Aina särkymiseen saakka, vihjasi arkkipiispa sanojaan varoen

Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.

Arkkipiispa Kari Mäkinen piti puheen Raamatun pohjalta Porin suviseurojen avajaisissa. Hänellä oli kaksi asiaa. Mäkinen puhui niistä kahdesta asiasta kauniisti ja varovaisesti. Hengen sanoilla ja vertauksilla, että ei vain kenellekään vanhoillislestadiolaisuuden SRK-linjan uskovalle tulisi paha mieli. Ettei vain liikkeen vastuullisille johtohenkilöille tulisi mieleen, että asiat ovat menossa päin prinkkalaa.

Uuden testamentin sanat osoittivat kiistattomasti nyky-vanhoillislestadiolaisen opetuksen ja yhteisön harhaopit. Ne sanotut kipupisteet. Kipua ja ahdistusta liike saa aikaan uskovien sydämissä ulossulkevalla opilla ja käytännöllä. Tämä kipu ja tuska on tuhansille uskoville täyttä totta tänä päivänä.

Yksi. Samoin uskovien kiusaaminen ja painostaminen, alistaminen keksityille, Raamattuun perustumattomille säännöille. ”Meiltä kysytään kuulaisiuutta ei vain Raamatun sanalle, vaan myös seurakunnan äänelle.” Siinä se on, ties mistä saakka 1900-luvulla omaksuttu harhaoppi.  ”Aina särkymiseen saakka” vihjasi arkkipiispa. Siitä on kristittyjä yhdistävä rakkaus kaukana.

Kaksi. SRK:ssa 1912 omaksuttu eksklusiivinen eli muut uskovat Kristuksen sovitustyön ja pelastuksen ulkopuolelle sulkeva ”vain me pelastumme -oppi” rajaa kaikki muut kristityt kadotuksen omaksi. SRK-lestadiolaisuus mitätöi näin Kristuksen lunastustyön.

Arkkipiispan sanat putosivat tien oheen, lankesivat kalliolle ja katosivat orjantappurapensaikkoon. (Luuk.8:5-8.) Vanhoillislestadiolaisuuden kollektiiviseen harhaan ja kiillotettuun kilpeen niistä ei seuraa vähäisintäkään naarmua.  Kirkossa vallitsee rauha ja hiljaisuus mitä sen suurimpaan herätysliikkeeseen tulee.

Seurakentällä, asuntovaunujen kahvipöytäpuheissa  ja SRK:n johtokunnassa arkkipiispan hienovaraiset viittaukset jäivät tunnistamatta. Niille korkeintaan vain naureskeltiin ylimielisesti. ”Mitä tuo kirkon pappi muka ymmärtää elävästä uskosta kun on itselläkin parannus tekemättä.  Matkalla kadotukseen. Kirkko on meille vain kuori jonka alla saadaan tehdä mitä halutaan. Koska vain me.”

Vanhoillislestadiolaisten opin tärkeimmäksi osaksi on muotoutunut entistä vankemmin se, että vain heidän yhteisössään elävä on pelastettu jumalanlapsi. Kaikki muut kristityt joutuvat kadotukseen. Luterilaisen kirkkomme päämiehillä ei ole siihen mitään sanomista. Heistä ei ole selkärangaksi eikä heikkojen puolustajaksi.

Toiseksi arkkipiispa viittasi herätysliikkeen sisällä harjoitettuun uskovien painostamiseen ja hengelliseen väkivaltaan, joka edelleen jatkuu. Pahimpana työkaluna sosiaalinen eristäminen ja taivaspaikan riisto. Näillä on vajottu masennukseen ja jouduttu turvautumana terapiaan. Jopa tehty itsemurhia.

Jos tämä arkkipiispan lausuma jää kirkon ainoaksi kädenojennukseksi niille kristityille, jotka ovat joutuneet omassa rauhanyhdistyksessään vallankäytön, kurituksen ja ahdistelun kohteeksi, niin heikko, kovin heikko lenkki on Suomen kirkko, olkoon miten kovasti hyvänsä osa maailmanlaajuisita Kristuksen kirkkoa. Kovasti hahmottomaksi teoretisoinniksi jääpi!

Mitä arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi suviseuroissa

Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen. (Ef 2:17-22)

–  … joku saattaa tuntea, että on kivi joka ei sovi tähän yhteiseen rakennukseen. On etäännytty, irtaannuttu tai irrotettu, on lakattu sanomasta Jumalan terve. Erilleen joutumisen kipu ja erilleen pääsemisen vapaus, nekin saattavat olla täällä. Silloinkin jokin perinnöstä elää sisällä; tämä on hengellinen maasto josta kasvaa. Sellainenkin kivi on osa yhteistä rakennusta. Rakennuskivet eivät ole keskenään samanlaisia. Ne ovat eri kokoisia ja eri muotoisia. Kiven sisään ei näe, niin kuin ei ihmisen sisään näe. Vain Jumala näkee.

–  Täällä niin kuin kaikkialla Jumalan asumuksen rakennuskivet tukevat toisiaan. Mutta täällä niin kuin kaikkialla ne voivat myös kolhia toisiaan, joskus särkymiseen saakka. Senkin Jumala näkee. Sellaisen tunnistamisessa meidän on oltava herkkiä ja siihen puuttumisessa päättäväisiä.

Teidät on Kristukseen kastettu. Sellaisina teidät näen, kivinä yhteisessä rakennuksessa. Itse rakennus ei ole vain täällä Kirjurinluodossa tai tässä liikkeessä. Rakennus on Kristuksen kirkko.

Täällä liitymme koko Kristuksen kirkon historiaan, apostoleista alkaen.

Se mikä on täällä vahvaa ja ehjää, on koko rakennuksen asia. Se mikä on täällä särkynyttä tai ristiriitaista, on koko rakennuksen asia.

Rakennus ei ole yhden huoneen rakennus.

Se on monien huoneiden, monien kerrosten ja monien kulmien rakennus. Niin Kristuksen kirkko on historian kuluessa rakentunut; niin Pyhä Henki on kirkkoa rakentanut. Rakennukseen on kiinnitytty eri tavoin, muodostettu eri huoneita, yhdessä huoneessa reformaation perintönä luterilainen kirkko, siinä pietismin kulma ja pietismin kulmasta yksi osa on tänään täällä Kirjurinluodossa.

”Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.” (Ef.2:19-22) – Tähän päättyi puhe (kokonaisuudessansa täällä).

Jos luterilaisella kirkossa on tosissaan halua tehdä loppu hengellisestä väkivallasta ja alistamisesta suurimmassa herätysliikkeessään, kirkon ihmisten on syytä lopettaa korulauseet ja lepertelyt ja puhua asiat reilusti julki niinkuin ne on.

*        *         *

Ajattelemisen aihetta antoi Matias Keski-Suomesta.

*        *         *

Lue lisää:

Arkkipiispa Kari Mäkinen: Rakennuskiviä. Avajaistervehdykseni Suviseuroissa Porin Kirjurinluodolla 30.6.2017.   (Arkkipiispan puhe suviseurojen avajaisissa kokonaisuudessaan.)

Sari Helin: Miksi lestadiolaisten ihmisoikeusrikokseen ei puututa? YLE 17.9.2014.

Johanna Hurtig: Taivaan taimet: uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Tampere: Vastapaino 2015.

Kairankävijä: Aika tehdä parannus vääristä erottamisista ry:llä

Kapu: Uskonsota keittiössä: hampaaton kirkko ei auta lestadiolaisen yhteisön uhreja

Mari Leppänen: Piispa Kari Mäkisen  haastattelu Oripään suviseuroissa 26.6.2009.

Piispa Kari Mäkinen: oman liikkeen näkeminen muiden yläpuolella on ongelmallista.

Matti Repo: Vanhoillislestadiolaisuuden asema ja merkitys kirkossamme.  Puheenvuoro Tampereen rauhanyhdistyksellä 7.10.2014. Tampereen hiippakunta.Tuiralainen: Kirkko peitteli hengellistä väkivaltaa 30 vuotta

Advertisement