Vuoden tiedekirja -kunniamaininta Johanna Hurtigille

Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Suomen tiedekustantajien liitto ovat myöntäneet Vuoden tiedekirja -kunniamaininnan (2 500 euroa) yhteiskuntatieteiden tohtori Johanna Hurtigille teoksesta Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta (Vastapaino 2013). Teos antaa äänen hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtalua lapsuudessa lestadiolaisuuden piirissä kokeneille ihmisille.

Hurtig on tutkijana sikäli harvinaisen ansioitunut, että hän on onnistunut tuottamaan yhteiskunnalle sellaista käyttökelpoista ja vaikuttavaa tutkimustietoa, jota on voitu käyttää heti myös hyväksi.

Hänen tutkimustyönsä on jo tähän mennessä vaikuttanut yhteiskunnassa esimerkiksi lastensuojelun ohjeistukseen ja käytäntöihin.

Toiseksi, Hurtigin keräämä tieto ja analyysit saivat vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtajat, eli SRK:n johtokunnan, esittämään pahoittelunsa ja pyytämään hyväksikäytön uhreilta julkisesti anteeksi. Lisäksi  johtokunta lupasi tiedotustilaisuudessaan, että herätysliikkeen omaa opetusta ja käytäntöjä muutetaan, niin että tunnistetut turvallisuusriskit pienenevät.

On tutkijalle huomattava saavutus, että Suomen suurimman kirkon sisäisen herätysliikkeen piirissä elävillä kymmenillä tuhansilla lapsilla ja nuorilla on tulevaisuudessa entistä turvallisempaa elää ja kasvaa aikuiseksi.

Johanna Hurtig on Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tutkijatohtori. Hurtig on toiminut sosiaalityön tutkijana ja opettajana yliopistossa noin 15 vuoden ajan. Väitöskirjassaan vuosikymmen sitten hän tutki lastensuojelua. Moraalin, hyvän ja pahan teemat ovat olleet läsnä hänen muissakin tutkimuksissaan.

Palkintolautakunnan perustelut: merkittävää tietoa vaikeasta aiheesta

Kunniamaininnan myöntänyt palkintolautakunta kiittää Hurtigin teosta sen analyyttisyydestä sekä pyrkimyksestä vaikuttaa yhteisöön. Johanna Hurtig analysoi kertomuksia lasten hyväksikäytöstä ja kaltoin kohtelusta vanhoillislestadiolaisen liikkeen piirissä.

Tutkimustulosten pohjalta hän on vaatinut korjauksia vanhoillislestadiolaisen liikkeen rakenteisiin ja oppiin.

Vuoden 2013 tiedekirjaa valittaessa kriteereinä olivat aiheen kiinnostavuus ja merkittävyys, sisällön tieteellinen painoarvo sekä teoksen kirjalliset ansiot. Tiedekirjan täytyy perustua tutkimukseen, kertoa tutkimuksen tuloksista ymmärrettävällä tavalla ja antaa lukijalle mahdollisuus tarkistaa kirjoittajan väitteet ja johtopäätökset.

Palkinnon ja kunniamaininnan myöntävät Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Suomen tiedekustantajien liitto. Perusteluissa ne ovat todenneet:

”Johanna Hurtig on tarttunut Taivaan taimet -kirjassaan vaikeaan yhteiskunnalliseen teemaan, joka saa lukijan vetämään syvään henkeä. Millaisen kirjan voi kirjoittaa vanhoillislestadiolaisten uskonyhteisöön liittyvästä lapsuuden ja väkivallan kuvauksista?

Johanna Hurtig: Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino, 2013.

Hurtigin teos avaa kiihkoilematta yhteisöelämän reunaehtoja ja selittää, millaista on elää pääasiassa miesten johtamassa uskonnollisessa yhteisössä lapsena ja nuorena. Hän avaa yhteisön toimintalogiikkaa, näkemyksiä uskosta ja vastuusta sekä anteeksiannosta.

Teos osoittaa, miten yhteisön sisäinen toimintakulttuuri luo sekä turvaa että turvattomuutta. Syntyminen isoon perheeseen on yhteisön ulkopuolelta katsottuna myytti, jossa korostuneen arvon saa suuren sisarusparven tuoma lämpö, hoiva ja sosiaalisuus.

Totuus on paitsi lapsien myös perheen vanhempien osalta usein hyvin toisenlainen.

Teoksesta huokuu tutkijan palava tarmo herättää keskustelua omassa yhteisössään ja selvittää, miten päästäisiin yhdessä eteenpäin, mutta myös yhteisön ulkopuoliset moraalikäsitykset huomioon ottaen.”

Vuoden tiedekirja -palkinto myönnetään vuosittain edellisenä vuonna ilmestyneelle erityisen ansiokkaalle suomalaiselle tiedekirjalle. Pääpalkinto myönnettiin tänä vuonna akateemikko Anna-Leena Siikalalle teoksesta Itämerensuomalaisten mytologia.

Hyväksikäyttäjät perhepiiristä

Johanna Hurtigin  tutkimus ja kirja Taivaan taimet – uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta julkistettiin 16.lokakuuta 2013.

Hurtigin työ alkoi vuosina 2010 ja 2011, jolloin hän sai yli sata yhteydenottoa varsinkin vanhoillislestadiolaisilta. Aineistossa on 178 väkivaltakertomusta. Uhrien omia kertomuksia niistä on 78. Lisäksi on muita lähteitä: läheisiä, tuttavia ja toisia yhteisön jäseniä. Valtaosassa kyse oli seksuaalisesta väkivallasta, ja tekijä löytyi usein lähipiiristä.

Osa tapauksista on viime vuosilta, osa vuosikymmentenkin takaa.

Tutkimuksessa paljastui yli 140 lasten hyväksikäyttäjää 61 paikkakunnalta eri puolilta Suomea. Yksittäisiä tekijöitä paljastui myös Ruotsista ja Yhdysvalloista.

Puhujia ja muita luottohenkilöitä hyväksikäyttäjinä

Tutkimuksen yksi tärkeä löydös oli, että tekijöiden joukossa oli kaikkiaan 27 vanhoillislestadiolaisen liikkeen puhujaa.

Heistä muutama oli kuulunut SRK:n johtokuntaan, eräät olivat toimineet rauhanyhdistysten puheenjohtajina ja useat olivat olleet liikkeessä muuten merkittävässä auktoriteettiasemassa.

Erityisesti puhujat ovat yhteisössä arvostettuja ja ”suojeltuja” auktoriteetteja. Puhujiin kohdistuva arvostelu on kiellettyä ja sitä pidetään syntinä.

Hyväksikäyttö on voinut jatkua jopa sukupolvesta toiseen.

Joillekin oli langetettu pitkiä vankilatuomioita.

Tutkimuksessa ilmeni myös muuta lasten kaltoinkohtelua, johon ovat syyllistyneet etenkin lestadiolaisten suurperheiden äidit.

Kaiken kaikkiaan lestadiolaisessa liikkeessä vaalittu yhteisön maine lapsiystävällisenä ja turvallisena yhteisönä on kärsinyt vakavan kolauksen.

”Jumalan valtakunta” ei suojele lapsia sen paremmin kuin ”maailmakaan”

Tutkimus osoitti, että lapsiin kohdistuva väkivalta, etenkin seksuaalinen hyväksikäyttö, on vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä yleisempää kuin aiemmin on tiedetty.

– Se ei ole välttämättä lestadiolaisuudessa sen yleisempää kuin muuallakaan yhteiskunnassa. Selvää kuitenkin on, että lestadiolaisen yhteisön jäsenyys ei suojaa lasta hyväksikäytöltä tai muulta väkivallalta, Hurtig huomautti kirjansa julkistustilaisuudessa  lokakuussa 2013.

Tutkimuksen perusteella liikkeeseen kuuluvien perheiden lapsilla on yhtä suuri riski joutua seksuaalirikoksen uhriksi kuin liikkeen ulkopuolisilla lapsilla.

Sitä, onko hyväksikäyttö yleisempää tai harvinaisempaa kuin muissa herätysliikkeissä tai uskonnollisissa yhteisöissä, ei tiedetä, koska asiaa ei ole tutkittu.

Hurtig on saanut tietoonsa, että liikkeeseen kuuluville, oikeuden eteen saaduille rikollisille on langetettu tämäntyyppisistä rikoksista 34 tuomiota.

Hurtigin mukaan on perusteltua uskoa, että niitä on tosiasiassa enemmän.

Pelkästään vuonna 2011 liikkeen jäsenet saivat yli kymmenen tuomiota, joihin sisältyi useita kymmeniä väkivallantekoja. Näiden lukujen perusteella vanhoillislestadiolaiset seksuaalirikolliset eivät ole mikään marginaalinen ryhmä.

– Pitkien yli kuuden vuoden tuomioiden osalta ryhmä on jopa hieman yliedustettu, Hurtig arvioi lehdistötilaisuudessa.

Lapsen luottamus rikoontui sekä läheisimpiin ihmisiin että uskon lupauksiin

Taivaan taimet -kirjassa käsitellyt teot ovat tapahtuneet 1970–2000-luvuilla. Useimmilla tekijöillä on ollut enemmän kuin yksi uhri. Usein useampi perheen lapsista.  Uhreja on Hurtigin tiedossa kaikkiaan satoja, mutta todellinen luku lienee hänen mukaansa tuhansia.

Kertomuksista piirtyy kuva hyväksikäytön ja muun väkivallan yleisistä seurauksista, kuten häpeään perustuvasta salailusta ja syyllisyyden tunteista, erilaisuuden ja poikkeavuuden tunteesta sekä kodin ja muiden tuttujen ympäristöjen muuttumisesta uhkaaviksi sotatantereiksi.

Niistä ilmenee kuitenkin myös uskonnollisille yhteisöille ja erityisesti vanhoillislestadiolaisuudelle ominaisia piirteitä, jotka ovat Hurtigin mukaan olleet omiaan syventämään uhrien kärsimystä.

Yksi kärsimystä voimistavista piirteistä on vl-uskon kieli ja tapa jolla uskosta ja sen lupauksista puhutaan.

– Se lupaa turvaa. ”Syliisi hellään sulje nyt, Jeesus, lapsemme – Se syli, jossa kannat, on valtakuntasi. Kun siinä kodin annat, he saavat suojasi”, Hurtig lainaa virren sanoja.

Hyväksikäyttö rikkoi Hurtigin kuulemissa kertomuksissa lapsen luottamuksen aikuiseen, ja se rikkoi myös hänen luottamuksensa virren lupaukseen, omaan uskonnolliseen yhteisöön.

Vaaraan joutuivat tällöin niin yhteisön ympärille rakentuneet ihmissuhteet kuin taivaspaikkakin, sielun pelastuminen. Kaikki se minkä varassa lapsen perusturvallisuus oli ollut, murtuu tällöin kaikilta tahoilta.

– ”Kellä ei ole seurakuntaa äitinä maan päällä, sillä ei ole Jumalaa isänä taivaassa”, Hurtig siteeraa liikkeen opetusta.

Oppi ehkäisee uhria puolustamasta itse oikeuksiaan ja toisaalta asettaa erityisen vastuun uskon määrittelijöille, liikkeen johdolle.

– On puuttunut sekä lastensuojeluajatusta että valmiutta itsetutkiskeluun, Hurtig on määritellyt yhteisön ongelmaa.

Tutkimustulokset osoittavat, että anteeksiantamusta on vanhoillislestadiolaisissa yhteisössä käytetty vallankäytön välineenä ja yksilön laillisten oikeuksien polkemiseen.

Vanhoillislestadiolaisuus tunnetaan voimakkaasti juuri anteeksiantoa korostavana liikkeenä. Monet lestadiolaiset pitävät nimenomaan anteeksiantoa tärkeimpänä syynä kuulumiselleen vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. ”Tässä uskossa minulle annetaan synnit anteeksi.”

Ehkäisykielto on turvallisuusriski

Toinen kertomusten esiin nostama riski oli lestadiolaisuuden opetus siitä, että perheeseen syntyvät lapset ovat Jumalan lahjoja, eikä perheen  kokoon ole luvallista vaikuttaa rajoittamalla raskauksien määrää.  Tämä on käytännössä merkinnyt ehkäisykieltoa ja usein varsin suuria perheitä.

Suurperheissä äidin voimat menevät arjen pyörittämiseen. Äidin henkinen ja tunnetason etäisyys lapsiin kasvaa, mikä on Hurtigin mukaan hyväksikäyttötilanteissa kohtalokasta. Äiti ei huomaa koko asiaa eikä lapselle ole rakentunut riittävää luottamusta äitiin eikä muihinkaan aikuisiin, voidakseen kertoa tapahtumasta ja päästä turvaan.

Tämä on lapselle tuskallinen, painajaismainen tilanne. Hänellä ei ole lähellään yhtään ihmistä johon hän rohkenisi luottaa.

Anteeksiantokäytäntö turvallisuusriski: vaientaa uhrit ja suojelee rikollisia

Uhrit kuvasivat Hurtigille myös ripin, anteeksiannon ja rippisalaisuuden vääristynyttä käyttöä.

Tutkija ja pappi Johannes Alaranta on korostanut väitöskirjassaan liikkeessä yleisesti käytössä olevan maallikkoripin ongelmallisuutta ja suoranaista lainvastaisuutta. Professori Paavo Kettunen on täydentänyt analyysia todeten, että suurin ongelma on vanhoillislestadiolaisuudessa käytössä oleva perheensisäinen ripittäytymiskäytäntö, jossa rippiä käytetään väärin.

Hurtig puolestaan on rippiä koskevassa analyysissaan todennut, että yhteisössä ovat tyypillisiä sovittelut, joihin tavallisesti osallistuvat jo aikuinen uhri, tekijä sekä liikkeen vallankäyttäjä, jotka ovat aina miehiä.

Tilaisuudessa tekijä pyytää anteeksi, Hurtigin mukaan usein ”pinteestä päästäkseen” vailla todellista katumusta. Uhrin odotetaan antavan anteeksi, halusi hän sitä tai ei, ja kaikkien osapuolten edellytetään pitävän jälkeenpäin suunsa kiinni.

Kauhistuttava ja uhria syyllistävä mekanismi paljastuu havainnollisesti myös Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen toimittamassa kirjassa Maijan tarina.

Samaa menettelyä harrastetaan parisuhdeväkivallan kohdalla.

Hurtig luonnehtii tällaista pakkosovintoa ”käänteiseksi kunniaväkivallaksi”, missä yhteisön julkisivua pidetään yllä armahtamalla tekijät ja syylistämällä sekä vaientamalla uhrit.

Usein tämä on tarkoittanut sitä, että rikosprosessi on jäänyt käynnistämättä ja uhrit vaille laillisia oikeuksiaan. Pahinta on että tekijälle on jäänyt mahdollisuus uusia tekojaan usein vuosien ajan.

Televisiosta ja meikkaamisesta varoitellaan, rikoksista heikoimpia kohtaan vaietaan 

Hurtig toivoo työnsä pysäyttävän vanhoillislestadiolaisen yhteisön, mutta myös laajemmin eri yhteisöt ja yhteiskunnan peilin eteen: miksi lapsiin kohdistuneesta väkivallasta ei ole tullut samanlaista huolenaihetta kuin monesta pienemmästä pahasta.

Johanna Hurtigin tutkimustuloiset osoittivat, että lasten seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset johtuvat osittain liikkeen rakenteesta, missä yhteisön julkisivua pidetään yllä armahtamalla tekijät ja syyllistämällä sekä vaientamalla uhrit.

– Jos liike ei pysty rakenteitaan itse korjaamaan, niin voisivatko lainsäätäjä ja kirkko auttaa? on tutkija pohtinut. SRK:n johto on itse ilmoittanut ainakin aikovansa korjata liikkeen opetusta ja menettelytapoja.

Yhteisön ”pyhät” toimintamallit ovat turvallisuusriski

− Uskonnollinen yhteisö on kasvamisen ja moraalisen soveltamisen ympäristönä erityinen, Hurtig sanoo Pekka Raution haastattelussa.

Hurtigin mielestä yhteisön käsitys itsestään ”turvapaikkana pahan maailman keskellä” ei ole oikeutettu, vaan vanhoillislestadiolaisuus voi olla myös ”turvattomuuden, riistetyn lapsuuden ja särkyneen uskon näyttämö”.

Hän osoittaa konkreettisten esimerkkien avulla, kuinka SRK:n johto on aikaisemmin arvioinut, ettei seksuaalinen hyväksikäyttö erityisemmin liity liikkeeseen. Se myös vähätellyt tätä rikkomusta syntinä.

− Tutkimustulokset nostavat esiin kysymyksen yhteiskunnallisesta ja yhteisöllisestä vastuusta. Miten huolehditaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta yhteisöissä, joissa jäsenten asemaa vaikeuttavat yhteisölle ominaiset, pyhiksi nähdyt toimintatavat ja ajattelumallit? Miten suhtaudutaan yhteisöllisiin, lakia rikkoviin toimintatapoihin? Miten niistä sanktioidaan?

Tutkimusaineisto antaa tukea olettamukselle, jonka mukaan vanhoillislestadiolaisen yhteisön opilliset ja kulttuuriset erityispiirteet ovat yhteydessä väkivallantekoihin.

– Väkivallan kohtaamisen vaikeus syntyy vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä siitä, että vallan väärinkäytöllä, yksilöiden välisellä epätasa-arvolla ja yhteisön korostamisella yksilön kustannuksella on hengelliset perusteet, ja opin koskemattomuus on oleellinen osa yhteisön itseymmärrystä, tutkija toteaa kirjassaan.

− Saamani palaute on ollut pääosin myönteistä: kiitosta siitä, että olen saattanut valmiiksi työni vaikean aiheen parissa.  Sellaisilta väkivaltaa kokeneilta on myös tullut viestejä, jotka kokevat olevansa osa tutkimustani, vaikka he eivät olleet minuun yhteydessä, kun kokosin aineistoa. Myös tutkimukseni vääräksi ja tarpeettomaksi kokeneilta on tullut pari kirjettä. Hurtig toivoo, että hänen tutkimuksensa helpottaa keskustelujen käymistä.

— Aineistoni sisältämien kuvausten perusteella näyttää siltä, että tärkeä aihe olisi esimerkiksi anteeksiantamuksen suhde teoista kannettavaan moraaliseen ja sosiaaliseen vastuuseen. Juridisen vastuun korostaminen ei poista sitä tosiasiaa, että uhrit ovat kohdanneet kokemustensa mitätöintiä ja vaientamista.

SRK:n johtokunta: opetukseen tehtävä uudistuksia

Hurtigin johtopäätöksen mukaan vanhoillislestadiolaisuudessa koettu seksuaalinen väkivalta johtuu osittain liikkeen rakenteesta, käytännöistä ja opetuksesta.

Tiedotteessan ja tiedotustilaisuudessaan SRK:n johto ei suoranaisesti yhtynyt tähän väitteeseen, mutta ilmoitti ottavansa sen ”vakavasti” ja olevansa valmis arvioimaan liikkeen organisaatiota, toimintatapoja ja yhteisöelämää.

Tutkimuksella  (ehkä sittenkin sen saamalla julkisuudella? ) on saatu aikaan havahtumista herätysliikkeen johdon tasolla.

SRK:n johtokunta, tiedotustilaisuudessa paikalla olleet SRK:n puheenjohtajat ja pääsihteeri,  ilmoitti tiedotustilaisuudessaan 24.10.2013, että uudistukset tulevat koskemaan sekä opetusta että sisäisen yhteisökulttuurin liittyviä rakenteita sekä käytäntöjä.

Tavoitteena on ”muuttaa ayhteisökulttuuria avoimempaan suuntaan”.

”On syytä käydä avointa keskustelua rakenteista, jotta mahdolliset väärät toimintatavat voidaan tunnistaa ja niitä voidaan korjata”, järjestön tiedotteessa sanotaan.

SRK:n johtokunna edustajat ovat todenneet, että nykyinen opetus ja käytännöt ovat johtaneet vakavien rikosten piilottamiseen. SRK:n johtohenkilöt myönsivät tehneensä virheitä .

He totesivat myös, että hyväksikäytön uhrit ovat joutuneet laiminlyödyksi eivätkä he ole saaneet tarvitsemaansa tukea ja apua.

SRK:n johdon mukaan jatkossa tehtävistä muutoksista ovat vastuussa ensi kädessä 183 paikallisesti toimivaa rauhanyhdistystä. Siitä, miten tämä tulee tapahtumaan, ei ole tietoa.

SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen, johtokunnan jäsen Viljo Juntunen, johtokunnan puheenjohtaja Olavi Voittonen ja ensimmäinen varapuheenjohtaja Matti Taskila tiedotustilaisuudessa 24.10.2013 Oulussa.

Herätysliikkeen johto vaati aluksi salaamaan tutkimustulokset

Hurtig on selvitellyt vanhoillislestadiolaisen liikkeen hyväksikäyttötapauksia vuodesta 2008 lähtien. Hurtigin mukaan keskeistä auttamistyössä on kuunnella uhreja ja tietenkin määrätietoinen puuttuminen ongelmiin ja epäkohtiin heti kun ne on tunnistettu.

Irina Vähäsarja: Lasten suojelija. Helsingin Sanomat 27.4.2011.

Hän on kertonut yrittäneensä vaikuttaa keräämiensä tietojen pohjalta toistuvasti lestadiolaisen liikkeen johtoon.

Kun se osoittautui vaikeaksi, Hurtig otti yhteyttä luterilaisen kirkon johtoon. Julkisuuteen Hurtigin tiedot toi vuonna 2010 Kirkon perheasiainkeskuksen johtaja Martti Esko.

Ulostulo johti laajaan julkiseen keskusteluun tiedotusvälineissä ja myös kansainvälinen media kiinnitti asiaan huomiota. Myös oikeusministeri ja sosiaali- ja terveysministeri antoivat huolestuneita lausuntoja.

SRK:n johto laaditutti vanhoillislestadiolaisella juristilla johtokunnan jäsenten menettelyä koskevan sisäisen selvityksen keväällä 2011, turvatakseen oman asemansa, kuten puheenjohtaja selvityksen tarkoitusperiä perusteli.

Selvitystä ei ole julkistettu, mutta SRK:n johdon ilmoituksen mukaan heidän teettämänsä selvitys osoitti, että johtokunnan jäsenet olivat menetelleet oikein.

SRK julkaisi selvitystä koskevan lehdistötiedotteen. Siinä hyväksikäyttötapausten määrä arvioitiin Hurtigin silloisten tietojen perusteella 70–100:ksi.

Tässä vaiheessa Hurtigista tuli se henkilö, jonka puoleen kääntyivät monet liikkeessä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kokeneet. Hän oli ”virallinen kuuntelija”. Jo aikuiseksi varttuneet väkivallan ja hyväksikäytön uhrit ja heidän läheisensä alkoivat ottaa yhteyttä.

Näistä muodostui sittemmin tieteen asiantuntijoiden palkitseman tutkimuksen aineisto, kertomuskokoelma liki 200 hyväksikäyttäjän tai kaltoinkohtelijan teoista.

Seuraavaksi Hurtig jatkaa uskonnollisuuden tutkimista Uskonto, sukupuoli ja ruumiillisuus -hankkeessa, teologisen tiedekunnan akatemiaprofessori Elina Vuolan johdolla.

*      *      *

Ajattelemisen aihetta antoi Lucas.

*      *      *

Lue lisää:

Kustaa Hulkko: Herätysliike pyysi anteeksi – mutta keitä lasten hyväksikäyttäjät olivat? Tutkija Johanna Hurtigin uusi kirja sai SRK:n tekemään parannusta laiminlyönneistään. Suomen Kuvalehti 25.10.2013.

Johanna Hurtig: Kun pyhästä paljastuu pahaa. Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 19.-20.9.2013 Oulussa.

Hohanna Hurtigin haastattelu 12.3.2014, Espoon seurakunnat, haastattelijana Kalevi Virtanen.

Matti Huuskonen: Lestadiolaistutkimus tukee THL:n lastensuojeluohjeiden päivitystä. Helsingin Sanomat 17.10.2013.

Matti Huuskonen: Lestadiolaisyhteisössä tiedettyä enemmän hyväksikäyttöä. Helsingin Sanomat 16.10.2013.

Matti Huuskonen: Vanhoillislestadiolaisten johto myöntää tehneensä virheitä lasten hyväksikäytön käsittelyssä. Helsingin Sanomat 28.10.2013.

Matti Huuskonen: Vanhoillislestadiolainen liike pyytää anteeksi hyväksikäytön uhreilta. Helsingin Sanomat 24.10.2013.

Johannes Ijäs: SRK: Olemme pahoillamme että uhreja on laiminlyöty. Kotimaa24 24.10.2013.

Katarooma: Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön pitkäkestoiset vaikutukset. Kasvukipuja-blogi.

Katarooma: Miksi olen insestin uhri? Kasvukipuja-blogi.

Katarooma: Surutyö. Kasvukipuja-blogi.

Katarooma:  Vanhoillislestadiolaisuus taustallani. Kasvukipuja-blogi.

Matti Korhonen: UUT: Jehovan todistajien käytännöistä seuraa vakavia terveysongelmia. Seurakuntalainen.fi -sivusto.

Kivitasku: Miksi lapsen täytyy antaa raiskaajalle anteeksi? Pekka Martiskainen: Taivaan taimien kätketty kärsimys. Länsi-Savo 13.10.2013.

Ongelma ei katoa, ellei sitä tunnusta. Lapin Kansa 20.10.2013.

Peltonen: SRK:n johto lupasi uudistaa opetusta, rakenteita ja menettelytapoja

Reijo Perälä: Lestadiolainen liike salasi lasten hyväksikäytön. YLE 25.5.2012, Elävä Arkisto.

Pekka Rautio: Ajankohtaista: Vuoden tiedekirja -kunniamaininta Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tutkijatohtori Johanna Hurtigille.

Pekka Rautio: Vuoden tiedekirja -kunniamaininta tutkijatohtori Johanna Hurtigille. Helsingin yliopisto.

Pekka Rautio: Väkivalta uskonnollisessa yhteisössä. Helsingin yliopisto 22.10.2013.

Sanottua: ”Nukuimme siskonpedissä isän huoneen lattialla”. Helsingin Sanomat 16.10.2013.

SRK myöntää laajan pedofilian ja virheensä tapausten käsittelyssä. Kaleva 7.4.2011.

Vuoden tiedekirja -palkinto 2013. Suomen tiedekustantajien liitto.

Yksityisen kokemuksen yhteisöllisiä sidoksia. Seminaari hengellisestä väkivallasta Helsingissä 2013, Johanna Hurtigin puheenvuoro. Uskontojen uhrien tuki ry. Johanneksenpoika.fi.

Advertisement