Tutkijat HS:ssa: Herätysliike elää syvää murrosta


HSname1 pVan­hoil­lis­les­ta­dio­lai­nen lii­ke elää nyt voi­ma­kas­ta mur­ros­kaut­ta, arvioi Helsingin Sanomat 2.1.2014. Lehti perustaa arvionsa tutkijoiden näkemyksiin. Haastateltavana ovat FT Mauri Kinnunen, YTT Johanna Hurtig ja tutkija, pastori Mari Leppänen.

Vii­kon si­säl­lä liik­keen kak­si joh­to­hah­moa on il­moit­ta­nut läh­dös­tään. Se on vanhoillislestadiolaisuudessa poik­keuk­sel­lis­ta, toteaa toimittaja Minna Pölkki.

Kuten tutkija Meri-Anna Hintsala on todennut, vanhoillislestadiolaista liikettä johdetaan SRK:sta, vaikka liikkeessä mieluiten sanotaan, että se ei ole keskusjohtoinen. Tut­ki­jat us­ko­vatkin joh­to­mies­ten vaih­tu­mi­sen osaltaan merkitsevän huomattavaa murrosta herätysliikkeessä.  Murrosta kuvaa Hurtigin mukaan se, että monet uskovaiset ovat alkaneet elää omantuntonsa mukaan eivätkä herätysliikkeen kaikkien perinnäissääntöjen mukaan.

Muutos on lähtenyt liikkeelle liikkeen sisällä, riippumatta siitä, keitä henkilöitä istuu ylätasolla. Käynnissä on siis varsin mielenkiintoinen prosessi.

Tutkijoiden lausunnoista ei käy selkeästi ilmi, mihin suuntaan he arvelevat muutoksen olevan liikettä viemässä. Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen mukaan muutokset ulottuvat liikkeen oppiin saakka.

MKinnunen3B

Van­hoil­lis­les­ta­dio­lais­en  lii­kkeen historiaa tut­ki­nut Mauri Kinnunen us­koo, et­tä mur­ros on vä­hin­tään yh­tä ra­ju kuin 1970-lu­vul­la ko­ettu muu­tos, jol­loin lii­ke avau­tui hie­man. ”Muun­tu­mi­nen kes­tää pit­kään.”

– Kes­kei­sil­lä vai­kut­ta­jil­la on tär­keä roo­li. Kyl­lä keu­la­ku­vien vaih­tu­mi­nen tu­lee jol­lain ta­paa muut­ta­maan lii­ket­tä. Vie­lä kun he vaih­tu­vat suun­nil­leen yh­tä ai­kaa, Kin­nu­nen sa­noi HS:ssa.

On selviö, että liikkeessä kaivataan tässä tilanteessa uutta johtajuutta. Tarvitaan sellaisia johtajia, joiden taidoilla kyetään uskottavasti luotsaamaan yhteisö läpi haastavan vaiheen, jossa on sekä muutettava opetusta että vakuutettava turvallisuushakuisin osa jäsenistä siitä, että mitään ei ole muutettu.

Tosiasia on, että jo nykypäivänä liik­kees­sä elää ruohonjuuritasolla mon­ta to­del­li­suut­ta uskosta.

Neljä liikettä muuttanutta kysymystä

Yksi

Vii­me vuo­si­na vl-lii­ke on ol­lut mo­nen myrs­kyn sil­mäs­sä. Pitkään vaiettu hengellinen väkivalta, hoitokokous-käytäntö, nostettiin 2000-luvulle tultua julkiseen keskusteluun ja lopulta tieteellisen tutkimuksen kohteeksi. Lapin yliopiston tutkijan, YTT Aini Linjakummun tutkimus Haavoittunut yhteisö (2012) herätti laajaa huomiota.

Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: Hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.

Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: Hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.

Piispatkin ovat lopulta joutuneet ottamaan kantaa hoitokokousten väkivaltaan. Monet ”hoidon” kohteeksi joutuneet ovat julkistaneet kokemuksiaan, jouduttuaan ”kuulusteluihin”.

Lopulta SRK:n johtokunta ilmoitti pahoittelevansa tapahtunutta väkivaltaa ja tiedotti, että hoitokokouksia ei enää järjestetä. Hoitokokouksista jäi liikkeen maineeseen ikävä leima. Eikä se ole kadonnnut, sillä hoitokokouksia järjestetään yhä edelleen.

Lisäksi, SRK:n johtokunta ilmoitti em. pahoittelua koskeneessa tiedotteessaan, että hoitokokousten aikaan opetettiin liikkeessä harhaoppeja. Näitä harhaoppeihin ei kuitenkaan ole puututtu paikallisten rauhanyhdistysten tasolla eikä niihin ole tehty pesäeroa. Niiden selkeä määrittelykin on jäänyt epäselväksi.

Edelleen, siitä johtuen että hoitokokousaikojen ratkaisuja ja harhaoppeja ei ole käsitelty paikallisesti, on myös harhaoppien perusteella liikkeestä väärin perustein erotettujen asema on jätetty täysin korjaamatta.

Kaleva7.4.2011 - 1 P

Kaksi

Toisena julkisuuteen tuli lasten hyväksikäyttörikosten vyyhti. Paljastui, että vl-liikkeen sisäiset käytännöt ja yhteisökulttuuri ovat suojelleet rikollisia vuosikymmeniä. Rikoksista ei ilmoitettu viranomaisille. Uhrit eivät olleet saaneet lainkaan tukea. Heitä oli päinvastoin syyllistetty ja leimattu. Ilmiön perusluonteen teki näkyväksi Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen toimittama tapauskuvaus Maijan tarina  (Kirjapaja 2012).

Hurtig 3 JPPedofiilien uhrien kokemukset on sittemmin todennettu yliopistollisen tutkimuksen voimin, kun Johanna Hurtig julkisti lokakuussa 2013 tutkimuksensa  Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta.

Sitä ei SRK:n johto enää kyennyt sivuuttamaan vaikenemisella. Se ilmoitti tiedotustilaisuudessaan, että liikkeen käytäntöjä muutetaan.  SRK esitti itsekritiikkiä myös siitä, että se ei ole kiinnittänyt tarpeeksi huomiota uhrien ja heidän läheistensä tukemiseen. 

SRK:n johto esitti myös anteeksipyynnön hyväksikäytön uhreille. ”Olemme syvästi pahoillamme herätysliikkeemme piirissä tapahtuneista rikoksista ja siitä, että uhreja on laiminlyöty”, SRK:n tiedotteessa sanottiin.

– On tämä ihan reilusti liikkeen anteeksipyyntö uhreille, SRK:n johtokunnan puheenjohtaja rovasti Olavi Voittonen sanoi Helsingin Sanomien mukaan. Aikaisemmin SRK ei ollut  pitänyt anteeksipyyntöä tarpeellisena, vaikka esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkinen oli tätä suositellut.

Hurtig_Taivaan_taimet_1Anteeksipyyntö tapahtui tutkimustyön tulosten tultua julkisuuteen. Sillä on ollut suuri symbolinen merkitys monille hyväksikäytön uhreille.

SRK ilmoitti ottavansa Johanna Hurtigin tutkimustulokset ”vakavasti” ja olevansa valmis arvioimaan ”jatkuvasti liikkeen organisaatiota, toimintatapoja ja yhteisöelämää”.

– On syytä käydä avointa keskustelua rakenteista, jotta mahdolliset väärät toimintatavat voidaan tunnistaa ja niitä voidaan korjata, sanottiin SRK:n tiedotteessa.

Mitä muutoksia toimintatavoissa ja käytännöissä on siis tehty?

Tarvittava perustava muutos tulisi tapahtua liikkeen sukupuolijärjestelmässä, jos on uskominen Johanna Hurtigin päätelmiä, joita hän on tehnyt tutkimusaineistostaan. Hänen mukaansa liikkeen miesvaltainen kulttuuri on pohjimmiltaan hyväksikäytön salailun ja muiden yhteisön kulttuuristen vääristymisen perussyy.

SRK:n ja paikallisten rauhanyhdistysten tulee siis muuttaa liikkeen käytäntöjä ja kulttuuria sukupuolten yhdenvertaisen osallisuuden suuntaan. Ensimmäisenä tuleekin tällöin vastaan miehinen puhujainstituutio. Milloin suviseuroissa kaikuu miesäänten rinnalla naispuhujien puhe?

Kolme

Kolmas muutos koskee suhtautumista vanhoillislestadiolaisten naisten toimintaan kirkkomme pappina.

Kaksi vanhoillislestadiolaista naisteologia on jo vihitty papiksi ja lisää on tulossa. Naiset ovat alkaneet vakavasti kuunnella elämäntehtäväänsä koskevaa kutsumusta. ”Ei ole miestä eikä naista.”  Toistaiseksi opin tulkintoja määrittävät SRK:n johtokunnan jäsenet ovat julkisuudessa ilmoittaneet ehdottomasti, että vain mie­het voi­vat ol­la pap­pe­ja. Sen sijaan monet tavalliset uskovaiset eivät näe naisten pappeudelle esteitä.

Vielä tänä päivänä vanhoillislestadiolaisen naisen pappisvihkimys ei jää seuraamuksitta. Rauhanyhdistykselllä on naispapille tiedossa sanktioita. Johtokunnan jäsenten julkisuudessa antamien lausuntojen  mukaan pappisvihkimyksessä vanhoillislestadiolainen nainen astuu ulos seurakunnasta ja ”on valinnut oman tien”. Samoin naispappeuden hyväksyvät vanhoillislestadiolaiset puhujat ja teologit on yksi toisensa jälkeen asetettu puhujakieltoon. Tällä kyetään hidastamaan muutosta.

Mutta mitä enemmän uskovaisia naisia vihitään papiksi ja heitä alkaa työskennellä seurakuntaviroissa, sitä vaikeammaksi heidän eristämisensä uskonyhteisön ulkopuolelle tulee kuitenkin muodostumaan.  P-Rauhala_taivaslaulu_kansi_P

Neljä

Neljäntenä muutoksena on käynnissä suhtautuminen raskauden ehkäisyyn.

Kirjailija Pauliina Rauhalan romaani, Vuoden kristillinen kirja -palkinnolla palkittu Taivaslaulu on antanut äänen tuhansien naisten ja miesten mitä henkilökohtaisimmille kokemuksille ja tunteille. Se on puhutellut. Romaani on syvästi hengellinen ja samalla maanläheisen tosi. Yksityisten uskovaisten tähän saakka vaietulla kärsimyksellä ja ahdistuksella on nyt nimi, ja se on ehkäisykielto. Raskauden pelko, parisuhteen särkyminen, halu ja toive saada elää uskossa, mielenterveys ja hätä lasten hyvinvoinnista. Eikä ehkäisykiellolla ole perusteluja Raamatussa. Taivaslaulu kykenee selkeyttämään tämän sydäntä ja järkeä sekoittavan vyyhdin hämmästyttävällä ja puhuttelevalla tavalla.

Keskustelu tulee väistämättä johtamaan ehkäisykiellosta luopumiseen.

Seurakuntaopin tulevaisuus?

Nämä neljä näkökohtaa muuttumassa olevista opin kohdista nostavat esiin vakavimman kysymyksen: voidaanko vanhoillislestadiolaisen uskon oppia pitää muuttumattomana – ja onko siihen tarvettakaan – ja onko vl-seurakunta erehtymätön. Onko vain vl-usko se ainoa tie taivaaseen, eli voidaanko yhä pitää kiinni ”vain me”-seurakuntaopista, vanhoillislestadiolaisuutta vuodesta 1911 leimanneesta tavaramerkistä.

Mikäli vastaus edelliseen kysymykseen on myönteinen, silloin oppia ja käytäntöjä koskevat muutokset on osattava tehdä niin taitavasti, että uskomus opin muuttumattomuudesta ja seurakunnan erehtymättömyydestä pystytään edelleen säilyttämään. Tällöin ollaan vl-opin ytimen äärellä. Tämä on SRK:n johtokunnalla ja puhujilla väistämättä edessä. Se on melkoisen vaativa haaste – mutta ei kuitenkaan aivan mahdotonkaan.

Hurtig: henkilömuutosten sijaan keskusteltava opista

Las­ten sek­suaa­li­sen hy­väk­si­käy­tön on­gel­maa liik­kees­sä tut­ki­nut Johanna Hurtig sa­noi HS:ssa, et­tä pe­rin­tei­sen he­rä­tys­liik­keen uu­dis­tuminen on vai­keaa ja hi­das­ta.

– Pel­kät hen­ki­lö­vaih­dok­set ei­vät ole rat­kai­se­via, jos ei pääs­tä kes­kus­te­le­maan opis­ta ja ri­vi­jä­sen­ten osal­lis­tu­mi­ses­ta toi­sel­la ta­val­la, hän painotti, osuen asian ytimeen.

Hurtig on argumentoinut kirjassaan, että keskeisin ongelma on liikkeen miesvaltainen sukupuolijärjestelmä. Vl-yhteisössä valta-asemassa ovat miehet ja heille uskolliset, heidän etuaan valvovat naiset. Lestadiolaiset naiset eivät ole pyrkineet yhteisvoimin muuttamaan valtajärjestelmää tasa-arvoisemmaksi, vaan jäävät mieluummin pönkittämään miesten valtaa.

Keskustelu saattaa vaikeutua siksikin, että kaikki eivät jaksa enää jäädä odottelemaan muutosta, joka etenee niin hitaasti. Hur­ti­gin mu­kaan sellaiset uskovaiset, jot­ka kai­paa­vat avoi­mem­paa kes­kus­te­lua asiois­ta, läh­te­vät mie­luum­min pois tai ajau­tu­vat reu­noil­le kuin al­ka­vat muut­taa lii­ket­tä si­säl­tä­päin.

– Ih­mi­set te­ke­vät yk­si­tyi­ses­ti muu­tok­sia omas­sa elä­mäs­sään ja al­ka­vat elää oman­tun­ton­sa mu­kaan liik­keen pe­rin­tei­den si­jaan. Si­tä ta­pah­tuu, Hurtig sa­noi HS:n haastattelussa.

– To­den­nä­köi­sem­pää on­kin, et­tä ny­ky­muo­dos­saan lii­ke muut­tuu ruo­hon­juu­ri­ta­sol­ta ei­kä niin­kään yl­hääl­tä kä­sin.

Lestadiolaisuus kohtaa vasta nyt modernin

mari-leppanenSa­maa miel­tä on van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­suut­ta tut­ki­nut pas­to­ri Mari Leppänen. Lep­pä­nen itse jou­tui läh­te­mään Tu­run rau­han­yh­dis­tyk­sen luot­ta­mus­toi­mis­ta, kun hä­net vi­hit­tiin pa­pik­si.

Leppänen pi­tää käyn­nis­sä ole­vaa mur­ros­ta herätysliik­keen sy­vim­pä­nä muutoksena.

Hän sa­noo mur­rok­sen liit­ty­vän sii­hen, et­tä lii­ke koh­taa vas­ta nyt mo­der­nin ajan. Avoin verk­ko­kes­kus­te­lu on vauhdittanut murrosta. Hy­väk­si­käyt­tö­kes­kus­te­lu on puolestaan vähentänyt luot­ta­mus­ta liik­keen vas­tuun­kan­ta­jiin.

– Nuo­ri pol­vi elää tii­viis­ti täs­sä ajas­sa, mut­ta osal­le tiu­kat elä­män­ta­pa­nor­mit ovat luo­vut­ta­mat­to­mia. Tä­nään liik­kees­sä elää mon­ta to­del­li­suut­ta, totesi Leppänen HS:ssa. Käsitys on erittäin perusteltu. Samaan asiaan on viitannut myös hiljattain rippikysymyksestä ja vaitiolovelvoitteesta väitellyt pappi Johannes Alaranta kirjoittaessaan kuilusta johtotason ja riviuskovaisten välillä.

Lii­ke muut­tuu. Lep­pä­sen mu­kaan esi­mer­kik­si nai­sen va­lin­ta SRK:n joh­to­kun­taan on enää vain ajan ky­sy­mys. Se voi ta­pah­tua jo en­si ke­sä­nä. Tä­hän men­nes­sä joh­to­kun­taan on va­lit­tu vain mie­hiä.

Vie­lä pa­ri vuot­ta sit­ten si­tä  [johtokunnan jäseneltä vaadittavaa miessukupuolta] pe­rus­tel­tiin Raa­ma­tun koh­dil­la. Nyt sa­no­taan, et­tä nainenkin voitaisiin va­li­ta, mut­ta ke­tään nais­ta ei ole eh­do­tet­tu,  Se ku­vaa, mi­ten muu­tos­ta ta­pah­tuu, mut­ta si­tä ei mie­lel­lään teh­dä nä­ky­väk­si, totesi Leppänen.

Vuosi sitten naisen ehdokkuutta valmisteltiin jo melko pitkälle, mutta keväällä hanke tyrmättiin vuosikokouksen ”valmisteluprosessissa”.

Leppäsen luonnehdinta on osuva. Muutoksia on käynnissä, mutta niitä ei mielellään myönnetä eikä niistä puhuta suoraan eikä muutoinkaan tehdä näkyväksi, koska idea oman opin muuttumattomuudesta on oleellinen osa vl-yhteisön itseymmärrystä. Muutoksen myöntäminen lisäisi turvattomuuden kokemusta, koska turvallisuus mielletään muuttumattomuutena. Hidas muutos on kiistatta käynnissä. Todennäköisesti se ei tule johtamaan erityiseen hajaannukseen, kun muutos pidetään riittävän hitaana.

Liikkeessä on tärkeää pitää kiinni illuusiosta, ettei mikään muutu lestadiolaisuuden opissa. Jos opin muutokset tunnustettaisiin avoimesti, silloin liikkeen perusdoktriini ainoasta oikeasta uskosta ja oman seurakunnan erehtymättömyydestä paljastuisivat vain ontoiksi puheiksi. Harva pitäisi niitä enää uskottavina.

Hurtigin näkemys muutoksesta joka elää “alhaalla”, uskovaisten käytännön elämässä, on täyttä totta uskovaisten arjessa. Ihmiset tekevät omia itsenäisiä ratkaisujaan elämäntapa-asioissa omantuntonsa pohjalta eivätkä noudata enää yhtenäisiä “seurakunnan päätöksiä”.

Yksi ratkaisua vaativa, polttava kysymys on suhtautuminen samasukupuolisten parisuhteeseen ja avioliittoon. Kysymystä homoseksuaalien oikeudesta yhdenvertaisena elää parisuhteessa ja perustaa perhe ei ole liikkeessä vielä edes yritetty lähteä käsittelemään. Se odottaa seuraavaksi.

Tasapainoilua

Liikkeen johto tasapainoilee “alhaalla” tapahtuvien muutosten peittelyn ja omien lausuntojensa asteittaisten, varovaisten muotoilujen kanssa. Erityisesti askartelussa varmistellaan sitä, että muutoksia ei tehdä näkyväksi vaan ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Näin ylläpidetään sisäistä itseymmärrystä ainoasta oikeasta ja erehtymättömästä seurakunnasta.

Olisi sangen yllättävää, jos muutoksista kirjoitettaisiin esimerkiksi Päivämies-lehdessä rehellisesti ja yksiselitteisesti juuri kuten asiat ovat. Esimerkiksi tiedotettaisiin reilusti, että ehkäisykielto on kumottu.

Siksi vie vielä aikaa, että muutosten tosiasiat tohditaan sanoa ääneen puhujien kokouksessa, SRK:n vuosikokouksessa, Päivämies-lehdessä ja muualla “ylätasolla”.

Ylätaso ja ruohonjuuripuoli hengittävät nyt eri tahdissa. Se on aika tavallista aina silloin kun yhteisö on kasvanut suureksi.
*       *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Aikalainen.

Lue lisää:

Anonyymi: ”Kuin olisin tullut ulos valtavan pressun alta”. Kotimaa24 18.1.2014.

Kaisa Halonen: ”Jotakin on pakko tapahtua” . Kirkko ja Kaupunki 17.9.2013. Artikkeli kokonaisuudessaan lehden pdf-versiossa, nro 27, 2013, s. 8-9.

Kustaa Hulkko: Herätysliike pyysi anteeksi – mutta keitä lasten hyväksikäyttäjät olivat? Tutkija Johanna Hurtigin uusi kirja sai SRK:n tekemään parannusta laiminlyönneistään. Suomen Kuvalehti 25.10.2013.

Matti Huuskonen: Hurtigin keräämä tieto sai lestadiolaiset pyytämään uhreilta anteeksi. Helsingin Sanomat 25.10.2013.

Matti Huuskonen: Lestadiolaisyhteisössä tiedettyä enemmän hyväksikäyttöä. Helsingin Sanomat 16.10.2013.

Vuokko Ilola: Myy silloin kun on ostajia. Blogikirjoitus 24.6.2014. Kotimaa24.

Saila Keskiaho: Meitä ei voi ohittaa. Kirkko ja Kaupunki 4.6.2012.

Ulla Puukko: Lestadiolaisuus on muuttumassa

Minna Pölkki: Vanhoillislestadiolaiset elävät murroksessa Johtohahmojen lähtö muuttaa liikettä, mutta nopeaa uudistumista ei ole odotettavissa. Helsingin Sanomat 2.1.2013.

14 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, eettisyys, ehkäisykielto, ennuste, epäily, erehtymättömyys, fundamentalismi, hajaannukset, harhaoppi, Helsingin Sanomat, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, insesti, itsesensuuri, johtajat, johtokunta, kannanotot, keskustelu, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, Kotimaa, lähihistoria, luterilaisuus, maallikkosaarnaajat, manipulointi, miehen asema, naisen asema, naispappeus, naissaarnaajat, nettikeskustelu, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, Päivämies, pedofilia, pelastus, pelko, pelot, perheettömyys, puhujat, Raamatun tulkinta, raskaudenpelko, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, sananvapaus, seksuaalivähemmistöt, seurakuntaoppi, SRK ry., SRK:n johtokunta, sukupuolijärjestelmä, syrjintä, tasa-arvo, tulevaisuus, tutkimus, ulossulkeminen, uskon perusteet, vallankäyttö, väkivalta, yhteisö, yhtenäisyys, yksilöllisyys

14 responses to “Tutkijat HS:ssa: Herätysliike elää syvää murrosta

  1. Nimetön 222

    ei jumalanvaltakuna muutu, eikä sen sanoma,

  2. Nimetön 220

    Etnisten lestojen sävelratio…. Jotenki tuntuu, että täällä haikaillaan semmosen perään, jota ei ole olemassa. Moderni Jumalan valtakunta? Seurakunta, jota johtaa vahvat naiset. Eikös niistä ole tehty kirjoja, elokuvia, muistaakseni Tarzsanissaki oli niitä kaukaisilla vuorilla olevia kaupunkeja, joilla oli kunigattaria. Alamaisina miehiä, jotka uhrasivat itsensä ja lapsensa näiden päällikkö-naisten edestä jne… Vaihdan kanavaa… Kowan päivän ilta taitaa sittenkin olla parempi!

  3. nimetön vanhoillinen

    Jos asiaa ajatellaan aivan faktuaalisesti, niin ”seurakunnan äänihän” on kirjaimellisesti ”seurakuntalaisten ääni”. Siis sisältäen kaikkien vanhoillislestadiolaiseksi itsensä mieltävien äänet.

    ”Seurakunnan ääni” on siten väkisin ja varmasti moniääninen – ollen tätä ihan varmasti ainakin kaikissa elämäntapasäännöissä. Ei ole edes mahdollista että kymmenet tuhannet ihmiset ajattelevat vaikkapa tanssimisen oikeasti olevan syntiä koska Raamatussa sellaista ei kerrota missään.

    Seurakunnan ääni on käsittääkseni kuitenkin yksiääninen pelastusopillisissa kysymyksissä (Jumalan valmistama lahjavanhurskaus)

  4. Still

    Seurapuhuja väitti valheeksi näitä juttuja, aivan julkisessa seuratilaisuudessa rauhanyhdistyksellä, maailman hyökkäykseksi jne. Teki pahaa kuunnella sellaista, epätoivoista todistelua, useat puhujat ovat erkaantuneet elävästä uskosta Srk uskollisuuteen, se on vaarallista ja eksyttää muitakin.

  5. Nimetön 222. Melkein totta puhut. Se menee kuitenkin niin, että ”Jumalan Sana ei muutu, Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Evankeliumin sisältö ei muutu: Pelastumme armosta, uskon kautta”. Muistamme kuitenkin että Jumalan valtakunta on eri asia kuin SRK.

  6. Mytty

    Yksi asia minua on pitkään askarruttanut: miksi taistelette? Miksi ette vain irtaudu liikkeestä?

    Ymmärrän pinnistelyn liikkeessä, jos haluaa uskoa sen oppiin, että pelastus löytyy vain vanhoillislestadiolaisuudesta. Mutta jos ette tuota mainitsemaani oppia allekirjoita, niin aivan vilpittömästi kysyn, että miksi? Miksi ette lähde ja ole vapaita? Mitkä ovat syynne taistella?

    Minä lähdin lukuisia vuosia sitten, koska minun järkeni ja mieleni ei antanut vaihtoehtoja. Silti täällä etänä seuraan liikkeenne tapahtumia enkä edelleenkään usko ”murrokseen” tai ”muutokseen” mutta silti toivon sydämestäni liikkeen pienten lasten, erityisesti tyttölasten, kasvavan – jos heidän on pakko itsensä liikkeelle antaa – mahdottomasti paljon suurempaan rakkauteen ja vapauteen kuin mitä minä ikinä koskaan liikkeessä näin.

    • Still

      Minä noudatan omantuntoni ääntä ja se kertoo että vanhoillislaestadiolaisuus on alkujuuriltaan oikeaa sydämen uskoa, samalla tavalla tätä uskoa on paljon muuallakin eikä sitä voi sitoa maalliseen organisaatioon kuten useat puhujat sen vielä tänäpäivänäkin väittävät olevan. Pyhä henki on voima jota ei ihminen voi ymmärtää, se tekee työtänsä missä tahtoo, ihminen ei sitä hallitse. Pyhän hengen työ on sellaista joka näkyy Raamatussakin kirjoitettuina hengen hedelminä, näitä hedelmiä ei ihminen itse tee vaan henki joka ohjaa niihin. Näinpä se joka sanoo omistavansa tämän hengen, ei sitä omistakaan vaan hengen olemassaolon voi nähdä vain lähimmäiset näinä hengen hedelminä. Jokainen voi kyllä itse mielessään miettiä mitä minä olen tehnyt, se ei kuitenkaan todista mitään Pyhän hengen läsnäolosta, Jumala on suurin ja Hän ei salli eikä pidä siitä että ihminen alkaa suhmuroida näiden henkioppien kanssa. Eli uskon ja pelastumisen kannalta ei ole mitään merkitystä sillä mihin maalliseen ryhmään kuulut, Jumalan valtakunta on meille käsittämätön asia, siihen voi kuulua yllättäviä jäseniä, Jumala yksin näkee sydämiimme ja antaa Hengen lahjan tehdä Hänen kunniakseen niitä töitä joita Hengen hedelmiksi kutsutaan. Srk on lähtenyt ihmiskunnian perään, hallitsemaan näitä henkiä väärin ja näin on omalla toiminnallaan aiheuttanut pahaa lähimmäisille, usein myös Jumalan hengen omaaville Jumalan valtakunnan asukkaille. Näen sen miten viisaasti Jumala on hoitanut tätä viimevuosien julkisuusmylläkkää, nopea muutos ei olisi mahdollista ilman hengellisiä ”ruumiita”, pitkään jatkunut eksytys on ollut syvää ja siitä toipuminen vie aikaa. Siksi on tärkeää olla tukena toinen toisillemme, tätä olen saanut itse ja olen saanut itse olla antamassa toisille. Tärkeintä on käyttää omaatuntoa, jonka on lahjana saanut, sitä lahjaa ei saa ulkoistaa kuten mm. Srk on opettanut.

    • Mytty! Onhan tämä taistelu tietenkin taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta jos on saanut sellaisen luonteen, että haluaa puolustaa heikompia niin pakko on taistella. Jeesus myös sanoo ”Autuaita ovat , jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta (=oikeudenmukaisuutta), sillä heidät ravitaan”. Toivomus on tietysti, että edes joku pysähtyisi ajattelemaan ja etsimään Raamatusta totuutta. Jumalan Pyhä Henki voi ohjata oikealle tielle, jos tosissaan rukoilee ”Hengessä ja totuudessa”.

  7. Nimetön 224

    Mytty, koen että juuri sen vuoksi en voi vain lähteä, koska liikkeen väärät opetukset on saatava muutetuksi, jotteivat tulevat sukupolvet enää joutuisi kärsimään niistä. On yritettävä rikkoa se, mikä on väärää, ja rakentaa sitä, mikä on hyvää. Ei saa jättää pieniä oman onnensa nojaan, vaan on toimittava hyvän ja oikean puolesta.

  8. Nimetön 225

    eikö kukaan muista miten nooaa aikoinaan pilkattiin,, ja sanottiin tyhmä mies kuivalle maalle rakentaa arkkia. ja kuinka iso joukko uskoi ei ollut kuin muutama, ja vedenpaisumus tuli. pieni ja vainottu joukko se on nykysinkn jumalanvaltakunta.

  9. vl - seniori

    Nimetön 224, olen kanssasi samoilla linjoilla.

    Ikäihmisenä ja niin monet vaiheet läpikäyneenä näen eri vaiheet seurauksineen ja haluaisin perusteellista selvitystä ja puhdistusta väärinkäytöksistä.

    Mutta ennenkaikkea haluaisin, että tehdään totuudellinen yhteinen selvitys, mitkä tekijät ovat alunpitäen rakenteissa, käytänteissä ja väärien opinkohtien säilyttämisessä mahdollistaneet jatkuneet vääryydet.

    Sen jälkeen oikea tilitys ja korjaus tapahtuneista.

    Haluaisin, että harha – ajan ( 60 – 80 ) luoma väärä kuuliaisuuspelko poistetaan, koska se mahdollistaa käyttämään yhteistä rakkautta vääryyksien peittona. Luotiin pelolla kuuliaisuus SRK:lle, joka otti hengellisen auktoriteettivallan silloisine johtohahmoineen.

    On oireellista, että nyt selvityspaineiden kasvasessa sitä auktoriteettivaltaa halutaan poistaa selittämällä SRK vain jäsenyhdistysten käytännön keskusorganisaationa. Ei siis haluta myöntää, että liikkeen jäsenille luotu hengellinen auktoriteettiasema on ollut heillä ja samalla vastuu, mikä siihen sisältyy.

    Vastuunkantamisen aika vanhojen opetusten ja väärien käytänteiden säilyttämisestä on käsillä.

    Pyhä Henki ohjaa korjaamaan vääryydet ja virheet, eikä salaamaan ja vain unohtamaan niin yksityiset kuin myös yhteiset.

    On virhe, että yhteiset vääryydet ja vastuu niistä selitetään vain yksityisiksi teoiksi ja muutamiksi ylilyönneiksi tai väärinkäytöksiksi.

    Yhteisellä vääryydellä tarkoitan sitä asiakokonaisuutta, joka synnytettiin harha-aikana massahoitokokousten voimalla, eikä niistä opeista ole oikealla tavalla sanouduttu irti. Niiden on annettu jatkua näihin päiviin.

    SRK:n virhe on sanoutua irti silloisen SRK:n vastuusta massahoitokokousten organisoinnissa.

    Nykyiselle SRK:lle ei ole kirkastunut virheeksi oma vastuu siitä, että se ei ole silloista virhettä korjannut ja poistanut. Harhaopetusten on annettu vaikutuksineen jatkua. Siitä on kysymys.
    Tässä kohtaa toivon SRK:lle voimaa ja Jumalan ohjaamaa oikeaa nöyryyttä. Toivon tämän asian heille ns. ”kirkastuvan”.

    Massahoitokokouksista seurauksineen on aiheutunut tänne asti kärsimystä, tuskaa, huolta, uupumusta ja fyysistä ja henkistä tuskaa kaikkein heikoimmille ja lapsille.
    Luotiin järjestelmä, joka opetti ohittamaan, torjumaan ja sulkemaan tietoisuudesta keskellä oleva kärsimys tai hätä.

    Oletko sinä laillani yksi sellainen, joka on havahtunut näkemään, kuulemaan ja tiedostamaan myös muistamaan omien kokemusten ja elämänvaiheitten kautta kristillisyytemme varjopuolen pyhäpuolen lisäksi?

    Vai oletko edelleen kaikesta sellaisesta tietämätön, kuulematon, muistamaton ja näkemätön?

  10. Altti Laidalta

    Seniori puhuu asiaa!
    Syksyllä puhuin asioista ystäväpariskunnan kanssa, joita arvostan ja pidän ajattelevina uskovaisina ihmisinä. Parikin kertaa he kysyivät: ”Miksi niitä vanhoja pitää muistaa? Miksei voi unohtaa ja antaa anteeksi?” Arvostan heitä silti edelleen, ajattelen, että he ovat suurehkon perheensä kanssa saaneet elää suht onnellisen elämän. Ehkä perheen miehen isän asema on antanut suojaa ja ehkä he ovat eläneet hoitokokousajan jossakin suojaisassa paikassa. Itsekään en silloin nuorena henkilökohtaisesti joutunut kärsimään kokouksista mutta voi voi, millaisia kertomuksia olen joutunut kuulemaan kanssasisarilta ja -veljiltä!
    Sitten myöhemmin, toisella paikkakunnalla, jouduin syytetyksi johtokunnan suunnalta väärästä rippiopista ja kolmannella paikkakunnalla puheenjohtajan toimesta kososlaisesta hengestä, vielä 1990-luvulla!!
    Siksi meille pitäisi aidosti ja avoimesti kertoa, miksi Paavo Sillanpää oli siirrettävä syrjään, miksi henkioppi pääsi sellaiseen asemaan kuin pääsi, miksi meillä ei vieläkään ole mahdollisuutta oikeasti avoimeen keskusteluun (muuten kuin näillä palstoilla), miksi talouspäälliköksi talouspäällikön paikalle valitaan talouspäällikön poika ja SRK:n johtokuntaan poisjäävän tilalle hänen poikansa… – että meillä olisi jonkinlainen mahdollisuus havaita nämä virheet kun ne jälleen eteemme tulevat ja reagoida niihin. Siksi me tarvitsisimme historian tuntemista!

  11. vl - seniori

    Altti Laidaltakin puhuu asiaa ja valaisevia kokemuksia.

    Vanhan pariskunnan kysymykseen, miksi niitä vanhoja pitää muistaa ja miks ei niitä voi unohtaa ja antaa anteeksi?

    Siksi, että nämä vanhat asiat ovat osoittautuneet vääriksi opetuksiksi, käytänteiksi ja virheiksi, joita on jatkettu vuosikymmeniä tänne asti.

    Ne ovat aiheuttaneet jatkuessaan kaiken aikaa kärsimystä, tuskaa, uupumusta ja ahdistusta.

    Lisäksii niiden seurauksia on opetettu ohittamaan, torjumaan ja sulkemaan pois tietoisuudesta – olla näkemättä ja kuulematta niistä.

    Ja vielä pisteenä iin päällä, niiden aiheuttamista vääryyksistä on vaadittu vaikenemaan.

    Ja miten tämä vaikeneminen onkaan varmistettu?

    Siinä tehokkaimpana aseena on sieluntilan kyseenalaistaminen ja yhteisen rakkauden rikkojan leimakirveellä uhkaaminen, hoitokokousrumbaan joutuminen ja sitä rataa.

    Meille kaikille on ensiarvoista, että omatuntomme toimii omista vioista, virheistä ja synneistä, mutta aivan yhtä tärkeää on, että omatuntomme toimii myös yhteisistä virheistä, ja ennenkaikkea vääryyksistä.

    Muuten käy niin kuin on nyt nähty:

    Yhteisen rakkauden säilyttämisen peiton alle on piilotettu vääryyksiä, joiden irvokkuus ei naurata ketään.

    Nämä vääryydet pitää nyt oikealla tavalla paljastaa ja korjata.

    Se on meidän tehtävä niin, että se toimii esimerkkinä kaikille, kuinka pahat asiat tunnustetaan, pyydetään anteeksi ja korjataan.

    Ei auta siirtää syyllisyyttä vain muutamien yksittäisiksi ylilyönneiksi, vaan katsoa rehellisesti, missä on vääryyksien juuret ja raaka vuosikymmenien todellisuus kipukohdissa.

    Nyt tarvittaisiin tähän aikaan Raamatun ajan profeetta, joka herättelisi valvomaan yhteisten asioiden oikeaa hoitamista ennenkaikkea kuunnellen tarkasti omantunnon ääntä ja heikoimpien kärsimyksiä.

    Nyt on menty vahvimpien ehdoilla vuosikymmeniä.

    Ei ole vain omia syntejä ja vääryyksiä – on myös yhteisiä.

    Ne pitää korjata myös yhteisesti.

    Ja julkisesti – siis julkisesti.

  12. Altti Laidalta

    Yhteisestä korjaamisesta keskustelin erään vanhemman puhujan kanssa muuan vuosi sitten. Hän oli murheissaan SRK:n vankasta kannasta, että yhteisö ei voi tehdä parannusta. Hän muisteli sitten profeetan kirjaa (olisiko ollut Elisa – tietääkö joku?), jossa ylipappi nimenomaan uhrasi syntiuhrin koko seurakunnan puolesta! Esimerkki siis olisi, tahtoko vain puuttuu? Edellämainitsemassani rippioppikeskustelussa muistin sen verran rippikoulun opetuksia, että kerroin käsittäneeni parannuksenteon edellyttävän jonkinlaista synnintuntoa ja katumusta – näistäkö on puute?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s