Minun elämäni tarkoitus?
Toivon että tämän lukisi varsinkin sellainen uskovainen kanssaihminen (vl) joka tuntisi Raamattua. Tätä kirjoittaessani taustalla soi Särkyneiden majatalo. Kai se on hiukan ”uskovaiselle sopimatonta musiikkia”. Olen uskomassa ja laulun sanat osuvat sydämeeni.
En kuitenkaan aio kirjoittaa musiikista vaan siitä, että mikä tarkoitus on elämässäni. Sitä mietin täällä vieraassa maassa. Ei kai meistä kukaan ole täydellinen eikä murtumaton? Vaikka vahvan ihmisen kaunis kuori päällimmäisenä olisi.
He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden.
He saapuivat majataloon särkyneiden…
En halua kuulla hyvää tarkoittavia kliseitä. Enkä neuvoja niiltä jotka eivät halua ymmärtää. Olen kohta – tai kai jo nyt – keski-ikäinen nainen. Kun eteenpäin katson, toistakymmenen vuoden päässä häämöttää viidenkympin merkkipaalu. Minua kiinnostaa, mitä tapahtuu sitä ennen.
Voiko ihminen elämää suunnitella? Yleensä nuorena ei mieti ajan kulumista. Mutta minä olen elänyt paljon vanhojen ihmisten kanssa. Se on muuttanut ajatteluani. Elämän tärkeimpiä asioita ei minun mielestä ihminen pysty suunnittelemaan. Kaikki kun ei ole ihmisen vallassa.
Yksi asia on minulle tuttua. Ainakin voin sanoa että olen muuttanut monta kertaa, asunnosta toiseen! Nyt vaikuttaa siltä että olen ”vakiintumassa”. Mutta kuka sitä tietää vaikka Luoja osoittaisi minulle taas uuden hyvän mahdollisuuden jossain toisaalla!
Toivon ennen kaikkea…
Toivon ennen kaikkea sitä, että jos elinvuosia annetaan sinne asti, saan elää uskovaisena. Vl:na, kuten lyhenne kuuluu. Olen saanut elää lapsuususkossa tähän saakka. Ja huomautan, että minua naisena ei ole kukaan alistanut uskossa. Myös uskovaisilla naisilla on oma tahto ja itsenäinen elämä, vaikka niin paljon muuta puhutaan. Se mitä julkisuudessa ja tässäkin foorumissa kirjoitellaan on loukkaavaa mitätöimistä. Ei ymmärretä mitä uskominen tarkoittaa. Se on lahja jota ei kaikilla ole.
Tällä hetkellä asun työn takia lyhyen aikaa ulkomailla ja tässä on nyt ollut aikaa pysähtyä ajattelemaan itseään ja elämäänsä. 37 vuotta elämää jonka olen halunnut ja sanut elää uskovaisena vaikka se ei ole helppoa aina ollutkaan. Jos ei nyt ylivoimaistakaan koska taivaan isä on aina antanut voimia kun omat voimat ovat olleet lopussa. Ei ole ollut aina helppoa, ehkä siksikin että elän yksin. Elämänkumppania ei taivaan isä ole minulle antanut.
Synnyin pienessä kylässä lähellä pohjoissuomalaista keskikokoista kaupunkia, suuren perheeseen. Sisaruksia on toistakymmentä. Useimmat ovat avioliitossa, veljistä kaikki, sisarista minun lisäkseni yksi on sinkku. Jokunen sisaruksistani on jättänyt uskon mutta enemmistö on varjeltunut uskomassa. Kaikki ovat yhtä rakkaita. Sisarukset ovat yksi elämäni rikkauksista josta olen Jumalalle kiitollinen. Ymmärtääköhän ihmiset miten suuri lahja se on että on sisaruksia.
Moni täällä sanoo, että ei enää usko vl-oppien mukaisesti. Että on entinen vl, ja hauska ”sanaleikki” että on sitten etninen vl. Mikä minä sitten mahdan olla kun en itsekään voi todeta eläväni kaikkien ns. vl-oppien mukaisesti mitä on jossain lueteltu. Mutta olen silti uskomassa, ja haluan olla. Itseni ja läheistenikin mielestä. Usko on noussut elämän tärkeimäpänä asiana varsinkin aikuisiällä. On halu elää jumalanlapsenaja uskoa omat synnit anteeksi. Tärkeintä on rauha Jumalan kanssa josta sydämeen tulee lahjaksi mielenrauha. Toivon että en koskaan siihen ajautuisi että kieltäisin uskon.
Sitä en tiedä…
Sitä en tiedä mitä ihmisen ry:llä minusta ajattelevat. Olen joidenkin asioiden suhteen ehdoton tiukkis-vl ja kouluaikana varmaan se ”kymppilesta” mutta joissakin asioissa taas ”löysempi”. Saatan esimerkiksi meikata hiukan työpaikalle. Kuuntelen myös monenlaista musiikkia, hengellisestä ja klassisesta esimerkiksi Tapio Rautavaarasta Juiceen ja Jukka-Poikaan, räpistä ja jazzista Bachiin. Osa sukulaisista ei oikein hyväksy tätä kaikkea, mutta vanhemmat ja sisarukset ovat aina olleet lempeitä minua kohtaan.
Mutta en voi sisäisesti yhtään hyvin, en ole voinut enää pitkään aikaan hyvin. En käsittääkseni ole masentunut mutta olen yksin, hyvin yksin. Kärsin siitä (nyt se mörkö on sanottu). ”En ilosta itke, en surusta itke, jos itken niin itken muuten vaan…”
Kouluaikana minulla oli kavereita kuten muillakin. Ihan normaalisti. Lähdin opiskelemaan ja samassa porukassa meitä oli useita uskovaisia tyttöä samassa koulussa. Viettettiin aikaa usein yhdessä.
Oli kavereita, oli hyviä ystäviä. Ei juolahtanut koskaan mieleen, että saattaisin joskus joutua kärsimään yksinäisyydestä.
Valmistumisen jälkeen
Valmistumisen jälkeen, siirryin työelämään pienelle paikkakunnalle, jossa oli melko suuri rauhanyhdistys. Sielläkin viihdyin hyvin. Elämä jatkui aika samanlaisena ja oli ystäviä. Se ei ollut kaukana lapsuudenkodistani, jossa vanhemmat asuivat. Silloin jo kahdestaan. Saatoin pistäytyä heidän luonaan usein. Olen perheemme tytöistä nuorin, ”vanhojen vanhempien lapsi”, ja olin aina tuntenut olevani jotenkin henkilökohtaisesti huolehtijana siinä, että vanhemmilla oli hyvä olla.
Sisarukseni eivät suinkaan hekään unohtaneet vanhempiamme, mutta itse koen, että minulla oli erityisen läheinen suhde heihin. He olivat minun lapsena ollessani jo aika iäkkäitä, ja alkoivat sairastella samoihin aikoihin kun olin aloittelemassa ensimmäisessä työpaikassa. Kävin usein kotona huolehtimassa heistä. Se antoi itselleni myös paljon. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä että sain pitää huolta heistä ja olla lähellä silloin kun he vielä elivät. Heidän poismenostaan on nyt kuusi vuotta.
Vielä vanhempieni eläessä etsin itselleni paremmin soveltuvaa työtä ja muutin isompaan kaupunkiin. Uusi työpaikka oli juuri sitä mitä odotinkin, ja kaupunki vaikutti mukavalta paikkakuntana. Löytyi kodikas asunto, ja tein elämäni ensimmisen asuntokaupan. Tunsin, että taivaan isä oli taas järjestänyt asiat tosi hyvin. Ehkä täällä se odotettu aviopuolisonkin löytyisi, haaveilin.
Siellä vasta olikin suuri siioni
Siellä vasta olikin suuri siioni, ja seuroja ja muuta toimintaa riitti kuin liukuhihnalta. En tuntenut kuin muutamia ennestään siellä. Heillä oli jo perheet ja talot. Kävin näiden vanhojen tuttujeni luona kylässä ja tapasin joitakin uusiakin ihmisiä, sain uusia tuttuja. Tuntui lupaavalta. Kävin ahkerasti seuroissa mutta nyt ei tapahtunutkaan niin että ne uudet tutut olisivat siellä huomanneet minua.
En ole perusluonteeltani mitenkäään hirmusen rohkea enkä uskalla noin vain suoraan mennä yksin mukaan johonkin isoon porukkaan. Muutenkin alkoi siellä yllättäen olla vaikeaa tutustua ja saada kavereita.
Suunnilleen ikäisiäni ja vanhempia sinkkunaisia on paljon. Ilmoittauduin erilaisiin työvuoroihin, keittiöhommiin lähinnä. Olinhan siihen jo tottunut edellisessä asuinpaikassa ja ajattelin että sitä kautta varmasti tutustun uusiin ystäviin. Mitä vielä. Minuun suhtauduttiinkin koleasti. Katsottiin ohi. Työt tehtiin ripeässä tahdissa mutta se oli siinä.
Muutaman ankean kokemuksen jälkeen irrottauduin työvuoroista. Sanoin esteeksi että täytyy käydä auttamassa sisarusten perheissä. Totta se olikin, sillä kävin, ja edelleen käyn, auttelemassa lapsenlikkana, kun osa asuukin alle sadan kilometrin päässä. Tykkään siitä itse asiassa enemmän kuin ry:n talkoista.
Suuressa ry.ssä ei kukaan nuorista naisista innostunut uudesta tulijasta. Sinkkujen ”sekaporukoita” kyllä myös on. Ne liikkuvat keskenään, matkailee ja viettää aikaa. Nekin porukat ovat pysyneet minulta suljettuna. Perheelliset taas seurustelee keskenään. Jokainen vl tietää miten asioista seurakunnassa puhutaan. Ei ääneen, kukaan ei halua herättää huomiota.
Aika pian alkoi näyttää vaikealta että olisin tutustunut ja saanut ystäviä. Yksinään, vailla kavereita ja puhekumppaneita, ei seurapenkissä istuminen pitkän päälle ole tuntunut kauhean hyvältä. Rupesin jännittämään seuroissa.
Monesti itkin jo kotimatkalla
Monesti itkin jo kotimatkalla palattuani seuroista. Seuroissa on kyllä ravintoa sielulle, tuttu ja turvallinen evankeliumi tarjolla, mutta ei minun ”ihmisen ikävälle”, halulle seurustella ja jutella, ja tutustua ihmisiin. Viikonloppuna alkoi tuntua yhä raskaammalta valmistautua lähtemään seuroihin tai ry:n nuorten illanviettoon. Tunsin itseni täysin ulkopuoliseksi. Häpesin yksinäisyyttäni.
Sekin vielä: häpeä. Häpeän tunne on karmea kun se vie itseluottamuksen ja itsearvostuksen. Tulee kelpaamattomuuden olo ja surkean tapauksen vaikutelma. Minä, iloinen ja koulussa hyvin menestynyt nainen, työssä ookoo ammatissa, ja en kelpaa ry:llä kenellekään. En ystäväksi, eikä yksikään mies näy olevan kiinnostunut tutustumaan minuun.
Etenin työssä ja sain kannustusta, jopa ylennyksen. Esimiehenä työstä tuli tietenkin vaativampaa. Toisinaan työ vaati pitkiä päiviä ja matkustamista. Enää en olisi jaksanutkaan tehdä lisätyötä ry:n työvuoroissa. Entistä enemmän tunnustin sen että kaipaan ystäviä virkistyäkseni. Olen myös tunnistanut että kaipaan miestä rinnalleni elämänpolulle. Häntä ei vain kuulunut eikä näkynyt.
Aloin ahdistua…
Aloin ahdistua seuroissa niin, että rupesin miettimään, mihin viikonloppuni käytän. Ettei tarvitsisi mennä seuroihin kärsimään eikä tulla itkien kotiin. Sisarusten perheet kasvoivat nopeaa tahtia ja siellä kyllä apuja tarvittiin. Sinne kelpasin. Siellä en jännittänyt. Tykkään paljon lapsista ja nautin olla heidän seurassaan. Tykkään hoivata pieniä, joten koen sen vapaa-ajalla palkitsevaksi. Lapsiystävät ovat ihania kavereita. Kävinkin yhä auttamassa milloin se sopi ja milloin jaksoin ja käy edelleen. Kun lapset kasvavat, heidän seuransa on aina vaan antoisampaa. Entistä vaativammaksi muuttunut työ kuitenkin verottaa nykyisin osansa.
Töissä sattui tässä pari-kolme vuotta sitten olemaan työkaverina ikäiseni mies joka oli todella sympaattinen. Hän pyysi pari kertaa minua viettämään iltaa ulkona, mutta kieltäydyin. Hän ei ollut uskomassa mutta en voinut sanoa hänelle todellista syytä kieltäytymiselle. Mies oli kieltämättä viehättävä ja kiinnostava, ja aloin huolestua mitä tapahtuisi jos alkaisin seurustella hänen kanssaan. Hän oli luonteeltaan empaattinen, ystävällinen ja todella fiksu. Myös hän tuntui tykkäävän lapsista ja eläimistä.
Huomasin että silloin kieltäytyessäni hänen ehdotuksestaan kaksi kertaa, se jäi välillemme jonkinlaiseksi kysymysmerkiksi.
Muutaman kuukauden päästä hän vaihtoi työpaikkaa, mutta on nähtävästi jäänyt asumaan edelleen samaan kaupunkiin. Joskus olen nähnyt häntä kaupungilla ja olemme moikanneet, mutta hän ei ole enää ehdottanut tapaamista. Aluksi kaipasin häntä kovasti sillä hän piristi työpäiviäni iloisella olemuksellaan ja ystävällisellä tervehdyksellään. Huomaan ajattelevani häntä yhäkin usein, ja jopa haaveilen millaista elämäni olisi jos asuisin ja eläisin hänen kanssaan. Se on haaveilua joka ei ole todellisuudessa mahdollista. Haaveiluni saattavat olla toisinaan vahvoja kokemuksia siitä mikä minulta elänmässä puuttuu. Ymmärrän kyllä sen että se on eri asia, että olisiko avioliitto sitten tosiasiassa samaa mistä haaveilen?
Mietin mistä se johtuu…
Mietin, mistä se johtuu että Jumala ei anna kaikille niille puolisoa, jotka sitä toivovat ja häneltä rukoilevat. Onko se toive siis itsekäs tai muuten väärä? Olisi hyvä ymmärtää syy. Tuskin on sielunvihollisen työtä rukoilla puolisoa, toivoa rakkautta ja haaveilla perheestä?
Kun hän kuitenkin monille uskovaisille naisille sen aviomiehen antaa? Jos tämä ei ole syntinen haave, niin olisihan taivaan isällä vara antaa uskovainen aviopuoliso koska hänelle ei ole mikään mahdotonta. Näin minut on opetettu ajattelemaan ja näin olen näihn päiviin saakka uskonut. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta että juuri minä olisin se jolle Herra ei puolisoa annakaan. Mitä hyötyä siitä on kellekään että elän yksin elämäni? Kapinoin usein tätä tilannetta vastaan. Ehkä nämä ajatukset Jumalaa kohtaan ovat väärin ja synti? Varmaan niin on, mutta en voi niille mitään! 
Epäuskoista miestä en ole koskaan edes ajatellut. Sen lisäksi että sellainen ei uskovaiselle sovi, siitä ei yksinkertaisesti tulisi mitään käytännössäkään. Olisimme liian erilaisia kaikissa asioissa.
Olen tullut tietoiseksi siitä, että biologinen kello tikittää. Tulee päivä jolloin en pysty enää saamaan lapsia vaikka silloin Jumala antaisikin minulle uskovaisen puolison. Hänen pitäisi nyt pistää töpinäksi.
Uskossa umpikujassa?
Kapinoin, koen olevani uskossani umpikujassa. Tai ainakin joutumassa uhkaavasti umpikujaan. Ristiriitainen ja pelottava kokemus, sillä usko on tärkein asia ja elämäni perusta. Samalla tuntuu epätoivoisesti siltä, että elämäni kuluu hukkaan…
On vaikea ymmärtää miksi Jumala halusi minulle asettaa tällaisen taakan. En haluaisi katkeroitua! Taistelen sitä vastaan. Halu on minullakin vaeltaa uskovaisena uskoen omat synnit anteeksi. Uskovaisena on hyvä nähdä jokaisessa päivässä kiitoksen aihetta tuonne yläkertaan. Haluan edelleen ajatella että on muitakin vaihtoehtoja kuin jättää usko ja hyväksyä sitten mahdollisesit epäuskoinen aviomies. Onko joku toinen joka on kokenut samaa?
Ei ole ketään jonka kanssa voisi puhua avoimesti, näistä vaikeimmista asioista. Ei ole helppoa löytää kuuntelijaa, joka voisi ottaa vastaan näitä ajatuksia ja tunteita, hymistelemättä, kun haava on auki ja kirvelee. Olisi varmaan hyvä löytää joku joka tuntisi myös Raamattua tästä aiheesta. On vaikea löytää esim. puhujaa jolle kehtaisi näistä jutella. En kerjää ymmärtämystä, sillä on vain harva sellainen, joka pystyy katsomaan tätä kovaa yksinäisyyttä ja myötäelämään empatialla. Ei oikeastaan ketään. Siksi, kaunis kiitos sinulle, joka jaksoit lukea tänne saakka!
Lopuksi rohkaisuksi jokaiselle yksinäisyydestä kärsivälle Celine Dionin I believe in you.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Haitula.
* * *
Lue lisää:
Anna Egutkina: ”Tajusin, että olin jo helvetissä” – Häpeä, pohjaton pelko, syyllisyys ja mielenterveysongelmat. Nämä asiat yhdistävät monia uskonnollisista liikkeistä eronneita. Iltalehti 11.8.2019.
El Judie: Olet juuri täyttänyt 17
Vuokko Ilola: Elämän tarkoitus ja mielekkyys. Vartija-lehden blogikirjoitus 16.1.2015.
Vuokko Ilola: Puolison valinta, arvomaailma ja Päivämies. Kotimaa24 25.6.2018.
K. K-nen: Meri-Anna: Jumala loi ihmiseen läheisyyden kaipauksen
Kun ei kukaan koskaan – vieraus ja kaipaus. (Useita kirjoittajia.)
Miikkulainen: Pirjo Luokkala – Itsellisen naisen oma valinta
Henna Oikarinen: Suurperheen äiti: lestadiolaisnaisten omaa tahtoa aliarvioidaan. Mielipide, Helsingin Sanomat 12.9.2014.
Vilja Paavola: Parisuhde. Päivämies 24.7.2016.
Tuula Stenius: Ilman elämäntoveria, ilman rakkautta
Tukahdutettu ja padottu intohimo. 23.8.2015.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Kateus saa paljon pahaa aikaan. Ei yhistyksellä enempää tarvita kuin yksi joka on saanut sydämeensä kateuden pirun. Siitä se juoruketju lähtee ja ruvetaan syrjimään. Sinulle Haitula toivon sisua ja voimia! Ne oikeat ystävät erottuu ajan mittaan kultahippusina…
Et ole Haitula ainoa, joka on saman kokenut. Sen kuitenkin sanoisin, että kyllä puolison löytämiseen pitää tehdä itsekin jotain. Ei Jumala tule sitä Sinulle esittelemään
Kiitos neuvosta, seuraaja. Näyttää olevan sinulla päätelmä minusta valmiina että en olisi itse ns. tehnyt mitään. Eipä siitä sen enempää. Olen ilmeisesti ”väärän ikäinen”. 🙂
Olet nyt siinä elämän vaiheessa, että mietit tässäkö se nyt oli minun elämä. Sinä puntaroit elettyä elämääsi ja mietit tulevaa. Olet siinä ns. kolmenkympin kriisissä. Elämänkaarihan mennee ikävaiheesta toiseen. Olet kokenut vanhempien menetyksen, mikä kuuluu myös elämän vaiheisiin. Olet kokenut hyljetyksi tulemisen uskonyhteisössä ja se jos mikä vie mielen matalaksi. Myös uskonasiat mietityttävät. Voin monessa kohtaa tunnistaa itseni ja itkun kanssa minäkin tulin kotiin seuroista. Olin eronnut vaikeasta parisuhteesta ja minua syrjittiin senkin takia. Nyt puntaroit mikä vaakakupissa painaa;usko-yksinäisyys vai vapaampi elämä-mahdollinen kumppani. Et voi hyvin nyt, joten ihmisen terveys on etusijalla kuin usko. Olen sen itse kantapään kautta kokenut. Rohkaisen sinua juttelemaan ammattiauttajan kanssa, psykologi tai pappi. Minulle heistä oli apua ja uskalsin tehdä ratkaisuni lähteä pois pahaa oloa tekevästä yhteisöstä. 48v. ja elämä kirkastu kummasti ja taakka purosi harteilta. Kristilliset elämänarvot kannattaa säilyttää ja seurakunnasta löytyy ihmisiä, jotka hyväksyvät sinut sellaisenaan.
Ehkä olisi hyvä välillä katsoa peiliin. Oletko miettinyt sitä miksi sinä kokoajan syyllistät muita tilanteestasi? Entä anteeksi antava mieli… Kaikki olemme syntisiä ja vajavaisia ihmisiä. Toivon sinulle että löydät itsellesi oikeita ystäviä. Niin ettei kaikki sinusta tuntuisi niin ”pinnalliselta”. Ja vielä yksi asia. Uskominen on vapaaehtoista.
Voisin yrittää vastata sähköpostilla, jos laitat sen tähän.
Tämä palsta ei oikein ole otollinen vakavalle keskustelulle.
Laitan tänne vain nämä Raamatukohdat, jotka ovat auttaneet minua monesti eteenpäin:
Matt. 19:29
”Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen elämän.”
Mark. 8:36
”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?”
Matt. 16:24
”Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”
Mene oman seurakunnan tilaisuuksiin, niin löydät ihmisen, joka arvostaa sinua sellaisena kuin olet. Kun usko muuttuu uskonnoksi, Kristus kallio murenee ja heikoimmat jäsenet jätetään tien viereen. Kirkossa sinusta välitetään, Jumalan seurakunta on siellä mistä kuuluu Hyvän paimenen ääni, tämä ääni ei kuulu ihmisvoimin rakennetuissa oppirakennelmissa, lahkoissa tai yhden totuuden liikkeissä.
Tarkennuksena edelliseen, että Siioninlaulun tarkoitus oli olla lohduttamassa, ei lyömässä.
Kannattaa jutella muille uskovaisille asiasta, niin aivan varmasti saat tukea heiltä.
Kiitoksia kommenteista, ja rohkaisevista sanoista. Nämä ovat arkoja asioita. Arkuudesta huolimatta halusin tuoda näitä joitain omia ajatuksiani julki. Luultavasti on muitakin, jotka ovat olleet joskus näitä miettimässä ja on varmaan niitä jotka ovat saaneet löytää tasapainon asioissa. Koen viestisi myönteisenä, en ”lyövänä”. Jos haluat viestitellä niin lähetäpä viesti: anniminna [at] luukku.com
Haitula, Raamatussa on joitakin esimerkkejä siitä kuinka uskovainen on ottanut epäuskoisen puolison. Lähinnä siis niin, että mies on ottanut muuhun uskontokuntaan kuuluvan (pakanan) naisen. Minun tiedossani ei ole, että raamattu tällaista suorasanaisesti tuomitsisi. Missään tapauksessa tällaista ei kuitenkaan voi suositella. Jos uskosi on sinulle tärkeä, tokkopa avioliitto epäuskoisen kanssa toisi sinulle kaipaamasi onnea. Onhan niitä pareja paljon, joista toinen on luopunut uskostansa. Tällaisessakin liitossa rakkaus voi kukoistaa, mutta…jotain tärkeää puuttuu ja se jokin on varsin perustavanlaatuista! Sitä en tiedä, kummin uskominen on helpompaa, yksin vaiko epätäydellisessä liitossa. Mutta eikö olisi kamalaa ottaa puolisoa, niin että joutuisi jo alttarilla ajattelemaan: ”Tuo on matkalla helvettiin, kun taas minä seuraan Jeesusta taivastiellä. Tästä me siis lähdemme yhdessä erilliselle taipaleelle, jollei jompi kumpi matkan aikana palaa takaisin ja lähde seuraaman toisen jälkiä.”
Luin tässä joku aika sitten Raamattua ja kohdaksi sattui tapaus, jossa mies( en muista enää nimeä) otti vaimon toisesta kansasta. Jäin silloin miettimään mihin Raamatun kohtaan perustuu ajatus siitä, että puolison tulisi olla vl:stä. Parempihan se on jos molemmat on uskovaisia mutta siltikon. Voisiko joku avartaa tätä kysymystä?
Moi Soilikki. Oppikaamme Jumalan ja Hoosean uskollisuudesta 🙂
Hoosea
Profeetta Hoosea (hepr. Hoosee’a = pelastaja), Beerin poika, oli Pohjoisen valtakunnan eli Israelin kansalainen. Hän vaikutti n.750-725 eKr. Tällöin Israelin kuninkaana oli Jerobeam II (787-747) ja hänen jälkeensä Sakarja, Sallum, Menahem (746-737), Pekahja, Pekah ja Hoosea, Israelin viimeinen kuningas. Israel oli tuolloin rikas ja voimakas eikä tajunnut nopeasti lähestyvää tuhoaan. Hoosea julisti tuhoa, koska kansa oli luopunut Herrasta ja palveli muita jumalia. Hoosean tapa julistaa Herralta saamansa sanomaa oli erikoinen ja vavahduttava. Hänen piti ottaa vaimokseen haureellinen nainen, Goomer Diblaimin tytär. Vaimo petti jatkuvasti Hooseaa, mutta Hoosea rakasti ja armahti vaimoaan. Välillä hän kuitenkin hylkäsi tämän, mutta osti sitten jälleen vapaaksi ilmeisesti orjaksi joutuneen vaimonsa. Kärsimystä tuottaneen avioliittonsa kautta Hoosea julisti kansalleen Jumalan sanomaa: Herra on Israelin Jumala, puoliso, mutta Israel on petturivaimo. Kuitenkin Herra vielä rakastaa sitä.
http://sley.fi/luennot/Raamattu/Vt/Vanhan_testamentin_yleisluennot/Sakarja-MalakiaB.htm
Tämä veli-vs:n viimeinen virke on tosi vaikeasti nieltävä. Ei noin voi ajatella kenestäkään. Tietysti, jos itse on narsisti tai kuvittelee olevansa taivaskelpoinen noin vaan. – Tosin minunkin nuoruudessani lestadiolaiset sanoviat aika pahasti. Yksikin vanha täti sanoi minulle, kun vein sulhaseni hänen luokseen kahville kutsuttuna: ”Joka helvetistä nai , se saatanan saa!” Tuleva teologi-mieheni kauhistui moisesta sanonnasta. Toinenkin sanonta oli silloin käytössä: ”Joka nai epäuskoisen, se rakentaa vuoteensa helvettiin”. Ihan niinkuin me määräisimme lopullisesti toisen tai oman tilamme. – Haitulille noista haavoista sen verran, että siihen saa kyllä varautua, että umpeutuminen kestää ehkä vuosikymmeniä, mutta niiden kanssa voi elää, kun turvautuu täysipainoisesti Jeesuksne sovintoveren turviin ja hakeutuu sellaisten ihmisten seuraan, jotka tukevat ja lohduttavat , – ja joiden kanssa on hyvä olla. Tämän on oikeuslääketieteen psykiatri minulle sanonut pitkän kiusaamisepisodin jälkeen. Hän myös kielsi menemästä niiden seuraan, jotka tuomitsevat ja ”haukkuvat”. Haukkuminen on kin koiran virka.
Valma, uskotko sinä, että olet taivastiellä? Entä uskotko että Jeesuksen kieltäjä pääsee taivaaseen? Jos vastasit ensimmäiseen kysymykseen kyllä, olet omien sanojesi mukaan mitä luultavimmin narsisti, ja jos vastasit toiseen ei, olet tuomitsija.
Minun mielestäni valma sinun sanojasi on aivan mahdotonta niellä. Miten voit olla luterilainen pappi, jos ajattelet ja opetat, että epäuskoiset (e-uskovat) pääsevät taivaaseen ja että uskovat puolestaan eivät (tai että ihminen ei ainakaan saa itse pitää itseään vanhurskaana). Kyllä nyt taisit pistää kirkkomme opetukset aivan uusiksi.
Ps. Kirjoitin tarkoituksella kärkevästi ja provokatiivisesti takaisin. En vihastuneena tai ilkeilläkseni, vaan jotta kirjoitus (viesti) olisi puhuttelevampi.
Minusta ihmisen tehtäväksi Jumala ei ole antanut tuomitsemista epäuskoiseksi. Täällä varsinkin vl ihmiset tekee sitä jatkuvasti, kannattaisi muistaa tuomitessaan toisia näkemättä ja kuulematta se että mainitsette tuomitsemisen perustuvan vl kontekstiin, teidän tapaanne erotella kristityt oman näkemyksenne mukaan. Raamattuhan sanoo sellaisen olevan omavanhurskautta ja itsensä korottamista. Jeesus kuoli ristillä juuri sen vuoksi ettei ihmisille jäänyt mitään muuta tietä pelastukseen kuin usko. Tämän Jeesus todistaa monessa kohtaa kun sanoo, ”uskosi on sinut pelastanut”. Tätä varotaan seuroissa sanomasta juuri siten kuin Jeesus on sen tarkoittanut. Siihen sekoitetaan aina jotain Srk:n hapatusta ja Jeesuksen sovitustyö jätetään toissijaiseksi. Sanoilla ei ole merkitystä jos teot todistaa muuta. Miten sinä vs perustelet sen että voit nähdä ihmisen sydämeen ja tuomita epäuskoiseksi? Näitä syitä kyllä tiedän paljonkin, mikään niistä ei ole Raamatun mukaan luvallinen eikä ihmisen nähtävissä, Jeesus näki ihmisten sydämen uskon, se riitti. Srk opetus ei halua tässä nöyrtyä Jumalan tahtoon, se on surullista koska he eksyttävät näin paljon ihmisiä ulos Jumalan seurakunnasta omaan ihmismielen mukaiseen seurakuntaansa. Maan päällä on vain yksi kristuksen seurakunta ja se on jokaisen kristityn sydämen yhteys toisiin kristittyihin, ja ykseys opissa Kristuksen sovitustyöhön, kaikki muu on ihmisestä lähtevää, kumma kun se ei joillekin riitä mitä Hyvä Paimen on opettanut ja selkeästi Raamattuun kirjoitettu.
satutkos still nyt sortumaan ihan samaan, mistä syytät srkta ja vlporukkaa… nähdäkseni tuomitset tuossa heidät epäuskoisiksi etkä ole sallimassa heitä Kristuksen seurakuntaan sisälle…
Miten siellä opetetaankaan, ei näe hirttä omassa silmässään tai miten se meni….
Kuten lukutaitoisena, ilman asennevammaa, näet niin kritiikkini kärki osuu Srk opetukseen. Srk:ssa ja vl liikkeessä on sydämestään Kristittyjä, heille usko Kristukseen on tärkeämpi kuin ihmisen tuoma oppi omine tulkintoineen, kaikki eivät ole eksyneet vaan on myös valvovia, jotka eivät usko kun sanotaam Kristus on täällä, oikea usko on vain tämä yksi. Minun sallimuksessa ei ole mikään kuten ei Srk sallimuksessa, eli siinä suhteessa syytös menee ohi aiheesta ja on tuuleen huitomista.
Kyllä vs-veljellä on vaihtoehdot vähissä. Sanon tuohon vain, että ”Jeesus on tie, mi taivaaseen vie, ja Totuus, Elämä on Hänen nimensä”, Ei se tie ole siis mikään suljettu ryhmä, vaan elävä Herra Jeesus. Häneen me turvaudumme, Ja siihen voi Haitulikin kiinnittää uskonsa. Jeesus antaa myös Henkensä oppaaksemme, kun sitä anomme uskon rukouksessa.
Valma, en tainnut puhua mistään ryhmistä, vaan Jeesuksesta, uskosta/uskovista ja epäuskosta/epäiskoisista. Vai? Oletko sinä sitten sitä mieltä että kaikki pelastuvat? Uskotko esim. että juutalaiset ja muslimit pelastuu? Minä en. Minä pidän heitä epäuskoisina. En myöskään usko että kaikki kaikki luerilaiset, katolilaiset ja ortodoxit jne. pelastuvat. Uskotko sinä?
Kun kirjoitin epäuskoisen kanssa naimisiin menemisestä, tarkoitin juurikin sitä, että tuo toinen ON epäuskoinen. En mitään muuta. Hoksasitkos nyt. 😊 Vähän niin kuin tutkimuksessakin taustaoletukset lyödään lukkoon, jolloin ne ”ovat”, eivätkä ”ehkä ovat”.
Rukoilkaamme perheittemme puolesta. Herra katkoo kahleet. Ylistetty olkoon Herra.
Apt:
31. Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi”.
32. Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.
33. Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta.
34. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.
Hyvä nimimerkki Yurki1000,
Huomioithan että kommentin tulee sisältää kommentoijan ajatuksia. Emme julkaise kommentteja joissa on pelkkiä Raamatun sitaatteja tai linkkejä.
Ystävällisin terveisin
Omat polut -blogin toimitus
Kiitos. Muistan jatkossa. Kaikesta huolimatta Raamattu on tärkein tietolähteemme ja lohduttajamme.
Siunauksin
Jyrki
Kiitos. Ymmärrän. Ylläoleva kommenttini jäi vajaaksi. Siitä puuttuu Apt:n luvun numero 16.
Vs:lle, ollaanpa nyt rehellisiä eikä venkuloida kuten vl tapa on näissä kysymyksissä. Haitulan tarkoittaman ”epäuskoisen” määrittelyn tiedät kyllä, hän on sellainen joka ei ole sisällä nimenomaan rauhanyhdistyksessä, Srk laisessa viitekehyksessä. Hänhän voi kyllä olla vaikka ateisti sydämeltään kunhan vain noudattaa elämässään ns. ”siionin” tapakulttuuria, silloin hänellä on todistus kuuliaisuudesta tälle maanpäälliselle joukolle, jotka itsensä ovat härskisti nimittäneet ainoiksi oikeiksi. Sinä puhut epäuskoisena islamisteista jne. Viet keskustelua tietoisesti pois siitä mitä kirjoittaja tarkoittaa, ja vielä lähdet omalla nimellään kommentoivalta kyselemään hänen henkilökohtaisia asioitaan. Olisi rehellistä tunnustaa että Srk:laisuus ei pidä uskovaisena ketään muuta kuin mitä tuossa edellä aikaisemmin sanoin, kaikki jotka eivät toimi ja elä kuten vl liike opettaa, ovat epäuskoisia, siinä menee islamistit ja kirkon papit, kristityt ja kaikki muut hengellisyydet samaan kategoriaan. Islamilainenkin pelastuu näiden mielestä jos hän tekee parannuksen liikkeeseensä ja alkaa noudattamaan elämäntapaansa, vaikka sydämestään jäisikin islamistiksi. Elämä on hengellisessä harhassa kun luulee että näkee ihmisen sydämiin, kun tällainen islamisti tai ateisti kuolee eikä ole suullisesti tai elämäntapaansa muuttaen ”kieltänyt” uskoaan niin omavanhurskaana tämä jumalalliset oikeudet itselleen ryöstänyt joukko toteaa että jäi todistus seurakunnalle että hänen sielu kelpasi Jumalalle, tämä on Jumalaa kohtaan suurta pilkkaa, kuin vääräuskoisten epäjumalan palvelus. Siksi kehoitankin haitulaa ottamaan yhteyttä kirkkoon, siellä on heikkoja Jumalan palvelijoita mukana toiminnassa ja jokainen saa olla oma itsensä ilman mitää naamiota, Usko Kristukseen ja Hänen sovitustyöhön riittää ja sen kautta aukeaa rakkaus lähimmäiseen, siitä teidät tunnetaan että keskinäisen rakkauden pidätte, ei vaadittuna vaan hyvällä mielellä. Milloin tämä rakkaus palaa Vl liikkeeseen, ilman sitä ei ole toivoa pelastukseen.
Still, minä en voi tietää ketä haitula pitää uskovaisena, ilmeisesti ainakin itseään, vaikka ei eläkään ns. tapanormien mukaa. No mutta kuitenkin, on kuitenkin varmasti henkilöitä, joiden hän katsoisi olevan epäuskoisia. Ja jos katsoo jonkun olevan epäuskoinen, niin eikö silloin ajattele, että tuo ei pääse taivaaseen?
Sitten tuosta srk-laisuudesta: en tiedä mitä se on. Lestadiolaisten joukko on eritavalla ajattelevien joukko kuten kaikki joukot ovat. Ei liene kahta ihmistä, joka ymmärtäisi kaikki raamatunkohdat ja uskonkysymykset samalla tavoin. Minä tässä kirjoittelen omien näkemysteni pohjalta. Ajattelen, että kirjoitukseni herättivät teissä (sinussa ja valmassa) närää, koska teillä on erilainen kuva vanhoillislestadiolaisuudesta kuin minulla ja koska ns. ekslusiivisuusoppi on teille kuin punainen vaate härälle. Katselette kaikkia vl-taustaisia ekslusiivisten lasien läpi. 😊
Ja sitten vielä näistä elämäntapaasioista: Oman kokemukseni mukaan omaa ja toisten uskontilaa ei enää arvioida elämäntapanormien kautta samalla tavoin kuin ennen. Jokainen tuntuu niiden osalta toimivan omantuntonsa mukaan, ja tästä syystä niiden normatiivinen luonne on alkanut heiketä. Oman kokemukseni mukaan nykyään voi jo ihan vapaasti tunnustaa, että pitää uskovaisina myös niitä, jotka meikkaavat ja katsovat tv-ohjelmia jne. Jopa puhujatkin saavat näin tehdä, joskin ehkäisyasia on tähän vielä poikkeus.
Still, luin nyt kommenttisi uudelleen ajatuksella läpi. Mielestäni siinä esittämäsi näkemykset ovat kyllä aika hurjia; tekisi myös mieli sanoa että valheellisia, mutta en halua ajatella, että tahallasi vääristät kuvaa lestadiolaisesta seurakuntatodellisuudesta. Lienemme vain viettäneet aikaamme erilaisten ihmisten seurassa eri paikkakunnilla, minkä vuoksi kokemuksemme ovat erilaisia. Muuten, minun tiedossani on, että vanhoillislestadiolaisissa on jonkin verran muitakin kuin luterilaisia. Voiko luterilaiseen kirkkoon kuulua ortodokseja tai katolilaisia? Jos ei voi, niin miksi? Entä voivatko näihin kirkkoihin kuuluvat olla luterilaisen kirkon virallisen käsityksen mukaan uskovia? Ihan vakavissani kyselen. Lutherhan ainakin teki aika jyrkän pesäeron katolilaiseen kirkkoon. Miten on asia tänä päivänä?
Minä uskon, että vanhoillislestadiolaisten seuroissakävijöiden joukosta suurin osa on uskovaisia. Still, sinä taidat ajatella toisin? Ilmeisesti olet kehitellyt jonkin sorttisen eksluusio-opin, että kaikki vl-/esikois- jne. tapanormeja noudattavat ovat lain alla ja siten ei-vanhurskaita (”epäuskoisia”). Ainakin sanoistasi saa sen kuvan, että arvioit vl:ien joukossa olevan vain ”joitakin” Jumalalle kelpaavia. Olenko ymmärtänyt oikein?
Siellä missä puheissa ja sitä kautta teoissa toteutuu Hengen hedelmät, siellä kuuluu Hyvän Paimenen ääni. Ikävä että vl liike erottaa juuri näitä puhujia tehtävistään jatkuvasti, toisaalta tämä todistaa ihmisoppien julkeuden ja sen miten tuon äänen kuuluminen halutaan vaientaa lahkoksi muuttuneen liikkeen sisällä. En ole ollut näitä oppeja kehittelemässä.
”Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta KAIKILLE, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta” (Joh. 1: 11-13). – Jumalan Sana on auktoriteetti, ei ihmisten mielipide,
Minusta tuo vs ei ymmärrä tuon taivaallista siitä mitä Valma kirjoittaa. Eihän Valma puhunut mitään siitä että epäuskoiset pääsevat taivaaseen niin kuin vs asian vääntää vaan siitä että jokainen joka uskoo Jeesukseen pelastuu. ”Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.”
Vai olisko sittenki tilanne ollut se, että Valma ei ymmärtänyt, mitä minä sanoin, ja oletti minun minun tarkoittaneen muuta kuin sanoin, ja sinä, nimetön 337, et ymmärtänyt, että minä tiesin ja tunsin vallan hyvin Valman aatokset, onhan hän ajatuksiaan aiemminkin täällä ja muualla tuonut esiin, mutta vastasin hänelle ikään kuin en ymmärtäisi, jotta hän ymmärtäisi ymmärtäneensä minun sanani väärin. 😃
Haitulalle, Miten voisi etukäteen tietää millainen ihminen (esim se miellyttävä mies työpaikallasi) on, ennenkuin on tutustunut siihen ja vieläpä sukulaisiinkin. Uskovaisella henkilöllä voi olla selvät periaatteet Raamattuun pohjautuen. Kukapa tietää, voisiko seurustelukumppani hyväksyä elämäänsä samat arvot., mies tai nainen. Ajattelen näin koska en ole vl, mutta olen jossain määrin selvillä Jumalan/Jeesuksen sanoista ohjekirjassamme Raamatussa. ”Taivaallisella Isällämme on tuhansia keinoja pitää huolta meistä,,keinoja, joista me emme tiedä mitään” Lisään vielä että Hyvää ,pyhää, harrasta ja puhuttelevaa musiikkia on maailmassa paljon, kuten olet huomannut.
Tapanormit. Mikäli ihminen käy seuroissa, ei kaunista itseään maaleilla ja koruilla, ei juo viinaa, elää kohtuudessa ja uskoo maan päällä olevan Jumalan seurakunnan ei pääse taivaaseen? Onko näin yksisilmäisiä ja rakkaudettomia ihmisiä täällä suomessa?
Unohdat tärkeimmän, tapanormeja noudattamalla ei pääse taivaaseen, vai onko Raamatussa näin sanottu? Kun uskot ja sinut kastetaan, pelastut. Uskosi on sinut pelastanut, näinhän Jeesus sanoi, vai mitä?
eli sinun usko on jotenki parempi, kuin vaikkapa srkssa olevan ihmisen? kuinka voisin saada saman uskon, kuin sinulla? silloin pääsis taivaaseen!
Still. Kaste ei ole välttämätön. Ristin ryöväriä ei ehditty kastaa.
Luuk:
23:38 Oli myös hänen päänsä päällä kirjoitus: ”Tämä on juutalaisten kuningas.”
23:39 Niin toinen pahantekijöistä, jotka siinä riippuivat, herjasi häntä: ”Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä.”
23:40 Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: ”Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen?
23:41 Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt.”
23:42 Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.”
23:43 Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.”
Uskoa ei voi mitata parempi/huonompi asteikoilla. Minun uskoa et saa vaan se on jokaisen omakohtainen, usko joko on tai ei ole, uskon kohde on sitten asia erikseen. Minun uskon kohde on Jeesuksen sovitustyö, mikä sinun uskosi kohde on, sen vain itse tiedät. Jumala on uskon mittaaja, ei ihminen, olen tämän sanonut jo usein. SRK:laisuuden oppi on siinä harhassa kun he olettavat olevansa Jumalan rinnalla näkemässä kuka on uskomassa ja kuka ei. Heidän mittarit tässä ovat erit kuin Jumalalla. Siinä on iso ero, kadotuksen ja palastuksen välinen ero.
Ei olekaan, siteerasin tuossa Raamattua suoraan mutta usko on se joka pelastaa, lapsen usko riittää.
338. Mikä on mielestäsi Jumalan srk? Keistä Jumalan srk muodostuu?
Joh. 3:3
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.”
Room. 10:17
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.
Haitula, kiitos avoimuudestasi. Ulkopuolelle jätetyn tuska voi olla raastavaa. Älä anna periksi. Kirjoituksesi toki jo osoittaa, että haluat taistella. Toivottavasti joku vl on vastannut sinulle, ehkä useampi. Toivon, että saat tukea suunnalta, mistä sitä pyydät!
Olen ikäluokkaasi, jättänyt vl kristillisyyden. Kokemuksesi tulevat lähelle. Vaikka se täytyy sanoa, että itse mahdollistin myös joskus ei-toivotun lopputuloksen eri suhteissa.
En kannusta jättämään uskoasi, jos koet sen oikeaksi ja sen olevan elämäsi turva. Olisiko mahdollista, että näistä esille nostamistasi asioista (ulkopuolelle jättäminen, kilpailu) puhuttaisiin rauhanyhdistyksen (minne palaat? missä vaikutat ehkä nyt?) keskusteluillassa? Onko ketään johon voisit olla yhteydessä ja pyytää tällaista kekustelua? Uskaltaisitko itse pitää puheenvuoron? Vaikutat sanavalmiilta ja fiksulta.
Toivon, että jaksat olla aktiivinen. Jos haluat, että kumppanisi on vl, mahdollisuutesi voi olla vähäisemmät. Olen nähnyt, että vl ja ei-vl liitotkin voivat onnistua. Maailmassa, jopa omassa pienessä maailmassani, on paljon fiksuja miehiä, jotka osaavat otta toisen ajatus- ja arvomaailman huomioon. V o i m i a Haitula!
Entäpä, jos se oikeasti on niin, että Jumalalla on kyllä vara antaa. Hän antaa ja johdattaa. Ihminen vaan ei näe/suostu vastaanottamaan, koska hän itse tai joku muu, on määritellyt. Sinäkö päätät, että en huoli, en tutustu, pitää olla lestadiolainen. Katso rohkeasti, keitä TaivaanIsä tuo lähellesi. Jos jatkat entiseen tapaan, jäät yksin. Etkä silti ole Jumalan silmissä yhtään vanhurskaampi. Ja odotellessasi aviopuolisoa, lue vaikka Uutta testamenttia. Se on kiinnostava, avartava mutta siinä mielessä vaarallinenkin retki, että se irrottaa sinut vähä vähältä lestadiolaisuuden ajatusmalleista ja tuo lähemmäksi vapaata uskoa. Ja näet tämän aviopuolisoasiankin ilman hämärälaseja. Niin taisi minullekin käydä.
Malttia!
Miksiköhän kaikki keskustelut täällä menevät samaksi kinasteluksi, kuin Kotimaan keskustelut. Voisko jo vl-elämän tapa normit jättää rauhaan. Eikö se ole jo loppuun käsitelty aihe. Kenelle oman tunnon asiat ovat elämän tapa normeja, niin hän on jo etääntynyt oikeasta uskosta. Elämän tapanormit on haluttu ottaa keskusteluun vl mustamaalaamiseksi. Joillekin ne voivat olla sirtä, mutta löytyy myös oikeaa sydämen uskoa. Silloin kun haluaa elää Jumalan sanan opetuksen mukaan, pyhä henki neuvoo ja ohjaa elämää. Ei raamatun lukemisella joudu kauemmaksi elävästä uskosta, vaan se voi myös ohjata oikealle tielle. Itse olen löytänyt Lestadiolaisuuden raamatun lukemisen avulla. Aloitin lukemisen 12v ja sain loppuun, kun täytin 16 v. Etsin Jumalan valtakuntaa ja rukoilin Jumalaa näyttämään minulle oikean uskon. Antamaan uskovaisen kodin ja voimia kulkemaan Hänen tahtonsa mukaan. Minulle aukesi uusi elämä. Haitula toivon ja uskon sinulle Jumalan vastaavan ajallaan rukouksiisi, mikäli ne lähtevät puhtaasta sydämestä.(Halusta elää Jumalan mielen mukaan.) Seurakunnasta voi löytyä ystäviä tai sitten ei. Joka puolella on tänä päivänä näkyvissä ihmisten yksityistyminen. Halutan elää oma elämää ja omalla tavalla. Sama on vl.llä, seurakunnissa y.m. Se on yksi tämän ajan ilmiö. Vaikka olen ollut vl jo pitkään, niin ei se tarkoita etteikö ongelmia ole elämässä. Usein olen joutunut rukoilemaan voimia, että jaksan uskoa ja panna synnin pois tunnolta. Sitä ei kukaan käske tehdä, eikä kukaan ole koskan kytännyt tekemisiäni, eikä käskenyt tai kieltänyt, eikä neuvonut miten minun pitäisi elää. Asioista voisit puhua ystäviesi kanssa, joita sinulla oli aiemmin, tai sisarustesi kanssa. Aina löytyy joku joka voi auttaa ja ymmärtää. Raamatussa on kyllä selkeästi miksi ei pitäisi ottaa uskotonta puolisoa. Sieltä vain valitettavan usein poimitaan joku jae ja irrotetaan se asiakokonaisuudesta. Minulla olisi paljon kokemuksia asiasta, koska olen työssäni kohdannut, monenlaisia ihmisiä. Teen terapia työtä ja toivon Haitula, että uskaltasit ottaa yhteyttä johonkin uskovaiseen terapeuttiin, jonka kanssa keskustella. He ei käske, ei pakota , ei ohjaa sinua väärälle tielle. He osaa kunnioitta sinua, kuunnella j auttaa löytämään itse sen tarpeellisen sinulle. Aurinkoa elämmän ja voimia.
Kuulepa Raija. ”Raamatussa on kyllä selkeästi miksi ei pitäisi ottaa uskotonta puolisoa”. Missä Raamatun luvussa se on sanottu? Tarkoittaako se että on joutunut syntiin jos aikaa avioitua ei-uskovaisen kanssa? Kun on rakastunut ja haluaa perustaa perheen tämän kanssa. Pitäisikö miehen jättää se jota kaikkein eniten tässä maailmanajassa rakastaa? Tällaisen yksinkertaisen normi-insinöörin aivoihin ei tuo logiikka taivu. Vakaumus ja uskominen on käsittäkseni aina täysin henkilökohtainen. Ei sitä uskota porukalla eikä edes pareittain.
Ei missään tapauksessa uskovaista terapeuttia. Terapeutin on tehtävä työnsä rehellisesti ilman lahkolaisuuden tuomaa vääristymää neuvoissaan, eettiset säännöt kieltää oman uskonnon käytön terapiassa, tämä on yksi vl liikkeen sairaus joka tulee esiin aika ajoin varsinkin masentuneelle naiselle ehkäisykiellon julistamisesta terapiassa.
Kannattaa kuunnella rytmitöntä musiikkia, niin pysyy uskomassa.
Tuo toisten sieluntilan tutkiminen ja tuomitseminen on turhaa ja tarpeetonta, koska jokainen seisoo Jumalan edessä vastuussa omista teoistaan ja ajatuksistaan (paitsi lapset ja henkisesti sairaat). Synti on näet itse tietoisesti valittu ja harkittu tottelemattomuus Jumalan sanaa vastaan. – Opittavaa meillä on Jeesuksesta, josta Jesaja ennustaa: ”Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni on mielistynyt. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden. Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, hän levittää oikeutta uskollisesti”(Jes.42:1-3) – Myöskään Jumalan valtakuntaan ottaminen tai sieltä pois ajaminen ei ole meidän tehtävämme, sillä Jeesus on sanonut: Jos minä avaan, ei kukaan voi sulkea, ja jos suljen ei kukaan voi avata” (Ilm.) – Mitä terapiaan tulee, vain puolueeton psykiatri tai terapeutti tai psykologi voi auttaa.
Ajattelen minäkin, että uskovainen kumppani on lahja ja siunaus. Lestadiolaisissakin on uskovaisia, mutta on muuallakin. Raamattua lukemalla tulee nähdyksi Jumalan suuruus ja ihmisen ajatuksen pienuus. Monet ryhmät kuvittelevat Yhden oikean uskon ja tien tarkoittavan yhdenkaltaisia tapoja ja samankaltaisuutta tekemisissä. Raamattu puhuu yhdenkaltaisesta USKOSTA, että uskoo Jeesuksen sovitustyöhön. Muutkin kuin lestadiolaiset uskovat.
Minäkin tulin tähän porukkaan muualta, mutta viime aikoina olen alkanut nähdä, että se mitä kuvittelin silloin joskus löytäneeni (uskon) olikin yhteisö ja mukavia ihmisiä. Ja paljonhan sekin on. Yhteisö näytti turvalliselta, ihmiset ’tasalaatuisilta’ ja yhteiset normit tekivät elämästä helppoa. Olen miettinyt, että taivallukseni on ollut lavean tien tasaista taaplaamista, ilman tarvetta kompastella ahtaan portin tiellä. Siellä joutuisin pohtimaan tämän tästä, mikä on oikein tai väärin ja rukoilemaan johdatusta valinnoilleni. Lestadiolaisena ei tarvitse, sillä raamatun tulkinnasta ei keskustella toisten eikä itsensä kanssa. Ei kysytä yksilönä Jumalan johdatusta , vaan ’kilvoitellaan’ ainoastaan siinä, jaksaako pysyä siinä ’armoneuvojen’ viitoittamassa jonossa mukana. Ja tottelevainen pysyy helposti. Kilvoittelun fokus on mielestäni erikoinen.
Mutta rohkeus ja rehellisyys ovat hyveitä. Neuvoisin käyttämään niitä, kun luet raamattua ja mietit tulevaisuuttasi.
Oletko ajatellut siltä kannalta, ettei ei-lestadiolaisetkaan välttämättä saa puolisoa itselleen. Ei se ole kenellekään itsestäänselvyys. Harmittaa, että lestadiolaiset ihmiset näkevät uskon esteenä puolison löytymisen. Se usko on niin äärettömän hieno asia, jonka voi niin helposti menettää. VOisitko kehitellä uutta tekemistä, uusia harrastuksia, matkustaa ystävien kanssa, järjestää itselle paljon tekemistä, niin mielessä ei olisi kokoajan puolison löytäminen, yksinäisyys. Parisuhteessakin ihminen voi olla erittäin yksinäinen. Sääliksi käy ne ihmiset, jotka ajattelevat, että parisuhde on jokin onnen tila. Yksinäinen voi olla samalla tavalla onnellinen, jos vain löytää se onnen. Onni löytyy sisältämme, ympäriltämme, joka päivä, kaikkialta. Onni on omistaa hieno usko sydämessä, onni on terveys jne.
Toivon, että pystyisit näkemään elämässäsi valon, onnen, kiitollisuuden, siunauksen. Suosittelen kiittämään päivittäin, hetkittäin. Puutteen miettiminen kadottaa kaiken energian.
Olen myös miettinyt, että jos lestadiolainen ihminen löytää ei-lestadiolaisen kumppanin, onko se nyt niin maata kaatava asia, jos arvot eivät kovin suuresti poikkea.
Mutta siinä on omat vaikeutensa, tietenkin. Voisi ajatella, että lestadiolaiselle lestadiolainen puoliso on suuri siunaus, ja helpottaa yhteiseloa kummasti. Ja esim lasten kasvattaminen yhteisillä arvoilla ja uskolla on paljon loogisempaa.. Ei tule ristiriitaa vanhempien kasvatusmetodeista jne. Minkä lapsi voi kokea hämmentävänä. Kokemusta on.
Toivon, että kirjoitukseni aukesi sinulle. Katso, mikä ihana kevät, mikä ihana elämä kaikkialla on, nauti sisaruksistasi, heidän lapsistaan, saamme elää vain kerran, lennä lapsen lailla, nauttien päivistä, jotka olemme saaneet, läheisistä, jotka meille on siunattu. On vaikea nähdä sitä kaikkea siunauksen määrää ympärillään, jos silmät eivät ole auenneet. Toivon, että näet kaiken kauneuden, mitä elämä oikeasti on. Voimia elämääsi!
Tähdenlento, päättelin lukemastani että taidat itse olla avioliitossa. Kirjoituksessasi on yksinäisten tilaa vähättelevä sävy. ”Yksinäinen voi olla samalla tavalla onnellinen, jos vain löytää se onnen.” Ristiriitaista.
Ei voi yksinäisenä olla ”samalla tavalla onnellinen” kuin se joka on elämänkumppanin saanut, sillä yksinäiseltähän puuttuu juuri se toinen jakamaan onnea ja enentämään sitä. Puuttuu ”läheisin läheinen”. Kiintymys, rakkaus, seksuaalisuus, eroottinen ilo. Äidiksi /isäksi tuleminen. Puuttuu perhe-elämän onni, lapset, puuttuu iso osa elämän rikkaudesta.
Jos saisin jakaa elämäni, arjen ja juhlan, rakastamani miehen kanssa joka päivä, se on ainutlaatuista kumppanuutta mitä ei mikään muu voi korvata. Herätkää, ihmiset, katsokaa kun nuoret ja vanhat, homot ja lesbot hekin kaikki taistelevat saadakseen oikeuden kiintyä, rakastaa ja jakaa elämänsä sen kanssa johon on kiintynyt, aviopuolisoon.
Puolison puuttuminen on iso asia, joka leimaa elämän väistämättä tietynlaiseksi.
Edellä nimimerkki Mietiskelijä kuvasi ookoo-tavalla uskomisen asiaa, mutta tämän avauksen kirjoittajallahan on puhe elämänkumppanin löytämisestä. En ihan usko etsinnän tehoon jos vain jää Raamattua mietiskelemään.
Kyllä lestadiolaisten sinkkunaisten kannattaa vaan rohkeasti etsiä puolisoa oman liikkeen ulkopuolelta. Moni on niin tehnytkin.
Missään tapauksessa ei kannata jäädä yksin vain sen takia, ettei löydä rauhanyhdistyksen piiristä puolisoa. Sydän hyväksyy myös ei-lestadiolaisen silloin kun tosi rakkaus osuu kohdalle. Katsele ympärillesi mieli avoimena.
Nettitreffit on yksi väylä kumppanin etsimiseen. Siellä pitää vain olla hyvin varovainen. Liikkeellä on sekä rehellisiä kavereita että miehiä kuka minkäkin laisilla aikeilla, kuten varattuja, persoonallisuushäiriöisiä jne.
Siunausta jokaiselle yksinäiselle ystävän etsintään. Jokainen nainen ansaitsee elämänkumppanin ja niin Jumala on sen tarkoittanut.
Että mitä?
”Jokainen nainen ansaitsee elämänkumppanin ja niin Jumala on sen tarkoittanut.”
Jossain kohtaa Jumala taisi unohtaa minut.