– Muutos pitäisi tehdä nyt, ettei koko liikkeelle käy huonosti. – Vastuunkantajien pitäisi mielestäni tulla nyt esille. – Kun missä tahansa muussa organisaatiossa tulee ilmi, ettei ole osattu toimia oikein, siitä vedetään johtopäätöksiä. – Kun on toimittu väärin, on syytä katsoa peiliin ja miettiä ratkaisuja oman jatkopestinsä suhteen.
Mauri Kinnunen, Suomenmaa 10.1.2014
Kun SRK ry. täytti sata vuotta vuonna 2006, tutkija Mauri Kinnunen kirjoitti ansiokkaan ja paljon luetun analyysin vanhoillislestadiolaisen liikkeen tilanteesta (Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet -Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden. Kaleva 1.10.2006).
Kinnunen nosti silloin esille liikkeen kipukohtia ja selitti tilannetta viittaamalla modernin ajan muutoksiin yhteiskunnassa, jossa uskovaisten keskinäinen elämäntapasääntöjen noudattamista kontrolloiva systeemi ei enää toimi.
Kinnunen totesi 2006:
”Lestadiolaisuus alkoi leimautua syntyalueensa ulkopuolella monissa tapakulttuuriin liittyvissä asioissa omituiseksi. Vanhoillislestadiolaisuus reagoi modernisaation haasteisiin (televisio, perhesuunnittelu, peruskoulu, maaltamuutto/suuri muuttoaalto Ruotsiin) käpertymällä itseensä ja suoristamalla rivejään.
Koko 1970-luvun Päivämies-lehden pääkirjoituksia ja artikkeleita leimaa ”piiritystunnelma maailman pahuuden raivotessa” ja usko pikaiseen maailmanloppuun. Kehitys johti ”puimatantereen puhdistamiseen” niin sanotuilla hoitokokouksilla. Tilanne alkoi vähitellen muodostua liikkeen sisällä kestämättömäksi.”
Ristiriita herätysliikkeen virallisen opetuksen ja ympäröivän yhteiskunnan välillä on voimistunut edelleen. Vanhoillislestadiolaisuuden julkinen imago on ollut jo pidemmän aikaa yhtä surkea kuin Jehovan todistajien.
Toisaalta kuitenkin ne, jotka tuntevat liikkeen rivijäseniä, osaavat edelleen arvostaa ja kunnioittaa lähtökohtaisesti vakaata ja rauhallista pohjoisen uskoa ja myös muiden liikkeiden uskovia arvostavia vl-kristittyjä. Heitäkin liikkeessä on, mutta tämäntyyppiset yksityisten uskovaisten käsitykset siitä, mitä kristillisyys ja yksityisen ihmisen hengellisyys merkitsee, eivät ole erityisesti päässeet julkisuudessa esiin.
Ikävä totuus on, että kaikki liikkeen jäsenet ovat joutuneet leimatuksi ja kärsimään SRK:n johdon virheistä.
Vuonna 2006 Kinnunen ennakoi kirjoituksessaan sisäisen keskustelun heräämistä lähiaikoina:
”Keskustelu 1970-luvun tapahtumista ja niiden merkityksestä 2000-luvun vanhoillislestadiolaisuudelle odottaa edelleen sopivaa ajankohtaa liikkeen sisällä.”
Ennustuksesta on nyt kulunut yli seitsemän vuotta. Taivaan Isän piti tarttua järeisiin aseisiin kovapäisiä lapsiaan kohtaan.
Tarvittiin pedofiilirikosten vyyhdin ilmitulo ja sen analyysi tutkimuksen voimin, tarvittiin vankka, tieteellinen hoitokokoustutkimus ja tarvittiin ehkäisykiellon seuraamuksena syntyvän kärsimyksen nostaminen taiteen keinoin kaikkien nähtäville ennen kuin keskustelu saatiin kunnolla alkuun.
Erityisen syvästi ihmisiä on järkyttänyt hyväksikäyttöasiasta paljastuneet seikat. Tiedossa on noin 140 vanhoillislestadiolaista lasten hyväksikäyttäjää yli 60 eri paikkakunnalta. Teot ovat 1970–2000-luvuilta, ja uhreja on tutkimuksen mukaan satoja, ellei tuhansia.
Nyt SRK:n johtokunta on esittänyt julkisen pahoittelunsa ja myötätuntonsa kärsimään joutuneita kohtaan. Se on julkaissut pahoittelun ja kollektiivisen anteeksipyynnön kahdesta virheellisesti käsitellystä kysymyksestä, joista se on osaltaan vastuussa: hoitokokouksista ja hyväksikäyttöasioissa tehdyistä virheistä.
Ehkäisykielto-opetuksesta SRK on samoin vastuussa. Puhujan toivomus anteeksipyynnöstä ehkäisykiellosta kärsineitä kohtaan odottaa vielä vuoroaan.
Onko tässä tilanteessa vihdoin sensuroimattoman sisäisen keskustelun aika?
Historian tuntijan, herätysliikettä monipuolisesti tutkineen Mauri Kinnusen ajatukset Suomenmaassa antakoon herätteitä siihen. My lecture is still the same, kuten vanha englantilainen professori sanoi. Alla Suomenmaan kysymykset ja tutkijan vastaukset.
Lestadiolaisuutta tutkinut FT Mauri Kinnunen, millainen on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johdon tilanne ja asema tällä hetkellä?
Nyt on jokin taitekohta menossa, liikkeen johto on ainakin tiedotus- ja uskottavuuskriisissä.
Toivoisin, että järjestö muuttaisi tiedotuspolitiikkaansa niin, että se kertoisi suoraan ikävätkin asiat, vaikka totuus tekisi kuinka kipeää.
Nyt 4–5 vuoden ajan, kun on ollut mediamyllytystä, aina ei ole puhuttu totta, tai on vaiettu silloin, kun olisi pitänyt puhua.
Esimerkiksi silloin, kun pedofiliajupakka alkoi Pietarsaaressa Rauhan Sana -lestadiolaisten ryhmässä, SRK:n johtohenkilöt halusivat kovasti profiloitua niin, että tämä ei koske lainkaan vanhoillislestadiolaisia.
Kuitenkin he tiesivät, että oman liikkeen sisällä on tällaisia tapauksia ollut. Tämä on vain yksi esimerkki.
Sekä SRK:n puheenjohtaja Olavi Voittonen että pääsihteeri Tuomas Hänninen ovat ilmoittaneet jättävänsä tehtävänsä. Kuka liikettä nyt johtaa?
On hyvä kysymys, missä johto on, kun vastuuta ei oikein kanneta.
Olen kuullut toimittajilta, että tiedotusvälineet eivät oikein saa kiinni ketään, joka suostuisi kommentoimaan. Vastuunkantajien pitäisi mielestäni tulla nyt esille.
Kun missä tahansa muussa organisaatiossa tulee ilmi, ettei ole osattu toimia oikein, siitä vedetään johtopäätöksiä.
Millaisia johtopäätöksiä?
Kun on toimittu väärin, on syytä katsoa peiliin ja miettiä ratkaisuja oman jatkopestinsä suhteen.
Miten SRK:n seuraava puheenjohtaja valitaan?
Vuosikokous valitsee seuraajan kesällä. Toki nykyinen puheenjohtaja voi jättää tehtävänsä myös aikaisemmin, jos niin haluaa.
Aiemmin tapana on ollut, että jommastakummasta varapuheenjohtajasta on tullut uusi puheenjohtaja. Johtokunta tavallaan itse täydentää itsensä.
Nokkamieheksi valitaan henkilö, joka on vihkiytynyt tiettyyn kulttuuriin ja sopeutunut liikkeen rakenteisiin. Siitä seuraa, että on vaikea saada aikaan muutoksia. Ei edes toiminnallisia, puhumattakaan opillisista.
Tässä olisi radikaalin kulttuurinmuutoksen paikka. Se pitäisi tehdä nyt, ettei koko liikkeelle käy huonosti.
Vaikka vanhoissa toimintatavoissa on varmasti paljon hyvää, rohkeutta uudistuksiin pitäisi löytyä.
Millaisia vuosikokoukset tyypillisesti ovat?
Olen seurannut muutamia vuosikokouksia. Rauhanyhdistysten johtokunnat ovat etukäteen pohtineet, ketkä ovat ehdokkaina johtotehtäviin.
Valtaapitävien ryhmän ulkopuolelta on vaikea saada ketään ehdolle, puhumattakaan siitä, että kukaan voisi mennä kokouksessa läpi.
Olen seurannut muutaman kokouksen, joissa on paikallisyhdistyksen tasolta esitetty ehdokas johtokuntaan. Sitten muut ovat pitäneet huolta siitä, että häntä ei valita.
On käyty pitämässä puheenvuoroja siitä, että ehdokkuus vedettäisiin pois ja huolehdittu, ettei mennä äänestyksiin.
Se ei toimi samalla lailla kuin monessa muussa yhdistyksessä, tai varsinkaan politiikassa.
Hän, joka haastaa johdon, leimautuu nopeasti.”
* * *
~ Aikalainen. ~
* * *
Lähteet:
Lestadiolaistutkija: SRK tarvitsee radikaalin muutoksen. Suomenmaa 10.1.2014. – Suomenmaa on keskustan pää-äänenkannattaja.
Tuoreet oksat viinipuussa: vanhoillislestadiolaisuus peilissä. Toim. Meri-Anna Hintsala ja Mauri Kinnunen. Kirjapaja 2013.
Mauri Kinnunen: Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet -Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden. Kaleva 1.10.2006.
* * *
Lue lisää:
Aikalainen: Tutkijat HS:ssa: Herätysliike elää syvää murrosta
Ensio: Puhujienkokouksessa aika luopua ehkäisykiellosta ja pyytää anteeksi
Johanna Hurtig: Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino 2013.
Matti Huuskonen: Hurtigin keräämä tieto sai lestadiolaiset pyytämään uhreilta anteeksi. Helsingin Sanomat 25.10.2013.
Matti Huuskonen: Lestadiolaisyhteisössä tiedettyä enemmän hyväksikäyttöä. Helsingin Sanomat 16.10.2013.
Matti Huuskonen: Vanhoillislestadiolaisten pääsihteeri rinnasti insestin pikkurikkomukseen. Helsingin Sanomat 6.1.2014.
Vuokko Ilola: Myy silloin kun on ostajia. Blogikirjoitus 24.6.2014. Kotimaa24.
Saila Keskiaho: Meitä ei voi ohittaa. Kirkko ja Kaupunki 4.6.2012.
Mauri Kinnunen: Suomen suurimman herätysliikkeen pitäisi pystyä avoimesti kohtaamaan menneisyytensä kipupisteet -Tämä vuosituhat haastaa lestadiolaisuuden. Kaleva 1.10.2006.
Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.
Lucas: HS: Voittonen antoi lasten hyväksikäyttäjän välttää poliisin
Pikkupoika: Johtokunta vaihtoon ja puhujakieltoon
Pauliina Pohjala: Lestadiolaispuhujat: Kohuista otetaan toivottavasti opiksi. Suomenmaa 10.1.2014.
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Gummerus 2013.
Sisäinen selvitys lasten hyväksikäyttöön liittyvien asioiden hoidosta: SRK:n lehdistötiedote
Torvi: xix Järjetön päivä
Vanhoillislestadiolaiset pyytävät anteeksi hoitokokousten väärinkäytöksiä. Kotimaa24 9.10.2011.
Vanhoillislestadiolaisten johtaja: Teimme virheitä. Kaleva 24.10.2013.
Vanhoillislestadiolainen liike elää murroskautta. Lapin yliopiston tutkijan YTT Tapio Nykäsen haastattelu. YLE Uutiset 31.12.2013.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Yksityiskohta: SRK:n vuosikokous ei muistini jälkeen valitse puheenjohtajaa vaan johtokunnan jäsenet, jotka keskuudestaan valitsevat puheenjohtajiston.
Kujn ehkäisykielto poistuu, miten katkeraksi ne tulevatkaan, jotka ovat synnyttäneet synnyttämästä päästyään, kun ovat uskoneet huuhaata. Toiset nauravat partaansa.
Vaikeneminen on yksi merkki syyllisyyden tunnosta, aivan samoin kuin muistamattomuuteen vetoaminen.
Väitteesi on mielestäni yksiviivainen eikä arkikokemus tue sitä. On niin monenlaisia ihmisiä. Mistä tiedät että joku joka vaikenee, vaikenee siksi ettei saa sanotuksi järkytykseltään sanaakaan. Kannattaisi välttää perustelemattomia huitaisuja.
Arkikokemus juuri tukee sitä, itsekin löydät varmasti paljon esimerkkejä arjesta. On monenlaisia ihmisiä mutta yksi yhdistää heitä, kun tuntee olevansa syyllinen niin pyrkii pakenemaan tai vaikenemaan asiasta, näin on jo Raamatun alussa syntiinlankeemuksessa. Myös puolustautuminen sillä että joku toinen on syyllinen omaan käyttäytymiseen on tuttu aivan arkikokemuksista ja Raamatusta. Minusta tuo sinun esimerkki järkytykseen perustuvasta vaikenemisesta ei sovi lainkaan tähän aiheeseen, minusta se ennemminkin todistaa vain tuosta selittelystä jos alkaa vertaamaan sitä syyllisyyden tunteeseen.
Vaikeneminen hoitokokouksista on käsittelemisen arvoinen asia, koska samalla avautuu oleellinen asia nykyisen tilanteen syistä ja alkulähteistä.
On myös hyvä erottaa alkuaikojen massahoitokokoukset niitä seuranneista myöhemmistä, joiden prosessi kulki eri tavalla, mutta oli samaa käytäntöä.
Vielä sekin, että alun massahoitokokousten seurauksena syntyivät ns. seurakuntapäivät.
Hoitokokousmuistoja löytyy netistä pelkästään hoitokokous-sanalla.
Aika pian niitä lukiessa huomaa siirtyneensä vuosikymmeniä taaksepäin tunnelmaan, joka oli todella pelokas ja ahdistava. Moni kirjoittaja kuvaa hyvin ja osuvasti niitä tapahtumia. Ne todellakin ovat olleet tuhansilla uskovaisilla tunnelukkojen takana, joiden vaikutusvalta kuitenkin on ollut oman uskonelämän pohjalla jatkuvasti tänne asti.
Olisi erittäin tärkeää, että niistä voisi vaikka nimettömänä kertoa nyt tällä hetkellä, kun käydään selvittämään nykyisen tilanteen alkuperäisiä syitä ja avaamaan nykyistä murrosta kokonaisuutena.
Näen, että tämän hetken tehtävä onkin juuri massahoitokokousten läpivalaisu ja esilletuonti, jotta kaikki ymmärtäisivät, missä ovat yhteisten ongelmien juuret ja kaikki se, mikä niistä seurasi on paremmin ymmärrettävissä.
Pitäisikö tänne kerätä nimettömänä hoitokokousten kuvauksia kaikkien luettavaksi? Nyt kenties uskaltaisivat monet sellaisetkin avautua, joiden pelko muistella niitä on ollut kouristuksenomainen. Lisäksi hekin, jotka yhä uskovat vankasti hoetun liturgian mukaan, että hoitokokoukset olivat siunauksellisia, voivat oppia ymmärtämään, mistä olikaan kyse.
Motivaatio avata hoitokokoukset on oppia niiden kautta ongelmien ratkaisu ja nykyisten kipukohtien syyt seurauksineen.
Haluaisin tähdentää vielä keskeistä asiaa, jota ei ole tiedostettu:
Puhutaan, että hoitokokoukset jättivät uskovaisille kollektiivisen trauman, josta ei ole saanut puhua. Se taas on jatkanut traumaa, koska sitä ei ole saanut työstää pois.
Jotkut kiistävät kollektiivisuuden ja päinvastoin pitävät hoitokokousten vääryyksiä vain yksittäisten ihmisten aiheuttamina. He korostavat, kuinka vastuu myös tapahtumista on yksityisten ihmisten välinen.
Silloin unohtuu täysin, että massahoitokokoukset koskettivat kaikkia vanhoillislestadiolaisia kaikissa rauhanyhdistyksissä ja kaikki velvoitettiin osallistumaan – lähes poikkeuksetta. Kaikki olivat paikalla ja siten kollektiivisuus oli aivan konkreettinen.
On päivänselvää, että kyseessä oli kollektiivinen vääryys jokaista paikalla ollutta kohtaan.
Nyt kollektiivisuuden kieltäjät haluavat mielestäni kiellollaan pestä SRK:n vastuun kollektiivisesta vääryydestä.
Se nimittäin tapahtui todellisuudessa silloisen SRK:n siunauksella ja johdolla.
Myöhemmät SRK:n johdot ovat raahanneet tätä vastuuta puuttumatta siihen, samoin kuin nykyinen SRK:n johto.
Kun muistamattomuus on useasti itselleen eduksi , hälytyskellojen pitäisi soida.
Perustellusti
Kinnunen:”Aiemmin tapana on ollut, että jommastakummasta varapuheenjohtajasta on tullut uusi puheenjohtaja. Johtokunta tavallaan itse täydentää itsensä.” Vuosikokous valitsee johtokunnan ja johtokunta keskuudestaan pj:n, aivan kuten minkä tahansa muun organisaation johtokunta. Eli ei ikäänkuin itse täydennä itseään….
Itsekkin olen ollut vuosikokouksissa. Siellä on ollut esityksiä johtokunnan jäseniksi, ja on äänestettykkin. Merkillistä, että itseään ihan oikeana tutkujabna pitävä henkilö puhuu näin mustavalkoisesti?
Ei srk:n vuosikokoukset ole sen kummempia kuin muidenkaan yhdistysten vuosikokoukset. Olen ollut mm ihan normi tiehoitokunnan kokouksissa, ne ovat paljon yksisilmäisempiä kuin yksikään srk:n kokous joissa olen ollut mukana. Tiehoitokunnan kokouksissa vasta henkistä väkivaltaa käytetäänkin!
Jos joku yksittäinen osakas on leimattu, siitä kärsii koko sukum, monen polven ajan…. Haloo Kinnunen herätys!
Samalla koko liperaali porukka!
Vielä sanoisin tuohon Paqulan kommenttiin, että varmin konsti vaihtaa srk:n johtokunta on, että saatte siellä läpi perhesäännöstelyn. Seuraava vuosikokous vaihtaa koko kaartin, oli erovuoroisia tai ei….
Hups! Tuo äskeisen kirjoittajan normaali kokous ei ole ollenkaan normaali kirkollisissa ja uskonnollisissa ja poliittisissa piireissä eikä Hyvä-veli-järjestöissä. Myöskään kirkkovaltuustojen ja kunnanvaltuustojen vaaleissa ei ole läheskään aina sääntöjenmukaisia äänestyksiä. Itse tiedän kokemuksesta, kun olen ollut mukana kaikissa paitsi hyvä-veli-järjestöissä. Muistan selvästi ja mieheni teki julkisen kyselyn sopivuudesta, kun eräässä seurakunnassa kirkkoherra jakoi mummoille luettelon, ketä pitää äänestää vaaleissa, että yksimielisyys pysyisi. Etukäteen sovitut henkilöt ovat tuo normaali tapa Suomessa nykyisin. Valitettavaa, mutta totta.
Varmaan tarkoitti 220 sitä, että srkn kokous on kuten sanoo, ihan tavallinen ajallisen ry:n kokous jossa ihmiset toimivat, kuten muuallakin toimivat. Ei siis mikään pyhien tai vanhinten, tai minkään apostoleiden kokous. Sellaista väitettäkin kuulee, mikä on vääristelyä ja siksi valitettavaa.
Hyvä että valma ainakin sinä tunnut käsittävän asian todellisen laidan, etkä ymmärtääkseni ole väittämässä srk:n kokouksia joksikin muuksi.
Onhan selvää, että jos esim kokoomuksen puoluekokouksessa joku esittää valittavaksi kommunistin, ei se siellä läpi mene. Aivan samoin on srk:n kokouksessakin, jos siellä esitetään valittavaksi joku, jonka ajatusmaailma, puhumattakaan uskonvanhurskaus tiedetään eriksi kuin mitä vl piireissä yleensä on, ei sitä valita. Nih, tästä on tietysti hyvä sitten nostaa meteli! Lisäksi tiedän, että srkn kokouksissa on perinteisesti ollut myös edustajat eri puolilta maata ja jos vaikkapa uudenmaan edustaja jää pois, hänen tilalleen yleensä valitaan uudeltamaalta joku toinen. Vaikka pohjoispohjanmaan väki ei sitä haluaisikaan;) ja esittäisivät omaa ehdokastaan johtokuntaan;) Ja uudellamaalla, tottakai, on etukäteen mietytty, ketä esitetään ja kysytty, olisiko henkilö käytettävissä, ei sitä varmaan hirmu vääräksikään voi väittää tuota menettelyä? Tämä oli siis esimerkki, miten voisi asia mennä…. Tästä käydään keskustelua, vedotaan tähän aluelliseen jakoon jne… ja sitten äänestetään, jos asiaa ei muuten saada ratkaistua. Ei se sen kummenpaa ole.