Lupauksensa pettänyt jumala ”pitää erityishuolta”?


Aamupäivällä lapset leikkivät kaikessa rauhassa yläkerrassa. Selvittelen pyykkejä kodinhoitohuoneessa. Suojelusenkeli
– Äitii? kuuluu epävarmasti yläkerrasta neljävuotiaan ääni.
– Mitä?
– Äitii, missä sää oot? kysyy kuusivuotias kovempaa.
– Äitii?
– Mitä?
– Missä sää ooot?
– Täällä, alakerrassa.
– Missä?
– Pyykkihuoneessa.

Neljävuotias tulee alas, kurkistaa kodinhoitohuoneeseen, ilme kirkastuu.
– Me ei tiietty, missä sää oot.
– Emmää lähe mihinkään ja jätä teitä yksin.

Poika pyörähtää iloisena ja palaa leikkeihin.

Illalla neljävuotias kysyy pimeässä:
– Onko taivaassa sama äiti?
– On. Taivaassa ei enää kuolla.
– Ois ihan tyhmää, jos ois eri äiti. Sulla on ihana nimi.
– Ei Taivaan Isä pidä silloin huolta, jos tulee sota ja me kuollaan, sanoo kuusivuotias epäilevästi.
– Pitää se huolta, vaikka mitä tapahtuisi. Se pitää erityishuolta niistä, jotka uskoo häneen. Ei oo mitään hätää, jos Taivaan Isä on puolella.

– Kaisu Tuomaala, Päivämies, (katkelma blogikirjoituksesta).

Missä oli torstaina Taivaan Isän huolenpito?

Suojelusenkeli_2Hieman alle puolitoistavuotias poikalapsi menetti traagisesti henkensä pudottuaan viidennen kerroksen ikkunasta torstaina Tampereella. Onnettomuus tapahtui Hatanpään kaupunginosassa aamupäivällä kello 10.30. Vuoden ja viiden kuukauden ikäinen lapsi putosi maahan kerrostalon viidennestä kerroksesta. Hän menehtyi vammoihinsa myöhemmin samana iltana Tampereen yliopistosairaalassa.

Tapaturman sattuessa isoäiti oli hoitamassa perheen kolmea pientä lasta.

– Mummo oli vaihtamassa vessassa pienimmän lapsen vaippaa. Sillä aikaa keskimmäinen lapsi kiipesi rahin päälle ja siitä ikkunalaudalle ja putosi avoimesta ikkunasta pihalle, kertoo rikoskomisario Pasi Nieminen Ilta-Sanomissa.

Aamulehden tietojen mukaan ikkunalauta oli 30 senttiä leveä.

Traaginen tapaus mykistää kysymään, miksi. Miksi kaikkivoipa ja rakastavaksi sekä lasten suojelijaksi mainittu Jumala ei tässä tapauksessa suojellut lasta?

Taivaan Isään ei voi luottaa. Huolenpito kaikkein heikoimmista jää hänellä tuon tuostakin väliin.

Kun Jumalan huolenpitoon ei voi luottaa,  täytyy aikuisen tulla vihdoin aikuiseksi

Viime vuosina on Suomessa kiinnitetty kasvavaa huomiota turvallisuuskasvatukseen ja -tiedotukseen. Lasten liikennekuolemat onkin saatu vähenemään. Sen sijaan lasten tapaturma- ja väkivaltakuolleisuus on Suomessa edelleenkin suurempi kuin useimmissa Länsi-Euroopan maissa.

Vuosina 2009–2011 THL:n tekemän seurannan mukaan menehtyi kaikkiaan 199 lasta tai nuorta joko tapaturmaisesti tai muutoin ei-luonnollisesti. Eniten lapsia ja nuoria (74 kuolemaa) kuoli maaliikenteessä sattuneissa onnettomuuksissa.

Itsemurhan teki 51 nuorta. 17 kuoli hukkumalla, 12 tukehtumalla, 6 tulipaloissa, 4 myrkytyksissä, 8 muissa tapaturmissa, 13 henkirikoksen uhrina ja 1 hoitokuolemassa.  Kaikkiaan 13 tapauksessa kuolintapa oli määritelty epäselväksi.

Pienimmillä lapsilla kuolemaan johtaneet onnettomuudet olivat tutkimusaineistossa seurausta monenlaisista erilaisista syistä. Pienten lasten osalta olennaista onkin yleisesti turvallisen ympäristön luominen, valvonta ja lasten ohjaaminen ja opastaminen turvallisiin leikkeihin ja liikkumiseen.

Erityisen suuri oli nuorten itsemurhien määrä, jossa ei ole näkynyt hyvää kehitystä. Keskeisimpinä tekijöinä ovat mielenterveysongelmat, sosiaalinen syrjäytyminen sekä seksuaali-identiteettiin liittyvät asiat.

Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisessa uskonnossa, kuuten monissa muissakin fundamentalistisissa suuntauksissa, on lapsia ja nuoria alistavia ja tuomitsevia piirteitä. Voidaan kysyä, millaiseksi lapsen omatunto kehittyy kollektiivisessa liikkeessä jossa ei sallita kritiikkiä. Teeskentely ja kaksoiseläämä tekevät pahaa hallaa terveelle moraalille ja henkilökohtaisen vastuun kantamiselle.

Johanna Hurtig havaitsi väkivaltaa ja kaltoinkohtelua koskevassa tutkimuksessaan Taivaan taimet, että suuren perheen äidit olivat syyllistyneet lastensa väkivaltaiseen kohteluun. Koti ei ole lapselle aina se turvallisin paikka.

Jumala-uskomus ei suojaa lasta 

Suomalaisista 27 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon jumalaan Kirkon tutkimuskeskuksen kyselyn mukaan (2011). Vajaa neljännes (23 %) ilmoitti uskovansa jumalaan, mutta toisin kuin kirkko opettaa. Jollain lailla jumalaan uskovia on siis puolet suomalaisista. Enkeleitä pitää totena 41 prosenttia suomalaisista.

Noin joka kuudes kansalainen (17 %) epäilee jumalan olemassaoloa. Viidesosa suomalaisista eli kaksi kymmenestä ei usko lainkaan jumalaan.

Lujasti uskovat vanhemmat luottavat jumalaan ja suojelusenkeliin niin epäilyksettä, että eiköhän tuo meidän kolmivuotias  pärjää yksinään  ulkoleikeissä, koska Taivaallinen Isämme enkeleineen suojelee pientä lasta. ”Jumala itse on ne lapset meille antanutkin, suojelkoon myös.”

Uskomukset juurutetaan lapseen muun muassa rauhanyhdistyksen ja luterilaisen seurakunnan lapsikerhossa.

Koulu jatkaa aivopesua.

Harva kasvattaja kyseenalaistaa käytäntöä. Tietenkin lapsi pitää niitä uskomuksia totena, mitä hänelle aikuiset ja erityisesti vanhemmat opettavat uskomaan.

Yksipuolista manipulaatiota lapselle 

– Jumala on lapselle luonnollinen maailmanselitys. Luonnollisempi kuin se, ettei mitään suurempaa taustavoimaa olisi olemassa, sanoo Esse-lehden haastattelussa pastori Anita Ahtiainen Seurakuntien Lapsityön Keskus ry:stä. Akateemisen tutkinnon suorittaneen papin perustelu on löysä huitaisu, vailla loogista perustelua.

Seurakunnat rahoittavat Seurakuntien Lapsityön Keskuksen kerhotoiminnan vain osittain, sillä kaikki suomalaiset veronmaksajat osallistuvat sen toiminnan rahoittamiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti esimerkiksi v. 2013 järjestön toimintaa  230 000 euron avustuksella.

Ahtiaiselle pitäisi jonkun käydä kertomassa, että pienellä lapsella ei alle kouluikäisenä voi olla todellisia edellytyksiä arvioida itse kriittisesti maailmankatsomusten perusteluja, ei siis siltäkään kannalta, mikä on ”luonnollinen” ja mikä ”luonnoton selitys”. Kyky arvioida kriittisesti erilaisia väittietä kehittyy ihmisessä vain jos hänellä on tilaisuus vertailla ja kyseenalaistaa niitä.

Lapsella ei ole myöskään mahdollisuutta valita, sillä hänelle tarjotaan vain yhdentyyppistä jumalauskoa. Rauhanyhdistyksen tai muunkaan seurakunnan kerhossa lapselle tuskin esitellään ja tarjotaan erilaisia, vaihtoehtoisia, todellisuutta koskevia selityksiä ja vertaillaan niiden taustaperusteluja toisiinsa.

Uskovat yleensä istuttavat lapseen vain oman, jumalaan perustuvan käsityksensä maailmankaikkeudesta.

Kolmanneksi, on syytä kysyä miksi lapsi ei voisi pitää totena ja uskottavina myös rationaalisia, luonnontieteellisiä selityksiä asioista, ilman oletusta jumalien vaikutuksesta?

Turvataidot suojelevat varmemmin kuin jumala

Esse-lehdessä on haastateltu myös lapsia. Viisivuotias Onni-poika kertoo jo tietävänsä, että Jumala suojelee ihmisiä.

– Jumala lähettää enkelit pelastamaan lapsia, jos näitä uhkaa jokin vaara, uskoo hän. tervehdys_lapsi_P

Tällainen uskomus saattaa olla lapselle itselleen hengenvaarallinen.

Todellisessa vaaratilanteessa lasta auttaisi jumalatarinoita enemmän kunnollinen, lapsen ymmärryskyvyn mukainen opetus siitä miten vältetään vaaraa ja miten vaaratilanteessa tulee toimia, jotta saa apua. Selviytymis- ja turvataitoja.

Turvataitokasvatuksella vahvistetaan lasten omia taitoja puolustaa itseään ja pitää huolta omista rajoistaan ahdistavissa ja uhkaavissa tilanteissa. Silloin aktiivisia toimijoita ovat lapset itse, eivät jumalat tai enkelit.

Jo alakouluikäisille ja sitä nuoremmille opetettavat turvaohjeet ovat selkeät, yksinkertaiset ja helpot muistaa. Koulutunneilla tai päiväkotiryhmässä yhdessä tehtävillä harjoituksilla pyritään edistämään lapsen itsearvostusta- ja itsetuntemusta, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä hyviä kaverisuhteita. Näillä taidoilla on enemmän käyttöä tositilanteessa kuin enkelikuvitelmilla.

Seurakunnan kerhossa on havaittu, että uskonnon salaperäisyys kiehtoo lapsia. ”Jumala on jotakin, mikä täytyy kuvitella itse”, myönnetään Espoon seurakuntalehdessä, suorastaan hämmästyttävän rehellisesti. Jumala on todellakin olemassa vain ihmisen kuvitelmissa. Kuvitelma-jumala saattaa toki antaa ihmiselle turvallisuuden tunnetta ja lohdutusta. Silloin  kun siitä ei seuraa vaaratilanteita lapsille eikä vahinkoa muille, se on OK.

Artikkelissa todetaan myös, että välillä kerhossa on syntynyt lasten välillä ”kahnauksia” , kun ajatukset uskosta ovat poikenneet toisistaan. Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavoin kerhon vastuuhenkilöt käsittelevät näitä kahnauksia lasten kanssa. Entä vanhempien kanssa? Fundamentalismi nostattaa vihaa ihmisten välille.

Lapselle on luultavasti enemmän vahinkoa kuin hyötyä siitä että hänet opetetaan uskomaan jumaliin ja enkeleihin.

Voimakas uskomus ”kaikkivaltiaan turvaan” altistaa vanhempia välinpitämättömään asenteeseen ja saattaa lapset hengenvaaraan.

Lapset kaipaavat turvallisuutta ja rakkautta, rehellistä, aitoa huolenpitoa. Vanhempien pitäisi ottaa vastuu niiden saamisesta.

*       *        *

Ajattelemisen aihetta antoi Tuomas.

*      *       *

Lue lisää:

Meri-Anna Hintsala: Jumala ei tykkää halpatuotannosta. Esse 7.11.2013.

Emilia Karhu: Mihin tyssää matka aikuiseen uskoon? Blogikirjoitus 14.8.2016, Kotimaa24.

Marika Kataja-Lian: Irlannin kirkko uusissa syytteissä: Viemäristä löytyneiden satojen lapsivainajien kohtalo järkyttää. YLE 4.6.2014.

Susanna Laari: Kahden lapsen kuoleman jälkeen: ”Elämä ei koskaan palaa ennalleen”. Me Naiset 16.2.2013.

Jouko Makkonen: Suomalaisten usko Jumalaan ja kristillisiin oppeihin on vähentynyt. Seurakuntalainen 15.5.2012.

Milloin enkelit saivat siivet? Tieteen Kuvalehti nro 9, 2007.

Jussi Niiranen: Pikkulapsi kuoli traagisesti Tampereella – putosi 5. kerroksen ikkunasta. Ilta-Sanomat 24.5.2014.

Onnettomuustutkintakeskus: Lasten kuolemat. Tutkintaselostus Y2012-1.

Taneli Kylätasku: Uskon askeleet veivät pyörätuoliin. Esse 13.4.2014.

Turvataidot kasvattavat lapsen itseluottamusta. YLE Areena.

Uskonto ei anna minulle mitään

Maaret Väkinen: ”Sielu on se, millä rakastetaan ja tunnetaan”. Esse 5.12.2013.

8 vinkkiä pienen lapsen yksinolon harjoitteluun. Meidän perhe 8.3.2010.

Advertisements

25 kommenttia

Kategoria(t): ateismi, eettisyys, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, Jumala, kaksinaismoralismi, kasvatus, kirkko, lapset, manipulointi, mielenterveys, nuoret, omatunto, painostaminen, pelko, pelot, perhe, rauhanyhdistys, retoriikka, tiede, tieto, tuomitseminen, tutkimus, uhkailu, uskontokritiikki, vallankäyttö, vastuullisuus

25 responses to “Lupauksensa pettänyt jumala ”pitää erityishuolta”?

  1. Minä uskon.
    – Viattomat lapset ovat turvassa.
    – Jumala näkee usein parhaaksi ottaa viattomia lapsia pois langenneesta maailmasta.
    – On parempi kuolla ja mennä taivaaseen, ennen kuin varttuu siihen vaiheeseen, että alkaa ymmärtää hyvän ja pahan eron.
    – Jumala voi ottaa lapsia luokseen antaakseen etsikkoajan lasten vanhemmille. Sitten vanhemmat voivat alkaa tutkia Raamattua ja uudestisyntyä Jumalan lapsiksi ja ymmärtää, että heille on varattuna iankaikkinen elämä taivaaseen otettujen lastensa kanssa.

    • Still

      Minä uskon näin: Jumala ei anna lapsia tänne pelinappuloiksi vaan aikuisten pahuus on syynä noihin asioihin. Tuon sinun uskosi mukaan lapset ovat aivan muuta kuin lahjoja. Noihin sinun uskosi antamiin selityksiin ei löydy Raamatusta yhtään perustelua.

      • Kiitos kun vastasit. Ymmärrän tulkinnalliset ongelmat. Jos voisimme istua saman pöydän ääreen ja puhua kaikessa rauhassa, asioita olisi helpompi selventää. Itse uskon ja isänä ymmärrän ja tunnen lasten olevan Jumalan lahjoja. Eikä elämä ei ole itsestäänselvyys. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Langennut maailma on paha ja se rikkoo Jumalan hyvää lakia jatkuvasti.

        Onneksi on niin, että Jumala pelastaa viattomien ihmisten sielut. Lisäksi Jumala pelastaa sellaisetkin, jotka ymmärtävät hyvän ja pahan eron, jos he kääntyvät ja antavat sovittaa itsensä Jumalan kanssa Jeesuksen sovintoveren kautta. Jumala toimii suvereenisti aivoitustensa mukaisesti. Hän otti Välimäkien rakastetun lapsen taivaan kotiin. Välimäet surivat valtavasti, kuten varmasti suurin osa lapsensa menettäneistä tekee. Mutta Jumalalla oli suunnitelma. Välimäestä tuli kohtalontovereidensa sielunhoitaja. Hän toimii Perheniemessä. Hän on esiintynyt Radiossa ja TV:ssä.
        http://www.perheniemi.com/get.php?page_id=2131
        http://www.tv7.fi/vod/series/?series=564

      • kome

        Kirjoituksessa väitetään:

        ”Tällainen uskomus saattaa olla lapselle itselleen hengenvaarallinen.”

        Usko siihen, että Jumala tai tämän enkelit varjelevat, ei ole vaaraksi lapselle – kunhan lapselle opetetaan asianmukaisesti, että tämä itse ei saa siitä huolimatta toimia typerästi. Jos katsotaan ”maallisilta” asioilta pelastumisia, hätilanteessa usko varjelukseen saattaa auttaa lasta pysymään rauhallisena. Hätätilanteessa pahoinhätääntynyt lapsihan itse voi olla hengenvaarallinen itselleen, koska saattaa tehdä melkein mitä tahansa mitään ymmärtämättä. Hätääntymisen seurauksena lapsi on voinut päätyä joskus esim. auton alle.

        Jos puhutaan taas taivaallisesta pelastumisesta, eli ihmisen iankaikkisuudesta, se on vielä toinen näkökulmansa. Kristillisestä näkökulmasta jopa hyvinkin keskeinen. Iankaikkisuusturvallisuuden huomioimattomuus voi myös olla lapselle hengenvaarallinen asia.

        Mikko Louhivuori näkyy myös kirjoittaneen teemasta tekstin, jossa toteaa muun muassa:
        ”Tahtoisin kiinnittää Tuomaan ja muiden asiaa pohtivien huomion siihen, että kyseessä on Israelin Jumala, joka on ainoa todellinen Jumala…. Turhaan eivät kokeneet kristityt sano ”kurittaa vaan ei hylkää Herra”. Tämä on myös ollut Jumalaan turvaavan Suomen kansan kokemus elämän ahdingoissa, kun lumi Juhannuksena lupaa taas pettuleipää ja nälkää, ehkä lasten kuolemaa tulevalle talvelle.”
        http://mikkol-miettii.blogspot.fi/2014/06/tampereen-onnettomuus-eiko-jumala.html

  2. Irina

    Olen seurannut ystäväperheen taistelua parantumatton ja kuolemaan jo lapsena johtavan sarauden kanssa. (INCL). Siinä tuskassa on mahdoton ja silkkaa julmuutta nähdä nmitään ”hyvän Jumalan” tarkoituksia.

  3. Tuomas

    Se Jumala sallii varjelemilleen lapsille kaikenlaista menoa.

    ”Pariskunta pahoinpiteli kuutta lastaan vuosikausia.”
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288694205459.html

    • kome

      Jumalan aikuisetkin lapset tekevät tosiaan usein monenlaista pahaa. Myös lapsille. Lapsi – aikuinenkaan – ei aina noudata Isänsä asettamia käskyjä ja kehotuksia.

  4. Tausta: Aatami ja Eeva lankesivat. Ihminen luovutti ajallisen hallintansa käärmeelle. Maailmanhistoria vahvistaa Raamatun ilmoituksen.
    Toivo: Lohikäärme sidotaan tuhanneksi vuodeksi. Luomakunta saa kaipaamansa rauhan.
    Ilmestyskirja:
    20:1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
    20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
    20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Ilm.20.html

  5. Helmi

    Onko Jumalan olemassaolon ehtona se, että pahuutta ei ole? Eli kun on olemassa pahuutta ja ikäviä asioita, siitä voi päätellä että ei ole olemassa Jumalaa?

    • Kiitos. Tuota asiaa olisi syytä pohtia, koska esim. tsunamin jälkeen monet kysyivät: ”Missä Jumala oli?” Mielestäni ns. valtakirkko on laiminlyönyt valistusvastuunsa, koska kansa ei näytä ymmärtävän henkimaailman asioita.

    • Nimetön 250

      Älkää syyttäkö Jumalaa siitä kun me syntiinlangenneet ihmiset olemme pahoja ja joudumme kohtaamaan ikäviä asioita. Meidän lasten vanhempina on oikein ja tulee pitää lapsistamme huolta mahdollisuuksiemme mukaan että heillä olisi turvallinen lapsuus. Se tosiasia on kuitenkin olemassa että Jumala on lähettänyt enkelinsä suojelemaan meitä kaikkia ja mitä siitäkin huolimatta meille tapahtuu on Jumalan sallimaa. Siksi että hän näin muistuttaa meitä kaikkia olemaan kuolemaan valmiina joka hetki. Lastenlaulussakin kerrotaan kuinka meidät on luotu tänne taivasta vaten.

      • Tuomas

        Nimetön 250 kirjoitti: ”Se tosiasia on kuitenkin olemassa että Jumala on lähettänyt enkelinsä suojelemaan meitä kaikkia ja mitä siitäkin huolimatta meille tapahtuu on Jumalan sallimaa.”

        Tarkoitat ilmeisesti sitä, että Jumala pystyisi estämään onnettomuudet, sairaudet, lapsen vammautumisen ja myös tapaturmaisen kuoleman. Hän siis pystyisi, mutta EI HALUA estää niitä. Käsityksestäsi seuraa että jumala on säälimätön ja julma.

        ”Siksi että hän näin muistuttaa meitä kaikkia olemaan kuolemaan valmiina joka hetki.”

        Eikö sillä jumalalla ole vähemmän julmia tapoja muistuttaa ihmisiä? Kuin viattomien lasten surmaaminen?

        Jos jumala pystyy mihin vain, luulisi että hän kykenisi käyttämään sellaisia tapoja joilla ei olisi pakko vahingoittaa ja tappaa säälimättömästi aikuisten ihmisten pahuuteen syyttömiä lapsia.

        Luulisi sen jo riittäneen syyttömien tappamisessa kun jumala säälittä tapatti oman poikansa.

        Toiseksi, usko, että jumala valvoo jokaisen yksittäisen ihmisen jokaista liikettä ja ohjailee ihmisiä ihan soluja ja molekyylejä myöten käyttäytymään tahtonsa mukaisesti, on täysin järjetön ajatus. Mutta näin silloin ajatellaan kun ajatellaan esimerkiksi sairastumisen olevan jumalan aikaansaama.

        Mutta jokainen taaplaa tyylillään. Jos joku haluaa luottaa harhoihin ja saa siitä onnensa, suotakoon se hänelle, mikäli siitä ei aiheudu vaaraa muille. Valitettavasti jumalauskosta ja näistä harhaluuloista seuraa usein vahinkoa lapsille jotka ovat riippuvaisia aikuisen huolenpidosta.

        Uskonto on valitettavasti vaarallisimmillaan juuri suhtautumisessa lapsiin, kun uskotaan että enkeli varjelee ja sairastuminen on ”jumalan tahto”.

        Lisäksi lestadiolaisuudessa on vielä sellainen uskomusrakennelma, että lapset ovat vanhemmille väline taivapaikan ansaitsemisessa. On epäeettistä tehdä lapsia varmistaakseen sillä itselleen taivaspaikan. Vanha sääntö kuuluu, että toista ihmistä ei saa koskaan kohdella välineenä.

      • kome

        Tuomas kirjoitti:

        ”Tarkoitat ilmeisesti sitä, että Jumala pystyisi estämään onnettomuudet, sairaudet, lapsen vammautumisen ja myös tapaturmaisen kuoleman. Hän siis pystyisi, mutta EI HALUA estää niitä. Käsityksestäsi seuraa että jumala on säälimätön ja julma.”

        Eihän seuraa. Kirjoittaja on näköjään liikkeellä vuosisatoja ja vuosituhansia vanhoin uskonnonfilosofisin argumentein, jotka on aikoja sitten osoitettu loogisesti virheellisiksi. Tuon argumentin looginen aukko on siinä, että Jumalalla voi olla syy sille, miksi hän ei halua estää niin sanottua luonnollista pahuutta maailmasta. Loogisesti mahdollinen syy, josta uskonnonfilosofiassa on paljon keskusteltu, on luomakunnalle (ihmiset ja muu luonto) annettu ns. vapaa tahto. Tuosta argumentista on monenlaisia versioita, mutta monet väittävät, että vapaan tahdon antaminen on ollut loogisesti tarpeellista paremman, mahdollisuuksien maailman, aikaan saamiseksi, ja että hyvän Jumalan ei ole näin ollen kannattanut estää tästä maailmankaikkeudesta kaikkea pahuutta. Eräs näkökulma asiaan on ollut myös se, että jos ei pahuutta koskaan maailmanhistoriassa olisi, hyvyyttä ei arvostettaisi. Edellä kuvasin hyvin yksinkertaistettuja ajatuksia. Asioihin liittyy monenlaisia näkökohtia. Näistä asioista ovat itseäni fiksummat kirjoittaneet miljoonia sivuja tekstiä. Pointtini on lähinnä se, ettei mm. ns. ”pahuuden ongelman” argumenteissa tarvitse taantua muinaisuuteen, vaan kannattaa tutustua myös uudempaan uskonnonfilosofiaan. Näitäkin teemoja kun ovat eräät huippuajattelijat oikeasti miettineet, johon nähden nettikeskustelut aiheesta ovat usein lastentarhatasoa.

    • Tuomas

      Ajattelin tässä muutamaan kommenttiin vastailla. Ensinnäkin, maailmassa tapahtuu monenlaista pahaa. Voidaan tehdä karkea jako ihmisestä johtuvaan ja muista syistä johtuvaan kärsimykseen. Osa pahasta on tietenkin seurausta ihmisten epätäydellisestä taidoista ja heikkouksista, ja osa ihmisen julmuudesta, itsekkyydestä ja piittaamattomuudesta, jne.

      Mutta. Erikseen on kysymys siitä pahasta, joka tapahtuu ihmisille riippumatta ihmisten toiminnasta.

      Maanjäristyksissä, tulvissa ja erilaisissa ekokatastrofeissa ja vastaavissa onnettomuuksissa menehtyy kymmeniä tuhansia ihmisiä, pikkuvauvoista ja äideistä vanhuksiin. Eloon jääneitä uhkaa perään uudet katastrofit, kun onnettomuusalueilla ei ole puhdasta vettä eikä ruokaa, ja leviää sitten malaria ja muut tarttuvat taudit, suojattomien kodittomien keskuudessa. Ajattele mitä tapahtui Haitissa ja Filippiineillä.

      Se kaikki on jumalan tekoa jos kerran jumala on kaikkivaltias. Esimerkiksi tsunami Aasiassa tappoi hetkessä parisataatuhatta pahaa-aavistamatonta ihmistä. Kokonaisia perheitä. Sanoinkuvaamattomia tragedioita.

      Jos kaikkivaltias jumala on olemassa, niin ainakaan hän ei ole armelias, hän ei auta eikä hän ole millään mittarilla arvioiden oikeudenmukainen. Vaikuttaa kiistattomasti siltä, että jos hän on olemassa, hän on piittaamaton, sokea ja julma.

      • Nimetön 250

        Seuraappa Tuomas tätä ihmisten syntimenoa ja mieti onko meistä monenkaan elämä taivaskelpoista, tunnen itsekin kuuluvani tähän ihmisryhmään joka on sielunvihollisen kanssa matkalla iankaikkiseen kadotukseen. Me kaikki olemme syntiin taipuvaisia mutta Jumala kehoittaa meitä korjaamaan synnillisiä tekojamme ovatpa ne sitten meidän ajatuksissamme, sanoissamme tai teoissamme. Mutta kuinka moni meistä on kuuliainen Jumalan sanalle ja kuinka moni sielunvihollisen houkutuksille. Siitä huolimatta vaikka Jumala meitä kaikkia ihmisiä muistuttaa että tämä elämä mitä me elämme on rajallista toisilla se on pitempi ja toisilla lyhyempi. Meidät kaikki on luotu taivasta varten se on sitten meidän jokaisen oma valinta mihin me kuoleman jälkeen pääsemme tai joudumme. Kerroit vielä että mielestäsi minun kirjoituksessani ei ollut järkeä. Raamattu on Jumalan sanaa ja siellä kehoitetaan ottamaan järki vangiksi ja rukoilemaan Jumalalta että hän avaisi sanaansa Pyhänhengen kautta.

  6. Nimetön 220

    Mitä Jumalan Poika vastasi, kun Häneltä kysyttiin kumpi on tehnyt syntiä, sokeana syntynyt lapsi vai hänen vanhempansa?

    • Johanneksen evankeliumi:
      9:1 Ja ohi kulkiessaan hän näki miehen, joka syntymästään saakka oli ollut sokea.
      9:2 Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: ”Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?”
      9:3 Jeesus vastasi: ”Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki.
      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.9.html

    • Tuomas

      Kommentti sinulle, ”Nimetön 220”.

      Jeesus sanoi, kuten tiedämme: ”Jotta jumalan teot tulisivat julki”. Pahuus ja kärsimys ovat jumalan tekoa, siis mikäli uskomme että sellainen jumala on olemassa joka on kaikkivoipa.

      Voidaanhan tietenkin lähteä siitä että vedetään ominaisuudet ”kaikkivaltias” ja ”hyvä” jumalasta pois. Hän on olemssa mutta ei ole kaikkivaltias eikä hyvä.

      Ruvetaan uskomaan sellaiseen jumalaan joka ei pysty estämään kärsimystä, vääryyttä eikä epäoikeudenmukaisuutta. Eikä edes välitä.

      Uskotaan sellaiseen jumalaan joka on vaan ja katselee ja seuraa mitä kaikkea ihmisparoille tapahtuu. Mitä hyötyä jumalaan uskomisesta ja rukoilemisesta silloin on?

  7. pohdiskelija 1234

    Onko Jumala hyvä vai paha, julma vai armollinen. Jostain luin näkemyksen, että ei kumpaakaan, vaan Jumala on tällaisten inhimillisten käsitteiden yläpuolella. Häntä ei voi arvioida niiden avulla. Jumala vain on. Jumala on juonut elämän kiertokulun, johon kuuluu syntymä ja kuolema. Siitä näkökulmasta kuolema ei ole julma. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta se joskus on julma ja toisinaan armollinen. Kokonaisen ihmispopulaation näkökulmasta se on oleellinen osa elämän kiertokulkua.

    Jumala on kaikkivaltias, ja kaiken näkevä, joten Hänen näkökulmansa on paljon laajempi kuin yhdenkään ihmisen näkökulma, ja jopa laajempi kuin kaikkien ihmisten näkökulmat yhteensä. Jumalalla olisi varmasti monia konsteja kertoa meille elämän katoavaisuudesta, mutta ilmeisesti se on osoittautunut tehokkaaksi, että hän antaa joillekin ihmisille hyvin lyhyen elämän. Enemmän minua ihmetyttää, miksi Jumala antaa joillekin ihmisille niin pitkän elämän, että he alkavat jo lopulta pohtimaan, onko Jumala heidät unohtanut.

    Olen joskus laskeskellut sellaista, että jos jossain tapahtuisi suuri onnettomuus, jossa kuolisi kerralla 1000 000 (miljoona) ihmistä, kuinka kauan kestäisi, että ihmisten määrä maapallolla palautuisi onnettumuutta edeltäneelle tasolle. Tuolloin, joskus 10 vuotta sitten se oli muutamia kuukausia. Mitä mahtaa olla tänä päivänä.

  8. Nimetön 267

    Jumalaan uskomisen tarkoitus ei ole sitä, että sillä saavutettaisiin täällä elämän aikana jotain hyvää ja suurta. Jumala loi ihmisen aikojen alussa paratiisiin, elämääön siellä ikuisesti. Syntiinlankeemuksen seurauksena Hän ajoi ihmisen sieltä pois, mutta lupasi ihmiselle kuitenkin paluun. Siksi Jeesus, ihmiseksi syntyvä Jumala piti syntyä ja sovittaa ihmisen tekemä lankeemus ja antaa meille mahdollisuus palata paratiisiin, jos uskomme sydämessämme tämän lupauksen päälle.

    Job on vanhan liiton aikana elänyt ihminen, jonka elämässä näkyy Jumalan kaikkivaltius.

    Jos sinä haluat helpon ja omaa itseäsi ruokkivan elämän, se on sinun valittavissasi. Sen seurauksena ei kuitenkaan automaattisesti ole iankaikkisen elämän siunaus, siitä päättää Jumala, sinun elämäsi perusteella.
    Näin minä uskon.

    Sitten haluaisin tähän Tuomaksen kommenttiin pyytää muutan tarkennuksen:
    ”Lisäksi lestadiolaisuudessa on vielä sellainen uskomusrakennelma, että lapset ovat vanhemmille väline taivapaikan ansaitsemisessa. On epäeettistä tehdä lapsia varmistaakseen sillä itselleen taivaspaikan. Vanha sääntö kuuluu, että toista ihmistä ei saa koskaan kohdella välineenä.”

    Mihin perustat tämän rakennelma väitteen, että lasia synnyttämällä varmistetaan taivaspaikka?
    Samoin, ovatko lapset todellakin mielestäsi vl-perheissä välineitä, ja mihin tämä väite perustuu?

  9. Savosta

    Raamatussa sanotaan, mitä Jeesus opetti:

    ”Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.

    Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? En suinkaan, vaan riitaa! Tästedes saman perheen jäsenet ovat eri puolta: viidestä on kolme kahta, kaksi kolmea vastaan. Isä joutuu vastakkain poikansa kanssa, poika isänsä, äiti tyttärensä ja tytär äitinsä, anoppi miniänsä ja miniä anoppinsa kanssa.”
    (Luuk. 12:47-53.)

    Mitä Jumala tai tuo Jeesus arvelee saavuttavansa pieksämällä ihmisiä? Entä sillä että synnyttää tieten tahtoen riitoja ihmisten välille?

    Niin että, ehkä tosiaan ei ole hyväksi ryhtyä lukemaan Raamattua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s