Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on antanut vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvalle rovasti Erkki Pirille kirjallisen varoituksen toimimisesta vastoin pappisviran velvollisuutta sekä papille sopimattomasta käytöksestä. 
Tuomiokapituli katsoo, että Piri on rikkonut papin vaitiolovelvollisuuttaan viime kesänä. Hän saattoi tuolloin kolmannen osapuolen tietoon keskustelun, joka sekä kantelijan, vanhoillislestadiolaisen perheenisän, että tuomiokapitulin mukaan on tulkittava luottamukselliseksi.
Erkki Piri oli paljastanut ulkopuoliselle hänelle uskoutuneen perheenisän henkilöllisyyden ja samoin uskotun asian sisällön. Kyseinen perheenisä teki Piriin menettelystä kantelun Oulun tuomiokapituliin.
Rovasti Piri on toiminut pitkään SRK:n luottamustehtävissä. Julkisuudessa hän on (esimerkiksi Kalevan haastatteluissa) itse korostanut, että vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on sallittua keskustella myös yhteisön kipeistä asioista vapaasti. Samoin hän on todennut, että hoitokokouksia tullaan järjestämään rauhanyhdistyksissä ”aina”, tulevasuudessakin.
Hoitokokous on sielunhoidollinen, parantava ja hoitava keskusteluhetki. – Lääninrovasti Erkki Piri Kalevassa 15.10.2011.
Monien mielestä Piri on ollut vuosikymmeniä yksi tärkeimmistä vaikuttajista SRK:ssa, ja samalla yksi liikkeen sisällä mielipiteitä jakavista vl-puhujista.
Rippisalaisuus on ehdoton – kyseessä rikkomus kirkkolakia vastaan
Pappisasessori Kari Tiirola kertoo, että menettelyllään Piri on tuomiokapitulin näkemyksen mukaan rikkonut kirkkolakia.
– Rippisalaisuuden noudattaminen on papille äärettömän tärkeä asia. Siksi se on turvattu kirkkolailla. Jos rikkoo rippisalaisuutta, rikkoo kirkkolakia, pappisasessori Tiirola on perustellut ratkaisua Kalevan haastattelussa. Hän toteaa lisäksi, että rippisalaisuuden ulottuvuuksista on käyty viime aikoina keskustelua kirkossa. Viime vuosien keskustelu on liittynyt varsinkin rippisalaisuuden käyttöön rikosten salaamisessa. Esimerkiksi pastori Johannes Alarannan väitöskirja aiheesta hyväksyttiin Itä-Suomen yliopistossa runsas vuosi sitten ja vilkastutti keskustelua rippisalaisuudesta.
– Tuomiokapituli katsoo, että tässä tapauksessa rippisalaisuutta on syytä tulkita hyvin laajalla tavalla.
Kapitulin mukaan Piri on lisäksi käyttäytynyt papille sopimattomalla tavalla kokouksessa, joka pidettiin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä Pohjois-Suomessa alkukesästä.
Kirjallisen varoituksen antaminen on yksi niistä toimenpiteistä, joihin tuomiokapituli voi sille tehdyn kantelun perusteella ryhtyä. Varoituksen antamisen lisäksi kapituli voi muun muassa pidättää henkilön pappisvirasta tai määrätä hänet menettämään pappisvirkansa kokonaan.
Erkki Piri ei pidä ratkaisua oikeana, mutta tyytyy tuomioon
Erkki Piri on varoituksesta eri mieltä tuomiokapitulin kanssa. Hän katsoo, ettei hän ole rikkonut vaitiolovelvollisuuttaan eikä myöskään käyttäytynyt papille sopimattomalla tavalla. Pirin mukaan hänellä on näkemyksensä tueksi kahdenkymmenen kokouksessa läsnä olleen yksityishenkilön kirjallinen lausunto siitä, että hän ei ollut käyttäytynyt sopimattomasti.
– Mutta tuomiokapitulin kanta on erilainen ja siihen tyytyminen. Vaikka olen eläkkeellä, piispa on esimieheni, hän kuvailee. Hän katsoo voivansa edelleen jatkaa hengellistä työtään.
– Toivon, että saan tehdä jatkossakin rauhassa sitä työtä, joka on minulle kutsumus, Piri jatkaa.
Kirkkolaki kieltää painostamisen ja hengellisen väkivallan
Tuomiokapituli arvioi käsittelyssään kahta asiaa; papille kirkkolaissa määrätyn vaitiolovelvollisuuden toteutumista sekä papin roolia herätysliikkeen sisäisessä kokouksessa.
Tapauksen taustalla on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä Tornion rauhanyhdistyksellä pidetty kokous. Erkki Piri osallistui alkukesän kokoukseen perheenisän pyynnöstä. Tuomiokapitulin mukaan rovastin rooli kokouksessa muuttui sen aikana siten, että hänen olisi pitänyt todeta, ettei hän voi enää jatkaa keskustelua.
– Papin on oltava lojaali ensisijaisesti hänen puoleensa luottamuksellisesti kääntyneelle henkilölle sekä kirkon viran velvollisuuksille, ei muulle taustayhteisölle, kapituli toteaa ratkaisussaan.
Perheenisän ja rovastin käsitykset kokouksen luonteesta eroavat toisistaan. Perheenisä mielsi kokouksen hoitokokoukseksi, jossa häntä yritettiin saada tekemään parannusta aiemmasta käyttäytymisestään.
– Rovasti kehotti minua tekemään julkirippiä seurakunnan edessä, isä totesi rovastista tuomiokapituliin tekemässään kantelussa.
Suomen luterilaisessa kirkossa luovuttiin julkiripin käytöstä vuonna 1850.
Tuomiokapituli toteaa, että kirkkomme pappi voi toimia herätysliikkeissä ja niiden luottamustehtävissä. Olennaista tuomiokapitulin kannalta on se, missä roolissa ja miten pappi voi toimia. Kapitulin mukaan hänen tulee aina toimia siten, ettei hänen toimintaansa missään olosuhteissa koeta painostamiseksi tai hengelliseksi väkivallaksi.
Oulun tuomiokapitulin kollegio: notaari Outi Äärelä, lakimiesasessori Mari Aalto, maallikkojäsen Marja Kantola, vanhempi pappisasessori Juha Rauhala, piispa Samuel Salmi, tuomiorovasti Matti Pikkarainen, nuorempi pappisasessori Kari Tiirola, hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Satu Vuollo, hiippakuntadekaani Kari Ruotsalainen. (Kuva: Oulun hiippakunnan sivulta.)
Tuomiokapitulin päätökset tehdään esittelystä. Esittelijöinä toimivat tuomiokapitulin virkamiehet. Esittelijöinä toimivat yleensä piispa, pappisasessorit, lakimiesasessori, hiippakuntadekaani sekä notaari.
Kapituli: Vaitiolovelvollisuus ymmärrettävä laajasti
Erkki Piri oli käynyt perheenisän kanssa pari viikkoa kokouksen jälkeen puhelinkeskustelun, jonka luottamuksellisesta ja sielunhoidollisesta luonteesta hän on eri mieltä perheenisän kanssa. Perheenisän mielestä hän uskoutui puhelussa Pirille, eikä tämä olisi saanut kertoa keskustelun sisältöä kenellekään. Rovasti Piri oli kuitenkin saattanut keskustelun kolmannen osapuolen tietoon.
Oulun hiippakunnan tuomiokapituli toteaa, että vaitiolovelvollisuus sielunhoidossa on ymmärrettävä laajasti.
– Pappi ei saa ilmaista hänelle yksityisessä ripissä tai muuten sielunhoidossa uskottua asiaa eikä henkilöä, joka papille on uskoutunut, kapituli muistuttaa kirkkolain pykälästä.
Se katsoo, että Erkki Piri paljasti ulkopuoliselle sekä hänelle uskoutuneen henkilön että uskotun asian sisällön.
Kapituli piti lieventävänä seikkana sitä, ettei rovasti tiettävästi tuonut kolmannen osapuolen tietoon mitään kokonaisuuden kannalta uutta asiaa.
Erkki Piri on toiminut pitkään Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen SRK:n luottamustehtävissä.
Olennaista tuomiokapitulin kannalta on se, missä roolissa ja miten pappi voi toimia. Tuomiokapituli totesi, että pappi voi toimia herätysliikkeissä ja niiden luottamustehtävissä, mutta siten, ettei hänen toimintaansa missään olosuhteissa koeta painostamiseksi tai hengelliseksi väkivallaksi.
Papin vaitiopovelvoitetta tutkinut vl-pappi Johannes Alaranta näkee tuomion ennakkotapauksena. Hän kommentoi tuomiota Kotimaa24:n blogissaan seuraavasti:
– Tuomio on sikäli hyvin merkittävä, että nyt on tullut todeksi kirkkolain kirjain. Se ei ole suinkaan kuollut. Jos pappi toimii vastoin kirkkolain vaitiolosäädöksiä, siitä voi seurata rangaistus. Tapaus perusteluineen on kiinnostava. Uskon tuomion vaikuttavan jatkossa siihen, miten vastaavissa tilanteissa olevat papit toimivat. Toivon niin.
Kirkon palveluksessa tomivat vl-pappisveljet, joita tänä päivänä on yli sata kaikkiaan, joutuvat nyt toimimaan SRK:n ja rauhanyhdistyksen piirissä varovaisemmin kuin aikaisemmin, mitä tulee ihmisten puhuttelemiseen ja hoitokokoustyyppiseen porukalla kiusaamiseen. Kanteluita saattaa tulla lisää.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Nestori.
* * *
Lue lisää:
Johannes Alaranta: Taakkojen kantaja vai ilmiantaja? Kirkko-oikeudellinen tutkimus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papin vaitiolovelvollisuudesta vuoden 1993 kirkkolain mukaan ja vaitiolovelvollisuudesta vuosina 2007–2012 julkisuudessa esitetyt tulkinnat. Väitöskirja. Itä-Suomen yliopisto, 2013.
Simo Alastalo: Lestadiolaispastori sai varoituksen rippisalaisuuden rikkomisesta. Kotimaa24 11.12.2014.
Simo Alastalo: ”Lestadiolaisrovastin varoituksen taustalla hoitokokous”. Kotimaa24 11.12.2014.
Johannes Ijäs & Saara Maria Pulkkinen: Voittosen hyllyttänyt Sulila: Minua pyydettiin tekemään parannusta. Kotimaa24 2.7.2011.
Illalla televisiossa: ”Homot eivät ole vihollisiamme” – lestadiolaisesta toisinajattelijasta tuli liikkeessään hylkiö. Ilta-Sanomat 16.10.2014.
Kapu: Puhuja: SRK saattoi henkiopilla Siionin lähes kaaokseen
Antti Laakso: Tuomiokapituli antoi kirkkoherralle huomautuksen – osallistui kilpailevaan toimintaan. YLE Satakunta 22.6.2015.
Nestori: Naatus, Pentikäinen ja Alaranta: Hengellinen terrori rauhanyhdistyksissä jatkuu edelleen
Pappia koskevan kantelun käsittely 11.12.2014. Oulun tuomiokapitulin tiedote 11.12.2014.
Rovastille varoitus kirkkolain rikkomisesta. Kaleva 11.12.2014.
Tornion rauhanyhdistyksen kokous johti rovastin varoitukseen. Pohjolan Sanomat 8.1.2015.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Pirillä on onneton niskoitteleva ja täysin väärä asenne.
Ylimielisenä esimmiehilleen hän ei pidä varoitusta siis oikeana, vaan vänkyttää omine ”todistajalausuntoineen” vastaan,
Eikä käytännössä siis aiokkaan korjata toimintaansa saatika näkemyksiään.
Jotenkin NIIN NIIN NIIN epärehellis-hoitokokouslais-vanhoillislestadiolaista, että….JOOO….ME sitä olemme AINA VAAN oikessa ja se on UHRI on saatanan kätyri kaikkine tukijoineen jotka ovat JVK:ta vastaan nousseet jne jne…..
ah ja voi kun tekisi mieli sanoa oikein ruymasti mutta jääköön nyt…
Tornio on toisinto Lempäälästä…..
Me seniori-ikäiset ja historiaamme perehtyneet tiedämme, mistä ja milloin tämä surullinen hoitokokouskäytäntö alkoi keskuudessamme. Se vyöryi eksytyksen voimalla järjestetyissä massahoitokokouksissa, jotka kulkivat aaltoina rauhanyhdistyksillä silloisen SRK:n siunaamana ja ohjeistamana. Ne kylvivät tänne asti ulottuneen pelon. Vasta äskettäin Viljo Juntunen korjasi omaa osaansa ja kertoi suoraan, kuinka suuri pelko oli.
Hoitokokouskäytännön ja sielunhoidon ero pitää selventää. Silloin paljastuu, kuinka väärään mainittu erhetys johti Kristuksen kirkkolain tulkinnassa hyvin ikävin, jopa julmin seurauksin lukemattomien uloshoidettujen kohdalla ja sitoen ja alistaen koko lauman.
Väärän hoitokokouskäytänteen häntä on yhä keskellämme, koska sitä ei ole yksinkertaisesti tilitetty/ korjattu.
On ehkä Luojan ohjausta, että tämän hetken polttopisteessä on kristillisyydessämme suurta arvostusta saanut Erkki Piri, joka omankin tunnustuksensa mukaan on ollut takavuosikymmeninä ankara hoitomies.
Kysymys kuuluukin: kun tietää tehneensä todella rankkoja vääryyksiä harhaoppisin perustein, eikö vieläkään TUNNE tarvetta korjata teot ja perusteet? Miksi vieläkin haluaa tukea ja harjoittaa väärää vallankäyttöä ja vääriä perusteita?
Hoitokokouskäytänteestä on tälläkin sivustolla ollut runsaasti tietoa ja Aini Linjakummulta tutkimus, jota en toistaiseksi ole saanut käsiini. Me iäkkäämmät tiedämme, mistä on ollut kyse: harhaoppisesta väärän vallankäytön harjoittamisesta, jossa yksi asia on jäänyt mielestäni liian vähälle huomiolle: hoitomiesten raadollinen seurakunnan junttaus hoidettavaa vastaan.
Tähän liittyen pahaa olivat usein ne keksityt syyt, joista hoidettava haluttiin tilille. Massahoitokokouksissa oli kyse puhtaasti erilaisista vääristä hengistä ja myöhemmin useimmin vääryyksien kyseenalaistaminen tai jonkun ”isokenkäisen/ansioituneen varpaille” astuminen.
Nyt ollaan menossa siinä kulminaatiopisteessä, että SRK:n ainoa mahdollisuus on selvittää ja korjata oma tonttinsa koko kyseisen harhaopin osalta. Silloin paljastuu, että hoitokokouskäytäntö ei todellakaan ollut yksittäisten ylilyöntejä, vaan suuri kollektiisen harhan vääryys, jonka tilityshetki on käsillä.
Siitä ei enää pääse yli eikä ympäri, kuin käymällä kohti – rehellisesti ja nöyrästi, totuuden henkeä rukoillen.
”Kun vääryys vallan saa, rakkaus monissa kylmenee”.
Tämänhetkisessä kahden Erkin tapauksessa näkyvät samat tyypilliset hoitokokouskäytänteen raadolliset piirteet kuin aiemminkin. Uhreja on syntynyt vuosikymmenten saatossa. Kukaan meistä ei tiedä lukua, kuinka laajalti maassamme ja ulkomailla on ihmisiä, joita nämä ”hoidot” ovat koskettaneet suoraan tai välillisesti. Sitä voi miettiä – rehellisesti.
Torniossa on siis sellainen tilnne, että Erkki H on oikein uskova, koko muu seurakunta on harhassa.
Erkki Piri on siis kertonut tuossa kokouksessa jotain, jota nuo 20 muuta kokouksessa ollutta ei olisi Erkk H:n mukaan saaneet kuulla tai tietää. Mitä se on, ei kai ole tiedossa.
Mikä tuo kokouksen alkuperäinen tarkoitus oli? Kuka sen kutsui koolle?
Tiedoksi ylläpidolle:
Olette antanut minulle tänne kirjoittaessani toivomukseni vastaisesti nimimerkin Erkki H. Minut voidaan mahdollisesti sekoittaa ko. Tornion mieheen Erkki H.?
Olen Erkki Hänninen. Haluan kirjoittaa täällä omalla nimelläni, tai en ollenkaan. Suon puolestani ilomielin nimimerkin muille, jotka eivät syystä tai toisesta halua kirjoittaa nimellä. Ymmärrän oikein hyvin senkin, tässä kontekstissa…
Arvoisa ylläpito, olkaa hyvä ja korjatkaa asia. Kiitos!
Asia selvä.
On käynyt ilmi, että suinkaan kaikki niistä kirjoittajista, jotka ovat kommentoineet omalla nimellään, eivät silti ole halunneet koko nimensä näkyvän. He eivät vain ole tulleet ajatelleeksi kirjoittamista erottuvalla nimimerkillä. Toimitus kehottaakin kaikkia keskustelijoita valitsemaan itselleen muista erottuvan, yksilöllisen nimimerkin.
Ystävällisesti
Toimitus
Länsimaiden raju yhteiskunnallinen ja moraalinen murros 1960-luvulla ei voinut olla näkymättä myöskään vl -kristillisyyden keskuudessa. Näihin ilmiöihin suhtautuminen vaihteli hempeästä suvaitsevaisuudesta äärimmäiseen kireyteen. Tämä synnytti ristiriitoja, joita lähdettiin hoitokokouksin korjaamaan.
Syyt olivatkin varsin rationaalisia eivätkä johtomiesten kuviteltua valtataistelua. Murroksen rajuutta on vaikea nykyihmisen tajuta. Se aiheutti silloisessa yhteiskunnassa hämmennystä yleisestikin. Ensimmäisen kerran
maailman historiassa uudenlainen ”valistus” ei jäänyt vain tiedostavan yläluokan debatiksi, vaan tunkeutui uuden välineen, television, avulla matalimpaankin salotorppaan, jossa kuva yleensäkin oli merkinnyt tähän asti lähinnä kuvaa kirkon seinässä.
Varsinkin koillismaalla äärimmäinen kireys johti nk ”kososlaisen eriseuran”
syntymiseen, jonka oppiharhoina nähtiin mm. ”parempien uskovaisten” seurakunta seurakunnan keskellä , rippioppiharha, jossa ripistä tehtiin synnin peite sekä oppi siitä, että synti ei kadota. Hedelmänä oli salaisten syntien salliminen itselle, mutta muita kohtaan äärimmäinen
kireys, kyttääminen ja arvostelu. Oli ”lampaanlihaa hampaissa”. (ks Kurvinen: Raportti Lestadiolaisuudesta 1980)
Jossain vaiheessa eriseura rekisteröityi virallisesti nimellä ”Vanhoillislestadiolainen Rauhanyhdistys”. Mielenkiintoista, että kyseinen yhdistys liittoutui Amerikassa samaan aikaan syntyneen toisen
ääripään eriseuran nk ”töröläläisyyden” kanssa. Tältä taholta, samoin kuin sen ajan sensaatiolehdistössä esitettiin näitä samoja syytöksiä painostuksesta ja terrorista, joita yhä vieläkin näyttää ilmenevän.
Se, että seurakunnassa hoidetaan, ei ole mitenkään Raamatun vastaista. Päin vastoin, sillä Paavalikin siihen moneen otteeseen kehoittaa. Lutherin mielestä se on merkki siitä, että kyseessä on oikea Jumalan seurakunta :
”Jos siis näet syntejä julkisesti tai yksityisesti anteeksiannettavan tai ihmisiä rangaistavan, niin tiedä, että edessäsi on Jumalan kansaa. Sillä siellä, missä ei ole Jumalan kansaa, siellä ei myöskään ole taivaan valtakunnan avaimia. Sillä Kristus on jättänyt ne jälkeensä tänne maan päälle, että ne olisivat näkyvänä tunnusmerkkinä ja armonvälikappaleena, jolla Pyhä Henki jälleen pyhittää langenneita syntisiä ja joiden kautta kristityt tunnustavat olevansa Kristuksen alainen pyhä kansa tässä maailmassa.
Ja ne, jotka eivät tahdo kääntyä, eivätkä salli itseään pyhitettävän, työnnetään pois tästä pyhästä kansasta. Toisin sanoen, tämän avaimen voimalla heidät sidotaan ja suljetaan ulkopuolelle.” ( Luther : Sana ja Armo )
Ninimerkille ajatus:
”Se, että seurakunnassa hoidetaan, ei ole mitenkään Raamatun vastaista. Päin vastoin, sillä Paavalikin siihen moneen otteeseen kehoittaa. Lutherin mielestä se on merkki siitä, että kyseessä on oikea Jumalan seurakunta :
”Jos siis näet syntejä julkisesti tai yksityisesti anteeksiannettavan tai ihmisiä rangaistavan, niin tiedä, että edessäsi on Jumalan kansaa. Sillä siellä, missä ei ole Jumalan kansaa, siellä ei myöskään ole taivaan valtakunnan avaimia. Sillä Kristus on jättänyt ne jälkeensä tänne maan päälle, että ne olisivat näkyvänä tunnusmerkkinä ja armonvälikappaleena, jolla Pyhä Henki jälleen pyhittää langenneita syntisiä ja joiden kautta kristityt tunnustavat olevansa Kristuksen alainen pyhä kansa tässä maailmassa.”
Muutoin hyvä hyvä kirjoitus nimimerkiltä ”ajatus” ja se pitää suurelta osin paikkansa mitä hän kirjoitti. On yksi asia, jossa vanhoillislestadiolaiset menivät syvälle metsään ja se on juuri tämä kohta, jonka otin esille. Katuvalle annetaan synnit anteeksi, se on selvä, mutta vastentahtoista pakkoparannusta Raamattu ei tunne. Hoitokokoukset olivat puhtaasti seurakunnan (SRK:n) vaatimaa pakkoparannusta ja pakkorippiä. Tämän ”pakkohoitamisen” jäljet ovat kauhistuttavat. SRK:n mielestä kaikki oli muka niin ”siunauksellista”, mutta pääsääntöisesti se oli juoruihin perustunutta henkistä ja hengellistä väkivaltaa täysin syyttömiä ja viattomia vanhoja ihmisiä kohtaan. Rikollista touhua se oli.
Niin – viittaan minäkin nimimerkki ajatuksen kommenttiin ja lainaukseen Paavaliin ohjeista hoitaa julkisynteihin joutuneita:
Eiköhän olisi jo korkea aika kertoa kaikelle kansalle rehellisesti, että suurimmalta osin hoitokokoukset olivat aivan muuta kuin mistä Paavali puhui. Keksityt henkiopit, juorut ja SRK:n vääryyksien kyseenalaistaminen olivat todellisia syitä hoitokokousjulmuuksissa?
Viljo totesi aivan oikein, että hän haluaisi pyytää ainakin kaikilta anteeksi näitä hoitokokousvääryyksiä ja vielä lisäsi, että niihin aikoihin sisältyi paljon pahuutta. Tämän hän on kertonut julkisuudessa.
Polttava kysymys oman kristillisyytemme keskellä on, miksi ei vieläkään uskalleta tehdä todellista rehellistä tilitystä menneistä vääryyksistä?
Se näet tarkoittaisi, että SRK:n pitäisi korjata oma tonttinsa ja kertoa avoimesti koko harhaopin harjoitus, ohjeistus ja sen uhrien kohtalot. Kipeä kohta on erityisesti harhaopetuksen kollektiivisuus.
Senioripolvella on suuri vastuu menneiden vuosikymmenten tapahtumista ja niiden rehellisestä kohtaamisesta. Taivaallinen Vanhin antakoon meille kailille siihen uutta rohkeutta, jolla on oleva iankaikkinen siunaus jokaista kohtaan!
Se näkökulma, että syytetään painostuksesta, terrorista, tms. on yhteinen maailman ja etenkin sen sensaatiomedian kanssa. Kertooko se jotain ? Näkökulma onkin niiden muutamien näkökulma , joista Luther toteaa: ”eivät tahdo kääntyä, eivätkä salli itseään pyhitettävän”
On myös toinen näkökulma, jossa tuhannet ihmiset vapautuivat kireydestä,
oikean ja vasemman puolen synneistä ja jotkut jopa eriseuran hengestä.
Armolla ja anteeksiannolla saattoi suhtautua niin hoitajiin kuin ulosjoutuneisiin. Niinpä 80-luvulla vl -liikkeessä alkoikin ennennäkemätön yhteen hiileen puhaltamisen ja toiminnan aika.
Parka-Heikki noin sata vuotta sitten totesi : ” Kun omavanhurskaus menee armoauringon eteen, niin kristityt tulevat viallisiksi. Mutta vika löytyykin omasta sydämestä.”
Kannattaa hetki pysähtyä ja miettiä, josko se ei ole sittenkään seurakunta, jonka tulee muuttua, vaan minun oma sydämeni tila.
Ajatukselle:
Viittauksesi Parka-Heikin lausumaan sadan vuode takaa vie johtopäätökseen, että olet yhä samoilla linjoilla silloisen harhaanjohtajan ajatuksista. Seurakuntaa johdettiin harhaan. Siitä totuudesta ei pääse kieltämällä. Armo opettaa meitä oikein, armollisuuteen, laupeuteen ja totuuteen. Harhaoppi käytänteineen loi pelon, jolla on pitkät jäljet ja ne ovat tulleet esiin yhä keskusteluissa ja Viljon viimeisissäkin lausunnoissa.
Heikkikin tietojen mukaan myöhemmin ymmärsi ja teki parannusta harhasta, mutta ei saanut ” tilaisuutta” korjata jälkiä. SRK:ssa on tiedot, jollei ole hävitetty,
Minusta on turhaa lähteä syyllistämään yksityisiä kun harhaanjohdettu seurakunta toimi kollektiivisesti ”uuden kuuliaisuuden” vaatimusten mukaan. Kaikki olimme samassa veneessä – harhaanjohdettu seurakunta.
Kun myöhemmin puhujien keskuudessa harhaa selvitettiin, seurakunta jätettiin käytännössä pimentoon. Eli todellinen tilitys harhasta jäi tekemättä.
Siksi olemme nyt vasta sen edessä.
Meiltä senioreilta erityisesti odotetaan nyt rehellisyyttä menneestä, jonka häntä on keskellämme. Harhan luoma pelko pitää monia yhä otteessaan.
Luotan silti, että Jumala kaikkitietävänä johtaa Pyhän Hengen kulkua niin kuin hyväksi näkee omiensa keskellä. ”Totuuden henki johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä” jne.
Leonard Typpö: ”Armon valo kirkkahasti valaiseepi Siionin. Armon virrat runsahasti virvoittaa sen kastehin” jne SL 95.
minusta tuntuu kun näitä vl-seniorin juttuja lukee, että olet ainoa joka uskoo oikein maanpäällä? kaikki ovat poikenneet pois, paitsi vl-seniori? Miten niin pääsi käymään? olenko siis uskomassa? vl-senioin saarnan mukaan en ole….?
”Miten niin pääsi käymään?”
Jopas jotakin – ehkäpä kerrot, miksi näin olet käsittänyt?
Olenko täällä saarnannut sinulle?
Olen pyrkinyt kirjoittamaan kristillisyytemme menneistä tapahtumista yleisellä tasolla ilman henkilökohtaisuuksia.
Minä olen samassa ymmärryksessä vl-seniorin kanssa koska olen myös seniori-ikäinen ja muistan vielä hyvin nuo 1960-80 kamalat tapahtumat ja koko liikkeen opillisen harhaanmenon. Nuoremmat eivät ehkä tiedä näistä, koska näistä on kielletty puhumasta. Se on myös nuorilla tunkion päältä uskomista niin kauan kuin nämä asiat ovat korjaamatta. Olkaa nuoret rohkeita, kysykää vanhemmilta ja vaatikaa vastauksia. Ottakaa selvää asioista.
Kiitos sinulle tuesta, toinen Seniori!
Olen usein viime aikoina ajatellut monenlaisten pohdintojen, kirjoitusten, keskustelujen ja muistelujen jälkeen, kuinka me seniori-ikäiset olemmekaan kantaneet kauan näitä vaiennettuja ja korjaamattomia asioita vuosikymmeniä matkassamme. ME kaikki olemme olleet osallisina näissä harhaopin käänteissä kaulaamme myöten. Kyse ei ollut yksittäisistä ylilyönneistä, kuten tähän saakka on uskoteltu.
Olisi parempi kaikille, että yhdessä saisimme rohkeutta puhua paljon vääryyksiä ja pelkoa aiheuttaneen harhaopetuksen sellaisena kuin se oli ja ennenkaikkea korjata sen mikä vielä on korjattavissa. Esimerkiksi kaikki, jotka tulivat väärin, harhaoppisin perustein julmasti kohdelluiksi ja saatteella ”saatanan haltuun” ulos ajetuiksi – saisivat vihdoin kuulla oikean anteeksipyynnön. Tai jos he eivät ole elossa, heidän omaisensa saisivat sen kuulla – juuri kuten Viljon kohdalla tapahtui.
Mehän voimme ottaa kaikki mallia Viljosta, joka äskettäin kertoi YLE:n haastattelussa, että hän ainakin haluaisi pyytää kaikilta väärin kohdelluilta anteeksi niitä pahoja asioita, mitä tehtiin ”seurakunnan” nimissä.
Pelko oli juuri niin kova kuin Viljo sanoi: jos yksityisenä olisi noussut vastaan, itse olisi pian ollut seuraavana vaikeuksissa , ”epäiltynä sieluntilastaan”. Massahoitokokouksissa oltiin jonossa jokainen ”epäilyttävässä sieluntilassa” vuorollaan ja pelossa, siunataanko vai ei. Etupenkissä SRK:n lähettämien hoitomiesten kädenliikkeestä tiesi, voiko seurakunta siunata vai ei. Näitä ”näytelmiä” riitti vuosiksi ympäri valtakuntaa massoina tai yksittäisinä. Koska niistä kiellettiin puhumasta, erittäin monet eivät vieläkään uskalla niitä edes muistella, saati puhua.
Kun alkaa miettiä, kuinka paljon näitä harhaopin aiheuttamia hoitokokouksia ja niihin liittyviä seurakuntapäiviä kaikenkaikkiaan vuosien mittaan eri puolilla yhteensä tapahtui, alkaa hahmottua, kuinka suuresta ja kirjaimellisesti syvään vaikuttavasta ja kollektiivisesta prosessista onkaan ollut kyse. Sellainen jättää pitkälle yltävät jäljet.
Kyseessä on yksinkertaisesti yhteisestä menneisyydestämme johtuva kollektiivinen trauma, jonka kohtaamisen aika on tullut.
Yhdyn myös Seniori kehoitukseesi nuorille kysellä tämän trauman kokemuksista. Heidän on vaikea käsittää, mitä olemme kokeneet.
Toivoisin hartaasti, että näistä asioista pystyisimme puhumaan ja keskustelemaan rauhallisesti, mutta silti rohkeasti ja rehellisesti. Uskon, että moni haluaisi puhua, mutta ei edelleenkään uskalla. Yhä on pelko, että joutuu sieluntilaltaan epäilyttäväksi, jos uskaltaa livenä puhua.
Siinähän se pahin pelko on.
Aivankuin vastikään olisimme saaneet vahvistuksen tälle pelolle?!
Koska tapahtumat koskettivat meitä kaikkia, niistä on voitava puhua myös kaikkien kesken, eikä vain puhujien tai teologien. Keskustella voi aivan puhekielellä ilman tieteellistä tutkijan tai teologin retoriikkaa.
Päivämies kertoo, että alkavalle vuodelle on annettu teemaksi rakkaus.
Eikö se olekkin paras lähtökohta yhteisen traumamme hoitamiseksi?
Tiedän, että kirjoitus-ja keskustelutyylini on vakavissa asioissa ”tömäkkää”, mutta pyydän anteeksiantavaa mieltä ja kärsivällisyyttä ylittämään tämän heikkouteni ja kiinnittämään enemmän huomiota asiasisältöön!
Nimetön 328:lle, sinun kommentistasi huokuu samanlainen syyttävä mieli kuin hoitokouksien aikana, kohdistat huomiosi henkilöön vaikka hän puhuu asioista jotka koskettaa koko seurakuntaa, kavalasti kierrät aiheen vihjaillen kanssakeskustelijan uskon tilasta sellaista mitä siinä ei ole. Näin toimi myös Srk hoitokouksissa, oli helpompi kohdistaa katse yksilön vikoihin kuin koko seurakunnan harhaan.
Still puuttui kommentissaan aivan oikein keskustelun tapaan, joka ei ole toivottava. Hyvä ”Nimetön 328″, kommentissasi esittämäsi kysymys on tietenkin sinänsä pohdinnan arvonen. ”Olenko siis uskomassa?”
Mutta edeltävät ajatukset viestissäsi ovat tyyliltään hyvän keskustelutavan vastáisia. On selviö, että keskustelukumppanin kunnioittaminen ihnmisenä ilman henkilöä koskevia halventavia heittoja on meidän jokaisen velvollisuus. Vai siten voimme saada rehellistä ja avointa keskustelua ja aremmatkin siihen mukaan.
Ystävällisesti,
Toimitus
”Vaihdetaan johto ja palataan Egyptiin”. Napiseva ja Moosesta ja Aaronia kritisoiva kansa näki näiden toiminnan inhimillisenä valtana ja asemana, eivätkä muistaneet, että Jumala johdatti kansaansa.
Monista koettelmuksista huolimatta, Jumala johdatti kansaansa myös
1970-luvulla. Kun sen pääsee käsittämään, ei tarvitse herätä toisten vikoihin ja alkaa huitomaan oikealle ja vasemmalle katsomatta kehenkä lyönti sattuu, kuten Matti Suo aikanaan totesi. Kun herätään omiin vikoihin, se synnyttää rakkauden kanssaveljiin ja -sisariin. Pääsee vapaasti uskomaan.
Ongelma onkin siinä, että kynttilänjalka on joiltakin kadonnut. Kristuksen seurakunta nähdäänkin ihmisten yhteisöksi, jossa SRK:lla uskotaan olevan valta ja asema. Tässä on todellinen harha, sillä Jumalan Valtakunta on nimenomaan Kristuksen kuninkuutta.
Tätä tarkoitti myös Lestadiuksen ja Raattamaan työtoveri ,Parka-Heikki (Heikki Parkajoki 1819-1894) puhuessaan siitä, että vikaa tulee etsiä ensin omasta sydämestä. Parka-Heikki ei kuulunut myöskään niihin Lestadiuksen mielestä kelvottomiin paimenkoiriin, jotka lauman keskellä alkavat summia haukkua, lampaita puremaan ja laumaa hajoittamaan. Näiltä pitäisi Lestadiuksen mielestä viilata hampaat.
Aajatukselle selvennykseksi:
Luulin automaattisesti, että käyttäessäsi Parka-Heikki nimitystä, tarkoitit Heikki Saarta. Omassa kommentissani tarkoitin tietenkin häntä, koska ymmärtääkseni olemme keskustelleet lähinnä oman aikamme 60-alkaneesta harhaopetuksesta, jonka keulahahmoksi Heikki Saari on nimetty. Juuri tämä harhaoppi toi avauksessakin käsitellyn hoitokokouskäytänteen keskuuteemme tunnettuine seurauksineen.
”Parka-Heikki ei kuulunut myöskään niihin Lestadiuksen mielestä kelvottomiin paimenkoiriin, jotka lauman keskellä alkavat summia haukkua, lampaita puremaan ja laumaa hajoittamaan. Näiltä pitäisi Lestadiuksen mielestä viilata hampaat.”
Po. harhaoppihan teki johtohahmojensa vaatimuksesta laumalle juuri tuota lauman raatelua massahoitokokousten voimalla ja myöhemmin sitä on tehty yksittäin. Pahinta oli, että lampaita opetettiin puremaan toisiaan.
Joudumme vääjäämättä pohtimaan yhdessä, miksi yhä näitä raskaita hoitokokousuutisia kuuluu keskuudestamme, vaikka SRK:n johdolla niitä on pahoiteltu ja tuomittu sellainen vääräksi hengelliseksi väkivallaksi?
Pitäisikö nyt ottaa oppia Lestadiuksen hampaiden viilauksesta?
Vai olisikohan näin rakkauden teemavuonna aika sopia yhteisesti, että on harhaoppiin kuuluvaa toistensa pureminen ja kaikenlainen väärä vallankäyttö ei kuulu Jumalan lasten keskinäiseen rakkauteen?
Rakkaudessa ei ole pelkoa.
Jotkut loukkaantuivat 70-luvun hoitokokouksissa ja vetäytyivät eroon Kristuksen seurakunnasta. Evankeliumi jäi kuitenkin tähän yhteen lammashuoneeseen. Sinne metsään ei Kristus tee toista lammashuonetta vaan kutsuu takaisin tähän yhteen lammashuoneeseen. Siihen
käydään parannuksen kautta.
Kenekään usko ei ole niin vahva, että se kestäisi erossa tästä yhteydestä. Vaikka jotkut luulevat uskonsa jopa vuosikymmenien eron jälkeenkin niin suureksi ,että Kristuksen ja hänen seurakuntansa on tultava heiltä
anteeksi pyytelemään.
Kristuksen seurakunta koostuu syntisistä ihmisistä. Siinä ei ole voittajia ja häviäjiä, erikseen hoitajia ja hoidettavia. Kenenkään uskon perusta ei ole kanssaveljien ja -sisarten, hoitajien tai hoidettavien vaelluksen tai toiminnan virheettömyys. Jokaisen uskon perusta on siinä täydellisessä evankeliumissa, joka löytyy tässä lammashuoneessa jokaisen
omalle sydämelle uskottavaksi. Kun siihen saa ymmärryksen, niin kourat veljen, nykyisen tai edesmenneen, kurkusta kirpoavat.
Kun nuoria ollaan neuvomassa, mielellään nähdään se oma rooli ”huutavan äänen” roolina. Vakavasti kannattaa kuitenkin hetki miettiä, josko se sittenkin on sen lauman hajoittajan rooli. Kysymys on meidän
jokaisen henkilökohtainen ja äärimmäisen vakava, sillä eksytetyt on Kristus luvannut etsiä ,mutta eksyttäjälle on varattu tuomio, olkoon kuka on.
Ajatus:
”Jotkut loukkaantuivat 70-luvun hoitokokouksissa ja vetäytyivät eroon Kristuksen seurakunnasta. Evankeliumi jäi kuitenkin tähän yhteen lammashuoneeseen. Sinne metsään ei Kristus tee toista lammashuonetta vaan kutsuu takaisin tähän yhteen lammashuoneeseen. Siihen
käydään parannuksen kautta.”
Tässä ei ole mitään muuta ajatusta kuin se, että maallinen SRK:n johtama ”Kistuksen seurakunta” ja ”tämä yksi lammashuone” ymmärretään Jumalan valtakunnaksi. Tämä paljastuu sanojen ”70-luvun hoitokokous” käytössä. Oikeassa Jumalan valtakunnassa kun ei ole pidetty eikä pidetä hoitokokouksia, koska niitä ei tarvitse pitää. Oikeassa Jumalan valtakunnassa vallitsee uskomisen vapaus, ilo ja pyyteetön rakkaus. Oikeassa Jumalan valtakunnassa armolle ei aseteta mitään ehtoja.
Kiitos Nimetön. Asia on juuri niin, kuten kuvasit.
Kun oskotaan seurakuntaan pitää hoitokouksia pitää, että kuuliaisuus säilyy, mutta kun ruvetaan uskomaan vain yhteen välimieheen Kristukseen, ei hoitokokuksia tarvita.
Vätän, että VL on elämäntapa ei usko eikä uskonto.
Itse löysin hengellisen kotini Lähetyshiippakunnasta, mm. kokeiltuani 2000-luvun alussa SRK/vl-lestadiolaisuutta. Ei ollut minun juttuni…Ahdistavaa menoa. Kuollutta uskonnollista perinnettä. Kaanaanjargonia…
SRK-uskonnollisuus oli minulle henkilökohtaisesti suuri pettymys. Ainakin minulle. (Kaikki ei sovi kaikille!)
Petyin syvästi ko. uskonnolliseen (SRK-)kulttiin, vaikken ainakaan tietoisen tahallani ole koskaan halunnut vikoilla, enkä heittää lasta pesuveden mukana pois! En tavannut sitä paljon mainostettua, ns. elävää kristillisyyttä, ainakaan sen suuren kaupungin seurahuoneistoissa, jossa kävin. (=Paikallinen Rauhanyhdistys…)
Ehkä vika olikin minussa?! Oliko valitettavaa, että näin kävi? En tiedä…
PS: Kukaan ei tullut Rauhanyhdistyksellä morjestamaan eikä juttusille.
Koin yksinäisyyttä. Jäin yksin!
Kultin ”kunniaksi” voin sanoa, ettei minua juuri painostettukaan…
Kiitos siitä heikäläisille.
Veljet, sisaret ja ystävät! Kylläpä taasen on keskustelu lähellä asioiden ydintä, tottapa tosiaan!
Me sanomme, että Raamattua ei tarvitse tulkita, vaan uskoo vain sen mukaan. 2 Tim 3:16: ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa”. Lainaus sisältää yhden vihjeen: ”…joka on syntynyt Jumalan hengen vaikutuksesta”! Kaikki Raamatun tekstitkö? Kun Johannes kirjoitti Hengen vaikuttamana, että kaikki tämän kirjan kirjoitukset ovat totta, hänellä ei ollut käsissään meidän kokoelmamme mukainen Raamattu (ainakaan monella eri kielellä) vaan ehkä pelkästään oma kirjansa?! Ei kai Uudesta Testamentista ollut silloin vielä tietoakaan? Joku asiaatunteva toivottavasti laatii perusteellisen kirjoituksen Raamatun nykykokoelman kirjojen valinnasta, niistä kirkkokuntien riidoista ja sopuun pääsemiseen vaatineista lehmänkaupoista. Ei liene mitään syytä kuvitella, että kaikki noihin kirkolliskokouksiin osallistuneista ihmisistä olisi ollut puhdashenkisiä uskovaisia? Tämä nyt on yksi asia, josta meidän uskovaisten on hieman vaikea keskustella asiallisesti (ehkä Historiasta johtuen…).
Jeesus sanoi: ”Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” [Matt. 9:13] Tämän hän tosin sanoi fariseuksille mutta joistakin ihme syistä tuntuu, että Sana on käynyt ajankohtaiseksi monien uskovaisten kohdallakin. Nykyajan uskovaisilla ei yleensä ole aikaa naapureille, työtoverien tapaamiseen tai tavalliseen yhteiseen toimintaan, jossa voisi luonnollisesti tutustua ”syntisiin” ihmisiin. Jotenkin tuntuu välillä, että monet uskovaiset pitävät todellakin itseään jotenkin parempina ihmisinä; ”maailman ihmiset on niin pahoja…”.
Suhteemme Vanhaan Testamenttiin on myös omituinen. Sehän on Vanhan liiton ajan ihmisille kirjoitettu mutta kuitenkin löydämme sieltä yhtä sun toista mukavaa, joilla usein perustellaan nykypäivän uskovaisten käytäntöjä. Mooseksen esimerkkiin viitataan usein, varsinkin silloin, kun joku uskovainen haluaa hiukan ojentaa kanssaveljeään tai -sisartaan. Nuoruudessaan Mooses tappoi Egyptissä (pakko)siirtolaisena eläessään egyptiläisen, joka löi hänen heimoveljeään. Menikö Mooses tunnustamaan syntinsä tai ajallisen rikoksensa? Oliko se synti tai rikos? Ei mennyt, vaan piilotti ruumiin ja lähti pakoon Midianin maahan välttääkseen ajallisen tuomion [2 Moos 2:11-]. Joosef taas kehotti perhettään valehtelemaan faraolle, jotta tämä ottaisi suuren nälänhädän aikana nämä faraon suojelukseen. Suurta Jumalan johdatusta…
Nuoruuteni aikoina muutamat vanhat puhujat kehottivat lukemaan Raamattua ja minä monien muiden tavoin ajattelin, ettei se niin tärkeää ole, kun käy usein seuroissa ja kuuntelee. Kehottavat siihen jotkut vieläkin, ja hyvä niin sillä kyllä se on tarpeellista! Jos sitä lukee ”oikein”, läytää paljon uskoa vahvistavaa tekstiä. Mut-mut-mutta!! Ei se kaikki ollenkaan tue sitä viestiä, jota jotkut tänä päivänä ry:llä kertovat!
Eräs poissuljettu asia uskossamme on psykologia kokonaisuutenaan tai erikseen ihmisen tunne-elämän olemassaolo, toinen täysin kielletty aihe on ihmisten (henkinen ja psyykkinen) erilaisuus, joista johtuen me käsitämme aivan luonnollisesti samoja asioita eri tavoilla. Kuinka samanlaisia me kaikki olemmekaan siinä, että olemme jokainen aivan erilaisia! Kun kolmelle ihmiselle sanoo, että television katselu on syntiä, yksi näistä ajattelee ”that´s it” ja jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, katselee tai ei katsele. Toinen kokee syntisyyttä ja tekee parannusta, kun on huoltoasemalla kerran nähnyt uutislähetyksen televisiosta ja tämän jälkeen hän jatkaa omaa elämäänsä. Kolmas tarttuu toimeen ja lähtee kyselemään uskonystäviltään, ettei kai vain ole tullut katsotuksi? Ei ole monta vuotta, kun kolme perheenisää kokoontui keskustelemaan poikiensa alkoholikokeilusta, joka oli päätynyt heidän tietoonsa. Tositapausta mukaellen yksi ihmetteli, miksi tällaisesta pitää puhua, onhan se ikävää mutta mitä siitä vouhottamaan, toivottavasti ottivat opikseen. Toisen mielestä oli hyvä, että pojat ”jäivät kiinni” ja halusivat edelleen olla uskomassa. Kolmas tuomitsi ehdottomasti pojat epäuskoisiksi, koska alkoholin hankkiminen ja juominen on ehdottomasti tietoinen ja harkittu teko. Kaikki nämä istuvat samoissa seuroissa ja uskovat samalla tavalla…
Tuntui jollain lailla lämpimästi tutulta tuo ”tunkion päältä” uskominen! Siitäkin puhuminen on tosin kaksimielistä: toisaaltahan ei ihmisen tekoja tarvitse kaivella, kun hän haluaa uskoa toisaalta taas tuntuu selvältä, ettei tapahtuneista asioista ainakaan valehdella pitäisi eikä niitä valehtelemalla peitellä. 1970-luvusta puhuttaessa näin tehdään lähes jatkuvasti. Osittain se on tiedostamatonta tai tietämätöntä mutta osittain varmaan tarkoituksellistakin. Eri ihmisten kokemukset samallakin paikkakunnalla saattavat oikeasti olla aivan toisistaan eroavia ja kuinka eroaviakaan ovat kokemukset eri paikkakunnilla! Lienee vain yksi rauhanyhdistys, jossa silloisia hoitokokouksia ei järjestetty ja jälkeenpäin arvioituna juuri siellä niihin olisi ollut (johtajistossa) tarvetta. Itse tein hiljattain rippikoulun käyneenä herkällä mielellä parannusta väärästä hengestä, josta osoituksena oli synnin luvallisuus, olinhan käynyt sukulaisten luona katsomassa televisiota ja joskus elokuvissakin ja lisäksi koin jatkuvasti ”nuoruuden kiusauksia”, joita aiheutui varhain heräävästä luonnollisesta kehostani. Minulle itselleni ei tästä jäänyt henkilökohtaista traumaa muuta kuin siltä osin, että pitkään olin puhuttuun Sanaan liian yksisilmäisen luottavainen. Kotisiionissani ei toista julkista kokousta järjestetty ja eräs ikätoverini harmitteli minulle, kun ei ollut ollut paikalla eikä ”päässyt tekemään parannusta”. Kyllä sielläkin järjestettiin henkilöittäin ja perheittäin johtokunnan kanssa myöhemmin neuvonpitoja mutta julkisia kokouksia oli vain yksi eikä sinne ketään erikseen vaadittu paikalle. Naapurisiionissa tilanne oli aivan toinen, etten sanoisi järkyttävä. Kokouksia oli useita, ne jatkuivat todellakin aamuyöhön, läsnäoloa vaadittiin ja tarkkailtiin, myös pienten lasten oli oltava paikalla – varmaan kuuliaisuuden säilyttämiseksi. Kyllä siellä todellakin tehtiin näkyvää hengellistä ja erityisesti henkistä väkivaltaa! Ehdotan vietettäväksi hiljaisen hetken muistaen erityisesti niitä aikoinaan pieniä lapsia, olkoot tällä hetkellä uskovaisia tai ”epäuskoisia”, jotka ovat sanoja säästelemättä joutuneet kuuntelemaan, kun heidän vanhempiaan on tuomittu helvettiin ja Perkeleen huomaan. Näiden pienten lastenko pitäisi nyt uskaltaa lähestyä armollista Jumalaa elävässä seurakunnassa ja tulla parannuksen ahtaan portin kautta lammaslauman jäseneksi? Miksi Jeesus käski olemaan perkaamatta rikkaruohoja pellosta, ettei oikea viljakin tärveltyisi? (Matt 12). Tällä hetkellä luulen, että jos ei VT:n aikaan vielä ollut kososlaisia, niin viimeistään Jeesuksen aikana oli. Kerran opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä pitäisi tehdä, kun naapurikylässä joku parantaa sairaita Jeesukseen nimeen. Jeesus käski heitä antamaan tämän olla, Hänellehän siitä kunnia koituu! [Luuk 9: 49-50]
Näistä pitäisi vielä paljon puhua ja kirjoittaa mutta tässäkin on liian paljon tekstiä ja ajatuksen poikasia. Vl-seniorilla näyttää olevan kärsivällisyyttä pohtia ja kirjoittaa asiallisesti, tämä on ollut lohduttavaa.
Lopuksi yhdistän vielä mukaillen kaksi Raamatun katkelmaa: ”Mistä teidät minun opetuslapsikseni tunnetaan? Rakkaudessa ei ole pelkoa!” [Joh 13:35 ja 1 Joh 3:17]
Parahin Altti – luin kommenttisi suorastaan ahmien – niin hienolla ja mukaansatempaavalla tavalla johdattelit meille tuttuihin kokemuksiin. Ihailen suunnattomasti, kun kohtaan hyvän sanoittajan – kuten sinä. Itse olen siinä suhteessa hyvin vajavainen ja siksi omissa teksteissäni on monesti tömäkkä ja yksinkertainen sanoitus ja varsinaiset tarkoitukseni jäävät monilta piiloon ja voivat aiheuttaa väärinkäsityksiä.
Viimeksi eilen pohdin tuota samaa ajatusta, kuinka me uskovaiset olemme laadultamme yksilöinä kovin erilaisia. Kuvasit hienosti, miten eri tavoin esim. isät suhtautuivat samaan asiaan, vaikka elävät yhteisessä uskonkäsityksessä. Voisiko sanoa myös, että eroista johtuen omatuntokin voi toimia erilailla?
Onhan meillä sanottu, että toisilla on herkempi omatunto sekä itseään että toisia kohtaan. Nimenomaan tuo herkkyys on ominaisuus, joka saisi tulla paremmin huomioiduksi näissä liikkeemme ns. kipukohdissa. Perimmältään on tietenkin kyse psykologisista eroista, mutta yksinkertaistaen puhekielellä voisi sanoa, että herkkä ja kovanahkainen ovat vastakohdat ja siihen väliin sijoittuvat toiset. Psykologeilla on laajoja ja tarkkoja määritelmiä näille asioille, mutta kai me voimme silti puhua vain herkkyydestä eri asteisena.
Kun pohditaan kristillisyytemme 60-70 luvuilla syntynyttä murrosaikaa ja sen vaikutuksia, joista kuin hedelmänä syntyi keskellemme kipupisteitä, on hahmottunut entistä enemmän myös käsite ”vahvat ja heikot”. Mitä kukin käsittää näillä määritelmillä, on mielenkiintoista. Itse liitän sen juuri tähän herkkyyden eri asteisuuteen persoonina. Samalla kuitenkin heikkous ja vahvuus sisältävät monta muuta ominaisuutta liittyen kestävyyteen ja inhimilliseen venyvyyteen ja terveyteen – ikäänkuin ”rotuun”.
Heikkous ja vahvuus liittyvät Raamatussa juutalaisuudesta johtuen syömiseen, ruuan epäpuhtauteen tai lihan syöntiin jne. En kuitenkaan lähde Paavalin ohjeita kertaamaan syömisestä, mutta ymmärtääkseni hänen ohjeensa oli nimenomaan, että vahvojen tulee kunnioittaa heikkoja ja päinvastoin. Siis kunnioittaa, eikä tuomita ja hallita – ymmärrän.
60-80 luvuilla ei puhuttu henkisestä väkivallasta, vaikka silloinen opetus vaati – toisin kuin ennen – aivan uudenluokan vaatimuksia itseltä ja toisilta. Lisäksi vaadittiin toistensa kontrollia vaatimuksista. Eikä sekään riittänyt, vaan sanktiot uusien vaatimusten täyttämättömyydestä. Seuarukset tiedämme.
Erilailla herkät – omaatuntoa myöten – suhtautuivat silloin ja nyt kovin eri lailla siihen, mitä on tullutkaan tehdyksi toinen toisilleen vuosikymmenten saatossa.
Entäs se asia, kun kiellettiin teoista puhumasta – vaiennettiin?
Todellisuudessa luotiin vahva pelko, johon yllätys – yllätys, sekä heikot että vahvat joutuivat. Tietysti vahvat ovat pystyneet paremmin tuon pelon hallitsemaan ja – – – sillä pelolla hallitsemaan.
Vielä kerran suuret kiitokset Altille!
Altti, nostit puheenvuorossasi esiin kiinnostavia kysymyksiä siitä, miten raamattua tulisi ja mitä eri raamatun kohdat meille kertovat. Minä rohkenisin yleistää tuon 2 Tim 3:16:n sanat niin, että jokainen vilpittömällä mielellä ja uskovaisella sydämellä kirjoitettu kirjoitus tai käytävä keskustelu on meille hyödyksi ja opetukseksi, esimerkiksi opetukseksi siitä, että me ymmärrämme asioita eri tavalla, kun ei kenelläkään uskovaisella itsellään ole pyhää eli totuuden henkeä.
Näinä aikoina hyödyksi meille ovat myös ja erityisesti ne raamatun kohdat, joista ilmenee aikansa ihmisten erehtyväisyys ja syntisyys. Monet Jumalan valitsemat hengelliset johtajat tai muutoin ”Jumalalle mieluiset” uskovaiset syyllistyivät suuriin synteihin, joista raamattu meille todistaa. Eikö ole lohduttavaa, että entiset murhamiehet ja vainoajatkin kelpasivat sananpalvelijoiksi? Joosef ja Mooses ottivat molemmat myös eri uskontokuntaan kuuluvan (Egyptin jumalia palvelevan) puolison, jos oikein muistan. Raamattu ei kerro, kääntyivätkö nämä naiset avoliiton/”liiton” (suomen kielen sana ”avioliitto” ei oikein ole kelvollinen kuvaamaan varhaisaikojen parisuhdemuotoa) aikana, mutta kertomukset ovat meille yhtäkaikki tärkeitä tutkittaviksi.
#Kristuksen seurakunta on Hänen itsensä rakentama. Jos me
lähdemme arvostelemaan seurakuntaa, niin ketä me silloin itse asiassa kritisoimme.# ( Antti Koukkari).
#Vaellamme valkeudessa tunnustaen omia syntejämme. Jos sensijaan veljien syntejä tunnustamme, jos huulillamme on soimaus, että sellaista ja sellaista kelvotonta joukkoa kristittyjen keskuudessa on, revimme Kristuksen seurakuntaa kappaleiksi. Ja se on helppoa ja lihalle mieluista työtä.
Meidän tulisi aina muistaa, että Jumalan valtakunta tulee toimeen ilman meitäkin, mutta me raukat emme jaksa kilvoitella ilman sitä suojaa, jonka pyhien yhteys maan päällä köyhälle kristitylle on.# (Väinö Havas vuonna 1934 ).
Yhteisöllisen kritiikin vaatimus seurakuntaa kohtaan on outoa, koska jokaisen valvomapaikka on omissa synneissä.
Seurakunnan pyhyys ei ole riippuvainen kristittyjen virheettömyydestä ja oikeamielisyydestä vaan pyhyys on löydettävissä seurakunnan päästä, Kristuksesta.
#Oppikaa siis avaamaan silmänne ja tuntemaan ja uskomaan seurakunta pyhäksi. Sillä kaikki viisaat ihmiset loukkantuvat seurakunnan nykyiseen muotoon. Järki, joka kuulee että seurakunta on pyhä ja saastatoin,luulee että kristityt ovat kaikista virheistä vapaat.
Seurakunta on siis käsitettävä ja uskottava pyhäksi, mutta se ei ole siltä näyttävä, sillä uskonkappale sanoo: Minä uskon pyhän seurakunnan, mutta ei sano: minä näen pyhän seurakunnan. Jos tahdot näkemisesi mukaan tehdä päätöksen, näet että se on syntinen, näet siinä monta äärettömän suurta pahennusta, näet monta, niinkuin sanotaan , syntistä veljeä.
Ei siis ole kirjoitettu: minä näen pyhän seurakunnan, vaan: : minä uskon ; sillä seurakunnalla itsestään ei ole mitään omaa vanhurskautta, vaan Kristuksesta, joka on sen pää ja uskosta Häneen huomataaan seurakunnan pyhyys, mikä pyhyys on uskottava, mutta ei silmin nähtävä.#
( Ote Lutherin 45 psalmin selityksestä)
Pyhä seurakunta ei ole samanmielisten ihmisten yhteenlliittymä, vaan kun ihminen saa uskoa omat syntinsä anteeksi äänellisessä evankeliumissa, Kristus liittää hänet seurakuntansa helmaan. Seurakunta on näin Kristuksen itsensä rakentama. Seurakunnan armohoidossa säilytään uskomassa. Ei ulkopuolella.
”Yhteisöllisen kritiikin vaatimus seurakuntaa kohtaan on outoa, koska jokaisen valvomapaikka on omissa synneissä.”
– Minusta se, että jokaisella on valvottavaa omissa tekemisissä, ei millään tapaa vähennä tai poista ulospäin suuntautuvan kritiikin tai, hieman toisin sanottuna, yhteisöllisen itsekritiikin tarvetta. Päinvastoin! En kuitenkaan ehkä puhuisi seurakunnan kritisoimisesta, jos kritisoimme esim. opetusta tai vääriä/vahingollisia toimintamalleja.
”Seurakunnan pyhyys ei ole riippuvainen kristittyjen virheettömyydestä ja oikeamielisyydestä vaan pyhyys on löydettävissä seurakunnan päästä, Kristuksesta.”
– Asia on juurikin näin. Itsestään selviö, mutta kuitenkin tärkeä asia korostaa. Tässä yhteydessä haluaisin toisaalta painottaa, että raamatun ja uskontunnustuksen mukaan jopa me yksittäiset uskovaisetkin olemme pyhiä, Jeesuksen Kristuksen pyhittämiä. Mutta näemmekö me itseämme jotenkin pyhinä? Niin, eipä sitä ajallisin silmin näe, kun ei se pyhä ole mitään itsestämme kumpuavaa.
1. Kor. 13:12: ”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.”
Viimeiset 30 vuotta olen erityisesti yrittänyt opetella kärsivällisyyttä ja kiihkottomuutta, joita ihailen vl – Seniorin kirjoituksissa. Se on ollut kovan työn ja monen kärsimyksen takana, jos nyt vähän olen niitä oppinut.
Altti – kauniit kiitokseni sinulle kannustuksesta!
Kuinka syvällinen onkaan tuon korinttilaiskirjeen jakeen sisältö kaikessa lyhykäisyydessään!
Tuli mieleeni mainita, että tuolla Joona Korteniemen blogissa käydään myös vilkasta ja antoisaa keskustelua kristillisyytemme opista ja sisällöstä – Hulluinhuonelainen.blogspot.