Se tuli odottamatta


verhontakana_P Se tuli odottamatta. Ilman ennakkovaroituksia. Virallisen kokousosuuden jälkeen. Ettei jää mustaa valkoiselle.

Ei sitä ennen oltu keskustelu kahdenkesken. Eikä muutaman muun kanssa. Ei, vaikka Sana niin neuvoo.

Kuulin, kuinka käärme luikertelee uskovaisiin koteihin seurakunnan kerhon kautta. Kuinka vastuullinen vanhempi voi antaa lapsille kahdenlaisesta vellikupista. Ja paljon muuta.

Puolustauduin. Perustelin. Joku ymmärsi.

Sen vaimo jatkoi. Kuinka neuvoa on kysytty ihan pääkallopaikalta tähän huoleen. Tulisi olla kuuliainen. Että miten uskaltaa noin toimia!

Se tehosi. Kaikki vaikeni.

Kotimatkalla vielä sain kuulla, kuinka vaikeaa se on joskus nöyrtyä Jumalan tahtoon, mutta ajan kanssa kaiken ymmärtää omaksi parhaaksi.

Sanoin, että entäpä jos sinä oletkin väärässä?

Kuulin, että johtomiehillä on parempi ymmärrys.

Kerhoasia

Kerhoasia hiertää. Se hiertää niitä, jotka ovat tottuneet sanelemaan toisille, miten pitää elää.

Aiheesta järjestetään seurakuntapäivät. Alustajana on silloinen srk:n pj. Keskustelu on hyvää ja avointa. Mutta tilaisuudesta jää pois se pariskunta, jota asia on erityisesti hiertänyt. Eivätkä he iloitse meidän mukana siitä, miten ilmapiiri vapautuu. Se vapautuu niin, että yhä useampi ry:n piiriin kuuluva perhe alkaa käyttää lapsiaan seurakunnan kerhossa.

Tuossa tilaisuudessa puolisoni asetettiin sananpalvelijan tehtävään. Voi kun olisimme tienneet, mihin kärsimykseen tuo kaikki vielä vei.

Mitätöivä valtakunta

Puolisoni yritti vielä saada keskustelua aikaiseksi. Tuntuisi hyvältä voida elää uudella paikkakunnalla mennyt kärsimys läpikäytynä, selvitettynä. Haluaisi pystyä luottamaan ihmisten lupauksiin, että heidänkin tahto on asioiden selviäminen. Haluaisi uskoa hyvää vastuunkantajista.

SRK:lta oltiin valmiita tulemaan, mikäli paikallinen ry:n johtokunta kutsuisi heidät.

Se pj, joka kädennostoäänestyksen järjesti, ei vastaa puheluihin. Ei viesteihin. Ei mihinkään. Yhden vastauskirjeen hän kirjoittaa, jossa hän tuon paikallisen ry:n johtokunnan kanssa yksimielisesti kertoo, että ko paikkakunnalla ei ole koskaan ollut kielletty käymästä seurakunnan kerhoissa eikä kuoroissa, asioista on kyllä keskusteltu, mutta rakentavassa hengessä.

Olin pöyristynyt. Yhdellä lausella kehtasi mitätöidä meidän vuosien kärsimyksen. Minä syvästi ihmettelen, miten edellinen pitkäaikainen pj pystyi yhtymään tuohon valheeseen?

Kaksi vuotta on kulunut tuosta halveksittavasta kädennostoäänestyksestä.

Yhtäkään keskustelua ei ole järjestynyt tähän päivään mennessä.

Että semmonen valtakunta.

Sen yhteisön piti olla turvapaikka

Kuinka kipeää. Kuinka kipeää se käy, kun niin harva ymmärtää. Sitä tuskaa, sitä väkivaltaa, mitä olemme joutuneet kokemaan, koko perhe.

Vaikeaa se onkin. Se ymmärtäminen. Kun se yhteisö, joka pahan aiheutti, pitäisi olla se turvapaikka. Täynnä armoa. Täynnä rakkautta. Täynnä lohdutusta. Täynnä lempeyttä. Ystävyyttä ja hyvyyttä.

Se onkin helvetti. Piinaa. Rääkkää. Loukkaa. Satuttaa. Halveksii. Nöyryyttää. Vaanii. Juonii. Manipuloi. Syyttää. Satuttaa. Syyllistää.

Ajaa kodista pois.

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi, Kaleva 10.5.2015.

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi, Kaleva 10.5.2015.

Vastuunkantajat ja riviuskovaiset, kaikki vetäytyvät vastuusta

Miksi ihmiset pelkäävät keskustelua?

Miksi vastuunkantajat vetäytyvät silloin, kun pitäisi oikeasti kantaa vastuu?

Miksi SRK sysää vastuun paikallisrauhanyhdistyksen johtokuntiin?

Miksi SRK liikahtaa vain silloin, kun pyyntö tulee johtokunnasta?

Miksi ei tajuta, että se ongelman ydin voi olla juurikin johtokunnissa?

Miksi väkivaltasaarnaajat saavat jatkaa väkivaltaista toimintaansa?

Miksi ei nousta puolustamaan sorrettuja?

Miksi SRK kutsuu väkivaltasaarnaajia eri tehtäviin [herätysliikkeessä], mutta syrjäyttää ne sananpalvelijat, jotka vastustavat vääryyttä?

Miksi ne sananpalvelijat ja papit, jotka kaiken vääryyden tajuavat, yhä palvelevat tuossa yhteisössä?

Hoitokokous_Juntunen_Kaleva_10.5.2015_1_C

SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen Kalevassa 10.5.2015.

Seurakunta ylimpänä, Vapahtaja unohtui

Puhuja seurat R3En uskalla mennä rauhanyhdistykselle seuroihin. En uskalla ottaa riskiä, että romahdan.

En kestä, jos saarnataan itseä ja seurakuntaa korostaen, Vapahtajan jäädessä taka-alalle. Sitä jouduin kuuntelemaan paljon edellisellä paikkakunnalla.  Minä, minä, minä -saarnoja.

Tuntuu hirveältä, jos uskoni mitataan seurakäynneillä. Tuntuu hirveältä, kun useat kehoittavat menemään seuroihin. Pelkoni on todellinen. Onneksi on netti, jonka kautta pystyn kuunnella. Saan voimaantua kotona.

Häpeä, nöyryytys, suru – niin paljon on nöyryytetty, että kehtaa kertoa nöyryytyksistä

Jouduin käymään läpi hirvittävän häpeän kokemuksen yhteisön hylkiönä. Se piirsi rajani. Ja se vei luottamukseni ihmisiin. Se myös avasi näkemään tuossa yhteisössä oppimani hengellisen ylimielisyyteni. Vain me. Niin. Voi minua. Kun Jumala ne rajat piirtää.

Kaikki kokemukset vyöryvät läpi. Huudan äänetöntä huutoa. Ja ääneenkin.

Voimat menee hengittämiseen. On lupa surra. Enään ei tarvitse pinnistellä tekijöiden katseen alla.

Kesä kuluu. Lämmin kesä. Puolisoni sai niin paljon toivoa keväisestä piispan luona käynnistä, että hän jaksaa olla isä. Jaksaa iloita, tehdä retkiä, käyttää uimassa. Jaksaa olla läsnä. Jaksaa tehdä töitä.

Minun onnekseni neuvolan terveydenhoitaja näkee ja kuulee vointini. Pääsen purkamaan väkivaltakokemuksia ammattilaiselle.

Hidas toipuminen alkaa.

”Jeesuksen nimessä ja veressä”

Ydinsanoma, Vapahtajan sovitustyö, syntien anteeksisaaminen, se pilaantui.

Muistan, miten noista sanoista ”Jeesuksen nimessä ja veressä, saat kaikki anteeksi” käytiin useasti keskusteluja. Joidenkin mielestä siinä hetkessä pitää käyttää juuri noita sanoja, muuten se jää vajaaksi. Osa ymmärsi ettei kyse ole sanoista, vaan hengestä; kyllä sen tuntee katuuko ihminen, hedelmät sen kertoo. Onko hyvä olla.

Niin se on.

Vieläkin tulee eteen tilanteita, joissa tuo suurimman ahdistuksen aikainen evankeliumin väärinkäyttö nousee kuvotuksena pintaan, enkä kykene sanomaan noita kauniita sanoja. Tyydyn sanoihin, ”Saat anteeksi.” Nuokin sanat tuovat lohdutuksen.

N. Gontcharova, The Fishermen, 1909

[Katkelmia ry:llä ”hoitokokouksessa” painostetuksi joutuneen Katariinan blogista. ]

*        *        *

Lue lisää:

Pauliina Grönholm: Painostusta, uhkailua ja kiristämistä. Helsingin Sanomat 17.7.2011.

Vuokko Ilola: ”Ainoita oikeita” riittää. Blogikirjoitus 8.1.2013.

Susanna Kemppainen: Hiippakunta havahtui hyllytyksiin. Kaleva 10.5.2015.

Aini Linjakumpu: Haavoittunut yhteisö: hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa. Vastapaino 2012.

Stiven Naatus: Palaavatko hoitokokoukset lestadiolaisuuteen? Sielun Silmin -blogi, 13.3.2015.

Nestori: Naatus, Pentikäinen ja Alaranta: Hengellinen terrori rauhanyhdistyksissä jatkuu edelleen

Nestori: SRK:n pahoittelu myönnytys kirkolle – Mäkinen, Kalliala ja Salmi tapasivat SRK:n johdon

Nestori: Vanhoillislestadiolaiset kertovat hoitokokousten painostuksesta

Jätä kommentti

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, anteeksianto, bans, elämäntapa, epäily, erehtymättömyys, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, identiteetti, identity, ihmisarvo, ihmisoikeudet, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, keskusteluilmapiiri, kiellot, kontrollointi, kuuliaisuus, lapset, leimaaminen, manipulointi, normit, norms, nuoret, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, pelko, pelot, perhe, puhujat, rauhanyhdistys, sananvapaus, seurakunta, SRK ry., SRK:n johtokunta, suru, suurperhe, syntien anteeksiantamus, syyllistäminen, totteleminen, tuomitseminen, vallankäyttö, valta, väkivalta, yhteisö, yksinäisyys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s