Olisin halunnut äidin syliin


Valkovuokkoja_aidille_1R

Itken nuoruutta joka loppui liian nopeasti ja keski-ikää joka siintää liian kaukana. Itken lapsia jotka jäävät sylittämättä ja miestä joka jää suutelematta. Itken päiviä joina aurinko ei nouse ja öitä joina kuu tuijottaa kasvojani kuolemankalpeana. Itken iloa joka katosi ja surua joka on kätkettävä.” – Pauliina Rauhala: Taivaslaulu.

–  Minulla on yksi ainoa muistikuva sylissä istumisesta tai pikemminkin äidin syliin pyrkimisestä. Alle kouluikäisenä pelkäsin joulupukkia. Pyrin äitini syliin, mutta olin jo tuolloin, alle kouluikäisenä, ”liian iso tyttö pelkäämään” ja ”liian iso syliin”.  – Nimimerkki ”Sairaanhoitaja”.

*     *     *

–  Kyse on ahtaalle ajettujen, väsyneiden naisten epätoivosta. Heidän äitiytensä kestää usein vuosikymmenien ajan ja he ovat paljon lasten kanssa yksin. Neuvottomuus sekä hoivaan että kasvatukseen ja ehkä myös oman elämäntilanteen vaihtoehdottomuuteen voi purkautua tällaisena. – Tutkija Johanna Hurtig äitien harjoittamasta väkivallasta, joka ilmeni lasten kokemuksissa, tutkimuksessa Taivaan taimet. Kaleva 16.10.2013.

Sairaanhoitaja_Olisin_halunnut_c

Lapsen puheenvuoro

Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirjan Usko, toivo ja raskaus aikaansaama julkinen keskustelu on repinyt minussa, 12-lapsisessa lestadiolaisperheessä kasvaneessa ihmisessä, vanhoja haavoja auki. Olkoon siis nyt lapsen puheenvuoro, joskin tämä lapsi on jo yli 50-vuotias.

Lestadiolaiset vanhempani ovat varmasti aikoinaan tehneet parhaansa kasvattaessaan 12 lasta niillä voimavaroilla, jotka heillä kulloinkin oli.

Kokemukseni mukaan vanhempieni voimavarat olivat kovin rajalliset.

Minulla on yksi ainoa muistikuva sylissä istumisesta tai pikemminkin syliin pyrkimisestä. Alle kouluikäisenä pelkäsin joulupukkia. Pyrin äitini syliin, mutta olin jo tuolloin, alle kouluikäisenä, liian iso tyttö pelkäämään ja liian iso syliin.

Muistan lapsuudestani puhumattomuuden ja yksinäisyyden ilmapiirin.

Läheisyys sisarusten väliltä puuttui. Jokaisella oli täysi työ selviytyä omasta arjestaan.

Lapsena tunsin, etten kuulunut mihinkään, en ollut toivottu ja rakastettu missään. Kotona olin yksi ruokittava suu, koulussa kiusattu lestadiolaisperheen lapsi.

Aikuisena omien lasten myötä hakeuduin ammattiauttajalle purkamaan pahaa oloani. Ajan mittaan olen oppinut ymmärtämään ja jopa rakastamaan itseäni.

Olen huolissani lestadiolaisperheiden lapsista. Kuka heitä kuuntelee? Kuka heitä rakastaa ehdoitta silloin, kun ajatukset, teot ja toiveet eivät ole samanlaiset kun yhteisön?

*         *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Sairaanhoitaja.     Ruoho_Ilola_Usko_toivo_ja_raskaus*         *         *

Lisää aiheesta:

Kemppainen_Hurtig_aitien_vakivalta

 

Anna: Vanhempamme purkivat uupumuksensa lapsiin

Daniel: Puppua puhujilta

Ex-vl isä:  Vl-yhteisön säälimätön paine

Marke Harkas: Lestadiolaisliike ei tingi ehkäisykiellosta. Viljo Juntusen haastattelu. Helsingin Sanomat 8.9.2014.

Tuuli Hintsala: En haikaillut helpon elämän perään

Johanna Hurtig: Taivaan taimet: Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Vastapaino 2013.

Vuokko Ilola:  Lapsen usko. Blogikirjoitus 16.8.2016, Kotimaa24.

Kapu: Usko, toivo ja raskaus!

Keksinmuru: Oliko sinulla lapsi isänä tai äitinä?

Susanna Kemppainen: Äitien raju väkivalta yllätti aineistossa. Kaleva 16.10.2013.

Keskimmäisistä keskimmäisin. Hitaita raapaisuja -blogi.

Paula Korkalainen: Kiintymyssuhteen merkitys ja sen tukeminen. Vammaispalvelujen käsikirja. THL 30.7.2015.

Peltonen: Alustaja rauhanyhdistyksellä: Uskovaisen ei sovi lapsia sääliä

Perheellinen vl: SRK:n linjaus: Kun vl-perheen lapsi uskoo toisin, hän menettää vanhempiensa tuen

Minna Pölkki: Ehkäisykielto ajaa lestadiolaiset äärirajoille. Helsingin Sanomat 7.9.2014.

Aila Ruoho ja Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus: vanhoillislestadiolaista perhe-elämää. Atena 2014.

Jari Sinkkonen: Kiintymyssuhdeteoria – tutkimuslöydöksistä käytännön sovelluksiin. Duodecim 2004, nro 15.

Sari Valto: Vanhoillislestadiolaisten naisten jaksaminen puhuttaa taas. YLE 21.5.2014.

Äiti X: Va-va-ilta!

12-lapsisessa lestadiolais­perheessä kasvanut: Olisin halunnut päästä useammin äitini syliin. Helsingin Sanomat 13.9.2014.

Mainokset

10 kommenttia

Kategoria(t): arvot, äitiys, ban of birth control, Conservative Laestadianism, fundamentalismi, ihmisarvo, ihmisoikeudet, kasvatus, lapset, lapsuus, lisääntyminen, mielenterveys, naisen asema, normit, norms, nuoret, opilliset kysymykset, pelko, pelot, perhe, suurperhe, vallankäyttö, valta, väkivalta

10 responses to “Olisin halunnut äidin syliin

  1. taaplaaja

    En minäkään muista, milloin olisin äidin sylissä istunut. En koe sitä minkäänlaisena traumana, koska en MUISTA, kun olin pieni. Uskon kumminkin, että minua on pidetty sylissä. Ei ihminen voi muistaa, mitä on 1-3 vuotiaana tapahtunut, tai ei ainakaan kaikki ihmiset. Miten nämä, jotka ovat kaksilapsisen perheen lapsia, muistavatko he tarkkaan, kenen sylissä ovat istuneet pari vuotiaana ja kuinka vanhemmat hössöttivät heidän ympärillään ??? Hei haloo.

    • Carlo

      Hei haloo taaplaaja! Nyt et joko ymmärtänyt tei et halunnut ymmärtää.
      Emme me tietenkään muista varhaislapsuudesta kovinkaan paljon, mutta eihän lapsen sylin tarve lopu 3 vuoteen, ei. Kyllä lapsi tarvitsee vanhempiensa huomiota ja läheisyyttä paljon, paljon pitempään. Ja siinä juuri onkin usein se uskovaisten perheiden ongelma. Jos lapsia tulee tiheään, jää usein jo 3-4 vuotias aivan liian pienelle huomiolle, koska saattaa olla jo kaksi pienempää sisarusta, jotka vaativat äidin huomiota.
      Valitettavasti on paljon perheitä, missä vanhempien aika ja voimavarat eivät yksinkertaisesti vain riitä antamaan lapsille tarpeeksi läheisyytta ja aikaa. Tällaisesta tilanteesta kirjoittajakin yllä kertoo ja mitä se on vaikuttanut hänen elämäänsä.

  2. Anonyymi

    Hyväksyykö vl transsukupuolisuuden jos on tuntenut pienestä pitäen että on syntynyt väärään vartaloon?

  3. Altti Laidalta

    Asia on vaikea yhteisölle, samoin kuin homoseksuaalisuus. Asiaa ei ymmärretä eikä siihen osata suhtautua. Muistetaan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja ajatellaan, että mies ja nainen ovat erillisiä. Todellisuudessahan jokaisessa ihmisessä on sekä mies että nainen vahtelevissa suhteissa. Uskontunnustus sanoo, että ”…Jumala on minut ja kaikki olennot luonut”. VL liike haluaisi kaikkien asioiden olevan joko-tai (ja siihen löytyy vähän Raamattuakin perusteeksi); asiathan ovat joko oikein tai väärin, ei välimuotoja. Näin ollen kaikki epäselvä helposti kaatuu lokeroon ”väärin”. Se on inhimillistä mutta ei Jumalan rakkauden mukaista.
    Jos kysymyksesi on omakohtainen, toivotan sinulle Jumalan siunausta ja kaikkea hyvää elämääsi! Uskon, että sinunkin sielussasi vaikuttaa Jumalan henki, joka ohjaa sinua oikeaan yhteisön hyväksymisestä tai hyväksymättömyydestä riippumatta.

  4. Teehi

    Koskettava kirjoitus. Suurperhettä ihaillaan ja ihannoidaan usein kaavamaisesti ja pinnallisella tavalla. Ei ymmärretä että sellainen perherakenne on lapsen näkökulmasta taistelua, jossa vahvin aina voittaa. Heikompi joutuu tallatuksi, herkempi vetäytyy. Olen toiseksi vanhin lestadiolaiskodin lapsi. Oivalsin jo varhain, että minä tulen olemaan aina se ohitettu, kun on tarvitsevampia. Minua ei tavallaan ollut olemassa sitten siitä eteenpäin kun olin kymmenvuotias.
    Äiti meni synnyttämään yhä uudestaan ja tuli jälleen raskaaksi, yhä uudelleen ja uudelleen. Tiesin silloin aina, että ei äidillä tule enää olemaan aikaa huomata minua. Ei isälläkään, hän ei ollut koskaan kotona niin että hänellä olisi ollut aikaa meille lapsille. Kun hän tuli kotiin, hän komenteli meitä lapsia ja halusi vain nukkua. Olin aika yksinäinen lapsi 13-lapsisessa perheessä. Sisarusten kesken oli kova kilpailu vanhempien ja kenen hyvänsä aikuisen huomiosta, mutta sisaruksista oli samalla iloa. Vanhempamme olivat yli 40-v. saadessaan kuopuksen. He olivat hieman kypsyneet ja olivat aikuisempia ja tasapainoisempia kuin 10-15 vuotta aiemmin kun meitä oli vasta muutama alkupäästä syntyneitä. Silloin kurinpito oli karmeaa huutoa. Sen olen ymmärtänyt vasta myöhemmin, että lasten erilaisiin persoonallisuuksiin ja lahjakkuuksiin ei vanhemmillamme riittänyt kiinnostusta eikä huomiota. Se surettaa näin jälkeenpäin.

    • Nimetön 361

      Teehi, sinunkin kirjoituksesi on hyvin puhutteleva ja avaa suurperheen realiteettia lapsen näkökulmasta, jonka varmaan moni kokee tutuksi. Samalla joutuu ajattelemaan syvältä, millainen vastuu vanhemmilla on ollut takavuosien opetuksen tinkimättömässä paineessa. Luulen, että avoimuuden ja keskustelujen yhä lisääntyessä moni suurperheen vanhempi itsekkin suree lasten tarpeiden jäämistä sivuun. On tiedossa, että kipuilu lasten lisääntyessä jaksamisen kanssa on hyvin ylleistä uskovaisissa perheissä. Jokaisen voimavarat ovat rajalliset – vahvan ja terveenkin – saati heikomman tai sairaan. Kyse ei ole vain äidin tai isän jaksamisesta.

      Pienemmissäkin perheissä voi olla samoja ongelmia, mutta on päivänselvää, että suurperhe altistaa helpommin kuvaamiisi olosuhteisiin.

      On ollut ja on tärkeää, että uskovaisten suurperheiden turvallisuus lasten kannalta on tullut ja tulee lisää avatuksi. Samalla avautuu yksinkertainen totuus, että kaikista ei ole suurperheiden vanhemmiksi siihen liittyvän vastuun määrän mukaan. Tästä pitää voida puhua asiallisesti, rehellisesti ja kiihkottomasti. On voitava myös yhtä rehellisesti ja avoimesti tarkastella kristillisyytemme takavuosien opillisia painotuksia suurperheiden lasten ja vanhempien turvallisuuden näkökulmasta. Psykologeilla on arvokasta tieota avuksi, mutta oleellisia ovat myös rehelliset omakohtaiset koetut kertomukset.

      Suurperheiden jaksaminen on ollut ymmärrettävästi aiheena tabu ja ihailun kohteina ovat olleet jaksavat ja terveet suurperheiden äidit.

      Teehi, vielä kiitokset sinulle kommentistasi!

  5. Ylen haastattelussa vl äiti

    Kun lapsia on kuusi ja vanhin on kahdeksan, niin se äidin syli voi olla jonotuksen päässä. Rankkaa se on myös naiselle.

    Maarit Tölli ”kertoo, jossain vaiheessa olleensa niin väsynyt, että yritti ottaa perunoita kiehuvasta kattilasta paljain sormin.” Onneksi tässä tapauksessa Kunnan palkkaama kodinhoitaja ehti apuun ennen kuin sattui palovammoja pahempaa ja olisi jouduttu turvautumaan huostaanottoon.
    http://yle.fi/uutiset/kodinhoitajien_palkkaaminen_toi_miljoonasaastot__lasten_huostaanototkin_vahentyivat/8944545

  6. Vakavasti puhuen

    Itselleni on jäänyt täysin mysteeriksi, kenen kannalta perheen kasvattaminen rajatta isoksi on hyvä asia. Sillä käytännössä nainen on melkein koko ajan raskaana tai synnyttää, ja tätä hän tekee yli 20 vuotta. Jos puhutaan täysin rehellisesti, jokainen useamman kuin kahden lapsen vanhempi tajuaa, että luokkaa kymmenlapsisessa perheessä ei pysty tarjoamaan kaikille lapsille henkilökohtaista ja yksilöityä aikaa riittävästi. Ehkä sen voi aikatauluttaa niin, että jokainen saa about 10 min / päivä, jos sitäkään. Näkee tuosta lehtikuvasta, että jo kuudenkin lapsen kanssa nainen on ajettu käytännössä loppuun, juuri kun lapset eniten häntä tarvitsevat. Ja hänellä on synnyttämisen ja lastenhoidon taival vasta alussa, eikö lestadiolaisperheissä ole tavallista että lapsi on tehty toistakymmentä. Näillekin tulee vielä vaikkapa kymmenen lasta lisää. Säälittää lasten tulevaisuudennäkymä. Siltä kunnan kodinhoitajalta ei työt lopu.

  7. Arikka

    Jos tästä suurperheiden lasten kohtalosta puhuu ääneen, saa osakseen kummaksuvia katseita. Lasten asema suurperheissä on kaukana kadehdittavasta, vaikka se mm.puhujien taholta esitetään ihanteellisena, kun on paljon sisaruksia, on elämää ja on tukea ympärillä. Oikeasti luulen että näistä lapsiraukoista ei välitä kukaan muu kuin joku kouluterkkari tai ihan ulkopuolinen ihminen, joka näkee ongelmallisen tilanteen kirkkaasti.

    Lapsiin suhtautumisen olen nähnyt melko julmana ja lasta säästämättömänä. Tämän todistavat myös lasten omat kertomukset. Muutamat tuntemani oikeasti lämminsydämiset suurperheiden äidit ovat poikkeus.
    ”Itselleni on jäänyt täysin mysteeriksi, kenen kannalta perheen kasvattaminen rajatta isoksi on hyvä asia.” Juuri päättyneissä suviseuroissa sunnuntai-iltapäivän puhuja sanoi, että lasten rajoittamaton vastaanottaminen takaa myös Siionille tulevaisuuden. Huomasin tämän herättävän suorastaan kohahduksen nuorten naisten penkissä, ja hymähtelyä. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

    • Still

      Surulla huomioin saman, puhuja oli Eino Kangastie. Jos siionin tulevaisuus on tästä kiinni niin huonosti on siionin asiat. Jos lasten rooli on miellyttää ja tulla hyväksytyksi vain siionin vaatimukset täyttämällä, silloin ihmisellä ei ole mahdollisuus kasvaa ja kehittyä itsenäiseksi. Jeesus ei opettanut näin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s