Ilman uskoa Jumalaan emme rohkenisi ottaa lapsia vastaan elämäntilanteeseen katsomatta. – Kodin hyvinvointi. Toimittanut Ari-Pekka Palola. Kirjan julk. SRK 2012.
Anna kertoo lapsuudestaan videolla, haastattelijana toimittaja Sari Helin.
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288740355612.html
Vanhempien uskovaisuus ei takaa sitä, että heillä aivan aina ja joka kerta olisi kyky ja aito halu ryhtyä huolehtimaan jälleen uudesta lapsesta, varsinkin jos perhe on jo kasvanut liki vuosittain ja on jo suuri.
Tähän on erityisesti puhujien syytä herätä ja katsoa tosiasioista silmiin. Vastuu on tietenkin meillä vanhemmilla, mutta Jumalan sanan julistajina ja Raamatun tuntijoina teillä on suuri vastuu.
Lähetin tähän blogiin kirjoituksen parisen vuotta sitten. Siinä pohdin vanhempien vastuuta. Nyt minut havahdutti saman aiheeseen Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirja. Ja sen jälkeen erilaiset puheenvuorot joita on mediasta voinut seurata. Viimeksi tämä netissä oleva Annan haastattelu suorastaan velvoitti pysähtymään uudestaan näiden asioiden äärelle. Tajusin entistä selvemmin joitakin asioita.
Anna kertoo lapsuudestaan
Uskovaisessa perheessä kasvanut ja sittemmin herätysliikkeestä irtautunut Anna on kertonut lapsuudestaan suurperheessä Ilta-Sanomien haastattelussa. Kannattaa kuunnella sydämellä. Tässä aikuisen suulla puhuu lapsen kokemus.
Anna ei esiinny videolla omilla kasvoillaan eikä nimellään. Hän kertoo omalla äänellään lapsuudenperheensä tarinan. Hän kertoo konkreettisesti siitä, miten vaikeaa saattaa olla kasvaa uskovaisen suurperheen vanhimpana lapsena.
Anna sai kaikkiaan kuusi veljeä ja kuusi siskoa. Ensimmäiset muistikuvat sisarusten hoitamisesta Annalla on 4-vuotiaana.
– Olin sisarusparven vanhin. Vauvan paikan joutui heti antamaan pois. Joka vuosi uusi sisar syntyi ja aika pian sai ottaa vastuuta pikkusisarusten hoitamisesta. Ja jossain kohtaa talouden ja perheen pyörittämisestä, kun vanhempien voimat väsyivät.
Hän oli itse alle yksivuotias, kun perheeseen syntyi seuraava lapsi ja riisti häneltä äidin sylin. Juuri siinä vaiheessa kun lapsen ja äidin välinen herkkä kiintymyssuhde oli rakentumassa. Sitä mukaa uusia lapsia alkoi syntyä lähes vuoden välein. Perheeseen syntyi syntyi kaikkiaan kolmetoista lasta.
Annan vanhemmat väsyivät suuren lapsijoukon kanssa.
Annan turvallisuus järkkyi jo pikkukoululaisena, kun hän tunnisti, että äiti oli muuttunut. Äiti näytti kadottaneen ennen niin touhukkaan minuutensa ja työkykynsä. Hän uupui ja ajautui masennukseen.
Mutta vanhemmat eivät silloinkaan ryhtyneet rajoittamaan lisääntymistään. Uusia lapsia vain edelleen syntyi.
Isältä ja äidiltä loppuivat voimat.
Vanhemmat siirsivät vastuun perheen arjen huoltamisesta esikoiselleen, joka oli vielä lapsi. Tehtävä lankesi Annalle, kun hän oli alun toisella kymmenellä.
Vanhemmat syyllistyivät myös väkivaltaan lapsiaan kohtaan ja painostivat näitä henkisesti.
– Kun vanhempiemme voimat väsyivät niin se muuttui välillä ihan silmittömäksi väsymyksen purkamiseksi joka sitten kohdistui lapsiin, toteaa Anna. Perheessä ilmeni sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa.
– Itselleni oli raskasta, että kun en sanut huomiota muuten, niin tein kovasti työtä. Kiitosta siitä ei kyllä saanut.
– Jos jätti työn tekemättä, oli helvetin oma.
– Minusta tuli se kakkosäiti ja se rooli on seurannut minua aikuisuuteen saakka.
Lapsuudessa koettu ahdistus jäi Annan mieleen syvänä muistona ja johti siihen, että aikuistuttaan Anna erosi vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä.
Jokainen lapsistamme tarvitsee…
Olen sitä miettinyt, että jokaisella lapsella tulee olla oikeus syntyä kotiin, joissa hän on toivottu, ja vanhemmat haluavat, kykenevät ja jaksavat pitää hänestä huolta, olipa vanhempien uskonnollinen vakaumus millainen hyvänsä.
Jokaisella lapsella on oikeus saada asianmukaista tukea vanhemmiltaan kasvunsa eri vaiheissa, koko lapsuutensa ajan. Ei vain pikkuvauvana. Lapsi tarvitsee kehittyäkseen paljon muutakin kuin ruoan ja vaatteet.
Lapset aikuisten uskon todistuskappaleita ja pääsylippu taivaaseen
Vanhoillislestadiolaiset vanhemmat eivät kuitenkaan tavallisesti jätä huolehtimatta ehkäisystä siitä syystä, että he olisivat lähtökohtaisesti vastuuttomia ja piittaamattomia vanhempina. Mielestäni olisi tosi epäoikeudenmukaista ja väärin leimata heidät sillä tavalla. Useimmilla on jo tänä päivänä tietoa lasten tasapainoisen kehityksen vaatimuksista ja tarpeista ja samoin ehkäisymenetelmistäkin.
Selvää tietenkin on, että heiltä aikuisina ihmisinä tulee edellyttää aikuisen vastuullisuutta ja harkintaa.
Mutta eikö ole ennemminkin niin, että vanhemmat ovat uhreja hekin? Uskonoppimme, puhujien opetuksen ja yhteisömme julmuuden uhreja. Käsittääkseni Raamattu ja kristinoppi eivät anna tukea näin vahingollisille elämänratkaisuille.
Satu Rauhala: Lasta vahingoittavan kasvatuksen kierre on katkaistava. Helsingin Sanomat 10.9.2014.
Ja leimaamisen sijaan suomalaisen yhteiskunnan tulee auttaa ja tukea lestadiolaisia suurperheitä ja luoda juuri heille elämäntilanteeseen tarpeellisia, välitöntä käytännön apua antavia palveluja. Nykyaikana on valitettavasti harvoin enää tarjolla naapuriapua, vaikka sitä jonkin verran rauhanyhdistyksen piirissä joillain paikkakunnilla saattaakin esiintyä.
Kaikilla suurperheillä ei arki ole samaa, itse kullakin on omanlaisiaan taakkoja. Yksi ja sama tuen malli ei auta kaikkia.
Myös SRK:n johtohenkilöt ovat julkisuudessa korostaneet, että vanhempien velvollisuus on hakea yhteiskunnan apua sitten jos on jouduttu vaikeuksiin. (!)
Vl-uskovaiset isät ja äidit kieltävät itseltään perhesuunnittelun sen takia, että he vakavissaan uskovat sen opetuksen, jota myös vl-liikken johto edelleen korostaa, että jos turvautuisi perhesuunnitteluun, oma taivaaseenpääsy menetetään. He aivan sydämestään vakavissaan uskovat, että silloin kohtalona on kuolema ja kadotus.
Koska uskovainen haluaa ”säilyä uskomassa” ja päästä taivaaseen, hän sen seurauksena valitsee niinkin suuren vastuun kuin suurperheen vanhemmuus. Liittyipä siihen mitä hyvänsä, ylikuormitusta, sairautta, mielenterveysongelmia, erityislasten tarpeita, taloudellisia riskejä.
Koska usko on meille se elämän kaikkein suurin ja kallein asia. Haluamme pyusyä uskomassa. Mikään, yhtään mikään ei ole sen kallisarvoisempaa, ajattelevat yhä monet lestadiolaisvanhemmat. Ei edes omien lasten terveys ja hyvinvointi.
Silloin on minun mielestäni asiat heittäneet häränpyllyä.
Uskonhan tulisi tukea meitä siinä että pidämme hyvää huolta lapsistamme. Tässä ja nyt! Meillä ei ole missään ”henkiolentoina” hoivaa odottavia lapsia, vaan he ovat tässä kodissa jossa meille syntyneet lapset elävät!
Lasten hyvinvointi, taivaspaikan hinta
Joka on pidempään seurannut keskustelua jolla uskovaisten ehkäisykieltoa on perusteltu, niin havaitsee että niissä puhutaan aina lähinnä vain aikuisten näkökulmasta. Samoin puhutaan Jumalan näkökulmasta (aikuinen hänkin).
Puhutaan vanhempien uskossa pysymisestä. Puhutaan Jumalan tahdosta.
Lapsen tarpeista ja niihin liittyvistä aikuisen velvoitteista ei puhuta mitään.
Mutta jatkuvasti kasvava perhe, vanhempien vähenevät voimat koskettavat juuri lasten elämää, kuten Annan kertomus osoittaa.
Lapset ovat herätysliikkeessä unohdettu joukko. Niin paljon kjuin lapsista puhutaankin, ”tahdomme ottaa vastaan kaikki lapset”. Tässä puheessa lapsille tarjotaan välineen paikka.
Lapsi on väline taivaaseen pääsyssä. Lapsille ei sitouduta tarjoamaan lapsuutta, jossa jokaiselle lapselle riittää huomiota ja rauhaa kasvaa.
On myös niitä, jotka ovat havahtuneet tässä asiassa. Heitä opin seuraamukset ovat alkaneet kauhistuttaa.
Eikö minulla olekaan arvoa äitini silmissä? Miksi isäni ohitti minut?
Lapsilta saatatetaan edellyttää hänen kehityksensä kannalta liian varhain ”pärjäämistä” ja muista huolehtimista. Lapsella on muutoinkin vaikeissa tilanteissa tyypillistä ottaa kantaakseen vanhemmille kuuluvia aikuisten tehtäviä jos tilanne kotona kääntyy vaikeaksi ja turvattomaksi. Samantapaista tapahtuu lapsille esimerkiksi alkoholistien perheissä.
Suuren perheen lapsi saattaa myös aistia, että on parempi vaieta omista tarpeistaan ja olla ”vahva” ja ”reipas”. Lapsi ei tuo esille omaa tarvitsevuuttaan, koska hän ei uskalla paljastaa sitä vanhemmille, joiden näkee olevan kyvyttömiä vastaamaan hänen tarpeisiinsa. Lapsen olisi liian kovaa kohdata vanhempia avoin piittaamaattomuus, se musertaisi lapsen.
Minä suojelen äitiä itseltäni
Suuressa perheessä lapsi näkee vanhempien uupumisen ja alkaa itse suojella vanhempiaan ”itseltään” ja omilta tarpeiltaan.
Sen sijaan lapsi vetäytyy ja salaa surunsa ja kipunsa, ollakseen mahdollisimman vähän vaivaksi isälle ja äidille.
Lapsuuden ja nuoruuden herkkinä kasvuvuosina koettu turvattomuus ja jääminen ”näkymättömäksi” tai ”suorittamalla näkyväksi” ovat johtaneet monen kohdalla aikuisena itsetunto-ongelmiin ja oman itsensä mitätöintiin.
Kuinka minulla voisi olla arvoa, kun vanhempanikaan eivät nähneet minussa arvoa?
Tästä on seurannut erilaisia psyykkisiä oireita, kuten masennusta, sekä pitkäkestoisen terapian tarvetta, jopa työkyvyttömyyttä.
Taivaan Isälle ei lapsiuhreja
”Tiedän perheitä, joissa vanhemmat eivät kykene huolehtimaan olemassa olevista lapsista, lapset oireilevat, heitä otetaan huostaan ja lastensuojelu ja kunta tekevät kaikkensa. Ja kuitenkin pitäisi ottaa vastaan yhä uusia lapsia, jotta vanhemmat voisivat todistaa jumalauskoaan ja päästä taivaaseen.
Näin äärimmäinen käsitys elää vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisällä, mutta onneksi on olemassa muunlaisiakin käsityksiä. Monet ajattelevat, että olemassa oleva elämä ja perheen tilanne on otettava lähtökohdaksi, kun arvioidaan mahdollista uutta elämää.
Suuren sisarusparven keskellä lapsi voi jäädä vaille riittävää huolenpitoa. Nämä näkymättömät lapset ovat liikkeen lisääntymisopin uhreja. On väärin ja synti pitää lasta välineenä, oman uskovaisuuden todistuskappaleena. Uskovaiselle riittää uskovaisuuden takeeksi yksi kertakaikkinen uhri, joka naulattiin ristille kauan sitten. Lapsiuhreja ei tarvita.
Eräs vanhoillislestadiolainen isä kertoili jokin aika sitten elämäntilanteestaan. Viisi lasta, vanhin kolmannella, vauvoilla koliikki, sairaalareissuja lasten kanssa, talonrakennus, vaimolla vaikeat raskaudet. Elämä oli kaaosta, väsytti, lapset ärsyttivät, valoa ei ollut näkyvissä.
Lopulta hän teki vaimonsa kanssa ratkaisun, että ei lisää lapsia tähän elämäntilanteeseen. Isä kertoi, että suhtautuminen lapsiin muuttui viikossa. Ärsyttävät penskat muuttuivat ihaniksi lapsukaisiksi, toivo virisi ja hallinnan tunne palasi.” – Topi Linjama blogikirjoituksessa.
Nimimerkki Uskonystävän sanoin:
Raamatun mukaan ainoa käsky on rakastaa lähimmäistä kuin itseään. Jumala on antanut meille viisauden auttaa toteuttamaan tätä käskyä tarvittaessa myös lääketieteen keinoin. Riippuu tilanteesta, mitä se kenenkin kohdalla tarkoittaa. Sinä itse tiedät parhaiten sen omalla kohdallasi. – Postilloja 10.9.2012.
Silloin hän vastaa heille: – Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle. (Matt. 25: 45.)
Kaikeksi lopuksi, tahdon kiittää sinua, Anna, tuntematon nainen ja äiti, siitä että toit avoimesti esille omakohtaisia kokemuksiasi. Toivon että keskustelu vaikuttaa ja herättää ajattelemaan tätä asiaa lasten ja hyvän lapsuuden puolesta. Jos viestini tässä tavoittaa sinut, niin lähetän kiitokseni ja toivotan kaikkea hyvää elämääsi!
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Anu.
* * *
Lue lisää aiheesta:
Annan tarina. Haastattelija: toimittaja Sari Helin. Toimitus ja kuvaus: IS.
Anonyymi: Hän itkee useasti. Kotimaa24 23.9.2014.
Anu: Ajatuspolkuja ahdistetuille
Sari Helin: Miksi lestadiolaisten ihmisoikeusrikokseen ei puututa? YLE, Huono äiti -blogi 17.9.2014.
Antti Honkamaa: Kirjaväite: Poliisi salaili lapsen raiskausta. Iltalehti 26.4.2012.
Johanna Hurtig: Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino, 2013.
Vuokko Ilola: Lapsen usko. Blogikirjoitus 16.8.2016, Kotimaa24.
Vuokko Ilola: Rakkaus, syyllisyys ja häpeä. Blogikirjoitus 17.6.2015.
Emilia Karhu: Suurperhe-elämä ja ehkäisy puhuttavat Kotimaa24:ssa. Kotimaa24 27.9.2012.
Kyllin hyvä vl-äiti: Tämä lapsi on kuopuksemme
Topi Linjama: Suurperheiden vanhempien masennuksesta. Blogikirjoitus, Kotimaa24 26.1.2011.
Topi Linjama: Voima, toivo, hallinnan tunne. Kotimaa24 12.12.2013.
Meillä näin: Kuusi syytä hyväksyä ehkäisy
Juha Pikkarainen: Aila Ruoho – Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus. YLE Lappi 19.9.2014.
Satu Rauhala: Lasta vahingoittavan kasvatuksen kierre on katkaistava. Helsingin Sanomat 10.9.2014.
Aila Ruoho ja Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus – vanhoillislestadiolaista perhe-elämää. Atena 2014.
Uskonystävä: Ehkäisen, rakkaudesta. Postilloja-blogi.
Yksi keskihuoneen tytöistä: Äitini kohtalo lapsen silmin
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Anun kirjoitus on arvokas. Samoin Annan haastattelu. – Aikaisemmin olen jo esittänyt ratkaisuksi sitä, että tietoisesti siirrettäisiin kymmenellä vuodella avioitumista. Se aikuistaisi ja lisäisi vastuuntuntoa. Monet ihmiset ovat joutuneet pakkojen eteen myös siksi, että heidän koulutuksensa on jäänyt kesken ja ammattia vailla heidän on ollut vaikeaa lähteä itsenäisille teilleen. – Toinen asia, mitä ehdottaisin on hyvin vanhanaikainen keino. Sitä käyttivät esim. omat vanhoilllislestadiolaiset vanhempani ja se on myös psykoanalyysin neuvo. Eli kolme ensimmäistä vuotta lapsen elämästä kuuluvat vain äidin ja lapsen lujan ja turvallisen kontaktin luomiselle. Vanhat äidit imettivät lapsiaan useita vuosia. Sodan jaloissa minullakaan ei ollut hätää, sillä sain äidin rintaa 2 ja puoli vuotta. Meidän lasten väli on 3-4 vuotta. – Joku on myös sanonut, että nuorten ylenmääräinen tupakointi lestadiolaisuudessa johtuu imemisen tarpeesta, joka on jäänyt vaillinaiseksi lasten tiuhan syntymisen vuoksi.
Valma Luukka, olet parissa viime kommentissasi pistänyt hieman plörinäksi… Onko tarkoituksesi tosiaan sanoa, että seksin nälkäiset lessupojat riistävät tytöiltä näiden lapsuuden ja että lessuvanhemmat rajoittavat lapsen rintaruokintaa vastoin lapsen etua? Miten sinä olet tämän tasoiselle keskustelulinjalle lähtenyt? Olen ymmärtänyt, että olet pappi…?
Koen, että nämä sinun kommentteihisi enemmän tai vähemmän piilotetut viestit koskevat myös minua, joka olen aikanani avioitunut parikymppisenä ja jonka lapsien imetyksen kestoa ei voida laskea vuosissa.
Tuo tupakkianalyysi on erittäin oivallinen! Voidaan varmasti todeta samoin myöskin nuorista, jotka autolla ajaessaan jumputtavat stereoita niin että katuraikaa, heillä onniin kova kaipuu äidin sydänääniin koska eivät ole saaneet olla äidin rinnalla, että on jumputettava stereita. Muuta ongelmaa siinä ei ole kuin se, etteivät kaikki jumputtajat ole vlperheiden nuoria. Eihän näin silloin saa todeta.
Luukanvalma, oletko sinä ihan tosissasi näissä jutuissasi?
7päivää tasoa….
Tässä esitetty lapsiuhri-näkökulma oli erittäin hyvä! Se oli tärkeää tuoda mukaan keskusteluun!
”Suurperheen äiti myöntää:
Surmasi vastasyntyneen vauvansa”
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013042916958113_ul.shtml
Tämä on vanha juttu. Surullinen tapaus. Lapsi on perillä, jos tuosta jotain hyvää on löydettävissä. Äiti rukka tarvii kovasti apua ja tukea, samoin muu perhe.
Voihan sitä uskovaisillakin lapsilla ja nuorilla olla vastoinkäymisiä aivan samalla lailla kuin epäuskoisillakin. ja onkin. Mutta uskoisin että heillä ei kuitenkaan ole esimerkiksi masentuneisuutta ja yksinäisyyttä ollenkaan siinä mittakaavassa kuin ei-lestadiolaisilla näkyy olevan. Useimmat niinsanotut tapakristityt on tottumuksesta kirkossa. Harva liikkuu missään seurakunnan piireissä. Ei heillä ei ole elämässään mitään, monesti ei yhtään mitään läheistä yhteisöä, porukkaa taikka piiriä, eikä edes yhtä kaveria jolle soittaa tai mennä käymään jos alkaa ahdistamaan.
Se ei ole välttämättä hyvä tilanne mielenterveyden kannalta. Esim. yksinäisyydestä johtuvia itsemurhia ei tiettävästi lestadiolaisilla nuorilla esiinny. Maailmassa elävillä niitä ikävä kyllä tapahtuu ja luvut on kasvussa. Surullista mutta totta. Miettikääpä tätä, lasten ja nuorten vanhemmat ja samaten nuoret.
Hei, nyt taidat olla alueella johon ehkä ei ole sinulla Hoo Moilanen antaa mitään faktatietoa, eli mutulla heittelet asioita vähän sinnepäin. En yleensä anna aivan näin suoraa palautetta mutta tähän on pakko, anteeksi toimitus. Eiköhän luoteta alan asiantuntijoihin, psykologit ja terveydenhuoltohenkilöstö ei allekirjoita noita väitteitäsi miltään osin ilman tutkittua tietoa.