Piispa Matti Repo: Miten teidän Vain-Me-Pelastumme -opin kanssa oikein on?


-Onko pelastusta lestadiolaisen synninpäästön ulkopuolella? kysyy Tampereen piispa Matti Repo. Piispa teki kysymyksen puheessaan Tampereen rauhanyhdistyksellä . – ”Tampereen Rauhanyhdistyksen Matti Repopuheenjohtaja Eero Pellikka lausui Aamulehden haastattelussa, että ”tämän uskon ulkopuolella ei ole pelastusta”.  Vanhoillislestadiolaisuuden sisäpuolella on monia, jotka toivovat seurakuntaopin avointa käsittelyä ja läheisempää hengellistä suhdetta kirkon kanssa. Selkeästi piirretty pelastuvien joukon turvallinen raja voi muuttua muuriksi, jonka sisäpuolella ihminen voidaan alistaa erilaisille väkivalloille, niin henkiselle, hengelliselle kuin jopa fyysiselle.”

Piispa Matti Repo puhui kutsuttuna puhujana Tampereen rauhanyhdistyksellä 7.10.2014 papeille järjestetyssä keskustelutilaisuudessa. Piispa Repo käsitteli puheensa pääosassa harvinaisen suorapuheisella tavalla lestadiolaisuuden eksklusiivista eli muut pelastuksen ulkopuolelle sulkevaa seurakuntaoppia.

Päivämies-lehden uutinen ei anna todellista kuvaa siitä, millaisiin kysymyksiin piispa Repo tahtoi keskustelua nyt suunnata.  Piispa itse huomautti uutisen pinnallisuudesta blogissaan 15.10.

Viime vuonna seurakuntaoppi, josta kaikki tahot kirkkomme piirissä eivät ole olleet aiemmin edes perillä,  nousi kirkon sisäiseen keskusteluun SRK:n pääsihteerin ilmoitettua, että Oulun piispa Samuel Salmen messussa lausuma synninpäästö ei ole pätevä.

Piispa Repo näkee, että juuri kyseinen seurakuntaoppi on luonut pohjan liikkeen sisäiselle väkivallalle ja ihmisten alistamiselle.

Ulossulkevan seurakuntaopin toinen puoli on ei-lestadiolaisen seurakuntalaisen kokema kärsimys seurakunnassa, jossa seurakuntalaisten paimenena, opettajajna ja sielunhoitajana toimii vanhoillislestadiolainen pappi.

Lisäksi piispa huomautti vanhoillislestadiolaisen papin ristiriitaisesta asemasta.  Pappislupaus sitoo vanhoillislestadiolaista pappia pitäytymään opetuksessaan kirkkomme tunnustuksessa. Rauhanyhdistyksen puolella sama luterilaisen kirkkomme palvelija, seurakunnan opettaja, kääntää opetuksensa seuraamaan vanhoillislestadiolaisuuden käsityksiä ja opettaa ihmisille sitä oppia. – Kiusaus kaksoisviestintään on suuri, huomatti piispa. Tampere_hiippakunta

– Papin ei ole helppo silloittaa seurakuntatyötä ja Rauhanyhdistyksen seuratoimintaa ja nähdä niitä toisiaan tukevana yhden ja saman hengellisen yhteisön toimintana, totesi piispa Repo.

Piispan arvio on oikea ja varsin ajankohtainen. Lestadiolainen pappi saattaa joutua elämään kohtalaisessa ristipaineessa yrittäessään hoitaa työnsä ja velvoitteensa pappislupauksen mukaisesti ja pyrkiessään samalla miellyttämään ”omaa siionia”.

Tästä ristiriidasta ei usein ole rohjettu tai edes ymmärretty keskustella kirkonkaan sisällä. Piispa Repo on tunnistanut vanhoillislestadiolaisuudessa harrastetun kaksoisviestinnän, joka tekee avoimen ja suoran keskustelun mahdottomaksi. Pohjoissuomalaiset seurakuntien jäsenet ovat hiljaa alistuneet tilanteeseen, sillä vallassa olevan liikkeen edustajia arkaillaan ja varotaan. Jotkut papit, teologit ja seurakuntien luottamushenkilöt sentään ovat huomauttaneet ongelman hengellisestä, sielunhoidollisesta luonteesta julkisuudessakin.

Ei-lestadiolainen uskova kärsii ja hänen uskonsa joutuu mitätöidyksi

Heli_Karhumaki_1

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan tiedottaja Heli Karhumäki

Lapuan seurakunnan tiedottaja ja tunnettu kolumnisti Heli Karhumäki on useissa puheenvuoroissaan huomauttanut, että juuri vanhoillislestadiolaisten pappien toiminta ja se ahdistus, jota lestadiolainen opetus aiheuttaa seurakuntalaisissa, on täysin vaiettu kirkkomme ongelma. Se tosiasia, että vanhoillislestadiolaisten pappien opetus sulkee muut uskovat armon ja pelastuksen ulkopuolelle, on kirkossa hiljaa vaiettu ja piiloteltu tosiasia.

Tästä lestadiolaispapeille myönnetystä ”erioikeudesta” kärsivät kirkossamme kymmenet tuhannet ei-lestadiolaiset kristityt.

Vanhoillislestadiolaisille papeille on vakiintunut erioikeus suosia ja edustaa oppiaan, jonka mukaan vain vanhoillislestadiolaiset uskovaiset pelastuvat. Niinpä pienissä seurakunnissa ei-lestadiolaiset joutuvat ottamaan kirkolliset toimitukset vastaan papeilta, jotka pitävät heitä kadotukseen tuomittuina, toteaa Karhumäki Vantaan Lauri -lehdessä.

Karhumäki on nostanut keskusteluun myös lestadiolaisten järjestämät rippikoulut.

– Hyväksymällä ne kirkon johto riistää tuhansilta nuorilta oikeuden kuulla sanomaa evankeliumista, joka kuuluu kaikille, sanoo Karhumäki. Radio Dein kolumnissaan Karhumäki on havainnollistanut seurakuntalaisen kokemuksia koskettavasti:

”Eikö olis kuulkaa kolkkoa, jos luterilaisen kirkon pappi ajattelis sun kohdalla ehtoollista jakaessaan, että tämä seurakuntalainen se ei ookkaan pelastuvien joukossa. Tai jos pappi ajattelis sun lastas kastaissaan, että tämän perheen lapset ne kasvatetaan suoraan kadotukseen. Miltäs tuntuis, jos sun oman seurakunnan pappi julistais jossain pienes porukas, että sinä ja se koko muu seurakuntalaisten joukko siellä kirkon penkissä ette ookkaan oikeita uskovaisia.

Taidat ajatella, ettei tällaisia pappeja ookkaan, kai nnistä olis tehty kantelu ja ne olis erotettu pappisvirasta. Jos joku kehtais opettaa, että anteeksannon avaimet ja oikee uskovaisuus on välittyny Suomessa vaan pienelle porukalle, niin sehän ois räikeä lahkolainen harhaoppi!

Vähemmästäkin on pappeja pantu viralta, mutta niin hullusti on kuulkaa asia, että nämä papit toimii aivan meijän silmien alla. Niitä on Suomessa sellaiset sata kappaletta, eikä piispat eväänsä lotkauta! Mikä tämän porukan nimi on? Se on vanhoillislestadiolaiset.”

Ulkopuolelle sysäämisen ja uskon mitätöimisen kokemusta on kuvannut myös kirjailija ja teologi Aila Ruoho Kotimaa24:n nettikeskustelussa:

Minusta tuntuu pahalta, että tiedän joidenkin oman kirkkoni (vanhoillislestadiolaisten) pappien olevan sitä mieltä, että minun sydämenuskoni ei ole riittävä Jumalalle, kun en ole vl. Minun olisi pelastuksen varmistamiseksi mentävä vl-seuroihin pyytämään synninpäästö, jotta taivaspaikkani olisi varmistettu.- Kirjailija, teologi Aila Ruoho.

Lestadiolaisten naisten syrjiintä loukkaa kirkkomme yhteistä näkemystä yhdenvertaisuudesta

Arkkipiispa Kari Mäkinen on puolestaan ilmaissut huolensa siitä, että ne vanhoillislestadiolaiset papit, jotka ovat vl-liikkeessä avoimesti ilmaisseet sitoutuvansa kirkkomme virkakäsitykseen, mikä on pappisvihkimyksenkin ehto, ovat joutuneet painostetuksi ja ulossuljetuksi omasta uskonyhteisöstä. Rauhanyhdistyksen toiminnasta ja ”siionin rakkaudesta” on erotettu useita vl-pappeja naispappeuden hyväksymisen tähden.

Vanhoillislestadiolaisista naisteologeista kaksi on saanut pappisvihkimyksen. Myös heidät molemmat liike on sulkenut yhteisön toiminnan ulkopuolelle.

Tampereen rauhanyhdistyksellä pitämässään puheessa piispa Repo ei nostanut näitä kirkon ja kristittyjen ykseyden kannalta keskeisiä virkakäsitystä loukkaavia ristiriitoja esille.

Sen sijaan piispa pahoitteli sitä todellista ja tutkimuksen osoittamaa tosiasiaa, että lestadiolaisten oma hengellinen toiminta tapahtuu varsin etäällä luterilaisen seurakunnan toiminnasta. On tunnettua, että lestadioaliset eivät piittaa yhteydestä luterilaiseen seurakuntaansa,  lukuunottamatta niitä tilaisuuksia joissa saarnaan pitää ”oma mies”, joku vanhoillislestadiolainen.  Tämä on osoitettu myös tutkimuksella.

YTT Hanna Salomäen eri liikkeiden jäsenten haastatteluihin pohjautuvan tutkimuksen  mukaan vanhoillislestadiolaiset osallistuvat kaikkein vähiten niin paikallisen seurakunnan toimintaan kuin kirkon muiden herätysliikkeidenkään tilaisuuksiin. Lestadiolaiset jäivät häntäpäähän myös henkilökohtaisessa Raamatun lukemisessa.

Piispan_sauva_

Piispa Repo lestadiolaisesta seurakuntaopista

”Vanhoillislestadiolaisuudella vaikuttaa olevan eksklusiivinen seurakuntaoppi. Ei ole kuitenkaan helppo saada siitä selkoa liikkeen ulkopuolella. Kun asia tulee puheeksi, ei aina voi olla varma, mitä tarkoitetaan ja millä perusteella. Saattaa olla, että osa viesteistä on tarkoitettu liikkeen sisäpuolisille ja osa ulkopuolisille, tai että sisällä oleville puhutaan eri tavoin kuin ulkopuolisille.

Tampereen rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Eero Pellikka.

Tampereen rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Eero Pellikka.

Erityisen hankalaan asemaan tämä laittaa liikkeeseen kuuluvat papit, joiden tehtävänä on opettaa seurakuntaa. Ellei opetus voi olla kauttaaltaan sellaista, mihin pappislupaus ja kirkon tunnustus velvoittavat, on kiusaus kaksoisviestintään suuri.

Kysymykseen seurakuntaopista saa helposti kuulla vältteleviä vastauksia, kuten ”Jumalan valtakunnan rajat eivät kulje rauhanyhdistysten rajojen kohdalla.” Eivät tokikaan, kun ne kulkevat sydänten välillä.

Mutta kysymys kuuluukin, voivatko ne kulkea myös rauhanyhdistysten ulkopuolella. Onko pelastusta lestadiolaisen synninpäästön ulkopuolella?

Viime toukokuussa Tampereen Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Eero Pellikka lausui Aamulehden haastattelussa, että ”tämän uskon ulkopuolella ei ole pelastusta”.

Minä voisin täynnä uskon varmuutta lausua samoin, sillä Uuden testamentin mukaan ”mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla” (Apt. 4:12).

Vain Herra Jeesus pelastaa, sillä vain hänessä meillä on syntien sovitus. Hän on ristinkuolemallaan omalla verellään ostanut meidät vapaiksi pahan vallasta.

Mutta kun sanon tämän, olemmeko Pellikan kanssa samaa mieltä? Onko meillä yhteinen usko evankeliumin totuuteen?

Epäilemättä niiltä osin, että minä uskon saman evankeliumin kaikuvan myös tässä rukoushuoneessa. Mutta voiko vanhoillislestadiolaisuuden mukaan sama evankeliumi kaikua myös kirkossa, sielläkin, missä sitä ei ole julistamassa lestadiolaisen synninpäästön saanut pappi?

tervehdys_Jumalan_terveVaikuttaa siltä, että eksklusiivinen seurakuntaoppi on vanhoillislestadiolaisille sekä voimanlähde että ongelma. Se on voimanlähde sikäli, että sen avulla liike pysyy koossa: kun Jumalan valtakunnan opetetaan löytyvän vain tästä liikkeestä, kukapa haluaisi jäädä sellaisesta osattomaksi? Siihen kasvetaan sisään ja siinä pysytään, koska siellä on, paitsi ”Henki ja elämä”, myös koko sosiaalisten suhteiden verkosto. Siellä ovat vanhemmat, sisarukset, serkut ja ystävät; monessa tapauksessa myös työtoverit ja muu vapaa-ajan yhteisö.

Mutta samaan aikaan selkeästi piirretty pelastuvien joukon turvallinen raja voi muuttua muuriksi, jonka sisäpuolella ihminen voidaan alistaa erilaisille väkivalloille, niin henkiselle, hengelliselle kuin jopa fyysiselle.

En käy näitä tapauksia erittelemään, niistä on kirjoitettu kylliksi viime vuosina. Riittää, kun totean, että myös kirkon papeilta ja piispoilta haetaan joskus apua asioissa, joissa joku on joutunut sellaisen vallankäytön kohteeksi, jonka on mahdollistanut nimenomaan eksklusiivinen seurakuntaoppi.

Piispa_Matti_Repo_2

Seurakuntaoppi on puolestaan kytköksissä eräisiin muihin opinkohtiin, joista pari vuotta sitten puhuin verrattain pitkään Lopella suviseuroissa. Ymmärrän, että puhe herätti hämmennystä odottamattoman sisältönsä vuoksi. Toivottua opillista keskustelua se ei kuitenkaan avannut.

Näen silti, että sillä ja eräillä muilla tapahtumasarjoilla on ollut vaikutusta siihen, miten tärkeänä vanhoillislestadiolaisuudessa nyt pidetään hyvää vuoropuhelua kirkon johdon kanssa. Odotettavissa on, että myös opillisista kysymyksistä halutaan käydä keskustelua piispojen ja Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen kesken.

Samalla rohkenen myös nähdä, että vanhoillislestadiolaisuuden sisäpuolella on monia, jotka toivovat seurakuntaopin avointa käsittelyä ja läheisempää hengellistä suhdetta kirkon kanssa. Heille seurakuntaopin avaaminen on yhtä aikaa sekä toivottua että vaikeaa, ja näin sen uskon olevan myös liikkeen johdolle, johtuen juuri opin kahtalaisesta luonteesta yhteenkuuluvuuden ja ulos sulkevuuden välineenä.

On toivottavaa, että yhteinen keskustelu tulee auttamaan tämän kysymyksen käsittelyssä ja vahvistamaan sitä hyvää, jota lestadiolaisuusliikkeen hengellisestä perinnöstä on koko kirkon saatavissa.”

Piispa Repo viittasi Lopen suviseuroissa 2012 pitämäänsä puheeseen. Silloin hän puhui muun muassa kasteen merkityksestä, perisynnistä ja pelastusjärjestyksestä, joista lestadiolaisuuden parissa esiintyy kokonaiskirkon opista poikkeavia käsityksiä, nojautuen sekä Raamattuun että tunnustuskirjoihin.

Repo myös puuttui silloin myös naispappeuteen ja puolusti suorin sanoin kirkon virkaratkaisua. Vanhoillislestadioalinen pappi, rovasti Seppo Lohi arvosteli sittemmin piispan menettelyä ja toivoi, että piispa tekee julkisen anteeksipyynnön herätysliikkeelle.

Kesällä 2013 SRK:n puheenjohtajaksi valittiin johtokunnassa pitkään toiminut teologian tohtori ja pappi Viljo Juntunen. Hän totesi valintansa jälkeen myöntämässään haastattelussa, että piispat ovat  eri yhteyksissä ehdottaneet johtokunnalle yhteisiä keskusteluja teologisista kysymyksistä.

– Piispoilta on sellaista ajatusta tullut, että heidän kanssaan voitaisiin keskustella, Juntunen sanoi Kotimaa24:lle 29.6.2013.

Keskusteluyhteys kirkon sisällä on tärkeä ensimmäinen askel, joka toivottavasti johtaa ainakin siihen että saadaan yksiselitteinen ja ajantasainen käsitys vanhoillislestadiolaisesta uskon opista ja sen mahdollisista poikkeamista luterilaiseen tunnustukseen nähden. Kaiken kaikkiaan on todettava että lestadiolainen herätysliike on osoittautunut yhdeksi kristinuskon riitaisimmista uskonnollisista liikkeistä.

Piispa Revon puheenvuoro jäänee kuitenkin yksitätiseksi huitaisuksi ilmaan, kuten aikaisempinakin kertoina jolloin joku kirkossa on yrittänyt tähän saippuapalaan tarttua. Voi hyvin yhtyä dosentti Kari Latvuksen esittämään näkemykseen: ”Sinänsä on yllättävää, että näin isossa kysymyksessä kirkko ei ole avannut virallisia neuvotteluja vanhoillislestadiolaisuuden kanssa. Nyt esitetty kriittinen ja muutokseen haastava puheenvuoro ei sinänsä velvoita liikettä jatkokeskusteluun.”

Mikäli se SRK:sta riippuu, mitään keskustelua ei tule. Asiapohjaista ja loogista keskustelua vaikeuttaa jo sekin, että vanhoillislestadiolaisuuden opin kokonaiskuvaus puuttuu. SRK on julkaissut lukuisia hartauskirjoja ja katsauksia yksittäisiin kysymyksiin esimerkiksi vuosikirjojen artikkeleissa, mutta kattava yleisesitys liikkeen opillisesta näkemyksestä kokonaisuutena odottaa yhä julkaisemistaan. Lestadiolainen herätysliike on osoittautunut yhdeksi kristinuskon riitaisimmista uskonnollisista liikkeistä, mitä osoitaa sen alttius hajaantua ja pirstoutua aika ajoin yhä uusiksi ”ainoan oikean uskon” omistaviksi ryhmittymiksi.

*      *      *

Ajattelemisen aihetta antoivat Daniel ja puheen pitänyt Tampereen piispa Matti Repo.

– Tampereen Rauhanyhdistyksen johtokunta oli kutsunut piispan ja pappeja keskusteluiltaan, jossa kuultiin alustukset vanhoillislestadiolaisen liikkeen nykytilanteesta sekä Tampereen 125-vuotiaan Rauhanyhdistyksen toiminnasta. –

*      *      *

Lue puhe kokonaisuudessaan.

*      *      *

Lue lisää aiheesta:

Kirsi Airikka: Haluamme vaikuttaa kirkon asioihin. Eero Pellikan haastattelu. Tampereen Kirkkosanomat 6.4.2011.

Kirsi Airikka: Usko tuo tarkoituksen elämälle. Pauliina ja Markku Jokitalon haastattelu. Tampereen Kirkkosanomat 6.4.2011.

Alaranta: Seurakuntaoppi on pahin kompastuskivemme (Janne Villa: Lestadiolaisuus murroksessa. Kirkko ja Me -lehti)

Alaranta: Tajusin että muissakin on meitä ja meissä muita

Jaakko Antila: vanhoillislestadiolaisuus elää rajanvedosta muuhun maailmaan

Daniel: Evankeliumin voima tulee ylösnousseesta Kristuksesta, ei ihmisestä

Daniel: Siihen aikaan kun vielä Kristusta saarnattiin

Matti H.: Yksi usko?

Kaisa Halonen: ”Jotakin on pakko tapahtua”. Vantaan Lauri 17.9.2013.

Kaisa Halonen: Vaiettua ja vaikeaa. Vantaan Lauri 28.1.2014.

Iisakki Vähäpuheinen: Pysyttelemme kirkossa kuin osuuskaupassa

Johannes Ijäs: Arkkipiispa kutsui vanhoillislestadiolaiset keskusteluun. Kotimaa24 17.4.2012.

Johannes Ijäs: Arkkipiispa: Vanhoillislestadiolainen liike vaarassa sulkeutua. Kotimaa24 20.1.2012.

Justiina: Tervehtiminen vanhoillislestadiolaisuudessa. Justiinan Jutut -blogi 9.2.2015.

Kapu: Aila Ruoho: Ilman seurakuntaoppia SRK-lestadiolaisuuden korttitalo romahtaisi

Kapu & M. T.: Kristusta kirkastetaan piispan facebookissa

Mauri Kinnunen: Lestadiolaisen vanhurskauttamis- ja seurakuntaopin historiallisia juonteita. Teoksessa: Lestadiolaisuus tienhaarassa, toim. Matti Myllykoski ja Mikko Ketola. S. 31 – 41.

Kari Kuula: Teologinen kohukirja: Vanhoillislestadiolaisuuden anomalia kirkossa (A). Blogikirjoitus 24.6.2009.

Antti Laakso: Tuomiokapituli antoi kirkkoherralle huomautuksen – osallistui kilpailevaan toimintaan. YLE Satakunta 22.6.2015.

Layman: Lestadiolaiset papit kirkossa: asemia, valtaa ja pelkkää feikkiä?

Reino Marjakangas: Väärää opetusta lammashuoneesta

Olinhan siellä minäkin: Raja railona aukee suviseuroissa

R. K.: Arkkipiispa huolestui

Reino Marjakangas: Väärää opetusta lammashuoneesta

Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset?

Repo puolusti suviseuroissa naispappeutta. Kotimaa24 29.6.2012.

Piispa Matti Repo: Vanhoillislestadiolaisuuden asema ja merkitys kirkossamme. Puhe Tampereen rauhanyhdistyksellä Tampereen hiippakunta

Piispa Matti Revon facebook-päivitys aiheesta.

SRK:n Hänninen: Salmen synninpäästö ei sama kuin uskovaisen ihmisen julistama. Kotimaa24 29.6.2014.

Torvi: Piispan hirviä puhe

Irina Vähäsarja: Arkkipiispa huolestui painostuksesta vanhoillislestadiolaisten joukossa. Helsingin Sanomat 19.1.2012.

28 kommenttia

Kategoria(t): armo, ehkäisykielto, elämäntapa, evankelis-luterilainen kirkko, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, itsesensuuri, johtokunta, Jumalan sana, kaksoisviestintä, kannanotot, kiellot, kirkko, kontrollointi, kristinoppi, laestadianism, luterilaisuus, nettikeskustelu, nuoret, opilliset kysymykset, painostaminen, pelastus, pelko, pelot, perhe, puhujat, Raamatun tulkinta, rauhanyhdistys, retoriikka, sananjulistajat, seurakuntaoppi, sielunhoito, spiritualiteetti, suvaitsevaisuus, syntien anteeksiantamus, syrjintä, syyllistäminen, tulevaisuus, tuomitseminen, tutkimus, ulossulkeminen, vallankäyttö, väkivalta, yhteisöllisyys

28 responses to “Piispa Matti Repo: Miten teidän Vain-Me-Pelastumme -opin kanssa oikein on?

  1. luukanvalma

    Tämähän kuulostaa hienolta. Kiitos! – Tuohon yhteen kohtaan tarkennukseksi: Jos sillä toisella papiksi vihityllä lestadiolaisnaisella tarkoitetaan minua (vih. 5.11.1988), kerron, että olen tosin kuljettanut äitiäni Helsingin Rauhanyhdistyksen seuroihin hänen kuolemaansa asti 1993, mutta itse edustan vanhoillislestadiolaisuutta ennen v. 1960. Olen siis suhtautumisessani kirkon opetuksiin samoilla linjoilla kuin as. Viljanen, rov. O.H. Jussila ym. Tosin hakiessani papinvirkoja, minua on leimattu jyrkkämielisiin lestadiolaisiin, jotka ovat olleet ko. seurakunnassa palveluksessa ja heittäneet herjaa muista uskovaisista. – Saarnojani on yli 500 valtion arkistossa kun niitä aiemmin kerättiiin ja nyt julkisesti luettavissa os. http://www.luukanvalma.com kohdassa ”Valman Postilla”. – Vanhempiani kohdeltiin niin julmasti , että en mitenkään voi lukeutua tuollaiseen ryhmään. Olen lisäksi ”Luther-fani”.

  2. Ajatus

    Lutherin ja Zwinglin keskusteluissa Marburgissa v. 1529 erimielisyys koski ehtoollisopin vähäiseltä näyttävää eroavaisuutta. Keskustelujen lopussa kyynelehtivä Zwingli tarjosi Lutherille veljenkättä opillisesta erimielisyydestä huolimatta. Luther kuitenkin torjui kädenojennuksen ja totesi moneen kertaan:
    ”Teillä on toinen henki kuin meillä. Te ette kuulu kristillisen seurakunnan yhteyteen; emme saata teitä veljiksemme tunnustaa. Vakuutamme vielä kerran, että meidän omatuntomme estää meitä tunnustamasta teitä veljiksemme.” Luther jatkoi :
”Minua suuresti kummastuttaa, että tahdotte minua veljenänne pitää. Se osoittaa selvästi ettette opistanne paljoa välitä.”

    Piispa puhutteli seurakansaa sisarikseen ja veljikseen opillisista erimielisyyksistä huolimatta. Uskovaiset eivät tarttuneet ojennettuun käteen: Teissä on eri henki kuin meissä, meidän omatuntomme estää meitä tunnustamasta teitä veljeksemme.
    Kuitenkin samoin sanoin kuin Luther aikanaan : ”Tunnustamme teidät ystäviksemme; tosin emme teitä veljinämme emmekä Kristuksen seurakunnan jäseninä pidä, mutta me emme sulje teitä siitä yhteisestä rakkaudesta, jota olemme vihollisillemmekin velvolliset osoittamaan.”

    Luther oli oikeasta opista äärimmäisen tarkka. Vähä hapatus kaiken taikinan hapattaa. “Hoc est corpus meum” sisältää paljon enemmän mitä äkkiseltään uskoisi.

    • vs

      ”[E]rimielisyys koski ehtoollisopin vähäiseltä näyttävää eroavaisuutta”
      – olisiko sinulla Ajatus mahdollisuutta kuvata tarkemmin, mitä erimielisyys tarkkaan ottaen koski? Itse kummoksuisin radikaalia eli äärimmäisyyksiin vietyä ”vähä määrä hapatusta hapattaa koko taikinan” -oppia, koska meistä jok’ikisen uskonkäsitys ja puheet sisältävät enemmässä tai vähemmässä määrin hapatusta. Ei kukaan ymmärrä kaikkea oikein. Jos j o k a i n e n erimielisyys ja erehdys (esim. virheellinen rippikäsitys) hapattaisi koko taikinan (kuolettaisi elävän uskon) ei herärysliikkeessämme ja koko maailmassa olisi yhtään Jumalalle kelpaavaa, oikeassa uskossa vaeltavaa ihmistä.

      Raattaanmaa näyttäisi olevan aika lailla eri linjalla kuin Luther. Ehkä itse asiaerimielisyyksien rinnalla olennaista on se, millä tavalla olemme erimieltä? Narsistisen ”oikeinymmärtäjän” ja muiden ymmärrystä ylenkatsovan tie ei taida viedä taivaaseen.

      • Nimetön 220

        Jumalan Poika taisi olla narsisti. Hän se puhui kahdesta joukosta.
        Vai mitä tarkoitat? Onko tämä syytä ymmärtää tämän ajan humaanilla tavalla niin, että kaikki pääsevät taivaaseen?

      • vs

        Nimetön 220, aivan oikeastiko tekstini noin ymmärsit? Epäilen. Tsekkaa kommentistani ilmaisut/sanat ”äärimmäisyyksiin vietyä”, ”jokainen” ja ”rinnalla”. Jokaisella sanalla on tehtävänsä. 😊 Menee mielekkyys keskustelusta, jos toisen tekstejä lukee tahallaan väärin tai ei lue kunnolla.

    • luukanvalma

      Tarkennettuna: Marburgin väittelyssä Ulrich Zwingli esitti opin, että Ehtoollnen merkitsee ”Hoc significat” Jeesuksen ruumista ja verta. Martti Luther taas esitti, että ”Hoc est” eli tämä ON Jeesuksen ruumis ja veri. Siksi Sormusen katekismuksessa on siteerattu Lutherin ajatusta: Että uskomme ehtoollisen Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi vaatii AIVAN USKOVAISTA SYDÄNTÄ. – Tämän tilaisuuden jälkeen perustettiin kaksi reformoitua kirkkoa, meidän luterilainen ja Zwinglin ja Calvinin reformoitu kirkko. Se, että: ”Meissä on eri henki” tarkoittaisi siis täällä Suomessa sitä, että vanhoilliset perustaisivat oman kirkkonsa eivätkä jäisi mollaamaan muita uskovaisia, jotka kilvoittelevat ”perkelettä, maailmaa ja oman lihansa vaatimuksia” vastaan.. Sillä Jumala yksin voi päättää, ketkä kulkevat Jeesuksen raivaamaa pelastuksen tietä, ketkä vain luulevat kulkevansa. Rukoillaan mieluummin, että kaikki saisivat kuulla ”armon evankeliumia” ja pelastuisivat.

      • Nimetön 220

        Usko on Jumalan lahja, jota Hän tarjoaa kaikille. Kaikki eivät tuota lahjaa kuitenkaan ota vastaan, eikö niin? Kuinka Jumala päättää sen, kuka kulkee Hänen osoittamaa tietä, jos tuon lahjan vastaanottamiseen tarvitaan vastaanottajan tahto?
        Jeesushan sanoo, ”joka TAHTOO minun perässäni tulla, se kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” mm. tässä raamatun kohdassa tuo ihmisen oman valinnan merkitys Jumalan kutsulle tulee hyvin esille.
        Sen lisäksi, että tekee valinnan seurata Kristusta, Jeesuksen lausuman mukaan tulisi vielä kieltää itsensä. Mitä se tarkoittaa????

      • vs

        En aivan ymmärrä noiden Zwinglin ja Lutherin näkemysten eroa. Onko kyse siitä, että Zwingli käsitti ehtoollisen muistoateriaksi (tehkää se minun muistokseni) jossa viini ja leipä symboloivat Jeesuksen ruumista ja verta, kun taas Luther ymmärsi, että tarjottava leipä ja viini de facto ovat Jeesuksen ruumis ja veri? Voisko joku asiaan perehtynyt selventää? Tartteekos mun nyt tehdä parannusta, jos oon ymmärtäny asian väärin, ollu tietämättäni väärässä uskossa/käsityksessä/opissa? Miksei tällaisista elämän ja kuoleman kysymyksistä puhuta seuroissa? Huh, kyllä nyt kävi Jeesuksen seuraaminen vaikeaksi, jos tämmöstenki takia tieltä eksyy, varsinki jos ei oo ketää oikeaoppinutta saattomiehenä lukemassa ajatuksia ja puuttumassa jokaiseen tahattomaan virhekäsitykseen tai siihen, että ei muista ajatella kaikkea.

        Eikö se enää riitä, että uskoo syntinsä anteeksi ja että HALUAA vaeltaa oikein eli syntiä välttäen. Vaaditaanko tämän päälle, että ymmärtää kaiken yhtä täydellisesti kuin opettajamme Jeesus?

      • luukanvalma

        Nimettömälle vielä lisäksi: Paavali ja Luther hylkäävät ajatuksen, että tahtomme ratkaisisi pelastuksen. Emme ole pelagiolaisia emmekä semipelagiolaisia. Raamattu on sitä mieltä, että ”sekä TAHTO että TEKEMINEN” ovat Jumalan aikaansaamia. Synti silti asuu meissä (Paavali), emmekä pysty tekemään sitä mitä tahdomme, eli hyvää. Siihen tarvitsemme evankeliumin voimaa (dynamis). – Ns. ”ratkaisukristillisyys”, jota kirkossamme edustaa lähinnä SKL. polveutuu metodismista ja osittain myös kalvinismista. ”Pyhä Henki kutsuu ja valaisee…” (Kolmas uskonkappale).

  3. Hämmästelijä

    Minua ihmetyttää, että kirjoittaja näyttää olettaneen, että tässä olisi joku uusi asia kysymyksessä. Lestadiolaisuushan on aina ollut kirkon hampaissa, kun parannuksen saaneet ihmiset ovat alkaneet kehoittamaan nimikristittyjä parannukseen, kuten Laestadiuksen aikana 1800-luvulla asia esitettiin. Suosittelen lukemaan Lestaduolaisuuden historiaa.

  4. että näinkin

    Oli tosiaan aika absurdi kokemus käydä rippikoulunsa 90-luvulla vanhoillislestadiolaisen kirkkoherran pitämänä. Pienessä kunnassa oli ev.-lut. seurakunnassa vain kaksi pappia, joista toinen vaihtui jatkuvasti. Ehkä syynä se, että tämä vanhoillislestadiolainen oli se työnjohdollinen esimies toiselle.

    Isoa vanhoillislestadiolaisten yhteisöä kunnassa ei ollut silloinkaan, joten tämä vuosikymmeniä sitten valittu kirkkoherra käytännössä piti rippikoulut ja hoiti toimitukset porukalle, joista suurin osa ei ollut vanhoillislestadiolaisia. Kyllä toi rippikoulussa selvästi omat kantansa esiin. Emme saaneet edes käyttää silloin suosittua Nuoren seurakunnan veisukirjaa (pieni punakantinen kirja) vaan kuuntelimme Suomen Rauhanyhdistysten Keskusliiton kaseteilta virrenveisuuta.

    Olin ennen rippikoulua kilttinä tyttönä ollut aika kiinnostunutkin seurakuntanuoreksi ryhtymisestä. Tuo rippikoulu kuitenkin riitti. Se toi niin vahvan kokemuksen toiseudesta, etten sen jälkeen todellakaan alkanut mihinkään seurakuntanuorten porukoihin. Ne toki muutenkin kituivat jatkuvista ei-lestadiolaisen papin vaihdoksista johtuen. Ei tietenkään puhettakaan, että kirkkoherra itse olisi kokoontunut johonkin kellaritilaan kitaransoiton ja biljardinpeluun merkeissä.

    Vaihtoehtoja ei siinä pikkukunnassa oikein ollutkaan. Oma maailmankatsomukseni muotoutuikin lopulta toiseen suuntaan. Olen sitä ehtaa vihervasemmistoa ja varovaisen myönteinen kaikkein suvaitsevinta evankelis-luterilaisen kirkon siipeä kohtaan. Ei näitäkään siinä pienessä kunnassa ollut, mutta muutaman vuoden kuluttua opiskelemaan lähdettyäni hankkiuduin jo itsestäänselvästi mukavien kansanraamattulaisseuralaisten houkutteluista huolimatta eri suuntaan.

    • Nimetön 220

      Miten kävi kiltteyden, vieläkö sitä kiltiksi tunnustaudutaan?

    • Matador

      Monen elämänsuunta hengellisessä mielessä ratkeaa juuri aikavälillä rippikoulu – opiskeluaika. Kaveripiirin vaikutus on silloin suuri.

  5. Jape

    Vl-uskovat eivät ymmärrä mille ulkopuolelle jättäminen tuntuu muista todella vilpittömästi ja oikeasti sydämestään uskovista. He vähättelevät sitä. Todella järjetöntä että tälläinen porukka toimii kirkon sisällä. Kannattaisi lukea ja perehtyä Raamattuun, raamattu varoittaa lahkolaisuudesta. Ja tämä, vain me olemme oikeassa oppi on juuri sitä lahkolaisuutta. Monelle vl-uskovalle joka on alkanut itse tutkimaan raamattua on huomannut tämän harhan! Mutta jos vain uskoo kaiken mitä opetetaan pienestä pitäen niin silmät ummistuu totuudelle. Jos vl-uskovat kävisivät muiden uskovien seuroissa ja tilaisuuksissa huomaisivat he että sama henki vaikuttaa muuallakin. Yksi usko joka ei tunne seurakunta rajoja! Joskus on kuullut että vl sanoo, mieluummin olen vl kuin alan ryyppäämään ja rellestämään…. Voin kertoa että ei muutkaan uskovat ryyppää ja rellestä. Uskovalle sellainen ei sovi. Voi kun vanhoillisten silmät avautuisivat näkemään totuuden, no viimeistään taivaassa se tapahtuu!

    • luukanvalma

      Japelle! Tuohon viimeiseen lauseeseen kommentti!: ”Viimeistään taivaassa se tapahtuu”. Kaikkia meitä koskee Jumalan sana, että silmien pitäisi avautua jo tässä ajassa.Siksi mielestäni Jumala on sallinut esim. näitten hirmutekojen tulla ilmi viime aikoina, että herätysliikkeen ”silmät” avautuisivat. Toisen käskyn mukaan Jumalan nimen väärinkäyttö rangaistaan jo tässä ajassa. Tuntuu aivan pahalta kun esim. tuota taianomaista lausetta ”Jeesuksen nimessä ja veressä” käytetään hyvnkin väärin ja kevytmielisesti. – Olemme myös omassa elämässämme saaneet kokea, että Jumala rankaisee väärintekijät, jos jättää asiansa Hänen käsiinsä eikä lähde itse koston tielle. – Oikeassa olet myös siinä, että hyviä ihmisiä on kaikissa uskovissa, jopa enemmän kuin itseään ”ainoina oikeina pitävissä”, Jo aivan arkisissa asioissa.

      • Nimetön 311

        luukanvalmalle, Pyhä Henki, usko, vaikuttaa ihmisessä sekä tahdon että toimituksen. Jumalan sana herättää ihmisessä synnintunnon, hädän, peljästyksen oman sielunsa tilasta. Sen jälkeen kun syntinen saa parannuksen armon, hänelle usko vaikuttaa tahdon elää Jumalan sanan mukaan.
        Siinä vaiheessa, kun Jumalan sana kutsuu, osoittaa meidät syntisiksi, se on Jumalan aikaan saamaa etsikon aikaa. Kun saamme parannuksen armon, voiman siihen antaa Jumala. Kun alamme elää uskosta, siihen antaa Jumala voiman evankeliuminsa kautta. Mistä evankeliumin saarna tulee, mistä armoevankeliumin voi saada parannuksen teon hetkellä?
        Raamattu opettaa, usko tulee kuulosta. Missä tuon uskon voi kuulla?

      • luukanvalma

        311? Mitä tuossa kirjoituksessasi oli minun kommentistani poikkeavaa? Juuri näinhän kirjoitin ylempänä. Tämä jälkimmäinen oli osoitettu Japelle!

    • Ajax

      En voi ymmärtää, miten evankelisluterilaisen kirkon sisällä suvaitaan ryhmää, joka ajattelee, ettei pelastusta ole kuin vain heidän edustamallaan yhteisöllä. Harmittaa monesti kun tajuaa, että omia kirkollisveroeuroja menee tämän ryhmän seurakuntaelämän tukemiseen.

  6. Ajatus

    Kysymys on perimmältään siitä, mistä armahtava Kristus on löydettävissä.
    ”Eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta.” Armahtava Kristus löytyy näin todellisena Hänen seurakunnastaan.

    Reformoitujen käsitys tuonpuoleisesta, suoraan taivaasta rukousvastauksena syntejä anteeksiantavasta Kristuksesta ei ole
    luterilaisuutta vaikka nykyisin niin monesti haluttaisiin uskoa.

    # Kun sinulta kysytään, mitä tarkoitat noilla sanoilla : Minä uskon Pyhään Henkeen, sinä osaat siihen vastata : Minä uskon, että Pyhä Henki nimensä mukaisesti tekee minut pyhäksi. Mutta millä hän tätä toteuttaa ja millä tapaa ja keinoja hän siinä käyttää? Me vastaamme : Kristillistä seurakuntaa, syntien anteeksiantamusta, ruumiin ylösnousemusta ja iankaikkista elämää. Pyhällä Hengellä on näet ensiksi maailmassa erikoinen seurakunta. Tämä on se äiti, joka synnyttää ja kantaa jokaisen kristityn Jumalan sanalla. Tätä sanaa hän ilmoittaa ja harjoittaa ja hän valaisee ja sytyttää sydämet, niin että ne sen käsittävät, omistavat , siinä riippuvat ja pysyvät.# ( Luther 3. uskonkappaleen selitys).

    Raattamaa kirjoitti v 1873 :
    ”Ottakaa vaari, että opin puhtaus pysyy seurakunnassa. Ja älkää pelätkö neuvoa ja nuhdella niitä nuoria, jotka ei tottele seurakuntaa. Olkaa hyvässä turvassa ja hallitkaamme Kristuksen asetusten mukaan”.

    Kuuliaisena lapsena lasten valtakunnassa ollaan hyvässä turvassa. Tyhmäkään ei eksy.

    • vs

      Kiitos Ajatus tästä selventävästä vastauksesta. Näin minäkin uskon. Ehkä tosin täsmentäisin muutamaa seikkaa (tai nostan keskusteltavaksi):

      1) Raattaanmaan tavoin korostaisin, että on tärkeää pitää oppi puhtaana, mutta eikö olekin niin, että aivan kaikki erimielisyydet/näkemyserot eivät merkitse eriseuraa? Toki opilla on tietty ydin, josta on oltava samaa mieltä. Raattaanmaa oli aikanaan ”hajaannusten vastustaja”. Mielestäni olisi Raattaanmaan hengen mukaista avata keskusteluyhteys muiden herätysliikkeiden kanssa ja tarkastella erimielisyyksien aiheita. Kun itse olen jutellut esim. Esikoisten rivijäsenten kanssa, olemme joutuneet toteamaan, että emme oikein tiedä, mistä olisimme erimieltä: Lähinnä on jotain tapa-eroja. Suurin ero on ehkä se, että esikoiset pitävät vl:iä uskovaisina: Uskovat, että vl-uskovaisen antama synninpäästö on heille pätevä. Minä itse tervehdin heitä Jumalan terveellä, kuten he minua. Minulle se merkitsee ennen kaikkea oman uskoni tunnustamista. Mutta tuntuu se tyhmälle, että käydään eri seuroissa.

      2) syntien anteeksiantamuksen vakuutuksesta tulee erottaa synninpäästö parannusta tehtäessä. Kuka vaan voi vakuuttaa, että Jeesus Kristus on sovittanut ihmisten synnit, mutta epäuskoinen voi tehdä parannuksen vain toisen, pyhästä hengestä osallisen antaman synninpäästön kautta. Epäuskoinen ei voi antaa syntejä anteeksi eli saarnata parannusta.

      3) Ihmisen ei tule olla sokeasti kuuliainen mille tahansa opetukselle. Kritiikin tukahduttaminen taas on paavalin seurakuntaohjeiden vastaista.

  7. Nimetön 285

    luukanvalma. Tuossa ylempänä kerrot 311selle, että juuri noinhan olit sanonut itse. Mikä sinut erottaa vl-seurakunnasta?
    Et vastannut, missä tai mistä ihminen voi kuulla armoevankeliumin. Miksi?

    • luukanvalma

      285! Oletin että tämä keskustelu oli jo päättynyt, Kiireiltäni en ehdi usein käydä täällä. Kysymyksiisi voin vastata: Pyhä Henki ei ole sidottu mihinkään yhteisöön tai yksilöön. Jeesuksen asettamat sakramenteissa samoin kuin synninpäästössä Jumalan sana tekee niistä arvovaltaisia tapahtumia. Eli synninpäästö on yhtä arvokas kenen tahansa antamana, jos hän toimii Jumalan sanan ohjeitten mukaan. ”Missä Jumalan sana oikein saarnataan ja sakramentit Kristuksen asetuksen mukaan jaetaan, siellä on Jumalan seurakunta). – Jos vaaditaan VL julistajaksi ja jakajaksi, voidaan eräisiin tilanteisiin lisätä, että pieni lapsi ei ole VL, joten hänenkään anteeksiantamisensa ei olisi pätevä, jos ei esim. ei VL Piispan anteeksiantamus olisi pätevä!

      Toinen kysymys: En ole eronnut enkä erotettu mistään seurakunnasta. Ehkä minua pidetään luopiona, kun olen pappi! Pappi, jolta monet ovat saaneet lohdutuksen ja avun. Sitä vaten olen tänne syntynyt auttamaan vaivattuja sieluja!!

      • Nimetön 316

        Oletko luukanvalma todella evlut-teologi, virassa toiminut pappi?
        PyhäHenki ei ole sidottu yhteisöön.
        Mistä niin päättelet? Mihin uskosi perustuu?
        Eikö tunnustuskirjoissakin jo sanota”tässä yhdessä ainoassa uskossa” ja uskon tunnustuksessakin sanotaan ”pyhään yhteiseen seurakuntaan, pyhien yhteyteen”
        Eikö Jumalan valtakunta ole yhteisö?
        Arvaan sinun nyt takertuvan, Kyllä Kyllä! Mutta Jumalan valtakunta ei ole vl-porukka! Olet oikeassa. Ei olekkaan. Mutta Jumalan valtakunta ON yhteisö. ”Pyhien yhteys” se on suuri, arvokas yhteisö, enemmän kuin mikään maallinen yhteisö. Sen kokoaa ja pyhittää Jumalan Poika itse.

        Jumalan sana tekee sakramenteistä arvovaltaisia.
        Mitä tämä tarkoittaa? Ja mihin perustuu tämä uskosi?

        Missä perustellaan synninpäästö sananviraksi?
        Ei ainakaan raamatussa.
        Eikö Jeesus puhunut juuri omille opetuslapsilleen, vuodattanut erikseen vielä Pyhän Hengen heidän päälleen, ennen kuin valtuutti heidät saarnaamaan syntien anteeksiantamuksen evankeliumia.

        Raamattu tekee selvän eron virkapappeuden ja Melkisedekinpappeuden so. Pyhän Hengen pappeus, välille. Miksi Kandaken hoviherra ei löytänyt rauhaa tunnolleen, vaikka kävi Jerusalemissa, tapasi aivan varmasti siellä virkapappeja ison liudan?
        Miksi Saul komennettiin maallikon luo, vaikka kaupungissa olisi ollut lukuisia virkapappeja?
        Miksi Korneliuksen luo kutsutettiin maallikko, vaikka virkapappeja olisi ollut taas saatavilla vaikka kuinka?

        Evankeliumin saarnavirka on Hengen virka. Synninpäästö ei ole muotoseikkoihin tai sanoihin kätkeytyvä rituaali.
        ”Jeesuksen nimessä ja veressä”- on tämän ajan tapa saarnata tuo ihana evankeliumi. Kuitenkin jokainen meistä uskoo sen omakohtaisesti joka päivä. Tai saarnattiin se sitten millä kielellä, muodolla tai sanoilla tahansa. Samoin kuin sakramentit, evankeliumin saarna on uskomisessa, nauttijan usko tekee niistä arvovaltaisia, ei muoto, virantoimittajan asema, asu, ulkomuoto, hajusteet, koristeet, sukupuoli, sanat tai sanattomuus.
        Toki jokainen, käydessään nauttimaan sakramentia, toivoo sen olevan arvokas, kaunis, hieno jne tapahtuma. Varsinkin nykyisin, kun ollaan niin olevinaan hienohelmoja.

        Toivoisin luukanvalman vastaavan vielä tähän mieltä askarruttavaan kysymykseen:
        Miksi Mirjam ajettiin ulos teltasta ja sairastui spitaliin kun kapinoi Mooseksen saarnavirkaa vastaan?
        Hänhän kyseenalaisti Mooseksen saarnaamisen: ”yksinkö sinä saat saarnata kansalle, enkö minäkin voi?” Oli ankara halu saarnaamaan Mirjamilla… Aaron ajettiin myös ulos, mutta ei saanut kuitenkaan spitalia, kun oli fanittamassa Mirjamin puhujahanketta…

  8. Nimetön 220

    Keskustelu evlut seurakunnan opista on tervetullutta. Siihen on hyvä, tarpeellista ja oikein syventyä.
    Ohjenuorana olisi tärkeää olla raamattu ja vilpitön rukous Jumalalle, että Hän avaisi opin kirkkaana.
    Se vaatii jokaiselta tähän tutkimiseen vilpitöntä mieltä, ettei opin sisälle pääsisi luikertelemaan mitään omaa, inhimillisyydestä nousevaa oman tarpeen tyydyttämistä.
    Jumalan salaisuudet ovat meille käsittämättömiä. Sikai olisi tarpeen tyytyä vain raamatun ilmoitukseen.

  9. Hannibal

    Sanottakoon suoraan että tunnen tämän liikkeen koska olen sen piirissä kasvanut ja nuorena siitä irtautunut. Lestadiolaisuuden uskonlahkolla on omat säännöt ja omat tulkinnat Raamatusta, ja jotka poikkeavat selkeästi ev.lut. kirkon linjauksesta. Lestadiolaisuus on selkeästi lahko.

    Koska lestadiolaisuus on kirkossa suurin lahko, eli Suomessa sillä on paljon valtaa, sen väkivaltainen rakenne olisi syytä kirkossa tiedostaa. On hyvä että ainakin joku piispoista puuttuu tähän.

    Kuitenkin on selvää että liike tulee lähitulevaisuudessa muuttumaan oleellisesti parempaan suuntaan. Tämän päivän ja tulevaisuuden lestadiolaiset nuoret ovat mediaorientoituneita, fiksuja ja perillä asioista. Luulenpa että heille ei liikkeen puhujat ja johtajat voi enää selitellä mitä sattuu eikä valehdella päin naama uskomisen opillisista asioistakaan.

  10. Kataja

    Eiköhän ole jokaisen uskovaisen oma asia kuvitella tämä niinkuin itse sydämessään haluaa. Itse haluan olla sinisilmäinen siinä suhteessa, että uskon Jumalan kaikkivaltiaana vaikuttavan siellä missä Hän tahtoo. Toisin sanoen monissa seurakunnissa. Minua ei pelota yhtään, eikä ole minulta yhtään pois, että muistakin yhteisöistä pääsee taivaaseen. Ajattelen jotenkin niin, että meidän savisilmämme ovat rajalliset näkemään Jumalan töitä. Meissä on inhimillistä vallanhalua ja muuta heimoutumistaipumusta kun haluamme pitää armon vain oman, rajattuna hahmotetun piirin saavutettavissa. on loppujen lopuksi itsekästä ja omahyväistä, eli synti, ajatella niin, että vain me pelastumme. Se on itsensä korostamista, erehtymättömyyteen erehtymistä, ja Jumalan aliarvioimista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s