Kirjailijat Aila Ruoho ja Vuokko Ilola nousivat Tieto-Finlandia -palkintoehdokkaiksi. – Kuva: Martti Kainulainen, Lehtikuva.
Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan teos, Usko, toivo ja raskaus, raportti vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä ja sen taustalla voimallisesti vaikuttavasta omintakeisesta opinkäsityksestä, on saavuttanut huomattavan tunnustuksen. Teos on valittu Tieto Finlandia -palkintoehdokkaaksi. Kirja on ”poikkeuksellisen rohkea avaus kipeästä aiheesta”, todetaan valintaraadin perusteluissa.
Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirja kuljettaa lukijansa voimakkaalla otteella keskelle vanhoillislestadiolaisten arkea. Se käsittelee herätysliikkeen nykyisten ja entisten jäsenten ajatuksia ja kokemuksia perheestä, yhteisöstä ja uskosta ja kysyy tuleeko avioparin todella ottaa vastaan niin monta lasta kuin Jumala suo. Autenttisen haastatteluaineiston kuljettaminen läpi kirjan hiljentää miettimään perustavanlaatuisia kysymyksiä elämästä, perheestä, naisen asemasta ja lapsen oikeuksista. Kirja on poikkeuksellisen rohkea avaus kipeästä aiheesta. – Raadin perustelut.
Otteita kirjasta tässä. – Helsingin Sanomat 7.9.2014.
Kirjan ovat kirjoittaneet teologian maisteri Aila Ruoho ja Kotimaa24:stä tuttu blogisti ja suurperheen äiti Vuokko Ilola. Kirjaa varten he haastattelivat 30 vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvaa tai sen jättänyttä, suuressa perheessä kasvanutta henkilöä. Ruoho on aiemmin julkaissut kirjan hengellisestä väkivallasta (Päästä meidät pelosta). Vuokko Ilola puolestaan tunnetaan Kotimaa24:n blogistina.
”Oikea tieto auttaa tajuamaan”
Kustantajien ja valtion eli opetus- ja kulttuuriministeriön yhteinen Suomen Kirjasäätiö jakaa vuosittain Tieto-Finlandia -palkinnon vuoden parhaalle tietokirjalle.
Tarjolla Tieto-Finlandian saajiksi oli tänä vuonna alun perin parisataa kirjaa, joiden joukosta valittiin perinteiseen tapaan kuusi ehdokasta. Valintaraadin jäsenet olivat Ateneumin taidemuseon johtaja, dosentti Susanna Pettersson (puheenjohtaja), toimittaja Pirjo Sunila ja päätoimittaja Matti Piirainen. Susanna Pettersson kertoi puheessaan valinnoista mm. seuraavaa:
Kun kysyin teini-ikäisiltä tyttäriltäni millainen on hyvä tietokirja, sain lyhyen vastauksen: ”tietokirjat auttavat tajuamaan”. Siinä se on tiivistettynä. Hyvä tietokirja auttaa tajuamaan.
Raatina olemme kiinnittäneet huomiota tekstin sujuvuuteen ja yleistajuisuuteen. Olemme hakeneet teoksia, joilla on kyky lumota ja vakuuttaa. Ja olemme ehdottomasti hakeneet teoksia, jotka auttavat tajuamaan. – Raadin puheenjohtaja Susanna Pettersson puheessaan ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa 5.11.2014 Helsingissä.
Tieto-Finlandia-palkinnon saajan kuudesta ehdokkaaksi valitusta kirjasta valitsee dosentti, Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikön johtaja Heikki Hellman. Palkinto jaetaan 19.11.2014.
Tieto-Finlandia -palkintoehdokkaat 2014. – Kuva: Martti Kainulainen, Lehtikuva
Palkintoehdokkuus osoittaa, että Ruohon ja Ilolan kirja on puhutellut lukijoita ja kriitikkoja. Teos tarjoaa kokemusperäistä tietoa vanhoillislestadiolaisuudesta. Raportti ihmisten omista kokemuksista naisen, miehen ja lasten osasta Suomen suurimmassa herätysliikkeessä tarjoaa yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa kaikille suomalaisille.
Usko, toivo ja raskaus -kirja herätti heti ilmestyessään syyskuussa 2014 laajan keskustelun vanhoillislestadiolaisesta perhekäsityksestä.
Teoksen aihetta käsiteltiin uutisissa, lehti- ja verkkoartikkeleissa, blogikirjoituksissa ja -kommenteissa, kolumneissa ja yleisönosastokirjoituksissa. Esille nousi kysymyksiä ihmisoikeuksista, uskonliikkeen oikeudesta määrätä seksuaalisuudesta, lasten oikeuksista ja naisjäsenten puuttumisesta vanhoillislestadiolaisen liikkeen johdosta. Ihmisoikeusliitto selvitytti 2009 vanhoillislestadiolaisuuden ehkäisykieltoa maan parhailla perusoikeuksiin erikoistuneilla oikeustieteilijoillä, jotka totesivat, että liikkeen ehkäisykielto ja siihen liittyvä kontrollointi loukkaavat ihmisoikeuksia.
Kritiikistä huolimatta vanhoillislestadiolaisen liikkeen oppi pysyy ennallaan eikä ehkäisykiellosta aiota tinkiä, on liikkeen keskusjärjestön, SRK:n, tänä vuonna valittu uusi puheenjohtaja Viljo Juntunen vakuuttanut.
Vanhempien taakka, lasten hätä
Usko, toivo ja raskaus -kirjaan on koottu 30 kertojan kokemuksia lapsuuden perheistä ja heidän nykyperheistään. Kertojat ovat naisia ja miehiä, entisiä ja nykyisiä liikkeen jäseniä, jotka itse ovat kasvaneet suuressa lestadiolaisessa perheessä. Nuorimmat ovat 20–30-vuotiaita, vanhimmat 50–60-vuotiaita.
Kertomuksissa näkyy myös isien väsymys, josta ei aiemmin ole juuri puhuttu julkisuudessa. Heille suurperhe tuo henkisen paineen ja kasvatusvastuun lisäksi myös suuren taloudellisen taakan.
Toinen, samoin vaiettu tematiikka on lapsen osa suurperheessä jossa vanhempien voimavarat joutuvat koetukselle. Vanhempien uupuessa lapsen lapsuus on saattanut jäädä lyhyeksi, erityisesti silloin kun hän on sisarusparven vanhimpana joutunut ottamaan aikuisen osan ja vastuun pienemmistä sisaruksista ja suurperheen arjen pyörittämisestä. On tunnistettu myös, että suuren sisarussarjan keskimmäisinä syntyneitä uhkaa ”näkymättömyys” ja he saattavat jäädä vaille tarvitsemaansa vanhempien huomiota ja hoivaa.
Vanhoillislestadiolaisuutta koskevaa asiallista tietoa selvästi kaivataan suomalaisessa yhteiskunnassa, Vanhoillislestadiolainen liike on suurin evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike. Vanhoillislestadiolaisuus koskettaa suoraan tai välillisesti satoja tuhansia suomalaisia, omakohtaisena uskonyhteisönä tai perheen, suvun ja ystävien kautta. Tätä nykyä liikkeessä kasvaa yli 50 000 alle 18-vuotiasta, ja tälle joukolle SRK:n organisoima rauhanyhdistysten lapsi- ja nuorisotyö omine rippikouluineen rakentaa vanhoillislestadiolaisen identiteetin, tietenkin koska vanhemmat niin haluavat. He eivät voi muuta lapsilleen valita, sillä se herättäisi huomiota rauhanyhdistyksellä ja he itse voisivat menettää sosiaaliset yhteytensä. oppi koetaan erehtymättömäksi, kritiikkiä ei usein suvaita.
Uskollisuuden kierre yhteisölle, ”kuuliaisuus”, on raaka ja julma leikki, jota ei kukaan haluaisi mutta kaikki noudattavat kontrolloiden toinen toisiaan.
Moni liikkeestä irtautunut on todennut, että vaikka onkin kyennyt luomaan oman, lestadiolaisuudesta poikkeavan, henkilökohtaisen uskon- ja todellisuuskäsityksen ja maailmankuvan, liikkeen syvälle mieleen jo varhaislapsuudessa pureutunut vaikutus tunne-elämän tasolla on ja pysyy. Se koskettelee elämän ydinihmissuhteiden aluetta, sitä olenko vanhempieni ja läheisteni silmissä hyväksytty vai en. Esimerkiksi kun Vuokko Ilola päätti irtaantua rauhanyhdistyksestä, monet käänsivät hänelle selkänsä, muun muassa hänen oma äitinsä. Itsenäinen ajattelu ja liikkeen kritisoiminen torjutaan jyrkästi, sillä ”Jumalan valtakunta on erehtymätön”. Kyse on pohjjimmiltaan riippuvuudesta, varhain muodostuneesta addiktiosta, jonka vallassa ihminen elää.
Yhteisöstä on tullut jopa arvokkaampi kuin omat lapset.
Oman, itsensä näköisen minuuden ja maailmankuvan rakentaminen vaatiikin vuosien identiteettityön, joka edellyttää usein asioiden läpikäymistä juuria myöten. Ruohon ja Ilolan teos Usko, toivo ja raskaus kertoo yksityisen ihmisen omalla äänellä siitä mitä on elää vanhoillislestadiolaisena liikkeen seksuaalikäsitysten ja rajoitusten mukaan ja miten siitä tarvittaessa irtaantua. Kirja antaa aineksia tähän pohdintaan ja analyysiin koskettavalla tavalla.
Tieto-Finlandian takana Suomen valtio ja kustantajat
Tieto-Finlandia on arvostettu tunnustus. Palkinnon jakaa Suomen Kirjasäätiö, jonka perustajia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö ja kustantajia edustava Suomen Kustannusyhdistys. Palkinnon suuruus on 30 000 euroa. Palkinto rahoitetaan Suomen tietokirjailijat ry:n ja Suomen Kustannusyhdistyksen Kirjasäätiölle lahjoittamin varoin.
Suomen Kirjasäätiön hallitus asettaa kutakin palkinnonjakoa varten erikseen kolmejäsenisen valintalautakunnan, joka nimeää vähintään kolme ja enintään kuusi ehdokasta palkinnonsaajaksi, sekä henkilön, joka valitsee nimetyistä ehdokkaista lopullisen palkinnonsaajan.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Sanat ”pakko” ja ”kielto” eivät kuulu uskovaisen kokemusmaailmaan ehkäisystä puhuttaessa. Sillä uskovaisella on armo opettajana. Se todellakin merkitsee sitä, että ei haluta suostua epäuskosta kumpuavaan ehkäisyn syntiin. Ilman mitään manipulointia tai näyttämisen halua.
Koettelemusten kohdatessa Jumala on luvannut vahvistaa heikkoa uskoa. Täydellinen evankeliumi sisältää aina täydellisen anteeksiannon ja neuvon sanat. Tässä järjestyksessä.
Ei jää epäselvyyttä siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Täydellinen evankeliumi vapauttaa kaikenlaisesta teologisesta ja lääketieteellisestä saivartelusta. Voidaan yhtyä Kalle Helisten v. 1911 lestadiolaisryhmien sovintokokouksessa lausumaan painokkaaseen toteamukseen : ”Jumalan lapsen osa on vapaa” .
Epäuskon saarnaajat ja väärät todistajat kiivaaseen tahtiin heittävät rakkauden ja toisesta välittämisen ”taivaslaululla” siloiteltuja helpomman elämän valheverkkoja raskaiden ja imettäväisten joukkoon. Sinne, missä kaikkein kiivaimmat ja rankimmat taistelut tätä nykyä käydään.
”Sen tähden olisi toivottava, että Pyhän Hengen sana korkeimpana lohdutuksena aina olisi kristittyin silmäin ja korvain edessä”.
( Luther)
1Kor.13.
”1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. ”
Eli sinun mielestäsi Päivämiehessä julkaistu kannaotto joskus muinoin on tänäkin päivänä voimassa, ”vaikka äiti ja lapsi kuolee synnytykseen niin ehkäisyä ei saa käyttää”. Uudemmissa julkilausumissa ei ole noin tiukka kielto, tuo sinun mielipiteesi on erilainen kuin Srk:n kanta. Täydellinen evankeliumi vapauttaa ehkäisykiellosta, miksi sinä lastaat naisia noilla mielipiteillä, ”he vaativat tekoja joihin eivät itsekään kykene”, kuulostaa tutulta kun lukee tuollaista tekstiäsi. Tuo viimeinen sitaattisi Lutherilta on myös vakavasti otettava, puhujien tulisi keskittyä tuohon eikä naista alistaviin harhaoppeihin ja omaan oikeassa olemisen epätoivoiseen vakuutteluun.
Jotenkin tuntuu, että ”ajatuksella” on selvä ristiriita ensimmäisessä kappaleessa. Onko mielestäsi ARMO kasvattajana silloin, jos heti perässä on ehdollinen lause. (Se todellakin merkitsee sitä, että….). Apostolin mielestä armo kasvattaa hylkäämään jumalattoman menon ja elämään hurskaasti ja jumalisesti tässä ajassa. Apostolit ovat myös sitä mieltä, että ”lihan himo….” on syntiä. Kunnioitus naista kohtaan on armoa ja Jumalan tahdon mukaista. Rääkkääminen ja pakottaminen erilaisiin suorituksiin on todella seikka, johon kirkon ja kaikkien kristittyjen pitäisi puuttua. Naisen oma elämä on yhtä arvokas kuin miehenkin. joten enemmän kehään ”Hengen hedelmiä”, joita voi lukea Gal. 5:22, mm. itsensä hillitseminen..
Olisi hyvä palata v. 1911 tilaan! 1960-luvulla liikkeen pilaantuminen alkoi…
Erkki H. Avaisitko hieman tuota kommenttiasi. Mielenkiinnolla kuulisin aiheesta lisää.
Arvoisa nimimerkki Toinen ajatus:
Olen tutkistellut lähivuosien suomalaista kirkkohistoriaa. 2000-luvun alussa kokeilin itsekin löytyisikö hengellinen koti SRK:n piiristä. Jäin silloin aika yksin. Kyseisen kultin ”kunniaksi” on sanottava ettei minua liiemmin häiritty.
Edesmenneet isovanhempani äidin puolelta olivat kääntyneet tähän uskoon, samoin kummienoni (joka on liikkeen pappeja). Henk. koht. kontaktit ovat olleet suht. asiallisia jopa ystävällisiäkin. Hengellinen kotini on kuitenkin löytynyt varsin perusluterilaisesta seurakunnasta.
1960-kuvun alussa tapahtui maallikkovallankumous vl-liikkeessä. Iäkkäät sisäpiiriläiset tietänevät paremmin! Petäjäveden suviseuroissa eräs vanhus esitti julkisen protestin, itkien seuroissa, ”pahoinpidellyistä lampaista”.
En viihtynyt Rauhanydistyksellä. En tosin mitään viihdettä ja viihdytystä odottanutkaan.Saarnoissa oli toisten haukkumista, halpahintaista moralismia, eisegeettistä raamatuntulkintaa yms mielikuvituksellista allegorista sananselitystä selvistä Raamatun kohdista. (Puheet olivat uuvuttavan pitkiä, 2 saarnaa/seurat!)
On vuosien aikana jäänyt maku, myönteisistäkin kontakteista huolimatta, että elävä Jumala, Kristus ja elävä kristillisyys on korvattu erehtymättömällä SRK.lla. Eettisissä kysymyksissä on heillä hyviäkin linjauksia, toki. Epäraikas eksklusiivisuus seurakuntaopissa ja epärehellinen rikosten salailu on vieraannuttanut minua aktiivisesta kontaktista liikkeeseen. En tunne rovasti Juntusta, mutta median luomasta kuvasta päätellen hän vaikuttaa rehelliseltä mieheltä.
En tiedä, avaako tämä mitään? Korostaisin, että SRK:n piirissä on oikeitakin kristittyjä. Mutta totuus on se, että sielläkin on vain muodon vuoksi mukana olevia. En olen kenenkään tuomari enkä haluakaan olla.
Käsittelen tätä asiaa monellakin tavoin keskenäni… Minulla on edelleen kyselyä vl-uskon kohdalla ja tavallaan ambivalentti asenne, ei ehkä viha-rakkaus-suhde kuitenkaan, ko. vl-uskomiseen tällä hetkellä…