. Hän itse esitti kritiikkiä joistakin puheenvuoroista. Muita puheenvuoroja hän piti myönteisinä. Hän myös esitti käsityksenään, että puhujien opetuksessa on ”harhaoppeja”. Sitaatti:

      ”Toisaalta on valitettavaa, ettei kokouksessa otettu kriittisesti kantaa harhaoppeihin, joita SRK-lestadiolaisten puhujien opetuksessa ilmenee. Oman arvioni mukaan lähivuosina näistä tullaan keskustelemaan ja ainakin osa puhujista haluaa luopua niistä jo nyt. En pidä poissuljettuna sitäkään, että liike hajaantuu, koska erimielisyydet ovat sen verran suuret erityisesti suhtautumisessa seurakuntaoppiin, ehkäisyyn ja naispappeuteen.”

      Et, Anselmi, tainnut itse lukea Ension kirjoitusta.

      En luule saavani mitään tältä sivustolta. Sinultakaan, Anselmi, en toivo saavani mitään. Itse asiassa en toivo saavani vastauksia Ensiolta enempää kuin Toimitukseltakaan. Molemmat voivat miettiä esitettyjä kysymyksiä aivan rauhassa ja vastata itselleen. Itsetutkistelu ei ole kenellekään pahitteeksi.

      • Nimetön 221

        Mikä noissa harhaopeissa niin ihmetyttää, onhan Srk:kin ne myöntänyt, eikä ole korjauksia kuulunut joten nehän on vielä voimassa. Taitaa N.N haluta vain tietää kuka Ensio on että pääsisi henkilön uskoa kyseenalaistamaan ja sitä myötä vaientamaan.

      • NN

        Ymmärrät väärin, ”Nimetön 221”.

        En ole halunnut – enkä halua – tietää kenenkään henkilöllisyyttä tällä sivustolla enkä kyseenalaistaa kenenkään uskoa, en vaientaa ketään. (Minä en ole Tuomari.) Päinvastoin, puolustin tuossa edellä tämän sivuston kirjoittajia ja lukijoita (kommentti, tammikuu 2, 2014 10:08).

        Tapanani ei ole nostaa esille kohujuttuja eikä ylläpitää sellaisia. Mielelläni varoitan muitakin sellaisesta toiminnasta. Siinä toiminnassa ihmisellä on vaara sokeutua, alkaa ajatella ymmärtävänsä asioita paremmin kuin ne, joihin hän kohdistaa kritiikkinsä. Silloin ihminen nousee toisten vertaistensa yläpuolelle – tuomariksi – edes tajuamatta sitä itse. Silloin kun on kyse raamatullisesta uskosta sellainen kirkassilmäisyys on erityisen vahingollista ihmiselle itselleen. Kristillisyytemme puhujan pitäisi tietää, että sellainen toiminta voi johtaa lopulta oman tunnon paatumiseen ja tuoda kuolemattomalle sielulle korjaamattoman vahingon. Tämän sivuston Toimituksen ilmoittama ylevä ennakkotarkastusperiaatekin viittaa tavallaan tähänkin asiaan, vaikka ei ehkä ollut tarkoitettu käsitettäväksi näin syvällisessä mielessä. Uskoa tunnustavan ihmisen tulisi kuitenkin käsittää näin. Ettei itse kyseenalaistaisi omaa uskoaan.

        Kommenttini oli kohdistettu ylläolevan tekstin kirjoittaneelle Ensiolle ja tämän sivuston Toimitukselle – ajattelemisen ja itsetutkistelun aiheeksi. Annoin palautetta, kun kerran sellainen mahdollisuus on järjestetty. Ystävyydellä. Katsoin tämän velvollisuudekseni lähimmäisiäni kohtaan. Nyt olen sen tehnyt.

        Paavali kirjoittaa:
        ”Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa.” (2. Kor. 5:10)

  9. Vilttihattu

    Päivämies-lehti ja varsinkin vl-liikkeen puhujat antavat ymmärtää, että (vain) vl-liikkeessä saarnataan puhdasta evankeliumia. Väitehän ei pidä paikkansa. Tyypillinen vanhoillislestadiolainen saarna alkaa Raamatun lukemisella. Tämän jälkeen tekstiä selitetään joskus enemmänkin mutta tosi usein puhuja pyrkii vain mahdollisimman nopeasti siirtymään ”kuuliaisuuden”, eli tosiasiassa liikkeen johdolle tottelevaisuuden korostamiseen. Vanhoillislestadiolaisen liikkeen ydinopetus ja liikkeen koossa pitävä voima kulminoituu liikkeen johdon määrittelemälle opille kuuliaisena olemiseen ja ”joukon mukana” matkan tekemiseen. Joukon mukana tarkoittaa että on oltava yhtä mieltä ja noudatettava ”määräyksiä”.

    Tämä näkyy SRK:n julkaisuissakin. Raamatun sanan rinnalle halutaan jatkuvasti nostaa seurakunnan auktoriteetti. Tyypilllisessä seurapuheessa korostetaan seurakunnan ”armoneuvoja”, joiden sanotaan olevan tärkeä apu jumalanlapsen matkanteossa. Näitä neuvoja ei puheissa usein erotella mutta jokainen tietää, että niillä tarkoitetaan vl-perinnäissääntöjä.

    Olen itse elänyt lapsuuden vanhoillislestadiolaisena. Lapsena ei näitä asioita ajatellut. Sittemmin kun aloin miettiä enemmän uskoa ja kohtasin muita kristittyjä, asioiden todellinen laita alkoi avautua. Ja täytyy sanoa, että minulle SRK ja vl liike on avautunut laitostuneena perinnäisliikeenä, jossa kaikkein tärkeintä on se mikä näkyy ulospäin. Saarnan lopuksi julistettu ”synninpäästö” on pelkkää sanahelinää ja pikemminkin sitoo kuuliaisuuteen ihmisen omaa ylpeyttä pönkittäville perinnäissäännöille. Ne ovat Jumalan edessä kauhitus ja pelkkää roskaa. Näille säännöille ”kuuliaisuutta” julistetaan joka saarnassa.

    • Sanoja Raamatusta (1992)

      Kaksi rakentajaa
      ————————

      ”Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle.

      Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.

      Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle.

      Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.” (Matt. 7:24-27)

    • Sanoja Raamatusta (1992)

      ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä,

      ennen kuin auringon valo, kuu ja tähdet himmenevät ja sadetta seuraavat yhä uudet pilvet.

      Silloin talon vartijat vapisevat, soturit painuvat kumaraan ja jauhajanaiset, vähiin käyneet, ovat jouten. Ikkunoista kurkistelijat jäävät pimeään,

      kadun kaksoisportit suljetaan, myllyn ääni heikkenee ja ohenee linnunlaulun kaltaiseksi ja laulun kaikki kaiut vaimenevat.

      Silloin myös pelätään mäkiä ja tie on täynnä kauhuja. Mantelipuu kukkii ja heinäsirkka ahmii vatsansa täyteen ja kapriksen nuput puhkeavat, mutta ihminen menee iäiseen majaansa ja valittajat kiertävät kujia.

      Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy, ennen kuin vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä putoaa särkyneenä kaivoon.

      Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.

      Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, kaikki on turhuutta.” (Saarn. 12:1-8)

    • Sanoja Raamatusta (1992)

      Vilttihattu – tammikuu 19, 2014 10:54 – kirjoittaa näin:

      ”Saarnan lopuksi julistettu “synninpäästö” on pelkkää sanahelinää ja pikemminkin sitoo kuuliaisuuteen ihmisen omaa ylpeyttä pönkittäville perinnäissäännöille. Ne ovat Jumalan edessä kauhitus ja pelkkää roskaa. Näille säännöille “kuuliaisuutta” julistetaan joka saarnassa.”
      ____
      MITÄ Raamatussa on kirjoitettu samasta asiasta? – ONKO kyseinen julistettu synninpäästö ”pelkkää sanahelinää ja Jumalalle kauhistus”?
      ____

      TÄSSÄ ylösnousseen Lähettäjän omat sanat Luukkaan evankeliumin mukaan:

      ”Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista,

      ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.

      Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” (Luuk. 24:46-49)

    • Mierolainen

      ”Kuuliaisuus seurakunnalle” yhdistettynä ohi Raamatun kehiteltyihin elämäntapasääntöihin muodostaa teologisesti ongelmallisen opinkohdan meikäläisyydessä. Jumalan seurakunnan pää on lihaksi tullut sana. Kristus ja Raamatun sana. Uskon tulee perustua yksin Raamattuun, tämähän oli Lutherinkin pääperiaate.

      Ongelma on siinä että Jumalan sana ei riitä vl-seurakunnalle. Lisävaatimuksena opetetaan että on oltava kuuliainen ”seurakkunnan neuvoille”. Ne tas eivät saa perusteluaan Raamatusta, vaan on nostettu Raamatun rinnalle yhdenvertaisesti velvoittavina. Näille kielloille tyyliin ”emmehän me halua” ei ole olemassakaan mitään raamatullista perustelua. Ne ovat ihmisten itse keskinäisessä toiminnassa, yhteisössä, kehittelemiä normeja.

      Kristuksen seurakunnasta julistetaan vain lähettäjän tahtoa: Jumalan sanaa. Tästä syystä seurakunta ei tarvitse kuuliaisuutta itselleen. ”Kuuliaisuus seurakunnalle” ei kuulu oikean uskon oppiin.

      Sen perustana on väärin ymmärretty Raamatun kohta. Selkeä väärinkäsitys. Seurakunnalle kuuliaisuus -velvoitetta perustellaan meikäläisyydessä Ilmestyskirjan kehoituksella ”Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnalle sanoo”. Mutta, meidän on kysyttävä, mitä tuo kohta Raamatussa tarkoittaa ja missä yhteydessä se annettiin.

      Se kehoitus annettin niille aivan tietyille nimenomaisille seurakunnille, joille Henki siinä tilanteessa ”lähetti viestin” Johanneksen kautta. Ja mitäköhän Henki sitten viestitti? Kehotti vain tutkimaan Ilmestyskirjaa.

      Tuo yksittäistä tapausta koskeva yksittäinen Raamatun kohta on sitten meikäläisyyden ”uskonoppineiden” toimesta yleistetty yleiseksi opin ja uskomisen normiksi! Nyt opetetaan niin että Henki puhuu vl-seurakunnan kautta ja ilmoittelee aina uutta, kaikenlaista. Eli antaisi lisää käskyjä ja ohjeita, lisää siihen mitä Raamattu sanoo. Vaikka mitään ilmestystä ei ole eikä tule.

      Tässä on selitys siihen, miksi meikäläisyyden käsitys Jumalan sanasta on siirryskellyt vuosi vuodelta lähemmäksi katolilaisen kirkon opetusta. Heillä opetetaan, että paavi saa kaiken aikaa ilmestyksiä Jumalalta, siis suoria sanomia, joita paavi sitten tekee uskovilel tiettäväksi ja noudatettavaksi. katolisessa kirkossa uskotaan näin. Heillekään ei riittänyt se mitä Raamattuun on präntätty.

      Meikäläisessä opetuksessa kaivataan nyt uskonpuhdistusta.

      • Nimetön 220

        Minkälainen ilmestys nyt tarvitaan, jotta saadaan usko puhtaaksi? Eli tarkoitatko, että se viesti, jonka Johannes muistiin kirjoitti oli vain näille 7 seurakunnalle, ei muille? Miksi sitten Jeesus sanoi monesti, joilla korva on se kuulkoon. Ja se viesti oli siis siis niille, jotka silloin kuulivat. Ja koskapaJeesus ei sanonut, joilla silmä on, se lukekoon, ei tarvita koko raamattua! Jes! Älä viitti! Ei ole oikein uskottavaa tämä sinun teologiasi!
        Vl opetuksessa ei uskon kohde ole seurakunta. Eikä se ole koskaan ollutkaan. Eikä seurakunta ole edes samalla viivalla Kristuksen lunastustyön kanssa. Mutta välttämättömyys se silti on. Se on raamatusta luettavissa. Jos sen tahtoo kieltää, kieltää samalla Herran. Miten niin! Koska seurakunnassa asuu Kristus, sen päänä. Tämäkin on raamattuun kirjattu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s