
Metro-lehden toimittaja ja kolumnisti Janne Metso, kolumni 29.4.2015.
Minä en tunnista itseäni vaalituloksesta, koska elän kuplassa. Sen kuplan sisällä uskotaan Jumalaan ja kuvitellaan, että kristillisyyteen kuuluu lähimmäisenrakkaus.
Kristillisyydellä ratsastavat perussuomalaiset vaa-tii maahanmuuton vähentämistä muun muassa, koska muslimien virta uhkaa kristillisiä arvoja.
Juuri jatkojytkypäivänä Välimerellä upposi pakolaisia kuljettanut laiva. Mukana kuoli suunnilleen yhtä paljon porukkaa kuin Estonian haverissa.
Välimereen on hukkunut 2000-luvulla 22 000 afrikkalaista pakolaista. Talvisodassa kaatui vajaat 27 000 suomalaissotilasta. Jotkut sanovat, että mitäs lähtivät sotaan ja toiset, että mitäs lähtivät pakolaisiksi. Itse sanoisin, ettei kummallakaan ihmisryhmällä ollut juurikaan valinnanvaraa.
Kristinuskon kymmenessä käskyssä sanotaan: älä tapa. Mutta muslimien (ja kristittyjen ja mitä niitä nyt on) pitää antaa hukkua Välimereen, että he eivät tulisi tänne uhkaamaan meidän kristillisiä arvojamme.
Koska en ollut ihan varma asiasta, kysyin Kirkon Ulkomaanavusta, onko kristillisten arvojen mukaista leikata tässä tilanteessa pakolais-kiintiötämme.
– Ei ole, se on niiden vastaista, vastasivat.
Voisimmeko toimia kristillisesti ottamatta pakolaisia? Ehkä. Mutta silloin emme todellakaan voisi muuttaa kehitysapua vapaaehtoisiin lahjoituksiin perustuvaksi, kuten perussuomalaiset vaatii.
Kehitysapua on tällä hetkellä miljardi euroa. Lisätään siihen 100 miljoonaa.
Sen lisäksi Suomen pitää osallistua paljon nykyistä aktiivisemmin konfliktien ennaltaehkäisyyn, ottaa isompi rooli YK:ssa ja lopettaa hauraita alueita sortavat vientituet. Ja ottaa pakolaisia silloin, kun jossain sattuu katastrofi.
Kumpi uhkaa enemmän kristillisten arvojen asemaa Suomessa: hädässä olevien ulkomaalaisten auttaminen vai se, että itsekkyyttä ja muukalaispelkoa väitetään kristillisiksi arvoiksi?
* * *
Lähde: Janne Metson kolumni ”Kristillinen kupla”, Metro 28.4.2015.
Lue lisää:
Leena Kotilainen: Hauraan valtion käsite ei ole yksiselitteinen. Politiikka.fi 13.10.2014.
Kristillisen etiikan pääpiirteet
Oppi ja etiikka. Suomen ev.lut.kirkko.
Ilkka Salo: Epäeettistä lähetystyötä Afrikassa. Blogikirjoitus 3.2.2016, Uusi Suomi.
UNICEF statement on plight of child asylum seekers in Mediterranean. 27.2.2015.
Kiitos Janne hyvistä huomioistasi.
Ovatko lukijat pohtineet maailman ilmiöiden taustoja? Kuka tehtailee ongelmia ja miksi? Saatana on tämän maailman ruhtinas. Se käyttää alamaisiaan luomaan uutta maailmanjärjestystä eli antikristillistä maailmanhallitusta. YK nimensä mukaisesti on olemassa juuri sitä varten.
Harri Holkerin ollessa YK-hommissa, kertoi eräs toinen YK:n suomalainen virkamies radiossa, että me tarvitsemme jonkinlaisen maailmanhallituksen voidaksemme puuttua sisällissotiin. Mielestäni sisällissotia luodaan tarpeen mukaan.
Vatikaani on rikas. Miksi liian monet katolilaiset elävät köyhyydessä ja siitä johtuvien lieveilmiöiden keskellä? Sanonta: ”Seuraa rahaa.”
Kuva liittyy ao. artikkeliin.
https://www.worldslastchance.com/end-time-prophecy/10-facts-you-must-know-about-the-jesuits.html
One-evil kertoo maailman rakenteista.
http://one-evil.org/content/entities_organizations_new_world_order.html
Hieman Rooman Klubista.
Sanottakoon vielä, ettei päästökauppa vähennä päästöjä. Päinvastoin. Aasiassa voi saastuttaa vapaammin kuin täällä lännessä. Ei tarvitse olla ruudinkeksijä tajutakseen, että siirtämällä teollisuutta ja vaurautta itään, siirretään samalla poliittista ja sotilaallista painoarvoa itään.
Eliitti pitää muita ihmisiä roskana (human garbage).
> The wealthiest families on planet earth call the shots in every major upheaval that they cause. Their sphere of activity extends over the entire globe, and even beyond, their ambition and greed for wealth and power knows no bounds, and for them, most of mankind is garbage – “human garbage.” It is also their target to depopulate the globe and maintain a much lower population compared to what we have now.
It was Baron Nathan Mayer de Rothschild (1840-1915) who once said: “I care not what puppet is placed on the throne of England to rule the British Empire on which the sun never sets. The man that controls Britain’s money supply controls the British Empire, and I control the British money supply.” Suomen hyvinvointi on Jumalan lahja uskoville ihmisille. Sitä mukaa kun uskovat ihmiset vähenevät, vähenee hyvinvointikin. Kansa oli langennut pois Jumalasta palvelemaan vieraita epäjumalia. Nyt kun heidän kimppuunsa oli hyökännyt ylivoimainen vihollinen, he olivat heränneet näkemään syntinsä Herraa vastaan. Kansa tahtoi tulla takaisin Herran luo. He kokoontuivat yhteen tunnustamaan syntinsä Herran edessä. Heidän katumuksensa oli aitoa ja vilpitöntä: ”He kokoontuivat sinne, ammensivat vettä, kaatoivat sen maahan Herran edessä, paastosivat sen päivän ja lausuivat: ”Me olemme rikkoneet Herraa vastaan.” Veden maahan kaataminen symboloi syvää sydämen katumusta ja täydellistä nöyrtymistä Herran edessä. Kansan suurin tarve oli saada syntinsä anteeksi Herralta. Ja se oli näin, vaikka he olivat ylivoimaisten vihollisjoukkojen ympäröimät. Tekstissä toteutuu käytännössä Jeesuksen sanat: ”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”, Matt. 6:33. Israel etsi ensin Jumalan anteeksiantoa, edes selän takana hengittänyt vihollinen ei muuttanut asioiden tärkeysjärjestystä. <
http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2002-02-18
Lopuksi. Henkimaailma on todellinen, vaikkeivät uskonnolliset ihmiset sitä uskoisikaan.
Jumalan siunausta
Jyrki
Sitä voi olla kristillinen vaikka ei ottais pakolaisia vastaaan. Ei se ole mikään pakko, voihan niitä auttaa muutenkin ja sinne omaan maahan
Se on todella viisasta että osaa laskea, että muut ei pääse polkmaan meidän kristillisiä arvoja eikä muuttamaan niitä