Olemme vaimoni kanssa niitä, jotka henkioppia tekosyynä käyttäen erotettiin 80-luvun alussa hoitokokousten jyllätessä tässä herätysliikkeessä. Olimme aivan tavallisia rivijäseniä siionissa. Emme näitä enää usein muistele, mutta viime aikaiset julkisuudessa olleet asiat pysäyttivät meidät eräänä iltana muistelemaan sitä mikä meitä silloin kohtasi.
Erottamisestamme oli mennyt noin 4-5 vuotta kun SRK ilmoitti vuosikirjassaan, että henkioppi olikin ollut harhaoppia. Meihin ei kuitenkaan ry:stä kukaan ollut silloin yhteydessä, eikä sen jälkeenkään.
Kun jouduimme erotetuksi, seuraamukset meidän elämässä olivat aika voimakkaat. Ne mursivat tai ainakin muuttivat hengellisen ja arkisen elämämme. Ennen kaikkea rauhanyhdistyksen piireistä erottaminen katkoi yhteyksiä sukuumme ja moniin rakkaisiin ihmisiin. Meidät oli tuomittu kadotukseen ja ”ulos Jumalan valtakunnasta”. Silloin ei yhteyden pito meidän kanssa ollut enää heille mahdollista.
Kuilu, joka noissa väärissä tuomioissa revittiin uskonystävien ja sukulaisten välille, ei ole voinut koskaan umpeutua. Se näkyy ja tuntuu aina tavatessa. Näkee miten se vaivaa ihmisiä suvun tapaamisissa, milloin meidätkin on kutsuttu. Se kuuluu myös seurapuheissa, me ollaan pidetty tapana käydä toisinaan joissakin isommissa seuroissa. Se kuuluu myös kanssapuheissa, välillä enemmän tai vähemmän peitellysti. Mutta aina se on taustalla, mihinkään se ei ole poistunut, vaikka omalta puolelta yrittäisi tilannetta parantaa.
Selvittämättömät pahat teot eivät katoa vaikenemalla.
Itse emme kuitenkaan luopuneet uskostamme. Yhä tänä päivänä meillä on vaimoni kanssa halu uskoa ja rauha Jumalan kanssa.
Vain armosta, sovituksen tähden
Nyt olemme vanhoja ja ollaan koettu, että ollaan sujut menneitten asioiden kanssa. Siitä on kulunut vuosia, ja tähän asti Herra on meitä joka hetki auttanut. Usko ja luottamus Armoon on ollut turvamme.
Olemme saaneet lohdutuksen siitä, että Jumalan Pyhän Sanan mukaan olemme jo armahdettuja, ilman ihmisten tekoja ja mielipiteitä. Muiden ihmisten näkemykset eivät tätä muuta miksikään vaikka meidän ”sitominen syntiin” ja ”väärä henki” -tuomiot olivat julistettu ry:n johtokunnan tasolta.
Me epätäydelliset ja syntiset pelastumme vain armosta, sovituksen tähden. Synnit saamme uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun tämän vain uskomme ja turvaksemme haluamme, kukaan tässä maailmassa ei voi sitä meiltä riistää.
Se annetaan lahjaksi Ylhäältä.
Jokainen pienikin vaatimus autuuden ehtona pilaa sen, sanoo Raamattu ja Luther.
Armon kautta Kristuksessa kelpaan Jumalalle. Olen keskeneräisenä täydellinen. Tämä ihmisvoimaa suurempi asia on ollut meille rauhan satama, rauhanyhdistyksessä kokemamme ahdistuksen ja ulosheittämisen jälkeen.
Jälkeenpäin olemme saaneet sen ymmärryksen, että se mitä meille tapahtui, ei ole suinkaan ollut ainut sellainen tapaus, jossa ei ollut mitään syytä eikä perustetta. Senkin olemme ymmärtäneet jo vuosia sitten, ettei meidän rauhanyhdistyksellä tapahtuneet ”tempaukset” ole olleet ainoita lajissaan.
Itsensä jumalaksi kohottanut joukko
Ry:llä opetetaan, että uskoontulo voi kyllä olla armosta, mutta uskonelämä normitetaan sitten lain vaatimuksilla. Se on vastoin Raamatun sanaa.
Nykytyylisessä lestaadiolaisessa liikkeessä on menty siihen, että se ”palvoo itseään”. Se on opissaan nostanut seurakunnan jumalakseen. Näimme sen, että puhujat olivat valmiita uhraamaan yksityisten uskovaisten omattunnot, kun teettivät parannusta aivan keksityistä asioista. He nöyryyttivät tavallisia uskovaisia kun piti ”näytösluonteisesti” eli tarpeettomasti mennä julkisesti parannuksentekoon, vaikka sydämessään tiesi ettei ollut siihen syntiin syyllinen.
On synti, että tekee teeskennellen ja painostettuna parannusta sellaisesta teosta, johon ei ole syyllistynyt. Eli jos kokee, että syytös jonka joku ry:llä itseä kohtaan esittää, on ollut perusteeton, asia pitää selvittää asiana rehellisesti ja juurta jaksain, että mistä sellainen syytös johtuu. Eikä vaan lähteä ”käskettynä” julkirippiä tekemään, vastoin omaatuntoa. Näin minulle on parannuksen teosta opetettu. Jumala kyllä antaa uskovaiselle ihmiselle aidon tunnon sydämeen sitten kun selviää, jos parannukseen on aihetta. Käskemällä tehty parannus vie uskonelämän epäaidolle puolelle ja on evankeliumin pilkkaa.
Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: Hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.
Käsityksemme on, että kun näitä asioita ei ole ry:llä asianmukaisesti korjattu, niin on aina tarjolla mahdollisuus taas uuteen hengelliseen väkivaltaan.
Syynä se ”pahan juuri” että entiset korjaamatta jätetyt teot on salattava ja häivytettävä näkyvistä. Siksi keskustelua menneistä sopimatta jätetyistä teoista ei ry:llä suvaita. Ja tästä syystähän nuoret ei enää näistä tapahtumista mitään tiedäkkään.
Kun aikapommi on räjähtänyt
Kirjoitin noin 8 vuotta sitten kirjeen paikallisen rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsenelle, joka oli yksi meitä vastaan käynnistetyn ”hoitamisen” nokkamiehiä. Kehotin häntä silloin lukemaan em. SRK:n vuosikirjan ja ottamaan ry:llä esille hoitokokousten vääryydet. Kirjoitin, että ry:n velvollisuus on lähteä korjaamaan asioita samassa laajuudessa kuin vahinkoakin tuli aiheutetuksi. Käsittääkseni SRK on aivan viime aikona ohjeistanut lähes samoilla sanoilla kaikkia paikallisia rauhanyhdistyksiä.
Kirjoituksessani totesin: ”Teillä on koko ajan itämässä 1970-80-luvun tapahtumien siemen kuin tikittävä aikapommi. Milloin se räjähtää?” En saanut vastausta eikä tullut myöskään yhteyden ottoa.
Olemme nähneet, että ”aikapommi” on nyt räjähtänyt.
Mediassa ollut vähän väliä juttuja ja paljastuksia. Yliopistoissa on tutkittu ja poliisikin on tutkinut asioita.
Emme vaimon kanssa olisi kuitenkaan voineet aavistaa julkisuuden laajuutta ja ilmi tulleiden asioiden luonnetta. Lasten hyväksikäyttö ja SRK:n toimet sekä hengellisissä että maallisissa asioissa ja tässä laajuudessa on yllättänyt meidätkin. Käsittämätöntä ja surullista.
Kaleva 7.4.2011
Tämä kertoo siitä, että on tullut Jumalan aika rauhanyhdistyksissä kantaa vastuuta MYÖS siitä, mitä on paikallisesti omallatunnolla monia uskovaisia sisaria ja veljiä kohtaan. Joita nyt ei uskovaisina pidetäkkään.
Onko niin että ry:llä ne, jotka teot ja hoitokokoukset yhä muistavat, eivät halua muistaa?
Katoaako synti vaikenemalla ja unohtamalla? Sitä SRK:ssa yritettiin hyväksikäyttöasiassa, vaieta ja unohtaa, mutta huonosti kävi.
Varoituskello soi kun ryhdytään rakentamaan puhtaiden seurakuntaa
Mutta täysin uutta tämäkään ei ole. Herätysliikkeemme historia osoittaa, että näitä aivan samoja asioita on lestaadiolaisuudessa aika ajoin tapahtunut. Ja on tapahtunut muissakin uskonnollisissa ryhmissä kun ne on lähtenet kääntymään sisäänpäin itseään korostaviksi järjestelmiksi.
Jo 1900-luvun alun kiistoissa yritettiin rakentaa täysin puhtaitten seurakuntaa. Silloinhan vanhoillisuudessa omaksuttiin muut ulossulkeva seurakuntaoppi.
Pöytäkirjassa lestaadiolaisten sovintokokouksesta Oulussa maaliskuun 22. – 23. päivinä 1911, opillisia erehdyksiä käsiteltäessä kirjoitettiin muistiin:
” – – ja löytyy niitä muitakin opin erehdyksiä. Muuan oli sellainen, että ruvettiin tekemään puhdasta seurakuntaa, jossa ei vikoja olisi, vaikka me näemme, että ensimmäisissä seurakunnissa oli vikoja.”
Tästä huolimatta oman liikkeen eli seurakunnan erehtymättömyydestä ja muut ulos sulkevasta seurakuntakäsityksestä tehtiin vl-liikkeen opillinen perusta. Tämän opin kannattajat lie saaneet voimallisesti valtaa sitten 60-luvun hajaannuksessa, mutta näitä asioita en itse henkilökohtaisesti tarkemmin tunne.
”Ettei yksikään, joka häneen uskoo”
Omakohtaisesti minulla on vanhoillislestaadiolaisuudesta ulos jouduttuani sydämessäni on ollut Jumalan rauha syvimpänä elämäni perustana, ja arjen vastoinkäymisistä, kuten sairauksista huolimatta olen saanut kokea, että minua ei uhkaa mikään tässä ajassa. Uskoni on turvani, eikä turvani ole silloin ihmisissä eikä heidän ”hyväksynnässään”, ei siinäkään, tervehtivätkö he minua vai eivät.
Sillä: kaikissa maailman ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä niin suuresti rakastanut, ”että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”. Joh. 3:16.
Usko Jumalan Pojan päälle riittää Jumalan sanan mukaan. ”Yksikään, joka häneen uskoo.”
Varmistuksena Jumala asetti sanansa Uudessa testamentissa niin yksiselitteisen selväksi, että yksinkertaisinkin syntinen saa uskoa syntinsä anteeksi annetuksi ja saa sielulleen lohdutuksen..
Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita. – Joh. 3:18
Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. – Joh. 11:26
Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta. – Ap. t. 10:43
Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: ”Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. – Room. 10:10-11
Kun ry:sta erottamisen jälkeen meillä oli raskaita aikoja, Taivaan Isä antoi kuulla sanan, joista sielu tuli ravituksi:
Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. – Room. 8:37-39.
Jumalan rauhan terveisin
”Taneli” L-nen.
* * *
Lue lisää aiheesta:
Arkkimandriitta: SRK: Rakkaus katosi siionista
Pauliina Grönholm: Lestadiolaisjohto pahoittelee hengellistä väkivaltaa. Helsingin Sanomat 12.10.2011
Pauliina Grönholm: ”Painostusta, uhkailua ja kiristämistä”. Helsingin Sanomat 17.7.2011.
Johanna Hurtig: Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Tampere: Vastapaino, 2013.
Hyväksikäyttäjillä jopa tuhansia uhreja. Helsingin Sanomat 5.1.2014.
Johannes Ijäs: Lestadiolaispoliisin tapaus nostaa pintaan monia lisäkysymyksiä. Kotimaa24 29.1.2014.
Vuokko Ilola: Heino Korpelan kirjassa kuvaus hänen hoitokokouksestaan. Blogikirjoitus 30.1.2017, Kotimaa24.
Vuokko Ilola: Taistelu vääriä henkiä vastaan – haamunyrkkeilyä? Blogikirjoitus 11.10.2011. Kotimaa24.
Kapu: Valde Palolan irtiotto “seurakunnan neuvoista”
Kapu: Vuokko Ilolan haastattelu radiossa hoitokokouksista
Sauli Karhu: Pakolaisena. Saulin blogi 13.4.2014.
Kiusaamisesta kertonutta puolustanut Jumalan valtakunnan ulkopuolelle? [Lempäälä.] Kotimaa24 12.4.2013.
Heino Korpela: Tarvitsin elämääni, että voin kokea kaikkea tätä. Omakustanne, 2016.
Joona Korteniemi: Antti Järvinen kirjoittaa täyttä asiaa. Silti koen, että myös “vl-seniori”… [kommentti keskustelussa] 6.2.2014.
Lestadiolaiset: 70-luvun hoitokokouksissa tehtiin hengellistä väkivaltaa. Helsingin Sanomat 10.10.2011.
Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Tampere: Vastapaino, 2012.
Rebekka Naatus: Lestadiolaisuuden synkkä luku ei kauniilla sanoilla muuksi muutu. Kaleva 20.10.2011.
Nestori: 1970-luvun hoitokokous [Rauhanyhdistyksen puhujan ”Heinon” kuvaus kokemuksistaan.]
SRK pahoittelee 1970-luvun hoitokokousten väärinkäytöksiä ja oppiharhoja. Kotimaa24 10.8.2011.
A. A. Tami: Henkioppi ja muita hoitokokousten harhaoppeja
Uskovainen mies: Liian paljon lähipiirissä romahtaa, jos nostan asiat julkisuuteen
Vl-seniori: Kenen on vastuu harhaopeista? Kotimaa24 6.2.2014.
Voittonen: Seurakuntapäiville on voitava tulla pelkäämättä. Kotimaa24 10.4.2013.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Tämän kirjoituksen voin täysin allekirjoittaa. Kiitos!
Erityisesti tämänkertaisessa kirjoituksessa kiinnittyy huomio siihen, että vl-kristillisyyttä väitetään ”puhtaiden seurakunnaksi”. Samaan aikaan kuitenkin klirjoituksesta saa täysin selvän kuvan siitä, että täysin virheettömät ihm,iset on ajettu ulos vl-porukoista. Siis puhtaat, virheettömät ja synnittömät ilman syytä ja selitystä. Erikoista? Puhtaat, synnittömät ihmiset väittävät jonkun toisen porukan rakentavan puhatiden seurakuntaa?
Eli tästä saa sen kuvan, että aivan kuten tällä sivustolla ennenkin, Jumalan sana tulee toteen, ”malkaa ei nähdä omassa silmässä”.
Srk:n puhtaudesta, synnittömyydestä jne voi vaikka videolta tarkastaa, kuinka puhtaiksi ja viattomaksi srk:n miehet itseään kutsuvat, esim pf asiassa. Jokaisesta ry:llä pidetystä puheesta voi kuunnella kuinka puhtaiksi ja viattomiksi puhujat itseään ylistävät.
Haloo! Höpöhöpö juttuja jaksatte jauhaa! Ei minkäänlaista perää ole näissä väärissä syytöksissä!
Onko muuten käynyt koskaan mielessä, että henkilöihin, jos ovat vielä elossa, olisitte yhteydessä ja vaikkapa tähän tyyliin ottaisitte asiaa puheeksi ”muistatko, kun -70 luvulla oltiin hoitokokouksessa? Kysyisin, jaksatko antaa anteeksi, kun pahennuin puheisiisi ja menettelyysi?”
Uskotko, että siinä saattaisi sydän sulaa itse kelläkin!
Tiedän, että näin on osa toiminut, ja siitä on rakkaus syttynyt!
Vaqi onko synti pahentua ihmiseen, vaikka tämä tekisi väärin? Mitä se Jeesus tästä opetti…..
Haluaisin lähestyä sinua nimetön 220, koska kommenttisi ajatuskulku oudoksuttaa. Samalla se herättää kysymyksen, mahdoitko itse olla mukana kyseisissä 80-luvun massahoitokokouksissa, joissa kaikillta vaadittiin julkinen henkioppiparannus?
Kiitos kysymyksistä, Nimetön 220. Mukavaa että nämä asiat kiinnostaa nuorempiakin (oletan). Vastaan ihmettelevään kommenttiisi, kun kirjoitit näin: ”kirjoituksesta saa täysin selvän kuvan siitä, että täysin virheettömät ihmiset on ajettu ulos vl-porukoista. Siis puhtaat, virheettömät ja synnittömät ilman syytä ja selitystä.”
Pois se minusta että ei olisi vikoja ja syntiä tullut. Kyllä on, silloin ja nyt, sillä eipä ikääntyminen tee minusta synnitöntä. Mutta hoitokokouksissa olikin erikoista juuri se, että nimenomaan synnistä ei silloin parannusta vaadittu eikä tehty.
Vaadittiin parannuksentekoa hengistä! Minä kun en ymmärtänyt hengistä mitään, eikä viisaampi puoliskonikaan. En pystynyt tekemään parannusta hengistä kun en omassatunnossa tuntenut sitä henkioppi-syntiä. Ensi kertaa hoitokokouksissa niistä kuulimme.
Toinen ajatus vastauksessasi vaatii myös kommentin.
”…kirjoituksessa kiinnittyy huomio siihen, että vl-kristillisyyttä väitetään “puhtaiden seurakunnaksi”.
Ei, sitä en minä väitä, vaan kyse oli sitä, että ne ns. hoitomiehet halusivat tehdä siionista ”puhtaiden seurakunta”. Julkisestikin saarnpoissa korostettiin, että ”nyt Jumala puhdistaa puimatannertaan”. Semmoisilla pyrkimyksillä on aina ollut ikävät seuraamukset. Kristillisyyden historia sen todistaa.
Uuden testamentin mukaan jyvät erotellaan akanoista vasta viimeisenä päivänä, sitä ennen ovat puhät ja pahat täällä suloisessa sekamelskassa. Ihmisellä ei ole lupaa alkaa erotella ”mätiä kaloja” verkosta. Lueppa vertauksia, ne on aika puhuttelevia.
Eikö asia ole niin että sananpalvelijoiden osalta on kuitenkin puhdistustyötä tarvittaessa tehtävä; jos ei tehdä niin julistusta tulee kaikenlaista. Kun taas kuulijakuntaa ei pidä ruveta erottelemaan.
Nimetön 220, olihan Sinulla toinenkin asia. Ehdotit miten auki jäänyttä tilannetta voisi omalta puolesta yrittää saada paremmalle tolalle. Olemme sitäkin kokeilleet.
Sinun ehdotus oli: ”Onko muuten käynyt koskaan mielessä, että henkilöihin, jos ovat vielä elossa, olisitte yhteydessä ja vaikkapa tähän tyyliin ottaisitte asiaa puheeksi “muistatko, kun -70 luvulla oltiin hoitokokouksessa? Kysyisin, jaksatko antaa anteeksi, kun pahennuin puheisiisi ja menettelyysi?”
Kymmenisen vuotta sitten vaimoni kanssa päätimme että otamme yhteyttä ry:n johtokunnan puheenjohtajaan. Samoten soitimme eräälle pariskunnalle, joka silloin hoitokokouksessa panetteli meitä ry:llä. Mutta puheenjohtaja ei vastannut yhteydenottoon, ja toisesta paikasta vastattiin, että ei ole mitään selviteltävää. Siihen se sitten meillä jäi.
Siitä olen kanssasi hieman eri mieltä että ”pahentumista”, eli pahastumista, eli loukkaantumista kuuluisi sen loukatuksi joutuneen mennä pyytämään anteeksi loukkaajalta. Eiköhän se ole toisin päin.
Käsittääkseni järjestys menee niin, että se joka on toista loukannut, on velvollinen pyytämään anteeksi siltä jota on loukannut. Mutta loukattu voi ja hänen pitäisikin tulla ainakin puolitiehen vastaan. Yrittää ottaa puheeksi. Sitä olemme yrittäneet. Tuloksetta.
Näinpäin tämä on jo pyhäkoulussa meille opetettu, ja näin Sinäkin varmaan lapsillesi opetat. Syntisiä ja syyllisiä me olemme tietenkin kaikki, mutta se joka loukkaa, vaikka lyö toista hiekkalaatikolla tai sanallisesti vahingoittaa ry:llä, tekee syntiä ja on velvollinen pyytämään anteeksi.
Hoitokokouksista olen sitä mieltä, että kristittyinä oltaisiin mieluummin rakentamassa sovintoa kuin epäsopua. Siksi olisi hyvä keskustella kiusaajiensa kanssa. Me olemme edelleen siihen valmiita.
Kiitän Sinua kommentista, siunausta elämääsi.
Olet aivan oikeassa että se joka on toista vahingoittanut tai loukannut, on velvollinen käymään parannuksen askelille ja pyytämään anteeksiantoa loukatulta. Eikö kenestökään toisesta tunnu oudolta että näin yksinkertainen kristillinen perusasia on hämärtynyt Siionin opissa, ainakin joiltakin luottohenkilöiltä Siionissa?
Vuokko Ilola on julkaissut blogissaan SRK:n johtokunnan puheenjohtajan Viljo Juntusen vastauksen hoitokokousten vääryyksistä kärsineelle väkivallan uhrille. Juntunenkin on siinä harhassa että juuri uhrin kuuluu lähteä kyselemään väärintekijöiltä anteeksipyynnön perään. Lainaus:
”Jossakin päin Pohjois-Suomea ilmestyy Kuriiri-lehti. Siinä oli vastikään julkaistu avoin kirje SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntuselle. Kirjeessä kyseltiin Juntusen kantaa 1970-luvun hoitokouksiin ja niissä erotettuihin yms. Laitan tähän Juntusen vastineen kirjeeseen.
’Kiitos, Jouni, että toit esille avoimesti kokemuksesi, jotka ovat varmaan monelle yhteisiä 1970-luvulta. Moni joutui eri paikkakunnilla, Ranuallakin, kokemaan väärää kohtelua ja hengellistä väkivaltaa. Se järkytti ja järkyttää vieläkin heidän omaisiaan.
Joitakin vuosia sitten SRK julkaisi Päivämies-lehdessä julkilausuman, jossa se sanoutui irti 1970-luvun opillisista harhoista ja hengellisestä väkivallasta. Siinä todettiin, että on käsittämätöntä, että sellaista pääsi silloin tapahtumaan. Samassa tai myöhemmässä julkilausumassa rohkaistiin siihen, että silloin vääryyttä kärsineet ottaisivat yhteyttä toiseen osapuoleen, jotta asia voitaisiin sopia. Siihen minäkin haluan tässä rohkaista. Monen kohdalla se ei enää valitettavasti ole mahdollista, minkä koen äärettömän murheelliseksi asiaksi.
Kysymykseesi viitaten totean, Jouni, että jouduin näkemään silloin tilanteita, jotka koin edellä kerrotusta syystä hyvin ahdistavina, mutta minulla ei ollut riittävästi rohkeutta puuttua asiaan Tätä pyydän omalta osaltani nöyrimmästi anteeksi. Kiitos, Jouni, myönteisestä palautteesta koskien toimintaani Ranualla. Haluan toimia niin, ettei meidän kenenkään tarvitsisi kokea 1970-luvun kaltaisia ilmiöitä kristillisyydessämme.’ ”
Tässä linkki Vuokon kirjoitukseen.
http://www.kotimaa24.fi/v-juntusen-vastine-hanelle-osoitettuun-kirjeeseen-kuriirissa/
Tämä kertomus oli riipaisevaa luettavaa. Toivon, että mahdollisimman moni lukee sen. Samalla toivoisin tänne muidenkin harhaopin uhrien kertomuksia, jotta jälkipolvillakin on mahdollisuus tietää, mitä on tapahtunut omassa uskonyhteisössä ja kuinka monenlaisia uhreja tämä harhaopetus ehti saada aikaan.
Uskon, että SRK joutuu ottamaan vastuuta piankin harhaopin seurausten korjaamiseksi. Olavi Voittosen seuraajalla ei ole miellyttävä tehtävä edessään, kun joutuu johtamaan ensitöikseen harhaopin tilitystyötä.
Aikoinaan sain henkilökohtaista lohdutusta erään papin saarnasta, kun hän sanoi, että uskovainen voi joutua omiensakin taholta väärinkohdelluksi, mutta se on tarkoitettu uskon koetukseksi.
Tämä tuli mieleeni myös, kun luin ylläolevan blogikirjoituksen.
Taivaan Isällä on mahdollisuus antaa voimia yli tällaistenkin koetusten.
Toivon runsasta Jumalan siunausta ja huolenpitoa Teille edelleen!
vl-seniori
9 vuotta takana (Internetin keskustelujen aikaa) jotka olen murehtinut hoitokokouksien aikaansaamaa vahinkoa ja sitä että korjaus ei ole käynnistynyt todenteolla. Uskoni siihen että Jumala on vl-liikkeessä on vaarassa murentua. Verukkeita on kuultu paljon.
Kiitos aloittajalle ja nimimerkki Taneli.
Tuollaista se juuri oli. Voin myös allekirjoittaa joka sanan. Henkiä oli kuulemma liikkeellä, mutta taisipa vain H.S. niitä nähdä. Aivan hullua hommaa.
”Käsittääkseni järjestys menee niin, että se joka on toista loukannut, on velvollinen pyytämään anteeksi siltä jota on loukannut. Mutta loukattu voi ja hänen pitäisikin tulla ainakin puolitiehen vastaan. Yrittää ottaa puheeksi. Sitä olemme yrittäneet. Tuloksetta.”
Kyllä, näinhän sen pitäisi mennä, että loukannut kyselee anteeksiantoa.
Mutta kysymyshän oli, että onko synti, loukkaantua loukkaajaan?
Eikö ole kummallista, että voi julkisesti ripittää sellaista, joka on loukannut, eikä se ole synti?
”Joka vihastuu veljeensä on jo murhaaja” Tässä ei kai ole ehtoja sille, miksi vihastuu?
Asioiden puheeksiottaminen on tietysti oikein. Se on selvä.
Ja edelleen, oletteko lähestyneet asiaa em. “muistatko, kun -70 luvulla oltiin hoitokokouksessa? Kysyisin, jaksatko antaa anteeksi, kun pahennuin puheisiisi ja menettelyysi?” -tavalla?
Siinä ei ole mitään, jonka vuoksi ei ovet avautuisi vastaanottamaan toista ihmistä, ja etteikö pääsi keskustelemaan asioista.
Kiitokset tästä kirjoituksesta. Se avaa silmiä näkemään 1970-luvun asiaa laajemmin. Hienoa, että näitä asioita tuodaan julki.
Tuo kuulostaa hirveän tylyltä, (jonka kerroit keskustelussa), että sanotaan: ”ei ole mitään selvitettävää”. Voi aiheellisesti kysyä onko se Kristuksen opetuksen mukaista. Uskoisin, että jos kyseessä olisi ollut vaikkapa ”epäuskoinen” naapuri asia olisi otettu ja selvitetty, mutta kun oli kyseessä ”eriseuraisena” pidetty, ei haluttu ottaa mitään kontaktia. Ties vaikka asiat olisivat oikeasti selvinneet. Silloin olisi joutunut miettimään asioita uudelleen ja ehkä nykyiset uskonperusteet ainoasta oikeasta joukosta ja erehtymättömästä seurakunnasta olisivat murtuneet.
Muutoinkin olen ihmetellyt sitä, että jos mielenkiinnosta ottaa vanhoillislestadiolaisten keskuudessa puheeksi lestadiolaisten muut haarat, ollaan valmiita tuomitsemaan heidät tuntematta heidän käsityksiään tai ajatuksiaan/opetuksiaan. Herää kysymys, että onko pelko syypää siihen, että tällaisista asioista ei uskalleta avoimesti ja rehellisesti keskustella. Tarkoitan pelolla sitä, että pelkää nykyisen opetuksen ehkä epäterveiden korostuksien ja jyrkkyyksien, jotka ovat tulleet hyvin keskeisiksi, murenemista. Tarkoitan vaikkapa seurakuntaoppia jyrkkine ekslusiivisuuksineen ja kuuliaisuuden vaatimuksineen, jotka muuten nykyopetuksessa ovat hyvin keskeisellä sijalla kun mietitään taivaskelpoisuutta (jonka päättäminen itse kunkin kohdadalla tulisi jättää Jumalan asiaksi). Kun on kyseessä niinkin merkittävä asiat kuin uskon asiat ja taivaspaikka, niin pelko voi olla suuri. Valitettavasti ei huomata sitä, että juuri sitä kautta voisi avautua todellinen vapaus, rauha ja ilo; rakkaus, joka voittaa pelon.
Toivotan sinulle Taneli Jumalan siunausta ja kiitän lämpimästi tästä kirjoituksesta ja kommenteistasi.
Nimetön 220 on oikeassa. 1970-luvun hoitokokouksissa hoidettiin
eriseuraa nimeltä kososlaisuus, jonka opillisena harhana oli nimenomaan
”parempien” uskovaisten lauman kokoaminen seurakunnan keskelle
sekä siihen liittyvä muiden(etenkin silloisen nuorison) arvostelu.
(ks. Kurvinen: Raportti lestadiolaisuudesta 1980)
Monet ovat vuosikymmeniä laumasta erillään harhailtuaankin niin virheettömiä että lauman pitäisi heidän mielestään tulisi tulla sinne metsään heiltä anteeksi pyytelemään.
Ylimmäinen paimen tahtoisi kuitenkin johdattaa eksyneet takaisin siihen yhteen lammashuoneeseen.
Kun olin mukana hoitokokouksissa tavallisena penkkiläisenä, ei alkuunkaan tullut sellainen olo että jotkut ovat olleet kokoamassa parempien uskovaisten laumaa. Toki selostettiin mitä kososlaisuus on ollut (vuosikymmeniä sitten), ja sillä yhtenä tuntomerkkinä tuo ”joukko parempia uskovaisia”. Mutta intuitioni sanoi, että kososlaisuuden käyttäminen argumenttina oli retorinen sota-ase.
Kertausta vl- palstalta
Väitteet siitä, että jotkut olisivat koonneet ”parempien uskovaisten laumaa”, ei ainakaan penkkiläisen näkökulmasta sitä ollut.
Hoidettavaksi saattoi joutua mitä hulluimmista syistä. Muutamia esimerkkejä Oulun Uudenkadun Ry:n kokouksista 70- luvulta:
-Eräs veli oli käynyt konsertissa ja pyysi sitä anteeksi, hän ei saanut anteeksi sitä ennenkuin muistaakseni vasta kolmannella yrittämällä hoksasi tunnustaa olleensa väärässä hengessä ja käyneensä konsertissa.
-Toinen tapaus oli muuan henkilö, jota syytettiin siitä, kun oli ottanut aikoinaan töihin henkilöitä heidän syntymäaikojensa perusteella.
-Kolmatta epäiltiin silloisen SMP- puolueeseen liittyvistä asioista.
-Hiuksiin liittyvää: Eräs rouva oli aiemmin kuullut seurapuheen, mikä oli jollain tavoin liittynyt hiustenlaittoon. Rouva kertoi kysyneensä ko. saarnaajalta sitä, millä Raamatun perusteella puhuja oli puhunut. Kokouksessa rouvaa syytettiin siitä, kun oli kysynyt (siis sitä Raamatun perustusta).
Noihin aikoihin ei vielä puhuttu kososlaisesta hengestä.
Terveisin Sirkka
Sirkka, on hyvä, että tässä vaiheessa tuodaan oikeita esimerkkejä hoitokokousten toimista, koska vain se poistaa tämän vääryyden silottelua ja mitätöintiä.
Kun tätä suurta virhettä ei ole siivottu, vaan ikäänkuin työnnetty maton alle, sen aiheuttama hapatus vaikuttaa edelleen.
On tärkeää avata viimeistään nyt tämä kollektiivinen vääryys, koska muuten se aiheuttaa sellaista painetta, että uskovaiset ovat todellisessa hädässä juuri tämän harhaopin vuoksi.
Näen tämän harhan aiheuttaman vääryyden kollektiivisena, koska se alkuvuosinaan kosketti kaikkia liikkeen jäseniä ja jäi siten myös vaikuttamaan kaikkiin.
On turhaa ja väärin puhua vain yksittäisistä ylilyönneistä. Hoitokokousten seurauksena pois ajetut eivät olleet todellakaan ainoita kärsijöitä. Kärsijöitä ovat todellisuudessa olleet kaikki – kun totuutta katsoo rehellisesti.
Nykyaika tiedostaa väkivallan ja sen väärinkäytön paremmin kuin ennen, eikä media ummista silmiään, kun sellainen vallitsee uskovaisten keskuudessa. Olipa se joko henkistä tai fyysistä väkivaltaa.
Erityisesti heikoimpiin kohdistuva vääryys nostattaa vihaa ja se voi levitä kulovalkean tavoin mediassa. Silloin voi todellinen vaino olla lähellä.
Nyt Jumala puhuttelee omiaan vakavasti, että näin ei pääsisi käymään.
Paras lääke tätä vastaan on korjata omat virheet ja kantaa vastuu seurauksista.
Tämä prosessi ei tule olemaan helppo, mutta todellinen oppiminen on aina vaivan takana. Samalla se kirkastaa, kuinka suurta vaivaa ja kärsimystä tämä harhaoppi kaikkineen on uskovaisille ja jopa muillekkin aiheuttanut.
On paradoksi, että uskovaiset eivät ole saaneet olla rehellisiä vaikenemisen vaatimuksesta.
Lisää kososlaisen eriseuran oppiharhoja seurakuntaoppiharhan lisäksi :
– synti ei kadota.
– rippioppiharha, jonka mukaisesti näyttävää rippiä tehtiin, mutta ilman aikomustakaan lakata synnistä. Ripistä tehtiin synnin peite.
-siunauksen pyytäminen nähtiin vaikuttavan tehtynä tekona (ex opere operato).
Hedelmänä oli salaisten syntien salliminen itselle, mutta muita kohtaan äärimmäinen kireys ja arvostelu. Oli ”lampaanlihaa hampaissa”.
Jossain vaiheessa eriseura rekisteröityi virallisesti nimellä ”Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys”. (ks Kurvinen : Raportti lestadiolaisuudesta)
Tällaisen eriseuran kanssa 70-luvulla taisteltiin. Ei suuren mutta äänekkään. Se, että ihmistä kehoitetaan parannukseen ei kenenkään ”lihaa” miellytä, mutta erityinen katastrofi ja järkytys se oli niille, jotka katsoivat itsensä mallikristityiksi.
Meilläpäin tuo kososolaisuus oli oikein hyvä ase suvun sisäisissä ja sukujen välisissä riidoissa. Eli johtokuntaa kuuluvat sukulaiset sai pihalle sukuun naitujat ”ei toivottuja henkiöitä”. Tai toisen mahtisuvun ”isoksi kasvaneelle” pampulle ……… Näppärä ase tosi näppärä.
”Jos haluat tuntea aatteen, kysy sen uhreilta”. (Hannah Arendt, pakkovallan tutkija)
Vanhoillislestadiolaisuuden ongelmana on lähihistorian yhteisten, käsittelemättömien traumojen aiheuttama aivan hillitön pelon kulttuuri, josta ei löytyne tietä vapauteen ilman syvällistä muutosta johtotasolta lähtien. Tähän ei ole kenelläkään rohkeutta lähteä. Ns. totuudessa rakastamisesta on tullut mantra, jolla kaikki keskustelu pyritään vaientamaan. Ja siinä on onnistuttu. Ja lisäksi, paha myöntää mutta tosiasia, että sanat ”Jeesuksen nimessä ja veressä” ovat saaneet silkan taikauskon piirteitä. Joskus oli herätysliike mutta se taantui nukutusliikkeeksi, jossa pelätään toinen toisiaan.
Olen sisällä tässä vl yhtisössä josta puhut, mutta en tunnista näitä traumajuttuja johon viittaat. En koe hillitöntä pelkoa, en mantroja enkä taikauskoa. Mistä sinä puhut?
Se on juuri sitä mitä sinä et tunnista, en minäkään tunnistanut kun vasta todellisen hädän edessä, tässä nukutusliikkeessä käveltiin ohi mutta siellä mitä tämä liike kutsuu omavanhurskaaksi ja epäuskoiseksi, siellä ei jätetty yksin tielle makaamaan.
Olen vaimoni kanssa yksi meidän ry:n silloisissa hoitokokouksissa ”ulosheitetty”. Meidät on rajattu ulos ja joudutaan pysymään siellä niin kauan kuin tuo tuomio ja leima poistetaan. Sen tuomion ovat omasta mielestään oikeassa olleet uskovaiset antaneet ja se on kuin kirous päällämme, kun yritämme etsiä yhteyksiä heihin päin. Yhä, vuosienkin jälkeen.
Ei ketkään yksittäiset sisämmässään ehkä ns. ”liberaalit” uskovaiset kykene tekemään asialle mitään. Paitsi saattavat osoittaa jotain inhimillisyyttä jossakin pienessä mitassa ja yksittäisissä kanssakäymisissä. Ja silloinkin melkein kuin vaivihkaa ja vain salaa muilta uskovaisilta.
Sanot, että tuomio ja leima on voimassa niin kauan kuin se poistetaan. Jäin miettimään, mistähän leima ja tuomio on tullut?
Kuka, ketkä tai mikä sen leiman voisi poistaa?
Viittaat ”liberaaleihin”, jotka suhtautuvat sinuun ja vaimoosi suopeasti.
Oletko ajatellut perinteistä konstia päästä sisään Jumalan seurakuntaan?
Väkivalta ja painostaminen on ollut sanalla sanoen törkeää. Ihmisten terveydestä hyvinvoinnnista ei piitattu. Oltiin valmiita rikkomaan jonkun uskovaisen ihmisen tärkeimmät sosiaaliset yhdyssiteet, perhesuhteet ja ystävyydet.
SRK ilmoitti tannoin tiedotteessaan julkisesti että sellaisia hoitokokouksia joissa SRK:n edustaja oli osallisena, oli järjestetty takavuosina lähes 490 kappaletta ympäri maata. Tämä kertoo hoitokokousten massiivisuudesta. Mittaluokka on suorastaan historiallinen. Siihen on Aini Linjakumpu myös tutkijana viitannut kirjassaan Haavoitettu yhteisö.
Meillä on hyvä Jumala. Hän ei vaadi meidän taivalluksemme onnistumista, mutta vaatii meiltä armoon tyytymistä ja kaikkien syntiemme anteeksiuskomista. En ole ollut ikinä sellaisissa kokouksissa, joista täällä on kerrottu, että olisi painostettu, pakotettu parannuksentekoon ja heitetty ketään ulos jumalanvaltakunnasta.
Vaeltaja, ellet ole ollut tällaisissa kokouksissa niin tarkoitatko että ne on valhetta, Srk valehtelee, Juntusen anteeksipyyntö perustuu valheeseen, kaikki jotka on erotettu ry:stä, on oikein, ketään ei ole painostettu. Tuosta olen samaa mieltä että ketään ei ole heitetty ulos Jumalan valtakunnasta, eihän tämä koskekaan sitä vaan Srk:ta ja paikallisia rauhanyhdistyksiä, Jumalan valtakuntahan on jotain aivan muuta.