Täällä oli kirjoitus helluntailaisen naisen kokemuksista omissa piireissä ja perheessä. Pidin tuota sinänsä asiallisena että on oikeus muistella miten muistelee. Sillä jokainen lähtee aina omista kokemuksistaan.
Itseäni kiinnostaisi nostaa esille se, että miten te lestadiolaiset suhtaudutte eri liikkeessä uskovaan. Ja että miettisitte, miltä teistä tuntuisi joutua tuomituksi kadotukseen niinkun te usein meille teette.
Olen itse helluntailainen mutta keskustelen mielellään eri tavalla ja eri liikkeissä uskovien kanssa. Etkö sinäkin, joka olet uskossa? Ja minulla oli opiskeluaikoina läheinen ystävä, aivan paras kaveri, joka oli vanhoillisen suuntauksen lestadiolainen. Hän oli ihmisistä kyllä aivan parhaita, hirmusen mukava ja reilu ystävä.
Mutta hän ei halunnut koskaan keskustella uskosta joka itselleni on ollut läheinen ja tärkeä asia aina. Käsitin että hänellekkin elämän tärkein asia oli usko mutta hän ei tykännyt siitä puhella.
Sitten kurssikavereissa oli myös toinen vanh.lestadiolaisuuden jäsen. Hän taas ei mielestään voinut olla missään tekemisissä kanssani. Ei silloin, eikä myöhemminkään, kun otin myöhemmin yhteyttä. Ei hän voinut, koska minä kuulemma olen menossa Hel…iin. Koska me helluntaikirkossa hänen mielestään ollaan pahempia kun täysin uskosta osattomat. Koska ollaan menty niin pahasti harhaan. Meidän kanssakäyminen ja tutustuminen keskenämme olisi hänen mukaansa siksi täysin mahdotonta.
Olin vastauksesta aivan järkyttynyt. Hän ei ollut valmis edes siihen että oltaisiin juteltu uskosta ja Raamatusta. Mutta onhan siellä Jumalan sanassa paljon semmoistakin joista kaikki eri suuntauksien kristityt saattavat olla aivan saamaakin mieltä.
Ja se minkä verran sain hänen ajattelustaan käsitystä, niin siitä olin yllättynyt, että kristitylle kuuluvien elämänoppien omaksuminen ei lestadiolaisella perustu omakohtaiseen Raamatun tutkimiseen. Se tulee pelkästään siitä että teillä kuunnellaan toisten nimenomaan juuri sillä vanh.lestadiolaisella tavalla uskovien ihmisten mielipiteitä ja noudatetaan niitä, uskotaan ja eletään sen mukaan. Elikkä, juuri siksi ne kokoukset ja kokoontumiset rauhanyhdistyksellä koetaan niin äärettömän tärkeiksi.
Sitten tämä ensimmäinen vanh.lestadiolainen ystävä, joka oli koulussa ihan sydänystävä minulle, hän ei koskaan halunnut lähteä yhdessä minun kanssani mihinkään heidän tilaisuuksiin, kokouksiin sinne yhdistyksenne rukoushuoneelle. Minua olisi se kiinnostanut, ainakin noin käydä kerran tai pari ja tutustua siihen miten heillä seurakunnassa on tapana toimia. Ja tutustua miten esimerkiksi vähäosaisten avustustoiminta on järjestetty heillä kun sitähän on kaikilla suunnilla.
Ja se piirre lisäksi oli hänen kohdallaan erikoista mielestäni, että vaikka me muuten keskusteltiin kaikesta taivaan ja maan välillä niin hän ei koskaan halunnut keskustella Raamatusta tai mistään hengellisestä. Ne olivat hänelle täysin ”kieltolistalla” puheenaiheina.
Olemme nyt myöhemminkin pitäneet kyllä yhteyttä silloin tällöin, noin kerran pari vuodessa. Viimeksi tavatessa hän kertoi että on nyttemmin luopunut lestadiolaisuudesta kokonaan. Sen hän kertoi minulle itse ja sanoi, että ei ole halukas keskustelemaan enempää siitä asiasta. Niinpä hän ei ole suostunut keskustelemaan mitään esimerkiksi mikä syy hänellä oli lestadiolaisesta uskosta eroamiseensa.
Se on hänen valintansa, mutta olen ollut hämmästynyt, miten tarkkaan hän on halunnut pitää uskonsa ja myös liikkeestä eroamisensa siitä vain omana tietonaan. Olen miettinyt että onkohan vanh.lestadiolaisilla muuten tämmöinen tapa että ei haluta jutella uskosta. Meillä on ollut aina hyvät välit eikä ole pilkkamielellä uskosta puhuttu koskaan. Se on jäänyt minulle mysteeriksi.
Se kysymys!
Minulla on mielessä se kysymys, että onko se yhä teidän mielestä näin, että sanotte, että ”joudut Hel…iin”, kun joku ei ole lestadiolaisella tavalla tullut uskoon. Kuten esimerkiksi minä. Voisiko lestadiolaisessa uskossa elävä alkaa keskustelemaan ja ystävystymään minun kanssani? Vai pitääkö hänen vetää viiva minun päälle, koska olen ”kadotettu” ja joudun sinne ”missä on itku ja hammasten kiristys” kuten toinen ystävä minulle kerran kirjoitti? Olisin kiitollinen jos saisin tähän opillista selvennystä tai vastausta.
Sellainen käsitys on näiden tuttujen kautta muodostunut, että lestadiolaiset opettavat, että ihminen ei voi saada syntejä anteeksi mitenkään muuten kuin jonkun toisen samalla lailla vanh.lestadiolaisesti uskovan ihmisen sanomana. Elikkä, tarvitaan ihminen joka toteaa syntien anteeksi antamuksen olevan totta. Tämä on tietenkin sikäli outoa että sehän on sanottu jo Raamatussa, että uskomalla Kristukseen pelastuu. Ei siihen vaadita muita ihmisiä vaan koska Kristus on syntimme sovittanut, riittää että uskoo Hänen päälleen.
Me taas uskomme, että ihminen voi kohdata Jumalan missä tahansa, välimiestä ei tarvita. Jeesus Jumalan Poika on meidän välimies ja puolestapuhuja. Rippiä meillä käytetään vain silloin jos synnintunnustaja sitä pyytää.
Haluan painottaa, että minä en puolestani todellakaan ole sitä mieltä, että vain me hellarit päästään taivaaseen enkä mitään muutakaan sellaista pahaa ajattele muista uskovista. Eikä sitä mun mielestä voi edes sanoa, että vaan jollain tietyllä uskonsuunnalla pääsee yhtään mihinkään.
Sydämen tilasta siinä on ennen kaikkea kyse. Onhan niitä ihmisiä jotka sanovat olevansa uskossa, mutta jotka on vain nimellisesti mukana ja muuten elävät miten tykkää. Mutta itse en halua heidänkään uskoonsa sano mitään, koska vain Jumalalla on valta tuomita kadotukseen tai päästää taivaaseen.
En tahdo syrjiä muita uskovia
Me uskomme, että eläviä kristittyjä on kaikissa kristillisissä seurakunnissa. Jumala on Armollinen. On kaksi ryhmää joita me emme pidä kristittyinä, nimittäin Jehovan todistajia ja mormoneja. Syynä se, että he eivät perusta uskoaan Raamattuun, vaan heillä on muut, omat kirjoitukset, joihin he vetoavat. Näin siis, mikäli olen saanut oikeaa tietoa asiasta.
En mitenkään halua syrjiä ketään, en lestadiolaista enkä ketään muutakaan, joka haluaa elämässään seurata Kristusta. Sydämen tilan näkee vain Jumala. Raamattu sanoo: Älkää tuomitko.
Niille, joita omakohtainen ja yhteinen Raamatun lukeminen ja tutkiminen saattaisi kiinnostaa, mainitsen että esimerkiksi Tampereella on tarjolla Raamattu avautuu -iltoja, joita pidetään uskovien kodeissa. Ne on kaikille avoimia, saa tulla vapaasti. Tapaamisissa pääsee tuntemaan omakohtaisesti, kuinka Jumala kasvattaa meitä Raamatun, Hengen sekä keskinäisen yhteyden kautta. Jokaiselle meille kuuluu Jeesuksen kehotus: ”Anokaa niin teille annetaan. Etsikää niin te löydätte ja kolkuttakaa, niin teille avataan”. Jumalan siunausta Sinulle, joka tämän luit.
* * *
Ajattelemisen aihetta antoi Mira Johanna.
* * *
Lue lisää:
Daniel: Piispa Matti Repo: Miten teidän Vain-Me-Pelastumme -opin kanssa oikein on?
Eeva Eteläinen, Joni Valkila ja Katriina Järvinen: Hengellisen väkivallan esiintyminen helluntaiherätyksessä ja helluntaikirkossa. UUT ry. 19.11.2012.
Markus Finnilä: Henkikaste, hypnoosi ja väkivalta. Harhaoppia-blogi.
Helluntailainen symboliuniversumi. Blogi helluntailaisuudesta ja muustakin.
Esa Hyvönen: Helluntaiherätys ristitulessa Pastori Esan blogi.
Ville Koivuniemi: Uhreja, vallankäyttöä ja vähän yhteisöllisyyttä: vanhoillislestadiolaisuus Kalevassa ja Helsingin Sanomissa. Tiedeviestinnän pro gradu -tutkielma, Oulun yliopisto 2015.
UUT: Helluntailaiset eivät ymmärrä liikkeestä eroavia. RV-uutiset 29.11.2012.
Vastauksia ”kuumiin” kysymyksiin. Vaasan helluntaiseurakunta.
Omat polut © - etnisten vanhoillislestadiolaisten kertomuksia ja kokemuksia 
Kiinnostava ja perusteltu kannanotto. Helluntailaisilla ja vl-liikkeen jäsenillä on paljon yhteistä. Molemmat arvostavat hyviä elämäntapoja ja ajattelevat samalla tavalla ehtoollisesta ja osin myös kasteesta.
Ymmärrän hyvin kysymyksesi ja ihmettelysi lestadiolaisen ystäväsi käytöksestä. Se ei puolestaan ole lainkaan yllättävää minulle, koska tiedän ihan tarkkaan miten lestadiolaiset asiasta ajattelevat, olenhan ikäni ollut liikkeen piirissä.
Lestadiolaisuus eroaa monista muista hengellisistä liikkeistä juuri eksklusiivisuutensa vuoksi eli he eivät pidä ketään muita oikeina uskovaisina ja heidän oppinsa mukaan vain heidän liikkeensä jäsenet pelastuvat. Siksi kaikki muut ryhmät pidetään helvettiin vievinä, olkoon heidän oppinsa sitten millainen hyvänsä. Lestadiolaiset on peloteltu niin hyvin, etteivät he uskalla juurikaan edes keskustella uskonasioista muiden kanssa, koska muiden oppeihin tutustuminen ja varsinkin jos vielä menisi heidän tilaisuuksiinsa, katsotaan ”hengelliseksi huoruudeksi” ja ”väärien tulien” ääressä lämmitelyksi. Ainoastaan he voivat kehottaa tulemaan seuroihin kuulemaan ”oikeaa jumalan sanaa”, mutta opista keskusteleminen ei kuulu tavallisten lestadiolaisten elämään, se jätetään saarnamiesten huoleksi.
Tavallinen lestadiolainen ei lue raamattua eikä tunne siitä kuin ne kohdat, joista seuroissa saarnataan. Siksikin hän on haluton keskustelemaan, koska pelkää, ettei osaa perustella kantojaan, joita ei ole koskaan edes tarvinnut ajatella, on riittänyt että on ollut kuulijan paikalla ja nyökytellyt ja omaksununut valmiin paketin, sitä sen enempi pohtimatta.
Koko liike perustuu tähän seurakuntaoppiin, ”ainoaan oikeaan seurakuntaan”, ja sille kuuliaisuuteen. Porukka halutaan pitää sille uskollisena, ja siksi kaikki ulkopuolinen oppi ja opetus koetaan uhkaksi, joka pitää demonisoida niin, ettei kukaan ”eksyisi” kuuntelemaan muita opetuksia ja alkaisi epäillä tätä ”ainoaa oikeaa oppia”. Sen vuoksi lestadiolaiset eivät tunne mitään ”hengen yhteyttä” tai edes ”lukkarinrakkautta” helluntailaisiin tai muihinkaan hengellisiin ryhmiin. Päinvastoin heidät nähdään vääräuskoisina, jotka ovat paljon pahempia kuin tavalliset ihmiset. Ja kaikkein pahimpiahan ovat aina ne ryhmät, jotka ovat kaikkein lähimpänä eli lestadiolaisuudesta eronneet.
Näin se vain menee ja sinun on turha edes kuvitella, että joku lestadiolainen tulisi teidän tilaisuuteen tai edes kanssasi keskustelemaan uskonasioista.
Totuudenmukainen kommentti. Itse en pidä mahdollisena että vl-liikkeestä, helluntailaisuudesta tai muustakaan hengellisestä / uskonnollisesta yhteisöstä pääsee lainkaan irti ilman syvällistä teologisten perusteiden pohdintaa ja omien teologisten käsitysten muuttamista. Muuten ihminen jää juuristaan ikuisesti kiinni liikkeeseen ja liike tulee tavalla tai toisella vaikuttamaan hänen elämäänsä halusipa hän sitä tai ei.
Lestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluva pappi haki virkaa eräästä pohjoisen seurakunnasta. Ehdokkaita haastateltiin, ja yksi haastattelijoista, joka tunsi vanhoillislestadiolaisen opin ja seurakuntakäsityksen, teki hakijalle kysymyksen:
– Onko pelastavaa uskoa olemassa vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolella?
Suora vastaus kirkkomme seuraunnan paimenen virkaa hakevalta sankarilta oli:
– Ei.
Eihän sinne pohjoisen kuntiin valita muita kuin lestadiolaisia työntekijöitä. Eräs tuttavamme oli joku vuosi sitten hakemassa terveyskeskuslääkärin paikkaa erääseen Oulun eteläpuolella olevaan kuntaan. Jo työhönottohaastattelussa tehtiin rivien välissä selväksi, että aborttilausuntoja ei sitten tehdä. Kautta rantain oli annettu ymmärtää että mieluiten pitäisi olla itselläkin sama vakaumus. Lestadiolaiset on kansoittaneet hoitajien paikat. Onhan se selvä että tämä vaikuttaa siihen mitä hoitoa potilaat saavat ja mitä he pystyvät tai rohkenevat sanoa ja pyytää.
Ev. lut .kirkon piirissä pidetään ns. yhteiskristillisiä seuroja tai kokouksia, joissa lienee yhteisesti sovittu periaate, että omia erikoisoppeja ja painotuksia niissä ei korosteta. Samoin omassa koulussani sovittiin, että kun helluntaiherätys tulee vierailulle, olen mukana. Oppilaat saavat kysyä, mutta muuten vierailijat eivät esitä omia oppejaan sen vuoksi, että nuorten ajattelumaailma on muutenkin niin sekaisin, että lisäsekaannusta ei aiheuteta. Tämä toimi hyvin ne 23 vuotta, jolloin otin vastaan vierailijat uskontotunnille. – Yhteiskristilliset kokoukset saavat monet uskomaan, että kaikki ovat samaa mieltä, – ja sehän ei ihan pidä paikkaansa.
Meitä lestadiolaisiakin on monenlaisia. Suurin osa välttää tuomitsemasta, Sehän on Kaikkivaltiaan Jumalan tehtävä. Joillakin on kuitenkin luonne sellainen, että pitää tuntea olevansa oikeassa. —- 1930-luvulla tietääkseni lestadiolaiset toivat helluntailaisuuden Suomeen. Meidän herätysliikkeistämme tällä hetkellä saman ratkaisukritillisyyden piirteitä on Kansanlähetyksessä, pohjana Amerikan ja Englannin reformoitu kirkko, —-
Lestadiolaiset uskovat, että pelastus perustuu yksin Jumalan armoon. Usko saadaan kuuntelemalla ja uskomalla evankeliumi syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen nimessä ja veressä. Rakkaus Jeesukseen ja Hänen valmistamaansa sovitukseen Jumalan kanssa syntyy toisten uskovien kehotuksesta ja armon käsittämisestä. – Ekslusiivinen seurakuntaoppi on korostunut 1960-70-luvuilla. —- Pyrkimys välttää keskusteluja muiden kuin omien kanssa johtuu ihan psyykkisistä syistä ja menettämisen pelosta. Ajan tapana on horjuttaa heikkoa uskoamme ja siksi tukeudumme samoin ajatteleviin. —
Kuriositeettina mainitsen, että omassa FB-kaveripiirissäni on paljon helluntaiherätyksen ihmisiä. He ovat tulleet sinne luettuaan mielipiteitäni eri yhteyksissä ja kertovat siellä uskon asioistaan. Ei minulla ole koskaan ollut halua tuomita ketään, Kastekäsitys joskus puhuttaa ja aikaisemmin myös musiikkimaku sekä huutamiset kokouksissa. Itse kannatan rauhallisempaa puhetta. — Tietääkseni helluntailaiset eivät juuri arvosta historiaa, vaan pelkästään tämän hetken uskomista. Siitä väittelin joskus nuorena teologina V. Mannisen kanssa.
Olen koko ikäni Raamattua lukenut ja sieltä ei löydy tukea vanhoillislestadiolaisten ajatukselle, että vain he ovat pelastettuja Jumalan lapsia. Raamatussa nimenomaan sanotaan, että KAIKKI jotka ottavat Jeesuksen vastaan, ovat Jumalan lapsia ja hänen omiaan. Siellä sanotaan että JOKAINEN joka uskoo, pelastuu. Kaikki jotka saavat Pyhän Hengen kasteen, ovat Jumalan omia. Ei sitä rajata mihinkään yhteen ajalliseen ryhmittymään.
Onkin erikoista että kirkkomme ei tunnu piittaavan siitä, että sen suurin herätysliike johdattaa ihmisiä harhaluuloon että vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoa oikea hengellisyyden oppisuunta, ja että vain he pelastuvat. Mikään yhden ryhmän kehittämä viritelmä tai oppi ei saa mennä yli Raamatun. Jumalan armo on suuri ja ulottuu kaikkialle.
Itse olen parannuksen tehnyt vanhoillislestadiolainen perheenäiti. En ole lähtöisin uskovaisesta kodista, mutta minulla on aina ollut uskovaisia ystäviä, esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten ja helluntailaisten parista. Vaikka oma elämäni on tietyllä tapaa kokenut muutoksen ja minulla on uusiakin ystäviä ja tuttavuuksia, ei entinen elämäni ystävien osalta ole kadonnut mihinkään; samat ihmiset ovat jääneet, uskostani riippumatta.
Kyllähän tuota vastakkainasettelua kuulee aina välillä (=harvakseltaan), ja sivusta seuraajan (käytän ilmaisua, koska en itse ole kovin halukas osallistumaan tällaisiin keskusteluihin) silmin vastakkainasettelun toisena osapuolena on useimmiten juuri helluntailaisuus. Se ei ole minulle selvinnyt, miksi näin on. Itse en halua tuomita ketään enkä mielestäni ole siihen pätevä; eiköhän se ole jonkun muun tehtävä, kuin meidän ihmisten. Jumalahan meidät tuntee ja sisimpäämme näkee – hän erottelee meidät sitten, kun sen aika on. Joten en koe, että minulla olisi minkäänlaista oikeutta sanoa, että toinen on matkalla kadotukseen, koska ei kuulu tähän liikkeeseen. Kannattaakin huomioida, että meitäkin on moneen junaan ja osa jää vielä asemallekin 🙂