Järjetöntä! Eli sana viikonvaihteeksi

Uskomisen ydin koskee kaikkia maailman ihmisiä kaikkina aikoina. Se piilee täyden, ehdottoman armon osallisuudessa. Mutta miksi tätä ei ymmärretä?  ”Täällä me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin…” , sanoo Paavali.

Omakohtainen usko kuuluu irrationaalisuuteen. Mutta uskonnolliset opit ovat rationaalisia ilmiöitä. Opilliset kuviot ovat seurausta siitä, kun inhimillinen järki yrittää tunkeutua pohjimmiltaan järjen tuolla puolen olevaan todellisuuteen. Sillä ei ole kykyä eikä välineitä tarttua siihen.

Järki on nimittäin katoavaa, osa inhimillistä ihmistä, meidän ruumiillisuuttamme. Se katoaa kaiken katoavaisuuden mukana. Järki ei selviä hengissä maailman loppuessa.

Tätä eivät uskonnon suhteen välinpitämättömät eivätkä uskonnottomat monesti ymmärrä.  Mutta yhtä huonosti tämä erottelu tajutaan uskovienkin piireissä. Seuraus on sekasotku. Harhailu. Joku sanoisi että harhaoppinen opetus.

Uskovaiset ovat kautta historian monesti harhautuneet järkirakennelmien pystyttämiseen, vapaan armolapsen uskomisen vankilaksi. Ei luoteta armoon. Ei luoteta Jumalaan.

Globaali, universaali armo

Toistan. Pidän yksityisen ihmisen uskoa ja toisaalta herätysliikkeen, kirkon tai muun järjestäytyneen hengellisen kollektiivin luomaa organisaatiota ja dogmijärjestelmää eri asioina. Kysymys tuntuu lukijasta luultavasti tarpeettomalta ja yhdentekevältä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan ole ”turhaa teoriaa”.  Huoli tästä ei myöskään ”vääriä valvomisia”. Kerron seuraavassa, mistä tässä on omasta mielestäni kyse. Laita kommenttia jos näet eri lailla asian.

Syvimmiltään kristinuskon ydin on ehdoton ja universaali armo. Se tarkoittaa käsittääkseni että se koskee (1) kaikkia maailman ihmisiä ja (2) kaikkina aikoina. Kristillisyyden ydin piilee täyden ja ehdottoman armon osallisuudessa. Kaikille ja aina, maailman viimeiseen päivään saakka.

Mutta. Kun ihminen kytkee uskomiseen mukaan pienenkin ihmisviisauden oppirakennelmakehitelmän, siihen tulee heti inhimillisyys eli vajavaisuus ja silkka pahuus mukaan: ehdollisuus, vallankäyttö, riippuvuudet, loputtomiin tyhjiä järjen kautta luotuja vaatimuksia.

Se on sitä ihmisopetusta, ”lakivanhurskautta”. Esimerkkejä ei lie tarvis luetella.

Vakavat seuraukset

Seurauksena tällainen näkymä: keskenään ja toisensa tuomitsevat ryhmittymät kiistelemässä verissäpäin rakentamiensa dogmijärjestelmien ja elämäntapomääräysten hiuksenhienoista, mutta niin järisyttävistä eroista.

Käytännön seurauksena on se mistä täälläkin varmaan eniten keskustelua käydään. Kiistellään pitkälle ihmislähtöisesti kehiteltyyn opinrakennelmaan kytkeytyvien erilaisten Raamatun tulkintojen ”oikeellisuudesta”. Kiistellään ihmisten rakennelmista.

Jumalan sanan pyhin ja syvin asia unhoittuu kättelyssä. Kiistelyt ovat sen sijaan johtaneet vakaviin murhenäytelmiin, rakkaiden ja tärkeiden ihmissuhteiden katkeamiseen, lähimmäisyyden velvoitteiden ohittamiseen, loukkauksiin ja kärsimykseen,  joista ihmiset eivät ole toipuneet ehkä koskaan. Pahaa jälkeä.

Jos Kristuksen mielellä olisi halu pitäytyä irrationaalisessa, järjettömyydessä eli armon ja Pyhän Hengen rohkaisevan voiman sellaisenaan avoimesti vastaanottamisessa, elämisessä vailla pakkoja ja ulossulkevia rautakahletulkintoja, saisimme vaeltaa armossa lohdutettuina köyhinä, joilla ei ole lähimmäisen rakastamisessa mitään menetettävää. Usko ei johtaisi vallankäyttöön. Meillä olisi edes yksi alue elämässä jossa olemme yhdenvertaisia, vapaita lapsia.

Mitä omakohtainen uskomisen sisältö on?

Uskon sisältö on järjen vastakohta. Usko perustuu aina irrationaalisuuden aspekteihin, ts. se on luonteeltaan aina järjen ja laskelmoinnin vastakohtaa: usko on lujaa luottamusta siihen, mitä toivoo. Luottamusta Kristuksen sovitukseen täydellisenä.

Järki puolestaan perustuu aina tosiasioiden analyysiin, eikä siinä sallita irrationaalisuuden piirteitä: se ei perustu siihen, mitä toivotaan, vaan järki perustuu siihen, mitä analyysilla todeksi havaitaan. Ja lisäksi, järki ja viisaus ovat kaksi eri asiaa. Viisaus vie ihmisen vakavien arvokysymysten äärelle, ja keskinäisen erilaisuuden hyväksymiseen. Monella on järkeä ja loogista, järjestelmällistä kykyä, mutta harva meistä tulee ikinä viisaaksi. Toivottavasti ainkin jotkut niistä jotka kohotamme meitä edustamaan, milloin missäkin järjestelmässä ja organisaatiossa.

Raamattu opettaa tämän

Paavali oli oivaltanut uskon ja järjen vastakohtaisuuden ja kummankin arvon. Hän kehoitti ihmisiä kasvamaan niissä molemmissa. Paavali opetti, että ihmisen tulisi hengellisiä asioita ajatella olla uskossaan kuin lapsi. Mitä tarkoittaa tämä ”lapsenomaisuus”?

Lapsi ei kykene järjelliseen analyysiin eikä laskelmointiin, vaan lapsen ajatteluun ja toimiin liittyy aina elämä tässä ja nyt. Ihminen on silloin hetken lapsi, joka luottaa täysin siihen ja pitää luonnollisena, että hyvä ja turvallinen elämä hänen kohdallaaan jatkuu ilman hänen omia toimenpiteitään ja suorituksiaan. Lapsen mieli on aikuisen kannalta epärationaalisuutta, mutta se on lapsen luonnollinen asenne silloin kun hänen turvallisuudentunnettaan ja luottamustaan ei ole vahingoitettu. Uskon näköala on niin että armo on uskovalle ”itsestään selvä” josta ei tarvitse olla huolissaan. Jumala on sen asian jo puolestamme hoitanut.

Paavalin mukaan ihmisen tulee muissa asioissa ja toimissa olla ymmärrykseltään aikuinen, ts. ihmisen tulisi käyttää ja kehittää rationaalisuuteen perustuvaa järkeään. Ihmisen ja muun luonnon ero on se, etät Jumala antoi luomisessa ihmiselle kyvyn järjenkäyttöön. Siitä Jumala odottaa ihmiseltä vastuuta että sitä käytetään oikein. Lähimmäisten ja luomakunnan varjelemisen etu ensimmäisenä mielessä. Tämän Raamattu opettaa sekä vanhan että uuden liiton näkökulmasta.

Sekaoppi vaarana

Ongelma on siinä, että osa uskovaisista  on hyljännyt Paavalin kehoituksen. Ihmiset pyrkii siitämään hengellisiksi uskon kysymyksiksi asioita, jotka eivät ole hengellisiä. Siten he samaan aikaan suhtautuvat epärationaalisesti asioihin, joihin täytyisi suhtautua nimenomaan rationaalisesti eli järkeen perustuen. Eikä suinkaan sokeaan uskoon perustuen.

Esimerkkejä tällaisesta on paljon, kuten erilaiset kiellot, joita uskovaisten keskuudessa on kautta vuosikymmenien pidetty yllä. Näillä on lutu voimakkaan vastakkaisuus  järjen ja uskon välille. Hiuksia ei saa värjätä, televisiota ei saa katsoa. Raskaaksi tulemista ei saa rajoittaa.

Jotkut ovat vähän havahtuneet että tässä on jotakin omituista eikä ehkä aivan ”lapsenuskoa”. Siitähän kertoo se että oikein korostetusti ja alleviivaten julistetaan:”Tämä asia ei ole järjen asia eikä tasa-arvokysymys, vaan uskon kysymys.” Kun tarkoitetaan esimerkiksi sitä, miten pitäisi ymmärtää naisen ja miehen osa ja toiminta tänä päivänä. Ei ole käsitetty sitä, että nainen ja mies ovat ihmisen maallisia, ajallisia, katoavia ruumiita.

Uskon kannalta niitä luokkia ja ulkomnaisia ruumiillisia ominaisuuksia ei ole olemassa. Niillä ei ole mitään merkitystä. Mikään mikä on ihmisen ruumiissa, ei ole uskon kannalta olennaista. Ei naiseus eikä mieheys. Ei ihon väri, ei hiusten väri eikä ihmisen ammatti.

Inhimillisen historian aikana miehen ja naisen määritteley on tietenkin aina perustunut oman aikansa vallassa olleeseen järjelliseen, eli rationaaliseen ajatteluun.

Kun asiaa lähestyy vakavalla mielellä, havaitsee että hengellisesti ei ole eroa miehen eikä naisen uskomisella. Sukupuoli on biologiaa ja ruumiillista millaisena ihmisen sielu ulkoisesti tähän maailmaan syntyy.

Tällöin ei myöskään seuraa erotusta siinä, saarnaako nainen vai mies uskomisesta ja armosta kansaihmisille. Seuroissa uskon asioista siis kertokoon mies tai nainen, saarnaajana, puhujana, pappina. Ei sillä ole mitään merkitystä.

Ymmärrämme että erottelut ja käsitykset ovat muodostuneet inhimillisinä tapoina, mutta ne eivät perustu hengelliseen todellisuuteen. Puhuja ei ole enempää mies kuin nainen, sillä hän puhuu Jumalan suuna. Mitä uskosta muille kertovan ajallinen sukupuoli on, ei ole mitään merkitystä.

Se on aivan sama asia kuin että sillä minkä näköinen fyysisesti ja minkä värinen ihminen on, ei silläkään ole merkitystä. Sukupuoli katoaa uskomisen maailmassa, siellä olemme kaikki samanlaisia armolapsia. Lapsia.

Tätä moni ei halua ymmärtää. Inhimillinen tapa ja historia pitää meitä vankinaan. Ollaan lyöty itsensä kiinni ajalliseen koska se houkuttelee loogisella luokittelullaan ja ”järkevyydellään”. Kuvitellaan että saadaan sillä turvallisuuden tunne ja alituinen pelko katoaa. Ei huomata että tällä lailla on tuotu ajallinen ja inhimillinen järki uskon kentälle. Silloin emme enää jaksa luottaa armoon.

Silloin on alettu luottaa ”järjestelmään”.

Onhan se järki tietenkin arvokas osa ihmisyyttä mutta se on vain ajallista maailmaa. Meidän on aikuisen rationaaliseta maailmasta käsin tietenkin vaikea heittäytyä uskon todellisuuteen. Se ei kuitenkaan tarkoita mitään henkipallo-ilmiötä. Se tarkoittaa vain sitä että luotamme armon voimaan omalla kohdalla. Että emme uskon asioissa kehittele ”järjestelmiää” emmekä ”organisaatiota”.

Käytännön asioissa, kuten seurojen järjestämisessä ja heikommista huolehtimisessa meillä täyy olla tehokkaat ja viisaudella luodut järjestelmät, Niiden luomisessa käyttettäköön kaikki ajallinen inhimillinen viisaus ja kaikkien lahjat. Mutta ne taas eivät olekaan mitään auskon asioista. Ne ovat käytännön puoli jolla omakohtaista uskoa elämme toisillemme todeksi.

Erilaisilla lahjoilla

Käytännön tehtäviä ja organisaatiota toteutettaessa on tiedostettava se, että ihminen on muutakin kuin hengellinen olento. Ajallisessa maailmassa jokaiselle kuuluu olla fyysisesti ja henkisesti tilaa olla se mikä on ja toteuttaa Jumalan antamia lahjoja ja mahdollisuuksia, tullakseen siksi mitä lahjoja on suotu.

Ihminen on myös emotionaalinen, ruumiillinen, affektiivinen ja järjellinen olento, jokaisen omine lahjakkuuden muotoineen. Ihminen ruumiina on tarvitseva ja tarpeitaan tyydyttävä ja enenmmän tai vähemmän harkitseva ja arvioiva olento.

Ruumiillisuuteen liittyy esimerkiksi se meitä ja kaikkia eläviä olentoja yhdistävä perusasia että pyrimme säilymään hengissä ja lisääntymään. Näihin tarpeisiin kytkeytyvät meidän inhimilliset, universaalit perustarpeet, jotka ovat kaikki sitä mikä on inhimillistä ja ajallista. Esimerkiksi vesi, ruoka, suoja, oikeus elämään, rakkauteen, perheeseen, työhön.

Antoiko Luoja ne ihmiselle vakan alle laitettavaksi? Vakan alle laittamistahan se on, kun hengellistetään ruumiillisia asioita tai kun hengellistetään maallisia asioita. Raamatun mukaan ei.

Se on Luojan lahjojen hukkaan heittämistä ja piilottelua vakan alle. Jokaisella on lahjat omaa elämää varten ja annettavaa muille, ihmiskunnan yhteisölle, tässä maailmassa. Toisella ihmisellä ei ole lupaa tarpeettomasti hallita eikä rajoittaa toista, silloin kun kaverin toiminta ei vahingoita muita.

Jos ihminen laiminlyö tai joutuu rajoittamaan joitakin tärkeitä ominaisuuksiaan, silloin hän ei ole tasapainossa.
Jos ihminen hengellistää ruumiillisia ja maallisia, tai vaikkapa järjellisiä asioita, silloin hän ei ole tasapainossa. jos kanssaihminen torjuu ja kieltää toisen persoonallisuuden, hän tekee suurta vahinkoa lähimmäiselleen.

Sitä varmaan Paavalikin tarkoitti, kun kehoitti ajattelemaan asioita aikuisen ymmärryksellä, eikä suinkaan lapsen tavoin – ja vain uskossa olemaan lapsen kaltainen. Silloin saa lahjan, elämän vapaana armosta uskoen.

*      *       *
Ajattelemisen aihetta antoi Potnapekka.

*      *       *
Lue lisää:

Aatos: ”Ehkäisemättömyyden kätketty viisaus” = taikauskoa, ilman kristillistä sisältöä?

Ensimmäiset naispapit vihittiin 25 vuotta sitten. Kaleva 6.3.2013.

K²: Naisten hengellinen syrjintä on syntiä

Korpijaakko:  Stiven Naatus: Vl-naispappeus on käytännön järjestely, ei hengellinen kysymys

Maria Sofia & ESA: Leppäsen haastattelemat naiset: suorat sanat kutsumuksesta, syrjinnästä ja SRK:sta

Polliisi Karhunen: Uskovainen ja järki

Kaisa Tanttu: Juha Pentikäinen: Lestadiolaisen liikkeen historia tukee naisten pappeutta. Kotimaa 24 uutiset 19.2.2011.

Usko ei aukea järjelle. OHO! Siioni.

Advertisement