Katso, hän on poikani


Sana_Raamatusta

Kirkkoon_1

Sastamalan seurakunnan kirkkoherra Ari Paavilainen kirjoitti seurakuntansa lehden Sananjalan pääkirjoituksessa, miten hän on kasvanut ymmärtämään ja hyväksymään oman poikansa homoseksuaalisuuden. Asia oli selvinnyt hänelle noin vuosi sitten.

”Hän istuu auton penkillä vaiti. Tiedän hänen olevan mietteissään ja ahdistunut.

Olen tuntenut tämän nuoren miehen kauan.

Hän on aina ollut herkkä, erittäin älykäs ja hänellä on loistava huumorintaju. Koulussa on sujunut hyvin.  Hän on tavattoman lahjakas piirtämään. Teini-iässä hän oli lupaava suunnistaja.

Rippikoulun jälkeen hän oli isosena ja kristillinen elämänkatsomus tuli tärkeäksi.

Aikuisuuden kynnyksellä hän valitsi siviilipalveluksen, mikä oli varmasti oikea valinta juuri hänelle. Siellä hän löysi oman alansa ja tältä alalta löytyi opiskelupaikka. Hän on päässyt hyvin elämässä eteenpäin.

Istumme autossa kaksin. Tiedän, että asia on vaikea.

Olemme puhuneet asiasta vaimoni kanssa jo pitkään. Nuorella miehellä on aina ollut tyttöjä ystävänä, mutta ei koskaan varsinaista tyttöystävää. Herkkyys, taiteellisuus ja lahjakkuus ovat kenties tyypillisiä asiaan liitettyjä piirteitä. Sosiaalisessa mediassa alkoi näkyä päivityksiä, jotka vahvistivat olettamuksiani. Tykkäsin, jotta hän rohkaistuisi ottamaan asian puheeksi.

Nuoren miehen äiti kertoi minulle totuuden ensimmäisenä: seurustelukumppani on toinen nuori mies.

Lopulta nuori mies kertoo sen minullekin, kenties viimeisenä.

Hän kertoo kamppailleensa asian kanssa pitkään, mutta lopulta se oli pakko myöntää. Iloitsen siitä, ettei hän yrittänyt kieltää totuutta ja elää valheessa ja varjoissa.

Hän ei kristittynä ymmärrä rippipappiaan, joka julistaa homouden vääryydeksi.

Jotkut sanovat, että seksuaalisuus on valinta. Siinä tapauksessa pitäisi tykätä molemmista sukupuolista. Pohdimme, että ehkä ne kaikkein jyrkimmät tuomitsijat koettavat näin torjua omia ”vääriä” seksuaalisia tuntemuksiaan. Umpiheterot ja -homot tietävät, että seksuaalisuus on ihmistä vahvempi, eikä sitä voi valita. Jotkin asiat vain ovat niin kuin ovat, vaikka emme niin tahtoisikaan.

Juttelemme meillä kotona pitkään. Käymme saunassa ja istumme iltaa.

Vuoteessa vaimo tulee kainaloon ja kysyy, miltä nyt tuntuu.

Muistan lapsuudestani, kuinka homoseksuaalisuus lakkasi olemasta rikos. Nuoruudessani se poistettiin sairauksista. Työelämässä huomasin, että homoseksuaalinen suuntautuneisuus on yleinen, mutta vaiettu asia. Sanoin paikallislehden haastattelussa vain muutama vuosi sitten, että samaa sukupuolta olevien liiton hyväksyminen kestää tässä maassa vielä kauan. Olin ehkä väärässä.

Odotan tämän nuoren miehen ja hänen poikaystävänsä tapaamista.

Onhan kyseessä oma poikani.”

Kirkkoherra Ari Paavilainen on kertonut saaneensa kirjoituksesta myönteistä palautetta seurakunnassa.

– Palaute on ollut myönteistä. Eniten hyvää palautetta suhteessa on tullut nuorilta aikuisilta, joille asia on ajankohtainen. Mutta yllättävän paljon hyvää palautetta on tullut myös vanhemmilta ihmisiltä ja vanhemmilta, jotka ovat pohtineet tätä omassa perheessään, ja se on saattanut olla myös salattua.

Homojen tuomitseminen ja hylkääminen on syntiä

Viitisen vuotta sitten oopperalaulaja ja hengellisten laulujen ja virsien rakastettu tulkki Jorma Hynninen julkaisi Kotimaa-lehden mielipideosastolla kirjoituksen heidän poikansa kohtalosta. Samoin kuin kirkkoherra Paavilaisen poika,  poika oli omakohtaisesti uskova ja aktiivinen seurakunnassa. Kristus

Poika oli joutunut kokemaan muiden ihmisten taholta tuomitsevaa ja loukkaavaa kohtelua.

Tilanne kääntyi murheelliseksi.

Herätteenä  Hynnisen kirjoitukselle olivat Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtajan Timo Junkkaalan ja Suomen ev.lut. opiskelija- ja koululaislähetyksen pääsihteerin Jussi Miettisen silloiset kirjoitukset Kotimaassa (2009).

He olivat esittäneet vaatimuksen,  että rekisteröidyssä parisuhteessa eläviltä ihmisiltä on kiellettävä työskentely kirkon työsuhteessa.

“Hyvä Timo Junkkaala, hyvä Jussi Miettinen ynnä muut. Saimme lukea Kotimaa-lehden (2.4.2009) mielipidepalstalta teidän ja muutamien muiden hengellisten järjestöjen johtajien ajatuksia homoseksuaalisesta käyttäytymisestä ja samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parien hengellisestä tukemisesta.

Vaaditte, että tällaisessa suhteessa eläviltä tulee kieltää toimiminen kirkon työsuhteessa. Perustelette kantaanne Raamatun lauseilla.

Ihmetyttää, kuinka pappeina ja sivistyneinä ihmisinä tietonne ja asennoitumisenne on kovin rajallista. Teidän asenteenne on julma ja haluatte lyödä jo raskaasti lyötyjä.

Homoseksuaalisuus ei ole kenenkään oma valinta, vaan on geenien monimutkaisesta toiminnasta syntynyt ominaisuus. Totta kai se on “luonnon vastaista”, mutta homoja on aina ollut ja tulee aina olemaan, vaikka miten asiaa tuomitsisimme. Jumala on homotkin jostain syystä luonut. – –

Kahden ihmisen sitoutunut rakkaussuhde ei ole rikos minkään lain mukaan. Se ei vahingoita heitä itseään eikä ulkopuolisia, vaan on heidän oma asiansa.

Meillä ei ole moraalista eikä hengellistä oikeutta pitää heitä alempiarvoisina ihmisinä eikä sulkea heitä pois erinomaisuutemme ulkopuolelle.

Rekisteröityminen tarkoittaa sitoutunutta yhdessä elämistä eikä siinä todellakaan ole kysymys Raamatun tarkoittamasta seksuaalisesta rietastelusta.

Olemme oppineet, että Jeesuksen tärkein opetus on kaiken kattava rakkaudenkäsky. Hän seurusteli syntisten kanssa, ei syrjinyt heitä – ei edes syntistä naista. Kiven heittämisestä hän sen sijaan sanoi tietyille ihmisille sen, mitä sanoi. Sen ajan oikeaoppisia Jeesus ei lievästi sanottuna arvostanut.

Maallikon mielestä kirkkomme on jo hajaantunut. On liian monia sen “ainoan oikean” pelastususkon omivia yhteisöjä. Yhteistä niille näyttää olevan homokammo ja naispappeuden vastustaminen. Saattaa olla, että joku sai kimmokkeen erota kirkosta tämänkin julkilausumanne vuoksi.

Eiköhän olisi juuri nyt tärkeämpää julistaa armoa ja lähimmäisenrakkautta ja kertoa ihmisille siitä paljosta hyvästä, mitä kirkko meille edelleen antaa. Silloin ykkösargumentit ovat aivan muuta, kuin että onko sallittua viettää rukoushetki samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinnin jälkeen. Tai että voinko palvella Jumalaa ja seurakuntaa kirkon alttarilla samanaikaisesti naispapin kanssa.

Henkilökohtaisesti olen kovin pettynyt siksi, että näen lausunnon alekirjoittajina kaksi yhteisöä, joiden toimintaa olen tukenut jo muutaman vuosikymmenen ajan. Vaikka haluaisin tukea kaikkea sitä hyvää, mitä teette, en voi hyväksyä teidän toimintanne argumentteja kokonaisuudessaan ja lopetan sinänsä vaatimattoman tukitoimintani yhteisöllenne. Minulla on siihen myös henkilökohtainen moraalinen syy.

Parin vuosikymmenen ajan perheemme joutui jakamaan sen kärsimyksen, mitä oma lapsi kantoi seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Hän ei kärsi enää, hän kuoli neljä vuotta sitten.

Poikamme oli lapsuudestaan lähtien valoisa ja positiivinen persoona – tosin välillä äkkipikainen, kuten isänsä. Lapsen kuolemasta on raskasta toipua. Hän on edelleen kanssamme kaipaavissa muistoissamme joka päivä.

Lapsuudestaan lähtien kirkko tuli hänelle tutuksi, mutta varsinaisen, voimakkaan hengellisen herätyksen hän koki rippikouluiässä. Hän osallistui sisarensa kanssa aktiiviseen seurakuntanuorten toimintaan kotipaikkakunnallamme. Hänen Raamattunsa loisti alleviivausten väreistä, ja hän kertoi aikomuksestaan ryhtyä lukemaan papiksi ylioppilaaksi tulon jälkeen. Jumalan tahto hänen kohdallaan oli kuitenkin toinen. Noin 15-16 vuoden ikäisenä hän kertoi meille hätääntyneenä olevansa homo.

Koska vielä silloin uskoimme, että kysymys omasta valinnasta ja että taipumuksensa voi haluttaessaan muuttaa jollakin keinolla, hankimme pappisystävämme välityksellä hoitavan terapeutin. Ei terapia, ei poikamme oma tahto eikä järkyttyneiden vanhempien tuki auttanut.

Poikamme tuli “ulos kaapista” myös seurakuntanuorten yhteisössä sillä seurauksella, että joutui ulos ajetuksi ja helvettiin tuomituksi.

Voi arvata, että tämä armottomuus ja rakkaudettomuus aiheutti nuorukaisen mieleen kaaoksen, joka ilmeni monenlaisena holtittomuutena. Kun myös kirkko osoitti armoa siihen aikaan vähemmän kuin nykyisin, poikamme erosi viimein kirkosta.

Keskustelimme usein siitä, että Jumala ei ole paha eikä kirkko ole paha, mutta kirkko koostuu meistä rajoittuneista ihmisistä ja meidän tulee ymmärtää se.

Ainut lohtu meille jäi siitä, että poikamme kuitenkin antoi ymmärtää, että ei ole luopunut jumaluskostaan.

Poikamme eli sitoutuneessa parisuhteessa kumppaninsa kanssa viimeiset 20 elinvuottaan. He myös rekisteröityivät heti, kun se oli mahdollista.

Vain ne, jotka joutuvat henkilökohtaisesti kokemaan seksuaalisen poikkeavuuden aiheuttamat kärsimykset, voivat ymmärtää ja viimein asian hyväksyä. Tuomitseminen ja hylkääminen on rakkaudettomuutta.

Jorma Hynninen, oopperalaulaja.”

Milloin Suomen kristikansasta löytyy nöyryys, lähimmäisenrakkaus ja erilaisuutta salliva sivistys, niiin että olisimme myös seksuaalivähemmistöjen  ihmisoikeuksia puolustava Kristuksen kirkko?

Lopulta meistä jokainen vastaa itse tähän kysymykseen, sillä miten vaikuttaa ja toimii ympäristössään lähimmäisiään kohtaan. Samoin siinä miten käyttä kansalaisoikeuttaan vaaleissa ja kenelle antaa kannatuksensa. Siinä mitataan usko ja rakkaus käytännössä.

*      *       *

Ajattelemisen aihetta antoi Efva. – Kuva: Elokuvasta Kristuksen morsian. Ohjaaja: Kari Paljakka, 2014.

*      *       *

Lisää aiheesta:

Fil.toht. Seppo Lohi: ”Homot ja lesbot hallitsevat mediaa”

Jorma Hentilä: Jatkuuko homoseksuaalien uskovien syrjintä rauhanyhdistyksellä yhä?

Meri-Anna [Hintsala]: Rakkautesi on ihanampaa kuin viini. Oisko tulta? -blogi 10.3.2013.

Homoseksuaali ja vanhoillislestadiolainen

Johannes Ijäs: Kirkkoherra kirjoitti avoimesti poikansa homoseksuaalisuudesta. Kotimaa24 14.3.2014.

Vuokko Ilola: Oppi ja seuraamukset. Kotimaa24, blogikirjoitus 24.7.2014.

R. K.: Rauhanyhdistyksellä homoihin kohdistettu torjunta jyrkentynyt 2000-luvulla

Riku Karppinen: Usko on minulle taas voimavara eikä rasite. Kotimaa24 23.7.2013.

Kristiina Miettinen: Anna-Leena Härkönen: Jumala on rakkaus – siitä on lähdettävä. Sana-lehti 25.8.2005.

Martti Nissinen: On väärin käyttää Raamattua samasukupuolisten parisuhteiden ja heidän perheidensä tuomitsemisessa

Ari Paavilainen: Se vaan on niin. Sananjalka, Sastamalan seurakuntalehti

Mikael Pentikäinen: Homojen parisuhteille tasavertainen asema

Samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus. Wikipedia.

Piia Simola: Homoseksuaali Pauliina kertoo: Tämän takia liityin kirkkoon. Studio55, MTV3 4.3.2014.

SRK:n Voittonen: Sukupuolineutraali avioliitto murheellinen asia. Kaleva 29.6.2013.

Tutkimus: Sateenkaariperheiden lapset terveempiä ja vähemmän riitaisia. Iltalehti 7.6.2013.

Tutkimus: Tasa-arvoisen avioliittolain kannatus nousussa. Tahdon 2013, Taloustutkimuksella teetetty tutkimus 2014.

Janne Villa:  ”Isän tehtävä on puolustaa lapsiaan”. Sana-lehti 5.11.2009.

Jätä kommentti

Kategoria(t): homoseksuaalisuus, identiteetti, identity, isyys, kirkko, leimaaminen, mielenterveys, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, seksuaalivähemmistöt, sukupuolijärjestelmä, suvaitsevaisuus, syrjintä, tasa-arvo, tieto, ulossulkeminen, vallankäyttö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s