Vapaaksi häpeästä ja pelosta


Kotona on valtavasti työtä: 15 hengen pyykit pestävänä, ruokaa laitettavana, nuorempia sisaruksia hoivattavana. Kolmimetrisen pirtinpöydän ympäristö on imuroitava kahdesti päivässä, jotta lasten pudottelemat ruokapalat ja leivänmurut eivät jää kulkeutumaan sieltä ympäri huushollia.

Äiti – hän ei selvinnyt yksin taloudenpidon taakasta.

– Minun kuului auttaa häntä.  Tosiasiassa moni lestadiolaisperheen lapsikatraan alkupäähän syntynyt lestadiolaistyttö menettää lapsuutensa ja nuoruutensa raatamalla sisarustensa hyväksi. Tyttäristä vanhin joutuu varaäidin rooliin. Eikä siinä kysytä, haluaako hän sitä. Eikä sitä, onko se hänelle hyväksi.

Lapsena koettu väkivalta ja tuomitseva asennoituminen heräävään seksuaalisuuteen jättivät nuoreen syvän häpeän kokemuksen.

Lopulta, voimien loppuminen olikin parasta, mitä Marjolle on koskaan tapahtunut.

Lisääntymisvelvoite ja ehkäisykielto ovat tyypillinen uskonopin piirre monissa jyrkän konservatiivisissa uskonlahkoissa. Kuvan 13-lapsinen perhe kuuluu Yhdysvalloissa vaikuttavaan kristilliseen Quiverfull-uskonlahkoon.

Häpeän kokemus kietoutui Marjon mieleen jo lapsena

Vanhoillislestadiolaisen yhteisön tarkoin varjellut tabut ja väkivaltainen lapsuudenkoti veivät 29-vuotiaalta Marjo Jääskeläiseltä työkyvyn. Erityisen tuskallisena hän koki varhaisteini-iässä heräävän seksuaalisuuden leimaamisen ja tuomitsemisen.

Häpeä oli jo lapsena kietoutunut minuun kokonaisvaltaisesti. Tunsin, että olen läpimätä.

Nyt vaikenemisen aika on ohi.  – Minun ei tarvitse hakea hyväksyntää mistään. Mutta se oli pitkä prosessi.

Marjo Jääskeläinen on perustanut Rovaniemelle Uskontojen Uhrien Tuki UUT ry:n  vertaistukiryhmän.  Tapaamisissa on heti alkuun käynyt vanhoillislestadiolaistaustaisten lisäksi helluntailaisuudesta ja jehovan todistajista kärsiviä ihmisiä. Seuraavan kerran vertaistukiryhmä kokoontuu syksyllä (2017).

– Seuroissa saarnattiin, että elämä uskon ulkopuolella on kärsimystä, ”älkää lähtekö sille tielle”. En ole koskaan ollut onnellisempi, toteaa Marjo nyt.

Pelko ja ”syntinen halu”

Pelko oli järjetön, mutta niin oli uskontokin.

–  Mitä jos Jumala laittaa minuun vauvan rangaistukseksi siitä, että seurustelen ei-lestadiolaisen miehen kanssa? Ei me olla yhdynnässä oltu, mutta eihän minua kukaan usko, jos Jumala tekee minut raskaaksi! Sitten kaikki luulee, että olen huono nainen.

Marjo kyllä tietää, että hänen pelkonsa on järjetön. Mutta se ei auta. Hänet on kasvatettu pelkäämään.

Jumalaa. Sielunvihollista. Muita ihmisiä. Itseään.

Erityisesti itseään – ja tätä tunteista suloisinta, jonka hellä, huolehtivainen Petri hänessä herättää. Halua.

Usko oikeuttaa väkivallan

Isä tekee sen aina samoin. Hän napsauttaa sormiaan ja ärisee hampaidensa välistä:

–Nyt juuttaan närreet!

Kukaan Jääskeläisen perheen 13 lapsesta ei tiedä mitä sananparsi tarkkaan ottaen tarkoittaa. Mutta he tietävät hyvin, mitä siitä nyt seuraa. Pelottavaa riepottelua ja räyhäämistä. Joku voi saada remmistä. Toisinaan se on Marjo, tyttäristä vanhin, lapsista neljäs.

Kohteeksi osuu usein juuri arka ja miellyttämisenhaluinen Marjo, jolla on usein koululäksyt vielä tekemättä. Kotona on aina valtavasti työtä: 15 hengen pyykit pestävänä, ruokaa laitettavana, nuorempia sisaruksia hoivattavana.

Äiti ei selviydy suurperheen taloustöistä enää yksin. Miesvaltaa pönkittävä uskon oppi ei velvoita isää osallistumaan taloustöihin. Tytär joutuu jo varhain kantamaan vastuuta perheen arjesta.

Seitsemännellä luokalla ollessaan Marjo on jo niin ylikuormittunut, että hän tuntee  salaa suurta helpottuneisuutta, kun yksi äidin raskauksista päättyykin sillä kertaa keskenmenoon. Helpotuksen tunne on aito, vakka samalla joka ikinen siskoista ja veljistä on hänelle mitä rakkain.

Isä, ensimmäinen jumala

–Isän alaisuudessa ei ollut luvallista kysellä, jaksanko vai en. Hän sai valtaa uskon läsnäolosta. Olimme pahoja kakaroita, joita oli paimennettava ja piestävä.

Toisinaan isä pyytää pahoinpitelyä anteeksi. Silloin kuuluu sanoa: Jeesuksen nimessä ja veressä, kaikki synnit anteeksi. Anteeksi-anteeksi.

Mutta mikään ei ikinä muutu.

Nuoren Marjon silmissä isä on Ensimmäinen Jumala – arkinen, arvaamaton ja armoton. Sunnuntaisin perhe käy rauhanyhdistyksen seuroissa kuulemassa Toista Jumalaa. Pyhistä pyhintä, häntä, jonka silmissä kehonsa kurveja ja kihelmöintejä tunnustelevat tytöt ovat turmion tiellä.

Se saa Marjon katseen painumaan seurasalin lattiaan.

–Häpeä oli jo lapsena kietoutunut minuun kokonaisvaltaisesti. Tunsin, että olen läpimätä. Seuroissa saarnaajat julistavat jatkuvasti ”omaa huonoutta” ja ihmisen pahuutta.

Sisäinen kiirastuli polttaa nuoren loppuun

–  En jaksa. En enää!

Marjo oli 18-vuotias, kun masennus nielaisee hänet ensimmäisen kerran. Uupumus on pohjatonta. Totaalista. Toimeliaisuuteen tottunut nuori nainen jaksaa hädin tuskin sanoa lauseitaan loppuun.

Vanhemmista ei ole apua, mutta he eivät estele, kun Marjo alkaa tavata psykologia ja syödä masennuslääkkeitä. Niiden avulla hän selviytyy lukion läpi, niiden varassa hän säilyttää toimintakykynsä.

Mutta miksi hän ei paranekaan. Miksi?

 

Hän yrittää yhä edelleen toteuttaa rauhanyhdistyksen opetuksia, vaikka ne ovat kiistatta täydellisessä ristiriidassa hänen yksityisten ajatustensa ja kehollisten tuntemustensa kanssa.

Järki sanoo: – Ei voi olla totta, että kaikki muut kuin vanhoillislestadiolaiset joutuvat helvettiin. Onhan niin paljon hyviä ihmisiä.

Keho sanoo:  – Ei halu voi olla pahaa, jos se tuntuu näin hyvältä.

Mutta pelko ei neuvottele, se hyökkää, karjuu niin kuin isä. Se sylkee: – Entä jos se on totta? Entä jos se on pahaa? Entä jos kaikki epäilyksesi ovat sielunvihollisen puhetta? Entä jos joudut näistä ajatuksista helvettiin?

Marjo sinnittelee, hän yrittää kurkottaa nääntyneenä Jumalaa kohti. Kohti uskon valoa, jota hän ei todellisuudessa näe. Sitä valoa ei ole olemassakaan. Se on ihmisten keksintöä kuten uskonto on.

Kunnes maailma  Marjon silmissä mustenee tyystin. Pimeys on kaikkialla. Voimat loppuivat.

Suurin niistä on… rakkaus Osasto 2:lla

26-vuotiaana hänet ohjataan Muurolan psykiatriseen sairaalaan Rovaniemelle. Kahden vuoden ajan hän asuu vuoroin itsenäisesti kotona, vuoroin Osasto 2:lla.

Osastolla hänen epäilyksiään ei tuomita.

Hän saa vihdoinkin tilaa pohtia, kyseenalaistaa ja tuntea; työstää väkivaltaisen lapsuuden traumaa.

– Aluksi olin hyvin suojelevainen vanhempiani kohtaan. Sitten ajattelin, että eiköhän tässä ole tarpeeksi kauan suojeltu kaikkia. Nyt on minun vuoro.

Siitä alkaa paraneminen.

Voimien loppuminen olikin parasta, mitä Marjolle on koskaan tapahtunut.

Osastolla vierailee myös muuan erityinen ihminen. Petri, johon Marjo on tutustunut Inarissa opiskellessaan. Mies on antanut ymmärtää, että hän tahtoisi olla Marjolle muutakin kuin ystävä.

Mutta Marjoa pelottaa Petrin läheisyys. Se, kuinka tuntuu yhtä aikaa uskomattoman hyvältä ja kamalan väärältä.

Petri ei painosta. Suhde syvenee.

Eräänä päivänä Marjo on valmis päästämään irti syyllisyydestä. Hän päättää:  – Paskat mitään helvettiä ole. Tai jos on, niin onpahan ainakin lämmintä!

Sekö olikin höpö-höpöä?

Marjon paranemisprosessin aikana tapahtuu jotakin täysin odottamatonta. Äiti, joka aikanaan ripitti tytärtään ankarasti television katselusta naapurissa, päättääkin itse irtautua vanhoillislestadiolaisuudesta.

Hän, synnytettyään ehkäisykiellon takia 13 lasta.

Hieman myöhemmin isä tekee samoin.

Aluksi tytär ei tiedä mitä ajatella.

–  Mitä, nytkö te ette yhtäkkiä enää uskokaan? Entä kaikki se tuska, jota itse koin yrittäessäni elää opettamallanne tavalla?  Sekö olikin jotain höpö-höpöä?

Myös vanhemmat ovat lestadiolaisuuden uhreja

Mutta vähitellen hän ymmärtää.

– Myös vanhempani ovat uskonnon uhreja. Eivät he sitä itse valinneet, he kasvattivat meitä niin kuin heitä oli kasvatettu. Kun uskonto vain syötetään sinulle, uskonvapaus ei toteudu.

– Suurin osa perheestämme ei ole enää lestadiolaisia.

Nykyisin Marjo ei ole tekemisissä isänsä kanssa. – Pärjään paremmin ilman häntä. Mutta kyllä minä isää silti rakastan.

Vapaa pelosta ja onnellinen

Marjo huomauttaa, että moni hengellisessä ympäristössä kasvanut on kokenut erilaisen lapsuuden kuin hän. Hän ei epäile, etteikö uskosta voisi olla ihmisille lohtua ja turvaa. Joillekin varmasti on.

–Mutta minun elämässäni ei ole enää Jumalaa, joka armahtaa ja tuomitsee. Tajusin lopulta, että minä itse olen aina itseni kanssa. Minun ei tarvitse hakea hyväksyntää mistään.

Toisinaan Marjo on niin kiitollinen tasaisesta, turvallisesta arjestaan, että hän purskahtaa itkuun.

Muutos Marjon ajattelutavassa on niin suuri, että sitä voi luonnehtia dramaattiseksi. Nainen kuitenkin puhuu siitä mutkattomuudella, jossa on toipumisen tuntu. Se tekee välillemme laskeutuvasta hiljaisuudesta levollisen.

Mutta missä oikeastaan olemme tämän intiimin aikamatkan tehneet? Istumme Petrin ja Marjon olohuoneessa, pienen ruokapöydän ääressä. Petri tulee pian töistä kotiin. Marjolla ei ole vielä tarpeeksi voimia työelämään tai opiskeluun – mutta ehkä jo lähitulevaisuudessa, hän toivoo.

Toisinaan Marjo on niin kiitollinen tasaisesta, turvallisesta arjestaan, että hän purskahtaa itkuun. Tunne saattaa hyökyä yli vaikkapa suihkun lattiaa kuivatessa, peipon sirkuttaessa avoimesta ikkunasta.

Vapaa. Vihdoin olen pelosta vapaa.

–Seuroissa saarnattiin, että elämä uskon ulkopuolella on kärsimystä, älkää lähtekö sille tielle. Mutta en ole koskaan ollut onnellisempi, Marjo hymyilee.

Tuo hymy. Siihen on helppo uskoa.

*         *          *

Julkaistu:  Sonja Huhtaniska: Väkivallan ja tabujen uuvuttama Marjo, 29, jätti vanhoillislestadiolaisuuden: ”Nyt on minun vuoroni”. Aamulehti 1.7.2017.

*         *          *

Lue lisää aiheesta:

Anna: Vanhempamme purkivat uupumuksensa lapsiin. 2.10.2014.

El Judie: Olet juuri täyttänyt 17.  24.4.2013.

Helsingin Sanomat: Tutkimus: Yli puolet jättää vanhoillislestadiolaisuuden

Vuokko Ilola: Avioliitto TYÖMATKA? Blogikirjoitus, Kotimaa24, 28.5.2015.

Vuokko Ilola: Pelko ja vl-liike – paita ja peppu. Blogikirjoitus, Kotimaa24, 1.7.2017.

Jenni: Häpeästä rohkeuteen? 7.6.,2014.

Järkyttävintä toimittajan uralla: kollektiivin pelko mursi perhesiteet. Hannu Karpon haastattelu, Helsingin Sanomat 23.5.2007.

Sauli Karhu: En olisi kaivannut vakaumukseni kunnioittamista. Uskosta näkemiseen? -blogi 6.11.2016.

Perheenäiti: Tunnen itseni höynäytetyksi. 24.3.2014.

Pikku Dorrit: Olen vanhemmilleni viiva nimilistassa

Aila Ruoho ja Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus – vanhoillislestadiolaista perhe-elämää. Atena 2014.

Syntinen ja sairas: Äiti tyttärelle: “Kun lapsi kieltää uskon, se on pahempi kuin lapsen kuolema.”

Taija Teekkari: Johanna Hurtig: Saako lestadiolaislapsi kasvaa itsenäiseksi moraaliseksi toimijaksi?

UUT ry. Vertaistukiryhmät

Valkila, Joni: Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykiellon eettisyys ja yhteisöstä irtaantuneiden määrä. Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n selvityksiä 1/2013.

 

Mainokset

6 kommenttia

Kategoria(t): ehkäisykielto, eroaminen uskosta, irrottautuminen yhteisöstä, isyys, kontrollointi, lapsuus, mielenterveys, naisen asema, normit, nuoret, painostaminen, pelko, pelot, perhe, suurperhe, syyllisyys, uskon jättäminen, vallankäyttö, valta, vapaus, väkivalta

6 responses to “Vapaaksi häpeästä ja pelosta

  1. Snen

    Kyllä missä perheessä hyvänsä saatetaan joutua inhimillisiin ongelmiin, kuten väkivaltaisuus tai uupumus eli burnout. Se ei liity uskomiseen. Niihin pitää ymmärtää hakea apua sekä uskovaisessa että missä tahansa perheessä. Toivoisin että ei lähdetä aina heti syyttää uskontoa. ja että osattaisiin nähdä ongelmien syyt oikein. Me kaikki teemme virheitä, täydellistä isää ja äitiä ei ole olemassakaan.

    • Lahjaton

      Uskon lahja auttaa näkemään ja ymmärtämään yhteisön kulttuurista kumpuavat ongelmat ihmisen omiksi vioiksi, vaikenemaan erehtymättömän seurakunnan saneleman opin aiheuttamat vaikeudet ja tuottamaan vain yhteisön ideaalia tukevaa puhetta. Alkoholin käyttö saattaa altistaa alkoholismiin ja saattaa siten aiheuttaa jossain vaiheessa ongelmia perheille, kun taas painostettu suurperheellisyys vie aikuiselta itsemääräämisoikeuden ja aiheuttaa viimeistään ajan myötä eri tavoin purkautuvia paineita ja uupumusta vanhemmille, resurssien riittämättömyyttä, lapsen oikeuksien laiminlyöntiä, ja siten vakavia ja yhteiskunnan kustantamaa ammattiapua vaativia ongelmia koko perheelle. Näistä vain toisessa saatte jäädä ongelmia näkemään ja edelleen hyvässä ja turvallisessa uskossa matkaa tekemään.

      • Nimetön 369

        Täytyy sanoa etten ymmärtänyt tuosta yhtään mitään.

      • Still

        Hyvin ja ymmärrettävästi kuvattu mitä uskonto voi aiheuttaa, nimettömälle 369:lle; vakaumukset sokeuttaa näkemään totuutta ja vääryyttä, henkilökohtainen usko avaa silmiä näkemään myös väärän.

    • Still

      Ei myöskään ”epäuskoisuuteen” kuulu nämä ongelmat automaattisesti, vaikka seurapuheissa jatkuvasti näin valheellisesti väitetään. Luodaan kuvaa yhteisestä vihollisesta, vaiennetaan eri mieltä olevat ja luodaan kuva turvattomasta, juoppojen ja murhaajien jen. hallitsemasta maailmasta srk:laisuuden ulkopuolella. Nationalismia ja totalismia demokratian sisällä, kristillisyys on tuosta kaukana.

  2. Pätö-Pekka

    Joutaisi jo lakkauttaa koko vahingollinen ja väkivaltainen srk-vl-kultti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s