SRK:n johto vaati Lastensuojelun Keskusliitolta anteeksipyyntöä 1984


”Kirjoitin 1980-luvulla Lapset ja yhteiskunta -lehteen artikkelin insestistä lestadiolaisten parissa. Pian vanhalestadiolaisten pääkonttorista tuli neljän hengen lähetystö vaatimaan liiton johdolta julkista anteeksipyyntöä.”

– Erikoisasiantuntija,  seksuaalisen hyväksikäytön tutkija Heikki Sariola Haaste-lehdessä (2014).

Haaste-lehti on rikoksentorjuntaneuvoston ja oikeusministeriön julkaisema, suurelle yleisölle suunnattu julkaisu, joka käsittelee rikoksentorjuntaa ja kriminaalipolitiikkaa yleistajuisesti.

Sariola_H_

Lapsella tulee olla oikeus elää ilman minkäänlaatuista väkivaltaa ja väkivallan uhkaa. Toisinaan kuitenkin lapsen koti ja lähiympäristö on hänelle kaikkein uhkaavin paikka.

Sosiaalityön ja lastensuojelun asiantuntija Heikki Sariola on tutkinut lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja lasten kokemaa väkivaltaa jo kolmekymmentä vuotta. Tutkijantyönsä hän aloitti Lastensuojelun Keskusliitossa kesällä 1984.

Tuolloin hänen ensimmäinen tehtävänsä oli selvittää, kuinka paljon viranomaisten tietoon tulee lasten seksuaalista hyväksikäyttöä . Vuosia 1983 ja 1984 koskeva kysely lähetettiin mm. kasvatusneuvoloille, nuorisopoliklinikoille, psykiatrisille osastoille, sosiaalitoimistoille ja koulujen sosiaalityöntekijöille. Se oli ensimmäinen ilmiön yleisyyskartoitus ja ensimmäinen tutkimus, jossa lähtökohtana olivat lapset.

– Kirjoitin 1980-luvulla Lapset ja yhteiskunta -lehteen artikkelin insestistä lestadiolaisten parissa. Pian vanhalestadiolaisten pääkonttorista tuli neljän hengen lähetystö vaatimaan liiton johdolta julkista anteeksipyyntöä; torjunta oli silloin täydellinen. Väitteet lasten hyväksikäytöstä tässä alakulttuurissa ovat siis olleet jo kauan olemassa, mutta edelleen käydään samaa keskustelua, hän harmittelee.

– Väärinkäytöksiä voi esiintyä pienissä suljetuissa uskonnollisissa tai ideologisissa yhteisöissä, mutta myös suuremmissa, kuten katolisen kirkon pedofiiliskandaalit maailmalla osoittavat.

Ihmisoikeusajattelun kehittyminen ja yhteiskunnan muutos on nostanut lastensuojelun kannalta esiin uudenlaisia uhkia. Samoin myös vanhoja asioita katsotaan uudesta näkökulmasta, toteaa Sariola Haaste-lehdessä.

Olennainen ongelma lasten oikeuksien kannalta on, että erilaisissa yhteisöissä ja alakulttuureissa harjoitetaan yhä tänään sellaisia perinteitä, jotka ovat selvästi lapsille haitallisia. Niihin puuttuminen on aina ollut vaikeaa.

Yksi tällainen lapsia ja lapsuutta sekä vanhemmuutta vahingoittava perinne on vanhoillislestadiolaisuuden uskomus ehkäisyn synnillisyydestä. Toinen vahingollinen perinne on  liikkeen anteeksiantamisen ja siihen kytketyn salaamisen käytäntö.

Salailu ja peittely

Häpeällisten ja rikoksiin liittyvien ilmiöiden yhteydessä  monet uskonnolliset yhteisöt ovat sortuneet usein salailuun. Tutkija Johanna Hurtig on vanhoillislestadiolaisuuden piirissä ilmenevää väkivaltaa tutkiessaan puhunut yhteisö jäsenten ja johdon  ”haluttomuudesta suostua tietämään”.

Lapsiin kohdistuvasta  seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli tihkunut tietoa eri tasoilla liikkeessä vuosien ajan, mutta vastuuhenkilöt ohittivat ilmiön kerta toisensa jälkeen kysymättä, mistä yhteisön rakenteellisista ongelmista tapaukset kertoivat.

He yrittivät jatkaa tätä vielä silloinkin, kun he jo alkoivat saada kiistattomia, tutkimukseen perustuneita tietoja rikoksista, tutkijoiden Heikki Sariolan ja Teuvo Peltoniemen raporteista.

Silloin keskusyhdistys SRK lähti painostamaan tutkijoita ja tietoja julkaisseita tahoja pyrkien vaientamaan ne.

Liikkeen johto kiisti lastensuojelun keskusliiton tutkimustulokset ja vaati niiden pimittämistä. Se esitti vaatimuksensa ja uhkauksensa sekä Lastensuljelun keskusliitolle, Sariolalle että Peltoniemelle. Pirkka_lehti_logo_S

Lisäksi SRK:n edustajat ryhtyivät painostamaan ja uhkailemaan Keskoa, jonka Pirkka-lehdessä oli julkaist tutkimusksesta Peltoniemen haastattelu. Lestadiolaisjohtajat vaativat Keskoa julkaisemaan peruutuksen lehdessä. Peltoniemi kertoi tapauksesta blogissaan Ilta-Sanomissa 2011:

Haastattelussa viittasin lyhyesti siihen pohjoisessa yleiseen käsitykseen, että erityisen paljon insestiä näyttäisi esiintyvän lestadiolaisten keskuudessa. Muistutin samalla, ettei se ”kenties liity niinkään itse lestadiolaisuuteen tai uskontoon kuin siihen, että maaseudun oloissa on ollut vaikea löytää seksuaalikumppania ja siihen, että noissa oloissa on vallinnut miesten ylivalta perheessä.”

Rauhanyhdistysten päämajasta otettiin yhteys Pirkka-lehteen ja Keskoon  ja vaadittiin Peltoniemen haastattelussa  mainitun viittauksen peruuttamista. Ellei sitä tulisi, lestadiolaiset julistaisivat K-kaupan boikottiin.

Kului vielä 15 vuotta

Lapsi3Tieto liikkeen sisällä tapahtuneista lasten hyväksikäytöistä tuli julkisuuteen lopulta talvella 2010. Sitä seurasi lumipalloefekti: vuosia vaietut traumat ja rikokset alkoivat paljastua, kun puhumaan rohkaistuneet uhrit kertoivat yksi kerrallaan kokemuksistaan.

Keväällä 2012 Johanna Hurtigin tiedossa on yli 130 hyväksikäyttäjää, joukossa useita saarnaajiakin. Uhreja on moninkertainen määrä. Läheskään kaikki tekijät ja uhrit eivät ole tulleet, eivätkä koskaan tulekaan, viranomaisten tietoon.

Vaarallisia käytäntöjä ja uskomuksia

Keskeinen lestadiolaiseen yhteisölliseen opetukseen ja elämäntapaan kytkeytyvä ja hyväksikäyttöä edistänyt elementti on  lestadiolaisten anteeksianto- ja rippikäytäntö. Tämä jatkuva rippimenettely ja siihen liitetty laajennettu vaitiolovelvoite, joka ulotettiin myös mallikoihin, johti siihen, että uhrit eivät voineet saada apua. Uskonnon ohjeen mukaan he vaikenivat. Se oli iskostettu heidän mieleensä jo aivan pienestä lähtien. Rikolliset saattoivat jatkaa hyväksikäyttöä vuosikausia.

Rippikäytäntö on ollut yksi vanhoillislestadioalisuuden raketneisiin kytkeytyvät seikka, joka edisti rikosten salaamista. Tiettävästi monet rikolliset käyttivät toimintamallia usein vuosia hyväkseen.

Toiseksi, on muistettava hoitokokouskulttuurin perintö: yhteisön näennäisen yksimielisyyden ja yksiäänisyyden vaaliminen avoimuuden ja rehellisyyden kustannuksella. Erehtymättömän yhteisön arvosteleminen on kielletty. Seuraamukset yksilölle saattavat olla erittäin raskaita.

Omaan erehtymättömyyteensä ja ainutlaatuiseen pyhyyteensä luottava uskonnollinen yhteisö tulee sokeaksi epäkohdilleen. Tämä mahdollistaa ajattelutapoihin ja rakenteisiin pesiytyvän riskin heikompiin kohdistuvalle väkivallalle, mukaan lukien lasten hyväksikäyttö.

Oikeus ja lupa tulla sellaiseksi, joksi Luoja hänet loi?

Suomen perustuslaissa valtio sitoutuu ihmisoikuksien vaalimiseen. Samoin perustuslaissa on määritelty jokaiselle kuuluva uskonnonvapaus. Ihmisoikekudet ja uskonnonvapaus kuuluvat myös lestadiolaiseen perheeseen syntyneelle nuorelle.

Ihmisoikeudet ovat yksilön oikeuksia, niitä ei pidä sekoittaa perinteen suojeluun. Yksilöllä, varsinkin lapsella, on oltava oikeus lain suojaan myös silloin kun vaaran muodostaa hänen omasta taustastaan nouseva uhka, muistuttaa Heikki Sariola blogissaan.

Voidaan kysyä, mahdollistaako vl-liikkeen intensiiviinen lapsi- ja nuorisotyö  viikoittaisine monikymmentuntisine kokoontumisineen lapselle ja nuorelle aidosti omavalintaisen suhteen herätysliikkeeseen ja henkilökohtaiseen asennoitumiseen sekä jumala-suhteeseen.

Mahdollistaako se lapselle aidosti vapaata valintaa oman katsomuksen suhteen, kuten katsomusta jossa yksilö ei liity mihinkään uskontoon?

Onko hänellä mahdollisuus kehittyä siksi omaksi persoonallisuudeksi, jollaiseksi Jumala hänet loi?  Uskovaiset sanovat, että ”Luojan luomistyötä ei saa estää”. Lapsellakin tulee olla lupa kasvaa ja kehittyä siksi, mikä hän sisimmässään on. Joksi Luoja on hänet luonut. Luomistyön toteutuminen nuoressa estetään velvoittamalla samaan, yksiulotteiseen hengelliseen muottiin. Samoihin elämäntapoihin kuin lestadiolaiset vanhemmat.

Missä määrin vanhoillislestadiolaisuuden omaperäinen moraalikäsitys mahdollistaa lapsen ja nuoren kehittymisen arvioimaan itsenäisesti eettisiä näkökohtia  ja moraalisia kysymyksiä?

Ajankohtaisia riskejä ja vaikeita kysymyksiä lasten ihmisoikeuksien kannalta

On myös syytä havahtua näkemään mitalin toinen puoli. Vääränlainen uskonto- ja kulttuurisensitiivisyys ja suvaitsemattomaksi ja rasistiksi leimautumisen pelko johtaa sekin helposti siihen, että viranomaisetkin ovat sokeita jonkin tietyn yhteisön piirissä tapahtuville väärinkäytöksille ja väkivallalle.

Suomen laki koskee kaikkia Suomessa asuvia, uskontokunnasta ja alakulttuurista riippumatta. Tutkija muistuttaa, että selvään väärinkäytökseen on aina pakko puuttua, koska valtion on taattava kaikille lapsille sama suoja.

Yksi vaikeista kysymyksistä  tänä päivänä on Sariolan mukaan kuritusväkivallan käyttö eri kulttuuritaustaisissa perheissä. Suomeen on muuttanut ihmisiä maista, joissa fyysinen kuritus on yhä edelleen täysin hyväksyttyä.

– Valitettavasti viranomaiset eivät aina kykene toimimaan näissä tilanteissa Suomen lainsäädännön mukaisesti. Tiedän tapauksia, joissa on ajateltu, että erilainen kulttuuritausta jotenkin oikeuttaisi toimimaan vastoin lakia. Muistan esimerkiksi yhden pahoinpitelytapauksen, jossa isä oli hakannut remmillä 13-vuotiasta tyttöä ja käräjäoikeuden päätöksessä viitattiin heidän traditioonsa.

Sariola nostaa räikeimmäksi esimerkiksi viranomaisten vääränlaisesta kulttuurisensitiivisyydestä Englannin Rotherhamin tapauksen. Elokuussa julkaistun selvityksen mukaan eräät maahanmuuttajajengit käyttivät seksuaalisesti hyväkseen, raiskasivat ja kierrättivät 1400 tyttöä viidentoista vuoden aikana, eivätkä viranomaiset puuttuneet tietoonsa tulleisiin tapauksiin, koska pelkäsivät leimautuvansa rasisteiksi.

– Kun vielä kymmenisen vuotta sitten lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtauduttiin ylimpänä kuviteltavissa olevana pahana, miten jo nyt tapauksia saatetaan katsoa läpi sormien rasismisyytösten pelon takia? kysyy Sariola.

Sariola uskoo, että Suomessa on menty kulttuurikonfliktien käsittelyssä viime vuosina parempaan suuntaan, mutta työntekijät joutuvat aina itse miettimään, miten uskaltavat puuttua tilanteisiin.

Myönteinen kehitys näkyy ohjeistuksessa ja ilmiön tunnistamisessa viimeisen 20 vuoden aikana.  Seksuaalisesta hyväksikäytöstä on puhuttu julkisuudessa ja tapauksia on uutisoitu aiempaa enemmän. 1980-luvun lopulla lehdet kirjoittivat paljon insestistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 1990-luvulla alettiin puhua pedofiliasta, joka sai paljon julkisuutta erityisesti Belgian tapahtumien vuoksi.

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä on järjestetty runsaasti koulutustilaisuuksia 1980-luvulta lähtien viranomaisille, sosiaalialan ammattilaisille ja kaikille kansalaisille. Vuosien mittaan on julkaistu jo kolme virallista ohjeistoa hyväksikäyttötapausten tutkimisesta ja hoidosta. Ohjeistoa on päivitetty uusimman tutkimuksen pohjalta.

Uusi seksuaalirikoslaki tuli voimaan 1999. Yksi sen keskeisistä muutoksista oli kaikkien lapseen kohdistuvien seksuaalirikosten tuleminen virallisen syytteen alaisiksi. Yhteiskunnan järjestelmien toiminta on muuttunut ratkaisevasti aktiivisemmaksi, mutta niiden keskinäinen yhteispeli kaipaa edelleen parantamista, toteaa Heikki Sariola katsauksessaan Duodecim-lehdessä.

*        *         *

Ajattelemisen aihetta antoi – Lucas – .

*        *         *

Lähde:

Riikka Kostiainen: Lapsen oikeus elää ilman väkivaltaa. Haaste 4, 2014.

*        *        *

Lisää aiheesta:

Johanna Hurtig: Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino 2013.

Juhani Huttunen: Ripin väärinkäyttö on suojannut pedofiileja lestadiolaisuudessa. Kirkko ja Kaupunki 11.04.2011.

Inka: Miten tämä on tällaiseksi mennyt? Kun uskomisesta oli tullut salailua 1979

K-mo: Toimittajat ja lehdistönvapaus painostuksen kohteena

Lapsi seksiobjektina. Pirkka nro 2, 1985.

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö Suomessa: selvitys viranomaisten tietoon vuosina 1983-1984 tulleista lapsiin kohdistuneista hyväksikäyttötapauksista. Lastensuojelun keskusliitto, 1985.

Marko-Oskari Lehtonen:  Pelon piirit. Iltalehti 8.4.2011. (Haastattelussa SRK:n silloinen pääsihteeri Tuomas Hänninen myöntää, että hyväksikäyttötapaukset ulottuvat saarnamiehistä keskusjärjestön hallintoon ja luottamuselimiin saakka.)

Lucas:  Kun pyhästä paljastuu pahuus

Lucas: Peltoniemi: SRK:n johto tiesi lasten hyväksikäytöstä jo 1985 ja yritti estää tiedon levittämistä

Maria Pettersson: Vauvan penis on lainsuojaton. Helsingin Sanomat, NYT-liite 2.7.2015.

Heli Rintala: ”Lasten hyväksikäyttöön ei suhtauduttu aluksi riittävän vakavasti”. Oulu-lehti 25.10.2013.

Heikki Sariola: Onko lasten seksuaalinen hyväksikäyttö lisääntynyt?  Duodecim 2005:121.

SRK myöntää laajan pedofilian ja virheensä tapausten käsittelyssä. Kaleva 7.4.2011.

YLE uutiset: Lasten hyväksikäyttötapauksia on salailtu. YLE Oulu 7.4.2011.

2 kommenttia

Kategoria(t): perhe, lapsuus, erehtymättömyys, ehkäisykielto, naisen asema, väkivalta, elämäntapa, normit, kiellot, painostaminen, vallankäyttö, tutkimus, ihmisoikeudet, tieto, lähihistoria, 1980-luku, johtajat, johtokunta, rauhanyhdistys, suurperhe, SRK ry., kaksinaismoralismi, epäily, lapset, pelot, norms, sensuuri, itsesensuuri, pelko, miehen asema, uhkailu, eettisyys, sananvapaus, insesti, Rippi, pedofilia, 2010-luku, tiede

2 responses to “SRK:n johto vaati Lastensuojelun Keskusliitolta anteeksipyyntöä 1984

  1. Mari Seppänen

    Kiitos asiantuntevasta tekstistä!!

  2. Mari Seppänen

    Tässä on niin asiantuntevaa ja hienoa testiä, että jaoin sen omilla sivuillani. Olen erittäin onnellinen, että me kaikki tunnemme olevamme jälleen ihmisiä ja ainutlaatuisia sellaisia…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s