Lääkärin kanta: Vl-yhteisö oikeudelliseen vastuuseen ehkäisykielto-opista


Miten on mahdollista, että luterilaisen kirkkomme sisällä toimiva yhteisö voi kieltää ja estää naisia ja heidän puolisoitaan toteuttamasta perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, kysyy lääkäri Pirkko Kiviluoto kirjoituksessaan (HS 9.9.2014). Lääkärin kysymys on aiheellinen. Ehkäisemättömyyteen sitoutumiseen eivät velvoita vain liikkeen saarnaajat, vaan myös jopa terveydenhoidon ammattilaiset, kuten terveydenhoitajat, jotka itse kuuluvat vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön. Toisaalta, tiettävästi yksi vanhhoillislestadiolainen terveydenhoitaja on julkisesti kehottanut liikkeen johtoa lieventämään ehkäisykieltoa.

– Asiaan on puututtava välittömästi ja herätysliike on saatettava asiasta oikeudelliseen vastuuseen. Ihmisoikeuksia polkeva henkinen ja uskonnollinen synnyttämään pakottaminen on saatava loppumaan. Kirjoittaja kysyy myös, kuinka tällaista oppia voidaan levittää luterilaisen kirkkomme sisällä. lapset_suurperhe_2RR

Uutuuskirja Usko, toivo ja raskaus  (2014) on antanut äänen lestadiolaisen lisääntymisopin uuvuttamille naisille ja miehille,  pienten lasten vanhemmille. Osa kirjaa varten haastatelluista monen lapsen äideistä kertoo olleensa uudestaan raskaaksi tultuaan niin uupunut, että oli rukoillut Jumalalta keskenmenoa tai omaa kuolemaansa.

Hiljattain Amerikassa toimivassa vanhillislestadiolaisen yhteisössä suurperheen loppuunväsynyt äiti, alle 40-vuotias nainen surmasi vastasyntyneen, yhdeksännen lapsensa. Hän oli sairastanut kauan ja oli jo aiemmin puhunut siitä, että hän ei jaksa enää yhtään lasta lisää. Liikkeen saarnaajat eivät kuitenkaan nähneet mahdollisuutta turvautua ehkäisyyn, mikäli ihminen haluaa päästä kuoleman jälkeen taivaaseen.

Suomessa lestadiolainen terveydenhoitaja on yrittänyt vedota puhujiin ja SRK:n johtoon saadakseen opetukseen inhimillisyyttä – turhaan.

Lääkäri Kiviluoto: Vastaavaa naisen oikeuksien polkemista ei enää edes kehitysmaissa

”Hesarin (7. 9.) esittelemä kirja Usko, toivo ja raskaus on järkyttävää luettavaa.

On lähes uskomatonta, että nyky-Suomessa elää ryhmä, jonka ihmisoikeuksia poljetaan näin räikeällä tavalla. Ja tämä vanhoillislestadiolaisten herätysliike on osa meidän luterilaista kirkkoamme.

Vastaavaa, erityisesti naisten oikeuksia polkevaa käytäntöä, jossa nainen pakotetaan lukemattomiin raskauksiin ja synnytyksiin, on vaikea löytää nykypäivänä enää kehitysmaistakaan. Aasiassa ja Afrikassa syntyvyys on pienentynyt, kun tieto ja raskauden ehkäisy ovat tulleet ulottuville.

Miten on mahdollista, että Suomessa voidaan antaa jatkua tällaisen ihmiset elinikäiseen ahdinkoon saattavan ihmisoikeuksien loukkauksen?

Jokaisella tulee olla oikeus itse päättää seksuaalisen suhteen solmimisesta, ehkäisyn käytöstä, raskaudesta ja sen jatkamisesta tai keskeyttämisestä. Suomessa keinot näiden oikeuksien toteuttamiseen ovat olemassa.

Miten on mahdollista, että kirkon jäsenenä oleva uskonnollinen yhteisö voi kieltää ja estää naisia ja heidän puolisoitaan toteuttamasta näitä perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia?

Vanhoillislestadiolaisten johdolla ei ole mitään oikeutta päättää naisten ja perheiden puolesta heidän lapsilukuaan eikä estää naisia ja miehiä käyttämästä raskauden ehkäisyä. HS_otsikko_8.9.2014_3P

Muinaisina aikoina, kun ehkäisyä ei ollut saatavilla, lapsia syntyi paljon. Silloin lapsikuolleisuus oli suurta, ja perheen lapsiluku jäi muutamaan.

Nykyisin lähes kaikki syntyneet lapset jäävät henkiin, ja ilman mahdollisuutta raskauden ehkäisyyn lapsiluku kasvaa kestämättömän suureksi.

Tämä järkyttävä tilanne saa tähän pakotetut naiset jopa toivomaan lasten tai omaa kuolemaa.

Asiaan on puututtava välittömästi ja herätysliike on saatettava asiasta oikeudelliseen vastuuseen. Ihmisoikeuksia polkeva henkinen ja uskonnollinen synnyttämään pakottaminen on saatava loppumaan maassamme.

Haluan kiittää ja toivottaa onnea rohkeille naisille, jotka ovat tulleet vanhoillislestadiolaisten kaapista ulos kertomaan kokemuksistaan.”

Pirkko Kiviluoto
yleislääketieteen erikoislääkäri

*      *       *

lapset_suviseurat_PIhmisoikeusliiton perustuslakiasiantuntijat totesivat lausunnossaan vuonna 2010, että lestadiolaisten ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuslainsäädäntöä.

Vanhoillislestadiolaisuus on Suomen suurin herätysliike. Liikkeellä on jäseniä Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa ja Yhdysvalloissa. Tarkkaa tietoa jäsenmäärästä ei ole. Yksin Suomessa elää liikkeen välittömässä vaikutuspiirissä arviolta ainakin 200 000 ihmistä. Liike on vahvassa kasvussa, sillä alle 18-vuotiaita on erityisen paljon, arviolta yli 50 000.

Vanhoillislestadiolainen yhteisö tekee lähetystyötä Länsi-Afrikan kaikkein köyhimmissä maissa.

*      *      *

~  Kommentit: Kapu. ~

*      *      *

Lue lisää:

Ehkäisykysymys vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksessa 2000-luvulla. Wiki-sivusto.

Ensio: Puhujienkokouksessa aika luopua ehkäisykiellosta ja pyytää anteeksi

Ex-vl isä: Vl-yhteisön säälimätön paine

Mimosa Hedberg: Suurperheen äiti myöntää: Surmasi vastasyntyneen vauvansa. Iltalehti 29.4.2013.

Hätähuuto: Pyyntö: Saarnatkaa että sairautta on lupa torjua raskauden ehkäisyllä, amen!

Ihmisoikeusliitto: Ehkäisykielto loukkaa ihmisoikeuksia – Mikä on kirkon kanta?

Ihmisoikeudet

Vuokko Ilola: Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas. Blogikirjoitus 29.1.2015.

Korpijaakko: Puhe murhasta kääntyi puheeksi seksin pyhyydestä ja sukusolujen oikeuksista.

Lehti: Ehkäisykielto rikkoo ihmisoikeuksia? Iltalehti 17.1.2009.

Lisääntymisvelvoite voi viedä naisen kuoleman porteille. Terveydenhoitaja Terttu Holmin haastattelu.

Seppo Lohi:   Minä uskon Jumalaan, Isään (SRK.n vuosikokouksen hyväksymät ehkäisykiellon perustelut, 2009.)

Meillä näin: Kuusi syytä hyväksyä ehkäisy

Peltonen: Alustaja rauhanyhdistyksellä: Uskovaisen ei sovi lapsia sääliä

Justiina Puupää: Ikuisuusaihe. Justiinan jutut -blogi.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu. Gummerus 2013.

Ray Waaraniemi suviseuroissa: Ehkäisy on synti

Aila Ruoho ja Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus. Atena 2014.

Seksuaalioikeudet

Mikko Sulander: Kommentti: Puheiden ja todellisuuden ristiriita vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Kirkonkellari 7.9.2014.

Työssäkäyvä vl-äiti: Mistäkö sen tietää, onko äiti väsynyt?

Uskovainen vanhempi: Ehkäisykielto on ihmisoikeusongelma. Postilloja-blogi.

Yksi keskihuoneen tytöistä:Äitini kohtalo lapsen silmin

Advertisements

33 kommenttia

Kategoria(t): äitiys, ban of birth control, bans, Conservative Laestadianism, ehkäisykielto, hengellinen väkivalta, ihmisoikeudet, isyys, kiellot, kontrollointi, lapset, lapsuus, lisääntyminen

33 responses to “Lääkärin kanta: Vl-yhteisö oikeudelliseen vastuuseen ehkäisykielto-opista

    • Toimitus

      Hyvä nimetön nro 300,

      Kiitos asiaan perehtymisestä, sillä lähetit peräkkäiin monta viestiä joissa oli (vain) linkki.

      Viestejä on hauskempi lukea kun kerrot perusteluja mitä näkökohtia sinä itse haluat linkeillä nostaa mukaan keskusteluun. Päätimme pistää linkit yhteen viestiin jotta vältetään yksitoikkoinen vaikutelma.

      Ystävällisesti,
      Toimitus

  1. Nimetön 300

    Täällä voisi kaikki tämän plokin varsinaiset kirjoitukset laittaa yhteen viestiin, jotta vältyttäisiin yksitoikkoiselta vaikutukselta.
    eivät nämä linkin tarvitse kommenttejani, fakta mikä fakta….

  2. luukanvalma

    On kiitettävää, että lääkärikunta ottaa tällaiset asiat vakavasti. Pitäisi kaikkien alojen, varsinkin gynekologien ja mielenterveyslääkärien puuttua näihin vääriin painotuksiin uskontojen alueella. Uskonto on oikea ainoastaan silloin , kun se toimii tukena ja turvallisuustekijänä yksityiselle ihmiselle tässä maailmassa. Jumala ei missään tapauksessa ole pakottamisen ja väkivallan puolella. Jokainen joutuu ennen pitkää vastaamaan Hänelle siitä, miten on kohdellut rakkaitaan tai ylipäätään lähimmäisiään. Kiitos tohtori Kiviluodolle.

    • Nimetön 260

      Onko oikein ottaa vastaan kaikki lapset jotka syntyvät ilman että siihen itse mitenkään aktiivisesti puuttuu ehkäisemällä abortoimalla tms tavalla ja kokea uskovaisten läheisten olevan apuna ja tukena? Jos tämä elämäntapa lähtee omasta uskosta Jumalan johdatukseen elämässä, tahdosta luottaa siihen, mikä on väärin?
      Jos näin on, miksi siihen niin valtavasti nykyään tahdotaan puuttua?

  3. Mietiskelijä

    Lestadiolaiset äidit ja isät kokevat niin, että synnyttäminen on kappale naisen osaa. Että lasten syntyminen on Jumalan työtä ihmisessä. Että kukaan ei pakota. Kuitenkin niin, että jos perheessä päätetään ehkäistä, tuntuu se Jumalaa vastaan nousemiselta. Perusteena ajattelutavalle on käsitys Jumalasta elämän ja kuoleman Herrana. Koen, että lasten kautta omaan perheeseemme on suotu suurta siunausta ja rakkautta. Että näin on hyvä. Toisaalta, jos jollekin Jumala osoittaa toisenlaisia teitä, en minä niitä rupea vikomaan. Minä en halua ehkäistä, mutta en sano epäuskoon joutuneeksi sisarta joka ehkäisee. Mistäpä minä hänen elämänsä tietäisin. Hänelle se voi olla oikea ratkaisu. Sovussa, rauhassa ja armollisesti voisimme lähimmäisiämme kohdella.

    • vs

      Mietiskelijä, kirjoitat, että et itse halua käyttää ehkäisyä, mutta et lähde vikomaan niitä jotka käyttävät. Ymmärsin että koet että olisi Jumalan sanan vastaista – syntiä – käyttää ehkäisyä, koska Jumala on elämän ja kuoleman herra. Etkö koe, että tämä olisi kuoleman synti muidenkin ihmisten kuin itsesi kohdalla? Onko ehkäisy kielletty – Jumalan toimesta – vain sinulta? Eikö meillä opeteta, että synnissä elävää tulisi mennä puhuttelemaan ja neuvomaan? Kirjoitat myös, että lestadiolaiset eivät koe, että pakotetaan. Eivätkö ne, jotka näin kokevat, Ole lestadiolaisia?

      Kristin uskon perustana on usko kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka näin ollen myös on elämän ja kuoleman herra, alku ja loppu. Jumalalla on viime kädessä kaikki valta maan päällä. Jumala kuitenkin loi maan päälle ihmisen, omaksi kuvakseen, ja antoi tälle lajille järjen, lisääntymiskyvyn ja paljon muuta, mistä me saamme Häntä kiittää. Jumala kuitenkin on käskenyt ihmistä käyttämään lahjojaan viisaasti, rakkauden käskyn mukaisesti: Rakasta herraa sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi. Rakasta myös vihamiestäsi, äläkä tapa. Nämä ovat ainoat ohjeet mitä tarvitsemme. Jos käytämme lahjojamme, kuten hedelmällisyyden lahjaa tavalla joka rikkoo ensimmäistä käskyä tai on omiaan johtamaan sen rikkomiseen, teemme syntiä.

      Jeesus opetti meitä hylkäämään kaiken, joka vaarantaa uskomme Jumalaan tai kykymme tai halumme palvella lähimmäisiämme, erityisesti lapsia. Jollekin ehkäiseminen voi olla tällainen asia, toiselle ehkäisemättä jättäminen.

      • Nimetön 301

        Onko niin, että me ihmiset määrittelemme mikä on syntiä? Synniksi sanoo raamattu kaiken, mikä erottaa Jumalasta.
        Ei yksikään äiti pääse taivaaseen synnyttämällä, eikä yksikään äiti pääse taivaaseen synnyttämättä jättämällä.
        Yksin sydämen uskolla ihminen tulee autuaaksi.
        Tämän ajan ilmiöitä on se, että Jumalan sanan ilmoitus katsotaan olevan inhimillisen elämän helpottamiseksi. Jumala on rakkaus! Jeesus opetti, rakastamaan kaikkia! Kyllä, mutta mikä on se rakkaus, jota tulee toista ihmistä kohtaan osoittaa?
        Evankeliumin saarna. Jumalan sanan ylläpitäminen sellaisena kun se on. Syntien anteekaiantamuksen saarna.
        Ei sillä kukaan tule autuuaksi, että hyväksyy jokaisen ihmisen kaikkine inhimillisine tekoineen, vaan sillä, että uskoo itse Jumalan sanan kokonaisena ja itsensä syntisenä armahdetuksi, Jumalan Pojan sovitustyön kautta. Tätä saarnaa saarnataan yhä Jumalan valtakunnasta. Sieltä on mahdollisuus kuulla evankeliumin ydin. Poikani ja tyttäreni sinu syntisi annetaan sinulle anteeksi.

      • Jumala kutsuu vl tyypit kuolemaan

        Koska Jumala on elämän ja kuoleman Herra, niin miten ihmeessä VL:set kehtaavat mennä epilepsialeikkauksiin, syöpäleikkauksiin, umpilisäkkeen leikkauksiin, hedelmöityshoitoihin, sädehoitoihin, antibioottihoitoihin ja kaikkeen muuhun lääkehoitoon, joka pidentää tai lisää elämää? Jumala on määrännyt jo aikaa sitten, että nämä sairaat VL typit kuolisivat sukupuuttoon sairauksissaan, mutta he käyttävät saatanallisia ihmisten kehittämiä keinoja ylläpitääkseen keinotekoista elämää ja välttääkseen sairauksia, jotka Jumala heille on lähettänyt kutsuksi taivaseen tai helvettiin.

  4. Still

    Ennemmin opillinen asia on käskyjen pitäminen ja niiden sisällön käsittely laajemminkin, esim. älä tapa käsky on hyvin laaja ja siihen löytyy Raamatusta paljon kohtia, samoin on paljon muitakin asioita jotka on suoraan löydettävissä Raamatusta. Tämä ehkäisy asia on tietysti kiva pitää yhtenä opin ytimistä vaikka Raamattu niin opeta. Tällä opilla varmistetaan johdolle kuuliaiset lampaat, Jeesus ei tällaiseen opeta. Kun ei löydy Raamatun sanasta vahvistusta Srk:laiselle tulkinnalle niin he vetäytyvät opin taakse, ja sen perustelut on ilmasta temmattuja.

    • Nimetön 301

      Still, eikai ihminen voi pitää Herran käskyjä? Vai voitko sinä ne täyttää? Ymmärrän ja uskon niin, että yksin armosta voin tulla autuaaksi.
      Olen lukevinani pientä pilkkaa tuosta kirjoituksesta. Uskotko, että vlporukalla on todella ”kivaa pitää ehkäisyasiaa opin ytimenä”? Sinun käsityksesi vaikuttaa olevan se, ettei siihen löydy raamattua.
      Joona Korteniemen plokissa hulluinhuonelainen löytyy mm ihan asiallista kerrontaa tähän asiaan. Käyppä lukemassa….

      • vs

        Joona tarkastelee blokissaan sitö, miten ehkäisyasiaan tulisi suhtautua luonnonoikeudellisi lasein katseltuna. Luonnonoikeudellisen ajattelun perustana on järki ja logiikka, ei raamattu. Luonnonoikeudelliset moraaliohjeet ja lait on johdettu järjellä, kyse on järjen teologiasta ja juridiikasta. Luonnonoikeudellisia ovat myös luovuttamattomat ihmisoikeudet, minkä Joona sopivasti unohtaa mainita. Edelleen luonnonoikeudellisen teolgian mukaan ihmisen on luonnollista käyttää järkeään ja toimia lajinsa menestyksen parhaaksi.

        Edelleen Joonan mukaan avioliiton päätarkoitus on lisääntyminen. Opetus on raamatunvastainen. Lisääntyminen ei ole mikään itseisarvo. Joonan logiikan mukaan hedelmättömien avioliitolla ja seksillä ei olisi tarkoitusta, joten heille nämä ovat kiellettyjä, pahoja ja luonnottomia asioita. Eihän ole luonnollista yhtyä naiseen joka ei voi saada lasta.

        Huh, miten ihminen voikaan harhautua järkeilyssään.

      • Anonymus

        Olen tismalleen samaa mieltä Joonan blogista nimimerkki vs:n kanssa. Joonan ”luonnonoikeudelliset” perustelut vl-liikkeen ehkäisykiellolle ovat todellakin järjellistä ajattelua ja se johtaa suuriin ristiriitoihin todellisessa elämässä, joista vs nosti esille muutaman. Tällaista se on kun joutuu puolustamaan ehkäisykieltoa, jolle ei ole Raamatullista pohjaa.

  5. Riitta

    Muutamia vuosia sitten olin tehtävässä, jossa sain noin kolmen vuoden aikana tietää neljä erittäin vaikeaa tilannetta vl-perheissä. Kaikki nuo tilanteet johtuivat vanhempien uupumisesta, loppuunpalamisesta ja mielenterveys- ym. ongelmista. Vanhemmat olivat 23-30 vuotiaita ja lapsia oli 4-8.

    Joissakin perheissä toinen vanhempi tai molemmat joutuivat psykiatriseen hoitoon.

    Kaikilla perheillä oli lastensuojeluasiakkuus. Monenlaista apua tarjottiin yhteiskunnan taholta, mutta se ei riittänyt. Lapsilla oli kasvatuksellisia ja mielenterveyden ongelmia.

    Mielestäni näitä perheitä olisi auttanut ainoastaan se, että uuden raskauden tulo olisi estetty tilapäisesti tai jossan tapauksessa kokonaan.

    Näin nuorilta ihmisiltä ei voi oikein edellyttää selibaattia, koska se helposti johtaisi parisuhteen muihin vakaviinkin ongelmiin.

    Ehkäisyn käyttöön näin vakeissa perhetilanteissa olisi tullut saada tukea vl-yhteisön taholta. Näin perheet olisivat jaksaneet todennäköisesti jatkaa yhdessä ja lapset olisivat saaneet molempien vanhempien huomion.

    Lasten etu olisi, että he saisivat jatkaa elämää tutulla ja turvallisella tavalla mm. seuroissa käyden.

    Olen nähnyt, että yhteiskunnan terveyden- ja sosiaalihuollon tahojenkin resurssit auttaa ovat rajallisia, eikä auttamiskeinot poista asianosaisten perheenjäsenten tuskaa.

    • vl - seniori

      Kiitos, Riitta, valaisevasta esimerkistä!

      Vanhoillislestadiolaisuudessa on ollut enemmän tällaista ilmiötä, eikä sitä ole haluttu myöntää. On ollut myös muutakin väärää toimintaa, jota voidaan täydellä syyllä nimittää henkiseksi väkivallaksi. Nyt on tullut aika, että näistä vääryyksistä puhutaan rehellisesti ja korjaavasti. Uskon, että tämä ”parempi rehellisyys” jatkuu.

      Vielä kerran sinulle kiitos asiallisesta ja rehellisestä kommentista!

  6. Nimetön 303

    Vs ja anonyymykselle, Joona kertoo alussa, että ehkäisykieltoa on vaikea käsittää ilman, että tutustuu luonnonoikeusasiaan. Kertoo lisäksi, että tämän luonnonoikeusajattelun pohjalla on se, mitä ALUSSA tapahtui ja oli. Kertoo, kuinka ennen on ajateltu ja kuinka ennen on otettu oppia raamatusta.
    Järki ja looginen ajattelu on olleet ennen mukana, kun tätä asiaa on tutkittu,, raamatun pohjalta, toisin kuin väitätte.

    Kun mukaa on otettu omat himot, halut, inhimillinen mukavuus sekä ihmisten omat vaatimukset jälkeläisistään ja jätetty pois se, mitä ALUSSA oli, on päädytty ehkäisyyn ja homosuhteisiin. Siitä on suora jatkumo ollut sitten ”rodun jalostus”, eli sikiötutkimukset, lapsivesitutkimukset ja abortit.

    On selvästi nähtävissä Joonan kirjoituksestakin se kehitys, mikä on seurausta Jumalan sanan hylkäämisestä ollut. Ihminen itse on astunut Luojansa saappaisiin, ryhtynyt savenvalajaksi.
    Länsimaissa on hyvin nähtävissä kuinka vahva tästä saviastiasta on kehittynyt, kun valaja vaihtuu. Olemmeko jotenkin parempia ihmisiä kuin ennen? Varmasti jossakin suhteessa olemme, jos mittareina käytetään vaikkapa taloudellista elintasoa, eliniän odotetta tms, mutta se olennaisin asia, Taivaskelpoisuus, ihminen iankaikkisuusolentona, miten sen on käynyt tässä kehityksessä?
    Ihmiskunta luopuu Jumalasta, eikä se ole ollenkaan inhimillinen asia, vaan teologinen, uskon asia.
    Siihen tällä seksualietiikan muutoksella on ollut valtava merkitys, ihan olennainen merkitys. Ihmisen syvimmille vieteille annetaan valta, joka sille ei kuulu, siitä varoittaa itse Jumalan Poika raamatissa monta kertaa.

    • vs

      Nimetön 303: Ymmärsin kommenttisi niin, että luonnonoikeusteolgian hylkääminen on johtanut siihen, että ihminen on itse ruvennut savenvalajaksi. Menikö oikein? Vai mikä on mielestäsi syy ja seuraus kuvaamallesi ”nykymeiningille”?

      Itse väitän, että juuri luonnonoikeusajattelu on omiaan tuottamaan raamatun vastaisia ja siitä irtautuvia oppeja. Kritisoin myös sitä, että Joona nimeää Jeesuksen ikään kuin luonnonoikeuskoulukunnan isäksi. Edelleen luonnonoikeuteen perehtyneenä väitän, että Joonan esittämät luonnonoikeudelliset teesit (johtopäätökset) ovat virheellisiä. Kun tutkimme ihmisen seksuaalisuuden ja seksiaktin – tai joonalaisittain lisääntymisvietin ja lisääntymisaktin biologisia funktioita, meidän tulee huomioida miten ihmislaji eroaa kaikista muista eläimistä. Ei meillä ole mitään kiimakautta etc,vaan me olemme muista poiketen seksuaalisia olentoja. Väitänkin, että Jumala loi ihmisen muista lajeista erilaiseksi ja että Jumalan sanan tarkoitus on rajoittaa ihmisen luontaisia taipumuksia, jotta emme toimisi kuin eläimet luontaisten viettien vallassa kaikenmaailman luonnonoikeusoppien mukaisesti.

  7. Ajatus

    Jumalan sanan mukaan lapset ovat lahja ja siunaus. Tähän sisältyy Jumalan lupaus, johon uskolla voidaan tarttua.
    Jos meillä olisi vahva usko, mitään ehkäisykeskustelua ei tarvittaisi. Lutherin sanoin: ”Mitä enemmän lapsia, sen suurempi siunaus.”

    Me epäileväiset heikkouskoiset tarvitsemme kuitenkin vaikeaselkoisten teologisten himmeleiden sijaan yksinkertaista kuuliaisuutta Jumalan sanalle ja seurakuntaäidille , täydellistä evankeliumia ja uskon saarnaa.
    Kuten Joosua ja Kaaleb luvatun maan portilla saarnasivat järjetöntä luottamusta Jumalan lupauksiin. Miksi siis nytkään lapset olisivat jotain
    muuta kuin mitä Jumala lupaa. Siis siunaus, joka ei merkitse samaa kuin helppo elämä. Kuten Luther siitä kirjoittaa:

    #Sentähden tulee meidän ahkerasti ottaa vaaria siitä, että Hän nimittää tämän säädyn, joka järjen mukaan on niin viheliäinen ja vaivalloinen, siunatuksi, sanoessansa : Katso näin tulee ihminen siunatuksi, ikään kuin hän sanoisi : Mitäs enempää tahdot.
Että sinulla on lapsia, se on tottakin Jumalan siunausta; sen tähden älä ensinkään pahene siitä, vaan pikemminkin kiitä Jumalaa siunauksestansa.
    Mutta kuinka vähän on niitä, jotka tämän uskovat. Ja vaikka muutamat sen uskovatkin, tulevat he usein vietellyiksi pois semmoisesta uskosta ja unohtavat tämän siunauksen, tulevat kärsimättömiksi siinä , juuri kuin se olisi kirousta ja onnettomuutta.
    Sen tähden olisi toivottava, että tämä Pyhän Hengen sana korkeimpana lohdutuksena aina olisi kristittyin silmäin ja korvain edessä. #

    Ehkäisykeskustelussa ei sittenkään ole kysymys vain jostain kristillisestä traditiosta tai Raamatun tulkinnasta, vaan nimenomaan uskosta ja epäuskosta, ”kaikkien syntien äidistä”, joka ei usko Jumalan lupauksiin. Kas näin selittyy debatin käsittämätön kiihkeys ja ne median sadat vihaviestit.

    On eri asia joutua syntiin ja suostua syntiin. Ehkäisy on suostumista epäuskon syntiin, jossa suuri vaara on, että tulee tahtomattaankin luopuneeksi uskostaan ja joutuu näin ulos Jumalan valtakunnasta.

    • Still

      Oletko sitä mieltä että vaikka olisi tiedossa riski että äiti ja vauva voivat kuolla synnytykseen niin ehkäisy on silloinkin synti, tai jos äiti on henkisesti sairastunut, väsynyt, perhettä uhkaa lasten huostaanotot, joku voi olla huostaanotettuna, silloinkin ehkäisy on synti tai esim. sterilisaatio?

    • vs

      Vain lasten rakastaminen on siunaukseksi. Jos otamme lapsia vastaan mutta emme niitä rakasta sekä ajatuksissa että teoissa, on se meidän turmioksemme. Näin on käynyt monessa perheessä, josta iltasanomien uusin juttu on meille varoittavana esimerkkinä. Enkä nyt puhu vain tai ensisijaisesti ajallisesta vahingosta. Vanhempien tulee kilvoitella Jumalan sanan mukaisesti toistensa ja lastensa kunnioittamisessa, ei lasten tekemisessä. Lasten vastaan ottaminenhan on vielä kovin helppoa, varsinkin miehelle. Mikä siunaus siinä muka on? Mutta se, että jaksaa ja haluaa lapsistansa tai kenestä tahansa hoivaa tarvitsevasta huolehtia, se onkin eri juttu se.

      Kerronpa oman kokemukseni: Olin aikanani kovin ”fundamentalistinen” kuten tänä päivänä usein on tapana sanoa. En pitänyt ehkäisyä missään oloissa sallittuna. Korvakorut, ehkäiseminen jne oli minulle uskon kuolemisen merkki. Ja lapsia tuli Ja minä raadoin opinnoissa ja työssä: ”Otsa hiessä on sinun raadettava”. Lasten vastaan ottaminen ei ollut minulle ongelma, koska olen kasvanut raatajaksi. Helposta elämästä en saa nautintoa, se turhauttaa minut. Helppo elämä on kuin treeni ilman pakkotoistoja. Se ei tunnu miltään.

      Mutta vaimoni väsyi. Enkä minä sitä ymmärtänyt. En ymmärtänyt että joku voi myös väsyä. Olen välillä ollut itsekin jaksoja kotona, enkä enkä ajattele lasten hoitamista ja kotiaskareita, kuten en omaa ansiotyötänikään, työnä. Minulle se on vain elämää.

      Vaimoni sairastui ja minä opin ymmärtämään: Me ihmiset olemme erilaisia voimavaroiltamme. Olin suorittamisellani elänyt vain omaa elämääni, olin ollut sokea perheeni tarpeille. En enää koskaan halua ajaa vaimoani tilanteeseen, jossa hän kokee, ettei selviytyisi. Ja että lasten rakastamisen tilalle tulisi vain suorittaminen, tai jopa viha.

      Se jolla on lapsia hoidettavanaan, mutta joka vaarantaa kykynsä tai puolisonsa kyvyn heistä huolehtia, tekee väärin, syntiä. Se on ”vaarantamisrikos”, jonka rangaistuksena olisi kuolema ilman Jeesuksen Kristuksen sovitustyötä.

      Haluathan sinäkin veljeni ja sisareni yrittää kilvoitella Jumalan sanan mukaan ja välttää syntiä?

      • vl - seniori

        MInun on pakko kiittää sinua, VS, tästä arvokkaasta kommentistasi!

        Voimme puhua uskomiseen liittyvistä kipukohdista yleisellä tasolla hienoin ja ylevin sanoin, teologisesti vakuuttavin kääntein muistaen lainata sopivat raamatunkohdat tukemaan tekstiä. Omakohtaiset psalmit puhuttelevat usein eniten, kun niihin liittyy itse eletty opetus – oppiminen. Sitäpaitsi psalmisi sanoituskin ansaitsee kiitoksen.

        Olemme keskustelleet mielestäni asiallisella ja hedelmällisellä tavalla samasta asiasta Joonan palstalla Hulluinhuonelainen.blogspot, mutta jostain syystä sen vapaa lukuoikeus on jouduttu vetämään pois. Perimmäistä syytä en tiedä, mutta voin arvailla.

        Kun olen seurannut yleisessä mediassa ja Joonan palstalla käytyä monitasoista keskustelua, hahmotan, että sinun psalmisi kiertää kipukohdan keskiössä – ”vahvuudessa”)(”heikkkoudessa”.

        Siksi olen puhunut, että kristillisyydessämme 60-70 luvuilla dominoivaan asemaan tunkeutunut harhaoppi loi keskuuteemme vain vahvojen uskon lakihenkisine vaatimuksineen, joissa heikommilla tai ”toisenlaisilla eväillä” varustettu ei pärjää, vaan kirjaimellisesti uupuu. Tehtiin eräänlainen vahvojen lampaiden pilttuu, jossa heikommat joutuvat suurempien ja väkevämpien sarvien armoille. Tähän kätkeytyy koko samaisen opin ydin – julmuus/alistaminen. Se on näkynyt lapsiasiassa, hoitokokouskäytänteessä ja suhtautumisessa epäuskoisiin erehtymättömyyden mandaatilla,

        Vahvoilla suorittajilla ja suurilla lampailla on keskenään vallan mahtava käsitys omasta pilttuustaan. Siksi sen maineen ja arvon tahrattomuus on koettu tärkeäksi. Opinkohtien tai jäsenten käyttäytymisen kritisointi on ollut kuin pyhäinhäväistys. Meidät on opetettu kieltämään itseltämme liikkeemme toimintaan tuntemamme kritiikin syyt ja seuraukset – erityisesti SRK on haluttu pitää ohjeistajanamme kaikessa toiminnassa – sieltä ovat tulleet ainoat oikeat ohjeet.

        Meidät on opetettu kaikessa luottamaan SRK:n sanaan ja myös vaadittu sitä poissulkevin sanktioin. Siksi vuosikymmeniä ehdottomana annettu ehkäisykieltokin on saanut aikaan lukemattomia uhreja perheissä. Pienistä lapsistakin on tullut ”ristinkantajia”.

        Ajatella, jos et olisikaan oppinut mitään ja vain pitänyt kiinni SRK:n kannasta?

        Kuinka moni on tehnyt samanlaisessa tilanteessa toisin – kuuliaisuuden nimissä – ja hyljännyt suurimman käskyn, joka sisältää itsessään kaikki muut käskyt, mitä ihmiselle on annettu Jumalan tahdosta.

        Uskon, että saamme kokea piankin Viljo Juntusen luotsaamana ”paremman rehellisyyden” hedelmänä vapauden kohdata kyseisen harhaopin tuhot keskuudessamme ja hyljätä koko ”roskan” ja palata ”entiseen”.

        Jumalan lapsen vapaudesta ei kenenkään äidin tai isän oikeudet vaarannu. Jaksava ja venyvä voi hyvällä omalla tunnolla ottaa kaikki lapset, mitkä tuntee jaksavansa ja samoin toisenlaisilla eväillä varustettu tyytyä vähempään, ettei vaaranna lastensa, puolisonsa ja perheensä elämää. Ja kaikilla on aihetta kiittää elämän lahjojen antajaa. Meille sallitaan muutenkin koettelmuksia, ei niitä ole pakkko itse lisätä.

  8. Nimetön 220

    Olen ollut uskovainen kohta 50v. En koskaan ole kokenut srk määräävän elämässäni yhtään mitään.
    Omakohtainen kokemus ehkäisyasiassa opetti, että vain kuuntelemalla omantuntoni ja puolisoni omantunnon ääntä, voi tehdä valinnan, jonka uskoo kelpaavan Jumalalle. Lääkäri määräsi ehkäisyn käyttöön. Olisi suuri riski saada sairas lapsi. Se olisi lääkärin mukaan ehdottomasti estettävä, se olisi perheelle liian raskas, koska meillä oli jo paljon lapsia.

    Kysyimme kyllä neuvoa puhujilta. Yksi sanoi että piuhat poikki! Onhan teillä jo lapsia vaikka muille jakaa. Yksi sanoi, että ehkpä nii, ehkäpä näin. Yksi sanoi kuunnelkaa oman tuntonne ääntä.
    Se oli helppoa.
    Emme edelleenkään ehkäise.
    Tästä on jo toistakymmentä vuotta.
    Tämä on siis elävästä elämästä. Ei mistään […] epäuskonsaarnasta sen enempää kuin srklaista hapatustakaan.

    Omatuntomme neuvoi meille olemaan kuuliainen Jumalan sanan neuvoille. Koemme, että Jumala antoi voiman elää kuten Hän opettaa.

    Nyt vlseniorit ja kumppanit. Olemmeko vahvoja lampaita sarvinemme, jotka polkevat muita, teemme ihmisoikeusrikoksia, emmekä ole uskovaisia?

    * * *
    PS. Yksityishenkilöihin viittaava ilmaus viestistä poistettu. Toimitus.

    • Still

      Annat vain tämän saman vapauden myös sille joka tekee toisin. Ei muuta.

    • vl - seniori

      Nimetön 220

      Kiitos tästä kommentista, jossa kerrot sinun ja puolisosi psalmia! Nämä ovat mielestäni aina opettavia ja puhuttelevia. Samalla ne ovat vain yhden tapauksen kuvaus toisten joukossa. Kaikilla ei mene samoin. Puhujien ohjeissa varmaan vaikutti vastuullisuus koko perheenne selviytymiseksi. Lastenkin hyvinvoinnilla on äärettömän suuri merkitys. Lääkärin ohjeet teille määräytyivät luonnollisesti ammattietiikan pohjalta pyrkimyksenä suojella jo olevien lasten ja teidän elämää ja hyvinvointia. Hänellä oli myös vastuu antamistaan ohjeista. Kaikilla lääkäreillä on tämä vastuu elämän suojelemiseksi.

      Me emme voi vierittää Jumalalle käytännön vastuuta perheestämme kuin lapsi. Ei se ole epäuskoa tai uskon puutetta – se on realismia – ja terveellinen opetus sisältää lääketieteellisen avun hyväksymisen AINA, kun kristillinen rakkaus ja välttämätön tarve sitä vaatii.

      Millainen sitten on välttämätön tarve? Sen tuntee vain jokainen uskovainen omassa tilanteessaan perheensä keskellä. Rakkauden kaksoiskäsky on hyvin syvällinen. Sen sanoman lukee pappi aina vihkiessään avioparin. Samasta rakkaudesta Jumalaa, rakasta puolisoa, rakkaita lapsia ja viimein kaikkia lähimmäisiä kohtaan on jatkuvasti kysymys. Se on rakkauden laki.

      ”Omatuntomme neuvoi meille olemaan kuuliainen Jumalan sanan neuvoille. Koemme, että Jumala antoi voiman elää kuten Hän opettaa.”
      ”Nyt vlseniorit ja kumppanit. Olemmeko vahvoja lampaita sarvinemme, jotka polkevat muita, teemme ihmisoikeusrikoksia, emmekä ole uskovaisia?”

      Minulla ei ole pienintäkään tarvetta kieltää teidän uskoanne – ei kertakaikkiaan. Samanlaista suhtautmista toivoisin teiltä myös toisille. En ole syyttänyt teitä ihmisoikeusrikoksista. Sen sijaan kirjoitustesi ehdottomuus on tuonut elävästi mieleen mainitun lakihenkisen kovuuden, joka tuli kristillisyytemme keskuuteen tunnetuin seurauksin. Koen edelleen, että sen opin kannattajissa olivat ”vahvat sarvipäälampaat”, jotka eivät toisia säästäneet – armottomia, jopa julmia heikkoja kohtaan.

      Siksi olisi tarpeen ymmärtää armollisesti ja kristillisellä rakkaudella, laupeudella, pitkämielisyydellä jne. niitä uskovaisia, jotka teidän tilanteessanne olisivat päätyneet toiseen ratkaisuun kuin te – heidän omantuntonsa mukaan. Niin muuten tehtiin ja opetettiin uskovaisten keskuudessa, ennenkuin mainittu harhaopetus pääsi dominoivaan asemaan kristillisyydessämme. On tehty monenlaisia lääketieteellisiä operaatioita ja jopa ehkäisty, jos välttämätön tarve on sitä vaatinut. Välttämättömyyden edessä on jopa harjoitettu itsehillintää 🙂

      Mainittu harha ei ottanut ollenkaan lukuuun, että savenvalaja on luonut meistä erilaisia. Kaikille ei ole suotu eväitä selviytyä suurperheen tarpeista vaarantamatta lasten ja puolison elämää. Tämän ymmärtämiseen saa pyytää Jumalalta voimaa ja viisautta. Jeesus, paras opettaja, on antanut siihen suurimman käskyn viitaksi matkalle.

      • Nimetön 220

        On aivan väärin teillä väittää, että srk tai vlporukka olisi vahvojen sarvipäälampaiden porukka. Se on väärin ja valhetta. En usko lainkaan ehkäisyneuvojien ollee kiinnostuneet meidän perheestä, vaan heidän suhtautuminen asia oli yksiselitteisesti välinpitämätöntä, he olivat penseitä. Lääkärin kannan ilman muuta ymmärrän. Hoiti virkaansa, eikä ollut uskon näkökulmaa, koska ei ollut PyhäHenki neuvomassa. Vaikka tietysti silloinkin viran puolesta ehkäisyä olisi pitänyt neuvoa, mutta ehkä toisin sanoin kun teki.
        Nyt sitten se olennainen kysymys. Oliko meidän omatuntomme oma omatuntomme, vai sarvipäälampaan omatunto, siis srkn manipuloima ja painostama? Eli teimmekö syntiä kun emme iloisina käyttäneetkään ehkäisyä? Pyytäisin stillejä, vuokkoja ja vlsenioreita vastaamaan.

      • Still

        Vastaan kun kysyt. Ensinnäkin puhujilta ei tarvitse tuollaista kysellä, se on ensimmäinen todiste että vierastitte omaa tuntoanne ja lähditte kyselemään muualta. Toiseksi, emme tiedä miten Jeesukselle olisi käynyt jos olisi hypännyt koska Hän ei halunnut kiusata Jumalaa. Hän ei kokeillut vaan luotti omaan tuntoon heti, ei tarvinnut kysellä muualta. Kolmanneksi, omatunto alkaa rakentua jo lapsena, sen muokkaaminen on helppoa silloin, Srk:n opetus lähtee jo pienen lapsen mielen muokkaamisesta ettekä te ole siihen voineet itse vaikuttaa. On vaikea enempää teitä tuntematta sanoa muuta. Se teittekö syntiä, tietää vain Jumala, kiusasitteko Häntä. Synnit on kuitenkin Jeesus sovittanut ristinkuolemalla, jos haluaa sen uskoa niin hyvin käy.

      • Nimetön 221

        Nimetön 220:
        ”Nyt sitten se olennainen kysymys. Oliko meidän omatuntomme oma omatuntomme, vai sarvipäälampaan omatunto, siis srkn manipuloima ja painostama? Eli teimmekö syntiä kun emme iloisina käyttäneetkään ehkäisyä? Pyytäisin stillejä, vuokkoja ja vlsenioreita vastaamaan.”

        Siispä vastaan kun pyydetään. Syntiä te ette tietenkään tehneet, mutta omatuntonnne oli SRK:n manipuloima ja painostama sarvipäälampaan omatunto. Tästä nyt ei ole epäilystäkään, sen verran kauan olen lukenut sinun kirjoituksiasi täällä. Kirjoituksistasi voi helposti nähdä kuinka tiukasti olet kasvanut kiinni Saara-äitiin ja kuinka kapeaksi oma ajattelusi ja maailmankuvasi on kaventunut. Omatuntosi näyttää olevan yksi yhteen Saara-äidin omatunto, ei sinun oma omatuntosi. Sinä itse et tätä huomaa, -kenties et haluakaan-, mutta sivusta ja etäämpänä Saara-äidistä asuvana minä voin nähdä tämän melkein jokaisesta kirjoittamastasi lauseesta.

  9. Ajatus

    Ei liene Raamatun mukaista, että lapset ovat siunaus vain, jos sillä siunauksella on MINUN hyväksyntäni.
    Monesti moinen julkeus verhotaankin omantunnon rauhoittamiseksi rakkauden ja toisesta välittämisen ”taivaslauluun”. Sen sijaan on Raamatun mukaista, että lopun ajalla ihminen korottaa itsensä Jumalan veroiseksi.

    Joku saattaa hyväksyä Jumalan valtakunnan opetuksessa kaiken muun, paitsi tässä asiassa ajattelee ja uskoo salaisesti kuitenkin
    oman , erilaisen käsityksensä mukaan. Kunnes jonain päivänä suu alkaa puhua sydämen kyllyydestä. Ja kas, nuo toiset, joiden kanssa on vuosikymmeniä kuljettu, ovatkin harhaoppisia.

    Luther , puhuessaan Zwinglin ja Oikolampadiuksen eriseurasta, totesi , että hän ei rukoile, että Jumala antaisi heille eriseuran synnin
    anteeksi. Vaan sitä hän rukoilee, että Jumala herättäisi heidän tuntonsa.

    • Still

      Tämä on tärkeä asia, Raamatun sanassa luvataan pelastus sille joka uskoo ja kastetaan, ja ilman rakkautta ei ole mitään toivoa pelastuksesta. Jos joku uskoo että pelastuu uskomalla lasten teolla pääsevänsä taivaaseen niin sille ei voi mitään, kunhan ei vain tällaista harhaoppia levitä ja eksytä toisia, siihen pitää puuttua.

    • vs

      ”Ei liene Raamatun mukaista, että lapset ovat siunaus vain, jos sillä siunauksella on MINUN hyväksyntäni.
      Monesti moinen julkeus verhotaankin omantunnon rauhoittamiseksi rakkauden ja toisesta välittämisen ’taivaslauluun’.”

      Kuule Ajatus, jos jokin mitä näkemykseni perusteluiksi edellä sanoin on vastoin Jeesuksen meille tuomaa sanomaa, niin kertoisitko konkreettisesti mikä. Tai jos perusteluni olivat raamatulliset, mutta esittämäni johtopäätös väärä, kertoisitko, miksi näin on.

      Minä tunnustan, että olen erehtyväinen ja etten ole muita parempi. Vähäinen on ymmärrykseni. Minun tuntoni on avoin Jumalan sanalle. Rukoilen Jumalalta ymmärrystä. Mutta on selvää, että me ihmiset emme kaikkiin kysymyksiimme saa vastausta: Miten minun on toimittava? Mitä laki sanoo juuri Tässä tilanteessa? Onko tämä oikein?

      Uskon, että jos vilpitön haluni on toimia oikein, pääsen minä kerran perille, vaikka valintani tai toisille antamani neuvo olisikin ollut lain edessä väärä.

      Mutta yhdestä asiasta olen kyllä varma: Jumalan sana käskee vanhempia huolehtimaan lapsistaan. Tässä me tietenkin epäonnistumme, oli lapsia 1 tai 15. Usko ja avioliitto kysyy halua toimia oikein, rakastaa. Jos valintojani ohjaa vilpitön mieli, eikö se Jumalalle riitä.

      Se, mistä me ilmeisesti olemme eri mieltä on se, onko ihmisellä velvollisuus ennakoida, mikä voi johtaa syntiin. Pitääkö minun olla tappamatta lapsia ajamalla tarkoituksellisesti päin puuta, vai pitääkö minun myös olla vaarantamatta lasteni/muiden ihmisten turvallisuutta? Jos voin päätellä, että koventamalla vauhtia voin varsin todennäköisesti törmätä vastaantulijoihin tai suistua tieltä, teenkö oikein, jos kovennan vauhtia? Olen tahallani ajanut itseni tilanteeseen, missä riskit ovat kohtuuttoman suuret, jopa niin, että tilanne on kontrollini ulkopuolella. Olenko toiminut oikein?Eikö ole olemassa kiellettyä riskinottoa?

    • vs

      Ajatus, vielä tuosta eriseuran synnistä, rukoiletko sinä, kuten Luther, että Jumala ei antaisi ihmiselle syntejä anteeksi? Rukoiletko sinä, että ihminen saisi synnintunnon ja katuisi, mutta ei koskaan saisi syntejään anteeksi, vaan joutuisi helvettiin?

  10. Ajatus

    Jos ei ole synnin tuntoa, ei armoakaan tarvita. Tämä oli Lutherin perimmäinen sanoma.
    Jumala ainoastaan voi herättää ihmisen tunnon, Jumala vetää ihmistä parannukseen. Evankeliumi on Jumalan voima, joka sisältää voiman myös sen uskomiseen. Näin meidän uskomisemme ja parannuksemme on yksin Jumalan työ.
    Evankeliumissa saadaan uskoa epäusko, eriseura, ehkäisy ja kaikki synnit ja vielä epäilyksetkin armosta anteeksi. Täydellinen evankeliumi sisältää myös neuvon sanat uskossa säilymiseksi. Näille neuvoille on hyvä olla kuuliainen.
    Hyvä on olla lapsena lasten valtakunnassa.

  11. Yksi vl muiden joukossa

    Ehkäisy terveydellisistä syistä on alkanut kyllä saada pikkuhiljaa sijaa ry:llä, mutta on edelleen puhujia ja muita jotka tuomitsevan suoralta kädeltä näin ajattelevat. Kai ymmärrätte minkä pahan olon se saa aikaan kun joku puhuja sanoo puhujanpöntössä että tahdommehan ottaa vastaan kaikki lapset. Taikka pamauttaa että ehkäisy on synti. Mitä se saa aikaan niissä jotka ovat muita heikompia, ruumiin tai hengen voimilta? Vastakommenttia harvemmin kuulee koska kukaan ei rohkene sitä ääneen sanoa. Eikä sitä halua alkaa tikkatauluna elämänsä ratkaisuja alkaa julkisesti puolustelemaankaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s