Pidin puheenvuoron puhujienkokouksessa, erotettiin puhujan tehtävästä


”- Näinollen hyväksikäytetty joutuu kuuntelemaan  Sanaa hyväksikäyttäjän suusta.” – Koopee M. blogissaan.

”- Hirveää tajuta, että on uskonut kaiken, mitä luottamustehtävissä olevat ihmiset ovat kertoneet totena.
Kammottavaa, että ei voi tietää, mitkä kaikki niistä ovat olleet vastaavanlaista valhep-kaa, mitä meistäkin on kerrottu muille. On tämä ollut ankara koulu.” – Katariina Ma elän -blogissa 27.4.2016.

*       *      *

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Helsingin Sanomat 6.1.2014.

Pidin puheenvuoron puhujien kokouksessa Jyväskylässä 30.12.2013, jossa toivoin vl-liikkeen johdolta rehellisyyttä tiedottamisessa.

Puhujainkokouksessa 30.12.2013 eräs johtokunnan jäsen kertoi silloisen pääsihteerin eroamiseksi syyn, joka on ristiriidassa todellisten syiden kanssa. Tuo kerrottiin totuutena paikalla olleille noin 900 puhujalle.

Puheenvuoro puhujainkokouksessa 30.12.2013

Mieleen nousee kuva muuttolintuparven lennosta sinistä taivaankantta vasten. Vetäjä auran kärjessä vaihtuu hätkähdyttävän sulavasti – ei ole tönimistä, vaan sulavaa siirtymistä kärjestä taaemmaksi ’lepopaikoille’. Lintuaurasta kuuluu laulua. Nousee mieleen väkevästi laulu.

SRK-info-2013-2

SRK:n tiedotustilaisuus Oulussa 24.10.2013.

Taivaan_ihanat_llintuset_1

 

 

 

 

 

 

Toinen kuva muuttolintuparvesta. Kärjessä sinnittelee valikoitunut pieni joukko, joka yrittää pitää suuntaa isolle parvelle, joka hätääntyneenä yrittää pysytellä lauman mukana. Linnuilla on vakaa usko, että lauma on menossa oikeaan suuntaan, löytää perille.

Välillä näyttää joku tai jotkut linnut tulevan hätääntyneenä auran kärkeen ja muuttaa ja selventää suuntaa, mutta miten käy? Nuo linnut häädetään pois häiritsemästä.

Osa niistä jättää koko parven, koska ne ei jaksa luottaa enää siihen, että parvi löytää perille. Parven etenemistä on ahdistavaa seurata. Tuntuu, että päämäärä on hukassa.

Ensimmäinen parvi on kuva siitä ihmeellisestä valittujen joukosta, joka täällä maan päällä kulkee vakaasti kohti päämäärää, taivasta. Parvessa, auran kärjessä on itse Herra Jeesus henkensä opastamana. Vetäjä vaihtuu, mutta suunta on selkeä ja sama. Entä tuo toinen kuvaamani parvi. Onko toinen parvi todellisuutta, jossa näkyy ihmisen halu johtaa, osata, vaikuttaa? Ei riitäkään enää lapsen osa.

Yhden kysymyksen esitän sekä yhden toivomuksen. Jaakobin kirjeessä sanotaan ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.  Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman” – hengellisen kuoleman. [(Jaak. 1:13-15.)]

Olen ajattelemassa, että eikö tästä ole kysymys silloin kun ihminen on ajautunut syntien ja ylitsekäymisten takia siihen tilaan, että hän tuhoaa lapsen, Jumalan lapsen elämää hyväksikäytöllä.

Hänelle on käynyt kuten Daavidille kävi. Hän on jäänyt pois sotarintamalta – ei ole jaksanut panna syntiä syntinä pois vaan on ajautunut synnillisten himojen ja halujen vietäväksi? Ymmärränkö oikein.

Se toivomus. Sananlaskuissa sanotaan rohkeasti valehteleva ei pelastu tai Bibliassa se on ’joka rohkeasti valehtelee, ei pidä selkeemän’.

Rakkaat veljet Jeesuksessa Kristuksessa. Miksi otan tämän puheeksi.

Olen lähimenneisyydessä kohdannut paikallistasolla tällaista valehtelua ja lisäksi valtakunnan tasolla. Tiedotustilaisuudessa lokakuussa annetut tiedot ovat ristiriidassa todellisten tapahtumien kanssa.

Jo vuonna 2008 on Hurtig lähestynyt SRKta.

Tällainen toiminta murentaa järkyttävällä tavalla luottamusta organisaatioon ja vie pohjaa pois Raamatun sanalta – olkoon teidän puheenne on on ja ei ei.

Avoin tiedottaminen, josta Päivämies-lehdessä on kirjoitettu, joutuu väkisinkin kyseenalaiseksi.

Olen joutunut kuulemaan läheltä insestin uhreja, jotka ovat ottaneet jo vuosia sitten suoraan yhteyttä SRKhon ja jääneet vastausta vaille.

Olen paljolti sen takia lukenut Hurtigin kirjan ja todennut sen riipaisevan paikkansa pitäväksi monelta osin. Varsinkin siltä osin, kun se kuvaa evankeliumin käyttöä karmeana synnin peitteenä. Koen, että nyt on aika sanoa totuus julki sellaisenaan.

Nousee mieleen virren sana. ”On sydän vilpillinen ja syntiin taipuva, sen tietää vihollinen ja alkaa kiusata. Hän turmioksi kääntää voi lahjat parhaatkin. Hän tarkkaa, voiko vääntää vääräksi suorankin.”

Nyt on armon aika ja tämä joukko täällä on pohjimmalta olemukseltaan täynnä anteeksiantamusta ja armahdusta.

Ehkä laidasta ymmärrätte kuinka kiusattuna näistä puhun…

LOPPU

*       *       *

Hoitokokous_Juntunen_Kaleva_10.5.2015_1_C

SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntunen, Kaleva 10.5.2015.

Kun sen taholta, jonka on kokenut lapsuudesta asti turvallisena, tulee hyljätyksi ja pois sysityksi, sitä ei unohda ja sitä ei voi ravistaa harteiltaan kuin koira vettä turkistaan. Kokemusta voi verrata hyvinkin siihen, että sinut ajetaan pois perhe- ja sukuyhteisöstä.

Monta vuotta olen yrittänyt, että asioista suostutaan puhumaan. Turhaan.

Yritys, matka oli järkyttävä. Valkoisesta tehtiin mustaa ja mustasta valkoista. Minut leimattiin hämmentäjäksi, roskittajaksi, en ollut enää Siionin rakkaudessa. Kenen mielestä?

Niiden, jotka nauttivat arvostusta paikallisessa rauhanyhdistyksessä. Ja varsinkaan sen mielestä, joka oli hiljattain valittu Suomen Rauhanyhdistyksien Keskusyhdistyksen johtokuntaan. Ja sillä mitä hän sanoi oli painoarvoa. Hän puki sanomansa raamatunvastaiseen, mutta kaanaankieliseen asuun. ”Hän ei ole enää Siionin rakkaudessa.”

Edellä mainitun määritelmän hän koki tarpeelliseksi kertoa SRKn johtokunnan veljille, kun he sitä häneltä kysyivät. ”Joo, hän ei ole enää Siionin rakkaudessa.”

Miksi ihmeessä kyselevät tuollaista? Pidin puheenvuoron puhujien kokouksessa Jyväskylässä 30.12.2013, jossa mm.toivoin vl-liikkeen johdolta rehellisyyttä tiedottamisessa

Toivomukseni on, että täällä vihdoinkin vastaisivat myös SRKn johtokunnan jäsenet kysymyksiini, joita olen heille yksittäisinä veljinä useissa sähköpostikirjeissä esittänyt. Saamatta vastauksia.

Mitä toivon.

Sitä, että tämä kipeä ja kohtikäyvä blogi saisi päättyä onnellisesti. Saisimme iloiten todeta, että kaikki se vääryyden valta, joka monissa on rakkauden kylmentänyt, on voitettu Vapahtajan sovitustyön tähden.

Ei olisi oikeassa olijoita, ei tietäjiä, ei syyttelijöitä, ei kyräilijöitä, ei pois sysijiä. Olisi suloinen armo, kiitollisuus, että Jumala puhdisti ja hoisi maan päällä olevaa ihmissilmille näkymätöntä seurakuntaa – pyhien yhteyttä, jonka ainoana päänä on Kristus.

Koopee M. blogissaan.

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi, Kaleva 10.5.2015.

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi, Kaleva 10.5.2015.

”Ihminen, jolle toisten kiusaaminen uskonnon varjolla ei ole hyväksyttävä vaihtoehto. Siksi olen esillä tässä blogissa ja kerron yhden matkaetapin, jota en toivo kenenkään joutuvan kokemaan. Totuus tekee monesti kipeää, mutta vain se tekee vapaaksi. Olen pyytänyt apua yksittäisiltä veljiltä teiltä siellä SRKn johtokunnassa. Teihin halutaan luottaa. Minäkin luotin. Kirjoitin. Nyt kerron täällä ja toivon SRKn johtokunnan veljiltä kommentointia. Lisäksi toivon, että bloki synnyttää edes muutaman ymmärtäjän ja rinnallaeläjän sille, joka on tullut väärällä lailla väkevien paimenten pois sysimäksi. Hyvä Paimen ei sysinyt. Hän löysi sysityt. Puuttui. Tuomitsi farisealaisen hapatuksen.” – Koopee M. esittelyssään blogissa.

*       *       *

SRK ja paikalliset rauhanyhdistykset juhlistavat Sananvapauden juhlavuotta komeasti valheilla, eristämisellä ja suiden tukkimisella.

Lucas, joka kokosi postauksen.

Lue lisää aiheesta:

Ensio:  Puhujienkokouksessa aika luopua ehkäisykiellosta ja pyytää anteeksi

Ensio: Puhujien kokouksessa korostettiin Raamattua, muttei kumottu harhaoppeja

Johanna Hurtig: Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino, 2013.

Matti Huuskonen: Lestadiolaisten kakkosmies ajautui umpikujaan – lähtölaskenta alkoi kirjeestä. Helsingin Sanomat 6.1.2013.

Juhani Huttunen: Ripin väärinkäyttö on suojannut pedofiileja lestadiolaisuudessa. Kirkko ja Kaupunki 11.04.2011.

Katariina: Se tuli odottamatta

Susanna Kemppainen: Hyväksikäyttö osa rakenteita. Johanna Hurtigin haastattelu. Kaleva 13.10.2013.

Lucas: Hänninen eroaa SRK:n pääsihteerin tehtävästä

Lucas: Rakas veli -verkosto ja vl-uskonoppi syy hyväksikäytön yleisyyteen

Lucas: Ja seurakunta vaikeni lasten kärsimyksistä

Lucas: Kymmenen vuotta lapsen hyväksikäyttöä, kolme vuotta vankeutta

Lucas: Perheen sisäisen ripin väärinkäyttö voi olla monenlaista

Lucas: Peltoniemi: SRK:n johto tiesi lasten hyväksikäytöstä jo 1985 ja yritti estää tiedon levittämistä

Lucas: SRK:n johto vaati Lastensuojelun Keskusliitolta anteeksipyyntöä 1984

Lucas: SRK:n johtokunta torjui tiedon levittämisen lasten hyväksikäyttörikoksista

Koopee Myllykoski: Huoneenhallitusoppi lyhyesti. Kun vääryys (valheet) saa vallan -blogi.

Koopee Myllykoski: Kirje SRKn johdolle 17.2.2015.  Kun vääryys (valheet) saa vallan -blogi.

Nestori: Aarno Haho: Kuuliaisuus tärkeämpi kuin omatunto

Peltonen: SRK:n johto lupasi uudistaa opetusta, rakenteita ja menettelytapoja

Reijo Perälä: Lestadiolainen liike salasi lasten hyväksikäytön. Yle Uutiset  25.05.2012.

SRK myöntää laajan pedofilian ja virheensä tapausten käsittelyssä. Kaleva 7.4.2011.

Suvi Vihavainen: ”Lestadiolaisjohtaja kiisti hyväksikäytön”: Mariaa loukkaa, että insestin hoitokokouksissa kiistänyt johtaja toimii edelleen maallikkosaarnaajana. Helsingin Sanomat 20.5.2012. A4.e

Janne Villa: Suojelkaa edes lapsia. Tampereen Kirkkosanomat 6.6.2012.

28 kommenttia

Kategoria(t): 2010-luku, ahdistus, arvot, eettisyys, erehtymättömyys, eristäminen, erottaminen yhteisöstä, hengellinen väkivalta, hoitokokoukset, insesti, johtajat, johtokunta, kaksinaismoralismi, kaksoisviestintä, kannanotot, keskusteluilmapiiri, kontrollointi, lähihistoria, leimaaminen, manipulointi, omatunto, opilliset kysymykset, painostaminen, puhujat, Puhujienkokous, retoriikka, sananjulistajat, SRK ry., SRK:n johtokunta, syyllistäminen, ulossulkeminen, vallankäyttö, valta

28 responses to “Pidin puheenvuoron puhujienkokouksessa, erotettiin puhujan tehtävästä

  1. Tiedän

    On tämä käsittämättömän törkeää tunnistettavien ihmisten leimaamista. Ottaisitte asioista selvää ennenkuin leimaatte ketään.

    • Nimetön 359

      Mitä mieltä olet siitä mistä tämä sai alkunsa? Eikö ollut leimaamista ja ihan julkisesti. Aika selvää tämä on, vai yritätkö peittää jotain?

  2. Liisa

    Tässä koopeen jutussahan vihjaillaan X:stä [nimi poistettu] hyväksikäyttäjänä… onko mitään rajaa enää… ?

    • Kataja

      No ei, ”Liisa” ja ”Nimetön 360”.
      Missä te vihjailua näette? Lukekaapa ensin, ennen kuin reagoitte.

      Tuossa Koopeella on selvästi KAKSI eri asiaa:

      1) silloisen pääsihteerin irtisanoutumisen peruste oli tiettävästi tosiasiassa jokin muu kuin se syy, jonka SRK:n johtokunnan jäsen ilmoitti kokouksessa puhujille. Varmaan johtokunnalla on syynsä menettelyyn.

      2) SRK:n johtokunta peitteli hyväksikäyttörikoksia vielä pitkään sen jälkeen, kun niistä oli sille kerrottu ja todisteet osoitettu.

      Kumpikin ratkaisu näyttää viittaavan siihen, että SRK:n johtokunnan on ollut silminnähden vaikea pysyä totuudessa, olipa kyse vakavasta lapsiin kohdistuvasta rikollisuudesta, tai yksittäisestä SRK:n työntekijää koskevasta asiasta josta se tiedottaa puhujille. Herää epäilys, että kummassakaan johtokunta ei noudattanut totuutta. Asialle voi toki olla jokin muu selitys.

      • Liisa

        Kohta 1….”oli TIETTÄVÄSTI jokin muu syy…” Niin juuri, täysin mutu-pohjaista arvailua.

  3. Nimetön 360

    Juuri samaa asiaa ihmettelen järkyttyneenä. Omaa asiaa ajetaan keinoja kaihtamatta leimaamalla joku asianosaton hyväksikäyttäjäksi. Se on väärin – totaalisen väärin ja vastuuntunnotonta. Osoittaa tunnekylmyyttä. Siinä on sellainenkin puoli, että vie koopeen uskottavuuden täysin. Omaa asiaa ajaakseen tuhotaan muidenkin elämää siinä sivussa. Toivon, että sivuston ylläpitäjä poistaisi kyseiset asiaan kuuluvat viittaukset. Koopee käyköön omaa sotaansa mutta keskittyköön siihen.

  4. Mies36

    Koopeen kirjoituksen yksi asia on se, että voiko ja saako lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt mies toimia puhujana. Koopee kyseenalaistaa sen.

    Hänen blogissa on joku vastannut että voi ja saa. Näinikkään:

    ”Minun mielestäni mikään rikos ei ole este puhujan tehtävälle, jos asian on vain hoitanut ja tekijä kantanut vastuun. Toki tällaisen puhujan ei ole suotavaa antaa puhua uhrinsa kotisiionissa. Olihan Mooseskin surmaaja ellei jopa murhaaja.”

    Jokainen historiaa ja lakikirjaa yhtään lukenut tietää, että Vanhan Testamentin oikeuskäsitykset ja meidän länsimainen lainsäädäntö eivät puhu samaa kieltä, eikä pidäkään. Toiseksi, kristillisen rakkauden lain kannalta meidän on asetuttava heikomman puolelle.

    Ihminen, jonka näkeminenkin johtaa uhrit toistuvasti takaisin tuskan kokemuksiin, ei voi olla suuresti esillä yhteisössä muitten edessä Jumalan suuna. Rikoksensa sovittaneena yhteiskunnalle ja yksityisen ihmisenä syntinsä anteeksi saaneena hyväksikäyttäjäkin on armahdettu kristitty veli mutta sellainen ei millään voi olla puhuja, sielunhoitaja.

    Vanhan testamentin aikaan olivat lapsiavioliitot hyväksyttyjä. Tyttöjä annettiin tai myytiin vaimoksi vanhoille miehille, joilla oli jo liuta muita vaimoja. Ei kait me siitä oteta mallia.

    Hyväksikäyttäjät on lisäksi aivan ehdottomasti pidettävä erossa lapsista ja heistä on avoimesti varoitettava vanhempia ja lapsia. Silloinkin kun ovat rangaistuksensa kärsineet.

  5. Still

    Tässä ei ole mitään vihjailua kenestäkään hyväksikäyttäjänä. Vain Srk:lasit silmillä voi tällaista nähdä mutta eihän se ole ihmekään, valhetta näkee totuudessakin se, joka itse on valheen orja.

  6. Eki

    Aiempia kommentteja kommentoidakseni, tuo koopeen kirjoitus on kyllä omiaan luomaan mielikuvaa tai epäilyksiä, että th:lla olisi osaa tai arpaa hyväksikäyttötapauksiin. Jotenkin hän ainakin linkittää th:n eroamisen syyt pedofiliaan. Nyt ei ole kiva arvailla, olisikohan kyse siitä, että th on salaillut asioita rippi-isän roolissa tai muuten, vai onko kyse jostain vakavammasta. Mielestäni koopeen pitäisi selventää, jos th ei ole itse rikosepäilyjen alainen. Olisi kauheaa, jos lähtee vääriä huhuja ja kuiskauksia liikkeelle. Yhtä kauheaa kuin se, että koopeeta on mustamaalattu.

  7. luukanvalma

    Mikä ihmeen ”Siionin rakkaus”? Mie tiedän vain Jeesuksen ja Jumalan rakkauden. Lisäksi jonkun harvan ystävän rakkauden ja aviopuolison sekä lasten rakkauden. – Tuommonen ”Siionin rakkaus” voi olla kamalan ahdistavaa ja sisäänlämpiävää! – Mitään ”hyvä-veli”-järjestöäkään en voi kannattaa, sillä olen ollut sellaisen uhri.

    • S-nen

      Luukanvalmalle. Sanassa sanotaan: Siitä teidät tullaan tuntemaan että te rakkauden keskenänne pidätte.

      • Still

        Miten rakennat tällä aasinsillan srk:laisuuteen, eihän srk:laiset ole rakentamassa rakkaudella vaan hajoittamassa rakkaudettomuudella, juuri kuten koopeeta kohtaan on toimittu. Tämä on kaiken ydin, ei sinun tai kenenkään poimimat Raamatun lauseet koske millään tavoin tällaista liikettä, joka ei totuudesta piittaa.

      • luukanvalma

        Kehityspsykologiassa on luokiteltu sopivia ja sopimattomia rakkauden muotoja. Vaarallisin ”rakkaus” on ns. sitova rakkaus, josta arkikielessä käytetään ilmaisua ”ehdollinen rakkaus”. Siihen kuuluu esimerkiksi se, että kielletään lasta tai ketä tahansa perheenjäsentä kertomasta perheen sisäisiä asioita ulkopuolisille. Jos kertoo: #ei ole Siionin rakkaudessa#. Voidaan myös sanoa: ”ei lintu pesäänsä paskanna” ja pelotellaan myös sillä, että ”jos lähdet, kuolen/kuolet/joudut helvettiin”.

        Sitova rakkaus ei ole rakkautta ollenkaan. Hävinnyt osapuoli saattaa muuttua myrkyttäjäksi. Minulla on lähipiirissäni jyrkkä lestadiolainen, joka lapsineen levittää meistä, jotka olemme lähteneet, uskomattomia tarinoita, ja on onnistunut särkemään kymmenien ihmisten keskinäisen rakkauden.Nuoruuteni seuroista muistan, miten paljon siellä ”jälkiseuroissa” juoruttiin ulkopuolisista. Noita ihmisiä voisi vihata, jos ei tuntisi syvää sääliä.

        Oikean rakkauden piirissä olevat ihmiset voivat vapaasti tulla ja mennä ja iloita Jumalan armosta.

        Ihmettelen, mikseivät lestadiolaisten piirissä elävät psykologit ja lääkärit tartu tähän ongelmapesään, eli ”sitovan rakkauden” tuottamaan kärsimykseen” . Jotkut puhuvat turvallisuudesta, mutta sitähän se ei ole.

  8. Peltonen

    Olen kuullut, että silloinen pääsihteeri oli koti- ja perheaiheisessa tilaisuudessa puhunut sillä lailla että hän jotenkin oli väheksynyt hyväksikäytön pitämistä pahana rikoksena. Olisi jotenkin vähätellyt sitä. Sanamuotoa en tiedä, mutta tilaisuudessa oli ollut paljon kuulijoita, muun muassa tutkija Johanna Hurtig.
    Voi olla, että rikosta ikään kuin puolusteleva julkinen lausunto tuli sitten raskauttavaksi asiaksi, kun rikollisuuden laajuus alkoi paljastua ja tuli julkisuuteen.

  9. Kataja

    Vastauksena Liisan mietteisiin.
    >> Kohta 1….”oli TIETTÄVÄSTI jokin muu syy…” Niin juuri, täysin mutu-pohjaista arvailua.

    Tiettävästi-sana viittaa Helsingin Sanomissa julkaistuun tausta-artikkeliin. Siinä todetaan:
    ”…lähtölaskenta alkoi kirjeestä, jonka eräs nainen lähetti syksyllä yhdelle tai useammalle SRK:n johtokunnan jäsenelle. Kirjeessä esitettiin raskauttavia tietoja Hännisestä. Johtokunta on HS:n tietojen mukaan käsitellyt kokouksessaan 14. joulukuuta naisen kirjettä sekä lausuntoja, joita Hänninen on antanut lasten hyväksikäytöstä.”
    Tämä asia on ollut lehdessä.

  10. Liisa

    Sitä en toki kiistä, etteikö jotain häikkää th:n menneisyydessä ole, mutta ilman tuomiota ko henkilön sotkeminen hyväksikäyttöön on mielestäni kyllä raskasta. Emme tiedä ollenkaan, mistä on kyse, vai onko täällä joku nähnyt omin silmin sen kirjeen ja mitä se on sisältänyt??? Veikkaan, ettei yksikään. Sikäli nämä ovat mutu-juttuja.

    • Still

      Sotket Liisa asiat joko tahallasi tai tietämättömyyttäsi. Onko kukaan sotkenut tähän hyväksikäyttö vihjauksia tai syytöksiä? Kysymys on srk:n johtokunnan ilmoituksesta syyksi T.H.:n vapauttamiseen tehtävästä. Siinä on valehdeltu, kaikki muu sotkeminen on sivuasiaa, vihjaukset tulee kirjeestä ja sen tietää Srk, siitä tk on sanonut sen mitä jo aikaisemmin on ollut julkisuudessa. Mitä srk tässä peittelee ja miksi, ei ainakaan Raamattu ohjeista valehtelemaan kuten he ovat tehneet.

      • Lissu

        Luulenpa, että tiedän asiasta ihan yhtä paljon, kuin sinäkin, hyvä still. Eli en paljon mitään. Arvauksiahan voi heitellä ja syyttää srk:ta vaikka mistä. Sehän se nyt on päätarkoitus? Eikö niin? Monen muunkin kommentoijan korvaan on särähtänyt tuo ilmiselvä vihjaus hyväksikäyttöjutuista th:n hyllyttämisen taustalla. Ja sitäpaitsi, täytyykö tämä asia, mikä se nyt sitten siinä naisen kirjeessä olikin, paljastaa, että esim. sinä, still-hyvä, saisit uteliaisuutesi tyydytettyä ja th:n kärsimään vieläkin enemmän ? Hän on nyt yksityishenkilö, ei ole srk:n johdossa enää. Eikö se sinulle riitä???

      • Still

        En ole kiinnostunut T.H. tekemisistä ellei ole aiheuttanut kenellekään vaurioita, ja jos on niin silloinkin hän itse ja toinen osapuoli hoitakoon sen kuten Raamattu neuvoo, armolla ja totuudella, siis molemmilla. Srk sen sijaan on eri asia, jos on valehdelleet niin se on sekä Raamatun että yhdistyksen sääntöjen vastainen ja siksi kun ovat edelleen toiminnassa. Tässä olisi tutkiminen aiheellista, se ei kuitenkaan ole minun tehtävä.

  11. Liisa

    Sorry, jostain syystä keskustelu ei äsken näkynyt, nyt näkyy.

    • Still

      Taidat olla eri keskusteluiden kanssa sekaisin, olit kommentoinut toiseen ketjuun ilmeisesti tämän keskustelun poistoon liittyvän turhan epäilyn.

      • Liisa

        Sekaisin, tai en, mutta minusta koopeen perheen tarina on yksipuolinen. Toisen puolen näkemystä emme ole kuulleet. Siksi siihen pitää suhtautua varauksellisesti. Mitä TH tulee, hänen syyllisyydestä mihinkään rikokseen ei ole näyttöjä.

      • Still

        Tietysti on yksipuolinen, onko joku muuta mieltä, en usko. En myöskään usko hänen valehtelevan, omalla nimellä avoimesti kertoo oman näkemyksensä. Kukaan ei vaadi T.H. ta tilille mistään, hän itse tietää tekonsa kuten jokainen omansa, Srk julkisena toimijana on eri asemassa, valhe on raskauttava teko.

  12. Henkka

    Tässä on nyt tämä ex-puhuja K.P.M. rakentanut kärpäsestä ison härkäsen. En ollut ennen tätä kuullut mitään siitä, että eserkoon johto olisi erehdyttänyt puhujia puhujienkokouksessa, ilmoittamalla muuta kuin ”todellisen” syyn pääsihteerin vaihtoon. Eihän siinä mistään rikollisesta kyse ole että jättää työn, jonka kokee liian raskaaksi. Eikä ihme. Täysin ymmärrettävää siinä tilanteessa. Työuupumus on luonnollinen seuraus, jos muistetaan, mitä se mediamyllytys oli. ja olipa todellinen syy mikä tahansa, se on yksityisasia, joka ei edes kuulu laajempaan julkisuuteen. Jokaisella on oikeus yksityisyyteen myös silloin kun jättää jonkin työpaikan. Semmoisen ystävän neuvon K.P.M:lle antaisin että jäitä hattuun ja keskity olennaiseen. Kaikkea hyvää.

    • Mielestäni KPM ei rakenna mitään härkästä. Täytyy muistaa, että hän on vl ja ilmeisesti ollut ikänsä vakaasti vl-oppiin uskova ihminen. Ja kuten vl-liike opettaa, niin pelastus tulee vain ja ainoastaan vl-liikkeestä. Kun tällä tavalla uskova ihminen heitetään liikkeestä ulos (tai kohdellaan siten kuin ulosheitto olisi lähellä), niin se on kuolemaa vakavampi juttu. Vaikka eri teksteissä hän hakee Raamatusta tukea siihen, että pelastusta voisi olla myös ilman vl-liikettä, niin kuitenkaan sisimmässään hän ei siihen usko. Kuten kaikki vanhoillislestadiolaiset myös hänet on lapsena niin hyvin aivopesty ajatukseen, että vain ja ainoastaan vl-liike pelastaa. Siihen ei tarvita ”Raamatuita”. Seurakunta on ainoa asia mille pitää olla sokeasti kuuliainen ja mihin pitää sokeasti uskoa.

      Useissa keskusteluissa on mukana vl-kulkijoita, joiden kirjoituksista näkee, että jo aika monella tasolla vl-oppi on kyseenalaistettu, mutta se syvimmällä oleva lapsena opittu asia on jäljellä. Tällöin jopa kovat arvostelevat kirjoitukset hakevat turvaa kuitenkin siitä, että vl-liike kaikesta huolimatta vielä paranee ja eheytyy jälleen ainoaksi oikein uskovien joukoksi. Liikkeestä ei uskalleta irtautua, koska silloin joutuu varmasti kadotukseen. Hoitokokouksia, lasten hyväksikäytön vähättelyä, poikkeavan mielipiteen ilmaisun kieltämistä, erilaisia syntilistoja, ehkäisykieltoa yms. arvostellaan kovastikin, mutta toivo on silti koko ajan vain vl-liikkeessä. Se kertoo koruttomasti lapsuuden aivopesun tehosta. Myöskään KPM ei uskalla irtautua vl-liikkeestä, siksi hän roikkuu siinä mukana ja ilmiselvästi haluaa, että nimenomaan liikkeen sisältä tulee hänelle tukea. Hänkin haluaa, että liike muuttuisi. Ulos ei hänkään halua vaikka vl-liike osoittautuisi kuinkä ”mädäksi”.

      Mutta tällainen aivopesun jälki löytyy meille jokaiselle joltain elämän alueelta. Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä, mikä on se minun juttu, jonka olen lapsena oppinut ja mikä on minulle koko totuus, vaikka tiedän, että se ei ole totta. Se löytyy jokaiselta, mutta itse sitä ei tiedosta kovinkaan helposti ja vielä vaikeampi se on tunnustaa edes itselleen saati kenellekään toiselle.

  13. Lissu

    Stillille vielä kysymys: Kuka todistaa aukottomasti, että srk valehtelee, jos kertoo, että ”työuupumus” on syy jättää tehtävät? Hesariko, vai Ilta-Sanomat??? Työuupumuksen voi näet saada sangen monista eri asioista. Se on yleensä monien asioiden summa, joka johtaa ennenpitkää uupumiseen. Kun ladotaan niskaan hirsiä, niin joskus se selkä katkeaa, ihan kenellä tahansa ja missä tahansa hommassa.
    Tuossa on mielestäni valehtelu yhtä kaukana, kuin itä on lännestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s